Opiskelijoita kahvip�yd�ss�.





LL21SP Liiketalouden tutkinto-ohjelma

Opetussuunnitelman vastuuhenkilö: Jari Lindén

Koulutuksen lähtökohdat

Liiketalouden tutkinto-ohjelma johtaa liiketalouden alan ammattikorkeakoulututkintoon. Tutkintonimike on tradenomi. Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja kesto 3,5 vuotta. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa Euroopan unionin alueella yhteisesti määriteltyä korkeakoulutasoa, mikä mahdollistaa työvoiman ja asiantuntijoiden liikkumisen.

Valmistuva tradenomi ymmärtää liiketoiminnan kokonaisuuden ja on syventänyt osaamistaan taloushallinnossa tai myynnissä ja markkinoinnissa. Hänellä on valmiudet jatkuvaan muutokseen. Hänen työskentelyään ohjaavat asiakasnäkökulma, tuloksellisuus ja vastuullisuus. Liiketoiminnassa korostuvat tiedon hallinta ja yhteiskuntavastuu. Liike-elämän asiantuntija hallitsee oman ajankäyttönsä ja kehittää aktiivisesti itseään sekä työyhteisöään innovatiivisten ja kilpailukykyisten toimintatapojen löytämiseksi. Hänellä on valmiudet työskennellä monikulttuurisissa tiimeissä ja verkostoissa.

Savoniasta valmistuvat tradenomit sijoittuvat erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tai yrittäjiksi.

Osaamistavoitteet

Tradenomin koulutus on eurooppalaista ja suomalaista tasoa 6 (Kansallinen viitekehys).



Tradenomin osaamisprofiili muodostuu kompetensseista.



Opintojen rakenne

Tradenomin opinnot ovat 210 opintopistettä. Opetussuunnitelman mukaan yksi opiskeluvuosi vastaa 60 opintopistettä, mikä tarkoittaa 1600 tuntia opiskelijan työtä. Opiskelijan työ koostuu mm. lähitunneista, etä- ja itsenäisestä opiskelusta, verkko-opiskelusta ja harjoittelusta. Opiskelu sisältää työelämälähtöistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Asiantuntijuuden kehittyminen

Tradenomin opetussuunnitelma on laadittu niin, että
• tutkinto tuottaa työelämässä vaadittavan osaamisen ja
• koulutus varmistaa opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen.

Opiskelija
• laatii opiskelunsa tueksi henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan (sisältää vähintään 5 opintopistettä opiskelua vieraalla kielellä)
• vastaa opintojensa etenemisestä.

Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat henkilökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa.




Ensimmäisenä vuonna opiskelijat perehtyvät yrityksen toimintaympäristöön, suunnittelevat liiketoimintaa, perustavat yrityksen virtuaaliseen Oivalla-ympäristöön ja toimivat yrityksessä erilaisissa rooleissa. Näin he saavat käsityksen yrityksen toiminnoista ja niiden kytkeytymisestä toisiinsa. Tavoitteena on lisäksi kehittää opiskelijoiden tiimityöskentelyvalmiuksia, kieli- ja viestintätaitoja sekä ongelmanratkaisutaitoja.

Toisen ja kolmannen opiskeluvuoden aikana opiskelijat opiskelevat valitsemansa suuntautumisvaihtoehdon ohjelman mukaisesti.

Taloushallinnon osaaja

Suuntautumisvaihtoehdon opiskelija saa opinnoissaan hyvät valmiudet toimia erilaisissa pk-yritysten taloushallinnon tehtävissä sekä muissa taloudellista ajattelua vaativissa tehtävissä. Opinnot painottuvat pienten ja keskisuurten yritysten taloushallintoon. Opinnoissa perehdytään mm. kirjanpitoon, tilinpäätöksen laatimiseen ja verotukseen sekä johdon laskentatoimen eri osa-alueisiin kuten kustannuslaskentaan, budjetointiin ja suorituskyvyn analysointiin.

Opintojen jälkeen opiskelija pystyy toimimaan erilaisissa taloushallinnon asiantuntijatehtävissä, kuten kirjanpitäjänä, palkanlaskijana, laskenta-assistenttina, controllerina, yritystutkijana, talouspäällikkönä tai itsenäisenä yrittäjänä.

Myynnin ja markkinoinnin osaaja

Suuntautumisvaihtoehdon opiskelija saa opinnoissaan hyvät valmiudet toimia myynnin ja markkinoinnin asiantuntemusta edellyttävissä tehtävissä digitaalisessa, verkostoituneessa ja monikulttuurisessa liiketoimintaympäristössä. Opinnoissa perehdytään mm. liiketoiminnan ja asiakkuuksien analysointiin ja kehittämiseen sekä myynnin ja markkinoinnin suunnitteluun ja johtamiseen. Lisäksi opiskelija valitsee 10 opintopisteen laajuisen vaihtoehtoisen ammattiopintokokonaisuuden.

Valmistuttuaan opiskelija pystyy toimimaan erilaisissa myynnin ja markkinoinnin asiantuntijatehtävissä, kuten myyjänä tai myyntineuvottelijana, markkinointiassistenttina tai myyntisihteerinä. Työkokemuksen karttuessa ammattinimike voi olla esimerkiksi asiakaspalvelupäällikkö, markkinointipäällikkö tai tuote- tai asiakkuuspäällikkö.


Koulutuksen toteutus

Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on laadukkaan ja työelämäläheisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan monimuotoinen yhdistäminen. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Moninaiset virtuaaliset ja fyysiset ympäristöt Savoniassa ja verkostokumppaneiden tiloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kytkevät teorian ja käytännön laajasti ja kiinnostavasti osaksi opiskelijan oppimista ja organisaatioiden kehittämistä. Koulutukselle on tyypillistä monimuotoisuus, monialaisuus sekä aikaan ja paikkaan sitomattomuus.

Savonian koulutusten työelämälähtöisyys toteutuu opettajien monimuotoisen verkostoitumisen kautta. Verkostot varmistavat myös substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.

Koulutusta suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja kehitetään yhteistyössä opiskelijoiden, työelämän ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Näin varmistetaan, että tutkinto-ohjelman opetussuunnitelma vastaa työelämän tarpeita. Yhteistyö perustuu avoimeen vuorovaikutukseen, osaamisen jakamiseen ja yhdessä oppimiseen.

Opetussuunnitelman opinnot voidaan toteuttaa joko kokonaan tai osittain verkko-opintoina. Osa opinnoista järjestetään verkko-opintoina ympärivuotisesti ajasta ja paikasta riippumattomasti. Opintojakso voi myös sisältää osasuorituksia, joiden opiskelua ja suorittamista ohjataan ja tuetaan verkossa. Verkkototeutus voi olla myös opintojakson vaihtoehtoinen suoritustapa.

Opiskelun tavoitteena on opiskelijan ammatillisen asiantuntemuksen kasvu. Opiskelun myötä noviisista kasvaa oma-aloitteinen ja itsenäinen asiantuntija. Opiskelijoiden itseohjautuvuutta korostetaan opetuksessa ja ohjauksessa opintojen alusta lähtien. Vastuu oppimisesta on opiskelijalla itsellään, ja oppimisen tavoitteena on opitun syvällinen ymmärtäminen.

Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan opiskelijan ammatillista kasvua koko opintopolun ajan. Savoniassa jokainen opiskelija on yksilö. Koulutus toteutetaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Monipuolisilla koulutuksen toteutustavoilla mahdollistetaan vaihtoehtoiset suoritustavat sekä opiskelijan omien tavoitteiden mukainen eteneminen opinnoissa.

Opintojen alussa ohjauksessa painottuu henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS), jossa myös aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan. Opintojen edetessä painottuu uraohjaus, jolla tuetaan asiantuntijuuden suuntaamista, työelämävalmiuksien kehittymistä sekä työllistymistä. Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat opiskelijan henkilökohtaisten ammatillisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa. Kaiken ohjauksen tavoitteena on tehostaa opiskelijan oman ajankäytön hallintaa sekä oman toiminnan arviointia ja parantaa siten valmiuksia jatkuvaan oppimiseen.

Savoniassa hyödynnetään laajasti aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä työn opinnollistamista osana opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Opiskelija voi syventää tai laajentaa osaamistaan hyödyntämällä Savonian kansallisten ja kansainvälisten korkeakoulukumppaneiden tarjontaa.

Kansainvälisyystaidot ovat tärkeä osa tradenomin osaamista. Yhteisten kieliopintojen lisäksi molempien suuntautumisvaihtoehtojen ammattiopintoihin sisältyy 5 op vieraalla kielellä toteutettavia opintoja. Opiskelija voi painottaa kansainvälistymistä valitsemalla englanninkielisiä opintoja sekä valinnaisia kieliopintoja. Englanninkielisillä toteutuksilla mahdollistetaan myös vaihto-opiskelijoiden osallistuminen opintojaksoille, jolloin samalla edistetään kaikkien opiskelijoiden kansainvälisten taitojen kasvua. Kansainvälisyyttä voi vahvistaa myös opiskelijavaihdolla tai suorittamalla harjoittelu ulkomailla.

Arvioinnilla ohjataan ja tarkistetaan opiskelijan opintojen osaamistavoitteiden saavuttamista. Arvioinnin kohteena on koko oppimistapahtuma eli opetuksen tavoitteiden mukaisten tietojen ja taitojen saavuttaminen sekä opiskelun että työelämän edellyttämä asennoituminen ja vastuunottokyky. Opintojaksojen arviointi perustuu opintojaksokohtaisesti laadittuihin arviointikriteereihin.


Opintojaksotaulukko

Koodi Nimi 1 S 1 K 2 S 2 K 3 S 3 K 4 S 4 K
 
Perusopinnot
4 LXP1000 Oppijana korkeakoulussa 5              
4 LXP1100 IT-taidot 5              
4 LLXR100 Svenska på företaget 5              
4 LLXE100 Business English 5              
4 LLP1100 Talousmatematiikka 5              
4 LLP1200 Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet 5              
4 LXP1200 Oikeuden perusteet 5              
4 LLP1300 Taloushallinnon perusteet 5              
4 LLP1400 Talouden suunnittelu ja analysointi   5            
4 LLP1500 Myyntityö ja viestintä   5            
4 LLP1600 Kehittyvä yritys ja kansantalouden perusteet   5            
4 LLP1700 Yritysvalmennus 5              
 
Ammattiopinnot
Yhteiset ammattiopinnot
4 LLAY100 Asiantuntijaviestintä     5          
4 LLXE200 English for International Communication     5          
4 LLX300 Vuorovaikutteinen esimiestyö       5        
4 LLX400 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät         5      
Pakolliset ammattiopinnot
Taloushallinnon osaaja
4 LLAP100 Kirjanpito ja tilinpäätös     5          
4 LLAP200 Kustannuslaskenta     5          
4 LLAP900 Budjetointi ja luotonvalvonta     5          
4 LLAP300 Yritysverotus       5        
4 LLAP400 Investointi- ja rahoitussuunnittelu       5        
4 LLAP500 Yhtymät ja yhteisöt       5        
4 LLAP610 Taloushallinnon projektityö       5        
4 LLAP700 Tilinpäätöksen erityiskysymykset         5      
4 LLAP800 Talouden ohjaus         5      
4 LLAP1000 Taloudellinen analyysi           5    
4 LLAP1100 Tilintarkastus           5    
Myynnin ja markkinoinnin kehittäjä
4 LLAP1200 Asiakasymmärrys ja yritystoiminnan analysointi     5          
4 LLAP1300 Myynnin ja markkinoinnin oikeudelliset kysymykset     5          
4 LLAP1400 Digitaalinen liiketoiminta       10        
4 LLAP1800 Myyntiprosessin hallinta       5        
4 LLX1900 Palvelujen kehittäminen         5      
4 LLAP1700 Corporate Communication         5      
4 LLAP1900 Myynnin ja markkinoinnin strateginen kehittäminen           5    
4 LLAP1500 Startup-liiketoiminnan kehittäminen           5    
Vaihtoehtoiset ammattiopinnot
Asiakaspalvelu ja myynti
4 LLAV110 Myyntisimulaatiot         5      
4 LLX1600 Myynnin verkkokurssi 5 (NonStop)
International Business
4 LIX3100 Internationalisation Process         5      
4 LIX4100 Export Processes           5    
 
Valinnaiset opinnot
Valinnaiset opinnot
4 LLX1100 Palkkahallinto     5          
4 LLX1200 Asunto-osakeyhtiöt ja yhdistykset       5        
4 LLX1300 Yksityishenkilön oikeudelliset asiat     5          
4 LLX1400 Hallinto-oikeuden perusteet     5          
4 LLX1500 Hankintatoimi ja logistiikka     5          
4 LLX1700 Henkilöstöjohtaminen organisaation kulttuurin rakentajana       5        
4 LLX1800 Henkilöstöjohtamisen käytännön soveltaminen         5      
4 LLX2000 Liike-elämän IT-taidot       5        
4 LLX2100 Turvallisesti kyberajassa         5      
4 LLK1001 KY1: Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot 5 (NonStop)
4 LLK2001 KY2: Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen 5 (NonStop)
4 LLK3001 KY3: Tunnusluvut ja johtaminen 5 (NonStop)
4 LLHAR35 Kohdennettu harjoittelu       5        
yTiimi-projektit
4 LLX4000 yTiimi-projektit: Liiketoimintalähtöinen projektitoiminta     10          
 
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
4 SAVONT1 Opinnäytetyö           15    
   5 LLONT10 Opinnäytetyön suunnittelu         5      
   5 LLONT20 Opinnäytetyön toteutus         5      
   5 LLONT30 Opinnäytetyön viimeistely           5    
   5 LLONT40 Kypsyysnäyte           0    
4 SAVONT2 Opinnäytetyö           15    
   5 LLONT50 Opinnäytetyö, projekti 1         5      
   5 LLONT60 Opinnäytetyö, projekti 2         5      
   5 LLONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen           5    
   5 LLONT80 Kypsyysnäyte           0    
 
Harjoittelu
Harjoittelu
4 LLHAR1 Harjoittelu 1   6            
4 LLHAR2 Harjoittelu 2       6        
4 LLHAR3 Harjoittelu 3           6    
4 LLHAR4 Harjoittelu 4           6    
4 LLHAR5 Harjoittelu 5           6    

Opintojaksokuvaukset

4 LXP1000 Oppijana korkeakoulussa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia Savonian ja liiketalouden alan oppimis- ja toimintaympäristössä. Hän osaa käyttää opiskeluaan edistäviä ohjaus-, neuvonta- ja tietopalveluja. Hän osaa arvioida ja kehittää omia opiskeluvalmiuksiaan sekä tunnistaa opiskeluhyvinvointiinsa vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa hahmottaa ammatillisia tavoitteitaan, tietää alansa keskeisiä uravaihtoehtoja ja osaa tehdä perusteltuja opintovalintoja. Hän osaa työnhakutilanteessa arvioida osaamistaan suhteessa työelämän vaatimuksiin ja hallitsee työnhakuprosessin eri vaiheet. Opiskelija osaa laatia työnhaun asiakirjoja ja osaamistaan kuvaavia aineistoja. Opiskelija ymmärtää alakohtaisten viestintätaitojen merkityksen opinnoissa ja työelämässä ja hallitsee asiatyylisen ja alakohtaisen viestinnän perusteet. Hän osaa kirjoittaa opintoihin liittyviä kirjallisia dokumentteja ja toimia vuorovaikutus- ja esiintymistilanteissa. Hän osaa arvioida omia viestintätaitojaan.
Keskeiset sisällöt
- Savonia oppimis- ja toimintaympäristöympäristönä (mm. tutkintorakenne ja opetussuunnitelma sekä tietotekninen ympäristö) - oman opiskeluhyvinvoinnin tukeminen: opiskelutaidot, ajanhallinta ja stressinsäätely - henkilökohtainen opiskelu- ja urasuunnittelu (HOPS): tulokeskustelu, HOPS-keskustelu ja opinto-valintojen tekeminen - alan ammatillisiin uravaihtoehtoihin tutustuminen - harjoittelun, opinnäytetyön ja kansainvälistymisen mahdollisuuksiin ja pelisääntöihin tutustuminen - amk-opiskelijan työnhakutaidot: Oman osaamisen näkyväksi tekeminen, ePortfolio, sähköinen ammatillinen profiili, ammatilliset verkostot, työnhaun asiakirjat, työhaastattelu ja siihen valmistautuminen. - asiatyylisen viestinnän perusteet - kirjallisen tekstitaidon perusteet - esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen perusteet - viestintätaitojen arviointi
Suoritustavat
Oppimistehtävät, aktiivinen osallistuminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Leskinen Hanna, Joona Tarja


4 LXP1100 IT-taidot

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija hallitsee tietokoneen ja työvälineohjelmistojen peruskäytön. Hän ymmärtää tekijänoikeuden ja tietoturvan merkityksen ja osaa hyödyntää avoimia lisenssejä. Opiskelija hahmottaa internet-markkinoinnin perusteet ja osaa laatia yritykselle nettisivut käytettävissä olevalla julkaisujärjestelmällä. Hän osaa hyödyntää taulukkolaskentaa yrityksen päivittäisissä toiminnoissa ja tehdä esitysgrafiikkasovelluksella yrityksen ilmeen mukaisia esityksiä. Hän osaa luoda ja käsitellä asiakirjastandardin mukaisia dokumentteja ja helposti ylläpidettäviä pitkiä tekstidokumentteja.
Keskeiset sisällöt
- tekstinkäsittely: dokumentin perusmuotoilut, tyylien käyttö, sisällysluettelon luonti ja osiin jako - taulukkolaskenta: laskentakaavojen luonti tehokkaasti, valmisfunktioiden käyttö, taulukkoryhmän hyödyntäminen, kaavioiden luominen ja kelpoisuustarkastusten lisääminen - esitysgrafiikka ja videotuotanto: sujuvan, helppokäyttöisen ja monipuolisen esityksen laatiminen - Creative Commons –lisenssit - sosiaalinen media - verkkosivuston luonti ja hallinta - tietoturva, varmuuskopiointi, virustorjunta ja palomuuri
Suoritustavat
Tietokoneen käyttäjän A-korttikokeet tekstinkäsittelystä ja taulukkolaskennasta, itsenäiset ja ryhmätehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Suomela Leo


4 LLXR100 Svenska på företaget

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kertoa itsestään ja esitellä omaa ammatillista profiiliaan. Opiskelija selviytyy työelämän tyypillisimmissä viestintätilanteissa ruotsin kielellä, hallitsee liiketalouden alan keskeisimmän sanaston sekä kykenee viestimään vuorovaikutustilanteeseen sopivalla tavalla. Opiskelija osaa tuottaa tavallisimpia työelämän dokumentteja sekä esitellä yritystä tai organisaatiota ja sen palveluja, tuotteita ja toimintaa. Opiskelija osaa hyödyntää talouselämän julkaisujen ja muiden tietolähteiden tarjontaa.
Keskeiset sisällöt
Koulutukseen ja työhön liittyvä sanasto sekä liiketalouden alan perussanasto kirjallisissa (mm. työnhaun asiakirjat, sähköpostiviestintä, liikekirje) ja suullisissa viestintätilanteissa (mm. puhelinkieli, tuote-esittely, yritysesittely, asiakaspalvelutilanteet).
Suoritustavat
Oppimistehtävät, suulliset ja kirjalliset testit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
HANSKA-AARE, Sari, KERÄNEN, Marit, LEHTOVIITA, Kirsi & PIRTTILÄ, Mia. 2014. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Edita Publishing Oy.
Muuta huomioitavaa
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (liiketalouden alalla Svenska på företaget) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Yhteyshenkilö
Löf Marja-Elina


4 LLXE100 Business English

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kertoa itsestään ja esitellä ammatillista profiiliaan. Opiskelija osaa viestiä suullisesti tyypillisimmissä työelämään liittyvissä vuorovaikutustilanteissa. Hän osaa tuottaa tavallisimpia liike-elämän tekstejä. Opiskelija hallitsee liiketalouden alalla tarvittavan keskeisimmän sanaston sekä kykenee hankkimaan, soveltamaan ja viestimään alaan liittyvää tietoa suullisesti ja kirjallisesti tilanteeseen sopivalla tavalla.
Keskeiset sisällöt
Koulutukseen ja työhön liittyvä sanasto sekä liiketalouden alan perussanasto: kirjalliset viestintätilanteet mm. työnhaun asiakirjat, sähköpostiviestintä, yrityksen toiminnoista sidosryhmille viestiminen: suulliset viestintätilanteet kuten puhelinkieli, asiakas- ja muihin sidosryhmätapaamisiin liittyvä viestintä.
Suoritustavat
Luennot ja ohjatut harjoitukset.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
NISKANEN, Terttu, VETTER, Jutta, URBOM, Ruth. 2008-2015 kaikki painokset. Business Express. Sanoma Pro (aiemmin WSOY). Lisäksi muu myöhemmin ilmoitettava aineisto.
Yhteyshenkilö
Ruotsalainen Jaana


4 LLP1100 Talousmatematiikka

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa prosenttilaskua erilaisissa tilanteissa. Hän osaa laatia yksinkertaisia kannattavuuslaskelmia ja hinnoitella tuotteen tavoitteen mukaisesti. Opiskelija osaa laskea lyhytaikaiseen korkoon liittyviä laskelmia, ymmärtää koronkorkoperiaatteen ja osaa koronkorkolaskentaa. Opiskelija osaa laskea ja hyödyntää erilaisia indeksejä talouselämän laskelmissa. Hän osaa käyttää tilastollisia tunnuslukuja käytännön tilanteissa.
Keskeiset sisällöt
- prosenttilaskenta - katetuottolaskenta - hinnoittelu - yksinkertainen korkolasku: lyhyen aikavälin koron laskenta ja muut siihen liittyvät suureet - koronkorkolasku: pidemmän aikavälin tuottama pääoman kasvu ja siihen liittyvät suureet - indeksit, inflaatio ja reaalinen muutos - tilastollisten sijainti- ja hajontalukujen tunnuslukujen perusteet
Suoritustavat
Tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Saaranen P., Kolttola E. ja Pösö J. Uusin painos. Liike-elämän matematiikka. Edita
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Kettunen Anu


4 LLP1200 Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa arvioida yrittäjyyden ja yritystoiminnan merkitystä yhteiskunnassa. Hän osaa asemoida yksittäisen yrityksen osaksi yhteiskuntaa ja elinkeinorakennetta. Opiskelija osaa määritellä yrityksen toimintaprosessit ja perustoiminnot. Hän ymmärtää yrityksen riskinhallintaan ja logistiikkaan liittyvien päätösten kriteerit ja osaa tehdä niihin liittyviä perusratkaisuja. Opiskelija osaa suunnitella ja tehdä perusteltuja markkinointiratkaisuja huomioiden segmentointiperusteet sekä kuluttajakäyttäytymiseen liittyvät tekijät ja erilaiset kilpailukeinot ja niihin liittyvä kohderyhmäkohtainen päätöksenteko.
Keskeiset sisällöt
- yritystoiminnan ja yrittäjyyden merkitys sekä yritystoiminnan tunnusmerkit - toimintaympäristön analysointi ja sidosryhmät - liikeidea - liiketoimintasuunnitelman sisältö ja merkitys eri sidosryhmille - riskikartoitus ja siihen liittyvät toimenpiteet - yrityksen logistinen prosessi - vastuullisuus liiketoiminnassa - nykyaikaisen markkinoinnin perusteet ja toimintaympäristö - kuluttajan ostoprosessin vaiheet ja digitalisaation vaikutukset kuluttajakäyttäytymiseen - segmentointiperusteet ja segmentointiprosessi - kilpailun muodot ja kilpailun roolit - markkinoinnin kilpailukeinot
Suoritustavat
Tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Pitkänen Ari


4 LXP1200 Oikeuden perusteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee Suomen ja EU:n oikeusjärjestyksen sekä keskeisimmät oikeudelliset peruskäsitteet, ja osaa käyttää oikeudellisia tietolähteitä. Hän tuntee henkilö-, sopimus- ja yritysoikeuteen liittyvän keskeisen lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä käytännön ratkaisutilanteissa. Opiskelija tuntee pääpiirteissään riidattoman saatavan perintämenettelyn ja osaa laatia siihen liittyvät tavanomaiset asiakirjat (maksumuistutus, maksuvaatimus, suppea haastehakemus). Opiskelija tuntee myös keskeiset työsuhdetta säätelevät normit ja osaa soveltaa niitä käytännön työelämässä ilmeneviin oikeudellisiin kysymyksiin.
Keskeiset sisällöt
- Suomen ja EU:n oikeusjärjestys, oikeuslähteet ja oikeudellinen päätöksenteko - henkilöoikeus: oikeussubjektit, oikeudellinen toimintakelpoisuus ja oikeudellinen vastuunalaisuus, edunvalvonta, edustus - yritysmuodot: yrityksen perustaminen, päätöksenteko ja vastuukysymykset - sopimuksen tekeminen, pätemättömyys, sovittelu ja tulkinta, vahingonkorvaus - tavaran ja palveluksen kauppasopimukset - liiketilan hankintasopimukset - luottosopimukset ja velan vakuudet - muut yrityksen toimintaan liittyvät sopimukset - saatavan vapaaehtoinen ja oikeudellinen perintä - työsuhteen oikeudellinen sääntely: työsopimuslaki, työaika ja vuosiloma, työehtosopimukset ja työriitojen sovittelu, työsuojelu, yhteistoiminta yrityksessä
Suoritustavat
Tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Honkanen Jukka


4 LLP1300 Taloushallinnon perusteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kuvata taloushallinnon roolin yrityksen toiminnassa ja tuntee taloudellisia peruskäsitteitä. Hän osaa tehdä tavanomaisia kirjauksia ja kuukausittaisen alv-laskelman sekä laatia pienen yrityksen tuloslaskelman ja taseen. Hän osaa tehdä pienen yrityksen kirjanpitoa kirjanpito-ohjelmaa käyttäen. Hän tuntee verotusmenettelyn perusasiat ja osaa laskea verotettavan tulon pienessä yrityksessä.
Keskeiset sisällöt
- taloushallinnon rooli yritystoiminnassa - taloudelliset peruskäsitteet - tuloksen muodostuminen - kirjanpidon peruslogiikka - alv-velvollisuus ja arvonlisäveron laskeminen - tuloslaskelma ja tase - varaston muutos ja poistot - verotusmenettely ja verotettavan tulon laskeminen
Suoritustavat
Tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Jormakka, R., Koivusalo, K., Lappalainen, J. Niskanen, M. Laskentatoimi. Edita. Uusin painos.
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLP1400 Talouden suunnittelu ja analysointi

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa kateajattelua talouden suunnittelussa ja osaa laatia erilaisia budjetteja. Hän osaa laskea yrityksen toimintaa ja taloudellista tilannetta kuvaavia tunnuslukuja sekä analysoida yrityksen tilannetta toimialallaan.
Keskeiset sisällöt
- kannattavuuslaskenta - tulos- ja rahoitusbudjetti ja ennakoiva tase - tilinpäätösanalyysi (tunnuslukujen laskeminen ja tulkinta)
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävä
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Jormakka, R., Koivusalo, K., Lappalainen, J. ja Niskanen, M. Laskentatoimi. Edita. Uusin painos
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLP1500 Myyntityö ja viestintä

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia ja viestiä erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Hän tuntee henkilökohtaisen myyntityön eri vaiheet sekä osaa analysoida ja kehittää omaa myyntitapaansa ja viestintää. Hän osaa hyödyntää myyntitapahtuman yrityksen markkinoinnissa ja asiakassuhteiden luonnissa. Opiskelija osaa toimia erilaisissa työelämän ryhmäviestintätilanteissa. Hän osaa laatia yrityksen kirjallisia dokumentteja. Opiskelija osaa edistää viestintätilanteen onnistumista.
Keskeiset sisällöt
- erilaiset palvelukanavat ja palvelutilanteet (ml. digitaalisuus) - asiakaspalvelu- ja myyntiprosessin vaiheet - henkilöstön rooli asiakaspalvelussa ja myynnissä - yhteisöviestintä - tiedottaminen - neuvottelu-, kokous- ja palaveritaidot - liikekirjeet
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Pekkarinen Ulla, Leskinen Hanna, Pitkänen Ari


4 LLP1600 Kehittyvä yritys ja kansantalouden perusteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa arvioida kumppanuuksien hyötyjä oman liiketoiminnan kannalta ja asettaa perusteltuja tavoitteita liiketoiminnan kehittymiselle. Hän osaa arvioida omia yrittäjäedellytyksiään. Hän ymmärtää asiakkuuksien merkityksen yrityksen liiketoiminnan menestymiselle ja osaa hoitaa asiakkuuksia. Opiskelija osaa arvioida kansainvälisen ympäristön ja siinä tapahtuvien muutosten vaikutusta kansantalouteen ja suomalaisten yritysten toimintaan.
Keskeiset sisällöt
- verkostot ja kumppanuudet - liiketoiminnan kehitys ja kasvu - henkilökohtaiset yrittäjäedellytykset - asiakassuhdemarkkinointi - kansantalouden peruskäsitteet ja –mekanismit mikro- ja makrotasolla - talouskasvu, suhdannevaihtelut, rahatalous - kansainvälisen talouden kehityspiirteet
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Pitkänen Ari, Salopelto Timo


4 LLP1700 Yritysvalmennus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää toimivan tiimin merkityksen ja osaa työskennellä sekä itsenäisesti että ryhmässä. Opiskelija saa kokonaiskuvan vastuullisesta yritystoiminnan suunnittelusta, käynnistämisestä ja keskeisistä toiminnoista. Hän osaa kuvata liikeidean ja laatia alustavan liiketoiminta- ja markkinointisuunnitelman hankkien monipuolisesti tietoa niiden eri osa-alueista. Hän osaa hoitaa yrityksen perustamistoimet viranomaisten kanssa. Opiskelija hallitsee projektityöskentelyn perusperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytäntöön. Hän kehittää myyntitaitojansa ja osaa hyödyntää myyntitapahtuman yrityksen markkinoinnissa ja asiakassuhteiden luonnissa.
Keskeiset sisällöt
- tiimityöskentely, työyhteisön roolit ja työyhteisötaidot, itsensä johtaminen - liiketoimintasuunnitelma, markkinointisuunnitelma - yrityksen perustamisasiakirjat - vastuullisuus ja kestävä kehitys - projektityöskentelyn ja -viestinnän perusperiaatteet - myyntitapahtuma, myynnin toteuttaminen ja seuranta
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen toimintaan, itse- ja vertaisarviointi, oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Edeltävät opinnot
- Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Hiltunen Pentti, Kettunen Anu


4 LLAY100 Asiantuntijaviestintä

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa esiintyä vakuuttavasti oman alansa asiantuntijana. Hän kehittää ongelmanratkaisutaitojaan ammatillisissa vuorovaikutustilanteissa. Opiskelija saa valmiuksia oman alansa asiantuntija- ja markkinointitekstien kirjoittamiseen. Hän perehtyy tieteellisen kirjoittamisen periaatteisiin.
Keskeiset sisällöt
Ongelmanratkaisumenetelmät Asiantuntijan esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen syventäminen Työelämän kirjallinen viestintä (esim. raportit, markkinointitekstit, hakemukset ja analyysit) Tieteellinen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kirjalliset ja suulliset oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Edeltävät opinnot
Oivalla-opinnot
Yhteyshenkilö
Leskinen Hanna


4 LLXE200 English for International Communication

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
The student will develop his/her English oral and written communication skills by having a look at intercultural communication. He/she will become more aware of his/her own culture and identity and understand the importance of culture when working in an international context. He/she will make the difference between formal and informal English and will be able to adapt his/her language level to different types of situation.
Content
Reading, writing, listening, speaking. Culture and identity: definitions. Classifying cultures. Why it is important to be aware of our own culture to better communicate, Finnish culture and other typical models. Etiquette and business etiquette. Welcoming guests to Finland. Finnish culture. International meetings and conferences. Business correspondence.
Requirements
Contact lessons. Independent work and group work.
Grading Scale
0 - 5
Course material
Selected materials in Moodle.
Prerequisites
Business English
Contact
Ruotsalainen Jaana, Raphenon-Onttonen Julienne


4 LLX300 Vuorovaikutteinen esimiestyö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kuvata esimiestehtävän tarkoituksen ja merkityksen organisaatiolle. Hän tuntee esimiestyön käytännön toiminnan. Opiskelija tuntee ryhmätoiminnan lainalaisuudet ja osaa huomioida ne esimiestyössä. Opiskelija oppii rakentamaan omaa johtajuuttaan, tunnistaa esimiestyön vaatimukset ja osaa peilata omaa osaamistaan niihin.
Keskeiset sisällöt
- Esimiehen rooli ja tehtävät - Vuorovaikutteisuus esimiestyössä: palauteen anto ja vastaanotto, kehityskeskustelut, muutosjohtaminen - Yksilöiden moninaisuus ja ryhmädynamiikka - Työntekijöiden motivointi ja hyvinvointi - Itsensä johtaminen ja esimiehenä kehittyminen
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset artikkelit ja kirjallisuus. Tarkennetaan opintojen alkaessa.
Yhteyshenkilö
Rossi Anna


4 LLX400 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on valmiudet tutkimus- ja kehittämistyön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Opiskelija osaa arvioida aineistojen hankintamenetelmien soveltuvuutta eri tilanteissa. Opiskelija osaa analysoida ja tulkita itsenäisesti laadullista ja määrällistä tutkimusaineistoa. Opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön luotettavuutta. Opiskelija osaa toimia eettisten periaatteiden mukaisesti tutkimus- ja kehittämistyössä.
Keskeiset sisällöt
Laadullisen aineiston hankinta, analyysi ja tulkinta. Määrällisen aineiston hankinta, tulosten raportointi ja tulkinta. Tilastollisten ohjelmistojen käyttö. Tutkimuseettiset periaatteet.
Suoritustavat
Projekteihin osallistuminen ja oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
OJASALO, Katri, MOILANEN, Teemu & RITALAHTI, Jarmo. 2015. Kehittämistyön menetelmät, uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYpro Oy. HEIKKILÄ, Tarja. 2014. Tilastollinen tutkimus. Helsinki, Edita. KOSKINEN, Ilpo., ALASUUTARI, Pertti & PELTONEN, Tuomo. 2005. Laadulliset menetelmät kauppatieteissä. Tampere, Vastapaino. TUOMI, Jouni & SARAJÄRVI, Anneli. 2013. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki, Tammi. KvantiMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto [verkkojulkaisu]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [ylläpitäjä ja tuottaja]. . (Viitattu 4.11.2016) Muu ilmoitettu ja opettajien laatima materiaali.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti, Kesänen Anni


4 LLAP100 Kirjanpito ja tilinpäätös

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa tehdä pienen yrityksen juoksevaa kirjanpitoa ja ratkaista tavanomaisimpia arvonlisäverotukseen liittyviä kysymyksiä. Opiskelija osaa tehdä tavallisimmat tilinpäätösjaksotukset ja pienen yrityksen tilinpäätöksen.
Keskeiset sisällöt
- Tilikauden aikainen kirjanpito myös kirjanpitosovellusta käyttäen. - Arvonlisäverotuksen keskeisimmät säännökset ja niiden kirjauskäsittely - Tulojen ja menojen jaksottaminen, tasekirja ja tase-erittelyt.
Suoritustavat
Tentti, aktiivinen osallistuminen kirjanpidon harjoitustunneille, arvioitava harjoitustyö
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Tomperi, S. Käytännön kirjanpito. Edita. Helsinki: Tomperi, S. Käytännön kirjanpito, harjoituskirja. Edita. Helsinki. Molemmat kirjat soveltuvin osin.
Edeltävät opinnot
Savonian tradenomin ensimmäisen vuoden taloushallinnon opinnot tai vastaava osaaminen.
Yhteyshenkilö
Grönholm Sirpa


4 LLAP200 Kustannuslaskenta

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa laatia tuote- ja asiakaskohtaisia kustannus- ja kannattavuuslaskelmia sekä hinnoittelulaskelmia erilaisilla laskentamenetelmillä. Hän pystyy analysoimaan laskentainformaatiota erilaisissa päätöksentekotilanteissa. Opiskelija osaa käyttää hyväksi tietotekniikkaa ja pystyy tuottamaan selkeitä taloudellisia raportteja.
Keskeiset sisällöt
Perinteisen kustannuslaskennan kulku: kustannuslajit, kustannuspaikat, suoritekohtainen laskenta Toimintolaskenta Erilaiset hinnoittelumenetelmät Taulukkolaskennan tehokas käyttö
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Järvenpää, M.,Länsiluoto, A.,Partanen, V. ja Pellinen, J., Talousohjaus ja kustannuslaskenta, Sanoma Pro Oy, Hki
Edeltävät opinnot
Savonian tradenomin ensimmäisen vuoden taloushallinnon opinnot tai vastaava osaaminen.
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLAP900 Budjetointi ja luotonvalvonta

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija pystyy laatimaan erilaisia budjetteja johdon päätöksentekoa varten taulukkolaskentaohjelmaa tehokkaasti hyödyntäen. Hän osaa tuottaa laskelmia myös lyhyen aikavälin ohjaukseen, kuten maksuvalmiuden seurantaan. Opiskelija ymmärtää luotonvalvonnan merkityksen. Hän tuntee saatavan perintää ja eri maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevan keskeisimmän lainsäädännön, sekä osaa soveltaa sitä käytännön ratkaisutilanteissa. Hän osaa laatia saatavan perintään liittyvät tavanomaiset asiakirjat.
Keskeiset sisällöt
Budjetointi ja tavoiteasetanta Pääbudjetit ja osabudjetit Kassanhallinta Taulukkolaskennan tehokas käyttö Saatavan vapaaehtoinen ja oikeudellinen perintä Ulosotto ja takavarikko Yrityssaneeraus ja yksityishenkilön velkajärjestely Konkurssi
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävä
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Järvenpää M., Länsiluoto A., Partanen V. ja Pellinen J. Talousohjaus ja kustannuslaskenta soveltuvin osin, uusin painos
Edeltävät opinnot
Savonian tradenomin ensimmäisen vuoden taloushallinnon opinnot tai vastaava osaaminen.
Yhteyshenkilö
Hiltunen Pentti, Honkanen Jukka


4 LLAP300 Yritysverotus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kuvata yleisellä tasolla verojärjestelmää ja verotusta koskevien normien sisältöä. Opiskelija osaa laskea yrityksen verotettavan tulon ja yleisimpien verosuunnittelukeinojen vaikutuksen siihen. Opiskelija osaa laskea yritystulon vaikutuksen omistajan verotukseen eri yritysmuodoissa. Opiskelija osaa ratkaista arvonlisäverotukseen liittyviä tilanteita säädösten pohjalta ja tunnistaa yleisellä tasolla arvonlisäverotuksen erityistilanteita.
Keskeiset sisällöt
- Verotusmenettely, elinkeinoharjoittajan verotus ja verotettavan tulon laskeminen - Eri yritysmuotojen verokohtelu, varaukset. - Arvonlisäverotuksen kysymyksiä kuten ulkomaankauppa, käytettyjen tavaroiden kauppa ja oman käytön erilaiset tilanteet kuten henkilöstöruokailu ja kiinteistönhallintapalvelu
Suoritustavat
Tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Tomperi Soile. Yritysverotus- ja tilinpäätössuunnittelu. Sanoma Pro.
Edeltävät opinnot
Savonian tradenomin ensimmäisen vuoden taloushallinnon opinnot tai vastaava osaaminen.
Yhteyshenkilö
Grönholm Sirpa


4 LLAP400 Investointi- ja rahoitussuunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää rahoitusstrategian vaikutukset, tunnistaa erilaisia rahoitukseen liittyviä riskejä ja osaa suunnitella yrityksen rahoitusta edelliset huomioiden. Opiskelija osaa arvioida investointien kannattavuutta nykyaikaisilla menetelmillä. Hän osaa hyödyntää rahoitusfunktioita investointilaskennassa ja osaa toteuttaa joustavia laskentataulukoita taulukkolaskentaohjelmalla. Opiskelija osaa ottaa huomioon käyttöpääoman merkityksen yrityksen lyhytaikaisessa rahoituksessa.
Keskeiset sisällöt
Rahoitusstrategia, yrityksen rahoitusrakenne Rahoitussuunnittelun vaiheet Rahan aika-arvo Investoinnin kannattavuuteen vaikuttavat tekijät Investointilaskentamenetelmät Investointilaskentaan liittyvät rahoitusfunktiot Käyttöpääoma Taulukkolaskennan tehokas käyttö
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävä
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Järvenpää, M.,Länsiluoto, A.,Partanen, V. ja Pellinen, J., Talousohjaus ja kustannuslaskenta, Sanoma Pro Oy, Hki soveltuvin osin. Saaranen, P., Kolttola, E. & Pösö, J. Liike-elämän matematiikka. Edita.
Edeltävät opinnot
Savonian tradenomin ensimmäisen vuoden taloushallinnon opinnot tai vastaava osaaminen.
Yhteyshenkilö
Loikkanen Ulla


4 LLAP500 Yhtymät ja yhteisöt

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee yhtiöitä ja yhteisöjä koskevan keskeisen lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä käytännön ratkaisutilanteisiin. Opiskelija osaa tehdä yhtiöiden omaan pääomaan liittyvät keskeiset kirjaukset ja laskelmat sekä laatia niitä koskevan tilinpäätösinformaation. Opiskelija hallitsee yrityksen rahoitukseen ja hallintoon liittyvän keskeisen termistön englanniksi ja soveltaa osaamistaan kirjallisissa ja suullisissa viestintätilanteissa.
Keskeiset sisällöt
- Yhtiöitä ja yhteisöjä ohjaava lainsäädäntö. - Eri yritysmuotojen oman pääoman kirjanpito- ja tilinpäätöskäsittely. - Osakeyhtiön varojenjakoon ja varojen vähentymiseen liittyvät laskelmat. - Yrityksen rahoitukseen ja hallintoon liittyvä keskeinen englanninkielinen termistö.
Suoritustavat
Tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Tomperi Soile. Kehittyvä kirjanpitotaito, oppikirja ja harjoituskirja. Edita. Tomperi Soile. Käytännön kirjanpito, oppikirja ja harjoituskirja. Edita. Molemmat soveltuvin osin.
Edeltävät opinnot
Kirjanpito ja tilinpäätös tai vastaava kirjanpidon perusosaaminen
Yhteyshenkilö
Grönholm Sirpa


4 LLAP610 Taloushallinnon projektityö

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tutustuu projektitoiminnan periaatteisiin. Hän tunnistaa projektin organisoinnin ja projektitoimijoiden roolit. Opiskelija oppii kokeilemaan ja soveltamaan nykyaikaisia raportointi- ja automatisointimenetelmiä taloushallinnon prosessien kehittämisessä sekä osaa työskennellä projektimaisesti.
Keskeiset sisällöt
Projektin tavoitteet, rajaus, ositus, aikataulutus ja kriittinen polku Projektin laatu, riskit, dokumentointi, organisointi ja toimijat Raportointi-/automatisointiohjelmiston hyödyntäminen. Uusien toimintatapojen kokeileminen ja epävarmuuden hallinta.
Suoritustavat
Raportoitava oppimistehtävä / käytännön projektityö. Itse- ja vertaisarviointi.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset artikkelit ja kirjallisuus. Tarkennetaan opintojakson alkaessa.
Yhteyshenkilö
Hiltunen Pentti


4 LLAP700 Tilinpäätöksen erityiskysymykset

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa kirjanpito- ja verolakien keskeisiä säännöksiä tilinpäätöksen laadintaan liittyvissä tilanteissa. Opiskelija tuntee konsernitilinpäätökseen liittyvät keskeisimmät säännökset ja osaa laatia pienen yrityksen tavanomaisen konsernitilinpäätöksen.
Keskeiset sisällöt
- Vaihto-omaisuuden arvostaminen, osatuloutus, ylipoistot, laskennalliset verot yms. tilinpäätöksen erityiskysymykset, - Konsernin käsite, konsernitilinpäätöksen tavoitteet ja laadintavelvoite, konsernitilinpäätöksen vaiheet ja sisältö.
Suoritustavat
Tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Tomperi, S. Kehittyvä kirjanpitotaito. Edita. Helsinki: Tomperi, S. Kehittyvä kirjanpitotaito, harjoituskirja. Edita. Helsinki. Kaikki kirjat soveltuvin osin. Uusin painos.
Edeltävät opinnot
Kirjanpito ja tilinpäätös tai vastaava osaaminen
Yhteyshenkilö
Grönholm Sirpa


4 LLAP800 Talouden ohjaus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää strategisen ajattelun merkityksen yrityksen menestymisessä ja tunnistaa strategiaprosessin eri vaiheet. Opiskelija tiedostaa taloushallinnon roolin strategisessa johtamisessa ja osaa hyödyntää erilaisia strategiatyökaluja erityisesti suorituksen mittaukseen. Opiskelija omaksuu aihepiirin sanastoa niin, että pystyy hankkimaan ja välittämään tietoa englanniksi.
Keskeiset sisällöt
Strategiakäsitteet Strategisen johtamisen prosessi Strategiset suoritusmittaristot, erityisesti BSC Suorituksen mittauksen erityiskysymyksiä, kuten aineeton pääoma Alan keskeinen englanninkielinen sanasto
Suoritustavat
Oppimistehtävät ja sanastokoe
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Järvenpää M., Länsiluoto A., Partanen V. ja Pellinen J. Talousohjaus ja kustannuslaskenta soveltuvin osin, uusin painos
Edeltävät opinnot
Savonian tradenomin ensimmäisen vuoden taloushallinnon opinnot tai vastaava osaaminen.
Yhteyshenkilö
Loikkanen Ulla


4 LLAP1000 Taloudellinen analyysi

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa laatia oikaistun tuloslaskelman ja taseen sekä kassavirtalaskelman. Hän osaa laskea ja tulkita tunnuslukuja sekä tunnistaa niihin vaikuttavia liiketaloudellisia syitä. Hän tuntee ruotsinkieliseen tilinpäätökseen liittyvää sanastoa ja osaa esitellä keskeisimmät tilinpäätökseen liittyvät asiat ruotsiksi.
Keskeiset sisällöt
Tilinpäätösanalyysin tavoitteet Tilinpäätöksen oikaiseminen Tuloslaskelman ja taseen analyysi, tunnusluku- ja kassavirta-analyysi Keskeinen aihealueen terminologia ruotsiksi
Suoritustavat
Oppimistehtävä
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Yritystutkimus ry. Yritystutkimuksen tilinpäätösanalyysi, Gaudeamus Niskanen, J ja Niskanen, M. Tilinpäätösanalyysi, Edita.
Edeltävät opinnot
Kirjanpito ja tilinpäätös, Yhtymät ja yhteisöt, Tilinpäätöksen erityiskysymykset tai vastaava osaaminen.
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLAP1100 Tilintarkastus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kuvata tilintarkastajan tehtävät, hyvään tilintarkastustapaan kuuluvat keskeiset asiat, tilintarkastuksen vaiheet ja tilintarkastajan toimintatavat. Opiskelija osaa hyödyntää tilintarkastusta, tilinpäätöstä ja kirjanpitoa ohjaavia säännöksiä yksittäisten tilintarkastukseen liittyvien tehtävien ratkaisemisessa. Hän tuntee keskeiset tilinpäätöksen ja tilintarkastuksen englanninkieliset termit ja osaa soveltaa niitä kirjallisissa ja suullisissa viestintätilanteissa.
Keskeiset sisällöt
- Tilintarkastuksen tarkoitus ja sisältö, tilintarkastajalle asetetut vaatimukset, tilintarkastajan tehtävät, raportointi ja vastuu. - Hyvä tilintarkastustapa, olennaisuus ja tilintarkastusriski. - Tilintarkastustyön suunnittelun ja toteutuksen eri vaiheet, kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon sekä toimintakertomuksen tarkastuksen keskeinen sisältö ja niihin liittyvä tiedonhaku ja ongelman ratkaisu - Tilinpäätöksen ja tilintarkastuksen englanninkieliset termit
Suoritustavat
Tentti ja aktiivinen osallistuminen omatoimisten harjoitusten purkuun
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Tomperi Soile. Tilintarkastus – Normeista käytäntöön. Edita.
Edeltävät opinnot
Kirjanpito ja tilinpäätös, Yhtymät ja yhteisöt, Tilinpäätöksen erityiskysymykset ja Yritysverotus tai vastaava osaaminen
Yhteyshenkilö
Grönholm Sirpa


4 LLAP1200 Asiakasymmärrys ja yritystoiminnan analysointi

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa analysoida yrityksen sisäistä ja ulkoista toimintaympäristöä sekä kilpailukykyä. Opiskelija osaa hyödyntää yritystoiminnan mittareita analysoinnissa. Opiskelija osaa arvioida yrityksen riskejä. Opiskelija ymmärtää asiakkuuksien ja niitä mittaavien analyysien merkityksen liiketoiminnan kehittämistyössä.
Keskeiset sisällöt
- Toimintaympäristön analysointi - Yrityksen kilpailukyvyn analysointi - Yritystoiminnan mittarit - Riskienhallinta - Myynnin ja markkinoinnin analyysityökalut - Asiakasprofiilit ja asiakasymmärrys ja –näkemys
Suoritustavat
Oppimistehtävät, tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajien ilmoittamat materiaalit ja muu opintojakson aikana jaettava materiaali
Edeltävät opinnot
Perusopinnot
Yhteyshenkilö
Korhonen Jorma, Vauhkonen Sirpa, Pitkänen Ari


4 LLAP1300 Myynnin ja markkinoinnin oikeudelliset kysymykset

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee myyntiä ja markkinointia koskevan keskeisen lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä käytännön ratkaisutilanteissa huomioiden myös sähköisen liiketoimintaympäristön asettamat erityisvaatimukset.
Keskeiset sisällöt
- markkinointioikeus: tekijänoikeus ja muut immateriaalioikeudet, liikekilpailun sääntely, markkinoinnin sääntely kansallisesti ja kansainvälisesti, henkilötietojen käsittely ja tietosuoja markkinoinnissa - irtaimen kaupan juridiikka: business to business –kauppa, kuluttajankauppa, osamaksukauppa - kansainvälisen kaupan juridiikka: oikeusjärjestelmät, kansainvälinen kauppalaki ja muu kansainvälinen sopimusoikeus, teollisoikeudet, kuljetussopimukset ja rahdinkuljettajan vastuu, edustussopimukset, tuotevastuu, kv- prosessioikeus, EU:n sisämarkkinaohjelma ja kilpailuoikeus pääpiirteissään
Suoritustavat
Ryhmätyöt ja tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajan laatima materiaali ja muu opintojakson aikana jaettava materiaali
Edeltävät opinnot
Perusopinnot
Yhteyshenkilö
Honkanen Jukka


4 LLAP1400 Digitaalinen liiketoiminta

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää pk-yrityksen digiliiketoiminnan lähtökohtia, vaatimuksia ja tavoitteita liiketoiminnan tehostamisen ja kilpailukyvyn kannalta. Opiskelija tuntee ja osaa soveltaa digitaalisen liiketoimintaympäristön vaatimia työkaluja ja työskentelymenetelmiä. Opiskelija tuntee digitaaliseen liiketoimintaan liittyvää ruotsinkielistä termistöä, pohjoismaista viestintäkulttuuria ja osaa soveltaa tätä viestinnässään.
Keskeiset sisällöt
Peruskäsitteistö ja liiketoimintamallit Digitaalisen liiketoiminnan keskeiset ratkaisut, menetelmät ja välineet pk-yrityksessä mm. verkkokauppa ja mobiiliaplikaatiot Graafisen markkinointiviestinnän perusteet Sosiaalisen median kanavat ja sisältömarkkinointi Digimarkkinointi ja Digitaalisen liiketoiminnan keskeisin ruotsinkielinen termistö ja pohjoismaisen viestintäkulttuurin ominaispiirteet
Suoritustavat
Oppimistehtävät, käytännön projektityö
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajien ilmoittama materiaali
Edeltävät opinnot
Perusopinnot
Yhteyshenkilö
Huotari Nina, Korhonen Jorma, Suomela Leo


4 LLAP1800 Myyntiprosessin hallinta

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää ja pystyy hyödyntämään asiakkuuksia liiketoiminnan menestystekijänä. Hän osaa myös yhdistää asiakkaan ostoprosessin ja yrityksen myyntiprosessin hyödyntäen datan hallintaa. Opiskelija ymmärtää verkostoitumisen ja kumppanuuksien kehittämisen tärkeyden tämän hetken toimintaympäristössä. Hän perehtyy jakson eri aiheisiin myös keskeisimmän englanninkielisen sanaston näkökulmasta ja soveltaa tätä osaamistaan kirjallisessa ja suullisessa viestinnässä englannin kielellä.
Keskeiset sisällöt
Asiakaskokemuksen ja -arvon johtaminen, asiakastiedon ja CRM:n hyödyntäminen myyntiprosessin kehittämisessä, verkostojen ja kumppanuuksien merkitys menestyvälle liiketoiminnalle. Englanninkieliset suulliset ja kirjalliset soveltavat oppimistehtävät.
Suoritustavat
Vaihtoehtona tentti tai oppimistehtävän esittäminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajien ilmoittamat materiaalit ja muu opintojakson aikana jaettava materiaali
Edeltävät opinnot
Perusopinnot, Asiakasymmärrys ja yritystoiminnan analysointi
Muuta huomioitavaa
Muuttuvan, tämänhetkisen toimintaympäristön huomioiminen
Yhteyshenkilö
Pitkänen Ari, Niemelä Jari, Jääskeläinen Jari-Pekka


4 LLX1900 Palvelujen kehittäminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kuvailla palvelu- ja palveluprosessikäsitteet sekä erotella palvelun laadun merkityksen palvelujen tuotteistamisessa. Opiskelija kykenee kehittämään yrityksen palveluita aidossa yritysyhteistyössä. Opiskelija osaa kuvailla palvelumuotoilun peruskäsitteet ja kykenee käyttämään niitä aidossa ympäristössä. Opiskelija pystyy kuvailemaan asiakastarpeet palvelujen kehittämisessä ja erottelemaan niiden merkityksen palvelujen tuotteistamisessa. Opiskelija tunnistaa yrityksen palveluiden kehitystarpeita ja kykenee soveltaen ideoimaan niihin käytännön ratkaisuja. Opiskelija ymmärtää, kuinka lisäarvo tuotetaan palvelun kautta. Opiskelija tuntee palvelujen kehittämiseen liittyvää englanninkielistä termistöä sekä soveltaa tätä osaamista viestinnässään.
Keskeiset sisällöt
- Palveluprosessit - Palvelun laatu - Palvelumuotoilun peruskäsitteet - Palvelujen tuotteistaminen - Palvelujen kehittämiseen liittyvä keskeinen englanninkielinen termistö ja sen soveltaminen viestinnässä
Suoritustavat
Kirjalliset ja suulliset oppimistehtävät / tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajien ilmoittamat materiaalit ja muu opintojakson aikana jaettava materiaali
Edeltävät opinnot
Suositeltavaa on, että Vuorovaikutteinen asiakaspalvelu ja myyntityö -opintojakso on suoritettu ennen tämän opintojakson aloittamista tai vaihtoehtoisesti opiskelija ymmärtää asiakaslähtöisyyden ja asiakasymmärryksen merkityksen työelämän kautta.
Yhteyshenkilö
Willman Salla, Vehviläinen Merja, Ruotsalainen Jaana


4 LLAP1700 Corporate Communication

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
The student understands the concept of corporate communication as a set of activities involved in managing company’s internal and external communications. She/he understands especially the aims and modes of marketing communication. She/he is able to evaluate and plan branding. The student understands the meaning of communication partnerships and is able to work in close cooperation with partners. She/he is able to measure and follow the effectiveness of communication. Within this course student learns the basics of selected graphic design programs. The student also develops his/ her essential Swedish skills in sales and marketing vocabulary and communication.
Content
Multichannel marketing communication and brand building Partnerships in communication Integration of internal and external communication Setting the aims of communication Measuring the effectiveness of communication Basics of graphic design programs Swedish communication culture & Swedish vocabulary in sales and marketing (for Finnish students)
Requirements
Assignments
Grading Scale
0 - 5
Course material
Material will be announced in the beginning of the course.
Prerequisites
Basic Studies, Asiantuntijaviestintä
Contact
Pekkarinen Ulla, Tarvainen Minna, Joona Tarja


4 LLAP1900 Myynnin ja markkinoinnin strateginen kehittäminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää markkinoinnin ja myynnin kokonaisuuden ja niiden yhteyden koko yrityksen toimintaan. Hän ymmärtää tavan toimia suunnitellusti ja vastuullisesti yrityksen vision mukaisesti, ja oppii arvioimaan kriittisesti markkinointia kokonaisuutena. Opiskelija osaa hyödyntää tarkoituksenmukaisia työkaluja markkinoinnin suunnitteluprosessin eri vaiheissa. Opiskelija tuntee aihepiirin keskeisintä englanninkielistä ammattisanastoa ja pystyy soveltamaan sitä omassa viestinnässään.
Keskeiset sisällöt
Suunnitteluprosessi Analyysit ja niiden tulosten hyväksikäyttö Ennakointi, tavoiteasetanta Strateginen päätöksentekoprosessi Operatiiviset suunnitelmat Tehokkuuden ja kannattavuuden mittaaminen Vastuullinen liiketoiminta Strategian viestintä Englanninkielinen keskeisin aihepiirin ammattisanasto sekä suullisten ja kirjallisten taitojen kehittäminen englanniksi viestittäessä
Suoritustavat
Oppimistehtävät, strategiapeli, englanninkieliset soveltavat suulliset ja kirjalliset tehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajien ilmoittama materiaali
Edeltävät opinnot
Pakolliset ammattiopinnot
Muuta huomioitavaa
Tämä opintojakso liittää suuntautumisvaihtoehdon aikaisemmat opinnot kokonaisuudeksi
Yhteyshenkilö
Huotari Nina, Oksanen Virpi


4 LLAP1500 Startup-liiketoiminnan kehittäminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija hallitsee startup-yrityksen liiketoimintaprosessin. Opiskelija osaa soveltaa liiketoiminnan kehittämisen työvälineitä ja analyysityökaluja. Osaa valita ja käyttää tarkoituksenmukaisia digitaalisia myynnin ja markkinoinnin välineitä. Opiskelija osaa toimia konsultoivassa roolissa asiakkaan ongelmaratkaisutilanteessa. Opiskelija tutustuu startup-yrityksen liiketoimintaprosessiin liittyvään keskeiseen englanninkieliseen sanastoon sekä kehittää viestintäosaamistaan työelämän vaatimissa tilanteissa.
Keskeiset sisällöt
Startup-liiketoiminnan erityiskysymykset Liiketoimintaprosessin hallinta ja kehittäminen erilaisia työkaluja ja välineitä hyödyntäen Modernit myynnin ja markkinoinnin soveltamisen keinot Myynti ja markkinointi verkkomaailmassa Konsultoivan työotteen perusteet Aihepiiriin liittyvä keskeinen englanninkielinen sanasto ja soveltavat suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät
Suoritustavat
Oppimistehtävät, käytännön projektityö, asiakaskonsultointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajien ilmoittama materiaali
Edeltävät opinnot
Perusopinnot
Yhteyshenkilö
Huotari Nina, Pekkarinen Ulla


4 LLAV110 Myyntisimulaatiot

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa arvioida omaa myyntiosaamistaan ja –taitojaan. Opiskelija osaa suunnitella ja käsikirjoittaa tavoitteellisen simulaatiomyyntitilanteen, toteuttaa simulaatioharjoituksen ja arvioida omaa ja muiden myyntiprosessia suomeksi ja englanniksi. Opiskelija ymmärtää ongelmaratkaisumyynnin mahdollisuudet henkilökohtaisessa myyntityössä. Opiskelija tuntee keskeisintä aihepiirin englanninkielistä sanastoa ja soveltaa sitä suullisessa ja kirjallisessa viestinnässään.
Keskeiset sisällöt
Henkilökohtainen myyntitaitojen tasoarviointi ja sen pohjalta tehty kehittämissuunnitelma Suunnitelman mukaisen simulaatioharjoituksen suunnittelu, käsikirjoitus, toteutus ja arviointi. Myyntiprosessin ja myyntitaitojen kehittäminen Henkilökohtainen myyntityö, ongelmanratkaisumyynti ja monikanavainen myynti Myyntiin liittyvä keskeinen englanninkielinen sanasto sekä englanniksi tuotettavat suulliset ja kirjalliset soveltavat tehtävät
Suoritustavat
Tehtävät ja videoitu simulaatio
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojakson alkaessa ilmoitettava materiaali.
Edeltävät opinnot
Perusopinnot
Yhteyshenkilö
Pekkarinen Ulla, Ruotsalainen Jaana


4 LLX1600 Myynnin verkkokurssi

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa arvioida omaa myyntiosaamistaan ja –taitojaan. Opiskelija osaa soveltaa myyntipsykologiaa ja ymmärtää ongelmaratkaisumyynnin mahdollisuudet henkilökohtaisessa myyntityössä.
Keskeiset sisällöt
- Myyntiprosessin ja myyntitaitojen kehittäminen - Myyntipsykologia ja henkilökohtainen myyntityö, ongelmanratkaisumyynti ja monikanavainen myynti
Suoritustavat
Verkko-opinnot, tehtävät, verkkotentti.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Mobiili/ verkkokurssimateriaali.
Edeltävät opinnot
Perusopinnot
Muuta huomioitavaa
Suoritusajankohta on joustava. Myynnin verkkokurssi -opintojaksoa ei voi valita, jos Myynnin ja markkinoinnin kehittäjä on valinnut vaihtoehtoisista ammattiopinnoista opintojakson Asiakaspalvelu ja myynti (10 op), johon verkkokurssin suorittaminen sisältyy.
Yhteyshenkilö
Willman Salla


4 LIX3100 Internationalisation Process

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
The student understands the internationalisation process of a company and possible alternatives for international market entry modes. He or she gains knowledge of the various operation methods in the international markets. He or she is able to find, analyse and utilise versatile information when choosing proper internationalisation methods for a company.
Content
A company's internationalisation strategies: challenges, problems and risks related to internationalisation. Information sources and support organisations. International business operation methods.
Requirements
Assignments, presentations, final examination.
Grading Scale
0 - 5
Course material
Welch, L. S. et al. 2007. Foreign Operation Methods: Edward Elgar: Cheltenham UK/Northampton, MA, USA. Cavusgil, S. T. et al. 2013. International business. The new realities. Pearson Education: Boston. ebook. Other material announced later by the lecturer.
Prerequisites
Business Environment, International Economics
Contact
Hannoura Abdelazim


4 LIX4100 Export Processes

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
The student gains practical experience in the import/export process and becomes familiar with the documentation procedures and forms as well as the other formalities related to the process such as handling customs procedures and obtaining necessary certificates. The student also becomes familiar with the logistics aspects of the process and learn in depth the obligations and consequences of INCOTERMS and terms of payments.
Content
Import/export process, import/export documents, customs and duties, Incoterms, L/C, forwarding.
Requirements
Completing a fully documented simulation on export/import operation.
Grading Scale
0 - 5
Course material
ICC Guide to Export-Import basics. 3rd ed. Drafting and Negotiating International Commercial Contracts - A Practical Guide, ICC Incoterms® 2010. Grafers, H.W. and Schlich, A.W. 2006. Strategic Export Management. Helsinki: WSOY. Weiss, K.D. 2002. Building an Import/Export business. Hoboken: Wiley.
Prerequisites
All first-year and second-year compulsory courses as well as Supply Chain Management and Internationalisation Process.
Contact
Hannoura Abdelazim


4 LLX1100 Palkkahallinto

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee palkkauksen perusteet, tutustuu palkkausta säätelevään normistoon ja osaa soveltaa sitä palkan laskennassa. Opiskelija osaa käsitellä palkanmaksussa palkasta tehtävät vähennykset, palkan verotuksen ja luontoisedut. Hän tunnistaa henkilökuntaetuudet ja ymmärtää etuuksien verottomuuden periaatteet. Hän osaa laskea vuosilomapalkan. Opiskelija osaa laatia matkalaskun kotimaan ja ulkomaan matkan osalta. Hän perehtyy työnantajalta vaadittaviin palkkahallintoon liittyviin maksuihin, tilityksiin, ilmoituksiin sekä palkkakirjanpitoon ja -raportointiin. Opiskelija osaa laskea ja huomioida henkilöstömenojen vaikutuksen yrityksen kannattavuuteen.
Keskeiset sisällöt
Palkkauksen perusteet Palkkahallinnon normisto Palkan verotus Palkasta tehtävät muut vähennykset Veronalaiset luontoisedut Verovapaat henkilökuntaetuudet Vuosiloma ja vuosilomapalkka Työaika Matkustuskustannusten korvaukset Työnantajan maksut ja tilitykset Palkkakirjanpito- ja raportointi Henkilöstökustannukset yrityksen kustannuksina
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Syvänperä Outi ja Turunen Leena. Palkkavuosi. Helsinki: Edita. Uusin painos.
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLX1200 Asunto-osakeyhtiöt ja yhdistykset

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee asunto-osakeyhtiöön ja yhdistykseen liittyvät keskeisimmät säädökset ja muut niiden toimintaa koskevat määräykset ja ohjeet. Opiskelija tunnistaa asunto-osakeyhtiön ja yhdistyksen tuloslaskelman, taseen, talousarvion ja muiden seurantalaskelmien erityispiirteet ja osaa laatia tavanomaisimmat laskelmat. Opiskelija tuntee asunto-osakeyhtiön ja yhdistyksen tilin- ja toiminnantarkastusta koskevat säädökset.
Keskeiset sisällöt
Asunto-osakeyhtiölaki ja yhdistyslaki sekä muut keskeiset määräykset ja ohjeet. Asunto-osakeyhtiön talousarvio, toteutumisvertailu, lainaosuuslaskelmat, vuokrankantokirja. Asunto-osakeyhtiön ja yhdistyksen tuloslaskelma ja tase. Asunto-osakeyhtiön ja yhdistyksen toiminnantarkastus.
Suoritustavat
Tentti, oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Edeltävät opinnot
Savonian tradenomin ensimmäisen vuoden taloushallinnon opinnot tai vastaava osaaminen.
Yhteyshenkilö
Grönholm Sirpa


4 LLX1300 Yksityishenkilön oikeudelliset asiat

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee perhe- ja perintöoikeuteen sekä asumiseen liittyvän keskeisimmän lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä käytännön ratkaisutilanteissa. Opiskelija osaa laatia mainittuihin aihealueisiin liittyviä sopimusoikeudellisia ja muita asiakirjoja (esim. avioehtosopimus ja testamentti). Opiskelija tuntee myös henkilöverotukseen liittyvän keskeisimmän oikeudellisen sääntelyn ja osaa valvoa oikeuksiaan asianosaisena rikosprosessissa.
Keskeiset sisällöt
Perheoikeus: avioliittoon, avoliittoon ja rekisteröityyn parisuhteeseen liittyvät varallisuus- ja sopimussuhteet Perintöoikeus: perimysjärjestys, perunkirjoitus, testamentti, ennakkoperintö, lakiosa, perinnönjakosopimukset, perintö- ja lahjavero Asumisen juridiikka: asumisoikeus- ja osaomistusasuntoja koskevat sopimukset, huoneenvuokrasopimus, asunto-osakkeen kauppasopimus, kiinteistön kauppasopimus, asunnonvälitystoiminnan oikeudellinen sääntely Henkilöverotuksen pääpiirteet Asianosaisen asema rikosprosessissa
Suoritustavat
Harjoitustyöt, tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajan ilmoittama materiaali
Yhteyshenkilö
Honkanen Jukka


4 LLX1400 Hallinto-oikeuden perusteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee hallinto-oikeuden oikeusjärjestelmän, hallitsee hallinto-oikeuden yleiset käsitteet ja periaatteet, sekä osaa soveltaa keskeisiä hallintolain ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säännöksiä. Opiskelija osaa laatia oikaisuvaatimuksen ja muutoksenhakukirjelmän häntä koskevaan hallintopäätökseen.
Keskeiset sisällöt
Julkishallinto toimintaympäristönä, julkinen valta ja yksilön oikeusasema, hallinto-organisaatio, hallintolaki ja hyvän hallinnon perusteet, oikeusturvaa takaavat säännökset ja laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa.
Suoritustavat
Verkko-opiskelu
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Verkkomateriaali
Muuta huomioitavaa
Opintojaksokuvauksen osaamistavoitteita ja keskeistä sisältöä on muutettu 7.10.2020 ja vaihdettu kumotun hallintolainkäyttölain tilalle laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa.
Yhteyshenkilö
Honkanen Jukka


4 LLX1500 Hankintatoimi ja logistiikka

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee yrityksen logistiset toiminnot ja ymmärtää niiden merkityksen yrityksen kannattavuudelle. Opiskelija osaa tehdä yrityksen hankintatoimeen, kuljetukseen ja varastointiin liittyviä päätöksiä.
Keskeiset sisällöt
Logistiset toiminnot Logistinen ketju Kuljetukset Hankintatoimi Varastointi
Suoritustavat
Oppimistehtävät ja tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajien opintojakson aikana ilmoittamat ja jaettavat materiaalit
Yhteyshenkilö
Vauhkonen Sirpa


4 LLX1700 Henkilöstöjohtaminen organisaation kulttuurin rakentajana

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kuvata henkilöstöjohtamisen strategisen roolin organisaation kulttuurin rakentajana. Hän osaa tarkastella henkilöstöjohtamisen prosesseja lainsäädännön ja työsuhteen sopimuspohjaisen sääntelyn näkökulmasta. Opiskelija muodostaa käytännönläheisen kuvan henkilöstöjohtamisen roolista erilaisissa organisaatiossa. Opiskelija ymmärtää organisaation eri osapuolten (työnantajan ja työntekijöiden) osallistamisen tärkeyden henkilöstöjohtamisen kehittämisessä.
Keskeiset sisällöt
- Henkilöstöjohtaminen strategian toteuttajana ja organisaatiokulttuurin rakentajana - Henkilöstösuunnittelu, rekrytointi, perehdytys, osaamisen kehittäminen, palkitseminen, työsuhteen päättäminen - HR-työntekijän rooli ja ominaisuudet, tunneäly, luottamuksen rakentaminen, suhde työntekijöihin organisaatiossa - Työsuhteen oikeudellinen ja sopimuspohjainen sääntely
Suoritustavat
Verkkototeutus: verkkomateriaalien suorittaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset artikkelit, kirjallisuus, lainsäädäntö ja työehtosopimukset. Tarkennetaan opintojen alkaessa.
Yhteyshenkilö
Rossi Anna, Honkanen Jukka


4 LLX1800 Henkilöstöjohtamisen käytännön soveltaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojaksolla opiskelijat syventävät ymmärrystään henkilöstöjohtamisesta ja sen roolista suhteessa sisäisiin ja ulkoisiin asiakkuuksiin. Opiskelijat perehtyvät ryhmissä tiettyyn henkilöjohtamisen osa-alueeseen valitsemassaan organisaatiossa. He oppivat havainnoimaan HR:n haasteita ja tarinallisen lähestymisen kautta kuvaamaan henkilöstöjohtamiseen liittyviä kehittämismahdollisuuksia. Samalla opiskelijat sisäistävät tarinallisuuden mahdollisuudet viestinnässä.
Keskeiset sisällöt
- henkilöstöjohtamisen rooli suhteessa sisäiseen ja ulkoiseen asiakkuuteen - henkilöstöjohtaminen yrityskuvan rakentajana - henkilöstöjohtamisen haasteiden havainnointi ja osa-alueiden kehittäminen - tarinallisuus menetelmänä henkilöstöjohtamisen kuvaamisessa ja organisaation viestinnässä
Suoritustavat
Verkkototeutus: verkkomateriaalin suorittaminen, ryhmätyö
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset artikkelit ja kirjallisuus. Tarkennetaan opintojen alkaessa.
Edeltävät opinnot
Henkilöstöjohtaminen organisaation kulttuurin rakentajana
Yhteyshenkilö
Rossi Anna


4 LLX2000 Liike-elämän IT-taidot

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija vahvistaa osaamistaan valitsemillaan tietojenkäsittelyn osa-alueilla.
Keskeiset sisällöt
Seuraavista valittava vähintään 5 op: tietokannat (2 op): relaatiotietokannan periaatteet ja toteutus sisältäen kyselyt, lomakkeet ja raportit kuvankäsittely (1 op): kuvakoot, värijärjestelmät, tasot, maskit, suotimet ja tehostetyökalut taulukkolaskennan erityispiirteet (1 op): monipuolinen funktioiden käyttö, suojaus, ehdollinen muotoilu, päivämäärien ja aikojen käyttö laskennassa, Pivot (ristiintaulukointi ja kaaviot) verkkopalvelut (1 op): verkkoneuvottelut ja yhteiskäyttöiset verkkopalvelut ajan- ja tiedonhallintaan videot ja some (1 op): videoeditoinnin työkalut ja sosiaalisen median verkkoviestintätyökalut taulukkolaskennan perusteiden täydennys (1 op)
Suoritustavat
Oppimistehtävät
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Osittain monimuotototeutus
Muuta huomioitavaa
Taulukkolaskennan perusteiden täydennys (1 op) on vain monimuodon opiskelijoille.
Yhteyshenkilö
Suomela Leo, Kettunen Anu


4 LLX2100 Turvallisesti kyberajassa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää tietoturvan ja tietosuojan merkityksen nyky-yhteiskunnassa. Opiskelija osaa suojautua yleisimpiä tietoturvauhkia vastaan. Opiskelija ymmärtää millaista tietoa hänestä kerätään internetiä käytettäessä ja osaa mahdollisuuksiensa mukaan estää tämän. Opiskelijalla on ajankohtaiset tiedot ja taidot kyberyhteiskunnassa toimimiseen.
Keskeiset sisällöt
Tietoturva ja tietosuoja. Ajantasaiset säädökset. Digitaalinen identiteetti ja sen hallittu rakentaminen. Virukset ja muut haittaohjelmat. Virustorjunta ja haittaohjelmien poisto. Tiedostojen ja tietoliikenteen salaaminen. Anonyymi netin käyttö. Tekijänoikeudet. Muut ajankohtaiset digitalisaation asiat ja ilmiöt.
Suoritustavat
Oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Ilmoitetaan myöhemmin.
Edeltävät opinnot
Perusopinnot.
Yhteyshenkilö
Muuruvirta Petteri


4 LLK1001 KY1: Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Tavoitteena on tutustua yrittäjäpohjaiseen kaupan alaan monipuolisesti - ja lisätä näin valmiuksia työskennellä vastuullisissa kaupan töissä tai vaikkapa teollisuuden eri tehtävissä.
Keskeiset sisällöt
- Kaupan toimintaympäristö -opintojakso jakaantuu viiteen opintoteemaan. Jokainen niistä tarjoaa yhden näkökulman kaupan toimintaan: pohditaan toimialaa, asiakkaita, jakelukanavia sekä kilpailukeinoja. Koska tässä opiskelussa keskitytään yrittäjäpohjaiseen vähittäiskaupan ketjutoimintaan, tarkastellaan viidentenä näkökulmana vielä kauppiasta. - Eri näkökulmien yhteisenä tavoitteena on, että löydät kaupan alasta uusia, mielenkiintoisia puolia - ja tältä pohjalta pohdiskelet, voisiko kaupan ala tarjota sinun persoonaasi sopivia tulevaisuuden haasteita. - Kauppa Suomessa - Kaupan asiakkaat - Kauppa osana toimitusketjua - K-kauppiasyrittäjät - Kaupan kilpailukeinot
Suoritustavat
Verkkopohjaiset opinnot, oppimistehtävät, tentit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Annetaan opintojakson aikana.
Edeltävät opinnot
Liiketalouden perusopinnot.
Muuta huomioitavaa
Kauppiasyrittäjyysopinnot ovat Ruokakesko Oy:n kanssa yhteistyössä toteutettava opintokokonaisuus, joka koostuu kolmesta viiden opintopisteen laajuisesta opintojaksosta. Opintoihin voi osallistua liiketalouden perusopinnot suoritettuaan. Opiskelija voi suorittaa vain yhden tai useampia opintojaksoja. Opintojaksoille 2-3 osallistuminen edellyttää, että edeltävä opintojakso on hyväksytysti suoritettu.
Yhteyshenkilö
Selander Kai


4 LLK2001 KY2: Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Tavoitteena on tutustua yrittäjäpohjaiseen kaupan alaan monipuolisesti - ja lisätä näin valmiuksia työskennellä vastuullisissa kaupan töissä tai vaikkapa teollisuuden eri tehtävissä.
Keskeiset sisällöt
Tavoitteena on, että opiskelija osaa kaupassa työskennellessään johtaa oman osastonsa myyntiä ja ohjata oman tiiminsä toimintaa säännösten mukaisesti. - Kauppa työpaikkana - Kaupan työsuojelu - Toiminnan laatu - Kaupan töiden organisointi - Henkilöstöjohtamisen työvälineet
Suoritustavat
Verkkopohjaiset opinnot, oppimistehtävät, tentit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Edeltävät opinnot
LLK1001 KY1: Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot tai KYP1 ja KYP2
Muuta huomioitavaa
Kauppiasyrittäjyysopinnot ovat Ruokakesko Oy:n kanssa yhteistyössä toteutettava opintokokonaisuus, joka koostuu kolmesta viiden opintopisteen laajuisesta opintojaksosta. Opintoihin voi osallistua liiketalouden perusopinnot suoritettuaan. Opiskelija voi suorittaa vain yhden tai useampia opintojaksoja. Opintojaksoille 2 - 3 osallistuminen edellyttää, että edeltävä opintojakso on hyväksytysti suoritettu.
Yhteyshenkilö
Selander Kai


4 LLK3001 KY3: Tunnusluvut ja johtaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Tavoitteena on tutustua yrittäjäpohjaiseen kaupan alaan monipuolisesti - ja lisätä näin valmiuksia työskennellä vastuullisissa kaupan töissä tai vaikkapa teollisuuden eri tehtävissä.
Keskeiset sisällöt
- Osaston tuotot ja kustannukset - Osaston tunnusluvut - Osaston johtaminen - Kaupan tuloksen muodostuminen - K-kauppias johtajana ja tuloksentekijänä
Suoritustavat
Verkkopohjaiset opinnot, oppimistehtävät, tentit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Internet-sivustot, artikkelit tms. materiaali.
Edeltävät opinnot
Liiketalouden perusopinnot, KY1: Kaupan toimintaympäristö ja KY2: Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Muuta huomioitavaa
Kauppiasyrittäjyysopinnot ovat Ruokakesko Oy:n kanssa yhteistyössä toteutettava opintokokonaisuus, joka koostuu kolmesta viiden opintopisteen laajuisesta opintojaksosta. Opintoihin voi osallistua liiketalouden perusopinnot suoritettuaan. Opiskelija voi suorittaa vain yhden tai useampia opintojaksoja. Opintojaksoille 2 -3 osallistuminen edellyttää, että edeltävät opintojaksot on hyväksytysti suoritettu.
Yhteyshenkilö
Selander Kai


4 LLHAR35 Kohdennettu harjoittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Kohdennetussa harjoittelussa opiskelija syventää tai laajentaa oman suuntautumisvaihtoehdon mukaista keskeistä osaamista. Opiskelija perehtyy erikseen määriteltäviin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen suuntautumisvaihtoehdon jollain erityisalueella tai laajentaa liiketalouden alan yleistä osaamista.
Keskeiset sisällöt
Tiedollinen kehittyminen, käytännön alakohtaisten työelämävalmiuksien kehittyminen sekä henkilökohtaisten valmiuksien kehittyminen.
Suoritustavat
Kohdennettu harjoittelu, oppimistehtävät, oppimispäiväkirja, PLE, blogi, asiantuntijaesitys.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perusharjoittelu 12 op tai vähintään 90 op muita opintoja.
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLX4000 yTiimi-projektit: Liiketoimintalähtöinen projektitoiminta

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija on omaksunut sisäisen yrittäjyyden asenteen ja osaa toimia monialaisessa tiimissä tavoitteellisesti, itseohjautuvasti ja asiantuntijuuden jakamisen periaatteita noudattaen. Opiskelija osaa tunnistaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja esittää, miten niitä voi hyödyntää liiketoiminnan kehittämisessä. Opiskelija ymmärtää projektitoiminnan periaatteet ja osaa toimia projekteissa eri rooleissa. Opiskelija ymmärtää verkottumisen ja yritysyhteistyön merkityksen. Opiskelija omaksuu asiakaslähtöisen ajattelun ja aktiivisen myyntiasenteen. Hän osaa perustellusti valita viestinnän keinoja.
Keskeiset sisällöt
- Sisäinen yrittäjyys ajattelu- ja toimintatapana (tavoitteellisuus, itseohjautuvuus, riskinottokyky, mahdollisuuksien havaitseminen) - Yrittäjyys, liiketoimintamahdollisuudet ja liiketoiminnan kehittäminen - Projektin suunnittelu, hallinta, toteutus ja arviointi - Verkottuminen ja yritysyhteistyö - Myyntiasenne, myyntityön suunnittelu ja toteutus - Markkinointiviestintä käytännön myyntityössä
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen lähituntien valmennuksiin. Toimiminen erilaisissa, opiskelijan tieto-taitoa ja asennetta kehittävissä Savonia-ammattikorkeakoulun liiketoiminnan projekteissa. Keskeisiin sisältöihin liittyvät oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojakson aikana ilmoitettu materiaali.
Muuta huomioitavaa
Opintojaksolle voidaan ottaa mukaan 30 opiskelijaa eri koulutusaloilta.
Yhteyshenkilö
Kauppinen Marja


4 SAVONT1 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta sopivan opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op ONT10: Opinnäytetyön suunnittelu (5 op) - opinnäytetyöhön ja sen tekemiseen orientoituminen - aiheen valitseminen ja rajaaminen - opinnäytetyön suunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen ONT20 Opinnäytetyön toteutus (5 op) - opinnäytetyön tekeminen - opinnäytetyön tulokset/tuotos ONT30 Opinnäytetyön viimeistely (5 op) - opinnäytetyön raportointi ja julkaiseminen ONT40 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 LLONT10 Opinnäytetyön suunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta perustellun opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista - suunnitella ja toteuttaa opinnäytetyön aihekuvauksen ja täydentää sen työsuunnitelmaksi - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäyteyön aiheen valitseminen ja rajaaminen sekä aihekuvauksen tekeminen - ohjaus- ja hankkeistamissopimus - opinnäyteyön ohjaajan määrittyminen - tiedonhankinnan ohjaus - opinnäytetyön työsuunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen
Suoritustavat
Opinnäytetyöinfoon osallistuminen, aihekuvauksen tekeminen, itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta, opinnäytetyön suunnitelman esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti


5 LLONT20 Opinnäytetyön toteutus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön itsenäinen tekeminen - opinnäytetyön tekemisen eri vaiheisiin liittyvä ohjaus - opinnäytetyön tulokset/tuotos - työn esittely seminaarissa
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot sekä opinnäytetyön suunnittelu 5 op -opintojakso.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti


5 LLONT30 Opinnäytetyön viimeistely

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön ja sen raportin muokkaus ja viimeistely seminaarissa sekä ohjaajalta saadun palautteen mukaisesti - opinnäytetyön plagiointitarkistus - opinnäytetyön luovuttaminen arvioitavaksi
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. XXONT10 Opinnäytetyön suunnittelu 5 op XXONT20 Opinnäytetyön toteutus 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti


5 LLONT40 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti


4 SAVONT2 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta innovatiivisen opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op LLONT50 Opinnäytetyö, projekti 1 (5 op) LLONT60 Opinnäytetyö, projekti 2 (5 op) LLONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen (5 op) LLONT80 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 LLONT50 Opinnäytetyö, projekti 1

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti


5 LLONT60 Opinnäytetyö, projekti 2

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti


5 LLONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan kirjallisen synteesin, artikkelin, raportin tai muun julkaisun.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Suoritustavat
Opinnäytetyön osana toteutettujen projektien kokoava raportointi, opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. XXONT50 Opinnäyteyö, projekti 1, 5 op XXONT60 Opinnäytetyö, projekti 2, 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti


5 LLONT80 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti


4 LLHAR1 Harjoittelu 1

Laajuus
6 op
Osaamistavoitteet
Harjoittelussa opiskelija perehtyy ohjatusti käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen alan työtehtävissä. Opiskelija osaa arvioida työmenetelmiä ja ratkaisuja, jotka tehostavat työn tekemistä ja edistävät työhyvinvointia. Harjoittelu valmentaa työelämän vaatimuksiin ammatillista osaamista syventämällä sekä auttaa työllistymään koulutusalaa vastaaviin työtehtäviin.
Keskeiset sisällöt
Tiedollinen kehittyminen, käytännön alakohtaisten työelämävalmiuksien kehittyminen sekä henkilökohtaisten valmiuksien kehittyminen.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
60 op suoritettuna ennen harjoittelun aloittamista.
Muuta huomioitavaa
Palkattomasta harjoittelusta on tehtävä harjoittelusopimus ennen harjoittelun aloittamista (opiskelija-oppilaitos-työnantaja).
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLHAR2 Harjoittelu 2

Laajuus
6 op
Osaamistavoitteet
Harjoittelussa opiskelija perehtyy ohjatusti käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen alan työtehtävissä. Opiskelija osaa arvioida työmenetelmiä ja ratkaisuja, jotka tehostavat työn tekemistä ja edistävät työhyvinvointia. Harjoittelu valmentaa työelämän vaatimuksiin ammatillista osaamista syventämällä sekä auttaa työllistymään koulutusalaa vastaaviin työtehtäviin.
Keskeiset sisällöt
Tiedollinen kehittyminen, käytännön alakohtaisten työelämävalmiuksien kehittyminen sekä henkilökohtaisten valmiuksien kehittyminen.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
120 op suoritettuna ennen harjoittelun aloittamista.
Muuta huomioitavaa
Palkattomasta harjoittelusta on tehtävä harjoittelusopimus ennen harjoittelun aloittamista (opiskelija-oppilaitos-työnantaja).
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLHAR3 Harjoittelu 3

Laajuus
6 op
Osaamistavoitteet
Harjoittelussa opiskelija perehtyy ohjatusti käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen alan työtehtävissä. Opiskelija osaa arvioida työmenetelmiä ja ratkaisuja, jotka tehostavat työn tekemistä ja edistävät työhyvinvointia. Harjoittelu valmentaa työelämän vaatimuksiin ammatillista osaamista syventämällä sekä auttaa työllistymään koulutusalaa vastaaviin työtehtäviin.
Keskeiset sisällöt
Tiedollinen kehittyminen, käytännön alakohtaisten työelämävalmiuksien kehittyminen sekä henkilökohtaisten valmiuksien kehittyminen.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
120 op suoritettuna ennen harjoittelun aloittamista.
Muuta huomioitavaa
Palkattomasta harjoittelusta on tehtävä harjoittelusopimus ennen harjoittelun aloittamista (opiskelija-oppilaitos-työnantaja).
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLHAR4 Harjoittelu 4

Laajuus
6 op
Osaamistavoitteet
Harjoittelussa opiskelija perehtyy ohjatusti käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen alan työtehtävissä. Opiskelija osaa arvioida työmenetelmiä ja ratkaisuja, jotka tehostavat työn tekemistä ja edistävät työhyvinvointia. Harjoittelu valmentaa työelämän vaatimuksiin ammatillista osaamista syventämällä sekä auttaa työllistymään koulutusalaa vastaaviin työtehtäviin.
Keskeiset sisällöt
Tiedollinen kehittyminen, käytännön alakohtaisten työelämävalmiuksien kehittyminen sekä henkilökohtaisten valmiuksien kehittyminen.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Muuta huomioitavaa
120 op suoritettuna ennen harjoittelun aloittamista.
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


4 LLHAR5 Harjoittelu 5

Laajuus
6 op
Osaamistavoitteet
Harjoittelussa opiskelija perehtyy ohjatusti käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen alan työtehtävissä. Opiskelija osaa arvioida työmenetelmiä ja ratkaisuja, jotka tehostavat työn tekemistä ja edistävät työhyvinvointia. Harjoittelu valmentaa työelämän vaatimuksiin ammatillista osaamista syventämällä sekä auttaa työllistymään koulutusalaa vastaaviin työtehtäviin.
Keskeiset sisällöt
Tiedollinen kehittyminen, käytännön alakohtaisten työelämävalmiuksien kehittyminen sekä henkilökohtaisten valmiuksien kehittyminen.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Muuta huomioitavaa
120 op suoritettuna ennen harjoittelun aloittamista.
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa


Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.