# Opinnollistamisella osaamista varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuteen - Savonia-AMK

> Opinnollistamishanke vastaa työelämän varhaiskasvatuksen sosionomi (AMK) osaamistarpeisiin.

## Hankkeen tausta ja tavoitteet
Savoniassa on käynnistynyt syksyllä 2023 Jotpa-rahoituksella hanke, jossa kehitetään varhaiskasvatuksen sosionomin (AMK) osaajapolun opinnollistamista ja digitalisointia. Hanke vastaa varhaiskasvatuksen henkilöstön osaajatarpeeseen kouluttamalla sosionomeja varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviin (Varhaiskasvatuslaki 2018/540, 27 §).

Hankkeen tavoitteena on kehittää opinnollistamista etsien uudenlaisia työskentelymuotoja yhteistyössä opiskelijoiden, työelämän toimijoiden sekä koulutuksen kanssa. Myös digitaalisuutta kehitetään osana työelämälähtöisen oppimisen pedagogisia ratkaisuja.

## Pilottiryhmä ja toteutus
Hankkeen pilottiryhmään on valittu 23 sosionomitutkinnon suorittanutta varhaiskasvatuksen tehtävissä toimivaa työntekijää, jotka haluavat täydentää sosionomin tutkintoaan kelpoisuuslain edellyttämillä sosiaalipedagogiikan ja varhaiskasvatuksen opinnoilla. Opinnot toteutetaan verkko-opintoina ja opiskelijat osallistuvat koulutukseen eri puolelta Suomea.

## Työelämäyhteistyö ja pedagogiset ratkaisut
Opinnollistamisen kehittämisessä osallistetaan koulutusyhteistyöhön työelämätoimijat. Toteutuksessa pilotoidaan pedagogisia ratkaisuja, joilla opintojaksojen teoriasisällöt integroidaan osaamistavoitteiden mukaisesti käytännön toteutuksiin opiskelijoiden omilla työpaikoilla tehtävään työhön. Koulutuksen ja työelämän yhteistyö käynnistettiin Teams-tapaamisella maaliskuun 2024 alussa.

Opinnollistamisen toteutuksessa on keskeistä oppimistehtävien yhteistoiminnallinen suunnittelu työyhteisön kanssa. Koulutuksen tarjoamat etäwebinaarit antavat teoriaperustan, ja opiskelija suunnittelee opettajatuutoreiden ohjauksessa oppimistehtävien toteutuksen työelämälähtöiseksi. Näin vahvistetaan ammatillisen ja tieteellisen tiedon yhdistämistä käytännön työssä.

## Digitaalisuus ja osaamisperustaisuus
Osaamisperustaisessa opiskelussa opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat oppimistehtäviä oman asiantuntijuuden kehittämistarpeiden mukaisesti. Oppimistehtävissä voidaan käyttää monipuolisesti pedagogista dokumentointia. Erilaisille digitaalisille alustoille tallennetaan oppimisprosesseja käyttäen videointia, ePortfoliota ja luovia esitystapoja. Digitaalisten välineiden käyttö liitetään työpaikan arkeen, tavoitteena kehittää samalla työyhteisön digitaalisia valmiuksia.

## Ohjaus ja arviointi
Opiskelijan oppimisen tukena on jatkuva tuutorointiprosessi, joka sisältää tarvelähtöistä yksilö-, pienryhmä- ja kokoryhmäohjausta. 

Opinnollistamisen arvioinnissa käytetään:
* Opiskelijan itsearviointia
* Vertaisarviointia
* Työpaikan arviointia
* Opettajan arviointia

Opiskelijan oman oppimisen reflektointi ja osaamisen tunnistaminen on mukana kaikilla opintojaksoilla.

## Yhteenveto
Yhteiskeskustelu työelämän kanssa on arvokasta, sillä se innostaa kokeilemaan käytännön ratkaisuja opinnollistamiseen. Työyhteisöt ja tiimit voivat kehittää toimivampia ja paremmin omiin työkulttuureihinsa sopivia menettelyjä. Opinnollistaminen on yksi mahdollisuus vastata työvoiman osaamistarpeisiin sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan kehittymiseen.

## Kirjoittajat
* Auli Pohjolainen, sosiaalialan lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu
* Marjaana Tuovinen, sosiaalialan lehtori, Savonia Ammattikorkeakoulu
* Pirjo Turunen, sosiaalialan yliopettaja, Savonia Ammattikorkeakoulu