# “Meillekin tänne jotain!” – Syrjäseutujen nuorten toiveet ja kynnykset osallistua oman paikkakunnan tekemiseen

> Syrjäseutujen nuoret kaipaavat erilaisia harrastuksia, digitaalisia yhteisöjä ja aitoa mahdollisuutta vaikuttaa.

## Johdanto
Syrjäseuduilla nuorten arkea määrittävät pitkät välimatkat, vaihtelevat palvelut ja se, löytyykö heille sopivaa tekemistä. InnoGS –hankkeessa tuodaan nuoret ja aliedustetut ryhmät, sekä julkiset ja yksityiset toimijat yhteen kehittämään innostavia ja saavutettavampia aktiviteettimahdollisuuksia eri kohderyhmille.

Tässä artikkelissa käsitellään, mitä nuoret ja nuoret aikuiset toivovat – ja mikä voi estää osallistumista oman paikkakunnan aktiviteetteihin. Pohjana on käytetty nuorille teetettyä anonyymiä kyselyä, joka toteutettiin verkossa sosiaalisen median alustoilla syksyllä 2025. Kyselyyn, joka oli suunnattu 13–29-vuotiaille, saatiin 89 vastausta.

## Harrastamisen nykytila ja haasteet
Vapaa-aikatutkimus 2022 osoittaa, että harrastaminen on edelleen yleistä: noin yhdeksän kymmenestä 7–29-vuotiaasta harrastaa. Korona-aika kuitenkin ravisteli kenttää: harrastuksia sekä lopetettiin että aloitettiin, ja samanaikaisesti liikkuminen sekä pelaaminen lisääntyivät.

Ohjatun harrastuksen lopettamisen yleisimpiä syitä ovat ajan käyttö, motivaation hiipuminen sekä liialliseksi koettu tavoitteellisuus. Nuorista noin puolet haluaisi harrastaa aktiivisemmin, mutta esteinä ovat mm. taloudelliset haasteet, välinekustannukset, harrastuskaverien puute ja lähialueen tarjonnan rajallisuus.

## Nuorten toiveet ja tarpeet
Nuorten Akatemian maaseutualueiden lasten- ja nuorten kuulemisessa nousi selkeitä toiveita: paremmat kulkuyhteydet, toimivampi netti, lisää harrastusmahdollisuuksia, lämpimiä hengailupaikkoja ja tapahtumia. Nuoret korostavat, että heidän mielipiteitään tulisi kuulla aidosti – he haluavat olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa omaa elinympäristöään.

Teettämässämme kyselyssä nuoret toivoivat erityisesti:
*   Paikallisia pelitapahtumia (laneja, pelikerhoja)
*   Monipuolisempia liikunnallisia aktiviteetteja (skeittipuisto, frisbeegolf, padel- ja koripallokenttiä)
*   Discord-yhteisöjä
*   Luovia työpajoja

Suurin osa vastaajista toivoi matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia, joita voisi toteuttaa kavereiden kanssa ilman sitoutumista tai suuria kustannuksia. Myös turvalliset "hengailupaikat", kuten nuorisotilat tai yhteisölliset kahvilat, nousivat tärkeiksi.

## Esteet osallistumiselle
Merkittävimmiksi esteiksi osallistumiselle mainittiin:
*   Heikot liikenneyhteydet
*   Tiedon puute paikallisesta tarjonnasta
*   Tunne siitä, ettei nuorten ideoita kuunnella päätöksenteossa

## Digitaalisuuden rooli
Digitaalisuus avaa nuorille uusia mahdollisuuksia osallistua ja toteuttaa omia ideoitaan. Digitaaliset alustat, kuten some- ja striimialustat sekä Discord, voivat madaltaa kynnystä osallistua paikalliseen kasvokkaiseen toimintaan. On kuitenkin tärkeää huomioida, että nuorten digiosaaminen ja motivaatio vaihtelevat, ja fyysisten kokoontumisten sekä sosiaalisen yhdessäolon tulisi säilyä keskiössä.

## Yhteenveto
Nuorten toiveiden ytimessä on yhteys, osallisuus ja yhdenvertaiset mahdollisuudet. Kun nuoret osallistuvat itse suunnitteluun ja toteutukseen paikalliset resurssit huomioiden, myös pienet kylät voivat tarjota monipuolisempia harrastusmahdollisuuksia, kohtaamispaikkoja ja merkityksellisiä kokemuksia, jotka tukevat nuorten hyvinvointia ja sitoutumista omaan yhteisöön.

## Kirjoittajat
*   **Sami Partanen**, TKI-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu, sami.partanen@savonia.fi
*   **Janina Sjöstrand**, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, janina.sjostrand@humak.fi

## Lähteet
*   Nuorisotutkimusseura & Valtion nuorisoneuvosto: Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2022; Nuorisobarometri 2024.
*   Nuorten Akatemia & Opetus- ja kulttuuriministeriö (2023). Nuorten kuuleminen – Maaseutualueiden lasten ja nuorten ajatuksia.
*   Toteutuuko digitalisaatiolupaus syrjäisellä maaseudulla asuville nuorille?. (2024). Maaseutututkimus, 32(1), 40-63.
*   OECD: How’s Life for Children in the Digital Age? (2025).
*   OKM & Karvi: Harrastamisen Suomen malli ja arviointi 2023.