# Varhaisella tuella voidaan tukea työntekijöiden työkykyä - Savonia-AMK

> Varhaiseen tukee kannattaa panostaa työpaikoilla. Esihenkilöillä on tämän suhteen keskeinen rooli.

## Varhaisen tuen merkitys työkyvyn ylläpitämisessä
Työpaikoilla esiintyvät haasteet voivat tarjota mahdollisuuden tunnistaa tuen tarpeen varhaisessa vaiheessa. Varhainen tuki ehkäisee työkyvyttömyyden pitkittymistä ja auttaa ylläpitämään työkykyä. On tärkeää, että työpaikalla on selkeä toimintamalli työkyvyn hallintaan, seurantaan ja tukemiseen.

Sanna Tikkanen (2024) esittelee opinnäytetyössään konkreettisia keinoja, joilla varhaisen tuen avulla voidaan edistää työkykyä ja selittää, miksi nämä toimenpiteet ovat keskeisiä organisaation menestyksen kannalta.

## Varhaiset hälytysmerkit ja vastuu
Asioihin puuttuminen ajoissa on konkreettinen osoitus välittämisestä ja huolenpidosta, jotka luovat perustan luottamuksellisille ja hyvin toimiville ihmissuhteille työpaikalla. Varhainen puuttuminen on yhteinen vastuu, johon jokainen työyhteisön jäsen voi vaikuttaa. Jokaisella työyhteisön jäsenellä on oikeus saada apua tilanteeseensa ja velvollisuus tuoda esiin työntekoon liittyvät haasteet.

Varhaisia hälytysmerkkejä voivat olla:
* Asiakastyytyväisyyden lasku
* Työilmapiirin heikentyminen
* Työsuorituksen sovittujen tavoitteiden alittuminen
* Sairauspoissaolojen kasvu
* Työterveyspalveluiden käyttämisen lisääntyminen
* Henkilötasolla: muutokset käyttäytymisessä, vaikeudet työssä, yhteistyöongelmat, myöhästymiset, luvattomat poissaolot (Nummelin 2008.)

## Esihenkilön rooli työkyvyn tukemisessa
Työpaikan johtamiseen kuuluu olennaisena osana henkilöstön työkyvyn tukeminen. Hyvä johtaminen ja tarkoituksenmukaiset työn järjestelyt ovat tehokkaita keinoja tukea työkykyä ja työssä jaksamista. Esihenkilön tuki on erityisen tärkeää silloin, kun työkyvyn heikkenemisen ensimmäiset merkit ilmenevät.

Browerin (2023) tutkimuksen mukaan lähes 70 prosenttia ihmisistä kokee esihenkilönsä vaikutuksen mielenterveyteensä suuremmaksi kuin terapeutin tai lääkärin. Tämä korostaa esihenkilöiden merkitystä työntekijöiden hyvinvoinnille. Mielenterveyden huomioiminen hyödyttää myös liiketoimintaa, sillä hyvinvoivat työntekijät ovat sitoutuneempia ja energisempiä.

## Yhteenveto ja kehittäminen
Säännölliset keskustelut ja varhaisen tuen mallin oikea-aikainen hyödyntäminen ovat tehokkaita keinoja työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi. Varhaisen tuen onnistunut toteutus edellyttää esihenkilöille suunnattua jatkuvaa koulutusta erityisesti haastavien tilanteiden käsittelyyn. Tässä prosessissa henkilöstöhallinnon ja työterveyshuollon välinen tiivis yhteistyö muodostaa keskeisen tukirakenteen.

Organisaatioiden olisi hyvä panostaa varhaiseen tukeen ja siihen liittyvän koulutuksen tarjoamiseen esihenkilöille, sillä se edistää työntekijöiden hyvinvointia, ehkäisee työkykyhaasteita ja vähentää sairauspoissaoloja.

## Kirjoittajat
* **Sanna Tikkanen**, Wellness -palveluliiketoiminnan johtaminen (YAMK) -opiskelija, Restonomi (YAMK) -tutkinto-ohjelma
* **Ilkka Virolainen**, KTT, Lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu, Master School

## Lähteet
* Brower, Tracy 2023. Managers Have Major Impact On Mental Health: How To Lead For Wellbeing. [Forbes](https://www.forbes.com/sites/tracybrower/2023/01/29/managers-have-major-impact-on-mental-health-how-to-lead-for-wellbeing/). Viitattu 9.12.2024.
* Nummelin, Tarja 2008. Stressi haastaa työkyvyn -varhainen puuttuminen esimiehen työkaluna. Helsinki. WSOYpro.
* Tikkanen, Sanna 2024. Varhainen tuki osana työkykyjohtamista. Kuopio: Savonia-ammattikorkeakoulu. YAMK-opinnäytetyö.
* Työterveyslaitos 2024. Työkyvyn varhainen tuki. [TTL](https://www.ttl.fi/teemat/tyoterveys/tyoterveyshuolto/tyokyvyn-tuki/tyokyvyn-varhainen-tuki). Viitattu 9.12.2024.