Opiskelijoita kahvip�yd�ss�.





DA21SP Muotoilun tutkinto-ohjelma

Opetussuunnitelman vastuuhenkilö: Sari Mokkila-Karttunen

Koulutuksen lähtökohdat

Muotoilun tutkinto-ohjelma johtaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkintoon, tutkintonimike on muotoilija (AMK). Opintojen laajuus on 240 opintopistettä ja kesto 4 vuotta. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa Euroopan unionin alueella yhteisesti määriteltyä korkeakoulutasoa, mikä mahdollistaa työvoiman ja asiantuntijoiden liikkumisen.

Muotoilijan kädenjälki näkyy kaikkialla. Tulevaisuus tarvitsee uutta muotoilua, rohkeita tuoteideoita ja palveluinnovaatioita. Muotoilija hallitsee suunnitteluprosessin, visuaalista ilmaisua ja eri valmistustekniikoita. Tämän lisäksi muotoilun koulutuksessa opitaan kestävän kehityksen sekä liiketoiminnan merkitys osana muotoilijan työtä.

Sopivasti tekemistä ja teoriaa

Muotoilun opiskelu on käytännön työtä muotoilustudioitten projekteissa. Opiskelija kehittää suunnittelutaitojaan, uskallusta kokeilla ja hän oppii uusia ratkaisuja monialaisissa työelämäprojekteissa.

Muotoilijan tehtävät ovat monipuolisia, muun muassa tuotteiden, palveluiden, prosessien ja vuorovaikutustilanteiden suunnittelua. Muotoilijan työssä korostuvat asiakasymmärrys, aloitteellisuus, näkemyksellisyys ja tulevaisuuslähtöinen ajattelu.

Muotoilija (AMK) on laaja-alainen muotoilun ja luovan suunnittelun osaaja.

Osaamistavoitteet

Muotoilun koulutus on eurooppalaista ja suomalaista tasoa 6 (kansallinen viitekehys).



Muotoilijan osaamisprofiili muodostuu kompetensseista.



Muotoilijan ammatilliset kompetenssit

Opintojen rakenne

Muotoilijan (AMK) opintojen laajuus on 240 opintopistettä. Opetussuunnitelman mukaan yksi opiskeluvuosi vastaa 60 opintopistettä, joka tarkoittaa 1600 tuntia opiskelijan työtä. Työskentely muotoilustudion projekteissa koostuu mm. kontaktiopetuksesta, etäopiskelusta ja itsenäisestä opiskelusta sekä verkko-opiskelusta ja harjoittelusta. Opiskelu sisältää työelämälähtöistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Asiantuntijuuden kehittyminen

Savonian opetussuunnitelmissa opintojaksot muodostavat laajempia opintokokonaisuuksia. Näin ne tukevat opiskelijan kokonaiskehitystä ja asiantuntijuuden kehittymistä. Samalla mahdollistuu opetuksen ja työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistyminen.

Muotoilijan opetussuunnitelma on laadittu niin, että
• tutkinto tuottaa työelämässä vaadittavan osaamisen
• koulutus varmistaa opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen.
Opiskelija
• laatii opiskelunsa tueksi henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan (sisältää vähintään 5 opintopistettä opiskelua vieraalla kielellä)
• vastaa opintojensa etenemisestä.
Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat henkilökohtaisten tavoitteiden mää-rittelemisessä ja saavuttamisessa.

Koulutus etenee vuositeemojen mukaisesti:
• 1. vuosi: muotoiluosaamisen perusteet – oppijana suunnitteluprojektissa
• 2. vuosi: muotoiluosaamisen kehittyminen – vastuullisena toimijana suunnitteluprojektissa
• 3. vuosi: muotoiluosaaminen syvenee – monialaisuus ja ammatilliset verkostot
• 4. vuosi: muotoiluosaamisen soveltaminen – itsenäisenä asiantuntijana suunnittelutyössä.



Opintojen rakennekuva

Koulutuksen toteutus

Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on Open Innovation Space (OIS 2.0) -malli. Se yhdistää laadukkaan koulutuksen sekä työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan. Työelämälä-heisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Opiskeli-joiden asiantuntijuuden kehittymistä edistetään erilaisissa oppimisympäristöissä mahdollistamalla monimuotoinen, aikaan ja paikkaan sitomaton ympärivuotinen opiskelu sekä hyödyntämällä laajasti työn opinnollistamista. Opiskelijoiden kokonaisvaltainen ohjaus sekä aikaisemman osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat osa opiskelijoiden henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa.

Muotoilun tutkinto-ohjelmassa studiot jäljittelevät muotoilutoimiston toimintaa.



Projektit on jaoteltu objektilähtöisesti liittyen joko palvelumuotoilun, tuotemuotoilun tai sisutussuunnittelun toimialueille. Eri projekteissa käytetään erilaisia muotoilumenetelmiä ja opitaan erilaisia käytännön ja teorian osaamista. Tutkinto-ohjelmaan sisältyy muotoilun soveltavat menetelmäopinnot, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, työhyvinvointi sekä kansainvälisyys. Merkittävä osa opinnoista toteutetaan työelämäprojekteissa. Osaamisprofiili rakentuu opiskelijan tekemien valintojen mukaisesti.

Koulutus toteutetaan kontaktiopetuksena, etäopiskeluna ja itsenäisenä opiskeluna sekä verkko-opintoina.
Savonian koulutusten työelämälähtöisyys toteutuu opettajien monimuotoisen verkostoitumisen kautta. Verkostot varmistavat myös substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.

Opiskelijoita kannustetaan suorittamaan osa opinnoistaan ulkomailla. Opiskelija voi suorittaa kansainvälisen opiskelupolun 60 op suorittamalla englannin kielellä toteutettavia muotoilustudioita esimerkiksi 30 op ja kansainvälisessä vaihdossa 30 op opintoja ja/tai harjoittelua. Mikä tahansa opintojakso voidaan toteuttaa englannikielisenä, jos opintojaksolle osallistuu muita kuin suomenkielisiä opiskelijoita.


Opintojaksotaulukko

Koodi Nimi 1 S 1 K 2 S 2 K 3 S 3 K 4 S 4 K
 
Perusopinnot
4 DAP10 Johdanto muotoiluun 10              
4 DAP20 Muotoiluajattelu 10              
4 DAP30 Muotoiluviestintä 10              
4 DAP40 Materiaaliteknologia   10            
4 DAP50 Muodon sommittelu   10            
4 DAP60 Digitaalinen muotoilu   10            
4 DAP70 Ruotsin kieli ja viestintä     5          
 
Ammattiopinnot
Palvelumuotoilun studio - Service Design Studio
4 DAPS100 Käyttöliittymän muotoilu     10          
4 DATS200 Graphic Design     10          
4 DAPS200 Brändin muotoilu           10    
4 DAPS300 Hotelli- ja ravintolapalveluiden muotoilu         10      
4 DAPS400 Hyvinvoinnin muotoilu       10        
4 DAPS500 Informaatiomuotoilu     10          
4 DAPS600 Tapahtuman muotoilu       10        
4 DAPS700 Visuaalinen kommunikaatio         10      
4 DAPS800 Visioivan konseptin muotoilu             10  
4 DAPS900 Yhteisen hyvän muotoilu           10    
Sisustusarkkitehtuurin studio - Interior Design Studio
4 DASS100 Kalustesuunnittelu           10    
4 DASS200 Asunto- ja pientalosuunnittelu     10          
4 DASS300 Hoito- ja hoivatilojen suunnittelu         10      
4 DASS400 Julkisten tilojen suunnittelu     10          
4 DASS500 Korjaussuunnittelu         10      
4 DASS600 Myymälä- ja näyttelytilojen suunnittelu       10        
4 DASS700 Oppimis- ja työympäristöjen suunnittelu       10        
4 DASS800 Rakennustuotemuotoilu           10    
4 DASS900 Urban Design             10  
Tuotemuotoilun studio - Product Design Studio
4 DATS100 Everyday Things       10        
4 DATS300 Konemuotoilu       10        
4 DATS400 Konseptimuotoilu     10          
4 DATS500 Malliston muotoilu       10        
4 DATS602 Muodin teknologia     10          
4 DATS603 Korun teknologia     10          
4 DATS700 Product Service System           10    
4 DATS800 Puettava muotoilu ja muoti         10      
4 DATS900 Tuotekehitys ja tuotantoverkostot             10  
4 DATS110 Työkalumuotoilu     10          
4 DATS120 Uniikin tuotteen muotoilu         10      
4 DATS130 Vehicle Design       10        
4 DATS140 Taideteoksen muotoilu         10      
4 DATS150 Välineen muotoilu       10        
4 DATS160 Älytuotteiden muotoilu           10    
 
Harjoittelu
Harjoittelu
4 DAHAR100 Harjoittelu 1     10          
4 DAHAR200 Harjoittelu 2         10      
4 DAHAR300 Harjoittelu 3             10  
 
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
4 SAVONT1 Opinnäytetyö         15      
   5 DNONT10 Opinnäytetyön suunnittelu         5      
   5 DNONT20 Opinnäytetyön toteutus           5    
   5 DNONT30 Opinnäytetyön viimeistely             5  
   5 DNONT40 Kypsyysnäyte               0
4 SAVONT2 Opinnäytetyö         15      
   5 DNONT50 Opinnäytetyö, projekti 1         5      
   5 DNONT60 Opinnäytetyö, projekti 2           5    
   5 DNONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen             5  
   5 DNONT80 Kypsyysnäyte               0
 
Valinnaiset opinnot
Valinnaiset opinnot
4 DAVAL102 Kestävä muotoilu 1: Muotoiluosaaminen kiertotaloudessa     10          
4 DAVAL202 Kestävä muotoilu 2: Kiertotalouskonseptien kehittäminen         10      
4 DAVAL301 Kestävä muotoilu 3: Transition Design             10  
4 DAVAL150 Tutkiva muotoilu           5    
4 DAVAL400 Käyttäjäkokemus 1     10          
4 DAVAL500 Käyttäjäkokemus 2         10      
4 DAVAL600 Käyttäjäkokemus 3             10  
4 DAVAL700 Muotoiluyrittäjyys 1     10          
4 DAVAL800 Muotoiluyrittäjyys 2         10      
4 DAVAL900 Muotoiluyrittäjyys 3             10  

Opintojaksokuvaukset

4 DAP10 Johdanto muotoiluun

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tietää muotoilun opintojen rakenteen ja aloittaa oman urapolun rakentamisen. Opiskelija osaa taidehistorian perusteet, tuntee muotoilun historiaa sekä nykypäivän muotoilukenttää ja keskustelua. Opiskelija osaa arvioida tulevaisuuden muotoilun suuntaviivoja. Opiskelija tutustuu muotoilun kieleen ja osaa tutkia sekä analysoida muotoilun klassikoita. Opiskelija osaa käsivaraisesti piirtämällä kuvata ihmistä, tilaa ja kolmiulotteista muotoa. Opiskelija osaa piirtää muotoilun ammatillisten vaatimusten mukaan ja tutkia ja kehittää omaa visuaalista ilmaisuaan. Opiskelija osaa luonnostelutekniikat. Opiskelija tuntee väriopin ja osaa soveltaa väri-ilmaisun keinoja kuvalliseen kerrontaan ja ilmaisu
Keskeiset sisällöt
Orientointi muotoilun opintoihin, opintojen suunnittelu ja uraorientaatio. Kuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun trendit ja klassikot eri aikakausina. Eri aikakausien väriteoriat ja materiaalit sekä niiden liittyminen tyylisuuntiin. Eri aikakausien tyylien hyödyntäminen visuaalisessa suunnittelussa. Visuaalisen ilmaisun analyyttinen ja kriittinen arviointi. Havaintopiirtämisen keinot, sommittelun perusteet ja väriopin perusteet.
Suoritustavat
Alkuorientaatio opintoihin. Luennoille osallistuminen, keskustelut, lähiopetuksessa ja itsenäisesti tehtävät oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
HONOUR, H. ja FLEMING, J. 1994. Maailman taiteen historia. VIHMA, S. 2008. Ornamentti ja kuutio – Johdatus modernin muotoilun historiaan. ARNKIL, H. 2007. Värit havaintojen maailmassa. HUTTUNEN, M. 2005. Värit pintaa syvemmältä. ALBES, J. Värien vuorovaikutus. ITTEN, J. 2004. Värit taiteessa. WILLIAMS, R. 2018. The non-designer's presentation book: principles for effective presentation design.
Yhteyshenkilö
Mähönen Raili


4 DAP20 Muotoiluajattelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa lähestyä muotoiluongelmaa ihmislähtöisen suunnitteluprosessin kautta. Opiskelija oppii muotoilun prosessin eri vaiheet, niihin vaikuttavat tekijät, osaa työskennellä erilaisissa toimintaympäristöissä ja dokumentoida prosessia. Opiskelija tuntee lineaarisen ja iteratiivisen prosessin erot ja osaa soveltaa niitä omassa työskentelyssään. Opiskelija osaa laatia projektisuunnitelman ja työskennellä tehdyn aikataulun mukaisesti. Opiskelija osaa esitellä oman prosessin vaiheet ja perustella tulokset sekä arvioida niitä.
Keskeiset sisällöt
Muotoiluajattelun tietoperusta. Tiedonhankinta ja käyttäjäymmärrys. Erilaiset prosessimallit ja niiden soveltaminen työskentelyssä. Luovat ideointimenetelmät ja kokeilut. Vaihtoehtoiset konseptit ja prototypointi. Projektin hallinta, työkalut ja dokumentointi. Muotoilupiirtämisessä käytettyjen piirtämistekniikoiden ja työvälineiden soveltaminen.
Suoritustavat
Luennoille ja ohjattuihin tehtäviin osallistuminen, kirjallisuuden ja muun aineiston käyttö oppimistehtävissä ja harjoituksissa, käsinpiirtämisharjoitukset. Muotoiluprojektin prosessi ja tuotokset, projektisuunnitelman ja raportin laadinta, tulosten esittely ja arviointi.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
KELLEY, T., LITTMAN, J. & PETERS, T. 2001. The art of Innovation: Lessons in Creativity from IDEO. LINDWELL, W., HOLDEN, K. & BUTLER 2010. Universal principles of design: 125 ways to enhance usability, influence perception, encrease appeal, make better design decisions and teach through design. KETTUNEN, I. 2001. Muodon palapeli. NIINIMÄKI, K. 2011. The Complex Interplay between Design and Consumption of Textiles and Clothing. HYYSALO, S. 2009. Käyttäjä tuotekehityksessä: tieto, tutkimus ja menetelmät. BATTERBEE, K. ja al. 2003. Emphatic design. User Expierence in Product design. TUULENMÄKI, A. 2010: Lupa toimia eri tavalla. KEES, D. 2015. Frame Innovation: create new Thinking by Design. MARTIN, B. & HANINGTON, B. 2012. Universal Methods of Design. MILTON & RODGERS 2013. Research methods for product design. EISSEN, K. & STEUR, R. 2009. Sketching: Drawing Techniques for Product Designers.
Yhteyshenkilö
Iivarinen Marketta


4 DAP30 Muotoiluviestintä

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
3 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa oman alansa viestintäkeinoja: ammatillinen kirjoittaminen ja puheviestintä, englannin kieli ja viestintä. Opiskelija osaa toimia ammattimaisesti ja sujuvasti sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija osaa käyttää luovasti oman alansa viestintäkeinoja.
Keskeiset sisällöt
Ulkoinen ja sisäinen viestintä, viestinnän menetelmät ja kanavat. Ammatillisen kirjoittamisen, tekstin lukutekniikan ja puheviestinnän perusteet. Ryhmätyöskentelyn, vuorovaikutustaitojen ja oman ilmaisun kehittäminen. Portfoliotyöskentelyn perusteet, urasuunnittelu. Oman alan, työelämän ja opiskelun sanasto, työn hakeminen, projektien ja tuotteiden kuvaaminen sekä työelämän suulliset ja kirjallisen kielen käytön mallit englannin kielellä. Sisältää muotoiluviestinnän 5 op ja englannin kielen 3 op.
Suoritustavat
Oppimistehtävien tekeminen, osallistuminen harjoituksiin, opetukseen ja ohjaukseen, vertaisarviointi, itsearviointi, raportointi. Englannin kielen taitotasotestikurssi alussa ja englannin kokeen tekeminen kurssin lopussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
WILLIAMS, R. 2018. The Non-Designer's Presentation Book: Principles for Effective Presentation Design.
Edeltävät opinnot
Oppimistehtävien tekeminen annettujen kriteerien mukaan, aktiivinen osallistuminen työskentelyyn.
Yhteyshenkilö
Hyvärinen Tarja


4 DAP40 Materiaaliteknologia

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa käyttää työvälineitä ja laitteita tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Opiskelija tunnistaa yleisimmät muotoilutehtävissä käytettävät materiaalit ja tietää niiden ominaisuudet. Opiskelija osaa työskennellä pajoissa turvallisesti ja vastuullisesti, tietää ensiapuohjeet ja miten pelastaudutaan
Keskeiset sisällöt
Materiaalioppi ja teknisen suunnittelun perusteet. Materiaalien työstötekniikat. Muotoilutekniikat. Työturvallisuusohjeet ja suojavälineiden käyttö.
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen. Ryhmätyöskentelyyn osallistuminen. Työpajoissa toteutetut materiaali- ja tekniikkakokeilut ja kokoava työ, joka suunnitellaan ja toteutetaan pienryhmissä annetun teeman mukaisesti. Oppimispäiväkirjan laatiminen. Työturvallisuudesta tentti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Esitetään vuosittain opintokokonaisuuden aloittavassa seminaarissa.
Muuta huomioitavaa
Opintojakson ja työturvallisuuden tentin hyväksytty suorittaminen on edellytyksenä lupaan työskennellä itsenäisesti muotoilun työpajoissa.
Yhteyshenkilö
Kurkinen Reijo


4 DAP50 Muodon sommittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa plastisen sommittelun ja kolmiulotteisen mallinrakennuksen perusteet, materiaalit ja menetelmät. Opiskelija oppii luomaan ja tulkitsemaan kolmiulotteisia muotoja.
Keskeiset sisällöt
Kolmiulotteisen ajattelun kehittäminen ja ongelmanratkaisu. Muovailtavan ja kiinteiden materiaalien käyttö kolmiulotteisessa työskentelyssä. Plastinen sommittelu. Kolmiulotteinen muodonanto. Mallinrakennus. Ihminen, tuote, tila ja ympäristö.
Suoritustavat
Luennolle osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
LIDWELL, W., HOLDEN, K. & BUTLER, J. 2010. Universal Principles of Design. HALLGRIMSSON, B. 2012. Prototyping and Model Making for Product Design. Luentomateriaali: http://www.uiah.fi/akk/kuvasom/four.htm#so
Yhteyshenkilö
Kurkinen Reijo, Vallius Merja


4 DAP60 Digitaalinen muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa käyttää muotoilutehtävissä tarvittavia mallintamisen ja visuaalisen viestinnän menetelmiä ja digitaalisia työkaluja. Opiskelija osaa digitaalisen suunnittelun perusteet, graafisen sisällöntuotannon ja niiden hyödyntämisen erilaisissa muotoiluprojekteissa.
Keskeiset sisällöt
Muotoilijan digitaaliset työkalut ja graafinen sisällöntuotanto. Digitaalisen sisällön tuottaminen valo- ja videokuvauksen, niiden jälkikäsittelyprosessien ja digitaalisen piirtämisen avulla. Graafisen suunnittelun perusteet, valo- ja videokuvaus, kuvankäsittely, digitaaliset formaatit, erilaiset julkaisutekniikat ja niiden alustat. 2D- ja 3D-mallintamisen perusteet. 3D-tulostamisen perusteet ja teknisen piirtämisen perusteet
Suoritustavat
Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa ohjatusti harjoitustehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DAP70 Ruotsin kieli ja viestintä

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa ja kehittää aikaisemmin oppimaansa ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa muotoilijan ammatissa. Hän osaa kuvata ammattiaan, tuotteita ja prosesseja kirjallisesti ja suullisesti ruotsin kielellä alan keskeistä sanastoa käyttäen. Hän osaa laatia ruotsinkielisiä kirjallisia ja suullisia esityksiä eri lähteistä saamaansa tietoa muokkaamalla. Hän pystyy hyödyntämään ruotsinkielisiä lähteitä ammatissaan. Hän osaa käyttää muodollista kieltä kirjallisessa ja suullisessa työelämän viestinnässä. Hän osaa kirjoittaa joitain työelämän viestinnän kirjeitä ruotsiksi ja osaa käyttää muodollisia fraaseja suullisessa työelämän viestinnässä. Hän kykenee toimimaan kansainvälisessä työelämässä ruotsin kielellä.
Keskeiset sisällöt
Muotoilun ja opiskelun keskeinen terminologia. Työn hakeminen. Muodollisen kielenkäytön malleja.
Suoritustavat
Opetukseen osallistuminen, kirjallisten ja suullisten oppimistehtävien tekeminen hyväksytysti, kirjallinen koe ja suullisen viestinnän kokeen osioiden suorittaminen hyväksytysti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Alakohtaiset tekstit, yleiset ja alakohtaiset kuuntelutehtävät, kirjalliset oppimistehtävät, suulliset tehtävät, alakohtaiset sanastot. Kurssikirjallisuus ilmoitetaan kurssin alussa.
Edeltävät opinnot
Toisen asteen ruotsin kielen opinnot ja taitotasotestissä osoitettu riittävä ruotsin kielen taito.
Muuta huomioitavaa
Arvosanat 1-3 vastaavat tyydyttävää ruotsin kielen osaamista ja 4-5 hyvää ruotsin kielen osaamista. Suullinen viestintä ja kirjallinen viestintä arvostellaan erikseen. Lisäksi kurssista annetaan suoritusmerkintä S.
Yhteyshenkilö
Mokkila-Karttunen Sari


4 DAPS100 Käyttöliittymän muotoilu

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa muotoilla käyttöliittymän sovelluksen ja esittää suunnitelmansa visuaalisesti. Opiskelija tuntee käyttöliittymän muotoilun menetelmiä ja käytäntöjä. Opiskelija osaa toteuttaa käyttöliittymän suunnitteluprosessin ja konseptoinnin. Opiskelija osaa suunnitella käyttöliittymän ja siihen liittyvän sujuvan palvelupolun. Opiskelija osaa tehdä käytettävyystutkimusta. Opiskelija osaa tunnistaa asiakkaan toimintaympäristön sekä sen käyttörajapinnat ja osaa luoda skenaariotyöskentelyn kautta asiakkaalle toimivan käyttöliittymän mallin.
Keskeiset sisällöt
Käyttöliittymään liittyvä asiakaslähtöinen suunnitteluprojekti. Asiakkaan toimintaympäristön ja käyttörajapintojen tutkimus. Asiakaslähtöinen skenaariotyöskentely ja palvelupolkujen rakentaminen. Konseptointi, prototypointi ja sujuvan palvelukokemuksen testaus. Projektin suunnitelma, toteutus, dokumentointi, esittäminen, raportointi ja arviointi.
Suoritustavat
Opiskelija organisoi ja tekee käyttöliittymäsuunnitteluun liittyvän asiakasprojektin. Ryhmäopetukseen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen ja kirjallisuuteen tutustumine
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
KOLKO, J. 2014. Well-designed: how to use empathy to create products people love. WEINSCHENK, S. 2011. 100 Things Every Designer Needs to Know about
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Kares Antti


4 DATS200 Graphic Design

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa graafisen suunnittelun perusteet ja tunnistaa sen merkityksen ja mahdollisuudet tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa ja muotoilussa. Opiskelija osaa käyttää graafisen suunnittelun perustyövälineitä ja tuottaa tuotteille ja palveluille visuaalista materiaalia esittely- ja markkinointikäyttöön.
Keskeiset sisällöt
Graafisen suunnittelun perusteet. Graafisen ohjeiston laatiminen ja soveltaminen. Typografian perusteet. Yritystunnuksen suunnittelu. Visuaalisen materiaalin jakelukanavat ja tekniikat.
Suoritustavat
Luennot ja ohjatut harjoitustehtävät. Osallistuminen graafisen aineiston luontiprojektiin sovitun työnjaon mukaan
Arviointiasteikko
0 - 5
Yhteyshenkilö
Oksanen Hannu, Laukkanen Jaakko


4 DAPS200 Brändin muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa brändin tulkinnan ja luomisen periaatteet. Opiskelija osaa soveltaa brändin dna:ta suunnittelussa, muotoilussa ja viestinnässä sekä ymmärtää bränditeorian ja strategian merkityksen organisaatioiden toiminnassa. Opiskelija tunnistaa tuote- ja yrityskuvan osana tuotteen tai palvelun suunnittelua ja markkinointia. Opiskelija osaa luoda visuaalisen ilmeen tuotteelle tai palvelulle sekä tuottaa esittely- ja markkinointimateriaalia.
Keskeiset sisällöt
Yrityksen identiteetin, profiilin ja imagon tunnistaminen Design management ja bränditeorian perusteet Brändin rakentamisen periaatteet Visuaalisen ilmeen luonti ja graafinen suunnittelu Brändi viestinnässä ja visuaalisessa markkinoinnissa
Suoritustavat
Osallistuminen brändinluontiprojektiin sovitun työnjaon mukaan.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
UUSITALO, P. 2013. Brändi & business.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa, Sirviö Timo


4 DAPS300 Hotelli- ja ravintolapalveluiden muotoilu

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella asiakaslähtöisen matkailu-, hotelli- ja ravintolapalvelun. Opiskelija osaa tunnistaa olemassa olevien palveluiden muutostarpeet ja kehittää uusia palveluita palvelumuotoilun menetelmin.
Keskeiset sisällöt
Asiakaslähtöinen uusien palveluiden muotoiluprojekti. Tiedonhankinta ja erilaisiin matkailu-, hotelli- ja ravintolapalveluiden konteksteihin perehtyminen. Uuden palvelun konseptointi ja prototypointi.
Suoritustavat
Opiskelija organisoi ja tekee matkailu-, hotelli- tai ravintolapalveluiden suunnitteluprojektin. Ryhmäopetukseen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen ja kirjallisuuteen tutustuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
STICKDORN, M. ja SCHNEIDER, J. (ed.) 2010. This is Service Design Thinking. Basics – Tools – Cases.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Sirviö Timo


4 DAPS400 Hyvinvoinnin muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toteuttaa hyvinvoinnin alueeseen liittyvän muotoiluprojektin. Opiskelija osaa tunnistaa hyvinvointialueen palveluiden kehittämistarpeita asiakkaan, palveluntuottajien ja yhteiskunnan näkökulmasta. Opiskelija osaa kerätä olennaista tietoa ja rajata konkreettisesti käsiteltävän haasteen. Opiskelija osaa soveltaa palvelumuotoilun menetelmiä erilaisissa tehtävissä.
Keskeiset sisällöt
Hyvinvointialaan liittyvä asiakaslähtöinen muotoiluprojekti. Asiakastiedon kerääminen, työstäminen ja jalostaminen ratkaisuiksi. Haastattelut, visualisoinnin eri tekniikat ja osallistavat menetelmät. Projektin suunnitelma, toteutus, dokumentointi, raportointi, esittäminen ja arviointi
Suoritustavat
Opiskelija organisoi ja tekee hyvinvointialan asiakasprojektin. Ryhmäopetukseen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen ja kirjallisuuteen tutustuminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
AHONEN, T. 2016. Palvelumuotoilu sotessa. Palvelumuotoilun käsikirja sosiaali- ja terveysalan palvelujen kehittämiseen. KEIJONEN T., VAAJAKALLIO K. JA HONKONEN J. 2013. Hyvinvoinnin muotoilu.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Sirviö Timo


4 DAPS500 Informaatiomuotoilu

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa visualisoida tietoa monipuolisesti, havainnollisesti ja vaikuttavasti. Opiskelija osaa soveltaa informaatiomuotoiluosaamista erilaisissa kehittämistehtävissä.
Keskeiset sisällöt
Visualisoitavan tiedon keruu, analysointi, arvottaminen ja saattaminen jaettavaan muotoon. Informaatiomuotoilun kielioppi ja lajityypit. Ihmisen havaintokyvyn rajoitteet ja vahvuudet. Typografia. Informaatiomuotoilun työprosessit, ammatilliset käytänteet ja eettiset kysymykset.
Suoritustavat
Opiskelija organisoi ja tekee informaatiomuotoiluun liittyvän asiakasprojektin. Ryhmäopetukseen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen ja kirjallisuuteen tutustuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
KOPONEN, J., HILDEN, J. ja VAPAASALO, T. 2016. Tieto näkyväksi. Informaatiomuotoilun perusteet.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Älytuotteiden muotoilu
Yhteyshenkilö
Sirviö Timo


4 DAPS600 Tapahtuman muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella tapahtuman ja sen visuaalisen ilmeen monialaisessa tiimissä hyödyntäen muotoiluajattelun keinoja
Keskeiset sisällöt
Muotoiluajattelun hyödyntäminen tapahtuman suunnittelussa. Tapahtuman kokonaisuuden, brändin ja visuaalisen aineiston suunnittelu. Event Canvas suunnittelumetodina.
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen sovitun työnjaon mukaan. Ryhmäopetukseen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen ja kirjallisuuteen tutustuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
FRISSEN, R., JANSSEN, R. ja LUIJER, D. 2016. Event Design handbook – Systematically Design Innovative Events Using the #EventCanvas.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Iivarinen Marketta, Sirviö Timo


4 DAPS700 Visuaalinen kommunikaatio

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa tulkita ja muotoilla visuaalista ja graafista aineistoa muotoiluajattelua hyödyntäen. Opiskelija käyttää kehittyneesti digitaalisia työkaluja ja osaa soveltaa niitä ammattimaisesti asiakasprojekteissa.
Keskeiset sisällöt
Muotoiluajattelu visuaalisen viestinnän ja graafisen suunnittelun pohjana. Havaitsemisen tavat ja hahmolait. Funktionaalisen tiedon kuvantaminen, esim. uudet palvelupolut, opasteet, merkit, symbolit. Informaation visualisointi käyttäjän palvelukokemusten parantamiseksi.
Suoritustavat
Visuaalinen, toiminnallista funktionaalisuutta sisältävä asiakasprojekti. Perehtyminen kurssiaineistoon, projektin kartoitus, suunnitelma ja tuotos. Ryhmäopetuksen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen ja kirjallisuuteen tutustuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Muuta huomioitavaa
Voidaan toteuttaa yhdessä ulkomaisen korkeakoulun kanssa.
Yhteyshenkilö
Sirviö Timo


4 DAPS800 Visioivan konseptin muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa käyttää tulevaisuuden tekemisen menetelmiä ja soveltaa niitä omaan tai asiakasprojektiin. Opiskelija osaa tunnistaa tulevaisuuden muutostekijöitä, niiden aiheuttajia, syitä ja seurauksia sekä tehdä muotoilua ne huomioiden.
Keskeiset sisällöt
Tulevaisuustutkimuksen menetelmiä, käsitteitä ja teorioita. Visioiva tuote- ja palvelukonseptointi.
Suoritustavat
Opiskelija organisoi ja tekee visioivan tuotteen tai palvelun konseptin suunnitteluprojektin. Ryhmäopetukseen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen ja kirjallisuuteen tutustuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
KOKKONEN, V., KUUVA, M., LEPPIMÄKI, S., LÄHTEINEN, V., MERISTÖ, T., PIIRA, S. ja SÄÄSKILAHTI, M. 2005. Visioiva tuotekonseptointi – työkalu tutkimus- ja kehitystoiminnan ohjaamiseen.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Muuta huomioitavaa
Soveltuu eri alojen opiskelijoille.
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DAPS900 Yhteisen hyvän muotoilu

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toteuttaa yhteiskunnan toimintaa kehittävän muotoiluprojektin. Opiskelija osaa rajata käsiteltävän yhteiskunnallisen haasteen ja osaa koota siihen liittyvän asiantuntijaverkoston. Opiskelija osaa soveltaa muotoilulähtöisen innovaatiotoiminnan menetelmää (Frame Innovation) erilaisissa tehtävissä.
Keskeiset sisällöt
Yhteiskunnallinen asiakaslähtöinen muotoiluprojekti. Asiantuntijoiden osallistaminen innovaatioprosessiin. Frame Innovation -menetelmä. Projektin suunnitelma, toteutus, dokumentointi, raportointi, esittäminen ja arviointi.
Suoritustavat
Opiskelija organisoi ja tekee yhteiskuntaan liittyvän kehitysprojektin. Ryhmäopetukseen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen ja kirjallisuuteen tutustuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
DORST, K., KALDOR, L, KLIPPAN, L. WATSON, R. & Contributing Authors, 2016. Designing for the Common Good.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Sirviö Timo


4 DASS100 Kalustesuunnittelu

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Keskeisenä tavoitteena on opiskelijan luovan ajattelun ja ilmaisuvoiman sekä toiminnallisen ja rakenteellisen kolmiulotteisen hahmotuksen kehittäminen. Opintojakson tavoitteena on antaa tietoja ja taitoja teollisesti valmistettavan kalusteen suunnittelusta. Opiskelija osaa mallintaa suunnitelmansa ja hyödyntää 3D-mallinnusta jatkotyöstöihin.
Keskeiset sisällöt
Julkitilakalusteiden määräykset ja rakenteen sekä materiaalit. Ergonomia ja käytettävyys. Irto- ja erikoiskalusteet. Mitoitus ja materiaalit. Kalusteiden käyttöympäristöt ja –tavat. CAD 2D-3D.
Suoritustavat
Luento-opetus ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset sekä itsenäinen tiedonhankinta. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen. Arviointiin osallistuminen ja sähköinen raportoiminen sekä suullinen esitys.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot CAD 2D- ja 3D-osaaminen
Yhteyshenkilö
Ruokonen Jarmo


4 DASS200 Asunto- ja pientalosuunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella sisustuksen pientaloon. Opiskelija tietää mitoituksen periaatteet tilassa tarvittaviin kalusteiden ja tilojen osalta. Opiskelija tuntee irto -ja kiintokalustevalmistajia sekä tutustuu pientaloissa käytettyihin sisäpintamateriaaleihin. Opiskelija osaa tuottaa 3D-ohjelmalla visualisointikuvia ja 2D-piirustuksia.
Keskeiset sisällöt
Asuntosuunnittelun perusteet. Eteinen, keittiö ja ruokailu, lepotila, sauna, vaatehuolto, wc ja kylpyhuonetilat. Irtokalusteet ja niiden tilantarve. Piirustusmerkinnät. Esitystapaohjeet. Sisäpintamateriaalit. CAD- 2D ja 3D.
Suoritustavat
Luento-opetukseen ja lähiopetukseen osallistuminen. Harjoitustehtävien tekeminen, ohjattuun suunnitteluprojektiin osallistuminen ja kritiikkitilaisuuksiin osallistuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
STENROS, H. ja AURA, S. 1984. Arkkitehtuurin muoto ja sisältö. Johdatus arkkitehtuurin muoto-opin ja ihmistiedon yleisteoriaan.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot tai vastaavat tiedot
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DASS300 Hoito- ja hoivatilojen suunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella hoito- ja hoivatiloja sekä näiden odotustiloja jotka edistävät hoito prosessia. Opiskelija tuntee hoito ja hoivatiloihin vaikuttavia määräyksiä, käytäntöjä ja toimia sekä tiloissa käytettävää terveydenhoito teknologiaa. Opiskelija osaa käyttää rakennussuunnittelussa yleisesti käytettävää 3D-ohjelmaa
Keskeiset sisällöt
Valaistus. Materiaalit . Hoivakalusteet ja varusteet. Yksityisyyden suoja. Äänieristys ja rakenteet. Kaikkien aistien huomioiminen suunnittelussa Ambient design. Turvallisuus. Hyvinvointipalvelut liiketoimintana. Alan 3D-ohjelman perusteet ja esitystavat. Tiedonhaku.
Suoritustavat
Hoiva- ja hoito- tai odotustiloista konseptin suunnittelu, josta palautetaan: Visualisoinnit, pohjapiirustus seinäprojektiot ja alakattopiirustus sekä kaluste- ja varustelitterointi.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
RT ja SIT- kortisto soveltuvin osin
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot DASS400 Julkisten tilojen suunnittelu 10 op, CAD 2D- ja 3D-osaaminen
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DASS400 Julkisten tilojen suunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tietää luiskien, portaiden, hissien määräykset, ohjeet ja mitoituksen sekä näiden tyypilliset rakenteet. Lisäksi opiskelija tutustuu kaiteiden, sekä alakattorakenteiden materiaaleihin ja määräyksiin. Hän osaa ääneneristyksen ja äänenvaimennuksen periaatteet sekä tuntee tavallisimpien rakenteiden ääneneristyskyvyn. Opiskelija tutustuu tietokoneohjelmilla laadittaviin suunnitelmiin ja malleihin
Keskeiset sisällöt
CAD-osaaminen. Akustiikka. Valaistussuunnittelu. Julkitila pintamateriaalit. Sisäänkäynnit ja lupakuvamenettely. Maalaustyöselostus. Palomääräykset. Soittoruokalat ja ravintolat.
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen sovitun työnjaon mukaan
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Luentomateriaali, RT-kortisto soveltuvin osin, mallinnusohjelmien tutoriaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot DASS200 Asunto- ja pientalosuunnittelu 10 op ja CAD 2D- ja 3D-osaaminen
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DASS500 Korjaussuunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tutustuu korjaus- ja saneerausrakentamisen lähtökohtiin ja tutkimusmenetelmiin. Opiskelija laajentaa osaamistaan sisätilasuunnittelussa ja kehittää tietämystään korjaus- ja saneerausrakentamisen työmaatehtävissä. Opiskelija tuntee korjausrakentamisen tavoitteet sekä tunnistaa rakennushistoriaa ja vanhat rakennustavat ja rakenteet. Opiskelija osaa laatia saneerausrakentamiseen liittyviä asiakirjoja ja osaa laatia muutos- ja korjausrakentamisen piirustukset, tuntee käytettävät rakennusmateriaalit ja tietää saneerausrakentamisen yrityksiä.
Keskeiset sisällöt
Korjaurakentamisen tavoitteet ja rakennushistorian selvittäminen. Saneeraus- ja restaurointiperiaatteet, vanhat rakennustavat, rakenteet ja materiaalit. Korjausrakentamiseen liittyvä rakennusfysiikka ja -kemia. Kuntotutkimukset ja niihin käytettävät välineet ja asiakirjat sekä yritykset.
Suoritustavat
Opintojaksoon kuuluvien tehtävien suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
SIT-, Ratu- ja RT-kortisto soveltuvin osin.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot DASS200 Asunto- ja pientalosuunnittelu 10 op, CAD 2D- ja 3D-osaaminen
Yhteyshenkilö
Ruokonen Jarmo


4 DASS600 Myymälä- ja näyttelytilojen suunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella myymälätiloja sekä myymälän julkisivuja ja näyteikkuna mainonnan. Opiskelija tuntee myyntiä ja tiedottamista edistävän myymälän sekä messutilan periaatteet ja asiakaskierron myynti ja esittely tapahtuman taustalla. Opiskelija osaa hyödyntää 3D-ohjelmia suunnitelmien esittämisessä ja viestinnässä. Opiskelija osaa havainnoida tiloja ja hyödyntää tietoa suunnittelussa.
Keskeiset sisällöt
Julkisivu ja näyteikkuna. Asiakaskierto. Materiaalit, värit, mainonta ja opasteet. Esillepanot. Myymäläkalusteet. Myymälämainonta. Myymälän valaistus. Kohderyhmä ja arvomaailmat. Näyttely -ja messuosaston suunnittelijan tehtävät ja vastuut. CAD- 2D ja 3D.
Suoritustavat
Myymälän tai muun kaupallisen tilan konseptointi, josta palautetaan: Visualisoinnit, pohjapiirustus seinäprojektiot ja alakatto piirustus sekä kaluste ja varuste litterointi. Palvelupisteen suunnittelu, josta visualisointi ja projektiot ja periaate leikkaus piirustus.
Arviointiasteikko
0 - 5
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot CAD 2D- ja 3D-osaaminen
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DASS700 Oppimis- ja työympäristöjen suunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella oppimista ja työtehokkuutta edistäviä tiloja. Opiskelija osaa osallistavan ja yhteisöllisen suunnittelu menetelmiä. Opiskelija osaa tuottaa tarvittavaa päätöksenteko materiaalia hankkeen eri osapuolille. Opiskelija tuntee oppimismenetelmiä ja koulutusasteiden käytäntöjä sekä yrityksiä ja niiden tuotteita oppimis- ja työympäristöissä. Opiskelija kehittää ja laajentaa osaamistaan sisustusarkkitehtuurin ammatti kontekstissa yhdessä muiden rakennussuunnittelualan toimijoiden kanssa.
Keskeiset sisällöt
Fyysinen, sosiaalinen, paikallinen, digitaalinen tila. Työelämälähtöisten ja opiskelijakeskeisten oppimisympäristöjen suunnittelu. Monimuotoiset ja monialaiset oppimisympäristöt. Monitilatoimistot ja tilat. CAD ja virtuaalimallit.
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen sovitun työnjaon mukaan.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
AHMAJÄRVI, M. ja KYLLÖNEN, A. "MEILLÄ SAA LUNTATA” - Muutos perinteisestä luokkahuoneesta kohti oppimisen olohuonetta MANNINEN, J., BURMAN, A., KOIVUNEN, A., KUITTINEN, E., LUUKANNEL, S., PASSI, S. ja SÄRKKÄ, H. 2007. Oppimista tukevat ympäristöt, johdatus oppimisympäristöajatteluun.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot DASS200 Asunto ja pientalosuunnittelu 10 op, DASS400 Julkisten tilojen suunnittelu 10 op CAD 2D- ja 3D-osaaminen
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DASS800 Rakennustuotemuotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa erityyppisten rakennustuotteiden suunnitteluprosessin rakenteiden ja ergonomian näkökulmasta sekä tuntee materiaalit ja niiden ominaisuudet. Opiskelija tietää kiintokalusteiden ergonomian sekä materiaalien vaikutuksen suunniteltavaan kokonaisuuteen. Opiskelija tietää julkitilakalusteita ja -materiaaleja koskevan rakennuslainsäädännön.
Keskeiset sisällöt
Rakennustuotteet: - Ovet, ikkunat, portaat, kaiteet, seinä- ja alakattosisäpintatuotteet - Julkisten tilojen kiintokalusteet ja rakenteet sekä materiaalit - CAD-mallintaminen ja visualisointi sekä eri valmistusmenetelmien tiedostomuodot
Suoritustavat
Verkko-opetus ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset sekä itsenäinen tiedonhankinta. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen. Arviointiin osallistuminen ja sähköinen raportoiminen sekä suullinen esittely.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit, SIT-, Ratu- ja RT-kortisto soveltuvin osin. RIL201-1-2008. Suunnitteluperusteet ja rakenteiden kuormat, Euronormi. Suomen rakentamismääräyskokoelma A2, Rakennuksen suunnittelijat ja suunnitelmat, määräykset ja ohjeet. Suomen rakentamismääräyskokoelma B1, Rakenteiden varmuus ja kuormitukset, määräykset.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot DASS200 Asunto- ja pientalosuunnittelu 10 op, DASS400 Julkisten tilojen suunnittelu 10 op CAD 2D- ja 3D-osaaminen
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DASS900 Urban Design

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tutustuu rakennetun ympäristön suunnittelua koskeviin keskeisiin käsitteisiin, hallintomenettelyn ja kaavoituksen vaiheisiin sekä kaavamerkintöihin. Opiskelija kehittää ja laajentaa osaamistaan lupamenettelyjen hallinnassa ja suunnittelu- sekä päätöksentekomateriaalin tuottamisessa projektin eri osapuolille. Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää ulkotilan kalusteilta vaadittavat ominaispiirteet ja niihin vaikuttavat tekijät sekä yleisesti käytettävät materiaalit ja osaa ottaan ne huomioon suunnittelussa. Opiskelija tietää ulkotilan kalusteiden ja täydentyvien rakenteiden käytettävyyden ominaispiirteet. Opiskelija ymmärtää ulkotilan/lähirakentamiseen vaikuttavat tekijät sekä yleisesti käytettävät materiaalit ja osaa ottaa ne huomioon suunnittelussa. Opiskelija tietää ulkotilaan ja sen rakenteisiin ja kalusteisiin liittyvät käytettävyyden ja esteettömyyden vaatimukset ja testausmenetelmät.
Keskeiset sisällöt
Lähirakentamisen käytettävyys, ergonomia. Esteettömyysanalyysi. Suunnittelun ohjeistukset ja perusperiaatteet. Ulkotilojen ja rakennetun lähiympäristön suunnitteluperiaatteet ja lainsäädäntö. Puistokalusteet ja varusteet/välineet. Ulkotilavalaistus ja valaisimet. Odotuskatokset ja ulkorakenteet.
Suoritustavat
Lähiopetuksen toteutuva harjoitusten tekeminen, itsenäinen tiedonhankinta. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen. Arviointiin osallistuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
JALKANEN, R., KAJASTE, T., KAUPPINEN, T., PAKKALA, P. ja ROSENGREN, C. 2017. Kaupunkisuunnittelu ja asuminen, opetus- ja luentomateriaalit, SIT-, Ratu- ja RT-kortisto soveltuvin osin. RT YM1-21691 maankäyttö- ja rakennusasetus.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot CAD 2D- ja 3D-osaaminen
Yhteyshenkilö
Ruokonen Jarmo


4 DATS100 Everyday Things

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella teollisesti valmistettavia kulutus- ja kertakäyttötuotteita. Opiskelija osaa soveltaa käyttäjälähtöisen konseptimuotoilun menetelmiä.
Keskeiset sisällöt
Esineen käytön, materiaalin ja rakenteen vaikutus muotoon Muotoilumenetelmien soveltaminen tuotesuunnittelussa Tuotteistaminen ja liiketoimintamahdollisuudet
Suoritustavat
Tuotekehitysprojekti ryhmätyöskentelynä, prosessin ja tulosten ammattimainen dokumentointi ja esittäminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
NORMAN, D. Design of Everyday Things
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Muuta huomioitavaa
Monialaiset toteutukset mahdollisia.
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DATS300 Konemuotoilu

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa tuotekehityksen ja koneteollisuuden käytäntöjä ja prosesseja sekä erilaisten koneiden tai laitteen toimintaa, käytettävyyttä ja valmistusmenetelmiä. Opiskelija oppii seuraamaan ja tunnistamaan teollisuuden erilaisia muotoilullisia ja teknologisia trendejä.
Keskeiset sisällöt
Tuotekehityksen perusteet. Konesuunnittelun standardit. Valmistusmenetelmät. Muotokieli ja trendit. Mallinrakennus.
Suoritustavat
Luento-opetus ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset sekä itsenäinen tiedonhankinta. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
ULRICH, K. ja EPPINGER, S. 2016. Product design and Development. 6th ed
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DATS400 Konseptimuotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa hyödyntää konseptimuotoilun suunnittelu- ja työmetodeja käytännössä ja tuntee skenaariotyöskentelyyn soveltuvia menetelmiä. Opiskelija osaa suunnitella skenaarioiden pohjalta tulevaisuuden tuotteita ja palveluja.
Keskeiset sisällöt
Konseptisuunnittelun teoria. Skenaariotyöskentely. Konseptien 3D-mallinnus. Tulostus- ja valutekniikat.
Suoritustavat
Luentoihin, harjoituksiin ja työpajoihin osallistuminen. Asiakastyön toteuttamiseen sovitun työnjaon mukaan.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
KEINONEN, T. ja JÄÄSKÖ, V. 2004. Tuotekonseptointi. KETTUNEN, I. 2000. Muodon palapeli.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 DATS500 Malliston muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa muotoilla korkeatasoisen ja koordinoidun malliston. Opiskelija osaa mallistokonseptien ja – strategioiden suunnittelun oleellisimmat teoriat ja osaa soveltaa teorioita erilaisten mallistojen ja kokoelmien suunnittelussa. Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa tuote- ja palvelukokonaisuuksiin ja yritysportfolioon.
Keskeiset sisällöt
Trendiennustaminen, tulevaisuuden ennakointi, heikot signaalit, megatrendit. Brändi dna sekä tarinallisen ja visuaalisen viestinnän luominen mallistolle. Väri- ja kuosisuunnittelu. Mallistokonsepti ja -strategiat. Malliston suunnitteluprosessin vaiheet ja malliston suunnittelu. Tuote- ja palveluhierarkiat.
Suoritustavat
Luennot, harjoitukset ja työpajat. Muotoiluprojektin tekeminen. Prosessin ja tulosten ammattimainen dokumentointi ja esittäminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
MBONU, Ezinma 2014. Fashion design research. NIINIMÄKI, Kirsi (ed.) 2013. Sustainable Fashion: New approaches. NIINIMÄKI, Kirsi (ed.) 2015. Circular Fashion
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Muuta huomioitavaa
Opintojaksokohtainen TKI- tai yritysprojekti.
Yhteyshenkilö
Pakarinen Laura


4 DATS602 Muodin teknologia

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa muotoilla tuotteita käyttäen erilaisia luovia muodontuottamisen menetelmiä. Opiskelija osaa perustiedot tekstiilirakenteista ja materiaaliteknologiasta. Hän ymmärtää ihmisen mitat ja mittasuhteet sekä mittojen merkityksen tuotteiden suunnittelussa ja kaavoituksessa.
Keskeiset sisällöt
Luovat muodontuottamisen menetelmät. Materiaaliteknologia. Tuotteiden kaavoitus ja mitoitus, 2D teknologia ja 3D-mallinnus, Bodyskannaus.
Suoritustavat
Luennot, harjoitukset ja työpajat. Muotoiluprojekti sekä prosessin ja tulosten ammattimainen dokumentointi ja esittäminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
ALDRICH, W. ja ALDRICH, J. 2013. Fabrics and pattern cutting : fabric, form and flat pattern cutting. Updated and simplified 3rd edition. 2D- ja 3D-ohjelmien tutoriaalit Räisänen, R. ja et al. 2017 Tekstiilien materiaalit. Helsinki: Finn Lectura Boncamper, I. 2011: Tekstiilioppi. Kuituraaka-aineet. Tampere: Tammerprint O
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot DAP40 Materiaaliteknogia
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DATS603 Korun teknologia

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa korun keskeisimmät materiaali- ja valmistusteknologiat. Opiskelija osaa yleisimmät kiven-istutusmenetelmät ja osaa soveltaa niitä korujen suunnittelussa. Opiskelija osaa hyödyntää 3d-suunnittelun ja -tulostuksen menetelmiä korun valmistuksessa. Opiskelija ymmärtää valutekniikan mahdollisuudet korunvalmistuksessa.
Keskeiset sisällöt
Kivenistus. Korun 3D-mallinnus. Korumateriaalit. 3D-tulostus.
Suoritustavat
Harjoitukset ja työpajat. Tulosten ammattimainen dokumentointi ja esittäminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
3D-ohjelmien tutoriaalit LAHTELA, I. 2013. Kivenistutus. Helsinki: Opetushallitus VAISSI, P. ja HUOVINEN, H. Kultasepän aineoppi. 2005. Helsinki: Opetushallitus
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot DAP40 Materiaaliteknogia
Yhteyshenkilö
Nylund Risto, Räsänen Jarno


4 DATS700 Product Service System

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa muotoilla tuotteiden palvelullistamiskonseptin osallistamalla muotoilijat, käyttäjät ja palveluntuottajat kokonaisvaltaisen prosessiin. Opiskelija osaa soveltaa käytännön projektintyöhön teoriaa sekä syventää konseptin luomisessa systeemiajattelun, elinkaariajattelun ja kiertotalouden malleja.
Keskeiset sisällöt
Product Service System -teoria ja -menetelmät. Osallistavan suunnittelun menetelmät. Liiketalouden ansaintalogiikan perusteet. Projektiin soveltuvat englanninkielen käytännöt ja sanastot.
Suoritustavat
Luennot, harjoitukset ja työpajat. Muotoiluprojektin tekeminen. Prosessin ja tulosten ammattimainen dokumentointi ja esittäminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
MIETTINEN, S. 2016. An Introduction to Industrial Service Design. MORELLI, N. 2002. Design Issues: Volume 18, Number 3 Summer 2002. ARMSTRONG, C. 2013. Product-Service Systems Design Thinking for Sustainable Fashion. NIINIMÄKI, K. (toim.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot Kestävä muotoilu 1
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DATS800 Puettava muotoilu ja muoti

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa muotoilla korkeatasoisen, funktionaalisen puettavan tuotteen ottaen huomioon käyttöympäristön ja ihmisen toiminnan. Opiskelija osaa funktionaalisen tuotesuunnittelun teorian ja ihmislähtöisen suunnittelun menetelmät sekä syventää tietämystään materiaaliteknologiassa ja tunnistaa muodin ja puettavan muotoilun sosio-kulttuurisen ja fyysisen ympäristön eri konteksteissa.
Keskeiset sisällöt
Käyttöympäristö, toiminta, käyttäjätutkimus, ihmislähtöisyys. Ergonomia ja vaatetusfysiologia. Funktionaalisen tuotteen teoria. High tech tekstiili- ja materiaaliteknologia. Muodin teoriat
Suoritustavat
Luennot, harjoitukset ja työpajat. Muotoiluprojekti. Prosessin ja tulosten ammattimainen dokumentointi ja esittäminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Materiaali ilmoitetaan opintojaksolla.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot Konseptisuunnittelu
Muuta huomioitavaa
Soveltuu kolmannen vuoden opiskelijoille.
Yhteyshenkilö
Pakarinen Laura


4 DATS900 Tuotekehitys ja tuotantoverkostot

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa erilaisia tuotekehitysprosesseja ja hahmottaa tuotantoverkostot alakohtaisesti. Opiskelija osaa laatia muotoilusopimuksia eri osapuolen kanssa ja tunnistaa roolinsa tuotekehitysverkostoissa ja muotoilun kentällä.
Keskeiset sisällöt
Tuotekehityksen teoria ja tuotannon käytännöt. Sopimuskäytännöt, mallisuoja, immateriaalioikeudet. Tuotantoverkostoprosessit alakohtaisesti. Verkostoituminen paikallisesti ja kansainvälisesti. Kiertotalousosaaminen ja ihmislähtöisen soveltaminen.
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen sovitun työnjaon mukaan. Prosessin ja tulosten ammattimainen dokumentointi ja esittäminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
ULRICH, K. ja EPPINGER, S. 2016. Product design and Development. 6th edition.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot Kestävä muotoilu 1 Konseptimuotoilu
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DATS110 Työkalumuotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa tarkastella, arvioida ja suunnitella tuotetta ergonomian lähtökohdista. Opiskelija ymmärtää ergonomiatiedon merkityksen tuotteiden suunnittelussa ja osaa hyödyntää erilaisia tietolähteitä suunnittelutyönsä osana. Opiskelija tunnistaa muotoiluprosessin keskeiset haasteet ja osaa ratkaista erilaisia ongelmia. Opiskelija hallitsee muotoiluprosessin päävaiheet ja mallinrakennuksessa käytettäviä työvälineitä sekä menetelmiä.
Keskeiset sisällöt
Ideointi ja luonnostelu. Ergonomisen suunnittelun perusteet. Käyttäjälähtöinen suunnittelu. Mallinrakentamisen perusteet. Käsin tehdyt hahmomallit ja toiminnalliset "quick and dirty"-prototyypit suunnitteluvälinein.
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen sovitun työnjaon mukaan, käytännön tehtäväkokonaisuudet.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
MILTON, A. ja RODGERS, P. 2013. Research Methods for Product Design. HALLGRIMSSON, B. 2012. Prototyping and Modelmaking for Product Design. VÄYRYNEN, S., NEVALA, N. ja PÄIVINEN, M. 2004. Ergonomia ja käytettävyys tuotesuunnittelussa. LAUNIS, M. ja LEHTELÄ, J. 2011. Ergonomia.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 DATS120 Uniikin tuotteen muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella korkealaatuisen uniikin tuotteen. Opiskelija osaa tuottaa tietoa käyttäjän haluista, tarpeista ja vaatimuksista. Opiskelija osaa soveltaa ja käyttää hankittua tietoa käytännön suunnitteluprosessissa ja toimia vuorovaikutteisesti yhteistyötahojen kanssa
Keskeiset sisällöt
Käyttäjälähtöisen suunnittelun menetelmät. Erilaiset tiedonhankintamenetelmät. Uniikin tuotteen suunnittelu ja valmistaminen.
Suoritustavat
Luentoihin, harjoituksiin ja työpajoihin osallistuminen. Asiakastyö sovitun työnjaon mukaan
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, DAP40 Materiaaliteknologia
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DATS130 Vehicle Design

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kehittää sekä esteettisiä että teknisiä taitoja muotoilla ajoneuvoja. Opiskelija osaa piirtää, visualisoida ja luoda kolmiulotteisia malleja. Opiskelija ymmärtää ajoneuvoteknisiä rajoitteita ja mahdollisuuksia.
Keskeiset sisällöt
Ajoneuvon muodonanto ja tekninen suunnittelu. Luonnostelu ja ideointitekniikat. Mallinrakennustekniikat. Esitysmateriaalin tekeminen.
Suoritustavat
Ajoneuvomuotoiluprojektin toteuttaminen: luonnostelu, esityskuvat, pienoismallin rakentaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
LEWIN, T. 2003. How to Design Cars Like a Pro. MEADOWS, J. 2017. Vehicle Design: Aesthetic Principles in Transportation Desi
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DATS140 Taideteoksen muotoilu

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa tehdä taideteoksen asiakasprojektina tai oman ilmaisun kehittämiseen tähtäävänä toimintana. Opiskelija osaa huomioida teoksen elinkaariajattelun, ekologisuuden, eettisyyden, ajan, paikan, tilan sekä ympäristön kontekstin. Opiskelija tunnistaa asiakkaan tai yhteisöllisen tahon antamat taiteellisen teoksen reunaehdot, osaa johtaa tavoitteellisesti omaa taiteellista työskentelyä yksilönä, työryhmissä tai yhteistoiminnallisessa projektissa. Hän kehittää omaa näkemyksellisyyttään kokemustaan asiakaslähtöisessä luovassa työskentelyssä
Keskeiset sisällöt
Luovat taiteen tekemisen tavat. Asiakastarpeen kartoittaminen ja tutkiminen, neuvottelutaidot. Luonnostelutekniikat taideteoksen lähtökohdista. Konseptivaihtoehtojen tuottaminen ja esittäminen. Teoksen valmistus ja projektin dokumentointi.
Suoritustavat
Osallistuminen taideteoksen suunnitteluun ja toteutukseen ohjattuna projektina. Taideteos tehdään yksin, ryhmänä tai yhteistoiminnallisena projektina. Projektin dokumentointi ja esittäminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
ARNKIL, H. 2007. Värit havaintojen maailmassa. TÖYSSY, S., VARTIAINEN, L. ja VIITANEN, P. 2009. Visuaalisen kulttuurin käsikirja. SEPPÄ, A. 2012. Kuvien tulkinta.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Miettinen Sirpa


4 DATS150 Välineen muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa muotoilla tarkoituksenmukaisen välineen. Opiskelija osaa tuotesuunnittelun teorian ja ihmislähtöisen suunnittelun menetelmät. Opiskelija tunnistaa tuotemuotoiluun liittyviä lainalaisuuksia muotoilun sosio-kulttuurisen ja konkreettisen, fyysisen ympäristön laaja-alaisessa konteksteissa
Keskeiset sisällöt
Käyttäjälähtöinen suunnittelu ja ergonomia. Tuotteen materiaali ja rakenne. Tuotteen visuaalinen ja graafinen ilme.
Suoritustavat
Luento-opetus ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset sekä itsenäinen tiedonhankinta. Ohjattu suunnitteluprojektin ja harjoitustehtävien tekeminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DATS160 Älytuotteiden muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella tuotteen, joka on aktiivisessa vuorovaikutuksessa käyttäjän tai ympäristön kanssa ja reagoi tai sopeutuu ympäristön muutoksiin. Opiskelija osaa määritellä älykkäiden tuotteiden ja palveluiden tasot ja niiden sovellukset ja luoda tuotetta täydentäviä älykkäitä ominaisuuksia tai toimintoja.
Keskeiset sisällöt
Skenaariotyöskentely. Design Driven Innovation. Frame Innovation. Tulevaisuuden teknologiat ja materiaalit. Mittaavat tuotteet. Viestivät tuotteet.
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen sovitun työnjaon mukaan ja osallistuminen muotoilutapahtumiin.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit. VERGANTI, R. 2009. Design-Driven Innovation: Changing the Rules of Competition by Radically Innovation What Things Mean.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot Puettava muotoilu ja muoti Konseptimuotoilu
Muuta huomioitavaa
Soveltuu kolmannen vuoden opiskelijoille. Opintojaksokohtainen TKI- tai yritysprijekti, joka vaikuttaa opintojakson keskeisiin siältöihin.
Yhteyshenkilö
Räsänen Jarno


4 DAHAR100 Harjoittelu 1

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia työelämän yleisten vaatimuksien mukaisesti. Opiskelija osaa soveltaa oman alansa tietoja ja taitoja työelämässä tunnistaa vastuunsa ja velvoitteensa ammatillisissa työtehtävissä.
Keskeiset sisällöt
Harjoittelupaikan hankinta ja harjoittelun tavoitteiden asettaminen. Ammatilliset työtehtävät. Organisaatiokulttuurit. Työehtosopimukset
Suoritustavat
Harjoittelu suoritetaan koulutusalaan liittyvässä kotimaisessa tai ulkomaisessa yrityksessä, julkisyhteisössä tai muussa soveltavassa organisaatiossa. Harjoittelu voi tapahtua myös Savonia Muotoilun Studiossa tai Savonia amk:n tki-hankkeissa. Harjoittelu on osa opiskelijan henkilökohtaista erikoistumista ja kytkeytyy kiinteänä osana oman uravalintojen opintoihin. Opiskelija raportoi harjoittelun.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perusopinnot. Ammattiopintoja 60 opintopistettä tai vastaavat opinnot.
Yhteyshenkilö
Mähönen Raili


4 DAHAR200 Harjoittelu 2

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa asettaa tavoitteita ammatillisen osaamisen laajentamiseksi ja syventämiseksi. Opiskelija osaa arvioida ammatillisen osaamisen kehitystään harjoittelussa ja osaa analysoida ja raportoida ammatillisen kehittymisprosessinsa.
Keskeiset sisällöt
Harjoittelupaikan hankinta ja harjoittelun tavoitteiden asettaminen. Ammatilliset työtehtävät. Organisaatiokulttuurit. Työehtosopimukset. Työajan ja työprosessien seuraaminen.
Suoritustavat
Harjoittelu suoritetaan koulutusalaan liittyvässä kotimaisessa tai ulkomaisessa yrityksessä, julkisyhteisössä tai muussa soveltavassa organisaatiossa. Myös työskentely yrittäjänä, projektityöskentely erilaisissa hankkeissa, taiteellinen työ, yritysprojekti, muotoilukilpailu tai oman innovaation kehittäminen soveltuvat harjoitteluksi. Opiskelija raportoi harjoittelun.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perusopinnot. Ammattiopintoja 60 opintopistettä tai vastaavat opinnot ja Harjoittelu 1.
Yhteyshenkilö
Mähönen Raili


4 DAHAR300 Harjoittelu 3

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia työelämää kehittävästi ja toimintatapoja uudistavasti. Opiskelija osaa soveltaa oman alansa tietoja ja taitoja työelämässä tunnistaa vastuunsa ja velvoitteensa ammatillisissa työtehtävissä.
Keskeiset sisällöt
Harjoittelupaikan hankinta ja harjoittelun tavoitteiden asettaminen. Ammatilliset työtehtävät ja niiden kehittäminen. Työprosessien dokumentointi ja analysointi. Työn tuloksellisuuden arviointi
Suoritustavat
Harjoittelu suoritetaan koulutusalaan liittyvässä kotimaisessa tai ulkomaisessa yrityksessä, julkisyhteisössä tai muussa soveltavassa organisaatiossa. Harjoittelu voi tapahtua myös Savonia Muotoilun Studiossa tai Savonia amk:n tki-hankkeissa. Harjoittelu on osa opiskelijan henkilökohtaista erikoistumista ja kytkeytyy kiinteänä osana oman uravalintojen opintoihin. Opiskelija raportoi harjoittelun.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perusopinnot. Ammattiopintoja 60 opintopistettä tai vastaavat opinnot, Harjoittelu 1 ja Harjoittelu 2 hyväksytyt suoritukset
Yhteyshenkilö
Mähönen Raili


4 SAVONT1 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta sopivan opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op ONT10: Opinnäytetyön suunnittelu (5 op) - opinnäytetyöhön ja sen tekemiseen orientoituminen - aiheen valitseminen ja rajaaminen - opinnäytetyön suunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen ONT20 Opinnäytetyön toteutus (5 op) - opinnäytetyön tekeminen - opinnäytetyön tulokset/tuotos ONT30 Opinnäytetyön viimeistely (5 op) - opinnäytetyön raportointi ja julkaiseminen ONT40 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 DNONT10 Opinnäytetyön suunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta perustellun opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista - suunnitella ja toteuttaa opinnäytetyön aihekuvauksen ja täydentää sen työsuunnitelmaksi - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäyteyön aiheen valitseminen ja rajaaminen sekä aihekuvauksen tekeminen - ohjaus- ja hankkeistamissopimus - opinnäyteyön ohjaajan määrittyminen - tiedonhankinnan ohjaus - opinnäytetyön työsuunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen
Suoritustavat
Opinnäytetyöinfoon osallistuminen, aihekuvauksen tekeminen, itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta, opinnäytetyön suunnitelman esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT20 Opinnäytetyön toteutus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön itsenäinen tekeminen - opinnäytetyön tekemisen eri vaiheisiin liittyvä ohjaus - opinnäytetyön tulokset/tuotos - työn esittely seminaarissa
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot sekä opinnäytetyön suunnittelu 5 op -opintojakso.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT30 Opinnäytetyön viimeistely

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön ja sen raportin muokkaus ja viimeistely seminaarissa sekä ohjaajalta saadun palautteen mukaisesti - opinnäytetyön plagiointitarkistus - opinnäytetyön luovuttaminen arvioitavaksi
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. XXONT10 Opinnäytetyön suunnittelu 5 op XXONT20 Opinnäytetyön toteutus 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT40 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 SAVONT2 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta innovatiivisen opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op ONT50 Opinnäytetyö, projekti 1 (5 op) ONT60 Opinnäytetyö, projekti 2 (5 op) ONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen (5 op) ONT80 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 DNONT50 Opinnäytetyö, projekti 1

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT60 Opinnäytetyö, projekti 2

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan kirjallisen synteesin, artikkelin, raportin tai muun julkaisun.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Suoritustavat
Opinnäytetyön osana toteutettujen projektien kokoava raportointi, opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. XXONT50 Opinnäyteyö, projekti 1, 5 op XXONT60 Opinnäytetyö, projekti 2, 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT80 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 DAVAL102 Kestävä muotoilu 1: Muotoiluosaaminen kiertotaloudessa

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee kestävän kehityksen ja kestävän muotoilun keskustelua. Opiskelija osaa perustella ja soveltaa omaan toimintaansa kestävän muotoilun näkökulmaa. Opiskelija osaa tuottaa konseptin kestävän muotoilun ja kiertotalouden näkökulmasta. Opiskelija osaa toimia muotoiluprosessissa huomioiden kestävän muotoilun ja kestävän kehityksen ulottuvuudet.
Keskeiset sisällöt
Kestävän kehityksen, kestävän muotoilun ja systeemiajattelun perusteet, kiertotalouden toimintamallien perusteet ja globaali näkökulma Muotoiluajattelu, kiertotalouden konsepti-ideat ja niiden visualisointi Muotoilun menetelmät, ongelmanratkaisu, co-design, tekemällä oppiminen, tarvittavien muotoilumenetelmien hallinta
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen. Prosessin ja tulosten ammattimainen dokumentointi ja esittäminen. Itsenäinen opiskelu ja tehtävät.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opintojaksokohtainen kestävän kehityksen, kestävän muotoilun, ja kiertotalouden kirjallisuus
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DAVAL202 Kestävä muotoilu 2: Kiertotalouskonseptien kehittäminen

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia kestävä muotoilun asiantuntijana yrityksen kanssa tehtävässä kehitysprojektissa. Opiskelija osaa kehittämiskonseptien tekemisen kokeilukulttuuria hyödyntäen, osaa soveltuvia muotoilun ja palvelumuotoilun menetelmiä.
Keskeiset sisällöt
Kestävän muotoilun näkökulma TKI- tai yritysprojektissa. Kiertotalouden strategiat kestävän kehityksen monialaisissa konteksteissa. Muotoilun menetelmien sisällöt ja teoriat.
Suoritustavat
Osallistuminen TKI- tai yritysprojektin toteuttamiseen sovitun työnjaon mukaan.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Kestävä muotoilu 1 tai vastaavat opinnot
Muuta huomioitavaa
Opinto soveltuu kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijoille
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DAVAL301 Kestävä muotoilu 3: Transition Design

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee kestävyystieteen keskustelua ja osallistuu kestävyysmuotoilun tutkimus- ja muotoilukeskusteluun. Opiskelija osaa kirjoittaa ja esittää konferenssipaperin, posterin tai muun julkaisu kestävyysmuotoilun alalta.
Keskeiset sisällöt
Uudet ratkaisut tulevaisuuden näkökulmasta. Kestävä konseptointi monialaisessa kehittämistyössä.
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen sovitun työnjaon mukaan. Konferenssipaperin tai posterin tekeminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot Kestävyysmuotoilu 1-2
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 DAVAL150 Tutkiva muotoilu

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa lähestyä muotoilijamaisesti opinnäytetyön tekemistä ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioprojektia. Hän tunnistaa muotoilututkimuksen asemoitumisen tieteellisen tutkimuksen kentässä. Opiskelija löytää muotoilualan tieteellistä kirjallisuutta, pystyy hankkimaan suunnitteilla olevan muotoiluprojektin keskeistä tietoperustaa ja osaa tehdä kirjallisuuskatsauksen. Opiskelija osaa opinnäytetyön prosessin muotoilijamaisen lähestymistavan aiheenvalinnasta työsuunnitelmaan, toteuttamiseen ja raportointiin. Opiskelija tunnistaa erilaisia opinnäytetyön muotoja (tutkimus, kehittämistyö, produkti ja portfolio). Hän osaa aloittaa oman itsenäisen, parina tai ryhmässä tehtävän opinnäytetyön tekemisen, aiheenvalinnasta alkaen.
Keskeiset sisällöt
Itsenäisesti, parina tai ryhmässä tehtävä verkkokurssin aineiston läpikäyminen, siinä annettujen kolmen tehtävän tekeminen ja ohjaajan tai muun opettajan kanssa käytävä palautekeskustelu.
Suoritustavat
- verkko-opintojaksolle osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen, itsenäinen opiskelu: verkkoaineistoihin perehtyminen, verkkotehtävien suorittaminen annettujen kriteerien pohjalta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Haasio, A. 2020. Löydä! Helsinki: Avain. Hakala. J. 2017. Tulevan maisterin graduopas. Helsinki: Gaudeamus. Hirsjärvi, S., Remes, P. ja Sajavaara, P. 2014. Tutkija kirjoita. Helsinki Tammi. Leonard, N. ja Ambrose, G. 2012. Design Research: investigation for successful creative solutions. Basic Graphic Design 02. London: Bloomsbury. Milton, A. ja Rodgers, P. 2013. Research methods for product design: London: Laurence King. Sikarskie, A. 2020. Digital research methods in fashion and textile studies. London: Bloomsbury. Vilkka, H. 2015. Tutki ja kehitä. Jyväskylä: PS-kustannus. Vilkka, H. 2020. Akateemisen lukemisen ja kirjoittamisen opas. Jyväskylä: PS-kustannus. Visocky O’Grady, J. ja Visocky O’Grady, K. 2017. A designer’s research manual. Succeed in design by knowing your clients + understanding what they really need. Beverly: Rockport. Williams, R. 2018. The non-designer’s presentation book: principles for effective presentation design. Peachpit Press. E-kirja: https://savonia.finna.fi/Record/aapeli.438775
Edeltävät opinnot
- Vaaditaan muotoilun perusopinnot ja riittävä määrä ammattiopintoja opinnäytetyöprosessin aloitukseen.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka, Mähönen Raili, Hyvärinen Tarja


4 DAVAL400 Käyttäjäkokemus 1

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa muotoilla ja esittää konseptitason suunnitelman halutunlaisesta kokemuksesta, joka liittyy suunnitteilla olevaan tuotteeseen, käyttöliittymään, tilaan tai palveluun. Opiskelija hallitsee käyttäjäkokemuksen muotoilun työkalut, menetelmät ja esitystekniikat
Keskeiset sisällöt
Käyttäjäkokemuksen muotoilun perusteet. Prosessi, menetelmät ja työkalut. Konseptin esittäminen
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 DAVAL500 Käyttäjäkokemus 2

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia käyttäjäkokemuksen muotoilun asiantuntijana käyttöliittymä-, tila-, palvelu- tai tuotekehityshankkeessa. Opiskelija osaa toimia käyttäjäkokemusta suunnittelevan monialaisen ryhmän vuorovaikutuksen ja viestinnän asiantuntijana.
Keskeiset sisällöt
Käyttäjäkokemuksen muotoilun projektin hallinta. Kirjallisuus ja käyttäjätiedon hankinta. Ammatilliset viestintämenetelmät ja käytännöt.
Suoritustavat
Osallistuminen muotoiluprojektin toteuttamiseen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
JANLERT, L-E. & STOLTERMAN, E. 2017. Things that keep us busy: the elements of interaction.
Edeltävät opinnot
Käyttäjäkokemus I
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 DAVAL600 Käyttäjäkokemus 3

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee käyttäjäkokemuksen muotoilun tutkimuskeskustelua, osaa tuottaa käyttäjäkokemukseen liittyvän konstruktiivisen muotoilututkimuksen ja osallistuu kansainväliseen alan muotoilu- tai tutkimuskonferenssiin.
Keskeiset sisällöt
Käyttäjäkokemuksen tieteellinen tutkimuskeskustelu. Oman tutkielman tekeminen ja esittäminen.
Suoritustavat
Esseet ja tutkielman tekeminen ja esittäminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Käyttäjäkokemus II
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 DAVAL700 Muotoiluyrittäjyys 1

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella realistisen yritysidean. Opiskelija osaa kaupallistaa omaa muotoiluosaamistaan, löytää asiakkaan, neuvotella sopimuksen, toimittaa tuotteen tai toteuttaa palvelun ja laskuttaa asiakasta. Opiskelija tuntee yrittämiseen liittyviä menetelmiä, käytäntöjä ja säännöksiä.
Keskeiset sisällöt
Yrityksen arvot ja visiot. Arvolupauksen rakentaminen. Yritysidean kehittäminen. Yrityskuva-ajattelu.
Suoritustavat
Yritysidean laatiminen: yrityksen arvojen, visioiden, missioiden ja strategioiden määrittely Asiakassegmentin määritteleminen ja käyttäjätiedon hankinta. Yritysidean esittely ja suunnitteluprosessin raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
PYYKKÖ, M. 2011. Minustako yrittäjä SUTINEN, M. ja VIKLUND, E. 2005. Kaikki mitä olet halunnut tietää yritystoiminnasta, mutta et ole tiennyt keneltä kysyä: opas yrittäjille, yrityksen perustamista suunnitteleville sekä yrittäjätutkintoon valmentautuville. JÄRVINEN, M. ja KARI, M. 2017. Yritä, erehdy, onnistu: helppo opas yrittäjyyteen.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 DAVAL800 Muotoiluyrittäjyys 2

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa laatia liiketoimintasuunnitelman yritysidean pohjalta (Muotoiluyrittäminen I -opintojaksolla laaditun) ja tuntee yritystoimintaan liittyvät vastuut ja velvoitteet
Keskeiset sisällöt
Yrityksen strategia. Yrityksen missio. Yritysmuodot. Kannattavuuslaskenta. Yritysverotuksen, -vakuutuksien ja -kirjanpidon periaatteet. Yritystoiminnan rahoitus. Yritystoiminnassa laadittavat sopimukset.
Suoritustavat
Luentoihin, harjoituksiin ja työpajoihin osallistuminen. Yritysidean jatkokehittäminen ja yrityksen perustaminen. Asiakirjojen ja esitysmateriaalin laatiminen ja kokoaminen raportiksi
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Muotoiluyrittäminen I
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAVAL900 Muotoiluyrittäjyys 3

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa luoda yritykselle markkinointisuunnitelman. Opiskelija hallitsee yritystoimintaan liittyvät viestintämenetelmiä ja osaa toimia vuorovaikutteisesti sidosryhmien kanssa.
Keskeiset sisällöt
Markkinointisuunnitelman laadinta. Mainos- ja markkinointitoimenpiteet. Markkinointikanavat. Asiakashankinta. Myyntitapahtumaan osallistuminen. Innovaatio- ja tuotesuojaus. Yrityksen perustaminen.
Suoritustavat
Luentoihin, harjoituksiin ja työpajoihin osallistuminen. Raportin tai julkaisun laadinta yrityksen toiminnasta
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Yrityskirjallisuus
Edeltävät opinnot
Muotoiluyrittäminen II
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka, Nylund Risto


Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.