Opiskelijoita kahvip�yd�ss�.





SS21KMR Sosionomin tutkinto-ohjelma, rikosseuraamusala

Opetussuunnitelman vastuuhenkilö: Maritta Pitkänen

Koulutuksen lähtökohdat

Sosionomin tutkinto-ohjelma johtaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon, tutkintonimike on sosionomi (AMK). Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja kesto 3,5 vuotta. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (EQF) tasoa 6.

Sosiaaliala on jatkuvasti kasvava palveluala. Tulevaisuudessa eri palvelualojen toiminnalliset rajat hämärtyvät, palveluja tuotetaan yhä asiakaslähtöisemmin ja eri palveluntuottajien sopimuksiin ja keskinäiseen yhteistyöhön perustuen. Saumattomat palveluketjut ja verkostoituva palveluntuotanto edellyttävät uudenlaista osaamista, toimintojen yhteensovittamista, työnjakoa ja tehokkuutta. Tulevilta sosiaalialan asiantuntijoilta edellytetään valmiuksia uudistaa hyvinvointipalveluja olemassa olevilla voimavaroilla, ottaa käyttöön tieto- ja viestintätekniikkaa sekä kehittää yhteisöllisiä ja osallistavia tukimuotoja eri väestöryhmien tarpeisiin.

Sosionomiksi valmistuttuasi (AMK) työskentelet sosiaaliohjauksen ja kasvatuksen asiantuntijana kuntien, yritysten ja järjestöjen palveluksessa. Uusia tehtäväalueita sosiaalialan asiantuntijoille on tulossa sivistystoimen, työhallinnon, rikosseuraamusalan ja Kansaneläkelaitoksen tehtävissä. Lisäksi sosiaalialan työntekijöiden tehtävärakenteissa on tapahtumassa määrityksiä, joiden ennakoidaan lisäävän sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille aikaisempaa enemmän mahdollisuuksia hyödyntää uudenlaista osaamista käytännön työssä. Valmistuttuasi osaat uudistaa hyvinvointipalveluja ja kehittää yhteisöllisiä ja osallistavia toiminta- ja tukimuotoja eri väestöryhmien tarpeisiin. Sosionomina tunnet hyvinvointia ja turvallisuutta tuottavan palvelujärjestelmän, erilaiset toimintaympäristöt sekä sosiaali- ja terveysalan palvelujen tuottamisen muodot. Sosionomina osaat ennakoida yhteiskunnallisia muutoksia ja haluat olla mukana tuottamassa ja kehittämässä palveluja. Osaat toimia digitaalisessa toimintaympäristössä.

Ammattikorkeakoulutuksen tavoitteena on antaa tutkimukseen ja tieteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin sekä tukea yksilön ammatillista kasvua. Lisäksi tavoitteena on harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa soveltavaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Savonia-ammattikorkeakoulun tavoitteena on palvella Pohjois-Savon maakuntaa ja laajemminkin Itä-Suomen aluetta, jonka elinvoimaisuuteen vaikuttaa jatkuvasti muuttuva ja kansainvälistyvä toimintaympäristö.

Tutkintonimike sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksessa on sosionomi (AMK), jota vastaava ammattinimike sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuuslain mukaan on sosiaaliohjaaja (272/2005 § 6). Sosionomin (AMK) ammatillista osaamista voidaan kuvata sekä yleisillä että koulutusohjelmakohtaisilla kompetensseilla (osaamisalueilla). Yleiset kompetenssit ovat kaikille ammattikorkeakoulun tutkinto-ohjelmille yhteisiä osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys voivat vaihdella eri ammateissa ja työtehtävissä. Yleiset kompetenssit luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle. Tavoiteltavien kompetenssien kehittymiseen sosiaalialan koulutuksessa voidaan vaikuttaa sekä sisällöllisillä että pedagogisilla valinnoilla.

Ammattihenkilöksi laillistaminen:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (VALVIRA) laillistaa sosionomin hakemuksesta ja tutkinnon antaneen ammattikorkeakoulun ilmoituksesta sosiaalihuollon laillistetuksi ammattihenkilöksi, sosionomiksi. Laillistamisen edellytyksenä on, että sosionomikoulutuksessa on suoritettu 210 op sekä opetussuunnitelman mukaiset sisällöt.

Osaamistavoitteet

Sosionomin koulutus on eurooppalaista ja suomalaista tasoa 6 (kansallinen viitekehys).



Ammattikorkeakoulututkintojen yhteiset kompetenssit:



Sosionomin ammatiliset kompetenssit:

Opintojen rakenne

Sosionomin opinnot ovat laajuudeltaan 210 opintopistettä. Päätoimisesti opiskellen yksi opiskeluvuosi tuottaa noin 60 opintopistettä, mikä vastaa 1600 tuntia opiskelijan työtä. Opiskelijan työ koostuu mm. aktivoivasta lähiopetuksesta, itsenäisestä- ja verkko-opiskelusta sekä työelämäläheisestä harjoittelusta. Harjoittelu toteutuu kiinteässä yhteistyössä työelämän kanssa sosiaalialan työelämän konteksteissa. Harjoittelun voi suorittaa myös ulkomailla. Opintoihin sisältyy työelämälähtöistä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa.

Ensimmäisenä opiskeluvuonna opiskelija hankkii perusosaamisen sosiaali-, varhaiskasvatus- ja terveysalan toimintaympäristöstä sosiaalialan asiakkuuden lähtökohdista ja reflektoi omaa oppijuuttaan. Opiskelija omaksuu reflektiivisen, tutkivan ja kehittävän työotteen sekä sosiaali- ja terveysalan ammattieettiset periaatteet. Toisena vuonna opiskelija perehtyy varhaiskasvatuksen ja sosiaaliohjauksen ohjaustehtävään, sosiaalialan moninaiseen asiakastyöhön ja työmenetelmiin sekä palveluihin. Kolmantena ja neljäntenä vuonna opiskelija syventää ammatillista osaamistaan varhaiskasvatuksen ja sosiaaliohjauksen osaajana sekä hankkii, soveltaa ja syventää tutkimuksellista kehittämisosaamistaan, osallistavaa yhteiskuntaosaamistaan sekä johtamisosaamistaan.

Asiantuntijuuden kehittyminen

Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat henkilökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa. Opiskelijan henkilökohtaisen oppimispolun ja urakehityksen rakentamista tukevat sekä opettajat että vertaisryhmät. Jokaisella opiskelijalla on henkilökohtainen ammatillisen kasvun ohjaava opettaja eli opettajatuutori koko koulutuksen ajan. Opiskelijat tekevät vuosittain ammatillisen kasvun itsearvioinnin. Opintojen loppuvaiheessa opiskelijaa tuetaan työelämään siirtymisessä mm. PLE:n (personal learning environment) henkilökohtaisen blogin sekä virtual CV:n laatimisessa.

Opiskelijan ammatillisen kasvun sisällöllistä etenemistä kuvataan opintovuosien tavoitteilla ja lukukausien teemoilla. Opintovuosien tavoitteet auttavat opiskelijoita, opettajia ja työelämän edustajia hahmottamaan, millaisten vaiheitten kautta ammatillisen osaamisen ajatellaan rakentuvan.

Koulutuksen toteutus

Savonian tutkinto-ohjelmissa noudatetaan OIS-ajattelua (Open Innovation Space), jossa yhdistyy laadukas oppiminen ja opetus sekä työelämälähtöinen tutkimus- ja kehittämistoiminta. Eri alojen opiskelijat, opettajat, tutkimus- ja kehittämistehtävissä työskentelevät sekä työ- ja elinkeinoelämän edustajat ratkovat yhdessä käytännön toiminnasta nousevia ongelmia. OIS on fyysinen, sosiaalinen ja virtuaalinen oppimis-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan ympäristö.

Opetusmenetelmissä korostetaan ammatin edellyttämää yhteistoiminnallisuutta ja itseohjautuvuutta. Opinnot toteutetaan tutkivan oppimisen periaatteella. Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (PLE) laatimisessa toteutetaan myös aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) erilaisin menetelmin. Työskentely erilaisissa työelämähankkeissa ja työelämäjaksoilla, ohjattu harjoittelu erilaisissa työyhteisöissä sekä opinnäytetyö luovat yksilöllisyyttä opintoihin. Opiskelija voi suorittaa osan opinnoista ulkomailla ja valita koulutusyksikön omia kansainvälisyysopintoja.

Osa opinnoista on suunniteltu toteutettavaksi verkko-opiskeluna kokonaan tai osittain. Verkko-oppimisympäristöä eli Moodlea hyödynnetään työelämäyhteistyössä yhteisten asiantuntijaluentojen järjestämisessä ja harjoittelun ohjauksessa. Verkko-oppimisympäristöön kootaan opiskelua ohjaava materiaali, ohjeet ja lomakkeet. Opiskelija perehdytetään verkko-opiskeluun opintojen alussa. Moniammatillisuuden kehittymistä tuetaan toteuttamalla osia opinnoista Savonian muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden kanssa.

Savoniassa opettaja on oppimisen mahdollistaja ja oppimista edistävien tilanteiden luoja erilaisissa oppimisympäristöissä. Opintotoimisto, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut tukipalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.

Kansainvälistyminen on osa opiskelua. Opiskelijat voivat opiskella opintojen eri vaiheessa kansainvälisyyttä ja kulttuurista osaamista. Opintojen aikana opiskelijan tulee suorittaa vähintään 5 opintopistettä vieraskielistä opetusta (muuta kuin kieliopintoja). Kulttuurisia taitoja opiskelija voi harjoitella myös tutoroidessaan kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita ja toimimalla esimerkiksi maahanmuuttajayhteisöissä. Opiskelija voi suorittaa kansainvälisen opiskelupolun 60 op opiskelemalla sosionomitutkinnon englanninkielisiä ammatillisia opintoja 5 - 10 op ( Monikulttuurinen työskentely, SSMOKT 5 op sekä valinnainen 5 op:n englanninkielinen opintojakso), ammatillista osaamista kehittävää harjoittelua ulkomailla 30 op ja kansainvälisen sairaanhoitajien Bachelor’s Degree Programme in Nursing sosiaali- ja terveysalan yhteisiä opintoja 20 op.


Opintojaksotaulukko

Koodi Nimi 1 K 1 S 2 K 2 S 3 K 3 S 4 K 4 S
 
Perusopinnot
Sosiaali- ja terveysalan yhteiset opinnot
4 STYOP01 Oppijana korkeakoulussa 5              
4 STYAS02 Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa 5              
4 STYEN02 English in Social and Health Care and Intercultural Communication     5          
4 STYTU02 Tutkin, oivallan, kehitän         5      
4 STYSV02 Svenska i social och hälsovård och kundvänligt samspel         5      
4 STYTY01 Työyhteisötaidot, työhyvinvointi ja yrittäjyys             5  
 
Ammattiopinnot
Pakolliset ammattiopinnot
4 SSOPA Oppiminen ja avoimet oppimisympäristöt 5              
4 SSHYSM Hyvinvoinnin sosiaalinen ulottuvuus ja yhteiskunnan muutos 5              
4 SSLUKI Luova ja kehittyvä ihminen 5              
4 SSOST Osallisuus ja sosiaalinen tuki 5              
4 SSKITI Ammatillinen kirjaaminen ja tieteellinen viestintä   5            
4 SSMUKA Muuttuva kasvatustyö   5            
4 SSASPE Sosiaalialan asiakastyön perusteet   5            
4 SSLATU Sosiaalialan lainsäädäntö ja sosiaaliturva     5          
4 SSTRO Toiminnalliset ryhmätyön menetelmät     5          
4 SSPER Perhetyö     5          
4 SSNUME Sosiaalinen nuorisotyö ja mediakasvatus     5          
4 SSKUTO Sosiaalinen kuntoutus ja toimintakyvyn vahvistaminen     5          
4 SSPAMY Palveluohjauksen ammatillinen asiantuntijuus ja moniammatillinen yhteistyö       5        
4 SSMTV Mielenterveystyö, psykososiaalinen tuki ja lähisuhdeväkivalta       5        
4 SSLAS Lastensuojelu       5        
4 SSMOKT Multicultural Work         5      
4 SSOSPÄ Sosiaalialan päihdetyö         5      
4 SSKES Kehittäminen ja esimiestyö sosiaali- ja varhaiskasvatusalalla           5    
4 SSASYV Sosiaalialan asiantuntijuus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen             5  
Syventävät ammattiopinnot
Rikosseuraamusalan osaaja
4 SSVAI9 Laillisuus ja hyvä hallinto rikosseuraamusalalla         5      
4 SSVAI10 Rangaistusjärjestelmät ja rikollinen käyttäytyminen           5    
4 SSVAI11 Rikosseuraamusalan riskienhallinta ja turvallisuus             5  
 
Harjoittelu
Harjoittelu
4 SSOHAR1A Asiakastyön orientoiva harjoittelu A   10            
4 SSOHAR1B Asiakastyön orientoiva harjoittelu B   5            
4 SSMHAR1A Asiakastyön työmenetelmäharjoittelu A       10        
4 SSMHAR1B Asiakastyön työmenetelmäharjoittelu B       5        
4 SSKHAR1A Syventävä kehittämistyön harjoittelu A           10    
4 SSKHAR1B Syventävä kehittämistyön harjoittelu B           5    
 
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
4 SAVONT1 Opinnäytetyö         15      
   5 SOTEONT10 Opinnäytetyön suunnittelu         5      
   5 SOTEONT20 Opinnäytetyön toteutus           5    
   5 SOTEONT30 Opinnäytetyön viimeistely             5  
   5 SOTEONT40 Kypsyysnäyte             0  
4 SAVONT2 Opinnäytetyö         15      
   5 SOTEONT50 Opinnäytetyö, projekti 1         5      
   5 SOTEONT60 Opinnäytetyö, projekti 2           5    
   5 SOTEONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen             5  
   5 SOTEONT80 Kypsyysnäyte             0  
 
Valinnaiset opinnot
Valinnaiset opinnot
4 SSJKT Järjestö- ja kansalaistoiminnan työelämäjakso
4 STMON2 Moniammatillinen hanketyö             5  
4 STYFA1 Health Promotion of Families             5  
4 SSHYTEL Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja lääkehoito             5  
4 TFMLK02 Moniammatilllinen lasten kuntoutus             5  

Opintojaksokuvaukset

4 STYOP01 Oppijana korkeakoulussa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - arvioida ja kehittää oppimisvalmiuksiaan - tehdä perusteltuja opintovalintoja huomioiden kansainvälistymisen, alan ammatillisten vaihtoehtojen ja urasuunnittelun näkökulmat - toimia Savonian oppimis- ja toimintaympäristössä - käyttää opiskelussa tarvittavia tietojärjestelmiä tietoturvallisesti - toimia opiskelun viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
Keskeiset sisällöt
- Opiskelukäytänteet (opiskelumenetelmät, AHOT, lähtötasotestit, tiedonhankinta, oppilaitosturvallisuus, opiskelijayhdistys, kansainvälisyys, ohjaus-, neuvonta- ja hyvinvointipalvelut) - Suullisen ja kirjallisen viestinnän perusteet - Oppilaitoksessa käytettävät tietojärjestelmät - Henkilökohtaisessa oppimisympäristössä (PLE) osaamisen rakentaminen, reflektio
Suoritustavat
Lähitunneille osallistuminen Verkko-opintojen suorittaminen Lähtötasotestien suorittaminen: englanti, ruotsi ja matematiikka. Matematiikan testissä sairaanhoitajan, kätilön, terveydenhoitajan ja ensihoitajan tutkinto-ohjelmissa hyväksytty suoritus edellyttää 70 % pisteistä, muissa tutkinto-ohjelmissa 50 %. Henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman (HOPS) laatiminen Tehtävien tekeminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opetussuunnitelmat Muu opintojakson alussa sovittava materiaali ja eAineistot
Edeltävät opinnot
-
Yhteyshenkilö
Karuaho Anne, Kyytsönen Suvi, Kainulainen Anja


4 STYAS02 Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - Kuvata sote-palvelut ja niitä koskevan lainsäädännön pääpiirteet - Kuvata hyvinvointiyhteiskunnan arvot ja eettisen perustan - Selittää sote-palveluiden merkityksen yhteiskunnassa ja yksilön kannalta - Soveltaa sote-palveluiden turvallisuusvaatimuksia - Selittää yrittäjämäisen työskentelyotteen periaatteet ja ihmislähtöisen palveluiden kehittämisen merkityksen - Kertoa asiakkaan ja ammattilaisen oikeudet sekä velvollisuudet
Keskeiset sisällöt
- keskeiset sote-palvelut ja niitä koskeva lainsäädäntö - hyvinvointiyhteiskunnan perusta sekä asiakkaan ja ammattilaisen roolit - tietoturva sekä digitalisaatio sote-palveluissa - omaehtoinen, sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys sote-palveluissa - ihmislähtöisten sote-palveluiden kehittäminen palvelumuotoilun keinoin
Suoritustavat
Opiskelu tapahtuu itsenäisesti verkossa. Moodlessa mainittujen tehtävien sekä verkkotenttien suorittaminen hyväksytysti.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Moodlessa oleva materiaali
Edeltävät opinnot
-
Yhteyshenkilö
Kellomäki Marjaana, Komulainen Johanna


4 STYEN02 English in Social and Health Care and Intercultural Communication

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla - esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä - haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä - käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta - tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä - tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
Content
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto - kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Requirements
Osallistuminen lähiopetukseen, keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
Grading Scale
0 - 5
Course material
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Prerequisites
-
Contact
Savela Sanna, Kaartinen Pekka


4 STYTU02 Tutkin, oivallan, kehitän

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - kuvata tutkimustiedon sekä oman tieteen paradigman merkityksen asiantuntijuuden ja käytännön työn kehittämisessä - selittää kehittämis- ja tutkimustyön periaatteet, vaiheet ja etenemisen - tehdä tiedonhakuja oman alan keskeisistä tietokannoista ja arvioida niiden käyttökelpoisuutta - kuvata kehittämis- ja tutkimustyössä käytettäviä aineistonkeruuseen, analyysiin ja raportointiin liittyviä menetelmiä - hyödyntää tutkimukseen ja näyttöön perustuvaa tietoa omassa toiminnassa ja oman alan kehittämisessä - arvioida kehittämistöiden raportteja ja tieteellisiä tutkimuksia - soveltaa tieteellisen kirjoittamisen ja raportoinnin periaatteita
Keskeiset sisällöt
- paradigma ja sen merkitys oman alan toiminnassa, kehittämisessä ja tutkimuksessa - kehittämis- ja tutkimustyön periaatteet ja vaiheet - tiedonhaun periaatteet ja oman alan keskeiset tietokannat - kehittämis- ja tutkimustyön keskeiset aineistonkeruu-, analyysi- ja raportointimenetelmät - tutkimukseen ja näyttöön perustuvan tiedon käyttö omassa toiminnassa ja oman alan kehittämisessä - kehittämis- ja tutkimustyön arviointi - tieteellisen kirjoittamisen ja raportoinnin periaatteet
Suoritustavat
Opintojakson aikana annettavat oppimistehtävät ja tentti/tai kirjallinen työ
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksolla käytettävä ja tentittävä materiaali ilmoitetaan opintojakson alussa
Edeltävät opinnot
-
Yhteyshenkilö
Turunen Elina, Turunen Pirjo


4 STYSV02 Svenska i social och hälsovård och kundvänligt samspel

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - käyttää työtehtävissään ruotsin kieltä kirjallisesti ja suullisesti lain (149/22) edellyttämällä tasolla - esitellä ruotsin kielellä omaa ammattialaansa kirjallisesti ja suullisesti - osaa haastatella ja ohjata ruotsin kielellä asiakkaita oman alansa asiakastilanteessa - käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta - etsiä ja analysoida näyttöön perustuvaa ruotsinkielistä tutkimusta - olla asiakaslähtöisesti vuorovaikutustilanteissa
Keskeiset sisällöt
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen, työympäristön ja oman työn esittely ruotsiksi sekä oman ammattialan sanasto ja ruotsinkieliset aineistot - erilaisten asiakkaiden haastattelu ja ohjaaminen / hoitaminen asiakaslähtöisesti ruotsiksi asiakastilanteissa, kaksikielinen Suomi työympäristönä
Suoritustavat
Osallistuminen lähiopetukseen, keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Edeltävät opinnot
-
Muuta huomioitavaa
Kun on suorittanut tämän opintojakson, on suorittanut virkamiesruotsin.
Yhteyshenkilö
Kaartinen Pekka, Ruhanen Lea


4 STYTY01 Työyhteisötaidot, työhyvinvointi ja yrittäjyys

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija: - osaa kertoa terveys- ja sosiaalialan johtamisen ja talouden suunnittelun pääperiaatteet - osaa toimia tiimin jäsenenä - osaa kuvata työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät - osaa kertoa palvelualan työsuhteeseen liittyvien tärkeimpien lakien ja oman alansa työehtosopimuksen keskeisimmät asiat työntekijän kannalta - osaa etsiä mahdollisuuksia yksityisen ja 3. sektorin terveys- ja sosiaalialan palvelujen tuottamiselle lainsäädännön asettamissa rajoissa - osaa markkinoida omaa osaamistaan ja työyhteisönsä palveluja
Keskeiset sisällöt
- Johtamisen ja organisaation käsitteet - Henkilöstöjohtaminen - Palvelualan työsuhde ja siihen liittyvät sopimukset ja lainsäädäntö - Työhyvinvointi - Työyhteisötaidot - Tiimityötaidot - Yrittäjyys terveys- ja sosiaalialalla - Palvelumuotoilu, kustannuslaskenta, hinnoittelu ja budjetointi - Työyhteisön markkinointiajattelu ja markkinoinnin keinot
Suoritustavat
- Itsenäinen opiskelu, verkkototeutus - Välitenttien ja lopputentin suorittaminen hyväksytysti - Arviointi 0-5
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan Moodlessa
Edeltävät opinnot
Toteutus siinä vaiheessa opintoja, kun opiskelijalla on jo hyvä käsitys sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöstä ja omasta tulevasta työstään, pääsääntöisesti toisen lukuvuoden jälkeen. Opinnot on mahdollista suorittaa kesäopintoina tai omalle ryhmälle tarkemmin kohdennettuina opintoina.
Yhteyshenkilö
Laitinen Kaija


4 SSOPA Oppiminen ja avoimet oppimisympäristöt

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - nimetä opiskelun taustalla vaikuttavia tieto- ja oppimiskäsityksiä - tunnistaa arkiajattelun ja tieteellisen tiedon eroja - kuvata elinikäisen oppimisen merkityksen ihmisen elämänkaaressa ja sosiaalialan työssä - reflektoida omaa oppimistaan ja kuvata omaa tavoitteellista opiskeluprosessia osana elämänvaihetta - arvioida ja kehittää osaamistaan, opiskelutaitojaan sekä tapaansa opiskella - toimia vertaisoppimisen tilanteissa ja käyttää ryhmää oman oppimisensa tukena - hahmottaa ammatillisen kasvuprosessin merkityksen ammatti-identiteetin ja asiantuntijuuden kehittymisessä sekä - toimia erilaisissa oppimistilanteissa ja -ympäristöissä.
Keskeiset sisällöt
Keskeiset sisällöt ovat: - tutkiva oppiminen, uudet opetusmenetelmät ja avoimet oppimisympäristöt, - tieto- ja oppimiskäsitykset, arkitieto ja tieteellinen tieto, - oppimaan oppiminen ja oppimisstrategiat (AMK), - metakognitio ja reflektio, - elinikäinen oppiminen, siirtovaikutus ja reflektiivinen työote ja oman oppimisen ohjaaminen, - yhteistoiminnallinen oppiminen ja vertaisoppimisen merkitys sekä - osaamisen rakentuminen sosiaalialan koulutusohjelmassa, - oman osaamisen rakentumisen suunnittelu (HOPS-keskustelut).
Suoritustavat
Oppimistehtävät, yhteistoiminnalliset harjoitukset, työpajatyöskentely, itse- ja vertaisarviointi.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
HALINEN Irmeli, HOTULAINEN Risto, KAUPPINEN Eija, NIILIVAARA Päivi, RAAMI Asta 2016: Ajattelun taidot ja oppiminen. Ps-Kustannus. KAUPPILA, Reijo A. 2007: Ihmisen tapa oppia: johdatusta sosiokonstruktiiviseen oppimiskäsitykseen. Ps-kustannus. MÄKINEN, Päivi, RAATIKAINEN, Eija, RAHIKKA, Anne ja SAARNIO, Tuula 2011: Ammattina sosionomi. WSOY. TOOM, Auli ja ONNISMAA, Jussi 2008: Hiljainen tieto, tietämistä, toimimista ja taitavuutta. Kansanvalitusseura: Aikuiskasvatuksen tutkimusseura.
Yhteyshenkilö
Tuovinen Marjaana


4 SSHYSM Hyvinvoinnin sosiaalinen ulottuvuus ja yhteiskunnan muutos

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - jäsentää suomalaisen yhteiskunnan muutosta - ymmärtää sosiaalipolitiikan ja sosiaalialan työn kehittymistä arvolähtökohtineen - analysoida keskeisiä sosiaalisia haasteita yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta sekä - kuvata kansainvälistyvän toimintaympäristön ja globalisaation vaikutuksia suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan ja yhteiskuntaan.
Keskeiset sisällöt
- suomalaisen yhteiskunnan muutokset ja sosiaalipolitiikka - sosiaaliset ongelmat yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasoilla - sosiaalialan työn historia ja kehitysvaiheet - globalisaatio, EU ja sosiaalipolitiikka sekä - sosiaalipolitiikan osa-alueet.
Suoritustavat
Lähiopetus, oppimistehtävät sekä työelämäläheinen oppimistehtävä pienryhmissä. Tentti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Tentittävä teos: HÄMÄLÄINEN, Juha, J. 2009. Yhteiskunnallinen murros ja henkinen hyvinvointi. Sitran julkaisu. Oheislukemistoa: HÄNNINEN, Sakari., PALOLA, Elina., KAIVONURMI, Maija. 2010. Mikä meitä jakaa?: Sosiaalipolitiikkaa kilpailuvaltiossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). KARISTO, Antti. & TAKALA, Pentti. & HAAPOLA, Ilkka. 2003. Matkalla nykyaikaan: elintason, elämäntavan ja sosiaalipolitiikan muutos Suomessa. 3. painos. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY. NIEMELÄ, Pauli (toim.) 2010. Hyvinvointipolitiikka. Helsinki: WSOY. PALOLA, Elina & KARJALAINEN, Vappu. (toim.) 2011. Sosiaalipolitiikka Hukassa vai uuden jäljillä? Yliopistopaino. HARRISON, Gai & MELVILLE, Rose. 2010. Rethinking social work in a global world. Basingstoke: Palgrave Macmillian. KOTIRANTA, Tuija, NIEMI, Petteri ja HAAKI, Raili. (toim.): Sosiaalisen toiminnan perusta. Gaudeamus 2011. Linkki tarkempiin tietoihin http://www.gaudeamus.fi/kotiranta-sosiaalisen/ . LAURINKARI, Juhani & TARVAINEN, Merja (eds.) 2013.The Systems of inclusion. Perspectives to Disability and the Construction of Inclusion. Europäischer Hochschulverlag GmbH & Co. KG, Bremen,2013. www.eh-verlag.de
Muuta huomioitavaa
STYAS02 Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa aloitettu samalla lukukaudella tai suoritettu ennen ko. opintojaksoa.
Yhteyshenkilö
Ratinen Auli


4 SSLUKI Luova ja kehittyvä ihminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - tarkastella ihmistä kokonaisuutena fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen kautta - kuvata ihmisen kehitysvaiheet kehityspsykologisten teorioiden mukaisesti lapsuudesta vanhuuteen - nimetä kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ihmisen elämänkulun näkökulmasta - tunnistaa käyttäytymisen yhteyttä elämänkulun lainalaisuuksiin ja elinolosuhteisiin - tunnistaa ihmisen elinikäisen kasvun tarpeita sekä ympäristön merkityksen kasvua mahdollistavana ja rajoittavana tekijänä - käyttää luovia, yhteistoiminnallisia ja kokemuksellisia työtapoja ja niiden tietoperustaa - välittää omia kokemuksiaan luovilla työtavoilla sekä keskustella niistä - toimia yhteistoiminnallisesti omassa opiskeluryhmässään.
Keskeiset sisällöt
- Kasvu, kehitys ja muutos ihmisen elämänkulussa - Minäkäsitys, minäpystyvyys, identiteetti, kiintymyssuhde, varhainen vuorovaikutus - Kehitystehtävät ja kehityskriisit elämänkaaressa - Elämyksellinen oppiminen ja luovat menetelmät - Yhteistoiminnallinen oppiminen ja yhteisöllisyys ryhmässä
Suoritustavat
- Aktivoivat luennot. Yhteistoiminnalliset oppimistehtävät. Osallistuminen luoviin ryhmäharjoituksiin. Vertais- ja itsearviointi.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Jari-Erik Nurmi, Timo Ahonen, Heikki Lyytinen 2014: Ihmisen psykologinen kehitys. Ps- Kustannus. Lehtinen Erno, Lerkkanen Marja-Kristiina ja Vauras Marja 2016: Kasvatuspsykologia. PS-kustannus. Määttä, Paula ja Puukari, Anne 2016:Tavallisen erityinen lapsi : onnistuneen yhteistyön arvoitusta ratkomassa. Jyväskylä. PS-kustannus. Puukari Sauli, Lappalainen Kristiina, Kuorelahti Matti ja Alila Sanna (toim.) 2017: Ohjaus ja erityisopetus oppijoiden tukena. PS-Kustannus. Wais, Mathias, Kiefer Annikki, Eklund-Schöpper Anja ja Tuomola Eeva 2006: Ihmisen elämänkaari: aikuiselämän kriisit ja kehitysmahdollisuudet. Biographie-Arbeit. Uusikylä, Kari. 2012. Luovuus kuuluu kaikille. Jyväskylä: PS-kustannus. Muu materiaali ilmoitetaan opintojakson alussa.
Muuta huomioitavaa
Verkkokurssi 5 op, toteutus Avoin amk tai kesäopintoina mahdollinen
Yhteyshenkilö
Tuovinen Marjaana


4 SSOST Osallisuus ja sosiaalinen tuki

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
- Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - selittää sosiaalipedagogisen lähestymistavan tunnuspiirteet ja sosiaalisen tuen ja osallisuuden käsitteen -yhdistää pedagogisen toiminnan merkityksen syrjäytymisen ja huono-osaisuuden ennaltaehkäisyyn - tunnistaa arjen haasteet sosiaaliohjaukselliselle työlle elämänkulun eri vaiheissa - toteuttaa yhteistoiminnallisen työelämäläheisen oppimisprojektin
Keskeiset sisällöt
Sosiaalipedagoginen lähestymistapa ja enpowerment, osallisuus, yhteisöllisyys, sosialisaatio, subjektius ja sosiaalinen tuki, sosiaaliohjaus erilaisissa toimintaympäristöissä
Suoritustavat
Osallistuminen lähiopetukseen, pienryhmätyöskentely, yhteistoiminnallinen projekti tai opintomatka, tehtävä tai tentti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
-Honkakoski Arja. Sosiaaliohjauksen käsite. Jäännös vai mahdollisuus sosionomin (AMK) koulutuksen jäsentäjänä? JANUS vol. 13 (2), 211 217. Hämäläinen Juha. 1999. Johdatusta sosiaalipedagogiikkaan. Kuopion yliopisto. Juusola Mervi 2017: Sosiaalisten taitojen ohjaajan opas. Koulutuskeskus Artemia. Kurki, Leena ja Nivala Elina: 2006: Hyvä ihminen ja kunnon kansalainen: johdatusta kansalaisuuden sosiaalipedagogiikkaan. Tampere University Press. Niskala Asta (kirj.) ja Laitinen Merja 2013: Asiakkaat toimijoina sosiaalityössä. Vastapaino. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutuksessa: http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/#lapsen-metkut
Yhteyshenkilö
Tuovinen Marjaana


4 SSKITI Ammatillinen kirjaaminen ja tieteellinen viestintä

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
- toimia ammatillisesti vuorovaikutustilanteissa ja esiintyä asiantuntijana erilaisissa vuorovaikutus- ja puhetilanteissa (lähi/etä) sekä käyttää kokous- ja neuvottelutaitoja - arvioida kirjallisia ja suullisia viestintätaitojaan - tunnistaa ja analysoida asiakastilanteissa verbaalia ja nonverbaalia vuorovaikutusta - laatia säädösten mukaisia sosiaalialan työtehtäviin kuuluvia kirjallisia dokumentteja - toimia tietosuojan ja tietoturvan periaatteiden mukaisesti asiakkaan yksityisyyttä suojaten sosiaalialan ammatillisessa työssä - tietää tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuudet sosiaalipalveluissa sekä - käyttää tutkimusta sosiaalialan ammatillisen työn kehittämisen välineenä
Keskeiset sisällöt
- ammatillinen vuorovaikutus ja viestintä, asiantuntijana esiintyminen - kokous-, neuvottelu- ja argumentointitaidot (lähi/etä) - tietosuoja ja tietoturva - hyvät kirjaamiskäytännöt ja kirjaamisen perusperiaatteet (asiakaslähtöisyys, osallisuus ja kieli kirjaamisessa) ammatillisessa työssä -kirjaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnalla -sosiaalihuollon asiakasasiakirjalaki ja Kanta-palvelut sekä määrämuotoinen kirjaaminen -sosiaalialan tiedonhallinnan sanasto - tietojärjestelmät ja tietotekniikka sekä tiedonhallinnan kehittäminen sosiaalialan työssä - tieto- ja viestintätekniikka dokumentoinnin, tutkimuksen ja työn kehittämisen välineenä
Suoritustavat
Lähiopetukseen osallistuminen, yksilö- ja ryhmäharjoitukset, itsenäinen ja ryhmätyöskentely sekä verkko-opiskelu.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
LAAKSONEN Maarit, KÄÄRIÄINEN Aino, PENTTILÄ Marja, TAPOLA-HAAPALA Maria, SAHALA Heli, KÄRKI Jarmo ja JÄPPINEN Anu 2011. Asiakastyön dokumentointi sosiaalihuollossa - Opastusta asiakastiedon käyttöön ja kirjaamiseen [verkkodokumentti]. THL. [Viitattu 2017-10-12.] Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205084983 LEHMUSKOSKI, Antero 2016. Tiedonhallinta sosiaalityössä. Julkaisussa KANANOJA, Aulikki, LÄHTEINEN, Martti ja MARJAMÄKI, Pirjo (toim.) Sosiaalityön käsikirja. Helsinki: Tietosanoma. NIEMI, Terttu ja NIETOSVUORI, Leena 2006. Hyvinvointialan viestintä. Helsinki: Edita Publishing Oy. ROIVAS, Marianne ja KARJALAINEN, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita Publishing Oy. TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 2016. Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittelystä. [verkkodokumentti]. Tietosuojavaltuutetun toimisto. [Viitattu 2017-10-12.] Saatavissa: http://www.tietosuoja.fi/material/attachments/ tietosuojavaltuutettu/tietosuojavaltuutetuntoimisto/oppaat/ sS7Y8nd6n/TSV_LOGO_ARVOT_20110222162112.pdf Lisäksi: THL: Sosiaalialan tiedonhallinnan nettisivusto. Saatavissa: www.thl.fi/sostiedonhallinta THL: Sosiaalialan tiedonhallinnan sanasto. Saatavissa: https://www.thl.fi/documents/920442/2920708/sosiaalialan_tiedonhallinnan_sanasto_versio_3_0.pdf/06ef0be0-2503-48ee-972a-1ca7dd7becfe
Edeltävät opinnot
STYAS02 suoritettu ennen ko. opintojaksoa
Yhteyshenkilö
Niskanen Tuula, Kaija-Kortelainen Minna


4 SSMUKA Muuttuva kasvatustyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
-tunnistaa yksilön kasvun, lapsen aseman ja vanhemmuuden muutoksen taustalla vaikuttaneita historiallisia, kulttuurisia ja sosiaalisia tekijöitä - tunnistaa lapsi- ja perhepolitiikan kehitystä -selittää ammatillisen kasvatustyön tavoitteita ja tuntee sitä ohjaavaa lainsäädäntöä - tunnistaa oman kasvatusnäkemyksen taustalla vaikuttavia tekijöitä - tunnistaa ja ratkaisee haastavia kasvatustilanteita
Keskeiset sisällöt
- kasvatuksen taustalla vaikuttavat arvot, - muuttuva lapsuus, - muuttuva perhe, - lapsen oikeudet, - lapsi- ja perhepolitiikka, - kasvatus osana lapsen kasvun ja oppimisen polkua, - kasvatusyhteistyö, ammatillinen kasvatustyö, - varhaiskasvatuspalvelut ja suomalainen koulutusjärjestelmä
Suoritustavat
Osallistuminen lähiopetukseen, pienryhmätyöskentely, simulaatiot, eOppiminen, teematyö. Hops-keskustelu.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Liisa Ahonen 2017: Haastavat kasvatustilanteet. Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja. Juva. PS-Kustannus. Leena Alanen, Kirsti Karila 2009: Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta. Kustannusosakeyhtiö Vastapaino. Riitta Jallinoja 2009: Vieras perheessä. Gaudeamus. Paula Määttä ja Rantala Anja 2010: Tavallisen erityinen lapsi: yhdessä tekemisen toimintamalleja. PS-kustannus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet 2014:96. OPH. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. Määräykset ja ohjeet 2016:17.OPH. YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista
Yhteyshenkilö
Juntunen Anne-Leena


4 SSASPE Sosiaalialan asiakastyön perusteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
- jäsentää asiakkaan elämäntilannetta osana yhteisöjen ja yhteiskunnan kokonaisuutta - hallita asiakastyön prosessin, eettiset periaatteet ja rakentaa luottamuksellista asiakassuhdetta - huomioida asiakkaan aseman ja oikeudet asiakastyössä - pystyy arvioimaan omia voimavarojaan ammattilaisena ja osaa hakea tarvittaessa tukea - käyttää ja soveltaa reflektiivistä työotetta ja dialogisia työmenetelmiä huomioiden asiakkaan elämäntilanteen
Keskeiset sisällöt
-Asiakastyön lähtökohdat ja ohjaava lainsäädäntö, salassapito ja vaitiolovelvollisuus - Asiakaslähtöinen ja voimavarasuuntautunut työote - Asiakastyön prosessi, tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus asiakastyössä - Reflektiivinen kyky ja mentalisaatioteorian perusteet -Dialoginen vuorovaikutus
Suoritustavat
Lähiopetukseen osallistuminen, yhteistoiminnalliset oppimistehtävät, simulaatioharjoitukset, itse- ja vertaisarviointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. 2017. Talentia. Sähköinen linkki: http://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet Niemi, Petteri ja Kotiranta Tuija 2008: Sosiaalialan normatiivinen perusta. Palmenia Helsinki University Press. Näkki Pirjo, Sayed Terttu, Helminen Pirjo (toim.) 2015. Asiakastyön menetelmiä sosiaalialalle. Edita. Raatikainen Eija 2015: Lujita luottamusta: asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. Ps-kustannus. Viinikka Anne (toim.) ja Kalland. Mirjam 2014: Mentalisaatio perheiden kohtaamisessa. Mannerheimin lastensuojeluliitto. Vänskä Kirsti, Laitinen-Väänänen Sirpa, Kettunen Tarja, Mäkelä Juha 2011: Onnistuuko ohjaus?: sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Edita. Artikkeli: Larmo, Anneli: 2010. Mentalisaatiokyky: pitää mieli mielessä: Duodecim 126(6), 616-622
Yhteyshenkilö
Tuovinen Marjaana


4 SSLATU Sosiaalialan lainsäädäntö ja sosiaaliturva

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
- jäsentää sosiaaliturvajärjestelmän ja sitä ohjaavan lainsäädännön keskeisiltä osin - selittää sosiaali- ja varhaiskasvatuspalvelut ja niitä koskevan puitelainsäädännön pääpiirteittäin -tunnistaa erilaisia elämäntilanteita ja niihin liittyviä hyvinvoinnin haasteita -ohjata eri elämänkulun vaiheessa olevia asiakkaita sosiaaliturvan käytössä
Keskeiset sisällöt
- toimeentulojärjestelmä ihmisen tukena: perheiden toimeentuloturva, opiskeluaikainen toimeentulo, toimeentuloturva sairastuessa tai tapaturman sattuessa, työttömyysturva, eläketurva, vammaisten etuudet, asumisen tuki, toimeentulotuki -sosiaalioikeus, keskeiset oikeusperiaatteet sekä sosiaaliset oikeudet -muutoksenhakujärjestelmät
Suoritustavat
Aktivoivat luennot, case-tehtävät ja kirjatentti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Arajärvi Pentti 2011: Johdatusta sosiaalioikeuteen. Talentum. Havakka Pauliina 2017: Sosiaalivakuutus. Finva. IHALAINEN, Jarmo & KETTUNEN, Terttu. 2016. Turvaverkko vai trampoliini. Sosiaaliturvan mahdollisuudet. Helsinki: WSOYpro OY. Mattila Yrjö 2017: Toimeentuloturva. Finva. Tuori, Kaarlo 2016. Sosiaalioikeus. Verkkojulkaisu http://haku.suomenlaki.com.ezproxy.savonia-amk.fi:2048/login?url=/%23//Book/Book/%252FKIRJAT%252FJURIDICA%252F9789521418662.xml/toc
Edeltävät opinnot
SSKITI ja STYAS02.
Yhteyshenkilö
Kaija-Kortelainen Minna


4 SSTRO Toiminnalliset ryhmätyön menetelmät

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson jälkeen opiskelija osaa - ohjata ja tukea asiakasryhmiä heidän elämäntilanteissaan ja valita ohjaukseen soveltuvia menetelmiä - selittää luovan toiminnan teoreettiset lähtökohdat ja merkitykset - käyttää osallistavia, luovia ryhmätyömenetelmiä ammatillisessa työssä - vahvistaa asiakkaan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä - perustella, suunnitella ja toteuttaa luovan toiminnan periaatteille rakentuvan tavoitteellisen ja asiakaslähtöisen yksilö- tai ryhmäohjaustilanteen
Keskeiset sisällöt
- luova toiminta itseilmaisuna ja vuorovaikutuksellisena toimintana kasvatuksessa ja psykososiaalisessa kuntouksessa, - luovan toiminnan ohjausperiaatteet ja -menetelmät, - luovien menetelmien harjoitukset, - päämäärätietoinen ja suunniteltu toiminta erilaisten asiakkaiden, ikäryhmien ja kansallisuuksien kanssa, - vertaisryhmät ja vertaisryhmätoiminta
Suoritustavat
Lähiopetuksen osallistuminen, itsenäinen projektityöskentely erilaisten asiakasryhmien parissa, ammatillinen blogi
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/menetelmat/taidelahtoiset_menetelmat Honkakoski Arja 2017: Taiteen ja sosiaalisen työn rajalla: kohtauspaikkana draama. Lapin yliopisto. Väitöskirja. Norrena Juho ( toim.) Ryhmä toimimaan: toiminnallisia työtapoja ja tehtäväkehyksiä. PS-Kustannus. Kopakkala Aku 2011: Porukka, jengi, tiimi. Ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen. Edita. Helsinki Lehikoinen Kai, Pässilä Anne, Martin Mari, Pulkki Maiju (toim.) ja Aho Elina (kirj.) 2016: Taiteilija kehittäjänä: taiteelliset interventiot työssä. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. Lyly Susanna (kuv.), Malte- Colliard Katri ja Lampo Marjukka 2013: Voimaa taiteesta : malleja taiteen soveltamiseen hyvinvointialalla. Tampereen yliopisto. Tutkivan teatterityön keskuksen julkaisu. Ruuskanen Petri T. , Savolainen Katri, Suonio Mari 2011: Toivo sosiaalisessa: toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. Unipress cop. Newlove, J. & Dalby, J. 2012. Laban for All. NY:Routledge.
Edeltävät opinnot
STAS02, SSASPE
Yhteyshenkilö
Tuovinen Marjaana, Kukkonen Kristiina


4 SSPER Perhetyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
- arvioida lasten ja nuoren kehitystä uhkaavia tekijöitä ja niiden yhteiskunnallista vaikutusta lasten, nuorten ja perheiden kasvu- ja elinolosuhteisiin - selittää varhaisen tuen tukemisen ja intervention merkityksen ennaltaehkäisevässä lastensuojelussa - tunnistaa vanhemmuuden tuen tarpeita, vanhemmuuden arviointimenetelmiä sekä arvioi varhaisen puuttumisen tarpeita - soveltaa varhaisen tuen työmenetelmiä eri toimintaympäristöissä
Keskeiset sisällöt
- lasten ja nuorten kasvuun ja kehitykseen sekä vanhemmuuteen liittyvät riskitekijät, - varhainen tunnistaminen ja tukeminen lapsi- ja perhepalveluissa, - perhetyön toimintaympäristöt ja perhelähtöiset työmenetelmät sekä työmallit, - perhedynamiikka, riittävän hyvä vanhemmuus, vanhemmuuden arviointimenetelmät, - mentalisaatio, reflektiivinen työote vanhemmuuden tukemisessa
Suoritustavat
Työmenetelmäharjoitukset, tentti, itsearviointi. Hops-keskustelu.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
MAROTZ, Lynn R. & KUPZYK, Sara. 2016. Parenting Today´s Children. A Developmenta Perspective. USA. RÖNKKÖ, Leena & RYTKÖNEN, Timo. 2010. Monisäikeinen perhetyö. Helsinki: WSOYpro. VILÈN, Marika, SEPPÄNEN, Paula, TAPIO, Nina & TOIVANEN, Riikka. 2010. Kohtaamisia lapsiperheissä. Menetelmiä perhetyöhön. Kirjapaja. WIELAND, Sandra. 2017. Parents are our other client. NY: Routledge. Muu materiaali ilmoitetaan opintojakson alussa.
Yhteyshenkilö
Pohjolainen Auli


4 SSNUME Sosiaalinen nuorisotyö ja mediakasvatus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - kuvata nuorten elämäntilannetta ja tunnistaa syrjäytymistä aiheuttavia tekijöitä sekä kohdata erilaisissa elämäntilanteissa olevia nuoria - selittää nuorisolain keskeiset tavoitteet ja sosiaalisen nuorisotyön toimintatapoja - nimetä nuorisotyön keskeiset toimijat ja ymmärtää nuorisotyön moniammatillisena yhteistyönä - kuvata nuorille suunnattua palvelujärjestelmää - kuvata sosiaalisen median tuomia mahdollisuuksia ja haasteita nuorten kasvulle ja kehitykselle ja tunnistaa mediakasvatuksen mahdollisuudet osana nuorisotyön kehittämistä
Keskeiset sisällöt
- nuoruus ikävaiheena tutkimuksen valossa, nuorten elinolot Suomessa, nuorisokulttuurit, - nuorisotyön perusteet ja toimintaympäristöt - nuoren elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukeminen, palvelujärjestelmä, yhteistyöverkostot - nuorten syrjäytymisriskit ja niiden ehkäiseminen sosiaalisen nuorisotyön keinoin, nuorten osallisuuden vahvistaminen ja osallistavan toimintakulttuurin luominen - mediakasvatus ja mediakulttuuri nuoren elämässä ja nuorisotyössä
Suoritustavat
Aktivoivat luennot, harjoitukset/ryhmätyöt, opintokäynnit, projektiopinnot, arvioitava tehtävä/tentti Vaihtoehtoiset suoritustavat: 1) Aktiivinen osallistumien luentoihin, pari-/pienryhmätyöskentely ja/tai luentotentti. 2) Itsenäinen opiskelu, itsenäisten tehtävien tekeminen sekä tenttikirjallisuuden lukeminen kirjallisuustenttiä varten.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Nuorisolaki 1285/2016 Kohti digitaalista nuorisotyötä. Verke – Verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus, Helsinki 2016. Verkkojulkaisu. https://www.verke.org/wp-content/uploads/2016/10/Kohti-digitaalista-nuorisotyota-1.pdf Digitaalinen nuorisotyö kunnissa 2017. Verke – Verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus, Helsinki. Julkaisu julkaistaan syksyllä 2017. Verke.org.sivuilla. Heikki Lauha (toim.) Verkko nuorten kokemana ja kertomana. Verke – Verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus, Helsinki 2015 (https://www.verke.org/wp-content/uploads/2015/12/Verkko_nuorten_kokemana.pdf) SOANJÄRVI, Katariina. 2011. Mitä on ammatillinen nuorisotyö? : nuorisotyön villiä kenttää kesyttämässä. Jyväskylä : Jyväskylän yliopisto, 2011. Jyväskylä studies in education, psychology and social research, 0075-4625 : 413. Julkaistu myös verkkojulkaisuna ISBN 978-951-39-4337-0. SALOKOSKI, Tarja & MUSTONEN, Anu 2007. Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin - katsaus tutkimuksiin sekä kansainvälisiin mediakasvatuksen ja -säätelyn käytäntöihin (PDF) Muu opintojaksolla ilmoitettava materiaali.
Yhteyshenkilö
Polón Mira


4 SSKUTO Sosiaalinen kuntoutus ja toimintakyvyn vahvistaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa opintojakson suoritettuaan -jäsentää moninaisuutta, vammaisuutta ja ikääntymistä yksilöllisenä, kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä -tunnistaa asiakkaan toimintakyvyn edellytykset ja elämismaailman yhteyden toimintaan elämänkulun eri vaiheissa -selittää toimintakyvyn ja osallisuuden edistämisen perusteita ja välineitä (mm. apuvälineet, teknologiset ratkaisut) -ymmärtää ICF- viitekehyksen asiakkaan toimintakyvyn ja osallisuuden kuvaajana sekä arvioinnin ja seurannan välineenä -selvittää kuntoutukseen liittyvät etuisuudet ja sosiaaliturvan sekä kuntoutukseen liittyvää lainsäädäntöä
Keskeiset sisällöt
-Sosiaalinen kuntoutus, toimintakyky ja voimavaralähtöisyys -Moninaisuus, ikääntyminen ja vammaisuus yksilöllisenä, kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä -Sosiaalinen tuki, palvelutarpeen arviointi ja läheisverkoston merkitys kuntoutumisessa -ICF viitekehys asiakaslähtöisen ja moniammatillisen työn jäsentäjänä -Palvelujärjestelmä ja tukimuodot ja kuntoutuksen kokonaisuus -Keskeinen lainsäädäntö pääpiirteittäin
Suoritustavat
1) Lähiopetus, oppimistehtävät, ohjattu kotikäyntitehtävä, simulaatioharjoitukset, itsearviointi, tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
ANTTI-RÄMÖ, Ilona, SALMINEN, Anna-Liisa, RAJAVAARA, Marketta ja YLINEN, Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Duodecim. JÄRVIKOSKI, Aila & HÄRKÄPÄÄ, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. WSOY ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. 2004. Gummerus. Kela 2010.GAS-menetelmä. Käsikirja, versio 2. Autti-Rämö, K. Vainiemi, S. Sukula, A. Kela 2010 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980 Laki kehitysvammaisten erityishuollosta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1977/19770519?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=kehitys Laki vammaisetuuksista 570/2007 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070570 Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870380 Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. STM ja Kuntaliitto 2013. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/110355/ISBN_978-952-00-3415-3.pdf?sequence=1 http://stm.fi/iakkaiden-palvelut Vammaispalveluiden käsikirja: https://www.thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/ajankohtaista Räty Tapio 2010. Vammaispalvelut: vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys https://stm.fi/vammaislainsaadannon-uudistus
Yhteyshenkilö
Ratinen Auli, Kukkonen Kristiina


4 SSPAMY Palveluohjauksen ammatillinen asiantuntijuus ja moniammatillinen yhteistyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -tunnistaa palveluohjauksellisen työn tarvetaustan ja lähtökohdat -osaa kuvata palveluohjauksen asiakaslähtöisenä prosessina -ymmärtää moniammatillisen yhteistyön ja verkostoitumisen merkityksen palveluohjauksessa -osaa analysoida omia osaamishaasteitaan palveluohjauksellisen asiantuntijuuden kehittymisessä
Keskeiset sisällöt
- Palveluohjauksen tarve ja lähtökohdat - Palveluohjausprosessi - Asiakaslähtöisyys palveluohjauksessa - Moniammatillinen verkostotyö - Ammatillinen asiantuntijuus palveluohjauksessa
Suoritustavat
Lähiopetus, itsenäinen ja yhteisöllinen verkko-opiskelu sekä työelämäläheiset oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Helminen Jari 2017: Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa. Edita. Nukarinen, Roni. 2017. Palveluohjaus sote-uudistuksessa. Laurea-amk. Pohjonen, Soile & Noso, Marika (toim.). 2017.Kansalainen keskiöön. Näkökulmia sote-uudistukseen. KAKS-Kunnallinen kehittämissäätiö. Suominen, Sauli & Tuominen, Merja. 2007. Palveluohjaus. Portti itsenäiseen elämään. Profami Oy.
Yhteyshenkilö
Ratinen Auli


4 SSMTV Mielenterveystyö, psykososiaalinen tuki ja lähisuhdeväkivalta

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:

- kuvata mielenterveys-, kriisi- ja lähisuhdeväkivalta ilmiöiden monimuotoisuuden ja monitieteellisyyden yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla.

- suhtautua mielenterveys-, kriisi ja lähisuhdeväkivallan ilmiöihin ammatillisesti ja tunnistaa näihin ilmiöihin liittyviä omia ennakkoasenteitaan

- tarkastella kriisejä osana yksilöiden elämänkulkua

- tietää mielenterveys- ,kriisi- ja väkivaltatyön palvelujärjestelmän ja niitä ohjaavaan lainsäädännön ja suositukset

- työskennellä moniammatillisessa verkostossa asiakas- ja perhelähtöisesti

- tarkastella ennaltaehkäisevän työn merkitystä ja toteutumista

Keskeiset sisällöt
Mielenterveys voimavarana, ennaltaehkäisevä mielenterveystyö ja kuntoututtavat palvelut, keskeiset mielenterveydenhäiriöt, kriisit osana elämänkulkua, kriisityö, lähisuhdeväkivalta ilmiönä ja väkivallan kehämalli, mielenterveys ja kriisipalvelut elämänkulun eri vaiheissa, mielenterveystyö hyvinvointia lisäävänä toimintatapana yhteiskunnassa, mielenterveystyön toimijat ja asiakkaan voimavarojen tukeminen ja ohjaaminen sekä hoitoonohjaus, sosionomina (AMK) mielenterveystyön moniammatillisessa toimintaympäristössä, Mielenterveyslain mukainen lainsäädäntö keskeisiltä osin.
Suoritustavat
Aktivoivat luennot, pari-/pienryhmätyöskentely ja/tai luentotentti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Hamarus Päivi, Holmberg-Kalenius Tina ja Salmi Saija 2015: Opas kiusaamisen jälkihoitoon. PS-kustannus. Hämäläinen Kaisu, Kanerva Anne, Kuhanen, Carita, SeuriTarja & Schubert Carla 2017: Mielenterveyshoitotyö. Sanoma Pro Oy. 5., uudistettu painos. Koko perhe kierteessä. Lähisuhdeväkivalta ja alkoholi. STM 2007. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä = Social- och hälsovårdsministeriets rapporter = Reports of the Ministry of Social Affairs and Health : 2007:27 (saatavissa myös verkkojulkaisu) Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto 2008. Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset. Tunnista, turvaa ja toimi. Sosiaali- ja terveystoimelle paikallisen ja alueellisen toiminnan ohjaamiseen ja johtamiseen. Julkaisija: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja = Social- och hälsovårdsministeriets publikationer = Publications of the Ministry of Social Affairs and Health : 2008:9 (saatavissa myös verkkojulkaisu) Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116 ja -asetus 21.12.1990/1247 TOIVIO, Timo. & NORDLING, Esa. 2013. Mielenterveyden psykologia. 3. uud. painos. Edita. Helsinki.
Yhteyshenkilö
Polón Mira


4 SSLAS Lastensuojelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
- selittää lastensuojeluprosessin kokonaisuuden ja lainsäädännön asettamat velvoitteet työlle - perustella lapsen/nuoren ja hänen perheensä osallisuutta lastensuojelun prosessissa - suunnitella lapsen edun mukaista tavoitteellista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa yhteistyössä lapsen/nuoren lähiyhteisön kanssa - kuvata nuoren itsenäistymisen tarpeita vastaavaa jälkihuoltoa - soveltaa ammatillisia työmenetelmiä lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa
Keskeiset sisällöt
- lastensuojelua ohjaava keskeinen lainsäädäntö, - lastensuojelun prosessi - asiakassuunnitelma, - avohuollon tukitoimet - sijaishuolto, - hoito- ja kasvatussuunnitelma, - jälkihuolto, - työmenetelmät, - dokumentointi, - moniammatillinen yhteistyö.
Suoritustavat
Työmenetelmäharjoitukset, tentti, itsearviointi.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
ARANEVA, Mirjam. 2016. Lapsen suojelu -toteuttaminen ja päätöksenteko. Alma Talent. HAKALEHTO, Suvianna & TOIVONEN, Virve (toim.) 2016. Lapsen oikeudet lastensuojelussa. Helsinki: Kauppakamari. Kirjallisuus ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Lastensuojelulaki (417/2007 ), laki lastensuojelulain muuttamisesta (88/2010).
Edeltävät opinnot
Suositellaan SSPER opintojakson suorittamista.
Yhteyshenkilö
Pohjolainen Auli


4 SSMOKT Multicultural Work

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - kuvata kulttuurin merkityksen ihmisen ja yhteisöjen toiminnassa ja tunnistaa oman ajattelunsa kulttuurisidonnaisuuden - nimetä kulttuurien kohtaamiseen liittyviä sosiaalisia ilmiöitä ja ymmärtää niiden merkityksen ihmisen toimintakyvyn kannalta. - kuvata monikulttuurista työtä ohjaavan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän - käyttää ammatillisia työmenetelmiä monikulttuurisessa työssä - työskennellä monikulttuurisessa toimintaympäristössä - tukea ja ohjata asiakasta tukien heidän kotouttamisprosessiaan
Content
- Suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristuminen ja maahanmuuttoa koskeva käsitteistö - Ammatillinen vuorovaikutus, kulttuurien väliset erot ja niiden merkitys ihmisten vuorovaikutuksessa - Kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö sekä maahanmuuttopolitiikka - Kotoutuminen, sopeutuminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen kansallisesti ja kansainvälisesti - Monikulttuurisuustyön eettiset periaatteet - Monikulttuurinen palveluohjaus ja asiakkaiden elämän hallinnan vahvistaminen
Requirements
Lähiopetus, ryhmätyöskentely, työelämäläheinen työskentely maahanmuuttajien parissa, itsearviointi, vertaisarviointi
Grading Scale
0 - 5
Course material
Hondagneu-Sotelo, Pierrette 2007: Religion and social justice for immigrants. Launikari, M., & Puukari, S. (Eds.). (2005). Multicultural guidance and counselling. Theoretical foundations and best practices in Europe. (1. painos). Helsinki/Jyväskylä: Centre for International Mobility CIMO and Institute for Educational Research. Retrieved from http://www.cimo.fi http://www.cimo.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/cimo/embeds/cimowwwstructure/15622_multicultural_guidance_and_counselling.pdf Dervin, Fred ja Keihäs Laura 2013: Johdanto uuteen kulttuurien välisen viestintään ja kasvatukseen. Suomen kasvatustieteellinen seura Fera. Jäppinen Maija, Metteri Anna, Ranta-Tyrkkö Satu, Rauhala Pirkko-Liisa, Enache Anca 2017: Kansainvälinen sosiaalityö, käsitteitä, käytäntöjä ja kehityskulkuja. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2016. Korhonen Vesa ja Puukari Sauli (toim.) 2017: Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö. PS-Kustannus. Martikainen Tuomas ja Haikkola Lotta 2010: Maahanmuutto ja sukupolvet.Tietolipas 233. SKS. Martikainen Tuomas, Saukkonen Pasi ja Säävälä Minna 2013: Muuttajat: kansainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta. Gaudeamus. Taajamo Matti ja Puukari Sauli (toim.) 2007. Monikulttuurisuus ja moniammatillisuus ohjaus- ja neuvontatyössä. Jyväskylä: Kopijyvä Oy.
Contact
Tams Hannele, Kukkonen Kristiina


4 SSOSPÄ Sosiaalialan päihdetyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suorittamisen jälkeen opiskelija osaa: - tunnistaa ja analysoida omaa suhdettaan ja asenteitaan päihteiden käyttöön sekä valmiuksiaan toimia päihdetyössä -tietää päihdetyötä ohjaavan lainsäädännön ja muun sitä tukevan ohjeistuksen - tunnistaa ja ymmärtää riippuvuusilmiön yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasoisena asiana - tunnistaa ehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen tarpeen sosiaalialan työssä ja osaa puuttua päihteiden käyttöön liittyviin haasteisiin yksilöiden ja perheiden sekä hyvinvoinnin tukemiseksi. - tietää päihdepalvelujärjestelmän ja osaa toimia osana moniammatillista yhteistyöverkostoa - ohjata ja tukea asiakkaita ja perheitä käyttäen päihdetyön työ- menetelmiä
Keskeiset sisällöt
- Päihteet yhteiskunnallisena ilmiönä (sis. ainetietoisuus) - Keskeinen päihdetyön lainsäädäntö, ohjeet ja suoritukset - Ehkäisevän päihdetyön merkitys ja eri toimijoiden rooli - Eri ikäisten tukeminen päihdetyön keinoin - Riippuvuus ja sen ilmentyminen eri elämänvaiheissa, eri muodoissa ja toimintaympäristöissä - Päihdekuntoutus, päihdepalvelujärjestelmä, päihdekuntoutus ja hoitoonohjaus - Mini-interventio - Päihdetyön työmenetelmät sosiaalialalla
Suoritustavat
1) Aktivoivat luennot, opetuskeskustelut, simulaatioharjoitukset, tutustumiskäynnit, tentti 2) Verkko-toteutus
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
- Päihdehuoltolaki ja muut erikseen sovittavat lait ja asetukset - Marjaliisa Havio, Maria Inkinen ja Airi Partanen 2014: Päihdehoitotyö, ISBN: 9789526317069 - Holmberg Jani 2016: Hoitajana mielenterveys- ja päihdetyössä, ISBN 978-951-37-6656-6 - Ehkäisevä päihdetyö Suomessa 2025 : ennakointitutkimus http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-444-1 - Huumetilanne Suomessa 2014, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-414-4 - Vanhempi päihdepalveluissa : tuki, osallisuus ja yhteistoiminta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-214-0 tai muu erikseen sovittava materiaali
Yhteyshenkilö
Polón Mira


4 SSKES Kehittäminen ja esimiestyö sosiaali- ja varhaiskasvatusalalla

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
- kuvata hallinnollisten, oikeudellisten ja taloudellisten reunaehtojen merkityksen esimiestyölle - selittää rahoituksen ja taloussuunnittelun perusteet - kuvata keskeiset muutostrendit ja niiden vaikutuksen asiakastyöhön - ymmärtää laadunhallinnan ja laatutyön merkityksen kehittämistyössä - analysoida organisaation toimintaa ja kehittämiskohteita - käyttää tutkimustietoa ja erilaisia kehittämistyön menetelmiä - käyttää luovaa ongelmanratkaisua kehittäessään hyvinvointipalveluihin uusia toiminta- ja työtapoja
Keskeiset sisällöt
- Sosiaali- ja sivistyspalveluiden järjestämisen ja tuottamisen toimintamallit, toiminta- ja taloussuunnittelu - Esimiestyö ja laadun hallinta - Kolmassektori ja yritykset palvelujen tuottajina - Hyvinvointipalvelujen käyttäjälähtöinen kehittäminen - Innovaatio- ja kehittämisvälineet - Palvelumuotoilu, kustannuslaskenta, hinnoittelu ja budjetointi - Työyhteisön markkinointiajattelu ja markkinoinnin keinot - Organisaatiokulttuuri ja oppiva organisaatio -Oma ammatillinen kehittyminen ja urasuunnittelu toimintaympäristön muutoksessa
Suoritustavat
Osallistuminen kontaktiopetukseen, arvioitava tehtävä esimietyöstä, oppimistehtävät, ryhmätyöskentely, harjoitukset, luentotentti, PLE-synteesi
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Manka Marja-Liisaa ja Manka Marjut : 2016 Työhyvinvointi. Alma Talent. Saatavissa myös eKirjana. Kauppinen Tarja 2015: Tietojohtaminen julkisissa sosiaalipalveluissa: käsityksiä nykytilanteesta ja kehittämisestä. Peltola Marja ja Moisio Jenni 2017: Ääniä ja äänettömyyttä palvelukentillä: katsaus lasten ja nuorten palvelukokemuksia koskevaan tietoon. Nuorisotutkimusseura. Ritvanen Hannu ja Sinipuro Jaana 2013: Tiedolla johtaminen toimialan murroksessa: malli sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Toikka Timo 2012: Sosiaalipalvelujen kehityssuunnat. Tampere University Press cop. Vartiainen Pirkko, Niiranen Vuokko, Seppänen- Järvelä Riitta ja Sinkkonen Merja 2010: Johtaminen sosiaalialalla. Gaudeamus.
Edeltävät opinnot
Opintojakso suoritetaan opintojen loppuvaiheessa (lukuvuosi 6-7).
Yhteyshenkilö
Waldén Anne


4 SSASYV Sosiaalialan asiantuntijuus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
-kehittää tavoitteellisesti omaa ammatti-identiteettiään ja ammatillisuuttaan -tehdä näkyväksi sosionomin (AMK) osaamista eri tehtäväalueilla ja työnhaussa -vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon asiakkaiden ja muiden toimijoiden kanssa -toimia reflektiivisesti ja vastuullisesti erilaisissa arvoristiriitoja sisältävissä tilanteissa yksilö- ja yhteiskuntatasolla
Keskeiset sisällöt
- Ammatillisuus, oikeudenmukaisuus ja asiantuntijuus sosionomin työssä eri työyhteisöissä ja erilaisten asiakasryhmien kanssa - Sosionomin ammatti-identiteetti ja ammattieettiset ristiriidat - Sosiaalialan ammattietiikka ja yhteiskunnalliset tehtävät
Suoritustavat
Suoritustapa 1: Osallistuminen verkko-opiskeluun (kirjalliset oppimistehtävät), seminaarin lähiopetuspäivään sekä PLE:n esittely (opettajatuutori) Suoritustapa 2: Kirjallisuustentti ja PLE:n esittely (opettajatuutori)
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Tentittävä kirjallisuus: LEHTO-LUNDÉN, Tiina, TÖRRÖNEN, Maritta, HÄNNINEN, Katja, JOUTTIMÄKI, Päivi, SALOVAARA, Petra, VEISTILÄ, Minna (toim.) 2016. Vastavuoroinen sosiaalityö. Tallinna: Gaudeamus. LINDQVIST, Martti. 2016. Auttajan varjo: pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Kustannusyhtiö Otava. PEHKONEN, Aini, VÄÄNÄNEN-FOMIN, Marjatta (toim.). Sosiaalityön arvot ja etiikka. Sosiaalitutkimuksen vuosikirja. Jyväskylä: PS-kustannus. Muu kirjallisuus: Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön ohjeet. Talentian julkaisu 2017. http://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/ HELMINEN, Jari (toim.), Gothóni Raili (kirj.) 2015: Osaamiseksi kokemus jokainen: näkökulmia oppimiseen ja hyvinvointialalla tarvittavan osaamisen muodostumiseen. Tallinna: United Press Global. LAITINEN, Merja & HURTIG, Johanna 2006: Pahan kosketus, ihmisyyden ja auttamistyön varjojen jäljillä. SEPPÄNEN-JÄRVELÄ, Riitta & Vataja, Katri (toim.) 2009: Työyhteisö uusille urille: kehittäminen osaksi arjen työtä. PS-kustannus.
Edeltävät opinnot
Opintojen loppuvaihe (6. - 7. lukukausi)
Yhteyshenkilö
Polón Mira, Pohjolainen Auli


4 SSVAI9 Laillisuus ja hyvä hallinto rikosseuraamusalalla

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa: - edistää hyvää hallintoa ja laillisuutta: tuntee hyvän hallinnon periaatteet ja lainsäädännöstä erityisesti hallintomenettelyn sekä osaa soveltaa niitä omassa työssään - tulkita ja soveltaa rikosseuraamusalan työtä ohjaavaa lainsäädäntöä huomioiden myös muita oikeuslähteitä - laatia oikeuslähteisiin nojautuen esittelyn sekä laillisen ja asianmukaisen päätösehdotuksen - virkamiehen oikeudet, velvollisuudet ja vastuu
Keskeiset sisällöt
- hyvän hallinnon vaatimukset - hyvän hallinnon periaatteet, erityisesti hallinnon oikeusperiaatteet - hallintomenettely ja hallintoasian käsittelyn vaiheet - ennakoiva ja jälkikäteinen oikeusturva - esittelijänä toimiminen ja esittelijän vastuu - rikosseuraamusalan lainsäädäntöä ja täytäntöönpanon periaatteita - virkamiehenä toimiminen rikosseuraamusalalla - oikeudellisen ratkaisun laatiminen ja perusteleminen oikeuslähteisiin nojautuen
Suoritustavat
Orientoivat ja työskentelyyn ohjaavat luennot, case-harjoitukset, analysointitehtävä ja tentti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Koivisto, Ida (2014). Johdatus hyvään hallintoon. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Unigrafia. Myhrberg, Peitti (2016) Vankeuden täytäntöönpano (2. uud.p.) – soveltuvin osin. Lainsäädäntö: Hallintolaki. Valtion virkamieslaki (ja vastaava asetus) Vankeuslaki (ja vastaava asetus) Perustuslaki (perusoikeudet) Tutkintavankeuslaki ja vastaava asetus. Laki valvotusta koevapaudesta. Laki yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta
Edeltävät opinnot
90 op sosiaalialan perus- ja ammattiopintoja ja sosiaalialan asiakastyön orientoiva harjoittelu 10 op suoritettuna tai hyväksiluettuna.
Yhteyshenkilö
Komulainen Johanna


4 SSVAI10 Rangaistusjärjestelmät ja rikollinen käyttäytyminen

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - jäsentää rankaisemisen oikeutukseen liittyviä periaatteita ja näkökulmia - eritellä rangaistusjärjestelmän historialliseen kehittymiseen vaikuttaneita yhteiskunnallisia tekijöitä - pohtia ihmisen käyttäytymisen lähtökohtia ja siihen vaikuttamista - rikollisuuden tieteellisen selittämisen peruskäsitteet - tärkeimmät rikollisuuden selitysteoriat ja osaa arvioida niitä - kuntoutuksen ja rikollisuudesta irrottautumisen perusteet (desistanssi)
Keskeiset sisällöt
- rankaisun oikeutus - seuraamusjärjestelmän historiallinen ja kansainvälinen kehitys - kriminaalipolitiikan muutokset - kriminologian synty ja kehitys - rikollisuuden rakenne, syyt ja keskeiset käsitteet - rikollisuudesta irrottautumisen näkökulmat
Suoritustavat
- Osallistuminen verkko-opetukseen, oppimispäiväkirja luentojen ja materiaalin pohjalta, elokuva-analyysi kriminologisten teorioiden näkökulmasta ja lyhyehkö tutkielmaessee.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Laine, Matti: Kriminologia ja rankaisun sosiologia, 2. uudistettu laitos, Acta Poenologica 1/2014, Tietosanoma. Kivivuori ym.: Kriminologia. Rikollisuus ja kontrolli muuttuvassa yhteiskunnassa, Gaudeamus 2018. Tyni, Sasu: Vankeinhoidon vaikuttavuus. Onko kuntoutukselle tilastollisia perusteita? Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2015.
Edeltävät opinnot
120 op Sosiaalialan perus- ja ammattiopintoja sekä asiakastyön orientoiva harjoittelu 10 op suoritettuna tai hyväksiluettuna.
Yhteyshenkilö
Komulainen Johanna


4 SSVAI11 Rikosseuraamusalan riskienhallinta ja turvallisuus

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa: - Soveltaa omassa työssään rikosseuraamusalan turvallisuustehtäviä koskevaa normistoa - Soveltaa työssään turvallisuusviranomaisten yhteistyötä ja tiedonvaihtoa koskevia säädöksiä - Tunnistaa rikosseuraamusalan turvallisuusriskejä ja arvioida niiden merkitystä erityisesti rikosseuraamusalan toimintaympäristössä - Ymmärtää inhimillisten tekijöiden merkitys riskien toteutumiseen ja niiden hallintaan - Käyttää riskienhallinnan menetelmiä ja kehittää niiden avulla tarkasteltavaa kohdetta - Laatia organisaation turvallisuussuunnitelmia ja kehittää oman työyhteisön turvallisuuskulttuuria turvallisuusstrategian mukaisesti - Johtaa turvallisuustoimia rikostorjuntasektorilla
Keskeiset sisällöt
- Tiedustelu ja tarkastustoimintaa koskevat säädökset - Viranomaisyhteistyö - Vankilaturvallisuus - Riskien hallinta - Henkilöturvallisuus - Turvallisuustekniikka - Järjestäytynyt rikollisuus - Radikalisaatio ja ekstremismi
Suoritustavat
Osallistuminen verkko-opetukseen, oppimispäiväkirja luentojen ja materiaalin pohjalta, turvallisuusanalyysin laatiminen valitulla riskienhallintamenetelmällä, kirjallisuustentti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Työturvallisuuslaki (728/2002) Henkilötietolaki (523/1999) Vankeuslaki soveltuvin osin (767/2005) Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuuslinjaukset 2015 Jyri Paasonen, Mikko Poutala ja Jari Hänninen (2020): Turvallisuus- ja riskienhallintapäällikön käsikirja. Opintojakson verkko-opetusmateriaali ja sähköiset artikkelit
Edeltävät opinnot
Edellyttää 120 op sosiaalialan tutkinto-ohjelman pakollisia perus- ja ammattiopintoja ja Sosiaalialan asiakastyön työmenetelmä harjoittelun suorittamista.
Yhteyshenkilö
Komulainen Johanna


4 SSOHAR1A Asiakastyön orientoiva harjoittelu A

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
- tunnistaa asiakkaiden yksilöllisiä elämäntilanteita - havainnoida subjektiutta asiakastilanteissa - työskennellä suunnitelmallisella ja tavoitteellisella työotteella - kehittää omia vuorovaikutus- ja ohjaustaitojaan - käyttää reflektiivistä työotetta oman toimintansa arvioinnissa - analysoida työyksikön työtoiminnan perustehtävän kokonaisuutta - jäsentää sosiaalialan tehtäväalueen työn tavoitteita ja yhteiskunnallisia lähtökohtia
Keskeiset sisällöt
Asiakastyö, suunnitelmallinen ja tavoitteellinen työote, subjektius, vuorovaikutus ja ohjaustaidot, reflektiivinen työote, sosiaalialan työtoiminta ja perustehtävän yhteiskunnalliset lähtökohdat.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu ja osallistuminen harjoittelun aikaiseen lähiopetukseen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Harjoittelun aloittaminen edellyttää 30 opintopisteen suorittamista.
Muuta huomioitavaa
Harjoittelun aloittaminen edellyttää 30 opintopisteen suorittamista. SSOHAR1A 10 op ja SSOHAR1b 5 op muodostavat 15 op:n kokonaisuuden, jossa opiskelijan työ jakautuu seuraavasti: (laskettu 15 op x 26,7 h = 400,5 h, josta AVEKKI 16h, jää 384, harjoittelu 10 viikkoa 350h (35h/viikko), harjoittelun tehtävät 34 h), ammatillisen kasvun ryhmät sisältyvät harjoitteluun.
Yhteyshenkilö
Polón Mira


4 SSOHAR1B Asiakastyön orientoiva harjoittelu B

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - tunnistaa asiakkaiden yksilöllisiä elämäntilanteita - havainnoida subjektiutta asiakastilanteissa - työskennellä suunnitelmallisella ja tavoitteellisella työotteella - kehittää omia vuorovaikutus- ja ohjaustaitojaan - käyttää reflektiivistä työotetta oman toimintansa arvioinnissa - analysoida työyksikön työtoiminnan perustehtävän kokonaisuutta
Keskeiset sisällöt
Asiakastyön prosessi. Subjektius ja voimavaralähtöisyys. Vuorovaikutuksellinen tuki ja asiakaslähtöinen työ. Organisaatio ja moniammatilliset verkostot. Ammatillisen toiminnan analysointi ja arviointi.
Suoritustavat
Työelämäläheinen harjoittelu sosiaalialan asiakastyössä, osallistuminen ammatillisen kasvun pienryhmään, harjoittelun oppimistehtävät, itsearviointi ja osaamisen näkyväksi tekeminen ja Ensiapu taitojen harjoitteleminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Harjoittelun aloittaminen edellyttää 30 opintopisteen suorittamista.
Yhteyshenkilö
Polón Mira


4 SSMHAR1A Asiakastyön työmenetelmäharjoittelu A

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija jäsentää harjoittelupaikkansa osaksi paikallista sosiaalipalvelujärjestelmää, joka tukee kuntalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Opiskelija perehtyy harjoittelupaikan turvallisuussuunnitelmaan ja siihen liittyviin esimiestehtäviin. Opiskelija syventää asiakastyön osaamistaan valitsemallaan tehtäväalueella. Opiskelija soveltaa sosiaalialan työmenetelmiä ja kehittyy niiden käytössä. Opiskelija harjaantuu ohjaustaidoissa ja rakentaa omaa näkemyksellistä työotetta.
Keskeiset sisällöt
Asiakastyönprosessi ja palvelusuunnitelma: asiakkaan elämäntilanteen kartoitus ja analyysi sekä tavoitteiden asettaminen työskentelylle. Erilaisten työmenetelmien soveltaminen ja arviointi. Turvallisuussuunnitelma.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu, harjoittelun tehtävät , ammatillisen kasvun pienryhmä, harjoittelusta annetaan erillinen ohjeistus.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Ammatillinen orientoiva harjoittelu 1 suoritettu hyväksytysti. Harjoittelun aloittaminen edellyttää 90 opintopisteen suorittamista.
Muuta huomioitavaa
Käytännön osuus, harjoittelu 10 vkoa 350h ja harjoittelun tehtävät sekä PLE pienryhmät.
Yhteyshenkilö
Polón Mira


4 SSMHAR1B Asiakastyön työmenetelmäharjoittelu B

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija jäsentää harjoittelupaikkansa osaksi paikallista sosiaalipalvelujärjestelmää, joka tukee kuntalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Opiskelija perehtyy harjoittelupaikan turvallisuussuunnitelmaan ja siihen liittyviin esimiestehtäviin. Opiskelija syventää asiakastyön osaamistaan valitsemallaan tehtäväalueella. Opiskelija soveltaa sosiaalialan työmenetelmiä ja kehittyy niiden käytössä. Opiskelija harjaantuu ohjaustaidoissa ja rakentaa omaa näkemyksellistä työotetta.
Keskeiset sisällöt
Asiakastyönprosessi ja palvelusuunnitelma: asiakkaan elämäntilanteen kartoitus ja analyysi sekä tavoitteiden asettaminen työskentelylle. Erilaisten työmenetelmien soveltaminen ja arviointi. Turvallisuussuunnitelma.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu, harjoittelun tehtävät , harjoittelun pienryhmä ja purkupäivä. Harjoittelusta annetaan erillinen ohjeistus.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Ammatillinen harjoittelu 1 suoritettu hyväksytysti. Harjoittelun aloittaminen edellyttää 90 opintopisteen suorittamista.
Muuta huomioitavaa
Käytännön osuus, harjoittelu 10 vkoa 350h ja tehtävät 50h
Yhteyshenkilö
Polón Mira


4 SSKHAR1A Syventävä kehittämistyön harjoittelu A

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija syventää käsitystään muuttuvista palvelutarpeista harjoittelupaikkansa kriittisesti omaa ammatillista toimintaansa sosiaalialan työntekijänä. Opiskelija kykenee arvioimaan omaa työskentelyään ammattieettisyyden ja vastuullisuuden näkökulmasta. Opiskelija syventää näkemystään asiakastyön laatutekijöistä, laadunarvioinnista ja kehittämi-sestä. Opiskelija perehtyy erilaisiin vaikuttamiskeinoihin epätasa-arvoisuuden ja huono-osaisuuden ehkäi-semiseksi sekä suvaitsevaisuuden vahvistamiseksi.toimintaympäristössä. Opiskelija osaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa vahvistaa osallisuutta ja luoda kansalaisuutta tukevaa yhteisöllisyyttä. Opiskelija analysoi

- kykenee osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä vaikuttamaan suunnitteluun ja päätöksentekoon asiakkaiden ja muiden toimijoiden kanssa

- osaa kuvata osaamistaan sosiaalialan asiantuntijatehtävissä sosionomina
Keskeiset sisällöt
Sosiaalialan työn ja työyhteisön kehittäminen oman suuntautumisvaihtoehtonsa mukaisesti. Laadun kehittäminen ammatillisessa työssä. Reflektiivisyys ja ammattieettiset periaatteet sosiaalialan työntekijänä.

- Sosiaalialan asiantuntijuus sosiaali- ja terveysalan muuttuvissa rakenteissa.

- Sosiaalialan työn yhteiskunnalliset tehtävät.

- Vaikuttamiskeinot epätasa-arvoa tuottavien rakenteiden purkamiseksi, huono-osaisuuden ehkäisemiseksi sekä osallisuuden ja suvaitsevaisuuden vahvistamiseksi.

- Sosiaalinen oikeuden-mukaisuus.

- Sosionomin (AMK) ammatti-identiteetti ja ammattieettiset ristiriidat.

Suoritustavat
Käytännön harjoittelu, harjoittelun tehtävät , ammatillisen kasvun pienryhmä, harjoittelusta annetaan erillinen ohjeistus opiskelijan suuntautumisvaihtoehdon mukaisesti.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Ammatillinen harjoittelu 2 suoritettu hyväksytysti. Harjoittelun aloittaminen edellyttää 150 opintopisteen suorittamista.
Muuta huomioitavaa
15 op

(15 op x 26,7 h = 400,5 h, ensiapukertaus 8h, jää 392h, josta 10 viikoa harjoittelussa 35h/vko, harjoittelutehtävät 42h)

AKR-Ammatillisen kasvasvun ryhmät sisältyvät harjoitteluun
Yhteyshenkilö
Polón Mira


4 SSKHAR1B Syventävä kehittämistyön harjoittelu B

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - syventää käsitystään muuttuvista palvelutarpeista harjoittelupaikkansa tointaympäristössä. - osaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa vahvistaa osallisuutta ja luoda kansalaisuutta tukevaa yhteisöllisyyttä. - analysoi kriittisesti omaa ammatillista toimintaansa sosiaalialan työntekijänä. - kykenee arvioimaan omaa työskentelyään ammattieettisyyden ja vastuullisuuden näkökulmasta. - syventää näkemystään asiakastyön laatutekijöistä, laadunarvioinnista ja kehittämisestä. - perehtyä erilaisiin vaikuttamiskeinoihin epätasa-arvoisuuden ja huono-osaisuuden ehkäisemiseksi sekä suvaitsevaisuuden vahvistamiseksi. - kuvata osaamistaan sosiaalialan asiantuntijatehtävissä sosionomina.
Keskeiset sisällöt
Sosiaalialan työn ja työyhteisön kehittäminen oman suuntautumisvaihtoehtonsa mukaisesti. Laadun kehittäminen ammatillisessa työssä. Reflektiivisyys ja ammattieettiset periaatteet sosiaalialan työntekijänä. - Sosiaalialan asiantuntijuus sosiaali- ja terveysalan muuttuvissa rakenteissa. - Sosiaalialan työn yhteiskunnalliset tehtävät. - Vaikuttamiskeinot epätasa-arvoa tuottavien rakenteiden purkamiseksi, huono-osaisuuden ehkäisemiseksi sekä osallisuuden ja suvaitsevaisuuden vahvistamiseksi. - Sosiaalinen oikeudenmukaisuus. - Sosionomin (AMK) ammatti-identiteetti ja ammattieettiset ristiriidat.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu, harjoittelun tehtävät , harjoittelun pienryhmä ja purkupäivä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Ammatillinen harjoittelu 2 suoritettu hyväksytysti. Harjoittelun aloittaminen edellyttää 140 opintopisteen suorittamista.
Yhteyshenkilö
Polón Mira


4 SAVONT1 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta sopivan opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op ONT10: Opinnäytetyön suunnittelu (5 op) - opinnäytetyöhön ja sen tekemiseen orientoituminen - aiheen valitseminen ja rajaaminen - opinnäytetyön suunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen ONT20 Opinnäytetyön toteutus (5 op) - opinnäytetyön tekeminen - opinnäytetyön tulokset/tuotos ONT30 Opinnäytetyön viimeistely (5 op) - opinnäytetyön raportointi ja julkaiseminen ONT40 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 SOTEONT10 Opinnäytetyön suunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
OPintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta perustellun opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista - suunnitella ja toteuttaa opinnäytetyön aihekuvauksen ja täydentää sen työsuunnitelmaksi - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön aiheen valitseminen ja rajaaminen sekä aihekuvauksen tekeminen - ohjaus- ja hankkeistamissopimus - opinnäytetyön ohjaajan määrittyminen - tiedonhankinnan ohjaus - opinnäytetyön työsuunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen
Suoritustavat
Opinnäytetyöinfoon osallistuminen, aihekuvauksen tekeminen, itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta, opinnäytetyön suunnitelman esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Waldén Anne


5 SOTEONT20 Opinnäytetyön toteutus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön itsenäinen tekeminen - opinnäytetyön tekemisen eri vaiheisiin liittyvä ohjaus - opinnäytetyön tulokset/tuotos - työn esittely seminaarissa
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot sekä opinnäytetyön suunnittelu 5 op -opintojakso.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Waldén Anne


5 SOTEONT30 Opinnäytetyön viimeistely

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön ja sen raportin muokkaus ja viimeistely seminaarissa sekä ohjaajalta saadun palautteen mukaisesti - opinnäytetyön plagiointitarkistus - opinnäytetyön luovuttaminen arvioitavaksi
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. SOTEONT10 Opinnäytetyön suunnittelu 5 op SOTEONT20 Opinnäytetyön toteutus 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Waldén Anne


5 SOTEONT40 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Waldén Anne


4 SAVONT2 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta innovatiivisen opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op ONT50 Opinnäytetyö, projekti 1 (5 op) ONT60 Opinnäytetyö, projekti 2 (5 op) ONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen (5 op) ONT80 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 SOTEONT50 Opinnäytetyö, projekti 1

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Yhteyshenkilö
Waldén Anne


5 SOTEONT60 Opinnäytetyö, projekti 2

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Waldén Anne


5 SOTEONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan kirjallisen synteesin, artikkelin, raportin tai muun julkaisun.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Suoritustavat
Opinnäytetyön osana toteutettujen projektien kokoava raportointi, opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. SOTEONT50 Opinnäyteyö, projekti 1, 5 op SOTEONT60 Opinnäytetyö, projekti 2, 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Waldén Anne


5 SOTEONT80 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Waldén Anne


4 SSJKT Järjestö- ja kansalaistoiminnan työelämäjakso

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee järjestö- ja kansalaistoimintaa ja ymmärtää sen yhteiskunnallisen merkityksen. Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa harjoittelunsa oman ammatillisen kiinnostuksensa mukaisesti. Opiskelija edistää toiminnallaan oikeudenmukaisuutta, ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja kestävää kehitystä. Opiskelija osaa - analysoida asiakasryhmän erityistarpeita ja vahvistaa asiakkaiden osallisuutta yhteisöissä ja arjen toimintaympäristöissä.
Keskeiset sisällöt
Opiskelija tuntee vapaaehtoistoiminnan merkityksen, periaatteet ja käytännöt. Harjoittelu suoritetaan opintojen aikana opiskelijan esittämän suunnitelman mukaisesti. Harjoittelu voi liittyä esimerkiksi kansalaistoimintaan tai vapaaehtois- ja tukihenkilötoimintaan. Harjoittelun laajuus on 5 op. Mikä tarkoittaa opiskelijan työtä 135h, josta 35 h suunnitteluun ja raportointiin ja 100h työelämäläheisen harjoittelun toteuttamiseen. Opiskelija osallistuu vapaaehtois- ja kansalaistoimintaan ja siihen liittyvään koulutukseen ja toimii sen jälkeen harjoittelussa suunnitelman mukaisesti. Ohjaava opettaja hyväksyy paikan soveltuvuuden ja sopimuksen.
Suoritustavat
Työelämäläheinen harjoittelu 100h, Harjoittelusopimus, tuntikirjanpito, oppimispäiväkirjan pohjalta kirjoitettu blogiteksti tutkinto-ohjelman ja/tai työnantajan blogissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Yhteyshenkilö
Kukkonen Kristiina, Savolainen Katri


4 STMON2 Moniammatillinen hanketyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - työskennellä hankkeessa ja suunnitella ja toteuttaa hanketyöskentelyä ideoinnista arviointiin - toimia yhteistyössä työelämän ja opiskelijoiden kanssa moniammatillisesti - käyttää asiantuntijaverkostoja työelämäläheisessä hanke-/kehittämistyössä - käyttää luovaa ongelmanratkaisua työelämän asiakaslähtöisen toiminta- ja työtapojen kehittämisessä - tunnistaa ja ideoida kestäviä ja taloudellisia ratkaisuja toiminnan kehittämisessä - tuottaa, jakaa ja hyödyntää asiantuntijuutta ja kumppanuuksia monialaisissa tiimeissä ja verkostoissa
Keskeiset sisällöt
- Hanketyöskentelyn käsitteet, menetelmät ja vaiheet. Moniammatillinen toiminta. Yhteistyö ja verkottuminen toimeksiantajan ja muiden yhteistyötahojen/toimijoiden kanssa. Innovoinnin ja kestävän kehityksen periaatteet.
Suoritustavat
- Harjoittelu erilaisissa hankkeissa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti. Hankkeen suunnittelu, toteutus ja raportointi. Omien hanketyöskentelytaitojen ja moniammatillisen osaamisen kehittymisen arviointi.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Heikkilä, A., Jokinen, P. & Nurmela, T. 2008. Tutkiva kehittäminen, Avaimia tutkimus- ja kehittämishankkeisiin terveysalalla. Helsinki: WSOY. (ks. s. 54-132). Lambert, P. & Vanhanen-Nuutinen, L. (toim.) 2010. Hankekirjoittaminen. Välineitä hanketoimintaan ja opinnäytetyöhön. Haaga-Helia. Tutkimuksia 1/2010. Silfverberg, P. Ideasta projektiksi. Projektinvetäjän käsikirja. Konsulttitoimisto Planpoint Oy. http://www.helsinki.fi/urapalvelut/materiaalit/liitetiedostot/ideasta_projektiksi.pdf Muu ajankohtainen materiaali ja kirjallisuus
Edeltävät opinnot
- Ei edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Kärnä Niina


4 STYFA1 Health Promotion of Families

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
After the studies the student is able to • know the main points of prenatal program families and families with children up to seven years, health and oral health care system in Finland and Lithuania. • learn motivational interviewing approach • describe the meaning of early interaction • evaluate and apply ethical basis of health promotion • describe sexual health promotion as part of families wellbeing • learn basic health checks (including oral health checks) of child • learn to advice parents to take care of their children’s health and oral health • describe ergonomic principles and use of massage for pregnant women and newborns
Content
Families health and oral health care system in Finland and Lithuania. National strategies and programs for families with little children and expected families. Health and oral health promotion. Motivational interviewing approach and ethical basis (methods of interprofessional health promotion).Basic health checks (including oral health check) of child, vaccinations belong to these checks. Counselling methods families with children.
Requirements
The learning activities. Self-assessment, peer-assessment.
Grading Scale
Passed - 0
Course material
Will be provided at the beginning of the course
Contact
Hoffren Päivi, Sirviö Kaarina, Suhonen Maija


4 SSHYTEL Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja lääkehoito

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - nimetä ravitsemukseen ja ravintotottumuksiin liittyvät terveydelliset vaikutukset, uhkat ja psykososiaaliset yhteydet - kuvata ravitsemussuositukset ja erityisruokavaliot - arvioida ravitsemuksen ja elämäntapojen merkitystä hyvinvoinnille - tukea asiakkaita ravitsemukseen liittyvissä kysymyksissä nimetä lääkehoitoa ohjaavat säädökset sekä yleisimpien sairauksien lääkehoidollisen perustan - tietää eri lääkemuodot, lääkkeiden antotavat, lääkkeiden vaikutusmekanismit ja vaiheet elimistössä - toteuttaa turvalliseta lääkehoitoa
Keskeiset sisällöt
- Ravintotuositukset ja kansanterveys - Terveellinen ravitsemus, erityisruokavaliot, ruokamyrkytykset, hygieniset työskentelytavat, hygienia ja puhtaanapito, omavalvonta ja aiheeseen liittyvä lainsäädäntö - Ravitsemukseen liittyvät erityiskysymykset sosiaalialan työssä - Lääkehoitoa ohjaavat säädökset, lääkehoito avohoidossa ja laitoksessa, eri-ikäisten lääkehoito, lääkemuodot, ja pakkausmerkinnät, lääkkeiden antotavat, lääkeaineiden vaiheet ja vaikutukset elimistössä, lääkkeiden tarkoituksenmukainen käyttö, vastuullisuus ja turvallisuus lääkehoidossa, lääkkeiden haittavaikutukset ja lääkelaskut.
Suoritustavat
Kontaktiopetus, pienryhmätyöskentely, käytännön tehtävät ja itseopiskelu, ohjatut harjoitukset ja tentti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
IJÄS, Tuija & VÄLIMÄKIi, Marja-Liisa.2004. Elintarvikehygienia ja-lainsäädäntö. Otava:Helsinki. ERNVALL, Sirpa, PULLI, Antero, SALONEN, Anne-Marie, NURMINEN, Marja-Leena & KAUKILA, Hanna-Sisko. 2005. Lääkelaskenta. Porvoo:WSOY Lääkelaki NURMINEN, Marja-Leena 2006. Lääkehoito. Helsinki:WSOY Turvallinen lääkehoito: Valtakunnallinen opsa lääkehoidon toteuttamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Muuta huomioitavaa
Hygieniapassi tulee suorittaa itsenäisesti opintojen ulkopuolella, mikäli sijoittuu työtehtäviin, joka edellyttää elintarvikkeiden käsittelyä.
Yhteyshenkilö
Aalto Sari, Hyvönen Katrina


4 TFMLK02 Moniammatilllinen lasten kuntoutus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Syventää lasten kuntoutusosaamistaan. Osaa arvioida lasten toimintakykyä moniammatillisena yhteistyönä. Osaa suunnitella kuntouttavia toimia lapsen arjen kontekstissa moniammatillisesti.
Keskeiset sisällöt
- työskentely moniammatillisessa ryhmässä yhteistyössä Mäntykankaan koulun kanssa - lapsen kuntoutustarpeen moniammatillinen suunnittelu - arkea tukevien kuntoutustoimiensuunnittelu yhdessä lapsen, lähitoimijoiden sekä toisen ammattiryhmän kanssa
Suoritustavat
opiskelija tutustuu mäntykankaan kouluun moniammatillisessa ryhmässä -opiskelija osallistuu Mäntykankaan koulun henkilökunnan ja opettajien ohjaukseen -opiskelija arvioi lapsen toimintakykyä moniammatillisessa yhteistyössä -yhden kuntouttavan tuokion suunnittelu moniammatillisessa ryhmässä lapsen arki huomioiden -oppimiskokemusten kirjaaminen blogiin
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa.
Yhteyshenkilö
Kinnunen Anu


Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.