# Röntgenhoitaja (AMK), päivätoteutus - Savonia-AMK

> Opiskele röntgenhoitajaksi Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa. Hae kevään yhteishaussa Savoniaan.

## Koulutuksen kuvaus
Röntgenhoitajana olet näyttöön perustuvan lääketieteellisen kuvantamisen ja sädehoidon toteuttamisen asiantuntija. Työssäsi teet kuvantamistutkimuksia ja avustat radiologisissa hoitotoimenpiteissä. Vastaat osaltasi esimerkiksi röntgentutkimusten suorittamisesta, röntgenkuvien käsittelystä, analysoinnista ja arkistoinnista. Röntgenhoitajana tehtäviisi kuuluu myös potilaan hoitaminen ja ohjaus sekä tutkimuslaitteiden tarkkailu, jotta tutkimusten suorittaminen on turvallista ja tutkimustulokset laadukkaita.

Röntgenhoitajaksi opiskelu ja alalla työskentely edellyttävät kiinnostusta matematiikkaan ja fysiikkaan. Lisäksi tarvitset kädentaitoja, luovuutta ja tarkkuutta sekä tietoteknisiä taitoja. Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot korostuvat tutkimus- ja hoitotilanteissa moniammatillisissa työyhteisöissä.

## Koulutuksen sisältö ja rakenne
Koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä ja opiskeluaika noin 3,5 vuotta. Opiskelu on päätoimista päiväopiskelua klo 8–18 välillä, sisältäen lähi-, etä- ja itsenäistä opiskelua, verkko-opiskelua sekä ammattitaitoa edistävää harjoittelua. Lähiopetus järjestetään Microkadun kampuksella Kuopiossa.

**Opintojen rakenne:**
* Ammattialaan perehtyminen: 60 op
* Ammattiosaamisen syventäminen: 60 op
* Ammattiosaamisen kehittäminen: 60 op
* Ammattiosaamisen soveltaminen: 30 op

## Uramahdollisuudet
Röntgenhoitajat työskentelevät terveyskeskusten ja sairaaloiden röntgen-, isotooppi- ja sädehoito-osastoilla sekä yksityisillä lääkäriasemilla ja sairaaloissa. Voit työskennellä myös terveydenhuoltoa palvelevissa yrityksissä (tuotekehitys, markkinointi, koulutus), teollisuudessa, ympäristöterveydenhuollossa, tutkimus- ja opetustehtävissä tai eläinlääkintähuollossa.

## Hakeminen (Kevät 2026, 2. yhteishaku)
* **Hakuaika:** 10.03.2026 – 24.03.2026 (klo 15.00)
* **Aloituspaikat:** 35 (joista 30 ensikertalaisille)
* **Hakeminen:** Täytä hakemus osoitteessa [www.opintopolku.fi](http://www.opintopolku.fi)

**Valintaperusteet:**
* 9 (7) ylioppilastutkintotodistuksen perusteella
* 4 (3) ammatillisen tutkinnon tutkintotodistuksen perusteella
* 20 (18) AMK-valintakokeen perusteella
* 2 (2) Taitaja-kilpailun perusteella

### AMK-valintakoe
Koulutus käyttää ammattikorkeakoulujen yhteistä digitaalista valintakoetta, joka järjestetään 26. – 28.5.2026. Koe tehdään omalla kannettavalla tietokoneella.

### Todistusvalinta
Valinta on mahdollinen toisen asteen tutkintotodistuksen perusteella ilman valintakokeeseen osallistumista. Lisätietoja pisteytysmalleista löytyy osoitteesta [www.ammattikorkeakouluun.fi](http://www.ammattikorkeakouluun.fi).

## Terveydelliset vaatimukset (SORA)
Sosiaali- ja terveysalan koulutukseen sovelletaan SORA-lainsäädäntöä. Opiskelijaksi otettavan on oltava terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun.

## Yhteystiedot
* **Hakijapalvelut:** hakijapalvelut@savonia.fi | 044 785 7002
* **Koulutuksen yhteyshenkilö:** Mirja Halonen | etunimi.sukunimi@savonia.fi | 044 785 6412