Opiskelijoita kahvip�yd�ss�.





TT22KP Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma

Opetussuunnitelman vastuuhenkilö: Pirjo Kinnunen

Koulutuksen lähtökohdat

Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma johtaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon, tutkintonimike on Terveydenhoitaja (AMK). Opintojen laajuus on 240 opintopistettä ja kesto 4 vuotta.
Koulutus sisältää sairaanhoitajatutkinnon, sairaanhoitaja (AMK). Terveydenhoitajan tutkintoon johtavat ammattiopinnot ovat laajuudeltaan vähintään 60 op. Terveydenhoitajan koulutuksen tulee täyttää sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnolle, sairaanhoitaja (AMK) ja terveydenhoitaja (AMK), asetetut vaatimukset. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa Euroopan unionin alueella yhteisesti määriteltyä korkeakoulutasoa, mikä mahdollistaa työvoiman ja asiantuntijoiden liikkumisen. Opinnäytetyö 15 op, johon liittyy kypsyysnäyte, tehdään koulutuksen ensimmäisen 210 op:n aikana. Terveydenhoitajatyön ammattiopinnoissa tehdään kehittämistyö (5 op) terveydenhoitajatyön ammatillisen osaamisen lisäämiseksi ja terveydenhoitajan työn ja ammatin kehittämiseksi.

Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja toimii itsenäisesti hoitotyön/terveydenhoitotyön asiantuntijana monitoimijaisissa työryhmissä ja verkostoissa sekä kehittää ja edistää tutkimus- ja muuhun näyttöön perustuvaa hoitotyötä/terveydenhoitotyötä. Terveydenhoitotyön/hoitotyön asiantuntijat toimivat terveyttä edistävästi sekä kansallisessa että kansainvälisessä työelämässä. He voivat työskennellä julkisissa ja yksityisissä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa (sairaalat, hoitokodit, lääkäreiden vastaanotot, terveyskeskukset, oppilaitokset ja työyhteisöt.). Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja osallistuu terveys- ja hyvinvointipalvelujen kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kestävän kehityksen mukaisesti. Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja toteuttaa ja kehittää yksilön, perheen ja yhteisön hoitotyötä, joka on terveyttä edistävää ja ylläpitävää, sairauksia ehkäisevää, parantavaa ja kuntoutumista edistävää. Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja ammatilliseen osaamiseen kuuluu mm. yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen terveyteen, hyvinvointiin ja voimavaroihin vaikuttavien tekijöiden ennakointi ja voimavaroja tukeva ohjaus.

Terveydenhoitaja osaa ehkäistä ja ylläpitää yksilöiden, perheiden, työ- ja muiden yhteisöjen, väestön ja ympäristön terveyttä sekä osaa ehkäistä sairauksia. Hän osaa vahvistaa asiakkaiden voimavaroja, itsehoitoa ja kykyä elää terveellisesti. Terveydenhoitaja tekee työtään äitiys- ja lastenneuvoloissa, perhesuunnitteluneuvoloissa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, työterveyshuollossa, ikääntyneiden palveluissa ja terveyskeskusten vastaanotoilla sekä erilaisissa yhteisöissä, järjestöissä, koulutus- ja projektitehtävissä ja itsenäisenä yrittäjänä. Työ edellyttää kykyä ja rohkeutta puuttua varhain asiakkaan tilanteeseen elämänkulun eri vaiheissa. Terveydenhoitajan asiantuntijuudessa korostuu kriittinen ajattelu, itsenäinen päätöksenteko ja vastuullisuus. Terveydenhoitajan asiantuntijuuden erityisyytenä on laaja-alainen näkemys eri-ikäisten väestönryhmien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Terveydenhoitajan työssä korostuu yhteisö- ja väestölähtöisyys Terveydenhoitajan työ sisältää etsivää työtä, toimintaa monialaisissa verkostoissa ja matalan kynnyksen palveluissa sekä varhaista puuttumista. Työn tavoitteena on terveyserojen kaventaminen elämänkulun eri vaiheissa.

Terveydenhoitajan/ Sairaanhoitaja toimintaa ohjaavat hoitotyön arvot ja eettiset periaatteet. Hänen ammatillisen toimintansa lähtökohtana ovat kulloinkin voimassa oleva lainsäädäntö ja Suomen terveyspoliittiset linjaukset. Hoitotyön toimintaympäristöä ja henkilöstön osaamista säännellään kansallisella ja eurooppalaisella lainsäädännöllä, jonka tavoitteena on turvata kaikille yhtäläiset mahdollisuudet terveyteen ja hyvinvointiin.

Laillistaminen terveydenhuollon ammattihenkilöksi

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (VALVIRA) laillistaa terveydenhoitajan/sairaanhoitajan hakemuksesta terveydenhuollon laillistetuksi ammattihenkilöksi. Laillistamisen edellytyksenä on, että terveydenhoitaja/ sairaanhoitajakoulutus täyttää koulutuksen vähimmäisvaatimukset. Sairaanhoitajan ammattipätevyyttä ja yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutusta säätelevät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/55/EY ja eurooppalaisen tutkintojen viitekehys (European Qualifications Framework,2006). Ammattikorkeakoulun tehtävänä on todentaa, että valmistuvalla terveydenhuollon ammattihenkilöllä on ammattitaitovaatimusten edellyttämä osaaminen.
Valmistuva terveydenhoitaja (AMK) saa suoritettuaan hyväksytysti 240 opintopistettä todistuksen sekä terveydenhoitajan että sairaanhoitajan koulutuksesta. Opiskelijalle myönnetään sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan tutkinnot samaan aikaan.

Osaamistavoitteet

Terveydenhoitajakoulutuksessa osaamistavoitteena on, että valmistuvalla sairaanhoitajalla/terveydenhoitajalla on laaja-alainen ja vahva kliinisen hoitotyön, tiedon soveltamisen, kehittämisen ja arvioinnin osaaminen sekä valmius jatkuvaan oppimiseen. Koulutus on eurooppalaista ja suomalaista tasoa 6 (kansallinen viitekehys).



Terveydenhoitajan/sairaanhoitajan osaamisprofiili muodostuu kompetensseista.





Terveydenhoitaja on hoitotyön ja erityisesti terveydenhoitajatyön, terveyden edistämisen ja kansanterveystyön asiantuntija elämänkulun eri vaiheissa. Terveydenhoitajatyön tietoperusta on hoitotieteessä, kansanterveystieteessä ja muissa terveystieteissä ja sitä täydentävät muut tieteenalat. Valmistuvalla terveydenhoitajalla on oltava vahvat kliiniset perustiedot ja -taidot ja osaamisen on perustuttava näyttöön. Terveydenhoitajatyön näkökulma on terveyden edistäminen, jolla tarkoitetaan sairauksia ennaltaehkäisevää, terveyttä rakentavaa ja terveyden edellytyksiä tukevaa ja luovaa toimintaa.
Terveydenhoitajakoulutus sisältää terveydenhoitajan ammatilliset osaamisalueet, yleissairaanhoitajan osaamisalueet ja ammattikorkeatutkintojen yhteiset osaamisalueet (Arene ry), jotka täydentävät toisiaan.
Valmistuvan terveydenhoitajan ammatilliset osaamisalueet, joiden osaaminen on perusta terveydenhoitajan työlle eri terveydenhoitajatyön toimintaympäristöissä, ovat seuraavat:

Opintojen rakenne

Sairaanhoitajan opinnot sisältyvät terveydenhoitajan opintoihin.
Terveydenhoitajan opinnot ovat 240 opintopistettä. Opetussuunnitelman mukaan yksi opiskeluvuosi vastaa 60 opintopistettä, mikä tarkoittaa 1600 tuntia opiskelijan työtä. Opiskelijan työ koostuu mm. lähitunneista, etä- ja itsenäisestä opiskelusta, verkko-opiskelusta ja harjoittelusta. Opiskelu sisältää työelämälähtöistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa.


Asiantuntijuuden kehittyminen

Savonian opetussuunnitelmissa opintojaksot muodostavat laajempia opintokokonaisuuksia. Näin ne tukevat opiskelijan kokonaiskehitystä ja asiantuntijuuden kehittymistä. Samalla mahdollistuu opetuksen ja työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistyminen.

Terveydenhoitajan/Sairaanhoitajan opetussuunnitelma on laadittu niin, että
-tutkinto tuottaa työelämässä vaadittavan osaamisen
-koulutus varmistaa opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen.

Opiskelija
- laatii opiskelunsa tueksi henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan
- vastaa opintojensa etenemisestä.
Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat henkilökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa.

Terveydenhoitaja/Sairaanhoitajaopiskelijan asiantuntijuuden kehittyminen lähtee hoitotyöhön perehtymisestä ja etenee kehittämisen ja syventämisen kautta terveydenhoitotyön/hoitotyön soveltajaksi. Vuositeemat ja niiden osaamistason kuvaukset sekä lukukausiteemat ja teemojen osaamistavoitteet auttavat oppijaa suunnittelemaan ja arvioimaan ammatillista kasvuaan ja keskittymään ydintietojen ja taitojen sekä eettisten periaatteiden oppimiseen. Oppiminen on tavoitteellista, tilannesidonnaista ja vuorovaikutuksellista toimintaa. Tämä edellyttää opiskelijan omien tavoitteiden ja päämäärien tunnistamista. Tutkinnon suorittamisen ja riittävän työkokemuksen jälkeen on mahdollisuus hakeutua suorittamaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.



Koulutuksen toteutus



Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on laadukkaan ja työelämäläheisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan monimuotoinen yhdistäminen. Yhteiskehittäminen vahvistaa monialaista toimintaa, kumppanuuksien hyödyntämistä ja työelämäläheisyyttä. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Moninaiset virtuaaliset ja fyysiset ympäristöt Savoniassa ja verkostokumppaneiden tiloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kytkevät teorian ja käytännön laajasti ja kiinnostavasti osaksi opiskelijan oppimista ja organisaatioiden kehittämistä. Koulutukselle on tyypillistä monimuotoisuus, monialaisuus sekä aikaan ja paikkaan sitomattomuus.
Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan opiskelijan ammatillista kasvua koko opintopolun ajan. Savoniassa jokainen opiskelija on yksilö. Koulutus toteutetaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Personoitu koulutus mahdollistaa vaihtoehtoiset suoritustavat sekä opiske-lijan omien tavoitteiden mukaiset yksilölliset polut.
Savoniassa hyödynnetään laajasti aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä työn opinnollistamista osana opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Opiskelija voi syventää tai laajentaa osaamistaan hyödyntämällä Savonian kansallisten ja kansainvälisten korkeakoulukumppaneiden tarjontaa.
Vuositeemojen ja opintojaksojen sisällöissä sekä toteutustavoissa huomioidaan vastuullisuus, kestävä kehitys ja globaalit inhimillisen turvallisuuden haasteet.

Savonian koulutusten työelämälähtöisyys toteutuu opettajien monimuotoisen verkostoitumisen kautta. Verkostot varmistavat myös substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita. Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan opiskelijan ammatillista kasvua koko opintopolun ajan. Savoniassa jokainen opiskelija on yksilö. Koulutus toteutetaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Monipuolisilla koulutuksen toteutustavoilla mahdollistetaan vaihtoehtoiset suoritustavat sekä opiskelijan omien tavoitteiden mukainen eteneminen opinnoissa.
Terveydenhoitaja/Sairaanhoitaja oppimisnäkemyksen mukaan opiskelija on itseohjautuva ja omasta ammatillisesta kasvustaan ja kehittymisestään vastuun ottava yksilö. Opiskelija pitää yllä koko koulutuksen ajan henkilökohtaista oppimisympäristöä (PLE= personal learning environment), jossa reflektoi omaa kehittymistään opintojen puolivuotisteemojen mukaisesti.

Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmassa määritellään kunkin opintojakson tavoitteet ja keskeinen asiasisältö, laajuus opintopisteinä, opintojen ja opetuksen järjestämisen periaatteet sekä vaadittavat suoritukset. Koulutuksen toteutussuunnittelu toteutetaan lukukausittain. Saman lukukauden aikana toteutettavat opintojaksot suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena. Opintojen joustavuuden takaavat virtuaaliopinnot, sosiaalisen median käyttö oppimisen välineenä ja vaihtoehtoisten osaamisen osoittamistapojen käyttäminen. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen, tunnustaminen ja näyttö (AHOT) sekä työn opinnollistaminen ovat osa tätä prosessia. Opiskelun henkilökohtaistamisen (HOPS) ja osaamisen kehittymisen tukena toimii opettajatuutori.
Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelman toteutuksen periaatteita ovat käytännön ja teoriaopetuksen vuoropuhelu, oppiminen erilaisissa asiantuntijakulttuureissa ja opiskelijan yksilöllisten etenemispolkujen turvaaminen. Opiskelussa vuorottelevat ja lomittuvat lähiopetus sekä yksin ja ryhmässä tapahtuva itsenäinen opiskelu. Osa opiskelua ja oppimista tapahtuu koululla taitopajoissa ja simulaatiotilanteissa. Harjoittelu aidoissa työelämän ympäristöissä sekä muut työelämässä käytettävät opiskelumuodot, kuten erilaiset työelämän kanssa yhteistyössä toteutettavat projektit, ovat osa opiskelua ja osaamisen kehittymistä. Opintojen alusta lähtien opiskelijoita tuetaan yhteisölliseen oppimiseen ja itsenäiseen tiedon hankintaan.

Kansainvälistyminen on osa opiskelua. Ruotsin kielen ja viestinnän opinnoissa opiskelija saavuttaa vähintään ammattikorkeakouluasetuksen 7§:n mukaisen kielitaidon, joka arvioidaan kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaisesti. Englannin kielen ja viestinnän opinnoissa opiskelija saavuttaa vähintään opiskelun, ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen kannalta tarpeellisen kielitaidon (taso B2). Suomen kielen ja viestinnän opinnoisa opiskelija saavuttaa vähintään opiskelun, ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen sekä jatko-opintojen kannalta tarpeelliset viestintä- ja vuorovaikutustaidot. Kielen ja viestinnän opinnoissa opiskelijalle annetaan opintojen edetessä palautetta kieli-ja viestintävalmiuksien kehittymisestä. Kieli- ja viestintäopintoja voidaan integroida tarkoituksenmukaisesti ammattiaineiden opintoihin.

Opiskelijalla on mahdollisuus opiskella opintojen eri vaiheessa kansainvälisyyttä ja kulttuurista osaamista 60 op verran joko ulkomailla erilaisissa vaihto-ohjelmissa tai Savoniassa valitsemalla opintoja Bachelor' Degree of Nursing tutkinnosta. Opintojen tai harjoittelujen suorittaminen ulkomailla ei jatka opiskeluaikaa. Kulttuurisia taitoja opiskelija voi harjoitella myös tuutoroidessaan kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita ja toimimalla esimerkiksi maahanmuuttajayhteisöissä. Opiskelija voi halutessaan suorittaa valinnaisia kieliopintoja jotka sisällytetään osaksi henkilökohtaista opiskelu-ja urasuunnitelmaa.

Arvioinnissa noudatetaan Savonia-ammattikorkeakoulun tutkintosääntöä. Arvioinnilla ohjataan ja tarkistetaan opiskelijan opintojen tavoitteiden saavuttamista. Arvioinnin kriteerit perustuvat opintojakson tavoitteisiin ja opiskelijan saa opintojakson alkaessa tiedot arviointiperusteista. Opiskelijalla on oikeus saada tieto arviointiperusteiden soveltamisesta opintosuoritukseensa.Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelmassa lukukauden opinnoista kerätään määrällistä ja laadullista palautetta, joka käsitellään tuutoritunneilla. Tämän lisäksi opiskelijalla on mahdollista antaa palautetta opiskelijoiden intranetin palautejärjestelmään. Palaute on mahdollista antaa omalla nimellä tai anonyymisti. Opettaja voi lisäksi tarvittaessa kerätä opintojaksoa koskevaa palautetta.


Opintojaksotaulukko

Koodi Nimi 1 K 1 S 2 K 2 S 3 K 3 S 4 K 4 S
 
Perusopinnot
Sosiaali- ja terveysalan yhteiset opinnot
4 STYOP01 Oppijana korkeakoulussa 5              
4 STYAS02 Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa 5              
4 STYEN02 English in Social and Health Care and Intercultural Communication     5          
4 STYTU02 Tutkin, oivallan, kehitän       5        
4 STYSV02 Svenska i social och hälsovård och kundvänligt samspel         5      
4 STYTY01 Työyhteisötaidot, työhyvinvointi ja yrittäjyys           5    
 
Ammattiopinnot
Sairaanhoitajan ammattiopinnot
4 SAIAFDI1 Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1 5              
4 SAIHOTA1 Hoitotaito 5              
4 SAIHOTAK1 Hoitotaidon kliininen osaaminen 5              
4 SAILÄPE1 Lääkehoidon perusteet 5              
4 SAIAFDI21 Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 2   5            
4 SAISIS12 Sisätautia sairastavan hoitotyö   5            
4 SAIHHOTA1 Harjoittelu: Hoitotaito   10            
4 SAIHSIS12 Harjoittelu: Sisätautia sairastavan hoitotyö   10            
4 SAIKLÄÄ1 Keskeisten sairauksien lääkehoito     5          
4 SAIPEO12 Perioperatiivinen hoitotyö     5          
4 SAILAS12 Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö     5          
4 SAIHPEO12 Harjoittelu: Perioperatiivinen hoitotyö     10          
4 SAIMIE12 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö       5        
4 SAIHPER12 Harjoittelu: Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö       10        
4 SAIHMIE12 Harjoittelu: Mielenterveys- ja päihdehoitotyö       10        
4 SAIKOTGER1 Kotihoito ja gerontologinen hoitotyö         5      
4 SAIHKOTGER Harjoittelu: Kotihoito ja gerontologinen hoitotyö         10      
4 SAISAI12 Sairaanhoitaja itsenäisenä toimijana ja hoidon tarpeen arvioijana         5      
4 SAIHMETAO1 Harjoittelu: Sairaanhoitaja ohjaajana, mentorina ja terveydenedistäjänä         5      
4 SAIHHOI12 Harjoittelu: Hoitotyön osaamisen täydentäminen           10    
Terveydenhoitajan ammattiopinnot
4 TTLOT1 Lasta odottavan perheen terveydenhoitajatyö           5    
4 TTLKT1 Lapsen, koululaisen ja nuoren terveydenhoitajatyö           5    
4 TTOPI1 Opiskelijan ja nuoren terveydenhoitajatyö           5    
4 TTLOH1 Lasta odottavan perheen terveydenhoitajatyö, harjoittelu             10  
4 TTLKTH1 Harjoittelu: Lapsen ja koululaisen terveydenhoitajatyö/ lastenneuvola ja kouluterveydenhuolto             10  
4 TTTVAI1 Varhainen vuorovaikutuksen havainnointi ja tukeminen ja imetysohjaajakoulutus             5  
4 TTTYÖ2 Työikäisen terveydenhoitajatyö 2               5
4 TTTYÖH1 Harjoittelu: Työterveyshuolto               5
4 TTTKEH1 Terveydenhoitajatyön kehittäminen               5
4 TTHSYV2 Harjoittelu: Terveyttä edistävä syventävä harjoittelu               5
 
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
4 SAVONT1 Opinnäytetyö           15    
   5 SOTEONT10 Opinnäytetyön suunnittelu         5      
   5 SOTEONT20 Opinnäytetyön toteutus           5    
   5 SOTEONT30 Opinnäytetyön viimeistely             5  
   5 SOTEONT40 Kypsyysnäyte           0    
4 SAVONT2 Opinnäytetyö           15    
   5 SOTEONT50 Opinnäytetyö, projekti 1         5      
   5 SOTEONT60 Opinnäytetyö, projekti 2           5    
   5 SOTEONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen             5  
   5 SOTEONT80 Kypsyysnäyte           0    
 
Valinnaiset opinnot
Valinnaiset opinnot
0 (NonStop)

Opintojaksokuvaukset

4 STYOP01 Oppijana korkeakoulussa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - arvioida ja kehittää oppimisvalmiuksiaan - tehdä perusteltuja opintovalintoja huomioiden kansainvälistymisen, alan ammatillisten vaihtoehtojen ja urasuunnittelun näkökulmat - toimia Savonian oppimis- ja toimintaympäristössä - käyttää opiskelussa tarvittavia tietojärjestelmiä tietoturvallisesti - toimia opiskelun viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
Keskeiset sisällöt
- Opiskelukäytänteet (opiskelumenetelmät, AHOT, lähtötasotestit, tiedonhankinta, oppilaitosturvallisuus, opiskelijayhdistys, kansainvälisyys, ohjaus-, neuvonta- ja hyvinvointipalvelut) - Suullisen ja kirjallisen viestinnän perusteet - Oppilaitoksessa käytettävät tietojärjestelmät - Henkilökohtaisessa oppimisympäristössä (PLE) osaamisen rakentaminen, reflektio
Suoritustavat
Lähitunneille osallistuminen Verkko-opintojen suorittaminen Lähtötasotestien suorittaminen: englanti, ruotsi ja matematiikka. Matematiikan testissä sairaanhoitajan, kätilön, terveydenhoitajan ja ensihoitajan tutkinto-ohjelmissa hyväksytty suoritus edellyttää 70 % pisteistä, muissa tutkinto-ohjelmissa 50 %. Henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman (HOPS) laatiminen Tehtävien tekeminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opetussuunnitelmat Muu opintojakson alussa sovittava materiaali ja eAineistot
Edeltävät opinnot
-
Yhteyshenkilö
Karuaho Anne, Kyytsönen Suvi, Kainulainen Anja


4 STYAS02 Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - Kuvata sote-palvelut ja niitä koskevan lainsäädännön pääpiirteet - Kuvata hyvinvointiyhteiskunnan arvot ja eettisen perustan - Selittää sote-palveluiden merkityksen yhteiskunnassa ja yksilön kannalta - Soveltaa sote-palveluiden turvallisuusvaatimuksia - Selittää yrittäjämäisen työskentelyotteen periaatteet ja ihmislähtöisen palveluiden kehittämisen merkityksen - Kertoa asiakkaan ja ammattilaisen oikeudet sekä velvollisuudet
Keskeiset sisällöt
- keskeiset sote-palvelut ja niitä koskeva lainsäädäntö - hyvinvointiyhteiskunnan perusta sekä asiakkaan ja ammattilaisen roolit - tietoturva sekä digitalisaatio sote-palveluissa - omaehtoinen, sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys sote-palveluissa - ihmislähtöisten sote-palveluiden kehittäminen palvelumuotoilun keinoin
Suoritustavat
Opiskelu tapahtuu itsenäisesti verkossa. Moodlessa mainittujen tehtävien sekä verkkotenttien suorittaminen hyväksytysti.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Moodlessa oleva materiaali
Edeltävät opinnot
-
Yhteyshenkilö
Kellomäki Marjaana, Komulainen Johanna


4 STYEN02 English in Social and Health Care and Intercultural Communication

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla - esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä - haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä - käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta - tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä - tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
Content
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto - kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Requirements
Osallistuminen lähiopetukseen, keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
Grading Scale
0 - 5
Course material
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Prerequisites
-
Contact
Savela Sanna, Kaartinen Pekka


4 STYTU02 Tutkin, oivallan, kehitän

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: - kuvata tutkimustiedon sekä oman tieteen paradigman merkityksen asiantuntijuuden ja käytännön työn kehittämisessä - selittää kehittämis- ja tutkimustyön periaatteet, vaiheet ja etenemisen - tehdä tiedonhakuja oman alan keskeisistä tietokannoista ja arvioida niiden käyttökelpoisuutta - kuvata kehittämis- ja tutkimustyössä käytettäviä aineistonkeruuseen, analyysiin ja raportointiin liittyviä menetelmiä - hyödyntää tutkimukseen ja näyttöön perustuvaa tietoa omassa toiminnassa ja oman alan kehittämisessä - arvioida kehittämistöiden raportteja ja tieteellisiä tutkimuksia - soveltaa tieteellisen kirjoittamisen ja raportoinnin periaatteita
Keskeiset sisällöt
- paradigma ja sen merkitys oman alan toiminnassa, kehittämisessä ja tutkimuksessa - kehittämis- ja tutkimustyön periaatteet ja vaiheet - tiedonhaun periaatteet ja oman alan keskeiset tietokannat - kehittämis- ja tutkimustyön keskeiset aineistonkeruu-, analyysi- ja raportointimenetelmät - tutkimukseen ja näyttöön perustuvan tiedon käyttö omassa toiminnassa ja oman alan kehittämisessä - kehittämis- ja tutkimustyön arviointi - tieteellisen kirjoittamisen ja raportoinnin periaatteet
Suoritustavat
Opintojakson aikana annettavat oppimistehtävät ja tentti/tai kirjallinen työ
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksolla käytettävä ja tentittävä materiaali ilmoitetaan opintojakson alussa
Edeltävät opinnot
-
Yhteyshenkilö
Turunen Elina, Turunen Pirjo


4 STYSV02 Svenska i social och hälsovård och kundvänligt samspel

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - käyttää työtehtävissään ruotsin kieltä kirjallisesti ja suullisesti lain (149/22) edellyttämällä tasolla - esitellä ruotsin kielellä omaa ammattialaansa kirjallisesti ja suullisesti - osaa haastatella ja ohjata ruotsin kielellä asiakkaita oman alansa asiakastilanteessa - käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta - etsiä ja analysoida näyttöön perustuvaa ruotsinkielistä tutkimusta - olla asiakaslähtöisesti vuorovaikutustilanteissa
Keskeiset sisällöt
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen, työympäristön ja oman työn esittely ruotsiksi sekä oman ammattialan sanasto ja ruotsinkieliset aineistot - erilaisten asiakkaiden haastattelu ja ohjaaminen / hoitaminen asiakaslähtöisesti ruotsiksi asiakastilanteissa, kaksikielinen Suomi työympäristönä
Suoritustavat
Osallistuminen lähiopetukseen, keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Edeltävät opinnot
-
Muuta huomioitavaa
Kun on suorittanut tämän opintojakson, on suorittanut virkamiesruotsin.
Yhteyshenkilö
Kaartinen Pekka, Ruhanen Lea


4 STYTY01 Työyhteisötaidot, työhyvinvointi ja yrittäjyys

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija: - osaa kertoa terveys- ja sosiaalialan johtamisen ja talouden suunnittelun pääperiaatteet - osaa toimia tiimin jäsenenä - osaa kuvata työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät - osaa kertoa palvelualan työsuhteeseen liittyvien tärkeimpien lakien ja oman alansa työehtosopimuksen keskeisimmät asiat työntekijän kannalta - osaa etsiä mahdollisuuksia yksityisen ja 3. sektorin terveys- ja sosiaalialan palvelujen tuottamiselle lainsäädännön asettamissa rajoissa - osaa markkinoida omaa osaamistaan ja työyhteisönsä palveluja
Keskeiset sisällöt
- Johtamisen ja organisaation käsitteet - Henkilöstöjohtaminen - Palvelualan työsuhde ja siihen liittyvät sopimukset ja lainsäädäntö - Työhyvinvointi - Työyhteisötaidot - Tiimityötaidot - Yrittäjyys terveys- ja sosiaalialalla - Palvelumuotoilu, kustannuslaskenta, hinnoittelu ja budjetointi - Työyhteisön markkinointiajattelu ja markkinoinnin keinot
Suoritustavat
- Itsenäinen opiskelu, verkkototeutus - Välitenttien ja lopputentin suorittaminen hyväksytysti - Arviointi 0-5
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan Moodlessa
Edeltävät opinnot
Toteutus siinä vaiheessa opintoja, kun opiskelijalla on jo hyvä käsitys sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöstä ja omasta tulevasta työstään, pääsääntöisesti toisen lukuvuoden jälkeen. Opinnot on mahdollista suorittaa kesäopintoina tai omalle ryhmälle tarkemmin kohdennettuina opintoina.
Yhteyshenkilö
Laitinen Kaija


4 SAIAFDI1 Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -selittää sisällön mukaiset elimistön rakenteet ja toiminnat -soveltaa tietoaan sisällön mukaisissa diagnostisissa tutkimuksissa -tunnistaa elimistön toiminnan ja diagnostisten tutkimusten yhteyden
Keskeiset sisällöt
Anatomia ja fysiologia: -solu, kudokset, iho, veri, verenkierto, hengitys, ruoansulatus, virtsaneritys Diagnostiset tutkimukset: -näytteiden otto ja asiakkaan ohjaus (veri-, virtsa-, uloste-, mikrobiologiset ja histosytologiset näytteet) -näytetutkimusten tulosten yhteys patofysiologiaan
Suoritustavat
Anatomia ja fysiologia: -osallistuminen oppitunneille ja harjoitustöihin -tentti Diagnostiset tutkimukset: -Moodle-kurssin tehtävät -osallistuminen harjoitustunneille -tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa.
Yhteyshenkilö
Oikkonen Anni


4 SAIHOTA1 Hoitotaito

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -osaa kuvata hoitotyön arvojen ja periaatteiden merkityksen hyvän hoitamisen perustana -osaa nimetä hoitotieteen peruskäsitteet -tunnistaa turvallisen ammattieettisen vuorovaikutussuhteen elementtejä -osaa arvioida asiakkaan hoitotyön tarpeita sekä valita ja käyttää hoitotyön toimintoja tarkoituksenmukaisesti erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä -selittää ABCDE-menetelmän ihmisen peruselintoimintojen tutkimisessa ja ISBAR menetelmän raportoitaessa -selittää toimintakyvyn ja kuntouttavan hoitotyön merkityksen hyvinvoinnin edistämisessä -osaa dokumentoida hoitoa hoitotyön prosessimallin ja kansallisen kirjaamismallin mukaisesti -osaa kuvata potilasturvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja ymmärtää HaiPron merkityksen -tunnistaa sairauksien etiologisia ja patofysiologisia tekijöitä -tunnistaa mikrobiryhmien merkityksen puolustusjärjestelmän toimintaan. -selittää elintarvikehygieniaan liittyvät tekijät sekä yleisimmät ruokamyrkytysmikrobit -selittää aseptiikkaan liittyvät tekijät henkilöhygieniassa ja potilasryhmien hoidossa eri toimintaympäristöissä. -selittää eri potilasryhmien hoitoon liittyvät infektiot, infektioihin liittyvät ajankohtaiset tukitoimet sekä eristys- ja varotoimet -tietää mitä rokotteita kansallisessa rokotusohjelmassa on -tietää terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä keskeisimpiä valtakunnallisia ohjeistuksia ja ravitsemus- ja liikuntasuosituksia.
Keskeiset sisällöt
Hoitotieteen peruskäsitteet, ammatillinen ja hoidollinen vuorovaikutussuhde, eettisyys hoitotyössä, asiakkaan/potilaan ohjaaminen, potilasturvallisuus, hoitotyön tarpeen arviointi ja hoitotyön toimet, terveyttä edistävä ravitsemus-ja liikuntahoito, hoitotyön dokumentointi. Mikrobit hoitotyössä, tautien perusmekanismit, aseptiikka, infektioiden torjunta ja siihen liittyvät lait, asetukset kansallinen rokotusohjelma, henkilöhygienia ja elintarvikehygienia.
Suoritustavat
Luennoille osallistuminen, tentin ja tehtävien ja dokumnetointiharjoitusten hyväksytty suorittaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
RAUTAVA-NURMI Hanna, WESTERGÅRD Airi, HENTTONEN Tarja, OJALA Mirja ja VUORINEN, Sinikka 2019. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 6. uudistettu painos. Sanoma Pro: Helsinki. KARHUMÄKI, Eliisa, JONSSON, Anne & SAROS Marita. 2016. Mikrobit hoitotyön haasteena. Edita. ANTTILA, Veli-Jukka, HELLSTEN, Soile, RANTALA, Arto, ROUTAMAA, Marianne, SYRJÄLÄ, Hannu ja VUENTO, Risto.2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. Suomen Kuntaliitto. Porvoo: WS Bookwell Oy. HEDMAN, Klaus, HEIKKINEN, Terho, HUOVINEN, Pentti, JÄRVINEN, Asko, MERI, Seppo & VAARA, Martti. (Toim.) 2010. Mikrobiologia. Mikrobiologia, immunologia ja infektiosairaudet. Jyväskylä: WS Bookwell Oy. e-kirja: saatavissa: http://www.oppiportti.fi/op/opk04495 AHONEN, Outi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari, EKOLA, Sirkka,PARTAMIES Sanna ja SULOSAARI, Virpi 2019. Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8.uudistettu painos. sanoma Pro Oy.Helsinki. Dokumentointi hoitotyössä s.43-59. EVIRA. www.hygos.fi Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista 298/2009. Potilasasiakirjojen laatiminen ja käsittely. Opas terveydenhuollolle STM:n Julkaisuja 2012:4. Saatavilla http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=5197397&name=DLFE-21316.pdf FinCC-luokituskokonaisuuden käyttöopas - SHTaL 3.0, SHToL 3.0, SHTuL 1.0. Saatavilla:https://www.julkari.fi/handle/10024/90804 Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2016/01/eHealth_strategia_Final.pdf Muu erikseen sovittava materiaali
Yhteyshenkilö
Hirvonen Tiina, Karhemaa Anu, Röynä Tarja


4 SAIHOTAK1 Hoitotaidon kliininen osaaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -osaa toimia sairaanhoitajan eettisten ohjeiden, hoitotyön arvojen ja periaatteiden mukaisesti -osaa toimia potilasturvallisuutta huomioiden ja edistäen -osaa toimia aseptisesti oikein -osaa arvioida asiakkaan tarpeita sekä valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotoimia terveyden ja toimintakyvyn edistämiseksi eri toimintaympäristöissä -osaa käyttää ABCDE -menetelmää ihmisen peruselintoimintojen tutkimisessa ja raportoi ISBAR menetelmää käyttäen -osaa ohjata asiakasta toimintakykyä ylläpitävien, edistävien ja kuntouttavien periaatteiden mukaisesti -osaa kirjata hoitotyön prosessimallin ja kansallisen kirjaamismallin mukaisesti -harjaantuu suojakäsineiden sekä työ- ja suojavaatetuksen käytössä -osaa toimia elintarvikehygienian mukaisesti -tunnistaa muutostarpeen ja käyttää terveyttä ja toimintakykyä edistäviä menetelmiä tavoitteiden saavuttamiseksi -tunnistaa ravitsemustilan ja toteuttaa enteraalisen ravitsemushoidon yksilöllisesti -tietää ensiavun ja elvytyksen perusteet sekä keskeiset menetelmät ja osaa antaa ensiapua -toimia ergonomian periaatteuden mukaisesti.
Keskeiset sisällöt
Hoitotyön tarpeen arviointi ja hoitotyön toimet.Turvallinen vuorovaikutussuhde ja asiakkaan/potilaan ohjaaminen hoitotyössä, potilasturvallisuus, ISBAR, hoitotyön tarpeet ShTaL:n mukaan, hoitotyön toiminnot ShToL:n mukaan (päivittäisissä toiminnoissa avustaminen ja päivittäisten toimintojen apuvälineiden käyttö, enteraalisesta ravitsemuksesta huolehtiminen, erittämisen tarkkailu ja apuvälineiden käyttö, vitaalielintoimintojen tarkkailu ja hoito. ABCDE-malli. Päätöksenteko. Kuolevan potilaan hoito ja vainajasta huolehtiminen). Kansallinen kirjaamismalli, Pegasos-ohjelman käyttö. Aseptiikka, infektioiden torjunta, henkilöhygienia ja elintarvikehygienia. Ensiapu. Ergonomia.
Suoritustavat
Harjoituksiin(100%), taitopajoihin(100%) ja niihin liittyvien ennakkotehtävien hyväksytty suorittaminen. Taitokokeen hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Muuta huomioitavaa
Omakustanteiset suojavaatteet
Yhteyshenkilö
Hirvonen Tiina, Karhemaa Anu, Röynä Tarja


4 SAILÄPE1 Lääkehoidon perusteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -tietää keskeiset lääkehoitoa säätelevät lait, asetukset ja ohjeet ja eettiset periaatteet -tietää sairaanhoitajan vastuut ja tehtävät turvallisen lääkehoidon toteutuksessa -tietää lääkehoitoon liittyvät peruskäsitteet, lääkkeen antotavat ja lääkemuodot -tietää eri tavoin annetun lääkkeen vaiheet elimistössä -tunnistaa yleisimpien lääkeaineiden vaikutusmekanismeja -tietää lääkehoidon vasteeseen vaikuttavat tekijät sekä haitta- ja yhteisvaikutukset -nimeää lääkehoitoprosessin päävaiheet -osaa käyttää lääkehoidon elektronisia tietokantoja -harjaantuu turvallisen lääkehoidon toteuttamisessa -tietää laskimonsisäisen neste- ja lääkehoidon toteuttamisen periaatteet ja osaa ohjattuna toteuttaa neste-ja lääkehoitoa -toteuttaa lääkkeenjaon virheettömästi -osaa ohjattuna antaa lääkkeen injektioina -laskee virheettömästi lääkelaskut -harjaantuu lääkehoidon dokumentoinnissa
Keskeiset sisällöt
Lääkehoidon peruskäsitteet, lääkehoitoa ohjaavat säädökset, eettiset periaatteet, lääkkeiden antotavat ja lääkemuodot, farmakokinetiikka ja farmakodynamiikka, lääkeaineiden haitta- ja yhteisvaikutukset, lääkehoidon vasteen seuranta, sairaanhoitaja lääkehoidon toteuttajana, lääkelaskenta, lääkkeen antaminen injektioina, lääkkeiden jakaminen, laskimon sisäinen neste-ja lääkehoito, elektroniset lääketietokannat (Terveysportti). Dokumentointi. HaiPro.
Suoritustavat
Luennoille ja taitopajoihin (100 %) osallistuminen. Moodletentin, tehtävien ja lääkelaskujen (100% oikein) hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
SAANO, Susanna & TAAM-UKKONEN, Minna. 2018. Lääkehoidon käsikirja. Helsinki: WSOY, SanomaPro. NIKKOLA, Riitta, NURKKA Niina ja PALOPOSKI Sanna. 2016. Annos oivallusta, SanomaPro.
Yhteyshenkilö
Husso Sari, Karhemaa Anu


4 SAIAFDI21 Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 2

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -selittää sisällön mukaiset elimistön rakenteet ja toiminnat -soveltaa tietoaan sisällön mukaisissa diagnostisissa tutkimuksissa -tunnistaa elimistön toiminnan ja diagnostisten tutkimusten yhteyden -osaa kertoa säteilysuojelun periaatteet hoidossa- ja diagnostisissa tutkimuksissa
Keskeiset sisällöt
Anatomia ja fysiologia: -umpieritys, happo-emästasapaino, lisääntyminen, aistit, hermosto, tuki- ja liikuntaelimistö Diagnostiset tutkimukset: -lepo-EKG, hengitysfunktiotutkimukset, antropometriset mittaukset ja happo-emästasapainon tutkiminen -potilastutkimusten tulosten yhteys patofysiologiaan -kuvantaminen: natiiviröntgen-, tietokonetomografia-, magneetti-, ultraääni-, isotooppitutkimukset ja hoito- ja toimenpideradiologia
Suoritustavat
Anatomia ja fysiologia: -tunneille, seminaareihin ja harjoitustöihin(100%)osallistuminen -tehtävien ja tentin hyväksytty suorittaminen Diagnostiset tutkimukset: -Moodle-kurssin tehtävävien hyväksytty suorittaminen -osallistuminen harjoitustunneille ja seminaariin -tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Edeltävät opinnot
Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1
Yhteyshenkilö
Oikkonen Anni


4 SAISIS12 Sisätautia sairastavan hoitotyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -ymmärtää sairaanhoitajan eettisten ohjeiden ja hoitotyön arvojen merkityksen hoitamisessa -ymmärtää näyttöön perustuvan tiedon merkityksen -selittää yleisimpien sisä- ja syöpätautien syntymekanismeja ja sairauksien potilaalle aiheuttamat oireet, diagnostiikan sekä hoitomenetelmät -tunnistaa hoidon tarpeen -harjaantuu suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan sisä-ja syöpätauteja tautia sairastavan hoitoa, kirjaamaan rakenteisesti sekä tietää palveluohjauksen merkityksen pitkäaikaissairauksia sairastavan potilaan ja läheisten tilanteessa -soveltaa hoitotyön toimintoja -soveltaa ravitsemus- ja liikuntahoitoa -tietää keskeisen sisätauti- ja syöpäpotilaan lääkehoidon perusteet -osaa ohjata voimavaralähtöisesti omahoidossa ja elintapamuutoksessa -ymmärtää ja huomioi läheisten merkityksen ja heidän voimavaransa sairauden eri vaiheissa -osaa laskea virheettömästi sisätauteja ja syöpätauteja sairastavan hoidossa tarvittavat lääkelaskut
Keskeiset sisällöt
Näyttöön perustuva hoitotyön päätöksentekoprosessi sisätautia- ja syöpää sairastavan hoitotyössä ja ravitsemushoidossa. Keskeinen lääkehoito ja lääkelaskenta. Asiakkaan ja omaisten psykososiaalinen tukeminen sairauden eri vaiheissa. Etiikka ja terveyden edistäminen, asiakkaan aktiivinen osallisuus omahoidossa. Keskeisimmät sisätaudit ja diagnostiikka. Dokumentointi. Infektioiden torjunta. Parantumattomasti sairaan tai kuolevan potilaan kohtaaminen (palliatiiviseen hoitotyön perusteet).
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen opetukseen. Itsenäinen opiskelu. Yhteistoiminnallisten tehtävien hyväksytty suorittaminen ja esittäminen. Lääkelaskujen(100% oikein)hyväksytty suorittaminen. Tenttien hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
AHONEN, Outi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari, EKOLA, Sirkka, PARTAMIES, Sanna, SULOSAARI, Virpi ja USKI-TALLQVIST, Tuija 2016 tai uudempi. Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. Helsinki. SanomaPro. VAUHOKONEN, Ilkka ja HOLMSTRÖM Peter 2012 tai uudempi. Sisätaudit. Helsinki. SanomaPro. Muu opintojakson alussa ilmoitettava kirjallisuus.
Edeltävät opinnot
Hoitotaito, hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet
Yhteyshenkilö
Karhemaa Anu, Leinonen Sanna


4 SAIHHOTA1 Harjoittelu: Hoitotaito

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - toimia hoitotyön arvojen ja periaatteiden sekä säädösten mukaisesti - toimia ymmärtäen vastuunsa rajat - toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa kunnioittaen asiakkaan/potilaan yksilöllisyyttä ja erilaisuutta - tunnistaa asiakkaan/potilaan perusravitsemuksen, päivittäisen toimintakyvyn ja hoidon tarpeita - ohjata asiakkaita/potilaita päivittäisen toimintakyvyn ylläpitämisessä sekä perusravitsemukseen liittyvissä kysymyksissä ja toteuttaa kuntouttavaa hoitotyötä - toimia aseptisesti infektioiden torjunnan periaatteita noudattaen - käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä ja välineitä -tunnistaa dialogisen vuorovaikutuksen periaatteet
Keskeiset sisällöt
Aseptiikka ja infektioiden torjunta. Hoitotyön toiminnot: puhtaudesta, ravitsemuksesta/nesteytyksestä ja erittämisestä huolehtiminen. Vitaalielintoiminnot: verenpaineen, pulssin, hengityksen, lämmön, tajunnan ja verensokerin tarkkailu ja seuranta. Lääkehoito: lääkehoidon toteuttaminen ja vaikuttavuuden seuranta. Toimintakyky ja ravitsemus: päivittäisen toimintakyvyn ja perusravitsemuksen arviointi. Rakenteellinen kirjaaminen.Asiakkaan/potilaan arvostava kohtaaminen ja dialoginen vuorovaikutus.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa hoitoympäristöissä (tehostetun palvelun asuminen, hoitokodit, terveyskeskusten vuodeosastot) erillisten kriteereiden mukaisesti. Osallistuminen simulaatioihin(100%) ja seminaareihin(100%) ja Viretoritoimintaan tai vastaavaan(100%). Erikseen sovittavat oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
RAUTAVA-NURMI Hanna, WESTERGÅRD Airi, HENTTONEN Tarja, OJALA Mirja ja VUORINEN, Sinikka 2019. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 6.uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro. AHONEN, Outi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari, EKOLA, Sirkka,PARTAMIES Sanna ja SULOSAARI, Virpi 2019. Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8.uudistettu painos. sanoma Pro Oy.Helsinki. Muu erikseen sovittava materiaali.
Edeltävät opinnot
Hoitotaito ja hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet, Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset – opintojaksot aloitettu/ suoritettu. Taitokoe hyväksytysti suoritettu.
Yhteyshenkilö
Mäkeläinen Tiina


4 SAIHSIS12 Harjoittelu: Sisätautia sairastavan hoitotyö

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -osaa toimia sairaanhoitajan eettisten ohjeiden ja hoitotyön arvojen sekä periaatteiden mukaisesti -osaa toimia vastuukysymykset huomioiden sisätautia ja syöpää sairastavan potilaan hoidossa sairauden eri vaiheissa ja kohdatessaan parantumattomasti sairaan tai kuolevan potilaan sekä heidän läheisensä -osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa hoitotyössä -tunnistaa sisä- ja syöpätauteja sairastavan oireet ja valita tarkoituksenmukaiset hoitotyön toimet hoidon tarpeen arvioinnissa ja hoitamisessa -osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida sekä dokumentoida hoitoa yhteistyössä potilaan ja omaisten kanssa -tietää turvallisen keskeisen sisätautia sairastavan potilaan lääke- ja nestehoidon sekä verensiirron periaatteet. Osaa lääkelaskut. -harjaantuu elintapamuutosten puheeksi ottamisessa ja terveyden edistämisen tukemisessa voimavaralähtöisesti -harjaantuu toimimaan moniammatillisen yhteistyössä -osaa toimia ergonomisesti ja aseptisesti oikein -osaa perifeerisen laskimon kanyloinnin -osaa arvioida ja kehittää sisätautia sairastavan hoitotyön osaamistaan -arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan -osaa tehdä perusteltuja opintovalintoja sekä yhdistää niihin kansainvälistymisen, alan ammatillisten vaihtoehtojen ja urasuunnittelun näkökulman.
Keskeiset sisällöt
Sisätautia sairastavan hoitotyö vuodeosastoilla tai vastaavissa toimintaympäristöissä, voimavaralähtöinen terveyttä edistävä ohjaaminen. perifeerisen laskimon kanylointi, Duodecim, Oppiportti - Laitekoulutukset(soveltuvin osin). Trakeosomiapotilaan hoitotyö.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa sisätautia sairastavan hoitoympäristöissä (sisätautien vuodeosastot, terveyskeskusten vuodeosastot) erillisten kriteereiden mukaisesti. Osallistuminen simulaatioihin(100%) ja seminaareihin(100%). Erikseen sovittavat oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
AHONEN, Outi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari, EKOLA, Sirkka, PARTAMIES, Sanna, SULOSAARI, Virpi ja USKI-TALLQVIST, Tuija 2012. Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. Helsinki. SanomaPro. Käypä hoito- suositukset. VAUHOKONEN, Ilkka ja HOLMSTRÖM Peter 2012. Sisätaudit. Helsinki. SanomaPro.
Edeltävät opinnot
Hoitotaito ja hoitotaidon kliininen osaaminen ja hoitotaidon harjoittelu suoritettu. Lääkehoidon perusteet ja vähintään yhdet hyväksytysti suoritetut lääkelaskut. Sisätautipotilaan hoitotyö teoria suoritettu / aloitettu.
Muuta huomioitavaa
Opiskelijalle voi tulla matka-ja/tai asumiskustannuksia.
Yhteyshenkilö
Mäkeläinen Tiina


4 SAIKLÄÄ1 Keskeisten sairauksien lääkehoito

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -tietää keskeisimpien sairauksien hoidossa käytettävät lääkeaineet, käyttöaiheet, vasta-aiheet, vaikutusmekanismit, yleisimmät haitta- ja yhteisvaikutukset -osaa toteuttaa valvottuna lääke-ja nestehoitoa eri antotavoilla -ymmärtää sairaanhoitajan roolin turvallisen lääkehoidon toteuttamisessa -harjaantuu lääkehoidon ohjaamisessa -osaa dokumentoida lääkehoitoa
Keskeiset sisällöt
Keskeisimpien sairauksien (sydän- ja verisuonisairaudet, hengitysteiden ja ruoansulatuselinten sairaudet, mielenterveyshäiriöt ja unettomuus, syöpäsairaudet, neurologiset sairaudet, diabetes, kilpirauhassairaudet, silmä-, korva- ja ihosairaudet) lääkehoito. Mikrobi-, allergia, kipu- ja kuumelääkkeet. Elektrolyytti-, neste- ja happoemästasapaino ja niiden häiriöt. Parenteraalinen ravitsemus. Potilaan ja asiakkaan lääkehoidon ohjaaminen. Subkutaaninen kanyyli, insuliini- ja kipupumput, keskuslaskimokatetri.
Suoritustavat
Luennoille, harjoituksiin(100%), ja taitopajoihin (100 %) osallistuminen ja niihin liittyvien ennakkotehtävien hyväksytty suorittaminen. Tentin ja tehtävien hyväksytty suorittaminen. Dokumentointiharjoituksen hyväksytty suorittaminen. Englanninkieliseen materiaaliin perehtyminen ja sen hyödyntäminen oppimistehtävissä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
SAANO, Susanna & TAAM-UKKONEN, Minna. 2018. Lääkehoidon käsikirja. Helsinki: WSOY, SanomaPro NIKKOLA, Riitta, NURKKA Niina ja PALOPOSKI Sanna. 2016. Annos oivallusta, SanomaPro tai soveltuvin osin: RUSKOAHO, Heikki, HAKKOLA, Jukka, HUUPPONEN Risto, KANTELE, Anu, KORPI, Esa, MOILANEN Eeva, PIEPPONEN, Petteri, SAVONTAUS, Eerika, TENHUNEN, Olli ja VÄHÄKANGAS, Kirsi (toim.) 2018. Farmakologia ja toksikologia. Saatavilla: http://www.oppiportti.fi/op/opk04499 Opintojakson alussa sovittava englanninkielinen materiaali
Edeltävät opinnot
Lääkehoidon perusteet, Sisätautia sairastavan hoitotyö (sh, th, kä)/Sisätautia sairastavan ensihoito ja hoitotyö (eh)
Yhteyshenkilö
Husso Sari, Karhemaa Anu


4 SAIPEO12 Perioperatiivinen hoitotyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - soveltaa hoitotyön arvoja ja periaatteita perioperatiivisessa hoitotyössä - soveltaa tietoja perioperatiivisen potilaan hoidon tarpeenmäärittelyssä, suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa - selittää ja analysoida olennaiset potilaan elintoimintojen tutkimiseen, tarkkailuun ja ylläpitoon liittyvät asiat - tunnistaa tavallisimmat kirurgiset sairaudet ja niiden oireet sekä kuvaa niiden keskeisiä tutkimus- ja hoitomenetelmiä - soveltaa aseptisen toiminnan periaatteita perioperatiivisessa hoitotyössä ja arvioida aseptiikan puutteista johtuvia haittoja - soveltaa tietoja potilaan toimenpiteeseen valmistamisessa ja ohjauksessa keskeisissä leikkaus- ja anestesiahoitotyön toiminnoissa sekä toimenpiteen jälkeisessä tarkkailussa ja hoidossa - selittää potilaan turvallisen lääkehoidon ja nestehoidon perusteet esimerkkejä antaen sekä laskee perioperatiivisen hoitotyön lääkelaskut virheettömästi -selittää ravitsemushoidon merkityksen perioperatiivisen potilaan hoitotyössä - arvioida moniammatillisen yhteistyön merkitystä perioperatiivisen potilaan hoidossa.
Keskeiset sisällöt
Potilaan pre-, intra- ja postoperatiivinen hoitotyö kirurgian osastoilla, leikkausyksiköissä ja postoperatiivisessa valvonnassa. Kirurgia. Lääkelaskenta. Ravitsemushoito. Perioperatiivinen hoitoprosessi: - potilaan pre-, intra- ja postoperatiivinen hoito kirurgian osastoilla, leikkausyksiköissä ja postoperatiivisessa valvonnassa - elektiivisen, päiväkirurgisen ja LEIKO-potilaan hoitoprosessi - päivystyspotilaan perioperatiivinen hoitoprosessi - aseptinen toiminta perioperatiivisessa hoidossa - kivunhoito, haavanhoito ja kuntouttava hoitotyö - lääke- ja nestehoito perioperatiivisessa hoidossa - perioperatiivinen potilasturvallisuus: laiteturvallisuus, turvalliset työskentelytavat - perioperatiivinen dokumentointi. Preoperatiivinen hoitotyö: - potilaan perioperatiivinen hoidon tarpeenmäärittely, suunnittelu, toteutus ja arviointi - olennaiset potilaan elintoimintojen tutkimiseen, tarkkailuun ja ylläpitoon liittyvät toimintamenetelmät - preoperatiivinen potilasohjaus. Intraoperatiivinen hoitotyö: - potilaan intraoperatiivinen hoito ja hoitotyö leikkausosastolla anestesia- ja leikkaushoitajien rooleissa - yleisanestesia- ja puudutuspotilaan hoito - moniammatillinen yhteistyö potilaan leikkauksen aikana. Postoperatiivinen hoitotyö: - potilaan tarkkailu ja hoito anestesian ja toimenpiteen jälkeen - potilaan postoperatiivinen ohjaus, kotiutus ja jatkohoidon suunnittelu - moniammatillinen yhteistyö potilaan, omaisten ja eri hoitoyhteisöjen toimijoiden kanssa.
Suoritustavat
Taitopajoihin (100%) osallistuminen. Lääkelaskukokeen (100 % oikein) hyväksytty suorittaminen.Perioperatiivisen hoitotyön näyttökokeiden hyväksytty(T1-K5) suorittaminen. Moodletenttien(kirurgia ha anestesiologia) ja laiteajokorttien suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
AHONEN, Outi, EKOLA, Sirkka, PARTAMIES, Sanna, SULOSAARI, Virpi, BLEK-VEHKALUOTO, Mari & USKI-TALLQVIST, Tuija. 2016. Kliininen hoitotyö. Helsinki. Sanoma Pro. KINNUNEN, Timo, KARMA-JÄRVINEN, Anna, PALOVAARA, Marjo JA PERTTUNEN, Jaana. 2016. Perioperatiivinen hoitotyö. Sanoma Pro. Heräämöhoidon käsikirja. saatavissa: http://www.hotus.fi/system/files/KK_heraamohoito.pdf Muu opintojakson alussa ilmoitettava kirjallisuus.
Edeltävät opinnot
Hoitotaito ja hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet.
Yhteyshenkilö
Arveli Nina, Jyrkinen Heli


4 SAILAS12 Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - selittää lasten oikeuksien, lasten ja nuorten hoitotyöhön liittyvien eettisten ohjeiden, lainsäädännön, lapsilähtöisyyden ja kulttuurisuuden merkityksen perheiden hoitotyössä -kuvata raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan -selittää lasten tavallisimpien sairauksien aiheuttamat ongelmat ja nimetä keskeiset hoito- ja ennaltaehkäisymenetelmät -kuvata lasten ja nuorten kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä -soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja nuorten kasvusta ja kehityksestä, niihin vaikuttavista tekijöistä, ravitsemuksesta, perheen hoitotyöstä ja lasten sairauksista lasten, nuorten ja perheiden hoitotyössä -analysoida lasten ja nuorten terveysongelmia ja -uhkia sekä suunnitella lapsen ja nuoren hoitoa hoitotyön prosessin mukaisesti -antaa esimerkkejä hoitotyön toimintojen soveltamisesta ja kuntoutuksesta vammaisten lasten ja nuorten hoidossa -lasten lääke- ja nestehoidossa tarvittavat laskutoimitukset -selittää lasten lääke- ja nestehoidon sekä lääkkeiden annostelun turvallisen toteutuksen -perustellen arvioida lasten ja nuorten hoitotyön osaamistaan ja antaa vertaisarviointia opintojakson arviointikriteereiden mukaisesti -käyttää perheen hoitotyöhön liittyvää englanninkielistä oppimateriaalia ja viestii englannin kielellä vuorovaikutustilanteissa.
Keskeiset sisällöt
Eri-ikäisten lasten, nuorten ja perheiden hoitotyön erityispiirteet ja niitä ohjaava lainsäädäntö ja eettinen perusta. Äidin ja perheen hoitotyö raskauden ja synnytyksen aikana ja lapsivuodeaikana. Eri-ikäisten lasten ja nuorten kasvu ja kehitys sekä niiden vaikutus terveiden, sairaiden ja vammaisten lasten ja nuorten tarpeisiin. Eri-ikäisten lasten ja nuorten sekä lapsiperheen ravitsemus. Perheen hoitotyö: varhainen vuorovaikutus, perheen voimavarat, vanhempien ja sisarusten reaktiot lapsen sairastumiseen, lastensuojeluun liittyvä yhteistyö, vanhemmuuden tukeminen. Lasten lääke- ja nestehoito, lasten lääkkeiden annostelu ja lääkelaskenta Lapsen ja nuoren kivun ja pelkojen arviointi ja erilaiset kivunhoitomenetelmät. Vastasyntyneen, imeväisen, leikki-, koulu- ja murrosikäisen hoitotyö ja leikki hoitotyössä. Lastentaudit.
Suoritustavat
Opetukseen ja seminaareihin (100%) osallistuminen. Tentin, lääkelaskujen (100% oikein) ja oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ajankohtaiset englanninkieliset ja kansainväliset tutkimusartikkelit ilmoitetaan opintojakson alkaessa. IHME, Anu. ja RAINTO, Satu. 2014. Naisen terveys.Seksuaalilisääntymisterveyttä edistävä hoitotyö. Helsinki: Edita KORPPI Matti, KRÖGER Liisa ja RANTALA Heikki (toim.). 2016. Lastentautien päivystyskirja. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. saatavissa: http://www.terveysportti.fi/dtk/aho/koti Lastenneuvola käsikirja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. saatavissa: https://www.thl.fi/web/lastenneuvolakasikirja RAJANTIE, Jukka., HEIKINHEIMO, Markku, ja RENKO, Marjo. (toim.), ALAPULLI, H. (kirjoittaja). 2016. Lastentaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. saatavissa: http://www.oppiportti.fi/op/lta00498/do STORVIK-SYDÄNMAA, Stiina, TERVAJÄRVI, Lasse ja HAMMAR, Anne-Marja. 2019. Lapsen ja perheen hoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille. 2019. THL. Saatavissa: http://www.julkari.fi/handle/10024/137459
Edeltävät opinnot
Hoitotaito sekä teoria että harjoittelu, hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet, sisätautia sairastavan hoitotyö sekä teoria että harjoittelu, perioperatiivinen hoitotyön teoriaopinnot menetillää oman ryhmän opintosuunnitelman mukaisesti.
Yhteyshenkilö
Hyvönen Katrina, Pennanen Helena


4 SAIHPEO12 Harjoittelu: Perioperatiivinen hoitotyö

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - työskennellä hoitotyön arvojen ja periaatteiden mukaisesti perioperatiivisessa hoitotyössä - käyttää tietoja perioperatiivisen potilaan hoidon tarpeenmäärittelyssä, suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa - soveltaa tietoja potilaan toimenpiteeseen valmistamisessa ja ohjauksessa, sekä toimenpiteen jälkeisessä tarkkailussa ja hoidossa - tutkia, arvioida ja ylläpitää perioperatiivisen potilaan peruselintoimintoja - aseptisen toiminnan periaatteet - keskeiset perioperatiivisen hoitotyön toiminnot ja niissä tarvittavien hoitovälineiden- ja laitteiden oikean ja turvallisen käytön - turvallisen perioperatiivisen lääkehoidon, nestehoidon ja verensiirron toteuttamisen sekä lääkelaskennan - ohjata potilaita ja omaisia perioperatiivisen hoitoprosessin eri vaiheissa - toteuttaa ja arvioida moniammatillista yhteistyötä perioperatiivisessa hoitotyössä - arvioida ja kehittää perioperatiivisen hoitotyön osaamistaan -reflektoida omaa oppimistaan ja kehittymistään
Keskeiset sisällöt
Pre-, intra- ja postoperatiivinen hoitotyö. Potilasohjaus, omaisten ohjaus.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa perioperatiivisissa hoitoympäristöissä erillisten arviointikriteerien mukaisesti. Simulaatioihin(100%), taitopajaa, seminaareihin(100%) ja mahdollisiin opintokäynteihin(100%) osallistuminen. Erikseen sovittavat oppimistehtävät. Opintojakso on mahdollista suorittaa kv- vaihtona.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perioperatiivisen hoitotyön teoriaopinnot suoritettu /aloitettu ja taitopajat suoritettu. Simulaatioiden suorittamisesta sovitaan ryhmäkohtaisesti teoriaopintojen alussa. Jos harjoittelu toteutuu ennen sisätautien hoitotyön harjoittelua, edeltävät opinnot ovat em. lisäksi samat kuin sisätautien hoitotyön harjoittelussa.
Yhteyshenkilö
Huovinen Anne


4 SAIMIE12 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1/2 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -analysoida kirjallisuuteen perustuen mielenterveyshäiriöihin, päihteiden käyttöön ja näiden hoitoon liittyviä eettisiä haasteita, omia käsityksiä ja asenteita -analysoida mielenterveys- ja päihdehoitotyön eettisten ohjeiden ja lainsäädännön merkitystä -soveltaa kulttuureihin liittyvää tietoa mielenterveys- ja päihdehoitotyössä -arvioida omia kulttuurisia asenteitaan -eritellä ihmisen ja hänen perheensä voimavaroja -analysoida mielenterveyden ja päihteettömyyden edistämisen toimintatapoja kansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa -käyttää mielenterveys- ja päihdehoitotyön näyttöä ja tutkimusta päätöksenteossa ja työskentelyssä -kuvata keskeisimpien auttamismenetelmien, hoitosuhteen ja hoitoyhteisössä käytettävien menetelmien ja työnohjauksen merkitystä -selittää ravitsemushoidon merkityksen mielenterveys-ja päihdetyössä -kuvata moniammatillisen tiimi- ja verkostotyön merkitystä -kuvata mielenterveys- ja päihdehoitotyön palvelujärjestelmän pääpiirteet -laskea mielenterveys- ja päihdehoitotyön lääkelaskut virheettömästi -nimetä tavallisimmat lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyshäiriöt ja niiden keskeiset tutkimus- ja hoitomenetelmät.
Keskeiset sisällöt
Mielenterveystyö ja mielenterveyden/päihteettömyyden edistäminen. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön etiikka. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön näyttöön perustuvat menetelmät. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön palvelujärjestelmä. Keskeiset psykiatriset sairaudet ja riippuvuusongelmat (Psykiatria). Mielenterveys- ja päihdehäiriöiden lääkehoito ja lääkelaskenta. Ravitsemushoito mielenterveys-ja päihdetyössä.
Suoritustavat
Yhteisölliseen opetukseen (100%) ja seminaareihin (100%) ja luennoille osallistuminen. Oppimistehtävien, lääkelaskujen (100% oikein), verkkotenttien ja tentin hyväksytty suorittaminen.Englanninkieliseen materiaaliin perehtyminen ja sen hyödyntäminen oppimistehtävissä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
KUHANEN, Carita, OITTINEN, Pirkko, KANERVA, Anne, SEURI, Tarja ja SCHUBERT, Carla 2017. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: WSOYpro Oy. PARTANEN, Airi, HOLMBERG, Jan, INKINEN, Maria, KURKI, Marjo & SALO-CHYDENIUS, Sisko 2015 Päihdehoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy. LÖNNQVIST, Jouko, HENRIKSSON, Markus, MARTTUNEN, Mauri, PARTONEN, Timo ja AALBERG, Veikko. 2017. Psykiatria. E-kirja. saatavissa http://www.oppiportti.fi/op/opk04497 tai Kustannus Oy Duodecim 2017 12., uudistettu painos. Soveltuvin osin. KUMPULAINEN, Kirsti, ARONEN, Eeva, EBELING, Hanna, LAUKKANEN, Eila, MARTTUNEN, Mauri, PUURA, Kaija, SOURANDER, Andre ja AALBERG, Veikko. 2017 Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. E-kirja tai Kustannus Oy Duodecim 2017. 1.-2 painos. Soveltuvin osin. VIDEBECK, Sheila L.2014. Psychiatric-Mental Health Nursing. 6th edition. Philadelphia: LWW, saatavilla Savonian kirjaston sivujen kautta. Chapter 19, Addiction, p. 360-385. RISSANEN, Marja-Liisa. 2009, Helping adolescents who self-mutilate. A practice theory. PhD-thesis. University of Kuopio. Pages 52-102. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-951-27-1306-6/urn_isbn_978-951-27-1306-6.pdf Tunnilla käsitellyt asiat ja muu erikseen osoitettu ja opintojakson alussa määritelty materiaali.
Edeltävät opinnot
Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa, hoitotaito sekä teoria että harjoittelu, hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet, sisätautia sairastavan hoitotyö sekä teoria että harjoittelu, anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1-2.
Muuta huomioitavaa
Osallistuminen yhteisölliseen opetukseen pakollista.
Yhteyshenkilö
Kainulainen Arja-Sisko, Heiskanen Sanna


4 SAIHPER12 Harjoittelu: Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
1/2 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -soveltaa lasten oikeuksia, lasten ja nuorten hoitotyöhön liittyviä eettisiä ohjeita ja lainsäädäntöä sekä -työskennellä ottaen huomioon lapsilähtöisyyden ja kulttuurisuuden hoitotyössä -soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja nuorten kasvusta ja kehityksestä, niihin vaikuttavista tekijöistä, perhehoitotyöstä ja lasten sairauksista -analysoida lasten ja nuorten terveysongelmia ja -uhkia sekä suunnitella lapsen ja nuoren hoitoa hoitotyön prosessin mukaisesti -toteuttaa lasten ja nuorten hoitotyötä ja ohjata lasta/nuorta ja perhettä -lasten lääke- ja nestehoidossa tarvittavat laskutoimitukset sekä osaa ohjattuna annostella ja toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa turvallisesti -toteuttaa voimavaralähtöistä perheen hoitotyötä -arvioida ja kehittää lasten ja nuorten hoitotyön osaamistaan opintojakson arviointikriteereiden mukaisesti -työskennellä tiimissä ja ottaa vastuuta omasta tekemisestään -reflektoida omaa oppimistaan ja osaamistaan.
Keskeiset sisällöt
Leikki ja luovuus osana lasten hoitotyötä. Lasten akuuttitilanteita ja vauvan ja leikki-ikäisen hoitoelvytys. Vastasyntyneen ja imeväisen perushoito. Vanhemmuuden tukeminen. Lasten ja nuorten hoitotyön erityisluonne ja sitä ohjaava lainsäädäntö ja eettinen perusta. Eri-ikäisten lasten ja nuorten kasvu ja kehitys sekä niiden vaikutus lasten ja nuorten tarpeisiin. Eri-ikäisten lasten ja nuorten ravitsemus. Perhehoitotyö: vanhempien ja sisarusten reaktiot lapsen sairastumiseen, perheen voimavarat. Lasten lääke- ja nestehoito, lääkkeiden annostelu ja lasten lääkelaskenta. Lapsen ja nuoren kivun ja pelkojen arviointi ja erilaiset kivunhoitomenetelmät. Leikki osana lasten hoitotyötä. Erilaiset lasten ja nuorten hoitotyön toiminnot, vauvan ja leikki-ikäisen elvytys, moniammatillisuus ja tiimityöskentely.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa lasten ja nuorten toimintaympäristöissä erillisten kriteereiden mukaisesti. Osallistuminen taitopajoihin(100%) ja simulaatioihin (100%) ja mahdolliseen opintokäyntiin (100%) ja niihin valmistautuminen. Opintojakson voi suorittaa myös kv- vaihdossa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Hoitotaito sekä teoria että harjoittelu, Hoitotaidon kliininen osaaminen, Lääkehoidon perusteet, Sisätautia sairastavan hoitotyö sekä teoria että harjoittelu, Perioperatiivisen hoitotyö sekä teoria että harjoittelu. Ennen ohjatun harjoittelun aloittamista: Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyön teoriaopintojakson tulee olla hyväksytysti suoritettu lääkelaskuja lukuunottamatta. Opiskelijan on kuitenkin pitänyt osallistua lasten ja nuorten hoitotyön lääkelaskukokeeseen. Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyön harjoitteluopintojaksosta tulee olla suoritettuna myös taitopajat.
Yhteyshenkilö
Hyvönen Katrina, Pennanen Helena, Aho Jukka


4 SAIHMIE12 Harjoittelu: Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -työskennellä ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja analysoida asenteiden ja tunteiden merkitystä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä -ohjata potilaita, potilasryhmiä, omaisia, opiskelijatovereita tai henkilökuntaa -kuvata harjoittelupaikan keskeiset yhteistyökumppanit ja toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä -hyödyntää oppimisessaan mielenterveys- ja päihdehoitotyöhön liittyvää näyttöön perustuvaa tietoa -työskennellä erilaisista kulttuuritaustoista olevien ihmisten mielenterveyden ja päihteettömyyden edistämiseksi -käyttää turvallisesti keskeisiä mielenterveys- ja päihdehoitotyön auttamismenetelmiä -toteuttaa turvallisesti mielenterveys- ja päihdehoitotyön lääkehoitoa -arvioida ja kehittää mielenterveys- ja päihdehoitotyön osaamistaan - AVEKKI-toimintatapamallin ja motivoituu toimimaan sen mukaisesti tulevassa ammatissaan - vuorovaikutteisesti ennaltaehkäistä ja hallita uhkaavia ja väkivaltaisia tilanteita.
Keskeiset sisällöt
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön lainsäädäntö. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön eettiset kysymykset. Hoitotyön prosessi, kirjaaminen ja raportointi mielenterveys- ja päihdehoitotyössä. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön auttamismenetelmät (esim. ohjaaminen, hoitosuhde, yhteisöhoito, moniammatillinen tiimityöskentely, verkostotyöskentely, työnohjaus, lääkehoito). Mielenterveys- ja päihdepalvelujärjestelmä. Mielenterveyden edistäminen. AVEKKI-toimintatapamalli ja sen soveltaminen eri toimintaympäristöissä.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa mielenterveys-ja päihdehoitotyön toimintaympäristöissä erillisten kriteereiden mukaisesti. Seminaariin (100%) osallistuminen. Ohjaustehtävän ja merkityksellinen tapahtuma –tehtävän hyväksytty suorittaminen. Blogireflektoinnin suorittaminen. Simulaatioihin(100%) osallistuminen. Opintojakso on mahdollista suorittaa kansainvälisenä vaihtona. Osallistuminen (läsnäolovelvoite) haastavien asiakastilanteiden kohtaamisen (AVEKKI) harjoituksiin ja pienryhmätyöskentelyyn.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Oppimistavoitteiden saavuttamiseen liittyvä ajankohtainen materiaali ja muu ohjaajan osoittama materiaali.
Edeltävät opinnot
Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa, hoitotaito sekä teoria että harjoittelu, hoitotaidon kliininen osaaminen, lääkehoidon perusteet, sisätautia sairastavan hoitotyö sekä teoria että harjoittelu, anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1-2. Mielenterveys- ja päihdetyön teoriaopintojakson tulee olla suoritettu tai siitä on suoritettu riittävä osuus toteutussuunnitelman mukaisesti.
Yhteyshenkilö
Aho Jukka


4 SAIKOTGER1 Kotihoito ja gerontologinen hoitotyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -selittää ikäystävällisen palvelurakenteen ja kotona asumisen merkityksen -arvioida toimintakykyä -ymmärtää asiakas- ja palveluohjauksen toimintamallin -selittää näyttöön perustuen keskeiset geriatriset sairaudet ja hallitsee niiden kokonaisvaltaisen hoitotyön -toteuttaa hoitotyötä iäkkään itsemääräämisoikeutta ja omatoimisuutta tukien eri toimintaympäristöissä -hyödyntää asumiseen ja yhteydenpitoon liittyvää sekä palveluja tukevaa teknologiaa -toteuttaa ja arvioida lääkehoitoa ymmärtäen iäkkäiden lääkehoidon erityispiirteet -laskea lääkelaskut virheettömästi -toteuttaa hoitotyötä toimintakykyisyyttä turvaten - arvioida ravitsemustilaa ja toteuttaa ravitsemushoitoa soveltaen ikääntyneen ravitsemushoitosuosituksia -tunnistaa toimintakykyä uhkaavia riskitekijöitä.
Keskeiset sisällöt
Sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä iäkkäiden palvelujärjestelmä ja palvelut. Asumisen ja palveluiden yhdistäminen. Geroetiikka. Toimintakyvyn arviointi. Terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen edistäminen. Esteettömyys. Monimuotoinen kuntoutus. Ennakkoarviointi. Älykäs talotekniikka, kotiapurobotit ja erilaiset teknologiasovellukset. Yhteydenpitoteknologia. Hoito-, palvelu- ja kuntoutussuunnitelma. Asiakkaan osallisuuden ja valintojen tekemisen turvaaminen. Keskeiset geriatriset sairaudet ja niiden hoitotyö. Ikääntyneen ravitsemushoito. Toimintakyvyn heikkenemistä uhkaavat riksitekijät. Iäkkään lääkehoito, lääkelaskenta.
Suoritustavat
Luennoille, harjoituksiin (100%) ja taitopajoihin (100%) osallistuminen. Yksilö- ja ryhmätehtävien hyväksytty suorittaminen. Moodle tenttien ja lääkelaskujen(100% oikein) hyväksytty suorittaminen. Englanninkieliseen materiaaliin perehtyminen ja sen hyödyntäminen oppimistehtävissä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
HARTIKAINEN, Sirpa ja LÖNNROOS, Eija. 2008. Geriatria. Helsinki: Edita. Soveltuvin osin. VOUTILAINEN, Päivi. ja TIIKKAINEN, Pirjo. (toim). 2009. Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY. SAANO, Susanna ja TAAM-UKKONEN, Minna. 2013. Lääkehoidon käsikirja. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Soveltuvin osin. TILVIS, Reijo, Pitkälä, Kaisu, STRANDBERG, Timo, SULKAVA, Raimo, VIITANEN, Matti (toim.) 2010. Geriatria. Helsinki: Duodecim. Saatavilla: http://www.oppiportti.fi/op/opk04490 Ravitsemussuositukset ikääntyneille/ Valtion ravitsemusneuvottelukunta. 2010. Helsinki: Edita. Saatavilla: https://www.evira.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemussuositukset/ikaantyneet/ ELIOPOULOS, Charlotte.2013. Fast Facts for the Gerontology Nurse. A Nursing Care Guide in a Nutshell. Saatavissa e-kirjana. REED, Jan, CLARKE, Charlotte L, MACFARLANE, Ann. 2012. Nursing older adults. Saatavissa e-kirjana. CAPLAN, G. 2014. Geriatric medicine: an introduction. Melbourne: IP Communications. Saatavissa e-kirjana. Muu ajankohtainen materiaali.
Edeltävät opinnot
Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1-2,Hoitotaito, Hoitotaidon kliininen osaaminen, Lääkehoidon perusteet, Sisätautia sairastavan hoitotyö, Harjoittelu: Hoitotaito, Harjoittelu Sisätautia sairastavan hoitotyö.
Yhteyshenkilö
Röynä Tarja, Iire Paula


4 SAIHKOTGER Harjoittelu: Kotihoito ja gerontologinen hoitotyö

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -soveltaa voimavaralähtöisesti ja terveyttä edistäen näyttöön perustuvaa gerontologisen hoitotyön ja kotihoidon osaamista asiakkaan kotona ja kodinomaisissa ympäristöissä. -huomioida ikäihmisten moninaisuuden, monikulttuurisuuden sekä elämänhistorian merkityksen hoidossa ja ohjauksessa -toimia eettisten periaatteiden mukaisesti -verkostoitua ja ohjata ikäihmistä ja hänen läheisiään käyttämään tarkoituksenmukaisia, myös digitaalisia, sosiaali-ja terveydenhuollon sekä kolmannen sektorin palveluita -soveltaa kuntoutumista edistävän hoitotyön tietoja ja taitoja asiakkaan vastuuhoitajana -selittää moniammatillisen työskentelyn merkityksen asiakkaan toimintakyvyn ja terveyden edistämisessä -selittää sairaanhoitajan vastuut ja velvollisuudet lääkehoidon toteutuksessa ja arvioinnissa -arvioida lääkkeiden vaikuttavuutta, lääkkeiden haitta-, sivu- ja yhteisvaikutuksia -dokumentoida oleelliset asiat ja käsitellä terveyskertomuksia tietosuojan sekä tietoturvan ohjeiden mukaisesti -toimia aseptisesti ja työskennellä ergonomisesti eri toimintaympäristöissä -soveltaa ja kehittää gerontologian osaamista erilaisissa toimintaympäristöissä, tiimeissä ja virtuaalikotikäynnin kehittämisessä -ohjata ja tukea omaisten hoitoon osallistumista asiakkaan näkemyksiä ja voimavaroja kunnioittaen -reflektoida omaa oppimistaan ja osaamistaan
Keskeiset sisällöt
Harjoittelu erilaisissa perusterveydenhuolon toimintaympäristöissä(kotihoito/kotisairaanhoito),ergonomian kertaus.
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa gerontologisen hoitotyön toimintaympäristössä erillisten kriteereiden mukaan. Simulaatioihin(100%) ja seminaareihin(100%)ja taitopajoihin(100%) osallistuminen.Opintojakso on mahdollista suorittaa kansainvälisenä vaihtona.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Hoitotaito ja hoitotaidon kliininen osaaminen(teoria ja harjoittelu)Lääkehoidon perusteet. Sisätautia sairastavan hoitotyö (teoria ja harjoittelu). Anatomia, fysiologia ja diagnistiset tutkimukset 1 ja 2. Keskeisten sairauksien lääkehoito.
Yhteyshenkilö
Iire Paula


4 SAISAI12 Sairaanhoitaja itsenäisenä toimijana ja hoidon tarpeen arvioijana

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 1/2 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - arvioida äkillisesti sairastuneen potilaan hoidon tarpeen ja sen edellyttämät hoitotoimet - soveltaa hoidon tarpeen arvioinnissa käytettävää triageluokituksia - potilaan kliinisen tutkimisen sekä osaa valita käyttötarkoitukseen sopivat välineet ja menetelmät - arvioida sekä äkillisesti sairastuneen että monisairaan potilaan sekä omaisen tuen ja voimavaralähtöisen ohjauksen tarvetta - hyödyntää monipuolisesti erilaisia voimavaralähtöisiä ohjausmenetelmiä -selittää turvallisen lääketieteellisen säteilynkäytön periaatteet
Keskeiset sisällöt
Sairaanhoitajan roolit muuttuvissa palvelurakenteissa, Sairaanhoitaja hoitotyön asiantuntijana itsenäisessä hoitajavastaanotto-toiminnassa, Potilaan peruselintoimintojen häiriöiden tunnistaminen eri tilanteissa, Hoidon tarpeen kiireellisyyden arviointi, triageluokitukset, potilaan kliininen tutkiminen, voimavaralähtöinen ohjaus ja tukeminen. Turvallisen lääketieteellisen säteilynkäytön periaatteet.
Suoritustavat
Osallistuminen opetukseen, yksilö- ja ryhmätehtävät, osallistuminen seminaareihin (100%), simulaatioihin (100%) ja taitopajoihin (100%)ja hoidon tarpeen arviointiharjoitukseen(100%) Taitopajoihin, taitokokeeseen ja tenttiin valmistautuminen englannin kielisen materiaalin avulla.Taitokoe, verkkotentit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Akuuttihoidon tietokannat. 2015. Duodecim. saatavilla: http://www.terveysportti.fi.ezproxy.savonia.fi/dtk/aho/koti ALAHUHTA,Seppo , ALA-KOKKO, Tero, HYPPÖLÄ, Harri, KAARTINEN, Juha & SAVOLAINEN Tuuli. (toim.)2020. Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito. Duodecim. (soveltuvin osin) saatavilla: http://www.oppiportti.fi/op/opk04609 Sairaanhoitajan tietokannat. Duodecim. 2016. Saatavilla: http://www.terveysporttifi.ezproxy.savonia.fi/dtk/shk/koti SYVÄOJA Pirjo ja ÄIJÄLÄ, Outi. 2009. Hoidon tarpeen arviointi. Sastamala. Tammi. SAHA, Heikki & SALONEN, Tapani & SANE, Timo. 2013. Potilaan tutkiminen. Bookwell Oy.
Edeltävät opinnot
Sisätautipotilaan hoitotyö ja perioperatiivinen hoitotyö- opintojaksot
Yhteyshenkilö
Kinnunen Tommi, Jyrkinen Heli


4 SAIHMETAO1 Harjoittelu: Sairaanhoitaja ohjaajana, mentorina ja terveydenedistäjänä

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa -arvioida ja kehittää omaa ohjausosaamistaan ohjaajana, mentorina ja terveydenedistäjänä -soveltaa erilaisia ohjausmenetelmiä -toimia erilaisissa toimintaympäristöissä ohjaajana/ mentorina/ terveydenedistäjänä -arvioida palveluohjauksen ja omahoidon tarvetta sekä hyödyntää ohjauksessa monimuotoisia ja ajankohtaisia, arvopohjaisia ja voimavaralähtöisiä terveyden edistämisen interventioita -arvioida osaamista ja ammatillista kehittymistä -antaa ammatillista osaamista edistävää palautetta
Keskeiset sisällöt
Ohjaamisen, mentoroinnin ja terveyden edistämisen käsitteiden ulottuvuudet. Erilaiset oppimistyylit ja ohjausmenetelmät. Opiskelijan ohjaajana ja mentorina toimiminen. Asiakkaan tarpeet huomioiva, osallistava ja vastuuta edistävä toiminta. Asiakkaan arvopohjainen, voimavaralähtöinen ja dialoginen kohtaaminen. Eettinen toiminta ohjaustyössä. Palveluohjaus. Digitaaliset ratkaisut asiakkaan omahoidon tukena. Ohjauksen, mentoroinnin tai terveydenedistämisen intervention suunnittelu, toteutus ja arviointi. Ammatillinen kehittyminen. Palaute ja osaamisen arviointi.
Suoritustavat
Opiskelija harjoittelee ohjaajana, mentorina tai terveyden edistäjänä toimimista suunnitelmallisesti erilaisissa työelämän, järjestöjen, yhdistysten, säätiöiden, yksityisten ja julkisten palveluiden tuottajien ja hankkeiden toimintaympäristöissä. Harjoittelu suoritetaan esimerkiksi Savonian VireTorilla tai muissa vastaavissa hyvinvointia edistävissä sosiaali- ja terveysalan kansallisissa ja kansainvälisissä yksiköissä, projekteissa/hankkeissa ja palveluneuvontapisteissä, erilaisessa leiritoiminnassa, liikunta ja kuntoutustoiminnassa, ehkäisevän toiminnan palveluissa (esim. perhetyö, mielenterveystyö, päihdetyö), erityisryhmien, maahanmuuttajien tukipalveluissa, diakonia- ja vapaaehtoistyössä sekä kriminaalihuollossa. Harjoitteluun sisältyy tavoitteisiin ja toimintaan liittyviä oppimistehtäviä ja osaamisen näyttö, yksilö- tai ryhmäintervention suunnittelu, toteutus ja arviointi sekä harjoitteluraportin laatiminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
VEHVILÄINEN, Sanna. 2019. Ohjaus vuorovaikutuksena. E-kirja. VÄNSKÄ, Kirsti, LAITINEN-VÄÄNÄNEN, Sirpa, KETTUNEN, Tarja ja MÄKELÄ, Juha. 2011. Onnistuuko ohjaus? Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Edita. RISTIKANGAS, Vesa, RISTIKANGAS, Marjo-Riitta, ALATALO Marjut. 2019. Valmentava mentorointi. BASTABLE, Susan, B, GRAMER, Pamela, JACOBS, Karen & SOPCZYK, Deborah. l. 2011. Health Professional as Educator. Principles of Teaching and Learning. Jones& Bartlett LEARNING. tai BASTABLE, Susan, B. Nurse as Educator. Principles of Teaching and Learning for Nursing Practice. Jones& Bartlett Publishers. Opintojakson alussa sovitut ajankohtaiset kansalliset ja kansainväliset artikkelit.
Edeltävät opinnot
Anatomia, fysiologia ja diagnostiset tutkimukset 1-2, Hoitotaito, Hoitotaidon kliininen osaaminen, Lääkehoidon perusteet, Sisätautia sairastavan hoitotyö, Harjoittelu: Hoitotaito, Sisätautia sairastavan hoitotyö.
Yhteyshenkilö
Suhonen Maija, Hyvönen Katrina


4 SAIHHOI12 Harjoittelu: Hoitotyön osaamisen täydentäminen

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija -osaa soveltaa eettisiä ohjeita ja lainsäädäntöä toimiessaan erilaisissa hoitotyön tilanteissa ja toimintaympäristöissä -täydentää hoitotyön osaamistaan eri toimintaympäristöissä -osaa toimia potilasturvallisuutta edistäen potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa -osaa hyödyntää sähköisiä terveydenhuollon palveluja osana potilaan kokonaishoitoa -osaa toimia asiakaslähtöisesti huomioiden potilaan voimavarat ja tarpeet hoito- ja ohjaustilanteissa sekä toimia potilaan ja hoitotyön edustajana erilaisissa työryhmissä -hallitsee tavanomaiset lääkkeiden antotavat, lääkehoidon ohjauksen ja osaa arvioida potilaan hoidossa käytettävien lääkkeiden vaikuttavuutta sekä lääkkeiden haitta-, sivu- ja yhteisvaikutuksia -arvioida kokonaislääkityksen ja toimia moniammatillisesti -tietää varautumissuunnitelmat terveydenhuollon erityistilanteisiin ja poikkeusoloihin Suomessa -osaa toimia sairaanhoitajana hoitoelvytyksessä ja johtaa elvytystoimintaa -osaa yleissairaanhoitajan 180op valtakunnallisessa kokeessa tarvittavat tiedot ja taidot -osaa reflektoidan omaa oppimistaan ja osaamistaan
Keskeiset sisällöt
Turvallinen hoitotyö, sähköiset palvelut, lääkehoito, hoitoelvytys, poikkeusolojen terveydenhuolto, varautumissuunnitelmat. Rokotusosaaminen.Yleissairaanhoitajan 180op valtakunnallinen koe
Suoritustavat
Harjoittelu erilaisissa hoitotyön toimintaympäristöissä erillisen kriteeristön mukaisesti. Harjoittelun voi suorittaa myös kansainvälisessä vaihdossa tai opinnollistaa työsuhdetta hyödyntämällä (vaihtoehtoinen suoritustapa sairaanhoitajan sijaisuudessa, kts. ohje Ohjatun harjoittelun nettisivuilta). Harjoittelua ei voi hyväksilukea jälkikäteen aikaisemmin hankitun työkokemuksen perusteella. Oppimistehtävävien hyväksytty suorittaminen. Taitopajoihin (100%) osallistuminen. Verkkokurssien, tenttien ja hoitoelvytysnäytön hyväksytty suorittaminen. Yleissairaanhoitajan 180op valtakunnallinen koe
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa.
Edeltävät opinnot
OPSin mukaiset aiempien lukukausien pakolliset ammattiopinnot tulee muuten olla hyväksytysti suoritettuna, mutta tämän opintojakson voi tehdä ennen Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyön harjoittelua (harjoitteluun liittyvät simulaatiot tulee olla suoritettuna).Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito-teoriaopintojakso tulee olla aloitettu ja harjoitteluopintojakso tulee olla suoritettu. Hoitotyön osaamisen täydentämisen harjoittelun voi myös suorittaa ennen opintojakson simulaatio- ja taitopajaosiota.
Yhteyshenkilö
Jyrkinen Heli, Huovinen Anne


4 TTLOT1 Lasta odottavan perheen terveydenhoitajatyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Osaa suunnitella ja toteuttaa lasta odottavan perheen terveyden, hyvinvoinnin ja voimavarojen seurannan ja tukemisen yhteistyössä perheen kanssa Osaa hyödyntää digitaalisia ratkaisuja yksilön ja perheen terveyden edistämisessä Osaa arvioida odottavan äidin ja sikiön terveyttä ja tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät ja osaa ohjata tarvittaessa jatkotutkimuksiin. Tuntee synnytyksen hoidon Osaa seurata, tukea ja hoitaa vastasyntynyttä lasta ja hänen perhettään sekä tarvittaessa ohjata jatkohoitoon Osaa ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa ja arvioida seurantakäynnit moniammatillisesti Osaa suorittaa säännöllisen synnytyksen jälkitarkastuksen ja kirjoittaa vanhempaintodistuksen Osaa arvioida asiakkaan ja perheen palvelutarvetta ja antaa palveluohjausta ja neuvontaa
Keskeiset sisällöt
Äitiyshuollon palvelujärjestelmät ja palveluohjaus ja-neuvonta sekä moniammatillinen yhteistyö Digitaaliset ratkaisut asiakkaan omahoidon tukena äitiyshuollossa Äitiysneuvolatarkastukset raskauden eri vaiheissa Raskauden erityiskysymyksiä Riskiraskaudet ja äitiyspoliklinikalle lähettämisen kriteerit Synnytysvalmennus Synnytyksen vaiheet ja kivunlievitys Synnytyksen jälkeinen kotikäynti Jälkitarkastus ja sisätutkimus Perhesuunnittelu, seksuaaliterveys Keskenmeno ja raskauden keskeytys
Suoritustavat
Oppimistehtävät, verkko-opiskelu ja kirjallinen koe
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Asetus 380/ 2009 ja 338/2011. Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta.Suomen säädöskokoelma, Klemetti ja Hakulinen-Viitanen (toim) 2013. Äitiysneuvolaopas. Suosituksia äitiysneuvolatoimintaan. Muu kirjallisuus tarkentuu opintojakson alussa
Yhteyshenkilö
Lappalainen Raija


4 TTLKT1 Lapsen, koululaisen ja nuoren terveydenhoitajatyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Osaa kokonaisvaltaisesti suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen, kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan. Osaa kannustaa ja tukea perhettä vanhemmuudessa ja kasvatuksessa. Osaa kannustaa ja tukea terveellisten elintapojen ja hyvinvoinnin edistämisessä. Osaa tehdä seulontatutkimuksia ja tarvittaessa puuttua ja ohjata lisätutkimuksiin. Osaa selvittää lapsen, kouluikäisen ja nuoren sekä hänen perheensä voimavaroja ja osaa tukea perhettä kokonaisvaltaisesti. Osaa arvioida erityistuen ja jatkohoidon tarvetta. Osaa toimia yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallisen kasvuympäristön ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Osaa kirjata oleellisia asioita lapsen, kouluikäisen ja nuoren terveyskertomukseen. Osaa toimia syömishäiriöisten (anorexia, bulimia ja liikalihavuus) nuorten tunnistajana, tukijana ja auttajana.
Keskeiset sisällöt
Lasten, kouluikäisten ja nuorten terveystarkastukset ja terveyden seurantamenetelmät, arviointi ja erityistuen tarpeen tunnistaminen Elintapaohjaus, varhainen tukeminen ja huolen puheeksi ottaminen Voimavarojen tukeminen ja voimavarainen vanhemmuus Turvallinen ja terveellinen kouluympäristö Lapsen ja koululaisen rokottaminen Moniammatillinen yhteistyö ja perhepalveluverkosto Kasvukäyrät ja tulkinta Ryhdin tutkiminen Näön, kuulon tutkiminen LENE Määräaikaistarkastukset koulussa Koulun työolot ja työoloselvitys Mielenterveyden edistäminen Väkivalta, koulukiusaamisen ehkäiseminen Tupakoinnin vähentäminen Päihteiden käytön vähentäminen Lapsen kaltoinkohtelu ja perheväkivalta Erityiskysymyksiä (Lapsen, koululaisen ja nuoren epäsosiaalinen käyttäytyminen, syömishäiriöt ) Ravitsemus Yleisimmät ruoka-allergiat Lasten lihavuus: merkittävä kansanterveydellinen ongelma Maahanmuuttajien ravitsemus
Suoritustavat
Avainluennot, oppimistehtävien suorittaminen ja kirjallinen koe. Harjoittelu lastenneuvolassa ja koulu- ja opiskeluterveydenkollossa
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Asetus 380/ 2009 ja 338/2011. Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta.Suomen säädöskokoelma. Terveystarkastukset lastenneuvolassa @kouluterveydenhuollossa. Päivi Mäki, Katja Wikström, Tuovi Hakulinen-Viitanen, Tiina Laatikainen ( toim ).THL. Menetelmäkäsikirja. Juvenes Print. Tampere 2011. Laajat terveystarkastukset. Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan ja kouluterveydenhuoltoon.Tuovi Hakulinen-Viitanen, Marke Hietanen-Peltola, Arja Hastrup , Mervi Wallin, Marjaana Pelkonen. ( toim. ). Opas 22. THL. Juvenes Print. Tampereen yliopisto oy. Tampere 2012 Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen. Lasten kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi. Arja Hastrup, Marke Hietanen-Peltola, Johanna Jahnukainen, Marjaana Pelkonen ( toim. ). THL. Raportti 3 / 2013. Kouluterveydenhuollon toimintaohje. SAARIKKA perusturvaliikelaitos. 2012 ( Uusi VN asetus 338/ 2011 taustalla: Asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta )
Muuta huomioitavaa
Vastuuopettaja Pauliina Rissanen
Yhteyshenkilö
Rissanen Pauliina, Lappalainen Raija


4 TTOPI1 Opiskelijan ja nuoren terveydenhoitajatyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Osaa selittää ja perustella opiskeluterveydenhuoltoa ohjaavien lakien ja säädösten sisältöjä ja yhteyttä toimintaan Osaa käyttää erilaisia ohjausmenetelmiä monipuolisesti ja hyödyntää digitaalisia ratkaisuja terveyden edistämisessä Osaa ohjata ja tukea ratkaisu- ja voimavaralähtöisesti asiakkaita omahoitoon ja ottamaan vastuuta terveydestään Osaa selittää nuorten, nuoren aikuisen terveyteen vaikuttavia tekijöitä Osaa kuvata ja perustella opiskeluterveyden määräaikaistarkastusten sisältöjä ja seulontamenetelmien tekemistä sekä soveltaa näyttöön perustuvaa tutkimustietoa päätöksenteossa ja työskentelyssä opiskeluterveydenhuollossa Osaa selittää nuorten, nuoren aikuisen ohjaukseen liittyvät sisällöt ja menetelmät Osaa toteuttaa kansallista rokotusohjelmaa Osaa ehkäistä suunnitelmallisesti koti-, työ- ja vapaa-ajan tapaturmia ja hallitsee ensiavun Osaa ohjata ja tukea nuorta ja nuorta aikuista seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa
Keskeiset sisällöt
Digitaaliset ratkaisut asiakkaan omahoidon tukena ja sähköisen asioinnin muodot opiskeluterveydenhuollossa Terveyden edistäminen opiskeluterveydenhuollossa Palveluohjaus ja-neuvonta sekä moniammatillinen yhteistyö Opiskeluterveydenhuollon toiminnot ja päätöksenteko Ohjausmenetelmistä Seksuaaliterveyden edistäminen Rokotuksista_Erillinen syventävä Moodle -kurssi syventävää tietoa diabeteksestä Syventävää tietoa mielenterveyden häiriöistä nuorella aikuisella 'Terveydenhoitajatyön erityiskysymyksiä /Lääketieteen sovelluksia Syövän ehkäisy ja rintojen tutkiminnen Ensiapu terveydenhoitajan työssä
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Milên, A. 2014. Opiskeluterveydenhuollon kehittämisohjelma 2014-2018. Suunnitelma. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2014 https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116030 Mielenterveys- ja päihdetyön menetelmät opiskeluterveydenhuollossa : Opas arviointiin, hoitoon ja käytäntöihin http://www.julkari.fi/handle/10024/131873 Muu kirjallisuus tarkentuu opintojakson alussa
Yhteyshenkilö
Lappalainen Raija


4 TTLOH1 Lasta odottavan perheen terveydenhoitajatyö, harjoittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Osaa toimia äitiysneuvolassa terveydenhoitajan ammatin etiikan ja arvojen mukaisesti. Osaa toteuttaa äitiysneuvolatarkastukset raskauden eri vaiheissa Osaa ohjata perhettä synnytykseen liittyvissä asioissa. Osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tutkimusta päätöksenteossa ja työskentelyssä äitiyshuollossa Osaa soveltaa terveyden edistämisen toimintatapoja ja työmenetelmiä. Osaa soveltaa digitaalisia ratkaisuja terveyden edistämisessä ja toimia moniammatillisissa työryhmissä.
Keskeiset sisällöt
Harjoittelu: Lasta odottavan perheen terveydenhoitajatyö 10 op Äitiysneuvolaharjoittelu Synnytysklinikkaharjoittelu Eettisyys äitiyshuollossa Terveyden edistäminen äitiyshuollossa Äitiyshuollon toiminnot ja päätöksenteko Ohjaus, opetus ja moniammatillinen yhteistyö äitiyshuollossa
Suoritustavat
Harjoittelun hyväksytty suorittaminen, merkitykselliset oppimistapahtumat
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Lasta odottavan perheen terveydenhoitajatyö, teoria, varhainen vuorovaikutus
Yhteyshenkilö
Lappalainen Raija, Suhonen Maija, Rissanen Pauliina


4 TTLKTH1 Harjoittelu: Lapsen ja koululaisen terveydenhoitajatyö/ lastenneuvola ja kouluterveydenhuolto

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Lapsen, kouluikäisen ja nuoren terveydenhoitajatyö_ Lastenneuvolaharjoittelu 5 op Opiskelija osaa toimia lastenneuvolassa terveydenhoitajan ammatin etiikan ja arvojen mukaisesti. osaa tehdä lastenneuvolan määräaikaistarkastuksia ja seulontoja osaa ohjata jatkohoitoon eri asiantuntijoille. osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tutkimustietoa lapsesta ja perheistä päätöksenteossa ja työskentelyssä lastenneuvolassa. Kouluterveydenhuolto-harjoittelu 5 op Opiskelija osaa toimia kouluterveydenhuollossa terveydenhoitajan ammatin etiikan ja arvojen mukaisesti. osaa tehdä kouluterveydenhuollon määräaikaistarkastuksia ja seulontoja osaa ohjata jatkohoitoon eri asiantuntijoille. osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tutkimustietoa lapsesta, nuoresta päätöksenteossa ja työskentelyssä kouluterveydenhuollossa. osaa soveltaa ohjaukseen liittyviä menetelmiä. osaa toimia moniammatillisissa työryhmissä.
Keskeiset sisällöt
Lastenneuvolaharjoittelu 5 op Eettisyys lastenneuvolatyössä Terveyden edistäminen lastenneuvolatyössä Lastenneuvolatyön toiminnot ja päätöksenteko Ohjaus, opetus ja moniammatillinen yhteistyö Kouluterveydenhuolto-harjoittelu 5 op Eettisyys kouluterveydenhuollossa Terveyden edistäminen kouluterveydenhuollossa Toiminnot ja päätöksenteko Ohjaus, opetus ja moniammatillinen yhteistyö
Suoritustavat
Harjoittelun hyväksytty suorittaminen, merkitykselliset oppimistapahtumat sekä ohjaustilanne
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Yhteyshenkilö
Lappalainen Raija, Rissanen Pauliina, Suhonen Maija


4 TTTVAI1 Varhainen vuorovaikutuksen havainnointi ja tukeminen ja imetysohjaajakoulutus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Osaa kuvata ja perustella varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä lapsen kehitykselle auttaessaan perheitä vanhemmuuteen. Osaa kuvata ja tunnistaa varhaiseen vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia. Osaa kuvata ja perustella auttamisprosessin vaiheet varhaisen vuorovaikutuksen tukemisessa ja osaa soveltaa tukemisen menetelmiä. Osaa perustella ja käyttää vanhempien ohjaukseen liittyviä työmenetelmiä ja toimintatapoja. Osaa kuvata ja perustella moniammatillisten työryhmien yhteistyön tarvetta ohjauksessa. TTIME Imetysohjaajakoulutus. Tietää imetyksen edistämisen toimintaohjelman ja imetyssuositukset. Osaa selittää maidon eritykseen ja erityksen ylläpitämiseen vaikuttavat tekijät. Osaa havainnoida imetystilanteita ja tarvittaessa ohjata perheitä ja henkilökuntaa tavallisimmissa ongelmatilanteissa. Osaa selittää äidinmaidon ja korvikemaidon erot. Osaa ohjata imettävää äitiä ravitsemuskysymyksissä. Osaa selittää vauvan (alle 1v) ruokavalion monipuolistamisen perusteet
Keskeiset sisällöt
Vastasyntyneiden ja pienten lasten kehitys ja tarpeet Riittävän hyvä vanhemmuus Pienten lasten mielenterveysongelmat ja niiden ehkäisy Varhainen vuorovaikutus lapsen kehityksen tukena Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Auttamissuhde, auttajan taidot ja ominaisuudet Moniammatillinen yhteistyö varhaisessa vuorovaikutuksessa Imetysohjaajakoulutus: Imetyksen edistämisen toimintaohjelma Imeväisikäisten lasten ravitsemussuositus Rinnan rakenne Imemisote ja imetysasennot Tavallisimmat ongelmat imetyksessä Käytännön harjoittelua lapsivuodeosastolla Äidinmaidon koostumus Äidin ravitsemuksen merkitys äidille ja lapselle imetyksen aikana
Suoritustavat
Pakollinen osallistuminen lähitunneille, artikkeleihin perehtyminen ja työstäminen, työnohjaukseen osallistuminen.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Hilton Davis, Miten tukea sairaan tai vammaisen lapsen vanhempia? Suomen sairaanhoitajaliitto ry, Silverprint Oy 2010, Sipoo: Sinkkonen Jari & Mirjam Kalland, Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen, Wsoy 2011, Helsinki Deufel Maila & Montonen Elisabet (toim.), Onnistunut imetys, Duodecim 2010, Helsinki Koskinen Katja 2008. Imetysohjaus. Edita. Helsinki. Lisäksi tunneilla käsiteltävät artikkelit
Muuta huomioitavaa
Yhteyshenkilö Varhainen vuorovaikutus: Lehtori Pauliina Rissanen Imetysohjaajakoulutus: Lehtori Pauliina Rissanen ja Arja Lång Obstetriikka sisältyy tähän opintojaksoon
Yhteyshenkilö
Rissanen Pauliina


4 TTTYÖ2 Työikäisen terveydenhoitajatyö 2

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Osaa kuvata työterveyshuollon keskeisen lainsäädännön ja hyvän työterveyshuoltokäytännön sisällön. Osaa soveltaa moniammatillisuutta työpaikkojen ja työterveyshuollon yhteistyössä ja toimia työterveyshoitajan toimenkuvan mukaisesti muuttuvassa työelämässä. Osaa selvittää, arvioida ja seurata työikäisen terveyttä, työkykyä ja työhyvinvointia edistäviä ja kuormittavia tekijöitä työssä, työympäristössä ja työyhteisössä. Osaa tehdä johtopäätöksiä ja suunnitella, toteuttaa ja arvioida toimenpiteitä työntekijän työkyvyn, työn, ja työympäristön sekä työturvallisuuden edistämiseksi ja parantamiseksi sekä työyhteisön toimivuuden lisäämiseksi eri menetelmin. Osaa kuvata työterveyshuollon ydinprosessien vaiheet ja soveltaa prosessiajattelua työpaikkaselvityksiin, terveystarkastuksiin, työkykyongelmien käsittelyyn, työpaikan ensiapuvalmiuteen, tietojen antamiseen, neuvontaan ja ohjaukseen, toimintasuunnitelmien laatimiseen sekä sairaanhoitoon työterveyshuollossa. Osaa toimia terveydenhoitajatyön asiantuntijana monitoimijaisessa verkostossa ympäristön ja yhteisön terveyden edistämiseksi
Keskeiset sisällöt
Työterveyshuollon ja työterveyshoitajan työn kehitys ja työterveyshoitajan toimenkuva ja työn arvot Hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteet Työterveyshuollon keskeinen lainsäädäntö Työterveyshuollon moniammatillisuus Työterveyshuollon tavoitteet ja sisältö Työkyvyn, työympäristön ja työturvallisuuden sekä työyhteisön toimivuuden edistäminen Työperäiset sairaudet ja ammattitaudit Työsuojelu Työterveyshuollon ydinprosessit: työpaikkaselvitys, terveystarkastukset, työkykyongelmien käsittely ja kuntouttava toiminta, työpaikan ensiapuvalmius, tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus, toimintasuunnitelma ja sairaanhoito työterveyshuollossa.
Suoritustavat
Oppimistehtävät, kirjallinen koe
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Hyvä työterveyshuoltokäytäntö (toim. Manninen Pirjo ym.)Työterveyslaitos uusin painos, Helsinki Työperäiset sairaudet (toim. Uitti Jukka & Helena Taskinen) Työterveyslaitos 2011, Helsinki Terveystarkastukset työterveyshuollossa (toim. Karhula Anna-Liisa) Työterveyslaitos uusin painos, Helsinki. Lisäksi kaikki tunneilla käsiteltävät lait ja artikkelit.
Yhteyshenkilö
Suhonen Maija


4 TTTYÖH1 Harjoittelu: Työterveyshuolto

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Osaa kuvata työterveyshuollon keskeisen lainsäädännön ja hyvän työterveyshuoltokäytännön sisällön. Osaa soveltaa moniammatillsuutta työpaikkojen ja työterveyshuollon yhteistyössä ja toimia työterveyshoitajan toimenkuvan mukaisesti muuttuvassa työelämässä.

Osaa selvittää, arvioida ja seurata työikäisen terveyttä, työkykyä ja työhyvinvointia edistäviä ja kuormittavia tekijöitä työssä, työympäristössä ja työyhteisössä.

Osaa tehdä johtopäätöksiä ja suunnitella, toteuttaa ja arvioida toimenpiteitä työntekijän työkyvyn, työn, ja työympäristön sekä työturvallisuuden edistämiseksi ja parantamiseksi sekä työyhteisön toimivuuden lisäämiseksi eri menetelmin.

Osaa kuvata työterveyshuollon ydinprosessien vaiheet ja soveltaa prosessiajattelua työpaikkaselvityksiin, terveystarkastuksiin, työkykyongelmien käsittelyyn, työpaikan ensiapuvalmiuteen, tietojen antamiseen, neuvontaan ja ohjaukseen, toimintasuunnitelmien laatimiseen sekä sairaanhoitoon työterveyshuollossa.

Osaa toimia terveydenhoitajatyön asiantuntijana monitoimijaisessa verkostossa ympäristön ja yhteisön terveyden edistämiseksi

Keskeiset sisällöt
Työterveyshuollon eettiset periaatteet Hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteet Työterveyshuollon keskeinen lainsäädäntö Työterveyshuollon moniammatillisuus Työterveyshuollon tavoitteet ja sisältö Työkyvyn, työympäristön ja työturvallisuuden sekä työyhteisön toimivuuden edistäminen Työterveyshuollon ydinprosessit (työpaikkaselvitys, terveystarkastukset, työkykyongelmien käsittely, työpaikan ensiapuvalmius, tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus, toimintasuunnitelma ja sairaanhoito työterveyshuollossa
Suoritustavat
Harjoittelun hyväksytty suorittaminen, työpaikkaselvitys, merkitykselliset oppimistapahtumat.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Työterveyshuolto , teoria
Muuta huomioitavaa
Yhteyshenkilö: Lehtori Maija Suhonen
Yhteyshenkilö
Suhonen Maija, Lappalainen Raija


4 TTTKEH1 Terveydenhoitajatyön kehittäminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija laajentaa ja syventää osaamista jollakin terveydenhoitajan työn osa-alueella kohdentuen ryhmiin tai yhteisöihin Opiskelija osaa soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa kehittämistyössä ja oman asiantuntijuutensa syventämisessä. Opiskelija osaa käyttää erilaisia ohjausmenetelmiä monipuolisesti ja hyödyntää digitaalisia ratkaisuja terveyden edistämisessä. Opiskelija osaa tunnistaa terveydenhoitajatyön ajankohtaisia ja tulevaisuuden kehittämistarpeita
Keskeiset sisällöt
Terveydenhoitajatyön ajankohtaiset , tulevaisuuden kehittämishaasteet ja johtaminen terveydenhoitajatyössä. Digitaaliset ratkaisut, erilaiset ohjausmenetelmät, palveluohjaus ja –neuvonta asiakkaan omahoidon tukena. Sähköisen asioinnin muodot terveyden edistämisessä Kehittämistehtävä toteutetaan projektiluonteisena ja toiminnallisena
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
JAUHIAINEN, Annikki, SIHVO, Päivi ja IKONEN, Helena. 2015. Sähköiset terveyspalvelut käytössä: Koulutusmateriaalia ammattilaisten ja asiakkaiden perehdyttämiseen ja ohjaukseen. Karelia-ammattikorkeakoulu. Saatavissa: http://www.theseus.fi/handle/10024/103573 Muu kirjallisuus tarkentuu opintojakson alussa
Edeltävät opinnot
Opinnäytetyö
Yhteyshenkilö
Lappalainen Raija, Suhonen Maija


4 TTHSYV2 Harjoittelu: Terveyttä edistävä syventävä harjoittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija - syventää näyttöön perustuvaa terveydenhoitajatyön sisältöä ja terveyden edistämisen tietojaan ja taitojaan terveydenhoitajatyön eri osa-alueilla - osaa soveltaa näyttöön perustuvia menetelmiä yksilö-, yhteisö- ja organisaatiotasoilla terveyden ja sitä mahdollistavien voimavarojen lisäämiseksi. - osaa arvioida potilaan ja asiakkaan palvelutarvetta ja antaa palveluohjausta ja neuvontaa. - osaa soveltaa terveydenhoitajatyön työmenetelmiä, digitaalisia taitoja ja verkosto-osaamista.
Keskeiset sisällöt
Terveydenhoitajatyön sisältö Kulttuurinen osaaminen Kansanterveystyö Näyttöön perustuva toiminta Digitaalisuus terveydenhoitajatyössä
Suoritustavat
Harjoittelun hyväksytty suorittaminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Yhteyshenkilö
Lappalainen Raija


4 SAVONT1 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta sopivan opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op ONT10: Opinnäytetyön suunnittelu (5 op) - opinnäytetyöhön ja sen tekemiseen orientoituminen - aiheen valitseminen ja rajaaminen - opinnäytetyön suunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen ONT20 Opinnäytetyön toteutus (5 op) - opinnäytetyön tekeminen - opinnäytetyön tulokset/tuotos ONT30 Opinnäytetyön viimeistely (5 op) - opinnäytetyön raportointi ja julkaiseminen ONT40 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 SOTEONT10 Opinnäytetyön suunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
OPintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta perustellun opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista - suunnitella ja toteuttaa opinnäytetyön aihekuvauksen ja täydentää sen työsuunnitelmaksi - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön aiheen valitseminen ja rajaaminen sekä aihekuvauksen tekeminen - ohjaus- ja hankkeistamissopimus - opinnäytetyön ohjaajan määrittyminen - tiedonhankinnan ohjaus - opinnäytetyön työsuunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen
Suoritustavat
Opinnäytetyöinfoon osallistuminen, aihekuvauksen tekeminen, itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta, opinnäytetyön suunnitelman esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT20 Opinnäytetyön toteutus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön itsenäinen tekeminen - opinnäytetyön tekemisen eri vaiheisiin liittyvä ohjaus - opinnäytetyön tulokset/tuotos - työn esittely seminaarissa
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot sekä opinnäytetyön suunnittelu 5 op -opintojakso.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT30 Opinnäytetyön viimeistely

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön ja sen raportin muokkaus ja viimeistely seminaarissa sekä ohjaajalta saadun palautteen mukaisesti - opinnäytetyön plagiointitarkistus - opinnäytetyön luovuttaminen arvioitavaksi
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. SOTEONT10 Opinnäytetyön suunnittelu 5 op SOTEONT20 Opinnäytetyön toteutus 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT40 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö


4 SAVONT2 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta innovatiivisen opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op ONT50 Opinnäytetyö, projekti 1 (5 op) ONT60 Opinnäytetyö, projekti 2 (5 op) ONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen (5 op) ONT80 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 SOTEONT50 Opinnäytetyö, projekti 1

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT60 Opinnäytetyö, projekti 2

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan kirjallisen synteesin, artikkelin, raportin tai muun julkaisun.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Suoritustavat
Opinnäytetyön osana toteutettujen projektien kokoava raportointi, opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. SOTEONT50 Opinnäyteyö, projekti 1, 5 op SOTEONT60 Opinnäytetyö, projekti 2, 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö


5 SOTEONT80 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö


Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.