# Typensidonta kasvintuotannossa viljelystrategiana nautakarjatilalla

> Lannoitteiden hinnan nousun takia lannoitusta mietitään aiempaa tarkemmin. Lisäksi viljelykierron mahdollisuudet typen sidonnassa kiinnostavat yhä enemmän. Typensidonta kasveilla tuo mahdollisuuksia lisätä pellon kasvukuntoa, ja palkokasvien viljelyn lisäämisellä voidaan vähentää viljelyn riippuvuutta väkilannoitetypen käytöstä. Onnistuessaan palkokasveista saatu sato maittaa navetassa ja tuottaa lisää maitokiloja.

## Typensidonta osana nurmiviljelyä
Nurmia viljellään yleisesti eri lajien seoksina, ja nautakarjatiloilla tavoitteena on maittava ja laadukas säilörehu. Karjanlannan hyödyt nautakarjataloudessa ovat jo tiedossa, ja typensitojakasvien käyttöä osana nurmiseoksia pohditaan yhä useammalla maatilalla.

Käytettäessä kasviseoksessa typensitojakasveja voidaan nurmen lannoitusta typen osalta vähentää. Paras hyöty nurmipalkokasveista saadaan maltillisella typpilannoituksella ja kahdessa korjuussa. Eri kasvien typensidontapotentiaali ja vaatimukset kasvupaikalle kannattaa huomioida sekä miettiä oman tilan tarpeet säilörehulle.

## Kasvustojen valinta ja haasteet
Typensidontaa voi toteuttaa yksi- tai monivuotisesti. Kasvustot voivat olla puhdaskasvustoja, aluskasveja tai seoksia. Laji- ja lajikeseoksiin kannattaa käyttää valintatilanteessa aikaa, jotta peltolohkolle löytyy sille parhaiten soveltuva kasvilaji- ja mahdollinen laji- ja lajikeseos.

Palkokasvit vaikuttavat seosten ominaisuuksiin, kasvinsuojeluun ja esimerkiksi lannoitukseen sekä korjuun ajoittamiseen. Luonnonvarakeskus Maaningan VarmaNurmi-hankkeessa havaittiin haasteita esimerkiksi palkokasvien osuuksien vaihteluissa. Kasvit hyödyntävät typensidontaa vain, jos ne eivät saa tarpeeksi typpeä maasta, joten maan korkea typpipitoisuus vähentää ja alhainen edistää typensidontaa.

## Typen seuranta ja analysointi
Typpisato voidaan laskea mittaamalla kasvustonäytteen kuiva-ainesato ja määrittämällä sen typpipitoisuus. Lisäksi tietoa saadaan rehuanalyyseista ja korjuuaikanäytteistä. Valkuaispitoisuus sadossa riippuu nurmen typpilannoituksen määrästä, kasvilajista sekä nurmen korjuuasteesta.

Kasvuston rehevyyden arviointi sekä satokomponenttien ja palkokasvien määrän havainnointi ovat tärkeitä menetelmiä. On hyvä opetella tunnistamaan tärkeimmät heinä- ja nurmipalkokasvit ja havainnoida kasvustoja esimerkiksi botanisoimalla. Botaaninen analyysi tehdään erottelemalla eri kasvilajit näytteestä ja punnitsemalla niiden paino.

## Symbioottinen typensidonta ja maaperän merkitys
Symbioottisen typensidonnan edellytyksenä on, että maassa on sopivia nystyräbakteereita. Useimmilla pelloilla on riittävästi apiloille ja virnoille sopivia *Rhizobium*-bakteereita, mutta herneelle tai pavulle sopivia bakteereita on vähemmän. Typensidonnan onnistuminen voidaan varmistaa ymppäämällä kylvösiemen sopivalla bakteerivalmisteella.

Maahan muokatun eloperäisen aineen hajoamisnopeuteen vaikuttavat maan rakenne, pieneliötoiminta ja muokkaukset. Typen vapautuminen on runsasta silloin, kun maan kuivatus on hyvä, rakenne on hyvä ja pH on neutraali. Maahan tulevan eloperäisen aineksen hiili-typpisuhde vaikuttaa aineksen hajoamiseen: mikäli hiiltä on enemmän suhteessa typpeen, pieneliöt varastoivat typen käyttöönsä, ja se vapautuu kasveille viiveellä.

## Yhteenveto
Mikäli heinänurmia korvataan apilanurmilla, säästetään nurmivuosien typpilannoitteissa. Monipuolistuva kierto ja palkokasvien ansiosta paraneva maan rakenne voivat auttaa ravinteiden entistä tehokkaampaan käyttöön. Epäonnistuminen palkokasvien viljelyssä ei tuo toivottua vaikutusta typpilannoitukseen, mutta onnistuessa voidaan saada helpotusta typpilannoitukseen sekä monipuolisuutta viljelykiertoon.

## Hanketiedot
Blogi on kirjoitettu Tuotantovarmuutta nurmesta -hankkeelle (1.4.2019–30.6.2022). Hankkeen toteuttivat Luonnonvarakeskus, ProAgria ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Rahoitus tuli Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta ja Pohjois-Savon ELY-keskukselta.

*   **Kirjoittaja:** Piia Kekkonen, Savonia-ammattikorkeakoulun kasvintuotannon tuntiopettaja

## Lähteet
*   Känkänen ym. Biologinen typensidonta fossiilisen energian säästäjänä. MTT Raportti 76.
*   Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 53/2022. Maatalouden typpihaaste – vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Synteesiraportti. Eeva Vainio (toim.)
*   Palkoviljat nautojen ruokinnassa. Laura Puhakka, Seija Jaakkola, Aila Vanhatalo. Suomen Maataloustieteellisen Seuran tiedote nro 28.
*   Tuotantovarmuutta nurmesta. VarmaNurmi-hankkeen (2019–2022) tulosraportti.