Category: Kirjasto

Kirjasto Opus.

Savonia-artikkeli: Savonian julkaisumäärä kasvoi roimasti

Julkaisutiedonkeruu vuoden 2021 osalta on tehty ja viralliset luvut on nyt julkaistu Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutietopalvelussa Vipusessa. Savonian julkaisumäärät kasvoivat vuonna 2021 jopa 23% aiempaan vuoteen verrattuna. Vuonna 2020 Savonialla oli 561 julkaisua ja vuonna 2021 julkaisuja oli peräti 712! Julkaisumäärät ovat kasvaneet lähes kaikissa muissakin ammattikorkeakouluissa. Julkaisutiedonkeruun perusteella sijoitumme muiden ammattikorkeakoulujen keskuudessa nyt

ePress-sanomalehtipalvelu nyt savonialaisten käytössä

Savonian kirjasto on ottanut käyttöön ePress-sanomalehtipalvelun. Jatkossa kaikki muut digisanomalehdet paitsi Savon Sanomat ovat luettavissa ePressin kautta. ePress-palvelussa on lukuisia digisanomalehtiä, mm. Helsingin Sanomat, Maaseudun tulevaisuus, Iisalmen Sanomat ja Warkauden lehti. Päivän lehden lisäksi luettavissa ovat lehtien vanhemmat numerot viimeisen 90 päivän ajalta. Savonialla on kahden käyttäjän lisenssi palveluun, mikä tarkoittaa, että koko ePress-palvelua voi

Kirjastojen palveluajat helatorstain aattona 25.5.

Keskiviikko 25.5. Varkauden omatoimikirjaston palvelupäivä on helatorstain takia keskiviikkona 25.5. klo 9-14. Iisalmessa ja Microkadulla kampuskirjastojen palveluaika päättyy klo 14. Helatorstai 26.5. Kirjastot ovat suljettu. Microkadun kampukselle ei pääse opiskelijoiden kulunvalvonta-avaimella. Perjantai 27.5. Iisalmen ja Microkadun kirjastoissa on normaali palvelu- ja aukioloaika.

Valmistuva opiskelija – haluatko jatkaa kirjaston asiakkaana?

Ilmoita kirjastoon kotiosoitteesi ja uusi sähköpostiosoitteesi.Sähköpostiosoitteen päivittäminen on tärkeää, sillä kirjaudut jatkossa Savonia-Finnaan sähköpostiosoitteellasi. Voit jatkaa nykyisen kirjastokorttisi, myös Savonia-Finnasta löytyvän mobiilikirjastokorttisi, käyttöä. Kaikkien e-aineistojen etäkäyttö ei ole valmistumisen jälkeen enää mahdollista, mutta osa niistä on käytettävissäsi paikallisesti kirjastossa. Ellet jatka kirjaston asiakkaana, palauta lainat ja maksa mahdolliset myöhästymismaksut Savonia-Finnassa ennen valmistumistasi. Kun valmistut, et
Savonian kirjasto.

Kirjaston Opussumit apunasi

Aloitimme kehittämisprojektin, jossa esittelemme ja kerromme tiimistämme. Kaikki kirjastohenkilökunnastamme voivat olla apunasi, mutta jokaisella on työtehtävissään omia supervoimia. Katso lisää Instagramista.

Mikä Opussumi haalarimerkkiin – anna äänesi!

Äänestys on päättynyt. Saimme 144 vastausta, josta suuri kiitos kaikille vastaajille. Nyt alamme suunnitella merkkiä ja palaamme asiaan syksyllä. Minkä Opussumin ilmeen haluaisit Savonian kirjaston haalarimerkkiin? Äänestä https://forms.gle/R8xerCTereE2mdhx9 Vai haluatko sinä suunnitella ilmeen Opussumille? Tai vaikka koko merkin? Jos kiinnostuit, laita viestiä kirjasto@savonia.fi niin saat materiaalit!

Maksa kirjastomaksut Savonia-Finnan kautta

Jos sinulle on kertynyt kirjastomaksuja, voit hoitaa ne helposti Savonia-Finnan kautta! Kirjaudu omalle tilillesi ja katso Maksut –välilehdeltä kertyneet maksut. Jos lainan eräpäivä on jo ollut, uusi laina ensin ennen maksamista. Tarkemmat ohjeet Savonia-Finnassa. Lähetämme huhtikuussa sähköpostia asiakkaille, joilla on kirjastomaksuja yli 10 € ja siitä johtuva lainakielto. Maksamisen jälkeen lainakielto poistuu automaattisesti. Toukokuussa lähetämme

Maaseudun tulevaisuus -näköislehden tilauksessa katkos

Maaseudun tulevaisuus -näköislehteen ei tällä hetkellä ole pääsyä. Syynä on Maaseudun tulevaisuuden verkkosivujen uusi kirjautumistapa, joka sallii enää yksittäisillä tunnuksilla kirjautumisen. Tämä kirjautumistapa ei sovellu organisaatiokäyttöön. Selvitämme Maaseudun tulevaisuuden näköislehden tilaamista toisen alustan kautta.