# Kestävämpi ja kutsuvampi kampus - Suunnitelma monimuotoisuuden lisäämiseksi Helsingin yliopiston kampuksella

> Kaupungistuminen kiihtyy jatkuvasti, ja sen myötä kaupunkiluonnon merkitys luonnon monimuotoisuudelle kasvaa.

## Johdanto
Elämme keskellä kuudetta sukupuuttoaaltoa, ja kolmannes ympäristömme monimuotoisuudesta on kadonnut ihmisen toiminnan seurauksena (Suomen ympäristökeskus 2024). Kestävän tulevaisuuden asiantuntija -koulutuksen moniammatillinen opiskelijaryhmä selvitti kehittämisprojektissaan, miten Helsingin yliopisto voisi edistää luonnon monimuotoisuutta Keskustakampuksella, erityisesti Siltavuorenpenkereellä. Tavoitteena oli luoda toteuttamiskelpoinen suunnitelma, joka huomioi monimuotoisuuden lisäksi kestävyyden, sosiaalisuuden ja rakennetun kulttuuriympäristön.

## Kaupunkiluonnon merkitys
Kaupungistuminen asettaa haasteita luontokadon torjunnalle ja ilmastonmuutokseen sopeutumiselle. Vehreä kaupunkisuunnittelu on keskeistä paitsi ekosysteemipalveluiden, kuten tulvien ehkäisyn ja lämpötilan säätelyn, myös ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Monipuolinen lähiluonto vaikuttaa suoraan ihmisen mikrobistoon ja lisää alueen viihtyisyyttä.

## Kampuskehityksen lähtökohdat
Projekti pohjautui Helsingin yliopiston selvitykseen ”Kampusluonnon monimuotoisuus ja monet arvot Helsingin yliopiston kampuksilla” (Lampinen ym. 2024). Kehittämiskohteeksi valittiin Minerva-talon nurkassa sijaitseva vähällä käytöllä ollut viheralue. Alue jaettiin kolmeen osioon:
1. **Luonnonmukainen kallioalue:** Säilytetään nykyisellään, lisätään lepakkopönttö ja lahopuuta eliöstön elinolosuhteiden parantamiseksi.
2. **Opettava viljelyalue:** Lisätään viljelylaatikoita, muutetaan nurmikko monilajiseksi niityksi ja istutetaan pölyttäjiä houkuttelevia perennoja.
3. **Rentouttava istuskelualue:** Lisätään perennoja, pöytäryhmiä ulkona työskentelyä varten sekä lintuallas.

## Johtopäätökset
Tulevaisuuden kaupunkisuunnittelussa luontoarvojen huomioiminen on välttämätöntä. Projektissa luotu suunnitelma on soveltuvin osin monistettavissa muihin kaupunkiympäristöihin. Onnistunut lopputulos vaatii monialaista osaamista, asiantuntijoiden kuulemista sekä yhteistyötä kestävyyden, arkkitehtuurin ja luonnon monimuotoisuuden asiantuntijoiden välillä.

## Kirjoittajat
Kestävän tulevaisuuden asiantuntija YAMK-tutkinnon opiskelijat Emmi Broman, Netta Kalenius, Sonja Kananen, Sara Liukkonen ja Jaana Pääkkönen.

## Lähteet
*   Elonen, P. 2022. Suojaava kilpi. Helsingin Sanomat.
*   Khaleque, Tanjina. 2021. Nesting in the City: Urban Environment That Invites Wildlife. PDF-julkaisu.
*   Lampinen, J., Julin, H., Puustinen, H., Valanne, V., Saarinen, R., Lehikoinen, A. & Koivuranta, R. 2024. Kampusluonnon monimuotoisuus ja monet arvot Helsingin yliopiston kampuksilla. Helsingin yliopisto.
*   Suomen ympäristökeskus 2024. Luonnon monimuotoisuus turvaa elämän edellytykset maapallolla. Ympäristöhallinnon verkkopalvelu.
*   Tiedekulma 2023. Lisää luontoa kaupunkiin? Video. YouTube.