# Savonian perhevalmennus herätti kiinnostuksen yrittäjyyteen

> Valmiina Vanhemmuuteen -perhevalmennukset toteutettiin yhteistyössä Savonian Wellness Centerin ja Kuopion neuvoloiden kanssa.

## Valmiina Vanhemmuuteen -valmennuskokonaisuus

Olemme pian valmistuvia kätilöopiskelijoita ja järjestimme opintoihin liittyen kätilötyön kehittämistehtävänämme Valmiina Vanhemmuuteen -perhevalmennuksen. Valmennuskokonaisuus toteutettiin yhteistyössä Savonian Wellness Centerin ja Kuopion neuvoloiden kanssa. Valmennuskokonaisuuksia oli yhteensä kolme, joista jokainen sisälsi 4 tapaamiskertaa. Jokaisella tapaamiskerralla oli vaihtuva aihe. Yhteen valmennukseen osallistui 10 esikoistaan odottavaa perhettä. Valmennukset järjestettiin syksyllä 2023 ja keväällä 2024.

Valmennusta meidän kanssamme pitivät vaihtuvat terveydenhoitaja-, suuhygienisti- ja fysioterapeuttiopiskelijat. Lisäksi tukena ja apuna tapaamiskerroilla oli neuvolan terveydenhoitaja sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan synnytyssalin kätilö. Hankimme myös yhteistyökumppaneita, joilta saimme lahjoituksena ilmaisnäytteitä jaettavaksi. Yhteistyökumppaneita miettiessämme halusimme valita sellaisia yrityksiä, joilla olisi tarjota oikeasti hyödyllisiä tuotteita esikoistaan odottavalle perheelle.

## Tapaamisten teemat ja sisältö

Tapaamiskertojen teemat olivat vauvan odotus, synnytyksen käynnistyminen ja sen kulku, vauva arki sekä ensi viikot vauvan kanssa. Tapaamiskerrat sisälsivät kunkin teeman mukaista teoriaa sekä käytännön harjoitteita. Perheet pääsivät muun muassa harjoittelemaan imetysasentoja, vauvan hoitoa sekä tekemään ohjatusti lantionpohjalihasten harjoitteita. Mahdollistimme perheille myös vapaata keskustelua ja tutustumista. Lisäksi oli mahdollista päästä kysymään itseä askarruttavista asioista alan ammattilaisilta.

## Palaute ja tavoitteet

Keräsimme jokaisessa valmennuksessa palautetta, jotta jatkossa olisi mahdollisuus kehittää valmennuskokonaisuutta entistäkin paremmaksi. Palaute oli kiitettävää ja osallistujat kokivat valmennuksen arvokkaana tukena esikoisen odotusaikaan. Huomioimme perhevalmennuksessa raskaana olevien lisäksi myös tukihenkilöt.

Tämä artikkeli kirjoitetaan osana kätilötyön kehittämistehtävää. Perhevalmennuksen tavoite oli lisätä tietoa ja auttaa tulevia vanhempia valmistautumaan synnytykseen ja sen jälkeiseen vauva arkeen. On tutkittu, että synnytykseen ja tulevaan vanhemmuuteen valmistautuminen ovat merkittävässä roolissa synnytyksessä ja lapsivuodeajassa sekä imetyksen onnistumisessa. Tiedon saaminen etukäteen ja sen sisäistäminen antavat valmiuksia suhtautua tulevaan elämänmuutokseen sekä lisäävät perheiden hyvinvointia. (Siivola & Leinonen 2022; Ferguson, Davis & Browne 2012.)

## Kokemuksia ja ammatillinen kasvu

Valmennusta oli antoisaa pitää, saimme valmennuksesta paljon kokemusta sekä oppia tulevaisuutta ja työelämää ajatellen. Pääsimme valmennuksen ansiosta jo aiemmassa vaiheessa opintojamme syventymään kätilötyön teemoihin ja soveltamaan oppimaamme tietoa valmennuksessa hyödynnettäväksi materiaaliksi. Valmennus kasvatti meitä ammatillisesti ja saimme myös paljon kokemusta ja rohkeutta esiintymiseen. Pääsimme myös verkostoitumaan eri alojen ammattilaisten kanssa. Valmennus antoi kipinää pohtia tulevaisuuden työmahdollisuuksia palkkatyön ohella myös yrittäjänä esimerkiksi vastaavia palveluja tarjoten.

Suosittelemme lämpimästi kaikkia Savonialaisia osallistumaan vastaaviin projekteihin!

## Kirjoittajat

*   **Emilia Aarnikoski**, kätilöopiskelija, Savonia-ammattikorkeakoulu, emilia.aarnikoski@edu.savonia.fi
*   **Emilia Immonen**, kätilöopiskelija, Savonia-ammattikorkeakoulu, emilia.immonen2@edu.savonia.fi
*   **Heidi Hölttä**, KM, kätilötyön lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu

## Lähteet

*   Siivola, M., Leinonen, T. 2022. Verkkojulkaisu. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060844642. Viitattu 5.3.2025.
*   Fergson, S., Davis, D., Browne, J. 2012, 26-1. Women and birth. https://doi.org/10.1016/j.wombi.2012.09.003. Viitattu 5.3.2025.