# Osaamismerkit tulevaisuuden osaamisen tiennäyttäjänä - Savonia-AMK

> Digitaaliset osaamismerkit kasvattavat suosiotaan työelämässä ja oppilaitosympäristöissä jatkuvan oppimisen teemojen tultua laajempaan tietoisuuteen.

## Johdanto
Digitaaliset osaamismerkit kasvattavat suosiotaan työelämässä ja oppilaitosympäristöissä jatkuvan oppimisen teemojen tultua laajempaan tietoisuuteen. Osaamismerkkien avulla voidaan tunnistaa työelämän uudistamisen kannalta tärkeää osaamista, joka muutoin on vaarassa jäädä tutkintotodistusten ulkopuolelle. Osaamismerkkeihin liittyvää kehitystyötä on valtakunnallisesti tehty jo 2010–luvulta lähtien ja Sanna Brauer (2020) on todennut, että merkeille kaivataan vakiintuneita ja luotettavia pelisääntöjä, jotka selventävät osaamismerkkien arvon niin työntekijälle, työyhteisölle kuin mahdollisille koulutusorganisaatioillekin.

## JOPPI-hanke ja osaamismerkkien kehittäminen
Jatkuva oppiminen osaksi sote-alan arkea (JOPPI) –hankkeessa on tavoitteena kehittää ja vahvistaa Pohjois-Savon hyvinvointialueen organisaatioiden ja mikro- sekä pk-yritysten strategialähtöistä osaamisen johtamista ja tunnistaa työelämän tulevaisuuden osaamistarpeita. Hankkeessa on kartoitettu yhdessä työelämätoimijoiden kanssa, millaista osaamista tarvitaan sote-alalla tänä päivänä ja millaisia tulevaisuuden osaamistarpeet ovat. 

Hankkeen aikana rakennetaan noin kymmenen osaamismerkkiä eri osaamisen teemoista:

*   **Monikulttuurisuus-osaamisteema:**
    *   Kulttuurinen kohtaaminen sosiaali- ja terveysalan asiakastyössä
    *   Kulttuurinen kohtaaminen sosiaali- ja terveysalan työyhteisössä
*   **Teknologiaosaaminen-teema:**
    *   Tekoäly sote-alalla
    *   Etäohjaus sote-alalla
*   **Asiakas- ja palveluohjausosaaminen:**
    *   Motivoiva ohjaus sote-alalla
*   **Palvelujärjestelmäosaaminen:**
    *   Ohjaaminen palvelujärjestelmässä
*   **Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen:**
    *   Työyhteisöosaaminen
*   **Osaamisen johtaminen:**
    *   Esihenkilö jatkuvan oppimisen mahdollistajana
    *   Esihenkilö urapolkujen ohjaajana ja tukijana
    *   Esihenkilö osaamisen tunnistajana ja tunnustajana

Nämä hankkeen aikana rakennetut osaamismerkit muodostavat hankkeen päättyessä pohjan Pohjois-Savon hyvinvointialueen osaamismerkistölle.

## Digitaalisen osaamismerkin rakenne ja merkitys
Digitaalinen osaamismerkki on konkreettinen sähköinen todiste osaamisesta. Merkin rakenteeseen kuuluu tieto osaamistavoitteista, joiden mukaista osaamista hakija on halunnut tunnistettavan ja arviointikriteereistä, joiden perusteella osaaminen on tunnustettu. 

Osaamismerkkien tarkoitus on tukea eri tavoin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Ne mahdollistavat pienten osaamiskokonaisuuksien tunnistamisen, erityisesti muualla kuin virallisessa koulutusjärjestelmässä hankitun osaamisen osalta. Merkit voivat tukea työllistymistä, työuran aikaista kehittymistä sekä asiantuntijuuden näkyväksi tekemistä verkostoissa.

## Tulevaisuuden näkymät
Hankkeen aikana rakennettuja osaamismerkkejä voidaan tulevaisuudessa tunnistaa ja tunnustaa osaksi oppilaitosten tutkintoja ja tutkinnon osia. Tavoitteena on, että jatkossa JOPPI-hankkeessa muodostettuja osaamismerkkejä hyödynnetään osana Sakkyn perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä Savonian AMK- ja YAMK-tutkintoja.

## Kirjoittajat
*   **Varpu Hämäläinen**, lehtori, hankeasiantuntija, Savon ammattiopisto, varpu.hamalainen@sakky.fi
*   **Katja Juntunen**, lehtori, hankepäällikkö, Savon ammattiopisto, katja.juntunen@sakky.fi
*   **Heli Kekäläinen**, TKI-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu, heli.kekalainen@savonia.fi
*   **Anu Kinnunen**, yliopettaja, projektityöntekijä, Savonia-ammattikorkeakoulu, anu.kinnunen@savonia.fi
*   **Anna-Leena Ruotsalainen**, lehtori, projektityöntekijä, Savonia-ammattikorkeakoulu, anna-leena.ruotsalainen@savonia.fi

## Lähteet
*   Brauer, S. 2020. Jatkuvaa oppimista osaamismerkein tutkinto- ja oppilaitosrajat ylittäen. Aikuiskasvatus 40 (4), 351-358.