# Savonia-artikkeli: Kuormittavuus ammatillisen opettajan työssä

> Ammatillisen opettajan työn kuormittavuutta ja työhyvinvointia uudistumiskykyisyyden kannalta tutkittiin laadullisena haastattelututkimuksena YAMK-opinnäytetyönä.

## Tausta ja työhyvinvoinnin lähtökohdat

Toisen asteen ammatillinen koulutus on kokenut monia muutoksia viimeisten vuosien aikana. Isot muutokset sekä pandemia yhdessä ja erikseen ovat lisänneet ammatillisen opettajan työn kuormittavuutta ja vaikuttaneet työhyvinvointiin.

Työhyvinvoinnin yhtenä keskeisenä lähtökohtana on työkyky, mikä rakentuu työn vaatimusten ja ihmisen voimavarojen välisestä tasapainosta. Työn vaatimukset muodostuvat työympäristöstä, työyhteisöstä, työn sisällöstä ja vaatimuksista sekä työn organisoinnista ja johtamisesta. Ihmisen voimavarat muodostuvat puolestaan terveydestä, toimintakyvystä, osaamisesta sekä arvoista ja asenteista. Työkyky muodostuu rakennelmista, joissa on edellä mainittuja eri kerroksia ja näiden kaikkien kerrosten tulisi olla tasapainossa. Tämä tasapaino kuitenkin muuttuu ja vaihtelee työelämän eri vaiheissa, siksi tarvitaankin jatkuvaa työn ja ihmisen voimavarojen yhteensovittamista (Kauhanen 2016).

## Tutkimuksen tulokset: Kuormittavuutta lisäävät ja vähentävät tekijät

Ammatillisen opettajan työn kuormittavuutta ja työhyvinvointia uudistumiskykyisyyden kannalta tutkittiin laadullisena haastattelututkimuksena YAMK-opinnäytetyönä. Tutkimuksen kohteena oli ammatillinen oppilaitos Etelä-Suomessa.

Tulosten perusteella kuormittavuutta lisäävät:
* Suuri työmäärä
* Asioiden keskeneräisyys
* Ohjeiden ja sääntöjen jatkuva muuttuminen
* Opiskelijoiden haasteelliset, ennakoimattomat tilanteet ja sitoutumattomuus opintoihin
* Opiskelijoilta vaadittava jatkuva tason lasku ja yksilöllisten polkujen suunnittelun haasteellisuus

Kuormittavuutta puolestaan vähentävät:
* Mahdollisuus vaikuttaa työn tekemisen ajankohtaan
* Joustava ja itsenäinen työ
* Töiden loppuunsaattaminen
* Töiden hyvä organisointi
* Tiimin hyvä henki

## Johtamisen ja yhteistyön merkitys

Oma valinta siitä, milloin työtä tekee, vähentää kuormittavuutta ja lisää työhyvinvointia. Juuti & Vuorela (2015) korostavat, että vaikuttamismahdollisuudet työn sisältöön ja työolosuhteisiin ovat voimakkaita työhyvinvointia lisääviä tekijöitä. Johtajuuden merkitys korostuu töiden organisoinnissa ja vahvan toimintakulttuurin luomisessa; henkilöstön sitoutuneisuus lisääntyy, kun he pääsevät vaikuttamaan työoloihinsa, ja hyvä johtaja toimii tässä tukihenkilönä.

Tutkimuksen perusteella tiimin yhteistyöllä on positiivinen vaikutus kuormittavuustekijöiden vähentämiseen. Kun asioita ratkaistaan yhdessä ja puhalletaan yhteen hiileen, kuormittavuus voi muuttua voimavaraksi.

## Kirjoittajat
* Carola Nenonen, Wellness – palveluliiketoiminnan johtaminen, Restonomi YAMK
* Markku Haapakoski, KTT, Yliopettaja, Savonia Master School

## Linkit ja lähteet
* [Linkki opinnäytetyöhön](https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202303073158)

**Lähteet:**
* Juuti, Pauli & Vuorela, Antti 2015. Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi. Juva: Bookwell Oy.
* Kauhanen, Juhani 2016. Työhyvinvointi organisaation menestystekijänä. Kehittämisohjelman laatiminen. Viro: Printon.
* Lipponen, Krisse 2020. Resilienssi arjessa. Tallinna: Printon.
* Pennonen, Marjo 2021. Itsetuntemuksesta apua työhyvinvointiin. Tallinna: Printon.