Opiskelijoita kahvip�yd�ss�.





TN22KM Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma

Opetussuunnitelman vastuuhenkilö: Pirjo Kinnunen

Koulutuksen lähtökohdat

Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma johtaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon, tutkintonimike on sairaanhoitaja (AMK). Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja kesto 3,5 vuotta. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa Euroopan unionin alueella yhteisesti määriteltyä korkeakoulutasoa, mikä mahdollistaa työvoiman ja asiantuntijoiden liikkumisen.

Sairaanhoitaja toimii hoitotyön asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa sekä kehittää ja edistää tutkimus- ja muuhun näyttöön perustuvaa hoitotyötä. Sairaanhoitaja toimii terveyttä edistävästi sekä kansallisessa että kansainvälisessä työelämässä. Hän voi työskennellä julkisissa ja yksityisissä sekä kolmannen sektorin sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa. Sairaanhoitaja osallistuu terveys- ja hyvinvointipalvelujen kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kestävän kehityksen mukaisesti. Sairaanhoitaja toteuttaa ja kehittää yksilön, perheen ja yhteisön hoitotyötä, joka on terveyttä edistävää ja ylläpitävää, sairauksia ehkäisevää, parantavaa ja kuntoutumista edistävää. Sairaanhoitajan ammatilliseen osaamiseen kuuluu mm. yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen terveyteen, hyvinvointiin ja voimavaroihin vaikuttavien tekijöiden ennakointi ja voimavaroja tukeva ohjaus. Ohjauksella sairaanhoitaja edistää yksilöiden omaan elämään vaikuttavien tekijöiden hallitsemista sekä voimavarojen käyttöönottoa silloin, kun ihminen sairastuu.

Sairaanhoitajan toimintaa ohjaavat hoitotyön arvot ja eettiset periaatteet. Hänen ammatillisen toimintansa lähtökohtana ovat kulloinkin voimassa oleva lainsäädäntö ja Suomen terveyspoliittiset linjaukset. Hoitotyön toimintaympäristöä ja henkilöstön osaamista säännellään kansallisella ja eurooppalaisella lainsäädännöllä, jonka tavoitteena on turvata kaikille yhtäläiset mahdollisuudet terveyteen ja hyvinvointiin.

Laillistaminen terveydenhuollon ammattihenkilöksi

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (VALVIRA) laillistaa sairaanhoitajan hakemuksesta terveydenhuollon laillistetuksi ammattihenkilöksi. Laillistamisen edellytyksenä on, että sairaanhoitajakoulutus täyttää koulutuksen vähimmäisvaatimukset. Sairaanhoitajan ammattipätevyyttä ja yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutusta säätelevät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/55/EY ja eurooppalaisen tutkintojen viitekehys (European Qualifications Framework,2006). Ammattikorkeakoulun tehtävänä on todentaa, että valmistuvalla terveydenhuollon ammattihenkilöllä on ammattitaitovaatimusten edellyttämä osaaminen.

Osaamistavoitteet

Sairaanhoitajan koulutus on eurooppalaista ja suomalaista tasoa 6 (kansallinen viitekehys).



Sairaanhoitajan osaamisprofiili muodostuu kompetensseista.



Opintojen rakenne

Sairaanhoitajan opinnot ovat 210 opintopistettä. Opetussuunnitelman mukaan yksi opiskeluvuosi vastaa 60 opintopistettä, mikä tarkoittaa 1600 tuntia opiskelijan työtä. Opiskelijan työ koostuu mm. lähitunneista-, etä- ja itsenäisestä opiskelusta, verkko-opiskelusta ja harjoittelusta. Opiskelu sisältää työelämälähtöistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Asiantuntijuuden kehittyminen

Savonian opetussuunnitelmissa opintojaksot muodostavat laajempia opintokokonaisuuksia. Näin ne tukevat opiskelijan kokonaiskehitystä ja asiantuntijuuden kehittymistä. Samalla mahdollistuu opetuksen ja työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistyminen.

Sairaanhoitajan opetussuunnitelma on laadittu niin, että
-tutkinto tuottaa työelämässä vaadittavan osaamisen
-koulutus varmistaa opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen.

Opiskelija
- laatii opiskelunsa tueksi henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan.
- vastaa opintojensa etenemisestä.

Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat henkilökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa.

Sairaanhoitajaopiskelijan asiantuntijuuden kehittyminen lähtee hoitotyöhön perehtymisestä ja etenee kehittämisen ja syventämisen kautta hoitotyön soveltajaksi. Vuositeemat ja niiden osaamistason kuvaukset sekä lukukausiteemat ja teemojen osaamistavoitteet auttavat oppijaa suunnittelemaan ja arvioimaan ammatillista kasvuaan ja keskittymään ydintietojen ja taitojen sekä eettisten periaatteiden oppimiseen. Oppiminen on tavoitteellista, tilannesidonnaista ja vuorovaikutuksellista toimintaa. Tämä edellyttää opiskelijan omien tavoitteiden ja päämäärien tunnistamista. Tutkinnon suorittamisen ja riittävän työkokemuksen jälkeen on mahdollisuus hakeutua suorittamaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.



Koulutuksen toteutus

Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on laadukkaan ja työelämäläheisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan monimuotoinen yhdistäminen. Yhteiskehittäminen vahvistaa monialaista toimintaa, kumppanuuksien hyödyntämistä ja työelämäläheisyyttä. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Moninaiset virtuaaliset ja fyysiset ympäristöt Savoniassa ja verkostokumppaneiden tiloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kytkevät teorian ja käytännön laajasti ja kiinnostavasti osaksi opiskelijan oppimista ja organisaatioiden kehittämistä. Koulutukselle on tyypillistä monimuotoisuus, monialaisuus sekä aikaan ja paikkaan sitomattomuus.

Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan opiskelijan ammatillista kasvua koko opintopolun ajan. Savoniassa jokainen opiskelija on yksilö. Koulutus toteutetaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Personoitu koulutus mahdollistaa vaihtoehtoiset suoritustavat sekä opiskelijan omien tavoitteiden mukaiset yksilölliset polut.

Savoniassa hyödynnetään laajasti aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä työn opinnollistamista osana opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Opiskelija voi syventää tai laajentaa osaamistaan hyödyntämällä Savonian kansallisten ja kansainvälisten korkeakoulukumppaneiden tarjontaa.

Vuositeemojen ja opintojaksojen sisällöissä sekä toteutustavoissa huomioidaan vastuullisuus, kestävä kehitys ja globaalit inhimillisen turvallisuuden haasteet.

Savonian koulutusten työelämälähtöisyys toteutuu opettajien monimuotoisen verkostoitumisen kautta. Verkostot varmistavat myös substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan opiskelijan ammatillista kasvua koko opintopolun ajan. Savoniassa jokainen opiskelija on yksilö. Koulutus toteutetaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Monipuolisilla koulutuksen toteutustavoilla mahdollistetaan vaihtoehtoiset suoritustavat sekä opiskelijan omien tavoitteiden mukainen eteneminen opinnoissa.

Sairaanhoitajakoulutuksen oppimisnäkemyksen mukaan opiskelija on itseohjautuva ja omasta ammatillisesta kasvustaan ja kehittymisestään vastuun ottava yksilö. Opiskelija pitää yllä koko koulutuksen ajan henkilökohtaista oppimisympäristöä (PLE= personal learning environment), jossa reflektoi omaa kehittymistään opintojen puolivuotisteemojen mukaisesti.

Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmassa määritellään kunkin opintojakson tavoitteet ja keskeinen asiasisältö, laajuus opintopisteinä, opintojen ja opetuksen järjestämisen periaatteet sekä vaadittavat suoritukset. Koulutuksen toteutussuunnittelu toteutetaan lukukausittain. Saman lukukauden aikana toteutettavat opintojaksot suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena. Opintojen joustavuuden takaavat virtuaaliopinnot, sosiaalisen median käyttö oppimisen välineenä ja vaihtoehtoisten osaamisen osoittamistapojen käyttäminen. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen, tunnustaminen ja näyttö (AHOT) sekä työn opinnollistaminen ovat osa tätä prosessia. Opiskelun henkilökohtaistamisen (HOPS) ja osaamisen kehittymisen tukena toimii opettajatuutori.

Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelman toteutuksen periaatteita ovat käytännön ja teoriaopetuksen vuoropuhelu, oppiminen erilaisissa asiantuntijakulttuureissa ja opiskelijan yksilöllisten etenemispolkujen turvaaminen. Opiskelussa vuorottelevat ja lomittuvat lähiopetus sekä yksin ja ryhmässä tapahtuva itsenäinen opiskelu. Osa opiskelua ja oppimista tapahtuu koululla taitopajoissa ja simulaatiotilanteissa. Harjoittelu aidoissa työelämän ympäristöissä sekä muut työelämässä käytettävät opiskelumuodot, kuten erilaiset työelämän kanssa yhteistyössä toteutettavat projektit, ovat osa opiskelua ja osaamisen kehittymistä. Opintojen alusta lähtien opiskelijoita tuetaan yhteisölliseen oppimiseen ja itsenäiseen tiedon hankintaan.

Kansainvälistyminen on osa opiskelua.Ruotsin kielen ja viestinnän opinnoissa opiskelija saavuttaa vähintään ammattikorkeakouluasetuksen 7§:n mukaisen kielitaidon, joka arvioidaan kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaisesti. Englannin kielen ja viestinnän opinnoissa opiskelija saavuttaa vähintään opiskelun, ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen kannalta tarpeellisen kielitaidon (taso B2). Suomen kielen ja viestinnän opinnoisa opiskelija saavuttaa vähintään opiskelun, ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen sekä jatko-opintojen kannalta tarpeelliset viestintä- ja vuorovaikutustaidot. Kielen ja viestinnän opinnoissa opiskelijalle annetaan opintojen edetessä palautetta kieli-ja viestintävalmiuksien kehittymisestä. Kieli- ja viestintäopintoja voidaan integroida tarkoituksenmukaisesti ammattiaineiden opintoihin.

Opiskelijalla on mahdollisuus opiskella opintojen eri vaiheessa kansainvälisyyttä ja kulttuurista osaamista 60 op verran joko ulkomailla erilaisissa vaihto-ohjelmissa tai Savoniassa valitsemalla opintoja Bachelor' Degree of Nursing tutkinnosta. Opintojen tai harjoittelujen suorittaminen ulkomailla ei jatka opiskeluaikaa. Kulttuurisia taitoja opiskelija voi harjoitella myös tuutoroidessaan kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita ja toimimalla esimerkiksi maahanmuuttajayhteisöissä. Opiskelija voi halutessaan suorittaa valinnaisia kieliopintoja jotka sisällytetään osaksi henkilökohtaista opiskelu-ja urasuunnitelmaa.

Arvioinnissa noudatetaan Savonia-ammattikorkeakoulun tutkintosääntöä. Arvioinnilla ohjataan ja tarkistetaan opiskelijan opintojen tavoitteiden saavuttamista. Arvioinnin kriteerit perustuvat opintojakson tavoitteisiin ja opiskelijan saa opintojakson alkaessa tiedot arviointiperusteista. Opiskelijalla on oikeus saada tieto arviointiperusteiden soveltamisesta opintosuoritukseensa. Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelmassa lukukauden opinnoista kerätään määrällistä ja laadullista palautetta, joka käsitellään tuutoritunneilla. Tämän lisäksi opiskelijalla on mahdollista antaa palautetta opiskelijoiden intranetin palautejärjestelmään. Palaute on mahdollista antaa omalla nimellä tai anonyymisti. Opettaja voi lisäksi tarvittaessa kerätä opintojaksoa koskevaa palautetta.


Opintojaksotaulukko

Koodi Nimi 1 K 1 S 2 K 2 S 3 K 3 S 4 K 4 S
 
Perusopinnot
Sosiaali- ja terveysalan yhteiset opinnot
4 STYOP01 Oppijana korkeakoulussa 5              
4 STYAS02 Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa 5              
4 STYEN02 English in Social and Health Care and Intercultural Communication     5          
4 STYTU02 Tutkin, oivallan, kehitän       5        
4 STYSV02 Svenska i social och hälsovård och kundvänligt samspel         5      
4 STYTY01 Työyhteisötaidot, työhyvinvointi ja yrittäjyys           5    
 
Ammattiopinnot
Pakolliset ammattiopinnot
4 SAIAFDI1 Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1 5              
4 SAIHOTA1 Hoitotaito 5              
4 SAIHOTAK1 Hoitotaidon kliininen osaaminen 5              
4 SAILÄPE1 Lääkehoidon perusteet 5              
4 SAIAFDI21 Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 2   5            
4 SAISIS12 Sisätautia sairastavan hoitotyö   5            
4 SAIHHOTA1 Harjoittelu: Hoitotaito   10            
4 SAIHSIS12 Harjoittelu: Sisätautia sairastavan hoitotyö   10            
4 SAIKLÄÄ1 Keskeisten sairauksien lääkehoito     5          
4 SAIPEO12 Perioperatiivinen hoitotyö     5          
4 SAILAS12 Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö     5          
4 SAIHPEO12 Harjoittelu: Perioperatiivinen hoitotyö     10          
4 SAIMIE12 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö       5        
4 SAIHPER12 Harjoittelu: Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö       10        
4 SAIHMIE12 Harjoittelu: Mielenterveys- ja päihdehoitotyö       10        
4 SAIKOTGER1 Kotihoito ja gerontologinen hoitotyö         5      
4 SAIHKOTGER Harjoittelu: Kotihoito ja gerontologinen hoitotyö         10      
4 SAISAI12 Sairaanhoitaja itsenäisenä toimijana ja hoidon tarpeen arvioijana           5    
4 SAIHMETAO1 Harjoittelu: Sairaanhoitaja ohjaajana, mentorina ja terveydenedistäjänä           5    
4 SAIHHOI12 Harjoittelu: Hoitotyön osaamisen täydentäminen           10    
Syventävät ammattiopinnot
4 SAIAKTE21 Akuutti ja tehohoitotyö             10  
4 SAIHAKTE21 Harjoittelu: Akuutti ja tehohoitotyö             10  
4 SAIPEO21 Perioperatiivisen potilaan hoitotyö eri toimintaympäristöissä             10  
4 SAIHPEO21 Harjoittelu: Perioperatiivisen potilaan hoitotyö eri toimintaympäristöissä             10  
4 SAIMTP21 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö eri toimintaympäristöissä             10  
4 SAIHMTP21 Harjoittelu: Mielenterveys- ja päihdehoitotyö eri toimintaympäristöissä             10  
4 SAISKL21 Sisätauteja sairastavan kliininen hoitotyö eri toimintaympäristöissä             10  
4 SAIHSKL21 Harjoittelu: Sisätauteja sairastavan kliininen hoitotyö eri toimintaympäristöissä             10  
4 SAIPAL1 Ihmislähtöinen palliatiivinen hoito             5  
4 SAIPAL2 Palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan oire- ja kivunhoito             5  
4 SAIPAL3 Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa             5  
4 SAIHPAL1 Harjoittelu: Palliatiivinen hoitotyö eri toimintaympäristöissä             10  
 
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
4 SAVONT1 Opinnäytetyö         15      
   5 SOTEONT10 Opinnäytetyön suunnittelu         5      
   5 SOTEONT20 Opinnäytetyön toteutus         5      
   5 SOTEONT30 Opinnäytetyön viimeistely           5    
   5 SOTEONT40 Kypsyysnäyte           0    
4 SAVONT2 Opinnäytetyö         15      
   5 SOTEONT50 Opinnäytetyö, projekti 1         5      
   5 SOTEONT60 Opinnäytetyö, projekti 2         5      
   5 SOTEONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen           5    
   5 SOTEONT80 Kypsyysnäyte           0    
 
Valinnaiset opinnot
10 (NonStop)
Valinnaiset opinnot

Opintojaksokuvaukset

4 STYOP01 Oppijana korkeakoulussa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - arvioida ja kehittää oppimisvalmiuksiaan - tehdä perusteltuja opintovalintoja huomioiden kansainvälistymisen, alan ammatillisten vaihtoehtojen ja urasuunnittelun näkökulmat - toimia Savonian oppimis- ja toimintaympäristössä - käyttää opiskelussa tarvittavia tietojärjestelmiä tietoturvallisesti - toimia opiskelun viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
Keskeiset sisällöt
- Opiskelukäytänteet (opiskelumenetelmät, AHOT, lähtötasotestit, tiedonhankinta, oppilaitosturvallisuus, opiskelijayhdistys, kansainvälisyys, ohjaus-, neuvonta- ja hyvinvointipalvelut) - Suullisen ja kirjallisen viestinnän perusteet - Oppilaitoksessa käytettävät tietojärjestelmät - Henkilökohtaisessa oppimisympäristössä (PLE) osaamisen rakentaminen, reflektio
Suoritustavat
Lähitunneille osallistuminen Verkko-opintojen suorittaminen Lähtötasotestien suorittaminen: englanti, ruotsi ja matematiikka. Matematiikan testissä sairaanhoitajan, kätilön, terveydenhoitajan ja ensihoitajan tutkinto-ohjelmissa hyväksytty suoritus edellyttää 70 % pisteistä, muissa tutkinto-ohjelmissa 50 %. Henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman (HOPS) laatiminen Tehtävien tekeminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opetussuunnitelmat Muu opintojakson alussa sovittava materiaali ja eAineistot
Edeltävät opinnot
-
Yhteyshenkilö
Karuaho Anne, Kyytsönen Suvi, Kainulainen Anja


4 STYAS02 Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - Kuvata sote-palvelut ja niitä koskevan lainsäädännön pääpiirteet - Kuvata hyvinvointiyhteiskunnan arvot ja eettisen perustan - Selittää sote-palveluiden merkityksen yhteiskunnassa ja yksilön kannalta - Soveltaa sote-palveluiden turvallisuusvaatimuksia - Selittää yrittäjämäisen työskentelyotteen periaatteet ja ihmislähtöisen palveluiden kehittämisen merkityksen - Kertoa asiakkaan ja ammattilaisen oikeudet sekä velvollisuudet
Keskeiset sisällöt
- keskeiset sote-palvelut ja niitä koskeva lainsäädäntö - hyvinvointiyhteiskunnan perusta sekä asiakkaan ja ammattilaisen roolit - tietoturva sekä digitalisaatio sote-palveluissa - omaehtoinen, sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys sote-palveluissa - ihmislähtöisten sote-palveluiden kehittäminen palvelumuotoilun keinoin
Suoritustavat
Opiskelu tapahtuu itsenäisesti verkossa. Moodlessa mainittujen tehtävien sekä verkkotenttien suorittaminen hyväksytysti.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Moodlessa oleva materiaali
Edeltävät opinnot
-
Yhteyshenkilö
Kellomäki Marjaana, Komulainen Johanna


4 STYEN02 English in Social and Health Care and Intercultural Communication

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla - esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä - haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä - käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta - tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä - tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
Content
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto - kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Requirements
Osallistuminen lähiopetukseen, keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
Grading Scale
0 - 5
Course material
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Prerequisites
-
Contact
Savela Sanna, Kaartinen Pekka


4 STYTU02 Tutkin, oivallan, kehitän

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - kuvata tutkimustiedon sekä oman tieteen paradigman merkityksen asiantuntijuuden ja käytännön työn kehittämisessä - selittää kehittämis- ja tutkimustyön periaatteet, vaiheet ja etenemisen - tehdä tiedonhakuja oman alan keskeisistä tietokannoista ja arvioida niiden käyttökelpoisuutta - kuvata kehittämis- ja tutkimustyössä käytettäviä aineistonkeruuseen, analyysiin ja raportointiin liittyviä menetelmiä - hyödyntää tutkimukseen ja näyttöön perustuvaa tietoa omassa toiminnassa ja oman alan kehittämisessä - arvioida kehittämistöiden raportteja ja tieteellisiä tutkimuksia - soveltaa tieteellisen kirjoittamisen ja raportoinnin periaatteita
Keskeiset sisällöt
- paradigma ja sen merkitys oman alan toiminnassa, kehittämisessä ja tutkimuksessa - kehittämis- ja tutkimustyön periaatteet ja vaiheet - tiedonhaun periaatteet ja oman alan keskeiset tietokannat - kehittämis- ja tutkimustyön keskeiset aineistonkeruu-, analyysi- ja raportointimenetelmät - tutkimukseen ja näyttöön perustuvan tiedon käyttö omassa toiminnassa ja oman alan kehittämisessä - kehittämis- ja tutkimustyön arviointi - tieteellisen kirjoittamisen ja raportoinnin periaatteet
Suoritustavat
Opintojakson aikana annettavat oppimistehtävät ja tentti/tai kirjallinen työ
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksolla käytettävä ja tentittävä materiaali ilmoitetaan opintojakson alussa
Edeltävät opinnot
-
Yhteyshenkilö
Turunen Elina, Turunen Pirjo


4 STYSV02 Svenska i social och hälsovård och kundvänligt samspel

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - käyttää työtehtävissään ruotsin kieltä kirjallisesti ja suullisesti lain (149/22) edellyttämällä tasolla - esitellä ruotsin kielellä omaa ammattialaansa kirjallisesti ja suullisesti - osaa haastatella ja ohjata ruotsin kielellä asiakkaita oman alansa asiakastilanteessa - käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta - etsiä ja analysoida näyttöön perustuvaa ruotsinkielistä tutkimusta - olla asiakaslähtöisesti vuorovaikutustilanteissa
Keskeiset sisällöt
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen, työympäristön ja oman työn esittely ruotsiksi sekä oman ammattialan sanasto ja ruotsinkieliset aineistot - erilaisten asiakkaiden haastattelu ja ohjaaminen / hoitaminen asiakaslähtöisesti ruotsiksi asiakastilanteissa, kaksikielinen Suomi työympäristönä
Suoritustavat
Osallistuminen lähiopetukseen, keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Edeltävät opinnot
-
Muuta huomioitavaa
Kun on suorittanut tämän opintojakson, on suorittanut virkamiesruotsin.
Yhteyshenkilö
Kaartinen Pekka, Ruhanen Lea


4 STYTY01 Työyhteisötaidot, työhyvinvointi ja yrittäjyys

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija: - osaa kertoa terveys- ja sosiaalialan johtamisen ja talouden suunnittelun pääperiaatteet - osaa toimia tiimin jäsenenä - osaa kuvata työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät - osaa kertoa palvelualan työsuhteeseen liittyvien tärkeimpien lakien ja oman alansa työehtosopimuksen keskeisimmät asiat työntekijän kannalta - osaa etsiä mahdollisuuksia yksityisen ja 3. sektorin terveys- ja sosiaalialan palvelujen tuottamiselle lainsäädännön asettamissa rajoissa - osaa markkinoida omaa osaamistaan ja työyhteisönsä palveluja
Keskeiset sisällöt
- Johtamisen ja organisaation käsitteet - Henkilöstöjohtaminen - Palvelualan työsuhde ja siihen liittyvät sopimukset ja lainsäädäntö - Työhyvinvointi - Työyhteisötaidot - Tiimityötaidot - Yrittäjyys terveys- ja sosiaalialalla - Palvelumuotoilu, kustannuslaskenta, hinnoittelu ja budjetointi - Työyhteisön markkinointiajattelu ja markkinoinnin keinot
Suoritustavat
- Itsenäinen opiskelu, verkkototeutus - Välitenttien ja lopputentin suorittaminen hyväksytysti - Arviointi 0-5
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan Moodlessa
Edeltävät opinnot
Toteutus siinä vaiheessa opintoja, kun opiskelijalla on jo hyvä käsitys sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöstä ja omasta tulevasta työstään, pääsääntöisesti toisen lukuvuoden jälkeen. Opinnot on mahdollista suorittaa kesäopintoina tai omalle ryhmälle tarkemmin kohdennettuina opintoina.
Yhteyshenkilö
Laitinen Kaija


4 SAIAFDI1 Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -selittää sisällön mukaiset elimistön rakenteet ja toiminnat -soveltaa tietoaan sisällön mukaisissa diagnostisissa tutkimuksissa -tunnistaa elimistön toiminnan ja diagnostisten tutkimusten yhteyden
Keskeiset sisällöt
Anatomia ja fysiologia: -solu, kudokset, iho, veri, verenkierto, hengitys, ruoansulatus, virtsaneritys Diagnostiset tutkimukset: -näytteiden otto ja asiakkaan ohjaus (veri-, virtsa-, uloste-, mikrobiologiset ja histosytologiset näytteet) -näytetutkimusten tulosten yhteys patofysiologiaan
Suoritustavat
Anatomia ja fysiologia: -osallistuminen oppitunneille ja harjoitustöihin -tentti Diagnostiset tutkimukset: -Moodle-kurssin tehtävät -osallistuminen harjoitustunneille -tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa.
Yhteyshenkilö
Oikkonen Anni


4 SAIHOTA1 Hoitotaito

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -osaa kuvata hoitotyön arvojen ja periaatteiden merkityksen hyvän hoitamisen perustana -osaa nimetä hoitotieteen peruskäsitteet -tunnistaa turvallisen ammattieettisen vuorovaikutussuhteen elementtejä -osaa arvioida asiakkaan hoitotyön tarpeita sekä valita ja käyttää hoitotyön toimintoja tarkoituksenmukaisesti erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä -selittää ABCDE-menetelmän ihmisen peruselintoimintojen tutkimisessa ja ISBAR menetelmän raportoitaessa -selittää toimintakyvyn ja kuntouttavan hoitotyön merkityksen hyvinvoinnin edistämisessä -osaa dokumentoida hoitoa hoitotyön prosessimallin ja kansallisen kirjaamismallin mukaisesti -osaa kuvata potilasturvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja ymmärtää HaiPron merkityksen -tunnistaa sairauksien etiologisia ja patofysiologisia tekijöitä -tunnistaa mikrobiryhmien merkityksen puolustusjärjestelmän toimintaan. -selittää elintarvikehygieniaan liittyvät tekijät sekä yleisimmät ruokamyrkytysmikrobit -selittää aseptiikkaan liittyvät tekijät henkilöhygieniassa ja potilasryhmien hoidossa eri toimintaympäristöissä. -selittää eri potilasryhmien hoitoon liittyvät infektiot, infektioihin liittyvät ajankohtaiset tukitoimet sekä eristys- ja varotoimet -tietää mitä rokotteita kansallisessa rokotusohjelmassa on -tietää terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä keskeisimpiä valtakunnallisia ohjeistuksia ja ravitsemus- ja liikuntasuosituksia.
Keskeiset sisällöt
Hoitotieteen peruskäsitteet, ammatillinen ja hoidollinen vuorovaikutussuhde, eettisyys hoitotyössä, asiakkaan/potilaan ohjaaminen, potilasturvallisuus, hoitotyön tarpeen arviointi ja hoitotyön toimet, terveyttä edistävä ravitsemus-ja liikuntahoito, hoitotyön dokumentointi. Mikrobit hoitotyössä, tautien perusmekanismit, aseptiikka, infektioiden torjunta ja siihen liittyvät lait, asetukset kansallinen rokotusohjelma, henkilöhygienia ja elintarvikehygienia.
Suoritustavat
Luennoille osallistuminen, tentin ja tehtävien ja dokumnetointiharjoitusten hyväksytty suorittaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
RAUTAVA-NURMI Hanna, WESTERGÅRD Airi, HENTTONEN Tarja, OJALA Mirja ja VUORINEN, Sinikka 2019. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 6. uudistettu painos. Sanoma Pro: Helsinki. KARHUMÄKI, Eliisa, JONSSON, Anne & SAROS Marita. 2016. Mikrobit hoitotyön haasteena. Edita. ANTTILA, Veli-Jukka, HELLSTEN, Soile, RANTALA, Arto, ROUTAMAA, Marianne, SYRJÄLÄ, Hannu ja VUENTO, Risto.2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. Suomen Kuntaliitto. Porvoo: WS Bookwell Oy. HEDMAN, Klaus, HEIKKINEN, Terho, HUOVINEN, Pentti, JÄRVINEN, Asko, MERI, Seppo & VAARA, Martti. (Toim.) 2010. Mikrobiologia. Mikrobiologia, immunologia ja infektiosairaudet. Jyväskylä: WS Bookwell Oy. e-kirja: saatavissa: http://www.oppiportti.fi/op/opk04495 AHONEN, Outi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari, EKOLA, Sirkka,PARTAMIES Sanna ja SULOSAARI, Virpi 2019. Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8.uudistettu painos. sanoma Pro Oy.Helsinki. Dokumentointi hoitotyössä s.43-59. EVIRA. www.hygos.fi Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista 298/2009. Potilasasiakirjojen laatiminen ja käsittely. Opas terveydenhuollolle STM:n Julkaisuja 2012:4. Saatavilla http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=5197397&name=DLFE-21316.pdf FinCC-luokituskokonaisuuden käyttöopas - SHTaL 3.0, SHToL 3.0, SHTuL 1.0. Saatavilla:https://www.julkari.fi/handle/10024/90804 Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2016/01/eHealth_strategia_Final.pdf Muu erikseen sovittava materiaali
Yhteyshenkilö
Hirvonen Tiina, Karhemaa Anu, Röynä Tarja


4 SAIHOTAK1 Hoitotaidon kliininen osaaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -osaa toimia sairaanhoitajan eettisten ohjeiden, hoitotyön arvojen ja periaatteiden mukaisesti -osaa toimia potilasturvallisuutta huomioiden ja edistäen -osaa toimia aseptisesti oikein -osaa arvioida asiakkaan tarpeita sekä valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotoimia terveyden ja toimintakyvyn edistämiseksi eri toimintaympäristöissä -osaa käyttää ABCDE -menetelmää ihmisen peruselintoimintojen tutkimisessa ja raportoi ISBAR menetelmää käyttäen -osaa ohjata asiakasta toimintakykyä ylläpitävien, edistävien ja kuntouttavien periaatteiden mukaisesti -osaa kirjata hoitotyön prosessimallin ja kansallisen kirjaamismallin mukaisesti -harjaantuu suojakäsineiden sekä työ- ja suojavaatetuksen käytössä -osaa toimia elintarvikehygienian mukaisesti -tunnistaa muutostarpeen ja käyttää terveyttä ja toimintakykyä edistäviä menetelmiä tavoitteiden saavuttamiseksi -tunnistaa ravitsemustilan ja toteuttaa enteraalisen ravitsemushoidon yksilöllisesti -tietää ensiavun ja elvytyksen perusteet sekä keskeiset menetelmät ja osaa antaa ensiapua -toimia ergonomian periaatteuden mukaisesti.
Keskeiset sisällöt
Hoitotyön tarpeen arviointi ja hoitotyön toimet.Turvallinen vuorovaikutussuhde ja asiakkaan/potilaan ohjaaminen hoitotyössä, potilasturvallisuus, ISBAR, hoitotyön tarpeet ShTaL:n mukaan, hoitotyön toiminnot ShToL:n mukaan (päivittäisissä toiminnoissa avustaminen ja päivittäisten toimintojen apuvälineiden käyttö, enteraalisesta ravitsemuksesta huolehtiminen, erittämisen tarkkailu ja apuvälineiden käyttö, vitaalielintoimintojen tarkkailu ja hoito. ABCDE-malli. Päätöksenteko. Kuolevan potilaan hoito ja vainajasta huolehtiminen). Kansallinen kirjaamismalli, Pegasos-ohjelman käyttö. Aseptiikka, infektioiden torjunta, henkilöhygienia ja elintarvikehygienia. Ensiapu. Ergonomia.
Suoritustavat
Harjoituksiin(100%), taitopajoihin(100%) ja niihin liittyvien ennakkotehtävien hyväksytty suorittaminen. Taitokokeen hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Muuta huomioitavaa
Omakustanteiset suojavaatteet
Yhteyshenkilö
Hirvonen Tiina, Karhemaa Anu, Röynä Tarja


4 SAILÄPE1 Lääkehoidon perusteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -tietää keskeiset lääkehoitoa säätelevät lait, asetukset ja ohjeet ja eettiset periaatteet -tietää sairaanhoitajan vastuut ja tehtävät turvallisen lääkehoidon toteutuksessa -tietää lääkehoitoon liittyvät peruskäsitteet, lääkkeen antotavat ja lääkemuodot -tietää eri tavoin annetun lääkkeen vaiheet elimistössä -tunnistaa yleisimpien lääkeaineiden vaikutusmekanismeja -tietää lääkehoidon vasteeseen vaikuttavat tekijät sekä haitta- ja yhteisvaikutukset -nimeää lääkehoitoprosessin päävaiheet -osaa käyttää lääkehoidon elektronisia tietokantoja -harjaantuu turvallisen lääkehoidon toteuttamisessa -tietää laskimonsisäisen neste- ja lääkehoidon toteuttamisen periaatteet ja osaa ohjattuna toteuttaa neste-ja lääkehoitoa -toteuttaa lääkkeenjaon virheettömästi -osaa ohjattuna antaa lääkkeen injektioina -laskee virheettömästi lääkelaskut -harjaantuu lääkehoidon dokumentoinnissa
Keskeiset sisällöt
Lääkehoidon peruskäsitteet, lääkehoitoa ohjaavat säädökset, eettiset periaatteet, lääkkeiden antotavat ja lääkemuodot, farmakokinetiikka ja farmakodynamiikka, lääkeaineiden haitta- ja yhteisvaikutukset, lääkehoidon vasteen seuranta, sairaanhoitaja lääkehoidon toteuttajana, lääkelaskenta, lääkkeen antaminen injektioina, lääkkeiden jakaminen, laskimon sisäinen neste-ja lääkehoito, elektroniset lääketietokannat (Terveysportti). Dokumentointi. HaiPro.
Suoritustavat
Luennoille ja taitopajoihin (100 %) osallistuminen. Moodletentin, tehtävien ja lääkelaskujen (100% oikein) hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
SAANO, Susanna & TAAM-UKKONEN, Minna. 2018. Lääkehoidon käsikirja. Helsinki: WSOY, SanomaPro. NIKKOLA, Riitta, NURKKA Niina ja PALOPOSKI Sanna. 2016. Annos oivallusta, SanomaPro.
Yhteyshenkilö
Husso Sari, Karhemaa Anu


4 SAIAFDI21 Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 2

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -selittää sisällön mukaiset elimistön rakenteet ja toiminnat -soveltaa tietoaan sisällön mukaisissa diagnostisissa tutkimuksissa -tunnistaa elimistön toiminnan ja diagnostisten tutkimusten yhteyden -osaa kertoa säteilysuojelun periaatteet hoidossa- ja diagnostisissa tutkimuksissa
Keskeiset sisällöt
Anatomia ja fysiologia: -umpieritys, happo-emästasapaino, lisääntyminen, aistit, hermosto, tuki- ja liikuntaelimistö Diagnostiset tutkimukset: -lepo-EKG, hengitysfunktiotutkimukset, antropometriset mittaukset ja happo-emästasapainon tutkiminen -potilastutkimusten tulosten yhteys patofysiologiaan -kuvantaminen: natiiviröntgen-, tietokonetomografia-, magneetti-, ultraääni-, isotooppitutkimukset ja hoito- ja toimenpideradiologia
Suoritustavat
Anatomia ja fysiologia: -tunneille, seminaareihin ja harjoitustöihin(100%)osallistuminen -tehtävien ja tentin hyväksytty suorittaminen Diagnostiset tutkimukset: -Moodle-kurssin tehtävävien hyväksytty suorittaminen -osallistuminen harjoitustunneille ja seminaariin -tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Edeltävät opinnot
Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1
Yhteyshenkilö
Oikkonen Anni


4 SAISIS12 Sisätautia sairastavan hoitotyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -ymmärtää sairaanhoitajan eettisten ohjeiden ja hoitotyön arvojen merkityksen hoitamisessa -ymmärtää näyttöön perustuvan tiedon merkityksen -selittää yleisimpien sisä- ja syöpätautien syntymekanismeja ja sairauksien potilaalle aiheuttamat oireet, diagnostiikan sekä hoitomenetelmät -tunnistaa hoidon tarpeen -harjaantuu suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan sisä-ja syöpätauteja tautia sairastavan hoitoa, kirjaamaan rakenteisesti sekä tietää palveluohjauksen merkityksen pitkäaikaissairauksia sairastavan potilaan ja läheisten tilanteessa -soveltaa hoitotyön toimintoja -soveltaa ravitsemus- ja liikuntahoitoa -tietää keskeisen sisätauti- ja syöpäpotilaan lääkehoidon perusteet -osaa ohjata voimavaralähtöisesti omahoidossa ja elintapamuutoksessa -ymmärtää ja huomioi läheisten merkityksen ja heidän voimavaransa sairauden eri vaiheissa -osaa laskea virheettömästi sisätauteja ja syöpätauteja sairastavan hoidossa tarvittavat lääkelaskut
Keskeiset sisällöt
Näyttöön perustuva hoitotyön päätöksentekoprosessi sisätautia- ja syöpää sairastavan hoitotyössä ja ravitsemushoidossa. Keskeinen lääkehoito ja lääkelaskenta. Asiakkaan ja omaisten psykososiaalinen tukeminen sairauden eri vaiheissa. Etiikka ja terveyden edistäminen, asiakkaan aktiivinen osallisuus omahoidossa. Keskeisimmät sisätaudit ja diagnostiikka. Dokumentointi. Infektioiden torjunta. Parantumattomasti sairaan tai kuolevan potilaan kohtaaminen (palliatiiviseen hoitotyön perusteet).
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen opetukseen. Itsenäinen opiskelu. Yhteistoiminnallisten tehtävien hyväksytty suorittaminen ja esittäminen. Lääkelaskujen(100% oikein)hyväksytty suorittaminen. Tenttien hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
AHONEN, Outi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari, EKOLA, Sirkka, PARTAMIES, Sanna, SULOSAARI, Virpi ja USKI-TALLQVIST, Tuija 2016 tai uudempi. Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. Helsinki. SanomaPro. VAUHOKONEN, Ilkka ja HOLMSTRÖM Peter 2012 tai uudempi. Sisätaudit. Helsinki. SanomaPro. Muu opintojakson alussa ilmoitettava kirjallisuus.
Edeltävät opinnot
Hoitotaito, hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet
Yhteyshenkilö
Karhemaa Anu, Leinonen Sanna


4 SAIHHOTA1 Harjoittelu: Hoitotaito

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - toimia hoitotyön arvojen ja periaatteiden sekä säädösten mukaisesti - toimia ymmärtäen vastuunsa rajat - toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa kunnioittaen asiakkaan/potilaan yksilöllisyyttä ja erilaisuutta - tunnistaa asiakkaan/potilaan perusravitsemuksen, päivittäisen toimintakyvyn ja hoidon tarpeita - ohjata asiakkaita/potilaita päivittäisen toimintakyvyn ylläpitämisessä sekä perusravitsemukseen liittyvissä kysymyksissä ja toteuttaa kuntouttavaa hoitotyötä - toimia aseptisesti infektioiden torjunnan periaatteita noudattaen - käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä ja välineitä -tunnistaa dialogisen vuorovaikutuksen periaatteet
Keskeiset sisällöt
Aseptiikka ja infektioiden torjunta. Hoitotyön toiminnot: puhtaudesta, ravitsemuksesta/nesteytyksestä ja erittämisestä huolehtiminen. Vitaalielintoiminnot: verenpaineen, pulssin, hengityksen, lämmön, tajunnan ja verensokerin tarkkailu ja seuranta. Lääkehoito: lääkehoidon toteuttaminen ja vaikuttavuuden seuranta. Toimintakyky ja ravitsemus: päivittäisen toimintakyvyn ja perusravitsemuksen arviointi. Rakenteellinen kirjaaminen.Asiakkaan/potilaan arvostava kohtaaminen ja dialoginen vuorovaikutus.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa hoitoympäristöissä (tehostetun palvelun asuminen, hoitokodit, terveyskeskusten vuodeosastot) erillisten kriteereiden mukaisesti. Osallistuminen simulaatioihin(100%) ja seminaareihin(100%) ja Viretoritoimintaan tai vastaavaan(100%). Erikseen sovittavat oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
RAUTAVA-NURMI Hanna, WESTERGÅRD Airi, HENTTONEN Tarja, OJALA Mirja ja VUORINEN, Sinikka 2019. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 6.uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro. AHONEN, Outi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari, EKOLA, Sirkka,PARTAMIES Sanna ja SULOSAARI, Virpi 2019. Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8.uudistettu painos. sanoma Pro Oy.Helsinki. Muu erikseen sovittava materiaali.
Edeltävät opinnot
Hoitotaito ja hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet, Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset – opintojaksot aloitettu/ suoritettu. Taitokoe hyväksytysti suoritettu.
Yhteyshenkilö
Mäkeläinen Tiina


4 SAIHSIS12 Harjoittelu: Sisätautia sairastavan hoitotyö

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -osaa toimia sairaanhoitajan eettisten ohjeiden ja hoitotyön arvojen sekä periaatteiden mukaisesti -osaa toimia vastuukysymykset huomioiden sisätautia ja syöpää sairastavan potilaan hoidossa sairauden eri vaiheissa ja kohdatessaan parantumattomasti sairaan tai kuolevan potilaan sekä heidän läheisensä -osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa hoitotyössä -tunnistaa sisä- ja syöpätauteja sairastavan oireet ja valita tarkoituksenmukaiset hoitotyön toimet hoidon tarpeen arvioinnissa ja hoitamisessa -osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida sekä dokumentoida hoitoa yhteistyössä potilaan ja omaisten kanssa -tietää turvallisen keskeisen sisätautia sairastavan potilaan lääke- ja nestehoidon sekä verensiirron periaatteet. Osaa lääkelaskut. -harjaantuu elintapamuutosten puheeksi ottamisessa ja terveyden edistämisen tukemisessa voimavaralähtöisesti -harjaantuu toimimaan moniammatillisen yhteistyössä -osaa toimia ergonomisesti ja aseptisesti oikein -osaa perifeerisen laskimon kanyloinnin -osaa arvioida ja kehittää sisätautia sairastavan hoitotyön osaamistaan -arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan -osaa tehdä perusteltuja opintovalintoja sekä yhdistää niihin kansainvälistymisen, alan ammatillisten vaihtoehtojen ja urasuunnittelun näkökulman.
Keskeiset sisällöt
Sisätautia sairastavan hoitotyö vuodeosastoilla tai vastaavissa toimintaympäristöissä, voimavaralähtöinen terveyttä edistävä ohjaaminen. perifeerisen laskimon kanylointi, Duodecim, Oppiportti - Laitekoulutukset(soveltuvin osin). Trakeosomiapotilaan hoitotyö.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa sisätautia sairastavan hoitoympäristöissä (sisätautien vuodeosastot, terveyskeskusten vuodeosastot) erillisten kriteereiden mukaisesti. Osallistuminen simulaatioihin(100%) ja seminaareihin(100%). Erikseen sovittavat oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
AHONEN, Outi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari, EKOLA, Sirkka, PARTAMIES, Sanna, SULOSAARI, Virpi ja USKI-TALLQVIST, Tuija 2012. Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. Helsinki. SanomaPro. Käypä hoito- suositukset. VAUHOKONEN, Ilkka ja HOLMSTRÖM Peter 2012. Sisätaudit. Helsinki. SanomaPro.
Edeltävät opinnot
Hoitotaito ja hoitotaidon kliininen osaaminen ja hoitotaidon harjoittelu suoritettu. Lääkehoidon perusteet ja vähintään yhdet hyväksytysti suoritetut lääkelaskut. Sisätautipotilaan hoitotyö teoria suoritettu / aloitettu.
Muuta huomioitavaa
Opiskelijalle voi tulla matka-ja/tai asumiskustannuksia.
Yhteyshenkilö
Mäkeläinen Tiina


4 SAIKLÄÄ1 Keskeisten sairauksien lääkehoito

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -tietää keskeisimpien sairauksien hoidossa käytettävät lääkeaineet, käyttöaiheet, vasta-aiheet, vaikutusmekanismit, yleisimmät haitta- ja yhteisvaikutukset -osaa toteuttaa valvottuna lääke-ja nestehoitoa eri antotavoilla -ymmärtää sairaanhoitajan roolin turvallisen lääkehoidon toteuttamisessa -harjaantuu lääkehoidon ohjaamisessa -osaa dokumentoida lääkehoitoa
Keskeiset sisällöt
Keskeisimpien sairauksien (sydän- ja verisuonisairaudet, hengitysteiden ja ruoansulatuselinten sairaudet, mielenterveyshäiriöt ja unettomuus, syöpäsairaudet, neurologiset sairaudet, diabetes, kilpirauhassairaudet, silmä-, korva- ja ihosairaudet) lääkehoito. Mikrobi-, allergia, kipu- ja kuumelääkkeet. Elektrolyytti-, neste- ja happoemästasapaino ja niiden häiriöt. Parenteraalinen ravitsemus. Potilaan ja asiakkaan lääkehoidon ohjaaminen. Subkutaaninen kanyyli, insuliini- ja kipupumput, keskuslaskimokatetri.
Suoritustavat
Luennoille, harjoituksiin(100%), ja taitopajoihin (100 %) osallistuminen ja niihin liittyvien ennakkotehtävien hyväksytty suorittaminen. Tentin ja tehtävien hyväksytty suorittaminen. Dokumentointiharjoituksen hyväksytty suorittaminen. Englanninkieliseen materiaaliin perehtyminen ja sen hyödyntäminen oppimistehtävissä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
SAANO, Susanna & TAAM-UKKONEN, Minna. 2018. Lääkehoidon käsikirja. Helsinki: WSOY, SanomaPro NIKKOLA, Riitta, NURKKA Niina ja PALOPOSKI Sanna. 2016. Annos oivallusta, SanomaPro tai soveltuvin osin: RUSKOAHO, Heikki, HAKKOLA, Jukka, HUUPPONEN Risto, KANTELE, Anu, KORPI, Esa, MOILANEN Eeva, PIEPPONEN, Petteri, SAVONTAUS, Eerika, TENHUNEN, Olli ja VÄHÄKANGAS, Kirsi (toim.) 2018. Farmakologia ja toksikologia. Saatavilla: http://www.oppiportti.fi/op/opk04499 Opintojakson alussa sovittava englanninkielinen materiaali
Edeltävät opinnot
Lääkehoidon perusteet, Sisätautia sairastavan hoitotyö (sh, th, kä)/Sisätautia sairastavan ensihoito ja hoitotyö (eh)
Yhteyshenkilö
Husso Sari, Karhemaa Anu


4 SAIPEO12 Perioperatiivinen hoitotyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - soveltaa hoitotyön arvoja ja periaatteita perioperatiivisessa hoitotyössä - soveltaa tietoja perioperatiivisen potilaan hoidon tarpeenmäärittelyssä, suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa - selittää ja analysoida olennaiset potilaan elintoimintojen tutkimiseen, tarkkailuun ja ylläpitoon liittyvät asiat - tunnistaa tavallisimmat kirurgiset sairaudet ja niiden oireet sekä kuvaa niiden keskeisiä tutkimus- ja hoitomenetelmiä - soveltaa aseptisen toiminnan periaatteita perioperatiivisessa hoitotyössä ja arvioida aseptiikan puutteista johtuvia haittoja - soveltaa tietoja potilaan toimenpiteeseen valmistamisessa ja ohjauksessa keskeisissä leikkaus- ja anestesiahoitotyön toiminnoissa sekä toimenpiteen jälkeisessä tarkkailussa ja hoidossa - selittää potilaan turvallisen lääkehoidon ja nestehoidon perusteet esimerkkejä antaen sekä laskee perioperatiivisen hoitotyön lääkelaskut virheettömästi -selittää ravitsemushoidon merkityksen perioperatiivisen potilaan hoitotyössä - arvioida moniammatillisen yhteistyön merkitystä perioperatiivisen potilaan hoidossa.
Keskeiset sisällöt
Näyttöön perustuva pre-, intra- ja postoperatiivinen hoitotyö Anestesiologia Kirurgia Lääkelaskenta Perioperatiivinen hoitoprosessi: - aseptinen toiminta - kivunhoito, haavanhoito ja kuntouttava hoitotyö - lääke- ja nestehoito, ravitsemushoito - potilasturvallisuus - dokumentointi - potilasohjaus
Suoritustavat
Taitopajoihin (100%) osallistuminen. Lääkelaskukokeen (100 % oikein) hyväksytty suorittaminen. Lääketieteen tentit (min.80% oikein,hyv./hyl.) Moodleympäristössä. perioperatiivisen hoitotyön näyttökokeet (T1-K5) hyväksytty suorittaminen. Moodletenttien ja laiteajokorttien suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
AHONEN, Outi, EKOLA, Sirkka, PARTAMIES, Sanna, SULOSAARI, Virpi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari & USKI-TALLQVIST, Tuija. 2020. Kliininen hoitotyö. Helsinki. Sanoma Pro. KINNUNEN, Timo, KARMA-JÄRVINEN, Anna, PALOVAARA, Marjo JA PERTTUNEN, Jaana. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro. Heräämöhoidon käsikirja. saatavissa: http://www.hotus.fi/system/files/KK_heraamohoito.pdf Muu opintojakson alussa ilmoitettava kirjallisuus.
Edeltävät opinnot
Hoitotaito ja hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet.
Yhteyshenkilö
Arveli Nina, Jyrkinen Heli


4 SAILAS12 Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - selittää lasten oikeuksien, lasten ja nuorten hoitotyöhön liittyvien eettisten ohjeiden, lainsäädännön, lapsilähtöisyyden ja kulttuurisuuden merkityksen perheiden hoitotyössä -kuvata raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan -selittää lasten tavallisimpien sairauksien aiheuttamat ongelmat ja nimetä keskeiset hoito- ja ennaltaehkäisymenetelmät -kuvata lasten ja nuorten kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä -soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja nuorten kasvusta ja kehityksestä, niihin vaikuttavista tekijöistä, ravitsemuksesta, perheen hoitotyöstä ja lasten sairauksista lasten, nuorten ja perheiden hoitotyössä -analysoida lasten ja nuorten terveysongelmia ja -uhkia sekä suunnitella lapsen ja nuoren hoitoa hoitotyön prosessin mukaisesti -antaa esimerkkejä hoitotyön toimintojen soveltamisesta ja kuntoutuksesta vammaisten lasten ja nuorten hoidossa -lasten lääke- ja nestehoidossa tarvittavat laskutoimitukset -selittää lasten lääke- ja nestehoidon sekä lääkkeiden annostelun turvallisen toteutuksen -perustellen arvioida lasten ja nuorten hoitotyön osaamistaan ja antaa vertaisarviointia opintojakson arviointikriteereiden mukaisesti -käyttää perheen hoitotyöhön liittyvää englanninkielistä oppimateriaalia ja viestii englannin kielellä vuorovaikutustilanteissa.
Keskeiset sisällöt
Eri-ikäisten lasten, nuorten ja perheiden hoitotyön erityispiirteet ja niitä ohjaava lainsäädäntö ja eettinen perusta. Äidin ja perheen hoitotyö raskauden ja synnytyksen aikana ja lapsivuodeaikana. Eri-ikäisten lasten ja nuorten kasvu ja kehitys sekä niiden vaikutus terveiden, sairaiden ja vammaisten lasten ja nuorten tarpeisiin. Eri-ikäisten lasten ja nuorten sekä lapsiperheen ravitsemus. Perheen hoitotyö: varhainen vuorovaikutus, perheen voimavarat, vanhempien ja sisarusten reaktiot lapsen sairastumiseen, lastensuojeluun liittyvä yhteistyö, vanhemmuuden tukeminen. Lasten lääke- ja nestehoito, lasten lääkkeiden annostelu ja lääkelaskenta Lapsen ja nuoren kivun ja pelkojen arviointi ja erilaiset kivunhoitomenetelmät. Vastasyntyneen, imeväisen, leikki-, koulu- ja murrosikäisen hoitotyö ja leikki hoitotyössä. Lastentaudit.
Suoritustavat
Opetukseen ja seminaareihin (100%) osallistuminen. Tentin, lääkelaskujen (100% oikein) ja oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ajankohtaiset englanninkieliset ja kansainväliset tutkimusartikkelit ilmoitetaan opintojakson alkaessa. IHME, Anu. ja RAINTO, Satu. 2014. Naisen terveys.Seksuaalilisääntymisterveyttä edistävä hoitotyö. Helsinki: Edita KORPPI Matti, KRÖGER Liisa ja RANTALA Heikki (toim.). 2016. Lastentautien päivystyskirja. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. saatavissa: http://www.terveysportti.fi/dtk/aho/koti Lastenneuvola käsikirja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. saatavissa: https://www.thl.fi/web/lastenneuvolakasikirja RAJANTIE, Jukka., HEIKINHEIMO, Markku, ja RENKO, Marjo. (toim.), ALAPULLI, H. (kirjoittaja). 2016. Lastentaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. saatavissa: http://www.oppiportti.fi/op/lta00498/do STORVIK-SYDÄNMAA, Stiina, TERVAJÄRVI, Lasse ja HAMMAR, Anne-Marja. 2019. Lapsen ja perheen hoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille. 2019. THL. Saatavissa: http://www.julkari.fi/handle/10024/137459
Edeltävät opinnot
Hoitotaito sekä teoria että harjoittelu, hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet, sisätautia sairastavan hoitotyö sekä teoria että harjoittelu, perioperatiivinen hoitotyön teoriaopinnot menetillää oman ryhmän opintosuunnitelman mukaisesti.
Yhteyshenkilö
Hyvönen Katrina, Pennanen Helena


4 SAIHPEO12 Harjoittelu: Perioperatiivinen hoitotyö

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - työskennellä hoitotyön arvojen ja periaatteiden mukaisesti perioperatiivisessa hoitotyössä - käyttää tietoja perioperatiivisen potilaan hoidon tarpeenmäärittelyssä, suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa - soveltaa tietoja potilaan toimenpiteeseen valmistamisessa ja ohjauksessa, sekä toimenpiteen jälkeisessä tarkkailussa ja hoidossa - tutkia, arvioida ja ylläpitää perioperatiivisen potilaan peruselintoimintoja - aseptisen toiminnan periaatteet - keskeiset perioperatiivisen hoitotyön toiminnot ja niissä tarvittavien hoitovälineiden- ja laitteiden oikean ja turvallisen käytön - turvallisen perioperatiivisen lääkehoidon, nestehoidon ja verensiirron toteuttamisen sekä lääkelaskennan - ohjata potilaita ja omaisia perioperatiivisen hoitoprosessin eri vaiheissa - toteuttaa ja arvioida moniammatillista yhteistyötä perioperatiivisessa hoitotyössä - arvioida ja kehittää perioperatiivisen hoitotyön osaamistaan -reflektoida omaa oppimistaan ja kehittymistään
Keskeiset sisällöt
Pre-, intra- ja postoperatiivinen hoitotyö. Potilasohjaus, omaisten ohjaus.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa perioperatiivisissa hoitoympäristöissä erillisten arviointikriteerien mukaisesti. Simulaatioihin(100%), taitopajaa, seminaareihin(100%) ja mahdollisiin opintokäynteihin(100%) osallistuminen. Erikseen sovittavat oppimistehtävät. Opintojakso on mahdollista suorittaa kv- vaihtona.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perioperatiivisen hoitotyön teoriaopinnot suoritettu /aloitettu ja taitopajat suoritettu. Simulaatioiden suorittamisesta sovitaan ryhmäkohtaisesti teoriaopintojen alussa. Jos harjoittelu toteutuu ennen sisätautien hoitotyön harjoittelua, edeltävät opinnot ovat em. lisäksi samat kuin sisätautien hoitotyön harjoittelussa.
Yhteyshenkilö
Huovinen Anne


4 SAIMIE12 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1/2 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -analysoida kirjallisuuteen perustuen mielenterveyshäiriöihin, päihteiden käyttöön ja näiden hoitoon liittyviä eettisiä haasteita, omia käsityksiä ja asenteita -analysoida mielenterveys- ja päihdehoitotyön eettisten ohjeiden ja lainsäädännön merkitystä -soveltaa kulttuureihin liittyvää tietoa mielenterveys- ja päihdehoitotyössä -arvioida omia kulttuurisia asenteitaan -eritellä ihmisen ja hänen perheensä voimavaroja -analysoida mielenterveyden ja päihteettömyyden edistämisen toimintatapoja kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa -käyttää mielenterveys- ja päihdehoitotyön näyttöä ja tutkimusta päätöksenteossa ja työskentelyssä -kuvata keskeisimpien auttamismenetelmien, hoitosuhteen ja hoitoyhteisössä käytettävien menetelmien ja työnohjauksen merkitystä -selittää ravitsemushoidon merkityksen mielenterveys-ja päihdetyössä -kuvata moniammatillisen tiimi- ja verkostotyön merkitystä -kuvata mielenterveys- ja päihdehoitotyön palvelujärjestelmän pääpiirteet -laskea mielenterveys- ja päihdehoitotyön lääkelaskut virheettömästi -nimetä tavallisimmat lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyshäiriöt ja niiden keskeiset tutkimus- ja hoitomenetelmät.
Keskeiset sisällöt
Mielenterveystyö ja mielenterveyden/päihteettömyyden edistäminen. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön etiikka. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön näyttöön perustuvat menetelmät. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön palvelujärjestelmä. Keskeiset psykiatriset sairaudet ja riippuvuusongelmat (Psykiatria). Mielenterveys- ja päihdehäiriöiden lääkehoito ja lääkelaskenta. Ravitsemushoito mielenterveys-ja päihdetyössä.
Suoritustavat
Yhteisölliseen opetukseen (100%) ja seminaareihin (100%) ja luennoille osallistuminen. Oppimistehtävien, lääkelaskujen (100% oikein), verkkotenttien ja tentin hyväksytty suorittaminen.Englanninkieliseen materiaaliin perehtyminen ja sen hyödyntäminen oppimistehtävissä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
KUHANEN, Carita, OITTINEN, Pirkko, KANERVA, Anne, SEURI, Tarja ja SCHUBERT, Carla 2017. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: WSOYpro Oy. PARTANEN, Airi, HOLMBERG, Jan, INKINEN, Maria, KURKI, Marjo & SALO-CHYDENIUS, Sisko 2015 Päihdehoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy. LÖNNQVIST, Jouko, HENRIKSSON, Markus, MARTTUNEN, Mauri, PARTONEN, Timo ja AALBERG, Veikko. 2017. Psykiatria. E-kirja. saatavissa http://www.oppiportti.fi/op/opk04497 tai Kustannus Oy Duodecim 2017 12., uudistettu painos. Soveltuvin osin. KUMPULAINEN, Kirsti, ARONEN, Eeva, EBELING, Hanna, LAUKKANEN, Eila, MARTTUNEN, Mauri, PUURA, Kaija, SOURANDER, Andre ja AALBERG, Veikko. 2017 Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. E-kirja tai Kustannus Oy Duodecim 2017. 1.-2 painos. Soveltuvin osin. VIDEBECK, Sheila L.2014. Psychiatric-Mental Health Nursing. 6th edition. Philadelphia: LWW, saatavilla Savonian kirjaston sivujen kautta. Chapter 19, Addiction, p. 360-385. RISSANEN, Marja-Liisa. 2009, Helping adolescents who self-mutilate. A practice theory. PhD-thesis. University of Kuopio. Pages 52-102. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-951-27-1306-6/urn_isbn_978-951-27-1306-6.pdf Tunnilla käsitellyt asiat ja muu erikseen osoitettu ja opintojakson alussa määritelty materiaali.
Edeltävät opinnot
Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa, hoitotaito sekä teoria että harjoittelu, hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet, sisätautia sairastavan hoitotyö sekä teoria että harjoittelu, anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1-2.
Muuta huomioitavaa
Osallistuminen yhteisölliseen opetukseen pakollista.
Yhteyshenkilö
Kainulainen Arja-Sisko, Heiskanen Sanna


4 SAIHPER12 Harjoittelu: Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
1/2 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -soveltaa lasten oikeuksia, lasten ja nuorten hoitotyöhön liittyviä eettisiä ohjeita ja lainsäädäntöä sekä -työskennellä ottaen huomioon lapsilähtöisyyden ja kulttuurisuuden hoitotyössä -soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja nuorten kasvusta ja kehityksestä, niihin vaikuttavista tekijöistä, perhehoitotyöstä ja lasten sairauksista -analysoida lasten ja nuorten terveysongelmia ja -uhkia sekä suunnitella lapsen ja nuoren hoitoa hoitotyön prosessin mukaisesti -toteuttaa lasten ja nuorten hoitotyötä ja ohjata lasta/nuorta ja perhettä -lasten lääke- ja nestehoidossa tarvittavat laskutoimitukset sekä osaa ohjattuna annostella ja toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa turvallisesti -toteuttaa voimavaralähtöistä perheen hoitotyötä -arvioida ja kehittää lasten ja nuorten hoitotyön osaamistaan opintojakson arviointikriteereiden mukaisesti -työskennellä tiimissä ja ottaa vastuuta omasta tekemisestään -reflektoida omaa oppimistaan ja osaamistaan.
Keskeiset sisällöt
Leikki ja luovuus osana lasten hoitotyötä. Lasten akuuttitilanteita ja vauvan ja leikki-ikäisen hoitoelvytys. Vastasyntyneen ja imeväisen perushoito. Vanhemmuuden tukeminen. Lasten ja nuorten hoitotyön erityisluonne ja sitä ohjaava lainsäädäntö ja eettinen perusta. Eri-ikäisten lasten ja nuorten kasvu ja kehitys sekä niiden vaikutus lasten ja nuorten tarpeisiin. Eri-ikäisten lasten ja nuorten ravitsemus. Perhehoitotyö: vanhempien ja sisarusten reaktiot lapsen sairastumiseen, perheen voimavarat. Lasten lääke- ja nestehoito, lääkkeiden annostelu ja lasten lääkelaskenta. Lapsen ja nuoren kivun ja pelkojen arviointi ja erilaiset kivunhoitomenetelmät. Leikki osana lasten hoitotyötä. Erilaiset lasten ja nuorten hoitotyön toiminnot, vauvan ja leikki-ikäisen elvytys, moniammatillisuus ja tiimityöskentely.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa lasten ja nuorten toimintaympäristöissä erillisten kriteereiden mukaisesti. Osallistuminen taitopajoihin(100%) ja simulaatioihin (100%) ja mahdolliseen opintokäyntiin (100%) ja niihin valmistautuminen. Opintojakson voi suorittaa myös kv- vaihdossa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Hoitotaito sekä teoria että harjoittelu, Hoitotaidon kliininen osaaminen, Lääkehoidon perusteet, Sisätautia sairastavan hoitotyö sekä teoria että harjoittelu, Perioperatiivisen hoitotyö sekä teoria että harjoittelu. Ennen ohjatun harjoittelun aloittamista: Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyön teoriaopintojakson tulee olla hyväksytysti suoritettu lääkelaskuja lukuunottamatta. Opiskelijan on kuitenkin pitänyt osallistua lasten ja nuorten hoitotyön lääkelaskukokeeseen. Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyön harjoitteluopintojaksosta tulee olla suoritettuna myös taitopajat.
Yhteyshenkilö
Hyvönen Katrina, Pennanen Helena, Aho Jukka


4 SAIHMIE12 Harjoittelu: Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -työskennellä ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja analysoida asenteiden ja tunteiden merkitystä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä -ohjata potilaita, potilasryhmiä, omaisia, opiskelijatovereita tai henkilökuntaa -kuvata harjoittelupaikan keskeiset yhteistyökumppanit ja toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä -hyödyntää oppimisessaan mielenterveys- ja päihdehoitotyöhön liittyvää näyttöön perustuvaa tietoa -työskennellä erilaisista kulttuuritaustoista olevien ihmisten mielenterveyden ja päihteettömyyden edistämiseksi -käyttää turvallisesti keskeisiä mielenterveys- ja päihdehoitotyön auttamismenetelmiä -toteuttaa turvallisesti mielenterveys- ja päihdehoitotyön lääkehoitoa -arvioida ja kehittää mielenterveys- ja päihdehoitotyön osaamistaan - AVEKKI-toimintatapamallin ja motivoituu toimimaan sen mukaisesti tulevassa ammatissaan - vuorovaikutteisesti ennaltaehkäistä ja hallita uhkaavia ja väkivaltaisia tilanteita.
Keskeiset sisällöt
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön lainsäädäntö. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön eettiset kysymykset. Hoitotyön prosessi, kirjaaminen ja raportointi mielenterveys- ja päihdehoitotyössä. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön auttamismenetelmät (esim. ohjaaminen, hoitosuhde, yhteisöhoito, moniammatillinen tiimityöskentely, verkostotyöskentely, työnohjaus, lääkehoito). Mielenterveys- ja päihdepalvelujärjestelmä. Mielenterveyden edistäminen. AVEKKI-toimintatapamalli ja sen soveltaminen eri toimintaympäristöissä.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa mielenterveys-ja päihdehoitotyön toimintaympäristöissä erillisten kriteereiden mukaisesti. Seminaariin (100%) osallistuminen. Ohjaustehtävän ja merkityksellinen tapahtuma –tehtävän hyväksytty suorittaminen. Blogireflektoinnin suorittaminen. Simulaatioihin(100%) osallistuminen. Opintojakso on mahdollista suorittaa kansainvälisenä vaihtona. Osallistuminen (läsnäolovelvoite) haastavien asiakastilanteiden kohtaamisen (AVEKKI) harjoituksiin ja pienryhmätyöskentelyyn.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Oppimistavoitteiden saavuttamiseen liittyvä ajankohtainen materiaali ja muu ohjaajan osoittama materiaali.
Edeltävät opinnot
Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa, hoitotaito sekä teoria että harjoittelu, hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet, sisätautia sairastavan hoitotyö sekä teoria että harjoittelu, anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1-2. Mielenterveys- ja päihdetyön teoriaopintojakson tulee olla suoritettu tai siitä on suoritettu riittävä osuus toteutussuunnitelman mukaisesti.
Yhteyshenkilö
Aho Jukka


4 SAIKOTGER1 Kotihoito ja gerontologinen hoitotyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -selittää ikäystävällisen palvelurakenteen ja kotona asumisen merkityksen -arvioida toimintakykyä -ymmärtää asiakas- ja palveluohjauksen toimintamallin -selittää näyttöön perustuen keskeiset geriatriset sairaudet ja hallitsee niiden kokonaisvaltaisen hoitotyön -toteuttaa hoitotyötä iäkkään itsemääräämisoikeutta ja omatoimisuutta tukien eri toimintaympäristöissä -hyödyntää asumiseen ja yhteydenpitoon liittyvää sekä palveluja tukevaa teknologiaa -toteuttaa ja arvioida lääkehoitoa ymmärtäen iäkkäiden lääkehoidon erityispiirteet -laskea lääkelaskut virheettömästi -toteuttaa hoitotyötä toimintakykyisyyttä turvaten - arvioida ravitsemustilaa ja toteuttaa ravitsemushoitoa soveltaen ikääntyneen ravitsemushoitosuosituksia -tunnistaa toimintakykyä uhkaavia riskitekijöitä.
Keskeiset sisällöt
Sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä iäkkäiden palvelujärjestelmä ja palvelut. Asumisen ja palveluiden yhdistäminen. Geroetiikka. Toimintakyvyn arviointi. Terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen edistäminen. Esteettömyys. Monimuotoinen kuntoutus. Ennakkoarviointi. Älykäs talotekniikka, kotiapurobotit ja erilaiset teknologiasovellukset. Yhteydenpitoteknologia. Hoito-, palvelu- ja kuntoutussuunnitelma. Asiakkaan osallisuuden ja valintojen tekemisen turvaaminen. Keskeiset geriatriset sairaudet ja niiden hoitotyö. Ikääntyneen ravitsemushoito. Toimintakyvyn heikkenemistä uhkaavat riksitekijät. Iäkkään lääkehoito, lääkelaskenta.
Suoritustavat
Luennoille, harjoituksiin (100%) ja taitopajoihin (100%) osallistuminen. Yksilö- ja ryhmätehtävien hyväksytty suorittaminen. Moodle tenttien ja lääkelaskujen(100% oikein) hyväksytty suorittaminen. Englanninkieliseen materiaaliin perehtyminen ja sen hyödyntäminen oppimistehtävissä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
HARTIKAINEN, Sirpa ja LÖNNROOS, Eija. 2008. Geriatria. Helsinki: Edita. Soveltuvin osin. VOUTILAINEN, Päivi. ja TIIKKAINEN, Pirjo. (toim). 2009. Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY. SAANO, Susanna ja TAAM-UKKONEN, Minna. 2013. Lääkehoidon käsikirja. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Soveltuvin osin. TILVIS, Reijo, Pitkälä, Kaisu, STRANDBERG, Timo, SULKAVA, Raimo, VIITANEN, Matti (toim.) 2010. Geriatria. Helsinki: Duodecim. Saatavilla: http://www.oppiportti.fi/op/opk04490 Ravitsemussuositukset ikääntyneille/ Valtion ravitsemusneuvottelukunta. 2010. Helsinki: Edita. Saatavilla: https://www.evira.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemussuositukset/ikaantyneet/ ELIOPOULOS, Charlotte.2013. Fast Facts for the Gerontology Nurse. A Nursing Care Guide in a Nutshell. Saatavissa e-kirjana. REED, Jan, CLARKE, Charlotte L, MACFARLANE, Ann. 2012. Nursing older adults. Saatavissa e-kirjana. CAPLAN, G. 2014. Geriatric medicine: an introduction. Melbourne: IP Communications. Saatavissa e-kirjana. Muu ajankohtainen materiaali.
Edeltävät opinnot
Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1-2,Hoitotaito, Hoitotaidon kliininen osaaminen, Lääkehoidon perusteet, Sisätautia sairastavan hoitotyö, Harjoittelu: Hoitotaito, Harjoittelu Sisätautia sairastavan hoitotyö.
Yhteyshenkilö
Röynä Tarja, Iire Paula


4 SAIHKOTGER Harjoittelu: Kotihoito ja gerontologinen hoitotyö

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -soveltaa voimavaralähtöisesti ja terveyttä edistäen näyttöön perustuvaa gerontologisen hoitotyön ja kotihoidon osaamista asiakkaan kotona ja kodinomaisissa ympäristöissä. -huomioida ikäihmisten moninaisuuden, monikulttuurisuuden sekä elämänhistorian merkityksen hoidossa ja ohjauksessa -toimia eettisten periaatteiden mukaisesti -verkostoitua ja ohjata ikäihmistä ja hänen läheisiään käyttämään tarkoituksenmukaisia, myös digitaalisia, sosiaali-ja terveydenhuollon sekä kolmannen sektorin palveluita -soveltaa kuntoutumista edistävän hoitotyön tietoja ja taitoja asiakkaan vastuuhoitajana -selittää moniammatillisen työskentelyn merkityksen asiakkaan toimintakyvyn ja terveyden edistämisessä -selittää sairaanhoitajan vastuut ja velvollisuudet lääkehoidon toteutuksessa ja arvioinnissa -arvioida lääkkeiden vaikuttavuutta, lääkkeiden haitta-, sivu- ja yhteisvaikutuksia -dokumentoida oleelliset asiat ja käsitellä terveyskertomuksia tietosuojan sekä tietoturvan ohjeiden mukaisesti -toimia aseptisesti ja työskennellä ergonomisesti eri toimintaympäristöissä -soveltaa ja kehittää gerontologian osaamista erilaisissa toimintaympäristöissä, tiimeissä ja virtuaalikotikäynnin kehittämisessä -ohjata ja tukea omaisten hoitoon osallistumista asiakkaan näkemyksiä ja voimavaroja kunnioittaen -reflektoida omaa oppimistaan ja osaamistaan
Keskeiset sisällöt
Harjoittelu erilaisissa perusterveydenhuolon toimintaympäristöissä(kotihoito/kotisairaanhoito),ergonomian kertaus.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa gerontologisen hoitotyön toimintaympäristössä erillisten kriteereiden mukaan. Simulaatioihin(100%) ja seminaareihin(100%)ja taitopajoihin(100%) osallistuminen.Opintojakso on mahdollista suorittaa kansainvälisenä vaihtona.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Hoitotaito ja hoitotaidon kliininen osaaminen(teoria ja harjoittelu)Lääkehoidon perusteet. Sisätautia sairastavan hoitotyö (teoria ja harjoittelu). Anatomia, fysiologia ja diagnistiset tutkimukset 1 ja 2. Keskeisten sairauksien lääkehoito.
Yhteyshenkilö
Iire Paula


4 SAISAI12 Sairaanhoitaja itsenäisenä toimijana ja hoidon tarpeen arvioijana

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 1/2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa -arvioida kiireellisesti sairastuneen potilaan hoidon tarpeen ja sen edellyttämät hoitotoimet -soveltaa hoidon tarpeen arvioinnissa käytettävää triageluokituksia -potilaan kliinisen tutkimisen sekä osaa valita käyttötarkoitukseen sopivat välineet ja menetelmät -arvioida sairastuneen ja monisairaan potilaan sekä omaisen tuen ja voimavaralähtöisen ohjauksen tarvetta -hyödyntää monipuolisesti erilaisia voimavaralähtöisiä ohjausmenetelmiä -työskennellä uudistuvissa toimintaympäristöissä ja osaa toteuttaa palveluohjausta -selittää turvallisen lääketieteellisen säteilynkäytön periaatteet
Keskeiset sisällöt
Sairaanhoitajan roolit muuttuvissa palvelurakenteissa, Sairaanhoitaja hoitotyön asiantuntijana itsenäisessä hoitajavastaanotto-toiminnassa, Potilaan peruselintoimintojen häiriöiden tunnistaminen eri tilanteissa, Hoidon tarpeen kiireellisyyden arviointi, triageluokitukset, potilaan kliininen tutkiminen, voimavaralähtöinen ohjaus ja tukeminen, Turvallisen lääketieteellisen säteilynkäytön periaatteet.
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, yksilö- ja ryhmätehtävät, osallistuminen seminaariin (100%), simulaatioihin (100%) ja taitopajoihin (100%) ja hoidon tarpeen arviointiharjoitukseen (100%). Taitopajoihin, taitokokeeseen ja tenttiin valmistautuminen, myös englanninkielisen materiaalin avulla. Taitokoe, verkkotentit, Hoitotyön osaaminen erilaisissa palveluympäristöissä -näyttökoe.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Akuuttihoidon tietokannat. 2015. Duodecim. saatavilla: http://www.terveysportti.fi.ezproxy.savonia.fi/dtk/aho/koti ALAHUHTA,Seppo , ALA-KOKKO, Tero, KIVILUOMA, Kai, PERTTILÄ Juha, RUOKONEN, Esko ja SILFVAST, Tom (toim.) 2020. Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito. Duodecim. (soveltuvin osin) Saatavilla: https://www-terveysportti-fi.ezproxy.savonia.fi/dtk/shk/koti Sairaanhoitajan tietokannat. Duodecim. 2016. Saatavilla: http://www.terveysportti.fi.ezproxy.savonia.fi/dtk/shk/koti SYVÄOJA Pirjo ja ÄIJÄLÄ, Outi. 2009. Hoidon tarpeen arviointi. Sastamala. Tammi. KORHONEN, Päivi, MUSTAJOKI, Sami & SALONEN, Tapani. 2020. Potilaan tutkiminen. Duodecim. SÄTEILYLAKI. L 2018/859. Finlex. Lainsäädäntö. Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180859 VALTIONEUVOSTON ASETUS IONISOIVASTA SÄTEILYSTÄ. A 2018/1034. Finlex. Lainsäädäntö. Saatavissa: https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20181034 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS IONISOIVASTA SÄTEILYSTÄ. A 2018/1044. Finlex. Lainsäädäntö. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20181044
Edeltävät opinnot
Sisätautipotilaan hoitotyö ja perioperatiivinen hoitotyö- opintojaksot
Yhteyshenkilö
Kinnunen Tommi, Jyrkinen Heli


4 SAIHMETAO1 Harjoittelu: Sairaanhoitaja ohjaajana, mentorina ja terveydenedistäjänä

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -arvioida ja kehittää omaa ohjausosaamistaan ohjaajana, mentorina ja terveydenedistäjänä -soveltaa erilaisia ohjausmenetelmiä -toimia erilaisissa toimintaympäristöissä ohjaajana/ mentorina/ terveydenedistäjänä -arvioida palveluohjauksen ja omahoidon tarvetta sekä hyödyntää ohjauksessa monimuotoisia ja ajankohtaisia, arvopohjaisia ja voimavaralähtöisiä terveyden edistämisen interventioita -arvioida osaamista ja ammatillista kehittymistä -antaa ammatillista osaamista edistävää palautetta
Keskeiset sisällöt
Ohjaamisen, mentoroinnin ja terveyden edistämisen käsitteiden ulottuvuudet. Erilaiset oppimistyylit ja ohjausmenetelmät. Opiskelijan ohjaajana ja mentorina toimiminen. Asiakkaan tarpeet huomioiva, osallistava ja vastuuta edistävä toiminta. Asiakkaan arvopohjainen, voimavaralähtöinen ja dialoginen kohtaaminen. Eettinen toiminta ohjaustyössä. Palveluohjaus. Digitaaliset ratkaisut asiakkaan omahoidon tukena. Ohjauksen, mentoroinnin tai terveydenedistämisen intervention suunnittelu, toteutus ja arviointi. Ammatillinen kehittyminen. Palaute ja osaamisen arviointi.
Suoritustavat
Opiskelija harjoittelee ohjaajana, mentorina tai terveyden edistäjänä toimimista suunnitelmallisesti erilaisissa työelämän, järjestöjen, yhdistysten, säätiöiden, yksityisten ja julkisten palveluiden tuottajien ja hankkeiden toimintaympäristöissä. Harjoittelu suoritetaan esimerkiksi Savonian VireTorilla tai muissa vastaavissa hyvinvointia edistävissä sosiaali- ja terveysalan kansallisissa ja kansainvälisissä yksiköissä, projekteissa/hankkeissa ja palveluneuvontapisteissä, erilaisessa leiritoiminnassa, liikunta ja kuntoutustoiminnassa, ehkäisevän toiminnan palveluissa (esim. perhetyö, mielenterveystyö, päihdetyö), erityisryhmien, maahanmuuttajien tukipalveluissa, diakonia- ja vapaaehtoistyössä sekä kriminaalihuollossa. Harjoitteluun sisältyy tavoitteisiin ja toimintaan liittyviä oppimistehtäviä ja osaamisen näyttö, yksilö- tai ryhmäintervention suunnittelu, toteutus ja arviointi sekä harjoitteluraportin laatiminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
VEHVILÄINEN, Sanna. 2019. Ohjaus vuorovaikutuksena. E-kirja. VÄNSKÄ, Kirsti, LAITINEN-VÄÄNÄNEN, Sirpa, KETTUNEN, Tarja ja MÄKELÄ, Juha. 2011. Onnistuuko ohjaus? Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Edita. RISTIKANGAS, Vesa, RISTIKANGAS, Marjo-Riitta, ALATALO Marjut. 2019. Valmentava mentorointi. BASTABLE, Susan, B, GRAMER, Pamela, JACOBS, Karen & SOPCZYK, Deborah. l. 2011. Health Professional as Educator. Principles of Teaching and Learning. Jones& Bartlett LEARNING. tai BASTABLE, Susan, B. Nurse as Educator. Principles of Teaching and Learning for Nursing Practice. Jones& Bartlett Publishers. Opintojakson alussa sovitut ajankohtaiset kansalliset ja kansainväliset artikkelit.
Edeltävät opinnot
Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1-2, Hoitotaito, Hoitotaidon kliininen osaaminen, Lääkehoidon perusteet, Sisätautia sairastavan hoitotyö, Harjoittelu: Hoitotaito, Sisätautia sairastavan hoitotyö.
Yhteyshenkilö
Suhonen Maija, Hyvönen Katrina


4 SAIHHOI12 Harjoittelu: Hoitotyön osaamisen täydentäminen

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -osaa soveltaa eettisiä ohjeita ja lainsäädäntöä toimiessaan erilaisissa hoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä -täydentää hoitotyön osaamistaan eri toimintaympäristöissä -osaa toimia potilasturvallisuutta edistäen potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa -osaa hyödyntää sähköisiä terveydenhuollon palveluja osana potilaan kokonaishoitoa -osaa toimia asiakaslähtöisesti huomioiden potilaan voimavarat ja tarpeet hoito- ja ohjaustilanteissa sekä toimia potilaan ja hoitotyön edustajana erilaisissa työryhmissä -hallitsee tavanomaiset lääkkeiden antotavat, lääkehoidon ohjauksen ja osaa arvioida potilaan hoidossa käytettävien lääkkeiden vaikuttavuutta sekä lääkkeiden haitta-, sivu- ja yhteisvaikutuksia -arvioida kokonaislääkityksen ja toimia moniammatillisesti -tietää varautumissuunnitelmat terveydenhuollon erityistilanteisiin ja poikkeusoloihin Suomessa -osaa toimia sairaanhoitajana hoitoelvytyksessä ja johtaa elvytystoimintaa -osaa yleissairaanhoitajan 180op valtakunnallisessa kokeessa tarvittavat tiedot ja taidot -osaa reflektoidan omaa oppimistaan ja osaamistaan
Keskeiset sisällöt
Turvallinen hoitotyö, sähköiset palvelut, lääkehoito, hoitoelvytys, poikkeusolojen terveydenhuolto, varautumissuunnitelmat. Rokotusosaaminen.Yleissairaanhoitajan 180op valtakunnallinen koe
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa hoitotyön toimintaympäristöissä erillisen kriteeristön mukaisesti. Harjoittelun voi suorittaa myös kansainvälisessä vaihdossa tai opinnollistaa työsuhdetta hyödyntämällä (vaihtoehtoinen suoritustapa sairaanhoitajan sijaisuudessa, kts. ohje Ohjatun harjoittelun nettisivuilta). Harjoittelua ei voi hyväksilukea jälkikäteen aikaisemmin hankitun työkokemuksen perusteella. Oppimistehtävävien hyväksytty suorittaminen. Taitopajoihin (100%) osallistuminen. Verkkokurssien, tenttien ja hoitoelvytysnäytön hyväksytty suorittaminen. Yleissairaanhoitajan 180op valtakunnallinen koe
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa.
Edeltävät opinnot
OPSin mukaiset aiempien lukukausien pakolliset ammattiopinnot tulee muuten olla hyväksytysti suoritettuna, mutta tämän opintojakson voi tehdä ennen Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyön harjoittelua (harjoitteluun liittyvät simulaatiot tulee olla suoritettuna).Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito-teoriaopintojakso tulee olla aloitettu ja harjoitteluopintojakso tulee olla suoritettu. Hoitotyön osaamisen täydentämisen harjoittelun voi myös suorittaa ennen opintojakson simulaatio- ja taitopajaosiota.
Yhteyshenkilö
Jyrkinen Heli, Huovinen Anne


4 SAIAKTE21 Akuutti ja tehohoitotyö

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -selittää peruselintoimintojen häiriöiden syntymekanismit ja osaa tehdä johtopäätöksiä peruselintoimintojen häiriöiden aiheuttamista muutoksista elimistössä -analysoida ja tulkita eri tietolähteiden avulla saamiaan tietoja potilaan tilasta -suunnitella ja toteuttaa ja arvioida eri ikäisten akuutisti sairastuneiden potilaiden hoitoa eri hoitoympäristöissä -selittää akuutissa ja tehohoidossa hoidossa käytettyjen lääkkeiden ja nesteiden vaikutusmekanismit ja turvallisen käytön -akuutissa ja tehohoidossa tarvittavat lääkelaskut -arvioida omaisten tuen tarvetta ja kykenee ohjaamaan omaisia -soveltaa tutkittua tietoa potilaan hoidossa ja kuntoutumisessa ja kehittää akuutti ja tehopotilaan hoitotyötä tutkitun tiedon ja suositusten avulla -toimia moniammatillisessa yhteistyössä akuutisti sairastunen potilaan hoitoketjussa.
Keskeiset sisällöt
Kiireellisen hoidon tarpeen arviointi, triage, keskeiset eri-ikäisten akuuttihoitotilanteet, Ekg:n perustulkinta, akuuttihoidossa käytettävät lääkkeet, lääkelaskenta, eri-ikäisten akuutisti sairastuneiden potilaiden ja omaisten ohjaus, vanhus potilaana päivystyksessä, moniammatillinen yhteistyö sairaalan ulkopuolisen ensihoidon välillä, Eettiset periaatteet tehohoidossa, kriittisesti sairaan potilaan tunnistaminen, NEWS pisteytys, Hengitysvajaus, verenkiertovajaus, neurotehohoito, eri-ikäiset tehopotilaat ja heidän omaiset, tehopotilaan kuntoutuminen, neste- ja lääkehoito, lääkelaskenta, tehopotilaan ohjaus, MET-toiminta ja yhteistyö eri toimintaympäristöissä, potilasturvallisuus tehohoidossa, akuutti- ja tehohoidon kehittäminen.
Suoritustavat
Tehtävävien tekeminen(englanninkieliseen oppimateriaaliin perehtyminen ja tehtävien työstäminen sen perusteella). Taitopajoihin (100%),simulaatioihin (100%) osallistuminen. Moodlekokeiden ja tenttien hyväksytty suorittaminen. Lääkelaskujen(100% oikein) hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Yhtenäiset päivystyshoidon perusteet. Työryhmän raportti. Helsinki 2010. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:4. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-2963-0 Seuraavat oppaat saatavilla: http://www.terveysportti.fi/dtk/aho/koti Akuuttihoidon opas. Helsinki. Duodecim. Sairaanhoitajan käsikirja Duodecim. Teho- ja valvontatyön opas. Duodecim. (uusin painos) Tehohoito-opas. Duodecim ( uusin painos) Akuuttihoidon laitteet. Duodecim. (uusin painos). Lastentautien päivystyskirja Duodecim. ( soveltuvin osin) ALAHUHTA,Seppo , ALA-KOKKO, Tero, HYPPÖLÄ Harri, KAARTINEN Juha, SAVOLAINEN Tuuli (toim.)2020. Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito. Duodecim. (soveltuvin osin) saatavilla: http://www.oppiportti.fi/op/opk04609 JORMAKKA,Juha ja KETTUNEN,Jukka. 2018. EKG akuuttihoidossa. Sanoma Pro Oy. 1. painos. CASTRÉN, Maaret, HELVERANTA, Kai, KINNUNEN, Ari, KORTE, Henna, LAURILA, Kimmo, PAAKKONEN, Heikki, POUSI, Jouni ja VÄISÄNEN, Olli. (toim.) 2012 tai uusin painos. Ensihoidon perusteet. Soveltuvin osin. Kuopio: SPR, Pelastusopisto. KÄYPÄ HOITO - ohjeet (soveltuvin osin) Saatavissa: www.terveysportti.fi Luento- tai muu opintojakson aikana esitetty materiaali. HOCKENBERRY, Marilyn J, WILSON, David, ROGERS, Cheryl & WONG, Donna. 2016. Wong`s Essentials of Pediatric Nursing - E-Book. Mosby. https://www.dawsonera.com/guard/protected/dawson.jsp?name=https://idp.savonia.fi/idp/shibboleth&dest=http://www.dawsonera.com/depp/reader/protected/external/AbstractView/S9780323429900 Ajankohtaiset englanninkieliset artikkelit.
Edeltävät opinnot
Perusopinnot ja pakolliset ammattiopinnot.
Muuta huomioitavaa
Toteutetaan vain suomen kielellä (Implementation only in Finnish).Simulaatiot ja taitopajat toteutuvat Kuopiossa.
Yhteyshenkilö
Kemiläinen Arja, Kellomäki Marjaana, Pennanen Helena


4 SAIHAKTE21 Harjoittelu: Akuutti ja tehohoitotyö

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa -soveltaa hoitotyöhön liittyviä eettisiä ohjeita ja lainsäädäntöä. -tunnistaa eettisiä ristiriitatilanteita ja osaa tuoda niitä esille rakentavalla tavalla -toimia moniammatillisessa yhteistyössä akuutisti sairastuneen potilaan hoitotyössä -selittää peruselintoimintojen häiriöiden syntymekanismit ja -osaa tehdä johtopäätöksiä peruselintoimintojen häiriöiden aiheuttamista muutoksista elimistössä. -selittää peruselintoimintojen häiriöiden syntymekanismit ja osaa tehdä johtopäätöksiä peruselintoimintojen häiriöiden aiheuttamista muutoksista elimistössä. -analysoida ja tulkita eri tietolähteiden avulla saamiaan tietoja potilaan tilasta. -selittää akuutissa ja tehohoidossa hoidossa käytettyjen lääkkeiden ja nesteiden vaikutusmekanismit ja turvallisen käytön -suunnitella ja toteuttaa ja arvioida eri-ikäisten akuutisti sairastuneiden potilaiden hoitoa eri hoitoympäristöissä -soveltaa tutkittua tietoa potilaan hoidossa ja kuntoutumisessa ja kehittää akuutti ja tehopotilaan hoitotyötä tutkitun tiedon ja suositusten avulla -arvioida potilaan ja omaisten tuen tarvetta ja kykenee ohjaamaan heitä -kuvata ammatillisen vastuunsa potilasturvallisuuden varmistamisessa ja edistämisessä -ottaa vastuunsa hoitotyön laadusta omassa toiminnassaan -osaa laatia CV:n, infograafin ja video CV:n
Keskeiset sisällöt
Hoitotyön filosofia ja etiikka, ihmisoikeudet ja ihmisarvo, suvaitsevaisuus. Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö sekä muu ammattitoimintaa ohjaava lainsäädäntö. Sairaanhoitajan ammatin oikeudet ja velvollisuudet. Erilaisuuden kohtaaminen hoitotyössä (esim.kulttuurisuus, vammaisuus ). Säädösten ja ammatin edellyttämä kielitaito, moniammatillinen toiminta sekä yhteistyö harjoitteluyksikön erilaisten verkostojen kanssa. Toiminta poikkeusoloissa. Eri-ikäisten ja erilailla akuutisti sairastuneiden/tehohoito potilaiden hoitaminen, potilaan kliininen tutkiminen ja tilan arviointi, tutkimustulosten tulkinta, lääke- ja nestehoito, käypähoito- ja hoitotyön suositukset, työyksiköiden hoito-ohjeet, kirjaaminen ja raportointi. Aseptinen toiminta, eri-ikäisten potilaiden ohjaus tarkoituksenmukaisin menetelmin, omaisten ohjaus, potilasturvallisuutta edistävät työmenetelmät, tietosuoja ja tietoturvallisuus, hoitotyön laadun arviointi, laatupoikkeamien tunnistaminen ja ennaltaehkäisy.PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö)
Suoritustavat
Harjoittelun hyväksytty suorittaminen erillisten kriteerien mukaan. Harjoittelu on mahdollista suorittaa kansainvälisessä vaihdossa. PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö) hyväksytty suorittaminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perusopinnot ja pakolliset ammattiopinnot. Akuutti –ja tehohoito teoria opintojakso.
Muuta huomioitavaa
Toteutetaan vain suomen kielellä (Implementation only in Finnish) Opetus toteutuu 15 opiskelijalla. Lähiopetus toteutuu pääasiassa Kuopiossa.
Yhteyshenkilö
Kemiläinen Arja, Pennanen Helena, Kellomäki Marjaana


4 SAIPEO21 Perioperatiivisen potilaan hoitotyö eri toimintaympäristöissä

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -noudattaa Suomen terveydenhuoltoa koskevaa lainsäädäntöä, asetuksia ja viranomaisten ohjeistuksia -työskennellä potilasturvallisuutta vaalien -selittää ja analysoida potilaan elintoimintojen tutkimiseen, tarkkailuun ja ylläpitoon liittyvät asiat -selittää ja toteuttaa aseptiset toimintatavat ja käytänteet perioperatiivisessa hoitotyössä ja arvioida aseptiikan puutteista johtuvia haittoja -soveltaa tietoja potilaan toimenpiteeseen valmistamisessa ja ohjauksessa sekä keskeisissä leikkaus- ja anestesiahoitotyön toiminnoissa sekä toimenpiteen jälkeisessä tarkkailussa ja hoidossa(mm. haavanhoidossa) -selittää ja toteuttaa potilaan turvallisen lääkehoidon, nestehoidon ja verensiirron perusteet esimerkkejä antaen -perioperatiivisen hoitotyön lääkelaskut virheettömästi -arvioida moniammatillisen yhteistyön merkitystä perioperatiivisen potilaan hoidossa
Keskeiset sisällöt
Anestesiahoitotyö eri erikoisaloilla (5 op). Elektiivinen potilas, LEIKO-, PÄIKI-, HERKO-potilas ja päivystyspotilas, aseptiikka, kivunhoito, erilaiset anestesiamuodot, lääke- ja nestehoito sekä verensiirto, potilaan elintoimintojen tarkkailu ja turvaaminen, tietojärjestelmät ja kirjaaminen sekä raportointi, laiteturvallisuus ja turvalliset työskentelytavat, moniammatillinen yhteistyö ja viestintä eri toimijoiden kanssa. Lääkelaskenta. Leikkaushoitotyö eri erikoisaloilla (5 op). Elektiivinen potilas, LEIKO-, PÄIKI-, HERKO-potilas ja päivystyspotilas, leikkaushoitajan ammatillinen pätevyys, aseptiikka, turvallisuus, kommunikointi ja dokumentaatio, tietojärjestelmät ja kirjaaminen, hoitovalmistelut ja leikkaushoidon tekniikka, lääkehoito, leikkausasennot ja äkilliset erityistoiminnot, moniammatillinen yhteistyö ja viestintä eri toimijoiden kanssa.
Suoritustavat
Tenttien ja lääkelaskutentttien (100% oikein) hyväksytty suorittaminen.Seminaaritehtävä. Englanninkieliseen materiaaliin perehtymisen ja sen käyttö oppimistehtävissä. Taitopajoihin(100%) ja simulaatioihin(100%) osallistuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
ILOLA,Tiina, HEIKKINEN Katja, HOIKKA,Arja, HONKANEN, Riitta ja KATOMAA, Johanna (toim.) 2013. Anestesiahoitotyön käsikirja. Helsinki. Kustannus Oy Duodecim. Saatavissa Terveysportissa. NIEMI-MUROLA, Leila, AHLMEN-LAIHO, Ulla, HUTTUNEN, Tuomas,METSAVAINIO, Kirsimarja ja VAKKALA, Merja(toim.) 2021 Anestesiologian ja tehohoidon perusteet. eKirja Oppiportissa. SAANO, Susanna ja TAAM-UKKONEN, Minna. 2018. Lääkehoidon käsikirja (luku Anestesia). SanomaPro. KALSO, Eija, HAANPÄÄ,Maija, HAMUNEN, Katri, KONTTINEN, Vesa ja VAINIO, Anneli (toim.) 2018. Kipu. (luvut Akuutti kipu: Vamman ja leikkauksen jälkeinen kipu: Lasten kivun lääkehoito ja akuutti kipu). eKirja Oppiportissa. RUSKOAHO, Heikki, ym. (toim). Farmakologia ja toksikologia (luku Keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet: Anestesia-aineet ja puudutteet). eKirja Oppiportissa. LEPPÄNIEMI, Ari, KUOKKANEN,Hannu ja SALMINEN, Pauliina(toim.) 2018. Kirurgia. eKirja Oppiportissa. TAPANAINEN, Juha, HEIKINHEIMO, Oskari ja MÄKIKALLIO, Kaarin(toim.) 2019. Naistentaudit ja synnytykset (Gynekologinen kirurgia). eKirja Oppiportissa. ANTTILA, Veli-Jukka, KANERVA,Mari, KURONEN, Tiina.ym.(toim.) 2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. THL. Woodhead & Fudge (edit.) 2012. Manual of perioperative care. An essential guide. Wiley-Blackwell, e-book (via Savonia Finna), s. 41- 79, 95-189, 219-319. Muu opintojaksolla käytettävä materiaali, ml. suomen- ja englanninkieliset artikkelit.
Edeltävät opinnot
Perusopinnot ja pakolliset ammattiopinnot.
Muuta huomioitavaa
Toteutetaan vain suomen kielellä.
Yhteyshenkilö
Aura Suvi, Kinnunen Tommi


4 SAIHPEO21 Harjoittelu: Perioperatiivisen potilaan hoitotyö eri toimintaympäristöissä

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -noudattaa Suomen terveydenhuoltoa koskevaa lainsäädäntöä, asetuksia ja viranomaisten ohjeistuksia ja työskennellä potilasturvallisuutta vaalien -analysoida potilaan elintoimintojen tutkimiseen, tarkkailuun ja ylläpitoon liittyvät asiat -toteuttaa aseptiset toimintatavat ja käytänteet perioperatiivisessa hoitotyössä ja arvioida aseptiikan puutteista johtuvia haittoja -soveltaa tietoja potilaan toimenpiteeseen valmistamisessa ja ohjauksessa sekä keskeisissä leikkaus- ja anestesiahoitotyön toiminnoissa sekä toimenpiteen jälkeisessä tarkkailussa ja hoidossa -toteuttaa potilaan turvallisen lääkehoidon, nestehoidon ja verensiirron perusteet -arvioida moniammatillisen yhteistyön merkitystä perioperatiivisen potilaan hoidossa -osaa laatia CV:n, infograafin ja video CV:n
Keskeiset sisällöt
Harjoittelu perioperatiivisessa toimintayksikössä ja/tai työpaikalla tapahtuva oppiminen intra- ja postoperatiivisessa hoitoyksikössä. PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö)
Suoritustavat
Harjoittelun hyväksytty suorittaminen erillisten arviointikriteerien mukaisesti. Opintojakso voidaan suorittaa kv-vaihdossa. PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö) hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perusopinnot ja pakolliset ammattiopinnot
Muuta huomioitavaa
Hybridi-toteutus: Materiaalit ja opetus sekä suomeksi että englanniksi Hybrid-implementation : Materials and lessons both Finnish and English.
Yhteyshenkilö
Aura Suvi, Kinnunen Tommi


4 SAIMTP21 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö eri toimintaympäristöissä

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -arvioida mielenterveys- ja päihdeongelmaa kokemuksellisena ilmiönä elämänkulun eri vaiheissa -analysoida ajankohtaisia mielenterveys- ja päihdehoitotyön ilmiöitä ja trendejä -käyttää monipuolisesti ja tarpeenmukaisesti mielenterveys- ja päihdehoitotyön arviointi-, ohjaus- ja auttamismenetelmiä -käyttää erityisiä mielenterveyden edistämisen menetelmiä asiakkaan mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi -soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa mielenterveys- ja päihdehoitotyössä -arvioida omaa ammatillista osaamistaan ja kehitystarpeitaan -osaa mielenterveys-ja päihdetyössä käytettävän lääkityksen ja tarvittavat lääkelaskut
Keskeiset sisällöt
Mielenterveystyön taidot ja osaaminen 5op. Mielen hyvinvoinnin edistäminen elämänkulun eri vaiheissa. Mielenterveyshoitotyön uudistuvat palvelut. Hoidon tarpeen arviointi mielenterveyshäiriöissä ja kriiseissä. Asiakkaiden tukeminen itsehoitoon. Psyykkinen kriisi / mielenterveyshäiriö asiakkaan kokemuksena. Kriisit ja kriisien hoitotyö. Itsetuhoisen ihmisen auttaminen, itsemurhavaaran arviointi ja itsemurhaa yrittäneen hoitotyö. Psykoedukaatio, koulutuksellinen perhetyö ja läheisten osallistaminen potilaan hoitoon. Psykoterapiamenetelmät. Pakon käytön vähentäminen mielenterveyshoitotyössä. Tehostettu läsnäolo auttamismenetelmänä. Eritystä tukea tarvitsevien ryhmien mielenterveyshoitotyö. Skitsofreniaa sairastavien potilaiden elämänlaadun edistäminen. Päihdetyön taidot ja osaaminen 5op. Päihdehäiriö/riippuvuus asiakkaan kokemuksena. Päihdehoitotyön palvelut elämänkulun eri vaiheissa. Hoidon tarpeen arviointi päihdehäiriöissä ja riippuvuusongelmissa. Asiakkaiden tukeminen itsehoitoon. Erilaiset riippuvuudet ja riippuvuuksien hoitotyö. Motivoiva toimintatapa päihdehoitotyössä. Eritystä tukea tarvitsevien ryhmien hoitotyö. Lääkelaskenta.
Suoritustavat
Lähiopiskeluun, taitopajoihin(100%), simulaatioihin (100%) ja tutoriaalityöskentelyyn (100%) osallistuminen. Englanninkieliseen materiaaliin perhtyminen ja sen käyttö oppimistehtävissä. Oppimistehtävien suorittaminen.Tentin ja lääkelaskujen (100% oikein) hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
ANTIKAINEN R. & RANTA, M. (toim) 2008. Kohti vastavuoroisuutta. Psykoterapeuttinen hoitosuhde. Kustannusyhtiö Duodecim Oy TAI Lindberg M, Louheranta O, Mustonen K, Salo O, Stenius J. (toim.) 2015. Psykoterapeuttinen hoitosuhde. Kustannus oy Duodecim Oy. PARTANEN, Airi, HOLMBERG, Jan, INKINEN, Maria., KURKI, Marjo. & SALO-CHYDENIUS, Sisko. 2015. Päihdehoitotyö. Sanoma Pro Oy. Helsinki. (ei luku 3). NORDLING, Esa & TOIVIO, Timo. 2013. Mielenterveyden psykologia. Helsinki. Edita. (luvut 3, 4 ja 8) tai HUTTUNEN Matti, KALSKA Hely. (toim.) 2015 tai 2012. Psykoterapiat. Kustannus oy Duodecim Oy. (luvut 1-8 ja 23-26) (vanhemmassa versiossa luvut 22-25). ASTON V. & COFFEY, M. 2012. Recovery: What mental health nurses and service users say about the concept of recovery. Journal Psychiatric and Mental Health Nursing, 19 (3), 257-263. Muut ajankohtaiset englanninkieliset tutkimusartikkelit/oppikirjat ilmoitetaan opintojakson alussa.
Edeltävät opinnot
Perusopinnot ja pakolliset ammattiopinnot
Muuta huomioitavaa
Toteutetaan vain suomen kielellä (Implementation only in Finnish) Läsnäolovelvoitteinen opetus ilmoitetaan opintojakson alussa.
Yhteyshenkilö
Aho Jukka, Kainulainen Arja-Sisko


4 SAIHMTP21 Harjoittelu: Mielenterveys- ja päihdehoitotyö eri toimintaympäristöissä

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -arvioida mielenterveys- ja päihdeongelmaa kokemuksellisena ilmiönä elämänkulun eri vaiheissa -analysoida ajankohtaisia mielenterveys- ja päihdehoitotyön ilmiöitä ja trendejä -noudattaa mielenterveys- ja päihdehoitotyötä ohjaavaa lainsäädäntöä ja ohjeita -tunnistaa eettisiä ristiriitatilanteita ja osaa tuoda niitä esille rakentavalla tavalla -käyttää monipuolisesti ja tarpeenmukaisesti mielenterveys- ja päihdehoitotyön arviointi-, ohjaus- ja auttamismenetelmiä -hallitsee turvallisesti mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytettävien lääkkeiden antotavat ja -menetelmät -soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa mielenterveys- ja päihdehoitotyössä ja kehittää mielenterveys- ja päihdehoitotyötä tutkitun tiedon ja suositusten avulla -arvioida omaa ammatillista osaamistaan ja kehitystarpeitaan -osaa laatia CV:n, infograafin ja video CV:n
Keskeiset sisällöt
Hoitotyön filosofia ja etiikka, ihmisoikeudet ja ihmisarvo, työtä ohjaava lainsäädäntö ja ohjeet. Moniammatillinen yhteistyö organisaatioissa ja niiden välillä. Näyttöön perustuvat mielenterveys- ja päihdehoitotyön auttamismenetelmät. Potilaan ja läheisten ohjaus. Työnohjaus. Oman ammatillisen osaamisen kehittäminen mielenterveys- ja päihdehoitotyössä.PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö)
Suoritustavat
Lähtötasokuvaus viimeistään viikkoa ennen harjoittelun alkua. Harjoittelun hyväksytty suorittaminen. Harjoitteluun liittyvän tehtävän tekeminen.PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö) hyväksytty suorittaminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Harjoitteluyksikön osoittama materiaali.
Edeltävät opinnot
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö eri toimintaympäristöissä -opintojakso suoritettu tai siitä on suoritettu riittävä osuus toteutussuunnitelman mukaisesti.
Muuta huomioitavaa
Toteutetaan vain suomen kielellä (Implementation only in Finnish)
Yhteyshenkilö
Aho Jukka, Kainulainen Arja-Sisko


4 SAISKL21 Sisätauteja sairastavan kliininen hoitotyö eri toimintaympäristöissä

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -suunnitella, toteuttaa ja arvioida sisätauteja, syöpätauteja, endokrinologisia ja neurologisia sairauksia sairastavien hoitoa eri hoitoympäristöissä -suunnitella, toteuttaa ja arvioida palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan ja hänen läheistensä hoitoa eri hoitoympäristöissä -käyttää elinjärjestelmien kliinisen tutkimisen menetelmiä ja erilaisia mittareita potilaan tilan ja hoidon tarpeen arvioinnissa sekä toteutuksessa -selittää sisätautien, endokrinologisten ja neurologisten sairauksien hoidossa käytettävien lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja osaa toteuttaa turvallista lääkehoitoa -selittää biologisten lääkkeiden vaikuttavauutta eri sairauksien hoidossa -suunnitella, toteuttaa ja arvioida potilaan ja omaisten voimavaralähtöistä ohjausta ja psykososiaalista tukea sairauden eri vaiheissa -soveltaa ja analysoida näyttöön perustuvaa tietoa hoidossa ja terveyden sekä toimintakyvyn ylläpitämisessä -toimia monialaisesti yhteistyössä sisätauteja, syöpää, endokrinologisia ja neurologisia sairauksia sairastavan potilaan hoitoketjussa ja kehittää näyttöön perustuvaa kliinistä hoitotyötä
Keskeiset sisällöt
Tulehdukselliset sydänsairaudet, sydämen tahdistinhoidot, dialyysihoidot, vaikean lihavuuden hoito, tulehduksellisten suolistosairauksien lääke- ja avannehoito, biologinen lääkehoito, hermosoluja vaurioittavat neurologiset sairaudet (ALS, MS) vaativa diabeteksen hoito ja hoitoteknologia,palliatiivinen hoito, potilaan kliininen tutkiminen, näyttöön perustuva kliinisen hoitotyön kehittäminen, ravitsemushoito, voimavaralähtöinen ohjaaminen, monialaisuus. Lääkelaskenta.
Suoritustavat
Tehtävien tekeminen, simulaatioihin(100%), seminaareihin(100%) ja taitopajoihin(100%) osallistuminen. Kliinisen osaamisen arviointi OSCE-menetelmällä. Tentin ja lääkelaskujen(100% oikein) hyväksytty suorittaminen. Englanninkieliseen materiaaliin perehtyminen ja sen käyttö oppimistehtävissä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Käypähoitosuositukset sekä muu erikseen sovittava suomen-ja englanninkielinen materiaali
Edeltävät opinnot
Perusopinnot ja pakolliset ammattiopinnot
Muuta huomioitavaa
Toteutetaan vain suomen kielellä.(Implementation only in Finnish)
Yhteyshenkilö
Hynynen Marja-Anneli, Mäkeläinen Tiina


4 SAIHSKL21 Harjoittelu: Sisätauteja sairastavan kliininen hoitotyö eri toimintaympäristöissä

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -osaa toimia ammattieettisesti ja sairaanhoitajan identiteetin mukaisesti sekä kykenee arvioimaan osaamistaan ja kehittymistään vuorovaikutussuhteissa -hallitsee kliinisessä hoitotyössä tarvittavat keskeiset toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset hoidon tarpeen arvioinnissa ja osana monialaista kokonaishoitoa eri toimintaympäristöissä -osaa suunnitella ja toteuttaa ja arvioida sisätauteja, syöpätauteja, endokrinologisia ja neurologisia sairauksia sairastavien hoitoa ja osaa dokumentoinnin sekä ISBARin mukaisen raportoinnin -selittää hoidossa käytettävien lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja osaa laskea lääkelaskut ja toteuttaa turvallista lääkehoitoa -hallitsee voimavaralähtöisen, terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävän ohjauksen ja osaa tukea psykososiaalisesti yksilöä ja läheisiä sairauden eri vaiheissa -soveltaa ja analysoida näyttöön perustuvaa tietoa hoidossa ja terveyden sekä toimintakyvyn ylläpitämisessä -toimii monialaisesti yhteistyössä sisätauteja, syöpää, endokrinologisia ja neurologisia sairauksia sairastavan potilaan hoitoketjussa ja kehittää näyttöön perustuvaa kliinistä hoitotyötä -toimii ergonomisesti ja aseptisesti oikein sekä hallitsee infektioiden torjunnan eri toimintaympäristöissä -osa arvioida ja kehittää omaa hoitotyön kliinistä ammatillista asiantuntijuuttaan -osaa laatia CV:n, infograafin ja video CV:n
Keskeiset sisällöt
Hoitoteknologia, potilaan kliininen tutkiminen, näyttöön perustuva kliinisen hoitotyön kehittäminen, ravitsemushoito, voimavaralähtöinen ohjaaminen ja ohjauksen vaikuttavuuden arviointi, monialaisuus.PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö)
Suoritustavat
Harjoittelu eri toimintaympäristöissä.PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö) hyväksytty suorittaminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Käypähoitosuositukset sekä muu erikseen sovittava materiaali
Edeltävät opinnot
Perusopinnot ja pakolliset ammattiopinnot suoritettu. Sisätauteja sairastavan kliininen hoitotyö eri toimintaympäristöissä teoriaopinnot suoritettu - aloitettu.
Muuta huomioitavaa
Toteutetaan vain suomen kielellä.(Implementation only in Finnish)
Yhteyshenkilö
Mäkeläinen Tiina, Hynynen Marja-Anneli


4 SAIPAL1 Ihmislähtöinen palliatiivinen hoito

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija Osaa selittää palliatiivisen hoidon ja saattohoidon keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet Osaa soveltaa palliatiivista ja saattohoitoa määrittäviä keskeisiä lakeja ja säädöksiä Osaa määritellä eettisiä ja juridisia kysymyksiä sekä osaa toimia eettisten arvojen ja periaatteiden mukaisesti palliatiivisessa ja saattohoidossa Ymmärtää keskeisten lakien ja säädösten merkityksen palliatiivisessa ja saattohoidossa Ymmärtää palliatiivisen ja saattohoidon linjaukset ja hoidon rajaukset sekä ymmärtää ennakoivan hoitosuunnitelman ja hoitotahdon merkityksen potilaan hoidossa Tietää palliatiivisen ja saattohoitopotilaan keskeiset palveluketjut ja hoidon tasot Osaa arvioida eri potilasryhmien yksilöllisiä palliatiivisen hoidon tarpeita ja soveltaa osaamista työssään Ymmärtää ammatillisen osaamisen kehittämisen merkityksen palliatiivisessa hoidossa Osaa tukea potilaan toimintakykyä ja tietää kuntoutuksen menetelmien merkityksen palliatiivisessa hoidossa
Keskeiset sisällöt
Palliatiivisen hoidon sekä saattohoidon keskeiset käsitteet Palliatiivista ja saattohoitoa säätelevä lainsäädäntö ja suositukset Eettiset ja juridiset näkökulmat Eutanasia ilmiönä Palliatiivisen hoidon tasot ja palveluketjut Kotisaattohoito Julkisen/yksityisen/3. sektorin ja vapaaehtoisten rooli palliatiivisessa hoidossa Hoidon linjaukset, rajaukset, ennakoiva hoitosuunnitelma, hoitoneuvottelu, hoitotahto Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutuksen menetelmät palliatiivisessa hoidossa Erilaiset potilasryhmät palliatiivisessa ja saattohoidossa
Suoritustavat
Verkko-ja lähiopetukseen sekä simulaatioihin osallistuminen, tehtävien hyväksytty suorittaminen Tentin hyväksytty suorittaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
ANTTONEN, MS. 2016. Kuoleman vaikeuden lievittäminen kuoleman todellisuuden kohtaavassa ja ohittavassa saattohoidossa. Substantiivinen teoria saattohoidosta potilaan, perheenjäsenen ja hoitohenkilökunnan näkökulmasta. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0066-1 (Soveltuvin osin) SAARTO,T, HÄNNEINEN, J, ANTIKAINEN, R & VAINIO, A(toim.). Palliatiivinen hoito. 2015. Duodecim. Hki. (Soveltuvin osin) SAARTO, T, HÄNNINEN, J, ANTIKAINEN R & VAINIO, A (toim.). 2017. Palliatiivisen hoidon hyvät käytännöt. 2017. Kustannus oy Duodecim. Hki. (Soveltuvin osin) Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa. 2019. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:14. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestäminen. 2017. Työryhmän suositus osaamis- ja laatukriteereistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmälle. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:44. Palliatiivinen talo.fi https://www.terveyskyla.fi/palliatiivinentalo PULKKINEN, M. 2016. Salattu, suoritettu ja sanaton suru: Läheisen menettäminen kokonaisvaltaisena kokemuksena. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-2243-8 (Soveltuvin osin) Äkillisesti kuolleen henkilön läheisten tukeminen. 2018. Hoitotyön tutkimussäätiö Hotus. 03.09.2018. https://www.hotus.fi/akillisesti-kuolleen-henkilon-laheisten-tukeminen-hoitosuositus/ Ajankohtaiset artikkelit ja muu opettajan osoittama materiaali
Yhteyshenkilö
Ylinen Eeva-Riitta


4 SAIPAL2 Palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan oire- ja kivunhoito

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan oireiden ja kivun hoitoa sekä ohjata potilasta ja hänen läheisiään yksilölliset tarpeet huomioiden Osaa käyttää yleisimpiä oirekyselyitä ja -mittareita hoidossa Osaa palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan turvallisen ja vaikuttavan lääkkeellisen ja lääkkeettömän hoidon periaatteet Osaa toimia moniammatillisessa tiimissä potilaan oirehoidon helpottamiseksi Ymmärtää kuoleman prosessin ja soveltaa osaamistaan potilaan hoidossa kuoleman jälkeen huomioiden potilaan läheiset
Keskeiset sisällöt
Yleisimmät oireet, niiden syntymekanismit sekä lääkkeellinen ja lääkkeetön hoito Oirekyselyt ja kipumittarit Moniammatillinen tiimityö Palliatiivisen sedaation periaatteet Kuolema ja kuoleman jälkeinen hoito
Suoritustavat
Tentin hyväksytty suorittaminen, oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Käypä hoito suositus: Palliatiivinen hoito ja saattohoito. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2018. Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi Palliatiivinen talo.fi https://www.terveyskyla.fi/palliatiivinentalo SAARTO,T, HÄNNEINEN, J, ANTIKAINEN, R & VAINIO, A(toim.). Palliatiivinen hoito. 2015. Duodecim. Hki. (Soveltuvin osin) Ajankohtaiset artikkelit ja muu opettajan osoittama materiaal
Yhteyshenkilö
Ylinen Eeva-Riitta


4 SAIPAL3 Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija Osaa tunnistaa, kohdata, ohjata ja tukea kokonaisvaltaisesti potilaiden ja heidän läheistensä yksilöllisiä tarpeita ja osaa hyödyntää läsnäoloa auttamismenetelmänä Ymmärtää kriisin ja surun merkityksen osana eri-ikäisten ja eri kulttuurista tulevien ihmisten elämää Tuntee moniammatillisen yhteistyön mahdollisuudet kokonaisvaltaisen tuen tarjoamisessa Ymmärtää perhekeskeisyyden, osallisuuden ja merkityksellisyyden käsitteen ja osaa soveltaa niitä työssään Tunnistaa ja ennakoi sairaudesta johtuvia potilaan kommunikoinnin muutoksia Osaa hyödyntää puhetta tukevia tai korvaavia kommunikointimenetelmiä sekä -apuvälineitä Tunnistaa oman suhtautumisensa kuolemaan ja työhyvinvoinnin merkityksen
Keskeiset sisällöt
Palliatiivisen ja saattohoitopotilaan ja hänen läheistensä kokonaisvaltainen kohtaaminen, dialoginen vuorovaikutus ja vaikeiden asioiden puheeksi otto Surun tehtävä ja merkitys Kulttuurisensitiivisyys surun ja kuoleman kohtaamisessa Toivon ylläpitäminen ja merkityksellisyys Hoitava läsnäolo ja kunnioittava kosketus auttamismenetelminä Tuen muodot (psykososiaalinen, informatiivinen, emotionaalinen, psyykkinen, henkinen ja hengellinen, eksistentiaalinen ja käytännön tuki) Moniammatillinen yhteistyö kokonaisvaltaisessa potilaan tukemisessa Potilaan kommunikoinnin muutokset, puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät sekä -apuvälineet Oman kuoleman- ja surukäsityksen sekä elämänhistorian reflektointi ja oma työssäjaksaminen Opintojakso sisältää valtakunnallisen osaamisen testin, joka arvioidaan hyväksytty - hylätty
Suoritustavat
Verkko-ja lähiopetukseen osallistuminen, oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Käypä hoito- suositus: Palliatiivinen hoito ja saattohoito. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2018. Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi Palliatiivinen talo.fi https://www.terveyskyla.fi/palliatiivinentalo SAARTO,T, HÄNNEINEN, J, ANTIKAINEN, R & VAINIO, A(toim.). Palliatiivinen hoito. 2015. Duodecim. Hki. (Soveltuvin osin) Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa. 2019. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:14. STM uudet palliatiivisen hoidon suositukset 2019 Suositeltava oheismateriaali AHLBLAD, J. 2019. Miten kohdata kuolema. Tammi. Helsinki. (soveltuvin osin) ANTTONEN, MS. 2016. Kuoleman vaikeuden lievittäminen kuoleman todellisuuden kohtaavassa ja ohittavassa saattohoidossa. Substantiivinen teoria saattohoidosta potilaan, perheenjäsenen ja hoitohenkilökunnan näkökulmasta. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0066-1 (Soveltuvin osin) HIRVONEN,O & PÖYHIÄ, R. 2016. Palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan DNR-päätös – uskallanko ottaa puheeksi? Duodecim 132:844-9. HÄNNINEN, J. 2019: luento "Eutanasia, sedaatio ja kuoleman jouduttaminen" https://www.youtube.com/watch?v=3ymKPaWrmfo LEHTO, J, MARJAMÄKI, E & SAARTO, T. 2019. Elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma. Duodecim 135: 335-42. Muistiliitto 2016. Muistisairaan ihmisen hyvä saattohoito. Opas saattohoitoon osallistuville. Muistiliitto Ry. SAARTO, T, HÄNNINEN, J, ANTIKAINEN R & VAINIO, A (toim.). 2017. Palliatiivisen hoidon hyvät käytännöt. 2017. Kustannus oy Duodecim. Hki. (Soveltuvin osin) SAARTO, T& LEHTO, J. 2019. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestäminen Suomessa - kolmiportainen malli. Duodecim 135:535–41. SAUKKONEN, M, VIITALA, A, LEHTO, J, ÅSTEDT-KURKI, P. 2017.Syöpäpotilaan ja hänen läheisensä selviytymistä edistävät tekijät palliatiivisen hoidon aikana: systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Hoitotiede 2017, Vol.29(3), 195-206 SURAKKA, T, MATTILA, KP, ÅSTEDT-KURKI, P, KYLMÄ, J & KAUNONEN, M. 2015. Palliatiivinen hoitotyö: parantumattomasti sairas ja hänen perheensä. Fioca Ajankohtaiset artikkelit ja muu opettajan osoittama materiaali
Yhteyshenkilö
Ylinen Eeva-Riitta


4 SAIHPAL1 Harjoittelu: Palliatiivinen hoitotyö eri toimintaympäristöissä

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija - ymmärtää sairaanhoitajan roolin palliatiivisen potilaan hoidon ja saattohoidon koordinoinnissa ja päätöksenteossa - ymmärtää palliatiivisen hoidon järjestämisen tasot ja niiden integroitumisen sosiaali- ja terveydenhuoltoon - osaa kohdata ja tukea laaja-alaisesti palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa olevaa potilasta ja hänen läheisiään huomioiden kulttuuriset tekijät sekä fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja eksistentiaaliset tarpeet - osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida palliatiivista ja saattohoitoa kokonaisvaltaisesti potilaan elämän loppuvaiheen ennakoivan hoitosuunnitelman mukaisesti eettiset ja juridiset periaatteet huomioiden - osaa toteuttaa ja arvioida kokonaisvaltaista oirehoitoa - osaa toteuttaa ja arvioida palliatiivisen ja saattohoitopotilaan lääkkeellistä ja lääkkeetöntä kivunhoitoa erilaisilla auttamismenetelmillä - osaa toimia osana moniammatillista tiimiä palliatiivisessa hoidossa potilaiden, läheisten sekä hoidossa mukana olevien eri tahojen kanssa - osaa huomioida työhyvinvoinnin merkityksen palliatiivisessa ja saattohoidossa -osaa laatia CV:n, infograafin ja video CV:n
Keskeiset sisällöt
Palliatiivisen hoitotyön eettiset ja juridiset periaatteet Sairaanhoitajan rooli palliatiivisen potilaan hoidon ja saattohoidon koordinoinnissa ja päätöksenteossa Hoidon järjestämisen tasot ja niiden integroitumisen sosiaali- ja terveydenhuoltoon Palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa olevan potilaan ja hänen läheisten kohtaaminen ja tukeminen Palliatiivisen ja saattohoidon kokonaisvaltainen suunnittelu, toteutus ja arviointi ennakoivan hoitosuunnitelman mukaisesti Kokonaisvaltaisen oirehoito Lääkkeellinen ja lääkkeetön kivunhoito Moniammatillinen tiimityö Työhyvinvointi PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö) hyväksytty suorittaminen
Suoritustavat
Harjoittelu eri toimintaympäristöissä, jossa toteutetaan palliatiivista hoitoa. PLE(henkilökohtainen oppimisympäristö) hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Käypähoitosuositukset sekä muu erikseen sovittava materiaali
Edeltävät opinnot
Perusopinnot ja pakolliset ammattiopinnot suoritettu. Palliatiivinen hoitotyö eri toimintaympäristöissä teoriaopinnot suoritettu - aloitettu.
Muuta huomioitavaa
Toteutetaan vain suomen kielellä (Implementation only in Finnish)
Yhteyshenkilö
Ylinen Eeva-Riitta


4 SAVONT1 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta sopivan opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op ONT10: Opinnäytetyön suunnittelu (5 op) - opinnäytetyöhön ja sen tekemiseen orientoituminen - aiheen valitseminen ja rajaaminen - opinnäytetyön suunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen ONT20 Opinnäytetyön toteutus (5 op) - opinnäytetyön tekeminen - opinnäytetyön tulokset/tuotos ONT30 Opinnäytetyön viimeistely (5 op) - opinnäytetyön raportointi ja julkaiseminen ONT40 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 SOTEONT10 Opinnäytetyön suunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
OPintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta perustellun opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista - suunnitella ja toteuttaa opinnäytetyön aihekuvauksen ja täydentää sen työsuunnitelmaksi - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön aiheen valitseminen ja rajaaminen sekä aihekuvauksen tekeminen - ohjaus- ja hankkeistamissopimus - opinnäytetyön ohjaajan määrittyminen - tiedonhankinnan ohjaus - opinnäytetyön työsuunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen
Suoritustavat
Opinnäytetyöinfoon osallistuminen, aihekuvauksen tekeminen, itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta, opinnäytetyön suunnitelman esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT20 Opinnäytetyön toteutus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön itsenäinen tekeminen - opinnäytetyön tekemisen eri vaiheisiin liittyvä ohjaus - opinnäytetyön tulokset/tuotos - työn esittely seminaarissa
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot sekä opinnäytetyön suunnittelu 5 op -opintojakso.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT30 Opinnäytetyön viimeistely

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön ja sen raportin muokkaus ja viimeistely seminaarissa sekä ohjaajalta saadun palautteen mukaisesti - opinnäytetyön plagiointitarkistus - opinnäytetyön luovuttaminen arvioitavaksi
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. SOTEONT10 Opinnäytetyön suunnittelu 5 op SOTEONT20 Opinnäytetyön toteutus 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT40 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö


4 SAVONT2 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta innovatiivisen opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op ONT50 Opinnäytetyö, projekti 1 (5 op) ONT60 Opinnäytetyö, projekti 2 (5 op) ONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen (5 op) ONT80 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 SOTEONT50 Opinnäytetyö, projekti 1

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT60 Opinnäytetyö, projekti 2

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan kirjallisen synteesin, artikkelin, raportin tai muun julkaisun.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Suoritustavat
Opinnäytetyön osana toteutettujen projektien kokoava raportointi, opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. SOTEONT50 Opinnäyteyö, projekti 1, 5 op SOTEONT60 Opinnäytetyö, projekti 2, 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT80 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö


Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.