Opiskelijoita kahvip�yd�ss�.





DA22SP Muotoilun tutkinto-ohjelma

Opetussuunnitelman vastuuhenkilö: Sari Mokkila-Karttunen

Koulutuksen lähtökohdat

Muotoilijan tutkinto-ohjelma johtaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkintoon, tutkintonimike on muotoilija (AMK). Opintojen laajuus on 240 opintopistettä ja kesto 4 vuotta. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa Euroopan unionin alueella yhteisesti määriteltyä korkeakoulutasoa, mikä mahdollistaa työvoiman ja asiantuntijoiden liikkumisen.

Muotoilijan kädenjälki näkyy kaikkialla! Muotoilija suunnittelee oivaltavia tuoteideoita, kehittää uusia palveluinnovaatioita ja tarjoaa asiakkaan ongelmiin luovia ratkaisuja.
Savonian muotoilijakoulutuksessa teoria ja käytäntö yhdistyvät. Muotoilun opinnoissa oppii hallitsemaan suunnitteluprosessin, visuaalisen ilmaisun ja eri valmistustekniikat. Lisäksi opitaan kestävän kehityksen sekä liiketoiminnan ja kansainvälisyyden merkitys osana muotoilijan työtä.

Muotoilijan tehtävät työelämässä ovat monipuoliset. Työ koostuu esimerkiksi tuotteiden, palveluiden, prosessien ja vuorovaikutustilanteiden suunnittelusta. Asiakasymmärrys, aloitteellisuus, näkemyksellisyys ja tulevaisuuslähtöinen ajattelu ovat muotoilijalle tärkeitä taitoja.
Opintoihin kuuluvissa työelämän projekteissa opiskelija pääsee kehittämään osaamistansa asiakastöiden kautta. Valmistuttuaan opiskelija hallitsee muun muassa muotoilun menetelmät, luovan suunnittelun, ongelmanratkaisun sekä tiimityöskentelytaidot.

Osaamistavoitteet

Muotoilun koulutus on eurooppalaista ja suomalaista tasoa 6 (kansallinen viitekehys).



Muotoilijan osaamisprofiili muodostuu kompetensseista.



Muotoilijan ammatilliset kompetenssit

Opintojen rakenne

Muotoilija (AMK) opintojen laajuus on 240 opintopistettä. Opetussuunnitelman mukaan yksi opiskeluvuosi vastaa 60 opintopistettä, mikä tarkoittaa 1600 tuntia opiskelijan työtä. Opiskelijan työ koostuu mm. lähitunneista, etäopiskelusta ja itsenäisestä opiskelusta, verkko-opiskelusta ja harjoittelusta. Opiskelu sisältää työelämälähtöistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Asiantuntijuuden kehittyminen

Savonian opetussuunnitelmissa opintojaksot muodostavat laajempia opintokokonaisuuksia. Näin ne tukevat opiskelijan kokonaiskehitystä ja asiantuntijuuden kehittymistä. Samalla mahdollistuu opetuksen ja työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistyminen.

Muotoilijan opetussuunnitelma on laadittu niin, että
• tutkinto tuottaa työelämässä vaadittavan osaamisen.
• koulutus varmistaa opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen.

Opiskelija
• laatii opiskelunsa tueksi henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan.
• vastaa opintojensa etenemisestä.

Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat henkilökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa.

Muotoilun vuositeemat:
• 1. vuosi: muotoiluosaamisen perusteet – minusta muotoilija
• 2. vuosi: muotoiluosaamisen kehittyminen – aktiivisena toimijana projektissa
• 3. vuosi: muotoiluosaaminen syvenee – monialaisuus ja ammatilliset verkostot
• 4. vuosi: muotoiluosaamisen soveltaminen – muotoilualan asiantuntijana työelämään



Opintojen rakennekuva

Koulutuksen toteutus

Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on laadukkaan ja työelämäläheisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan monimuotoinen yhdistäminen. Yhteiskehittäminen vahvistaa monialaista toimintaa, kumppanuuksien hyödyntämistä ja työelämäläheisyyttä. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Moninaiset virtuaaliset ja fyysiset ympäristöt Savoniassa ja verkostokumppaneiden tiloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kytkevät teorian ja käytännön laajasti ja kiinnostavasti osaksi opiskelijan oppimista ja organisaatioiden kehittämistä. Koulutukselle on tyypillistä monimuotoisuus, monialaisuus sekä aikaan ja paikkaan sitomattomuus.

Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan opiskelijan ammatillista kasvua koko opintopolun ajan. Savoniassa jokainen opiskelija on yksilö. Koulutus toteutetaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Personoitu koulutus mahdollistaa vaihtoehtoiset suoritustavat sekä opiskelijan omien tavoitteiden mukaiset yksilölliset polut.

Savoniassa hyödynnetään laajasti aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä työn opinnollistamista osana opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Opiskelija voi syventää tai laajentaa osaamistaan hyödyntämällä Savonian kansallisten ja kansainvälisten korkeakoulukumppaneiden tarjontaa.

Vuositeemojen ja opintojaksojen sisällöissä sekä toteutustavoissa huomioidaan vastuullisuus, kestävä kehitys ja globaalit inhimillisen turvallisuuden haasteet.

Merkittävä osa muotoilun opinnoista toteutuu työelämän projekteissa. Niiden avulla opiskelija harjaantuu muotoilualan asiantuntija- ja työelämätehtäviin. Projektit ovat joko palvelumuotoilun, tuotemuotoilun (vaate-, korumuotoilu ja teollinen muotoilu) tai sisustussuunnittelun toimialueille. Eri projekteissa käytetään erilaisia muotoilumenetelmiä ja opitaan käytännön ja teorian osaamista. Projekteissa opitaan tarkastelemaan myös muotoiluprosessia menetelmien, käyttäjien, materiaalien, valmistusteknologian ja ammattikäytäntöjen kautta.

Tutkinto-ohjelmaan sisältyy muotoilun soveltavat menetelmäopinnot, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, työhyvinvointi sekä kansainvälisyys.

Opinnot koostuvat kontaktiopetuksesta, etäopiskelusta ja itsenäisestä opiskelusta, verkko-opiskelusta ja harjoittelusta. Aiemmin hankittua osaamista huomioidaan osaksi opintoja.

Savonian koulutuksen työelämäläheisyys toteutuu opettajien laajan verkostoitumisen kautta. Verkostot varmistavat myös substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.

Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet kansainvälisiin työtehtäviin. Opiskelijoita kannustetaan suorittamaan osa opinnoistaan tai harjoittelu ulkomailla.


Opintojaksotaulukko

Koodi Nimi 1 S 1 K 2 S 2 K 3 S 3 K 4 S 4 K
 
Perusopinnot
4 DAP11 Muotoilun perusteet ja ammatillinen valmennus 5              
4 DAP21 Muotoiluviestintä ja luova ajattelu 5              
4 DAP31 Muodon sommittelu ja piirtäminen 5              
4 DAP41 Visuaalinen ajattelu 5              
4 DAP51 Muotoilun uramahdollisuudet 5              
4 DAP61 Design English 5              
4 DAP71 Graafisen suunnittelun perusteet   5            
4 DAP81 Design svenska   5            
4 DAP91 Tutkiva muotoilu             5  
 
Ammattiopinnot
Tuote- ja palvelumuotoilun opinnot - Product and Service Design Studies
Tuote- ja palvelumuotoilun yhteiset opinnot
4 DATP101 Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet - Suunniteltu kestäväksi   5            
4 DATP201 Muotoilun menetelmät ja teknologiat   10            
4 DATP301 Tarinat muotoilussa   5            
4 DATP401 Visioivan konseptin muotoilu         10      
4 DATP501 Tuote palveluna             10  
Korumuotoilun opinnot
4 DAK101 Korun teknologia     10          
4 DAK201 Korun digitaalinen muotoilu     5          
4 DAK301 Korun mekanismit ja rakenteet     5          
4 DAK401 Korun entisöinti ja korjaus       5        
4 DAK501 Jalometallituotteen muotoilu       10        
4 DAK601 Teollisesti tuotettu koru         10      
4 DAK701 Kivenistutus         5      
4 DAK801 Korun materiaalit           5    
4 DAK901 Uniikin tuotteen muotoilu           10    
Muodin ja vaatetusmuotoilun opinnot
4 DAM101 Vastuullinen muoti     5          
4 DAM201 Kuosi- ja värisuunnittelu muodissa     5          
4 DAM301 Digitaalinen muoti     10          
4 DAM401 Neuleet ja kestävä muoti       5        
4 DAM501 Malliston muotoilu ja tutkielmat       10        
4 DAM601 Merkityksen muotoilu         5      
4 DAM701 Toiminnallinen muoti         10      
4 DAM801 Muodin ekosysteemit           10    
4 DAM901 Tulevaisuuden kokeelliset materiaalit           5    
Teollisen muotoilun opinnot
4 DAT101 Tuotteen mallinrakennus ja prototypointi     10          
4 DAT201 Tuotteen teknologia     10          
4 DAT301 Tuotteen digitaalinen muotoilu       10        
4 DAT401 Tuotevisualisointi       5        
4 DAT501 Syventävä tuotesuunnittelu         10      
4 DAT601 Älykäs liikkuminen         10      
4 DAT701 3D-tulostusteknologiat           10    
Palvelumuotoilun ja graafisen suunnittelun opinnot
4 DAP101 Hyvinvointi ja terveys     10          
4 DAP201 Informaatiomuotoilu     5          
4 DAP301 Tapahtuman muotoilu       10        
4 DAP401 Käyttöliittymämuotoilu       10        
4 DAP501 Julkiset palvelut ja yhteinen hyvä         10      
4 DAP601 Matkailupalvelut           10    
4 DAP701 Soveltava palvelumuotoiluprojekti           10    
Sisustusarkkitehtuurin opinnot - Interior Design Studies
4 DAS101 Sisustusarkkitehtuurin perusteet   10            
4 DAS201 Asunto- ja pientalosuunnittelu   10            
4 DAS301 Julkisten tilojen suunnittelu     10          
4 DAS401 Myymäläsuunnittelu     5          
4 DAS501 Oppimis- ja työympäristöjen suunnittelu       10        
4 DAS601 Kalustesuunnittelu (irtokalusteet)       5        
4 DAS701 Kalustesuunnittelu (kiintokalusteet)     5          
4 DAS801 Konstruktio ja rakennustekniikka         10      
4 DAS901 Korjaussuunnittelu         10      
4 DAS902 Hoito- ja hoivatilojen suunnittelu           10    
4 DAS903 Urban Design           10    
4 DAS904 Sisätilojen valaistussuunnittelu             10  
Valinnaiset ammatilliset opinnot - Optional Professional Studies
4 DAVAL10 Rakennustuotesuunnittelu       10        
4 DAVAL20 Näyttely- ja messusuunnittelu       5        
4 DAVAL40 Studioyrittäminen       10        
4 DAVAL30 XR-Design             10  
4 DAVAL50 Tuotegrafiikka ja pakkaussuunnittelu       5        
4 DAVAL60 Graafinen suunnittelu     10          
4 DAVAL70 Käyttäjäkokemuksen muotoilu     5          
4 DAVAL80 Brändin muotoilu             10  
 
Harjoittelu
Harjoittelu
4 DAHAR100 Harjoittelu 1     10          
4 DAHAR200 Harjoittelu 2         10      
4 DAHAR300 Harjoittelu 3             10  
 
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
4 SAVONT1 Opinnäytetyö         15      
   5 DNONT10 Opinnäytetyön suunnittelu         5      
   5 DNONT20 Opinnäytetyön toteutus           5    
   5 DNONT30 Opinnäytetyön viimeistely             5  
   5 DNONT40 Kypsyysnäyte               0
4 SAVONT2 Opinnäytetyö         15      
   5 DNONT50 Opinnäytetyö, projekti 1         5      
   5 DNONT60 Opinnäytetyö, projekti 2           5    
   5 DNONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen             5  
   5 DNONT80 Kypsyysnäyte               0
 
Valinnaiset opinnot 20 op
Valinnaiset opinnot

Opintojaksokuvaukset

4 DAP11 Muotoilun perusteet ja ammatillinen valmennus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tietää muotoilun opintojen rakenteen ja sitoutuu opintoihin. Opiskelija ryhmäytyy, pohtii arvomaailmaansa ja aloittaa oman vision pohjalta urapolun rakentamisen. Opiskelija muodostaa oman alkukäsityksen muotoilualasta alumnitarinoiden kautta. Opiskelija ymmärtää yhteiskunnan sekä aate- ja taidevirtausten vaikutuksia muotoiluun ja muotoilijan työhön. Opiskelija ymmärtää taiteen ja muotoilun suhdetta.
Keskeiset sisällöt
Muotoilun opintojen orientaatio ja alumnitarinat 2 op. Muotoilijan ja muotoilun rooli yhteiskunnassa ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Taiteen, arkkitehtuurin ja muotoilun historian keskeiset muutokset ja muotoilun lähtökohdat tässä ajassa 3 op.
Suoritustavat
Ryhmätehtävät, keskustelupiiri, monialaiset alumnitarinat ja luennoille osallistuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Savonia, Muotoilun opetussuunnitelma 2022, päivätoteutus Vihma, S. 2008. Ornamentti ja kuutio. Johdatus modernin muotoilun historiaan. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.
Edeltävät opinnot
Digiavain - moodlekurssi Savoniassa aloittaville opiskelijoille
Muuta huomioitavaa
Opintojakson aikana toteutetaan opiskelijan henkilökohtainen opintojen aloituskeskustelu.
Yhteyshenkilö
Mähönen Raili


4 DAP21 Muotoiluviestintä ja luova ajattelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia opiskelun ja työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa. Opiskelija tuntee suullisen ja kirjallisen viestinnän hyvät käytänteet ja osaa soveltaa niitä tarkoituksenmukaisesti. Hän osaa tuottaa oman alansa tekstilajeja. Opiskelija osaa hyödyntää ja kehittää viestintätaitojaan jatkuvan oppimisen ajattelun mukaisesti.
Keskeiset sisällöt
Asiantuntijan tekstitaidot ja ammatillisten tekstien laadinta. Vuorovaikutustaidot: ryhmätyöskentely ja asiakasviestintä. Esiintymistaidot: puheilmaisu. Viestinnän arviointi: korjaavan palautteen antaminen ja saanti.
Suoritustavat
Osallistuminen oppimistilanteisiin ja harjoituksiin. Tehtävien palauttaminen. Rakentavan palautteen saaminen ja antaminen. Opiskelijan on mahdollista saada tunnustus aiemmin hankitusta osaamisestaan (AHOT).
Arviointiasteikko
0 - 5
Edeltävät opinnot
Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Hyvärinen Tarja


4 DAP31 Muodon sommittelu ja piirtäminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa käsivaraisesti piirtämällä kuvata ihmistä, tilaa ja kolmiulotteista muotoa. Opiskelija osaa piirtää muotoilun ammatillisten vaatimusten mukaan ja tutkia ja kehittää omaa visuaalista ilmaisuaan. Opiskelija osaa luonnostelutekniikat. Opiskelija tuntee väriopin ja osaa soveltaa väri-ilmaisun keinoja kuvalliseen kerrontaan ja ilmaisuun.
Keskeiset sisällöt
Visuaalisen ilmaisun analyyttinen ja kriittinen arviointi. Havaintopiirtämisen keinot, sommittelun perusteet ja väriopin perusteet. Luonnostelu- ja esitystekniikat
Suoritustavat
Aktiivinen kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT: Ota yhteys opintojakson opettajaan kurssin alussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Honour, H. ja Fleming, J. 1994. Maailman taiteen historia. Arnkil, H. 2007. Värit havaintojen maailmassa. Huttunen, M. 2005. Värit pintaa syvemmältä. Albes, J. Värien vuorovaikutus. Itten, J. 2004. Värit taiteessa Eissen, K. ja Steur, S. 2011. Sketching The Basics
Edeltävät opinnot
Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Miettinen Sirpa


4 DAP41 Visuaalinen ajattelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa tulkita ja analysoida aineistoja visuaalisesta näkökulmasta. Hän osaa hyödyntää piirtämistä ja kuvia ajattelun ja muotoiluviestinnän apuvälineenä. Opiskelija osaa muokata kuvia digitaalisesti sekä hahmottaa ja osaa käyttää kuvan ja sanan erilaisia suhteita. Lisäksi opiskelija tunnistaa visuaalisuuden merkityksen muotoilijan työssä sekä yhteiskunnassa laajemmin.
Keskeiset sisällöt
Visuaalinen ajattelu muotoilun apuvälineenä. Hahmolait ja kuvanlukutaito. Merkitysten tuottaminen ja vastaanottaminen visuaalisesti. Digitaalisen kuvankäsittelyn perusteet. Kuvien avulla viestiminen. Kuvat yritysviestinnässä ja sosiaalisessa mediassa.
Suoritustavat
Harjoitusten tekeminen, itsenäinen tiedonhankinta ja esittely. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen. Arviointiin osallistuminen. Perehtyminen kurssiaineistoon, projektin kartoitus, suunnitelma ja tuotos. Ryhmäopetuksen osallistuminen ja kirjallisuuteen tutustuminen. verkko-opiskelu, opinnollistaminen sekä AHOT.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Luentomateriaalit sekä itsenäisesti tuotetut aineistot
Edeltävät opinnot
Ei edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Autti Hannu


4 DAP51 Muotoilun uramahdollisuudet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija saa tietoa muotoiluopintojen suuntautumisvaihtoehdoista ja muotoilun mahdollisuuksista osana muotoilun ammattiopintoja. Opiskelija selkiyttää omia ammatillisia tavoitteitaan ja oppii keinoja jatkuvaan pohdintaan ja oppimiseen. Opiskelija ymmärtää työsuojelun merkityksen osana oppilaitoksen toimintaa. Opiskelija tunnistaa työskentelyssä esiintyvät vaaratekijät. Opiskelija osaa omat velvollisuudet ja oikeudet työturvallisuuteen liittyen.
Keskeiset sisällöt
Työpajaturvallisuus 1 op, suuntautumisalojen työpajat 4 op. Suuntautumisalojen keskeiset työskentelymenetelmät ja -ympäristöt. Portfoliotyöskentely. Muotoilun menetelmien ja mahdollisuuksien esittely.
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen pajatyöskentelyyn: harjoitustehtävien tekeminen ja työturvallisuus-osuuden suorittaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit ja muu osoitettu aineisto.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusteet ja ammatillinen valmennus
Muuta huomioitavaa
Soveltavan muotoilun työpajajakson ja työturvallisuus-osuuden hyväksytysti suorittanut saa luvan työskennellä muotoilun pajoissa opintojen aikana.
Yhteyshenkilö
Kurkinen Reijo, Mähönen Raili


4 DAP61 Design English

Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
Opiskelija osaa kertoa itsestään ja tuoda esiin omaa osaamistaan englannin kielellä suullisesti ja kirjallisesti. Opiskelija hallitsee omaan ammattialaansa liittyvän keskeisimmän sanaston ja viestintätilanteet. Hän osaa kuvata ammattiaan, tuotteita ja prosesseja kirjallisesti ja suullisesti englannin kielellä alan keskeistä sanastoa käyttäen. Opiskelija osaa toimia työelämän kirjallisissa ja suullisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa englannin kielellä. Hän osaa huomioida kulttuurien välisen viestinnän erityispiirteet ja sopeutua erilaisiin kielenkäyttötilanteisiin ja niiden viestintätyyleihin.
Content
Englannin kieli ja viestintä 3 op ja työelämätaidot 2 op Koulutukseen ja työhön liittyvä sanasto sekä ammatti-alan keskeiset käsitteet ja ajankohtaiset aiheet. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus. Kirjalliset viestintätilanteet mm. työnhaun asiakirjat, sähköpostiviestintä. Suulliset viestintätilanteet kuten puhelinkieli, esityksen laadinta ja esiintymistaidot.
Requirements
Aktiivinen osallistuminen opintojakson lähitunneille (läsnäolovelvoite 70 %), suullisten ja kirjallisten tehtävien suorittaminen sekä itsenäinen opiskelu. Englannin kielen taitotasotestikurssi alussa. Alle 40 % taitotasotestistä saanut opiskelija suorittaa englannin kielen kertauskurssin hyväksytysti / osallistuu englannin kertaustunneille. Yli 79% taitotasotestistä saanut opiskelija voi suorittaa englannin kielen kurssin myös itsenäisesti annettujen ohjeiden mukaan.
Grading Scale
0 - 5
Course material
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Prerequisites
Ei vaadittavia edeltäviä opintoja. / Toisen asteen englannin kielen opinnot, taitotasotestissä osoitettu vähintään B1 tasoinen englannin kielen taito.
Contact
Roth Milla


4 DAP71 Graafisen suunnittelun perusteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tietää saavutettavuuden dokumenteille asetetut edellytykset. Opiskelija osaa vektoripiirtämisen perusteet ja osaa käyttää sommittelua dokumentin jäsentämiseen.
Keskeiset sisällöt
Vektoripiirtämisen ja taiton perusteet. Typografian perusteet. Saavutettavuusdirektiivi. Värijärjestelmät.
Suoritustavat
Luennoille osallistuminen. Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen. Omatoiminen opiskelu: Kirjallisuuden ja verkkomateriaalin opiskelu. Tehtävien suorittaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kirjallisuus ja muu opintojaksolla osoitettu aineisto
Edeltävät opinnot
Ei vaadittavia edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Laukkanen Jaakko


4 DAP81 Design svenska

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa ja kehittää aikaisemmin oppimaansa ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa muotoilijan ammatissa. Hän saavuttaa sellaisen kirjallisen ja suullisen ruotsin kielen taidon, joka vastaa laissa säädettyä kielitaitoa (ns. virkamiesruotsi). Opiskelija osaa kuvata ammattiaan, tuotteita ja prosesseja kirjallisesti ja suullisesti ruotsin kielellä alan keskeistä sanastoa käyttäen. Hän osaa kertoa alan työtehtävistä ja hakea työpaikkaa. Hän osaa laatia ruotsinkielisiä kirjallisia ja suullisia esityksiä eri lähteistä saamaansa tietoa muokkaamalla. Opiskelijalle kehittyy valmius lukea alaansa liittyviä ruotsinkielisiä artikkeleita, ja hän pystyy hyödyntämään ruotsinkielisiä lähteitä ammatissaan. Opiskelija hallitsee kielen keskeisimmät perusrakenteet ja osaa kirjoittaa joitain työelämän viestinnän kirjeitä ruotsiksi. Opiskelija kykenee toimimaan oman alansa työtehtävissä ruotsin kielellä. Hän ymmärtää ruotsin kielen merkityksen Pohjoismaissa ja kykenee toimimaan kansainvälisessä työelämässä ruotsin kielellä.
Keskeiset sisällöt
Muotoilualan työtehtäviä ja työnhaku. Tuotteiden ja yrityksen esittely. Omaan ammattialaan liittyviä tekstejä ja perusterminologia. Kielen perusrakenteet. Erilaisia suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita.
Suoritustavat
Opintojaksoon sisältyvät lähitunnit (läsnäolovelvoite 75 %) harjoituksineen, kotitehtävät ja etätehtävät sekä itsenäinen opiskelu. Design svenska -opintojakso on myös olemassa verkkototeutuksena. Mikäli opiskelijalla on jo hyvä ruotsin kielen taito (vähintään arvosana 4), voi hän osoittaa osaamisensa kirjallisen ja suullisen näyttökokeen avulla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Oppikirjana Pietilä, KONTAKT - Teknisk svenska, Edita 2016 (saatavissa myös digikirjana): kappaleet 1-4 sekä kurssilla jaettava muotoilualan materiaali tehtävineen.
Edeltävät opinnot
Lähtötasona toisen asteen ruotsin kielen opinnot ja taitotasotestissä osoitettu riittävä ruotsin kielen taito.
Muuta huomioitavaa
Opintojakson Design Svenska alussa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin lähtötasotestiin. Opintojakson Design Svenska yhteydessä järjestetään lisäohjausta sitä tarvitseville.
Yhteyshenkilö
Ruhanen Lea


4 DAP91 Tutkiva muotoilu

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
1 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa lähestyä muotoilijamaisesti opinnäytetyön tekemistä ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioprojektia. Hän tunnistaa muotoilututkimuksen asemoitumisen tieteellisen tutkimuksen kentässä. Opiskelija osaa opinnäytetyön prosessin muotoilijamaisen lähestymistavan aiheenvalinnasta työsuunnitelmaan, toteuttamiseen ja raportointiin. Opiskelija tunnistaa erilaisia opinnäytetyön muotoja (tutkimus, kehittämistyö, produkti ja portfolio). Hän osaa aloittaa oman itsenäisen tehtävän opinnäytetyön tekemisen aiheenvalinnasta alkaen.
Keskeiset sisällöt
Itsenäisesti tehtävä verkkokurssin aineiston läpikäyminen ja siinä annettujen tehtävän tekeminen. Tulevan opinnäytetyön ohjaajan tai muun opettajan kanssa käytävä keskustelu aihekuvauksesta.
Suoritustavat
Verkko-opintojaksolle osallistuminen ja omaan opinnäytetyöhön liittyvien harjoitustehtävien tekeminen. Opintojakson suoritusmahdollisuus syksy-, kevät- tai kesälukukaudella. AHOT hyväksytään tason 6 tutkimusmenetelmien peruskurssilla, laajuus vähintään 5 op.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Verkkokurssin materiaalit ja aineistot sekä itsenäinen tiedonhaku
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot ja riittävä määrä ammattiopintoja opinnäytetyöprosessin aloitukseen.
Yhteyshenkilö
Ruokonen Jarmo, Kettunen Ilkka


4 DATP101 Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet - Suunniteltu kestäväksi

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa kestävän kehityksen edellytyksiä ja ymmärtää oman roolinsa kestävässä suunnittelussa. Opiskelija tunnistaa erilaisia tuote- ja palvelumuotoilun kehitysprosesseja ja ymmärtää oman roolinsa muotoilijana osana muotoiluprosessia, tuotekehitystiimejä ja organisaatioiden toimintaa. Opiskelija tunnistaa projektityöskentelyn menetelmiä tuotekehitysprojektissa. Opiskelija osaa ilmaista ideansa piirtämällä.
Keskeiset sisällöt
Kestävä muotoilu. Käyttäjälähtöinen muotoilu. Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet. Ideointimenetelmät ja muotoilupiirtäminen. Portfolio.
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen ja luennoille. Itsenäisesti suoritettavat tehtävät ja ryhmätyöskentely.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni, Kares Antti


4 DATP201 Muotoilun menetelmät ja teknologiat

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa yleisimmät muotoilutehtävissä käytettävät menetelmät sekä materiaalit ja tietää niiden ominaisuudet. Opiskelija valitsee itseään kiinnostavan pajan seuraavista suuntautumisvaihtoehdoista: koru, muoti, teollinen tai palvelumuotoilu. Opiskelija osaa työskennellä valitsemassaan pajassa turvallisesti ja vastuullisesti sekä tietää ensiapu- ja pelastautumisohjeet. Opiskelija osaa käyttää työvälineitä ja laitteita tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Opiskelija osaa käsitellä ja työstää alan yleisimpiä materiaaleja.
Keskeiset sisällöt
Materiaalioppi ja teknisen suunnittelun perusteet. Materiaalien työstötekniikat. Muotoilutekniikat. Työpajaturvallisuus. Digitaalinen 2D-piirtäminen.
Suoritustavat
Aktiivinen lähiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Työpajoissa toteutetut materiaali- ja tekniikkakokeilut sekä kokoava työ, joka suunnitellaan ja toteutetaan annetun teeman mukaisesti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojakso- ja pajakohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DATP301 Tarinat muotoilussa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää erilaisten tarinarakenteiden soveltuvuuksia yritysviestinnässä. Opiskelija ymmärtää käyttäjille/asiakkaalle suunnatun bränditarinan merkityksen muotoilussa. Opiskelija osaa tarinallistaa ja visualisoida brändin tarinaa ja filosofiaa muotoiluviestinnän keinoin. Opiskelija osaa ilmaista tarinansa piirtämällä.
Keskeiset sisällöt
Bränditarina ja arvot. Megatrendit ja trendit sekä skenaariot. Brändin filosofia, “DNA”, narratiivi ja kuvakäsikirjoitus.
Suoritustavat
Itsenäisesti suoritettavat verkko-opinnot ja ryhmätyönä tehtävä projekti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit, esimerkiksi: Rauhala, Mervi ja Vikström, Tarja 2014. Storytelling työkaluna: vaikuta tarinoilla bisneksessä, Lupton, Ellen 2017. Design is storytelling
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet - Suunniteltu kestäväksi 5 op Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DATP401 Visioivan konseptin muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija Tunnistaa tulevaisuuden muutostekijöitä, niiden aiheuttajia, syitä ja seurauksia. Ymmärtää tulevaisuuslähtöisen muotoiluprosessin vaiheet ja ymmärtää niiden merkityksen lopputulokselle. Osaa käyttää ja soveltaa tulevaisuuden ennakoinnin menetelmiä.
Keskeiset sisällöt
Megatrendit, trendit sekä heikot signaalit. Tulevaisuuslähtöisen konseptoinnin prosessi. Tulevaisuustutkimuksen menetelmiä, käsitteitä ja teorioita.
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen luennoille ja yhteiskehittämisen työpajoihin. Itsenäinen opiskelu ja verkkotehtävät. Aktiivinen osallistuminen ryhmäkeskusteluihin ja -tehtäviin. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, tuote- ja palvelumuotoilun perusteet, Muotoilun menetelmät ja teknologiat
Yhteyshenkilö
Kares Antti


4 DATP501 Tuote palveluna

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija Tunnistaa tuotteet ja palvelut osana kiertotaloutta ja talouden vihreää siirtymää sekä tietää niiden systeemejä. Ymmärtää systeemiajattelun perusteita ja kiertotalouden liiketoimintamalleja. Osaa osallistaa käyttäjät ja palveluntuottajat kokonaisvaltaiseen prosessiin. Osaa muotoilla Tuote palveluna -konsepteja. Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa käytännön projektityöhön sekä hyödyntää systeemiajattelun, elinkaariajattelun ja kiertotalouden malleja konseptin muotoilussa.
Keskeiset sisällöt
Kiertotalouden liiketoimintamallit. Tuote palveluna -konseptointi. Osallistava suunnittelu. Systeemit ja systeemiajattelu.
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen luennoille ja yhteiskehittämisen työpajoihin. Itsenäinen opiskelu ja verkkotehtävät. Aktiivinen osallistuminen ryhmäkeskusteluihin ja -tehtäviin. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DAK101 Korun teknologia

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tietää yleisimmät korujen valmistusteknologiat ja osaa hyödyntää niitä korujen suunnittelussa ja valmistuksessa. Opiskelija osaa yleisimmät kivenistutusmenetelmät ja osaa hyödyntää niitä korujen suunnittelussa ja valmistuksessa. Opiskelija osaa yleisimmät koruissa käytettävät jalometallimateriaalit ja jalokivet.
Keskeiset sisällöt
Korujen valmistustekniikat: levy, valu, taonta. Kivenistus: putki- ja kehysistutus, hiertäminen. Emalointi Jalometallioppi Timantti- ja jalokivioppi
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, lähiohjaus, pajassa suoritettavat harjoitustehtävät ja luovat kokeilut, työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Hyvärinen, M ja Hyvärinen, T. 2001. Korujen valaminen vahamalleista Lahtela, I. 2013. Kivenistutus : jalokivien istutus kultasepän työssä Vaissi, P. ja Huovinen, H. 2005. Kultasepän aineoppi ja ammattikemia Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: koru 10 op.
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAK201 Korun digitaalinen muotoilu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää digitaalisten menetelmien mahdollisuudet korun suunnittelu- ja valmistusprosesseissa. Opiskelija osaa hyödyntää 3D-suunnittelun ja -tulostuksen teknologioita korun suunnittelussa ja valmistuksessa.
Keskeiset sisällöt
Korun 3D-mallinnus ja renderöinti.
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, harjoitustehtävien teko. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: koru 10 op.
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAK301 Korun mekanismit ja rakenteet

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää korun mekanismien ja rakenteiden merkitykset korun toiminallisuuteen ja kestävyyteen. Opiskelija tietää yleisimmät koruissa käytettävät mekanismit ja rakenteet ja osaa hyödyntää niitä omissa suunnittelu- ja valmistusprosesseissa. Opiskelija tietää perustiedot korujen pinnoituksista.
Keskeiset sisällöt
Korussa käytettävät mekanismit: lukot, saranat ja ketjut. Korun rakenteet: levy-, lanka-, putki- ja umpirakenteet. Puolivalmisteet. Korujen pinnoitukset: hopeointi, kultaus, rodinointi.
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, lähiohjaus, pajassa suoritettavat harjoitustehtävät ja luovat kokeilut, työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: koru 10 op, Korun teknologia 10 op, Korun digitaalinen muotoilu 5 op.
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAK401 Korun entisöinti ja korjaus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää vanhojen korujen korjaus- ja entisöintitöiden merkityksen osana kiertotaloutta. Opiskelija osaa suunnitella, arvioida ja toteuttaa yksinkertaisia vanhojen korujen korjaus- ja muutostöitä.
Keskeiset sisällöt
Korujen korjaus- ja entisöintiprosessi, ketjujen liitokset, sormusten koon muuttaminen. Asiakkaille tehtävät korujen muutos- ja korjaustyöt.
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, lähiohjaus, pajassa suoritettavat harjoitustehtävät, asiakasprojektin toteuttaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: koru 10 op, Korun teknologia, 10 op.
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAK501 Jalometallituotteen muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää tuotteen käytettävyyden periaatteet ja osaa hyödyntää niitä tuotteen suunnitteluprosessissa. Opiskelija osaa keskeiset jalometallituotteen valmistusmenetelmät. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa käytännöllisen ja toiminnallisen jalometallituotteen.
Keskeiset sisällöt
Jalometallituotteen suunnittelu- ja valmistusprosessi Jalometallituotteen valmistusmenetelmät Tuotteen funktionaalisuus ja käytettävyys
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, lähiohjaus, pajassa suoritettavat harjoitustehtävät, työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Seppä, H. 1998. Hopeasepän pajasta. Väyrynen, S., Nevala, N. ja Päivinen, M. 2004. Ergonomia ja käytettävyys suunnittelussa. Launis, M., Lehtelä, J. ja Enäjärvi J. 2011. Ergonomia. Opintojaksokohtaiset materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: koru 10 op, Korun teknologia, 10 op.
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAK601 Teollisesti tuotettu koru

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tietää teollisesti tuotetun korun suunnittelu- ja tuotantoprosessien sisällöt, vaiheet ja menetelmät. Opiskelija ymmärtää yrityksen brändin ja malliston vaikutukset teollisesti tuotetun korun suunnitteluprosessiin. Opiskelija ymmärtää korun muoto- ja rakennevalintojen merkityksen korun valmistus- ja materiaalikustannusten muodostumisessa. Opiskelija osaa suunnitella korun, joka on järkevästi tuotettavissa teollisilla korun tuotantomenetelmillä. Opiskelija tietää materiaalia lisäävän valmistuksen mahdollisuuksista korun suunnittelussa ja valmistuksessa.
Keskeiset sisällöt
Teollinen korun tuotantoprosessi Teolliset korun tuotantomenetelmät: valu, prässäys, materiaalia lisäävä valmistus Teollinen korun suunnitteluprosessi Brändin muotoilu
Suoritustavat
verkko-opintojaksolle osallistuminen, aktiivinen osallistuminen: harjoitustehtävien ja viikkotehtävien tekeminen, itsenäinen opiskelu: verkkoluentojen käyttö ja aineistoihin perehtyminen, verkkotehtävien suorittaminen annettujen kriteerien pohjalta.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Hyvärinen, M. ja Hyvärinen, T. 2001 Korujen valaminen vahamalleista. Hindsberg, S. 2016. Materiaalia lisäävän valmistuksen mahdollisuudet designpainotteisessa koru- ja jalometalliteollisuudessa. Bruun, M. ja Hokkanen, M. 2016. Materiaalia lisäävä valmistus. Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: koru 10 op, Korun teknologia 10 op, Korun digitaalinen muotoilu 5 op, Korun mekanismit ja rakenteet 5 op.
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAK701 Kivenistutus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää kivenistutusten merkitykset ja tehtävät korujen suunnittelussa ja valmistuksessa. Opiskelija osaa toteuttaa kivi-istutuksia teknisesti vaativilla kivenistutustekniikoilla ja osaa hyödyntää niiden mahdollisuuksia korujen suunnittelussa ja valmistuksessa.
Keskeiset sisällöt
Kivenistustekniikat: rae-, kruunu- ja basketistutus.
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, lähiohjaus, pajassa suoritettavat harjoitustehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Lahtela, I. 2013. Kivenistutus : jalokivien istutus kultasepän työssä. Opintojaksokohtaiset materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: koru 10op, Korun teknologia 10 op.
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAK801 Korun materiaalit

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää eri materiaalien fysikaaliset ja kemialliset mahdollisuudet ja rajoitukset korun materiaalina. Opiskelija osaa hyödyntää erilaisia epäjaloja korumateriaaleja korun suunnittelu- ja valmistusprosesseissa.
Keskeiset sisällöt
Eri metalli-, puu-, muovi-, tekstiili-, kivi-, luu- ja komposiittiraaka-aineiden fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet. Mokume kane, intarsia, inlay.
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, lähiohjaus, pajassa suoritettavat harjoitustehtävät ja luovat kokeilut, työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ferguson, I. 2002. Mokume Gane. Opintojaksokohtaiset materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: koru 10op, Korun teknologia 10 op, Korun digitaalinen muotoilu 5 op.
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAK901 Uniikin tuotteen muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kerätä tietoa käyttäjän haluista, tarpeista ja vaatimuksista ja osaa tulkita niitä muotoilun keinoin. Opiskelija osaa hyödyntää ja soveltaa hankittua tietoa käytännön muotoiluprosessissa. Opiskelija osaa soveltaa ihmisten syviä toiveita ja tarpeita muotoiluproduktioon ja toimia vuorovaikutteisesti yhteistyötahojen kanssa. Opiskelija osaa suunnitella korkealaatuisen uniikin tuotteen.
Keskeiset sisällöt
Käyttäjälähtöisen suunnittelun perusteet ja menetelmät. Osallistavan suunnittelun perusteet. Muotoilun primäärit ja sekundaarit tiedonhankintamenetelmät. Uniikin tuotteen suunnittelu ja valmistaminen.
Suoritustavat
Aktiivinen luento- ja lähiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat tehtävät, aktiivinen harjoituksiin ja työpajoihin osallistuminen, muotoilutehtävän suorittaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op, Merkityksen muotoilu 5 op Korun teknologia 10 op, Korun digitaalinen muotoilu 5 op, tai Tuotteen digitaalinen muotoilu 10 op, Tuoteen teknologia 10 op, tai Digitaalinen muoti 10 op, Vastuullinen muoti 5 op.
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DAM101 Vastuullinen muoti

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa kestävän ja vastuullisen muodin sekä elinkaariajattelun perusteita vaatetussuunnittelussa ja materiaalien valinnassa. Opiskelija osaa kestävän vaatetussuunnittelun perusteet ja syventää materiaaliosaamistaan.
Keskeiset sisällöt
Kestävän ja vastuullisen vaatetussuunnittelun perusteet. Kestävän muodin syventävä materiaaliteknologia. Materiaalien tunnistaminen ja testaaminen.
Suoritustavat
Aktiivinen kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op
Yhteyshenkilö
Pakarinen Laura


4 DAM201 Kuosi- ja värisuunnittelu muodissa

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää sosiokulttuuriset tekijät suunnittelussa, osaa tutkia ajan ilmiöitä ja arvoja muotoilun keinoin. Opiskelija osaa kestävän kuosi- ja värisuunnittelun perusteet ja syventää materiaaliosaamistaan. Opiskelija osaa kuosisuunnittelun perusteet.
Keskeiset sisällöt
Näkökulmia muotiajatteluun. Kuosit, printit ja värisuunnittelu. Värimenetelmät.
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Itsenäisesti suoritettavat tehtävät ja pajassa suoritettavat luovat harjoitustehtävät. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op, Tarinat muotoilussa 5 op
Yhteyshenkilö
Pakarinen Laura


4 DAM301 Digitaalinen muoti

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää muodin digitaalisuuden mahdollisuudet muodin prosesseissa. Opiskelija osaa käyttää muodin 2D- ja 3D -digitaalisia teknologioita ja osaa soveltaa niitä erilaisiin ammatillisiin käytäntöihin ja konteksteihin.
Keskeiset sisällöt
Muodin 2D- ja 3D -digitaaliset teknologiat vaatteiden, asusteiden, digitaalisten materiaalien ja printtien suunnittelussa sekä kaavateknologioissa
Suoritustavat
Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, aktiivinen osallistuminen kontaktiopetukseen, ammatilliseen keskusteluun ja ryhmätyöskentelyyn osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Vaadittavat edeltävät opinnot: Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op. Suositeltavat edeltävät opinnot: Tarinat muotoilussa 5 op, Vastuullinen muoti 5 op ja Kuosi- ja värisuunnittelu muodissa 5op
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DAM401 Neuleet ja kestävä muoti

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää neulesuunnittelun perusteita sekä neulemateriaalien erityispiirteitä. Opiskelija osaa neuloa käsin ja koneella neulenäytteitä ja valmistaa neuletuotteen. Opiskelija osaa hyödyntää neulesuunnittelussa käytettäviä digitaalisia teknologioita. Opiskelija osaa soveltaa neuleiden mahdollisuuksia muoti- ja tekstiilisuunnittelussa.
Keskeiset sisällöt
Neulesuunnittelun perusteet. Neuleteknologia. Neulelangat ja muut neulomiseen soveltavat materiaalit. Kokeileva työpajatyöskentely. Digitaalinen neulesuunnittelu. Neule kestävässä muodissa.
Suoritustavat
Tiedonhankinta, aktiivinen osallistuminen lähipetukseen ja työpajatyöskentelyyn. Neuleasukokonaisuuden suunnittelu ja neuleportfolion kokoaminen. Neuletuotteen valmistaminen ja esittely. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 5 op.
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DAM501 Malliston muotoilu ja tutkielmat

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa mallistokonseptien ja -strategioiden suunnittelun oleellisimmat teoriat ja osaa soveltaa niitä erilaisten brändimallistojen ja -kokoelmien suunnittelussa. Opiskelija osaa muotoilla brändin tarinan ja filosofian mukaisen koordinoidun malliston.
Keskeiset sisällöt
Mallistokonsepti ja -strategiat. Mallistosuunnitteluun vaikuttavat trendit. Malliston suunnitteluprosessin vaiheet ja malliston suunnittelu. Malliston väri- ja materiaalisuunnittelu. Brändin “dna”, tarinallisen ja visuaalisen viestinnän luominen mallistolle
Suoritustavat
Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, aktiivinen osallistuminen kontaktiopetukseen, ammatilliseen keskusteluun ja ryhmätyöskentelyyn osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT: Ota yhteys opintojakson opettajaan kurssin alussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet, Muotoilun menetelmät ja teknologiat, tarinan muotoilu
Yhteyshenkilö
Pakarinen Laura


4 DAM601 Merkityksen muotoilu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa sosiokulttuurisia kokonaisuuksia ja konteksteja sekä ymmärtää merkityksen osana kestävää muotoilua. Opiskelija oppii hahmottamaan ihmisten syviä toiveita ja tarpeita kestävän tuotesuunnittelun periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa käyttää erilaisia visuaalisia elementtejä ilmaisemaan oman sanoman muotoilussa ja viestinnässä.
Keskeiset sisällöt
Muodin teoriat. Tuotesemiotiikka ja semiotiikan keskeiset käsitteet. Piercen merkkiluokat: ikoni, indeksi ja symboli.
Suoritustavat
Aktiivinen luento- ja lähiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat tehtävät, aktiivinen harjoituksiin ja työpajoihin osallistuminen, muotoilutehtävän suorittaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit Ahde-Deal, Petra 2013. Women and jewelry : a social approach to wearing and possessing jewelry. Fiske, J. 2001. Merkkien kieli. Veivo, H. ja Huttunen, T. 1999: Semiotiikka - merkeistä mieleen ja kulttuuriin.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet - Suunniteltu kestäväksi 5op Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10op
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAM701 Toiminnallinen muoti

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää käytön, ympäristön ja ihmisen toiminnan vuorovaikutuksen kestävässä suunnittelussa. Opiskelija ymmärtää kohderyhmäajattelua ja osaa huomioida kohderyhmän ja käyttäjän erityistarpeita sosiokulttuurisessa ja fyysisessä ympäristössä. Opiskelija osaa funktionaalisen tuotesuunnittelun teorian ja soveltaa käyttäjälähtöisen muotoilun menetelmiä muotoiluprojektissa. Opiskelija syventää tietämystään funktionaalisesta materiaalista ja materiaaliteknologiasta. Opiskelija osaa soveltaa muodin ja puettavan muotoilun teorioita toiminnalliseen muotiin.
Keskeiset sisällöt
Käyttäjälähtöinen muoti ja muotoilu. Vaatetusfysiologia ja ergonomia. Toiminnalliset materiaalit ja kerrospukeutuminen. Liikkuva ihminen ja vaatetusmuotoilu.
Suoritustavat
Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, aktiivinen osallistuminen kontaktiopetukseen, ammatilliseen keskusteluun ja ryhmätyöskentelyyn osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op
Yhteyshenkilö
Pakarinen Laura


4 DAM801 Muodin ekosysteemit

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää muoti- ja tekstiiliteollisuuden systeemisiä haasteita. Opiskelija osaa tarkastella laaja-alaisesti muodin ekosysteemejä ja ymmärtää oman muotoilijan roolin osana yhdessä tekemistä ja vastuullista toimintaa. Opiskelija vahvistaa yhteistyöosaamistaan ja verkostoituu alan toimijoiden kanssa.
Keskeiset sisällöt
Muoti- ja tekstiilliteollisuuden ekosysteemit. Vastuullinen viestintä ja tuottajavastuu. ihmis- ja ympäristölähtöinen muotoilu. Yhteistyö ja tuottajaverkostot. IPR-oikeudet ja yhteistyösopimukset.
Suoritustavat
Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, aktiivinen osallistuminen kontaktiopetukseen, ammatilliseen keskusteluun ja ryhmätyöskentelyyn osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op, Vastuullinen muoti 5op
Yhteyshenkilö
Ryynänen Sirpa


4 DAM901 Tulevaisuuden kokeelliset materiaalit

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa materiaaliteknologian tulevaisuuden mahdollisuuksia ja kehityssuuntia, sekä ymmärtää materiaalien roolin osana vastuullista muotia. Opiskelija löytää luonnosta raaka-aineita (mm. kasveista ja puista) ja kokeilee vaihtoehtoisia materiaaleja ja menetelmiä, sekä luo erilaisia materiaalikokeiluja ja konsepteja. Opiskelija pohtii ja reflektoi oppimaansa sekä merkityksellistää kokeilevaa työskentelyä osana vastuullista muotimateriaalien tulevaisuutta.
Keskeiset sisällöt
Bio- ja luonnonmateriaalit. Materiaalisuunnittelun luovat menetelmät. Kokeelliset puettavat muotimateriaalit.
Suoritustavat
Aktiivinen luento- ja lähiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat tehtävät, aktiivinen harjoituksiin ja työpajoihin osallistuminen, muotoilutehtävän suorittaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op
Yhteyshenkilö
Pakarinen Laura


4 DAT101 Tuotteen mallinrakennus ja prototypointi

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa yleisimmät mallipajassa käytettävät materiaalit sekä tietää niiden ominaisuudet. Opiskelija ymmärtää mallien valmistamisen merkityksen osana suunnitteluprojektia. Opiskelija osaa käyttää mallipajojen työvälineitä ja laitteita tarkoituksenmukaisesti erilaisten malli- ja testikappaleiden työstämiseen. Opiskelija osaa mallinvalmistuksen viimeistely- ja esitystekniikoita. Opiskelija osaa työskennellä mallipajoissa turvallisesti ja vastuullisesti sekä tietää ensiapuohjeet ja miten pelastaudutaan.
Keskeiset sisällöt
Mallinrakennus, suunnitteluprosessi, materiaaliteknologia
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: teollinen muotoilu 10 op, Tuotteen teknologia, 10 op.
Yhteyshenkilö
Oksanen Hannu


4 DAT201 Tuotteen teknologia

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää 3D-avusteisen suunnittelun perusperiaatteet ja hyödyntämiskohteita teollisessa muotoilussa. Opiskelija osaa mallintaa kolmiulotteisesti erilaisia ohjelmistoja hyödyntäen, sekä määritellä mallintamisen tavoitteita. Opiskelija tunnistaa, millaisia tietokoneavusteisia ohjelmia ja menetelmiä voidaan käyttää tuotesuunnittelussa ja teollisesti valmistettavien tuotteiden mallintamisessa.
Keskeiset sisällöt
Tilavuus- ja pintamallinnuksen käyttö tuotteen muotoilussa, parametrinen 3D-mallintaminen. Osamallinnus ja kokoonpanojen käyttö suunnitteluprosessissa. Muovi- ja metalliosien suunnittelussa huomioitavat asiat ja 3D-ohjelmien työkalut niiden mallintamisessa. 3D-tulostamisen käyttö tuotesuunnittelun tukena. Tuotedokumentointi ja tiedonsiirto 3D-ohjelmista visualisointia ja erilaisia valmistustekniikoita varten.
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen, harjoitustehtävien tekeminen. Ryhmätyöskentelyyn osallistuminen. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, pajassa suoritettavat luovat harjoitustehtävät. Muotoiluprojektin toteuttaminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: teollinen muotoilu 10 op, Tuotteen mallinrakennus ja prototypointi, 10 op
Yhteyshenkilö
Oksanen Hannu


4 DAT301 Tuotteen digitaalinen muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää tuotemuotoilun digitaalisuuden mahdollisuudet teollisen muotoilun prosesseissa. Opiskelija osaa käyttää teollisen muotoilun 2D- ja 3D -digitaalisia teknologioita ja soveltaa niitä erilaisiin ammatillisiin käytäntöihin ja konteksteihin.
Keskeiset sisällöt
Teollisen muotoilun 2D- ja 3D -digitaaliset teknologiat tuotteiden materiaalien ja rakenteiden suunnittelussa
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DAT401 Tuotevisualisointi

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää tuotteiden markkinoinnin merkityksen osana tuotesuunnitteluprosessia. Opiskelija ymmärtää visuaalisen ja informatiivisen markkinointiaineiston tuottamisen vaiheet. Opiskelija ymmärtää visualisointityökalujen keskeiset ominaisuudet ja kuvankäsittelyn perusteet. Opiskelija osaa tuottaa 3D-mallinnettujen tiedostojen pohjalta visualisoituja kokonaisuuksia.
Keskeiset sisällöt
3D-mallintaminen ja renderöinti Kuvankäsittely Visuaaliset markkinointimateriaalit
Suoritustavat
Aktiivinen kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op, Korun teknologia 10 op, Tuotteen teknologia 10 op, Korun digitaalinen muotoilu 5 op, tai Tuotteen digitaalinen muotoilu 10 op, tai Digitaalinen muoti 10 op, Vastuullinen muoti 5 op.
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DAT501 Syventävä tuotesuunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa tuote-ergonomian merkityksen, sekä ihmisen ja tuotteen välisen vuorovaikutuksen osana tuotesuunnittelua. Opiskelija osaa tarkastella ja arvioida tuotteiden käytettävyyttä. Opiskelija ymmärtää ja osaa soveltaa ergonomian ja käytettävyyden menetelmiä suunnittelutyön eri vaiheissa. Opiskelija osaa suunnitella ja valmistaa mallikappaleita, jotka ottavat huomioon ergonomian ja käytettävyyden periaatteita
Keskeiset sisällöt
Tuote-ergonomian perusteet Käytettävyyden perusteet Mallipajatyöskentely
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat: teollinen muotoilu 10 op, Tuotteen teknologia10 op, Tuotteen mallinrakennus ja prototypointi 10 op.
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DAT601 Älykäs liikkuminen

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa konseptisuunnittelun määritelmiä, tavoitteita ja menetelmiä. Opiskelija tunnistaa tuotteiden käyttö- ja palvelukokemuksen merkityksen osana tuotesuunnittelua. Opiskelija ymmärtää älykkäiden teknologioiden merkityksen osana tuotesuunnittelua. Opiskelija osaa soveltaa konseptisuunnittelun menetelmiä liikkuvien tuotteiden viitekehyksessä.
Keskeiset sisällöt
Konseptimuotoilu Käyttö- ja palvelukokemuksen muotoilu Älyteknologiat Liikkuvat tuotteet
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op. Syventävä Tuotesuunnittelu 10 op, Tuotteen digitaalinen muotoilu 10 op.
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DAT701 3D-tulostusteknologiat

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa 3D-tulostamisessa käytettävät menetelmät, materiaalit ja laitteet sekä tietää niiden ominaisuudet. Opiskelija tunnistaa tulostusteknologioiden hyödyntämiskohteita muotoilussa laaja-alaisesti. Opiskelija osaa soveltaa 3D-tulostusteknologioita tarkoituksenmukaisesti oman alansa suunnittelussa ja valmistuksessa.
Keskeiset sisällöt
3D-tulostamisen menetelmät, materiaalit ja laitteet. 3D-tulostamisen soveltaminen oman alansa suunnittelussa ja valmistuksessa. 3D-tulostettu tuotesovellus ihmiselle.
Suoritustavat
Aktiivinen kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op. Korun digitaalinen muotoilu 5 op tai Digitaalinen muoti 10 op tai Tuotteen digitaalinen muotoilu 10 op.
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DAP101 Hyvinvointi ja terveys

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa: Ihmisen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Hyvinvointialueen palveluiden kehittämistarpeita asiakkaan, palveluntuottajien ja yhteiskunnan näkökulmasta. Yhteiskehittämisen hyödyt osana palvelumuotoilun prosessia. Muotoilun edellytyksen muuntautumiskykyiselle terveydenhuollolle. Opiskelija tietää: Sosiaali - ja terveysalalla vaikuttavat vaatimukset ja standardit. Toimialan tyyppilliset reunaehdot, laajuuden ja kompleksisuuden. Opiskelija osaa • Toteuttaa hyvinvointiin tai sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvän palvelumuotoiluprojektin. • Kerätä ja jäsentää tietoa sekä tuottaa siitä lisäarvoa kasvattamalla ymmärrystä aineellistamalla ja konkretisoimalla sitä esimerkiksi visualisoinneilla. • Soveltaa palvelumuotoilun menetelmiä erilaisissa tehtävissä. • Kerätä olennaista tietoa, tunnistaa piileviä ongelmia sekä pilkkoa tuloksista konkreettisia palvelutuotannon vaiheita ja toimenpiteitä. • Suunnitella ja fasilitoida kehittämistyöpajan erilaisille sidosryhmille.
Keskeiset sisällöt
Terveyden ja hyvinvoinnin teemat. Fasilitointi. Yhteiskehittäminen, Terveys- ja sosiaalialojen käytänteiden ja säädösten huomiointi. Terveys- ja hyvinvointialaan tai julkisen palveluun liittyvä asiakaslähtöinen muotoiluprojekti. Asiakastiedon kerääminen, työstäminen ja jalostaminen ratkaisuiksi. Haastattelut ja visualisoinnin eri tekniikat sekä osallistavat menetelmät. Työpajan fasilitointi ja yhteiskehittäminen. Projektin suunnitelma, toteutus, dokumentointi, raportointi, esittäminen ja arviointi.
Suoritustavat
• Projektin organisointi, suunnittelu ja toteutus tiimeissä • Kontaktiopetukseen osallistuminen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuus ja verkkomateriaali • Keskusteluihin ja tiimitehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
• Ahonen, T. 2017. Palvelumuotoilu sotessa. Palvelumuotoilun käsikirja sosiaali- ja terveysalan palvelujen kehittämiseen. • Keijonen, T., Vaajakallio, K. ja Honkonen, J. 2013. Hyvinvoinnin muotoilu. • Stickdorn, Marc; Hormness, Markus; Lawrence, Adam and Scheider, Jacob 2018: This is Service Design Doing Methods. • Ideo 2015: The Field Guide to Human-Centered Design.
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot: • Muotoilun ensimmäisen vuoden opinnot Lisäksi nämä tai näitä opintojaksoja vastaavat tiedot ja taidot • Muotoilun menetelmät ja teknologiat: palvelumuotoilu 10op sekä • Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5op
Yhteyshenkilö
Miettinen Kirsi


4 DAP201 Informaatiomuotoilu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tietää ihmisen aistijärjestelmän tuottamia edellytyksiä informaatiomuotoilulle. Opiskelija tietää informaatiomuotoilun keskeiset periaatteet. Opiskelija tietää informaatiomuotoiluun liittyvää eettistä pohdintaa. Opiskelija osaa kerätä ja muodostaa suunnittelussa tarvittavaa tietoa. Opiskelija osaa käyttää typografiaa ymmärrettävyyden parantamiseen. Opiskelija osaa käyttää vektorigrafiikkaa informaationmuotoilussa. Opiskelija osaa visualisoida tietoa monipuolisesti, havainnollisesti ja vaikuttavasti. Opiskelija osaa soveltaa informaatiomuotoiluosaamista erilaisissa kehittämistehtävissä. Opiskelija osaa valita toteutustavan lähdeaineiston perusteella.
Keskeiset sisällöt
• Ihmisen aistijärjestelmän toiminta ja hahmolait • Informaatiomuotoilun prosessi, keskeiset periaatteet ja lajityypit • Opastaminen, tilastografiikka • Typografian merkitys tekstin selkeydelle ja viestin ymmärrettävyydelle • Tiedon keruu, analysointi, arvottaminen ja jakelu • Informaatiomuotoilun ammatilliset käytänteet ja työvälineet • eettiset periaatteet
Suoritustavat
• Luennoille osallistuminen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuuden ja verkkomateriaalin opiskelu • Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kirjallisuus ja muu opintojaksolla osoitettu aineisto Koponen, J., Hilden, J. ja Vapaasalo, T. 2016. Tieto näkyväksi. Informaatiomuotoilun perusteet. Itkonen, M. 2019: Typografian käsikirja.
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot: • Muotoilun ensimmäisen vuoden opinnot • Graafinen suunnittelu
Yhteyshenkilö
Kares Antti


4 DAP301 Tapahtuman muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa omaperäisiä mahdollisuuksia luovan ajattelun ja toiminnan avulla suunnitella tapahtumasta elämyksellinen ja ainutkertainen. Opiskelija tietää tapahtuman kokonaisvaltaisen brändisuunnittelun merkityksen osana onnistunutta markkinointityötä. Opiskelija osaa saa suunnitella tapahtuman ja sen visuaalisen ilmeen kokonaisvaltaisesti muotoiluajattelun menetelmiä hyödyntämällä. Opiskelija osaa työskennellä monialaisessa tiimissä ja vuoropuhelussa asiakkaan kanssa.
Keskeiset sisällöt
Käyttäjälähtöisyys, konseptisuunnittelu, elämyksellisyys, tarinallisuus, aistit, projektin hallinta, toteutussuunnitelma, toiminnallisuus.
Suoritustavat
• Luennoille osallistuminen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuus ja verkkomateriaali • Toteutussuunnitelman laatiminen yksin tai tiimissä. • Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Materiaali annetaan kurssin alussa ja sen aikana.
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot: • Muotoilun ensimmäisen vuoden opinnot
Yhteyshenkilö
Iivarinen Marketta


4 DAP401 Käyttöliittymämuotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa tuotteiden hallinnassa käytettäviä erilaisia käyttöliittymiä, käyttötapoja ja niihin kytkeytyviä käyttökokemuksia. Opiskelija tunnistaa rajapintojen muotoilun työkenttää ja yhteistyömuotoja. Opiskelija tietää rajapintojen muotoilussa tarvittavia menetelmiä. Opiskelija osaa kerätä ja muodostaa suunnittelussa tarvittavaa tietoa. Opiskelija osaa huomioida rajapintojen muotoiluun ja käyttöön vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija osaa muotoilla käyttöliittymiä muotoilun työvälineitä käyttäen.
Keskeiset sisällöt
Opintojakso koostuu kahdesta osiosta Käyttöliittymämuotoilun teoria 5 op • Käyttöliittymäsuunnittelun prosessi ja työvälineet • Käyttäjä ja käyttökonteksti • Erilaiset käyttöliittymät, niiden toimintaperiaatteet ja käyttötavat • Tuotemäärittely ja spesifikaatiot • Tuotannon kommunikointi ja monialaisuus Käyttöliittymämuotoilun projektityö 5 op • Teoriatietämystä täydentävänä tehdään soveltavia harjoituksia • Soveltava projektityö ja muut käytännön harjoitukset • Mock up -työskentely
Suoritustavat
• Luennoille osallistuminen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuuden ja verkkomateriaalin opiskelu • Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kirjallisuus ja muu opintojaksolla osoitettu aineisto
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot • Graafinen suunnittelu
Yhteyshenkilö
Kares Antti


4 DAP501 Julkiset palvelut ja yhteinen hyvä

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa yhteisöllisiä epäkohtia, joita voi parantaa muotoilulla. Opiskelija tunnistaa julkisen palvelun kehittämiseen liittyviä mekanismeja ja sidosryhmiä. Opiskelija tietää julkisten palveluiden rakennetta ja taustalla olevia päätöksenteon prosesseja. Opiskelija tietää kansalaisten yhteistoiminnan mahdollisuuksia. Opiskelija osaa osallistua ja käyttää osallistamista keinona vaikuttaa kehityskohteisiin. Opiskelija osaa muotoilla julkisia palveluja. Opiskelija osaa muotoilla ratkaisuja yhteisöllisiin kehityskohteisiin.
Keskeiset sisällöt
Yhteiskunnalliset teemat. Julkiset palvelut. Yhteiskehittäminen (co-designing).
Suoritustavat
• Kontaktiopetukseen osallistuminen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuus ja verkkomateriaali • Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kirjallisuus ja muu opintojaksolla osoitettu aineisto
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot: • Muotoilun ensimmäisen vuoden opinnot Lisäksi vaaditaan nämä tai näitä opintojaksoja vastaavat tiedot ja taidot • Muotoilun menetelmät ja teknologiat: palvelumuotoilu 10op sekä • Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5op
Yhteyshenkilö
Kares Antti


4 DAP601 Matkailupalvelut

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa matkailu- ja ravitsemispalveluja ja niiden toiminnallisia yhteyksiä käyttäjiin erilaisissa yhteyksissään. Opiskelija tunnistaa palvelujen saavutettavuuden ja käytön mahdollistavia tekijöitä toiminnan rakenteessa. Opiskelija tunnistaa innovatiivisuuden mahdollisuuksia palvelujen järjestämisessä Opiskelija tietää matkailu- ja ravitsemispalvelujen sääntelyä, tarjontaa ja toiminnan järjestämisen mahdollisuuksia. Opiskelija tietää erilaisten palvelujen luokittelua ja mahdollisuuksia tarjonnassa. Opiskelija osaa ratkaista innovatiivisesti muotoilullisia ongelmia palvelujen rakenteessa. Opiskelija osaa jatkokehittää tuotteita toimivammiksi sekä paremmin käyttäjän tarpeita ja toiveita vastaaviksi. Opiskelija osaa kytkeä hankkimisen, käytön ja kokemuksellisuuden yhteen palvelujen muotoilussa.
Keskeiset sisällöt
• Matkailun ja ravitsemispalvelujen osien ja kokonaisuuksien suunnittelu sekä kehittäminen • Työ- ja vapaa-ajan matkailu • Liikkuminen , matkustaminen, majoittuminen ja ravitseminen • Persoonat, palvelupolku ja service blueprint
Suoritustavat
• Luennoille osallistuminen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuus ja verkkomateriaali • Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kirjallisuus ja muu opintojaksolla osoitettu aineisto
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot: • Muotoilun ensimmäisen vuoden opinnot Lisäksi vaaditaan nämä tai näitä opintojaksoja vastaavat tiedot ja taidot • Muotoilun menetelmät ja teknologiat: palvelumuotoilu 10op sekä • Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5op
Yhteyshenkilö
Kares Antti


4 DAP701 Soveltava palvelumuotoiluprojekti

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa sopivan kohteen palvelumuotoiluprojektin tekemiselle. Opiskelija tunnistaa asioita, joita voidaan ratkaista palvelumuotoilun avulla. Opiskelija tunnistaa projektissa tarvittavia työtapoja ja -menetelmiä. Opiskelija tietää erilaisia mahdollisuuksia ratkaista kohteessa olevia ongelmia. Opiskelija osaa hyödyntää palvelumuotoilun prosessia valitun projektin ratkaisemiseksi. Opiskelija osaa tuottaa ratkaisustaan selkeän esittelyaineiston.
Keskeiset sisällöt
Palvelumuotoilun projekti. Tietoperustan kerääminen ja tiedon soveltaminen käytäntöön.
Suoritustavat
• Aktiivinen osallistuminen kontaktiopetukseen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuus ja verkkomateriaali • Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kirjallisuus ja muu opintojaksolla osoitettu aineisto
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot: • Muotoilun ensimmäisen vuoden opinnot Lisäksi vaaditaan nämä tai näitä opintojaksoja vastaavat tiedot ja taidot • Muotoilun menetelmät ja teknologiat: palvelumuotoilu 10op sekä • Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5op
Yhteyshenkilö
Kares Antti


4 DAS101 Sisustusarkkitehtuurin perusteet

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tutustuu sisustusarkkitehtuurin liittyviin aihekokonaisuuksiin ja lähtökohtiin. Opiskelija tutustuu alan käytänteisiin ja työvaiheisiin sekä alalla käytössä oleviin ohjelmistoihin. Opiskelija tuntee sisustusarkkitehtuurin tavoitteet rakennusteollisuuden viitekehyksessä sekä tuntee alan yrityksiä. Opiskelija osaa tehdä sisustukseen liittyviä asiakirjoja ja osaa laatia 2D- ja 3D -ohjelmia apuna käyttäen tilasuunnitelman.
Keskeiset sisällöt
Tilasuunnittelun tavoitteet ja suunnitelmien esitystavat. Tekninen piirustus. Alalla käytettäviin ohjelmiin tutustuminen, mallintaminen, materiaalien muokkaus ja visualisointivalaistus sekä visualisointien laadinta. Tutustuminen suunnittelutoimistoihin.
Suoritustavat
Luento-opetus ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset sekä itsenäinen tiedonhankinta ja esittely 5 op. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen ja mallintaminen sekä visualisointi 5 op. Arviointiin osallistuminen. Mahdollinen verkko-opiskelu, opinnollistaminen ja AHOT.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit, tutoriaalit, itsenäisesti tuotetut materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot.
Yhteyshenkilö
Tarvainen Ari


4 DAS201 Asunto- ja pientalosuunnittelu

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella sisustuksen pientaloon. Opiskelija tietää mitoituksen periaatteet tilassa tarvittaviin kalusteiden ja tilojen osalta. Opiskelija tuntee irto- ja kiintokalustevalmistajia sekä tutustuu pientaloissa käytettyihin sisäpintamateriaaleihin. Opiskelija osaa tuottaa 3D-ohjelmalla visualisointikuvia ja 2D-piirustuksia.
Keskeiset sisällöt
Asuntosuunnittelun perusteet. Eteinen, keittiö ja ruokailu, lepotila, sauna, vaatehuolto, wc ja kylpyhuonetilat. Irtokalusteet ja niiden tilantarve. Piirustusmerkinnät. Esitystapaohjeet. Sisäpintamateriaalit. CAD, 2D ja 3D.
Suoritustavat
Luento-opetukseen ja lähiopetukseen osallistuminen. Itsenäinen tiedonhankinta sekä harjoitustehtävien tekeminen, ohjattuun suunnitteluprojektiin osallistuminen ja kritiikkitilaisuuksiin osallistuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Stenros, H. ja Aura, S. 1984. Arkkitehtuurin muoto ja sisältö. Johdatus arkkitehtuurin muoto-opin ja ihmistiedon yleisteoriaan ja SIT-, Ratu- ja RT‐kortisto soveltuvin osin.
Edeltävät opinnot
Sisustusarkkitehtuurin perusteet 10op.
Yhteyshenkilö
Tarvainen Ari


4 DAS301 Julkisten tilojen suunnittelu

Laajuus
10 op
Vieraskielinen osuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tietää luiskien, portaiden ja hissien määräykset, ohjeet ja mitoituksen sekä näiden tyypilliset rakenteet. Lisäksi opiskelija tutustuu julkisten tilojen pintamateriaaleihin sekä alakattorakenteiden materiaaleihin ja määräyksiin. Hän osaa ääneneristyksen, äänenvaimennuksen ja valaistussuunnittelun perusteet sekä osaa ottaa huomioon suunnittelussa myös palomääräykset. Opiskelija osaa Archicadin alkeet.
Keskeiset sisällöt
CAD-osaaminen. Akustiikka. Valaistussuunnittelu. Julkitilapintamateriaalit. Sisäänkäynnit ja lupakuvamenettely. Maalaustyöselostus. Palomääräykset.
Suoritustavat
Verkko- ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset, itsenäinen tiedonhankinta sekä julkisesta tilasta laadittava konsepti. Harjoitustehtävien ja suunnitteluprojektin esittelyihin ja arviointeihin osallistuminen. Sähköinen raportoiminen sekä suullinen esittely. Opinnollistaminen ja AHOT.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit. RT- ja SIT- kortisto soveltuvin osin sekä itsenäisesti tuotetut aineistot.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Asunto- ja pientalosuunnittelu 10 op, Julkisten tilojen suunnittelu 10 op, CAD 2D- ja 3D-osaaminen
Yhteyshenkilö
Arkola Tarja


4 DAS401 Myymäläsuunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella myymälätiloja sekä myymälän julkisivuja ja näyteikkunamainonnan. Opiskelija tuntee myyntiä ja tiedottamista edistävän myymälän suunnitteluun vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija tunnistaa myymälän asiakaskierron periaatteet ja kohderyhmäajattelun myymälän viihtyvyyden ja käytettävyyden taustalla. Opiskelija osaa laatia myymäläsuunnittelussa tarvittavat asiakirjat ja tiedostot. Opiskelija osaa hyödyntää 3D-ohjelmia suunnitelmien esittämisessä ja viestinnässä. Opiskelija osaa havainnoida tiloja ja hyödyntää tietoa suunnittelussa.
Keskeiset sisällöt
Julkisivu ja näyteikkuna. Asiakaskierto. Materiaalit, värit, mainonta ja opasteet. Esillepanot. Myymäläkalusteet. Myymälämainonta. Myymälän valaistus. Kohderyhmä ja arvomaailmat. Näyttely -ja messuosaston suunnittelijan tehtävät ja vastuut. CAD, 2D ja 3D.
Suoritustavat
Verkko-ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset, itsenäinen tiedonhankinta. Myymäläsuunnittelukonsepti. Harjoitustehtävien ja suunnitteluprojektin esittelyihin ja arviointeihin osallistuminen (sähköinen raportoiminen sekä suullinen esittely). Opinnollistaminen ja AHOT.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit. RT- ja SIT- kortisto soveltuvin osin sekä itsenäisesti tuotetut aineistot.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot. Asunto- ja pientalosuunnittelu 10op. Julkisten tilojen suunnittelu 10op. CAD, 2D- ja 3D-osaaminen.
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DAS501 Oppimis- ja työympäristöjen suunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella oppimista ja työtehokkuutta edistäviä tiloja. Opiskelija osaa osallistavan ja yhteisöllisen suunnittelumenetelmän. Opiskelija osaa tuottaa tarvittavaa päätöksentekomateriaalia hankkeen eri osapuolille. Opiskelija tuntee oppimismenetelmiä ja koulutusasteiden käytäntöjä sekä opetustoimialaan liittyviä yrityksiä ja niiden tuotteita oppimis- ja työympäristöissä. Opiskelija kehittää ja laajentaa osaamistaan sisustusarkkitehtuurin ammattikontekstissa yhdessä muiden rakennussuunnittelualan toimijoiden kanssa.
Keskeiset sisällöt
Fyysinen-, sosiaalinen-, paikallinen- ja digitaalinen tila. Työelämälähtöisten ja opiskelijakeskeisten oppimisympäristöjen suunnittelu. Monimuotoiset ja monialaiset oppimisympäristöt. Monitilatoimistot ja -tilat. CAD, 2D ja 3D.
Suoritustavat
Verkko-ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset, itsenäinen tiedonhankinta sekä suunnitteluprojektin laadinta. Harjoitustehtävien ja suunnitteluprojektin esittelyihin ja arviointeihin osallistuminen. Sähköinen raportoiminen sekä suullinen esittely. Opinnollistaminen ja AHOT.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit. RT- ja SIT- kortisto soveltuvin osin sekä itsenäisesti tuotetut aineistot. Ahmajärvi, M. ja Kyllönen, A. "Meillä saa luntata” - Muutos perinteisestä luokkahuoneesta kohti oppimisen olohuonetta. Manninen, J.; Burman, A.; Koivunen, A.; Kuittinen, E.; Luukannel, S.; Passi, S. ja Särkkä, H. 2007. Oppimista tukevat ympäristöt, johdatus oppimisympäristöajatteluun.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot. Asunto ja pientalosuunnittelu 10op. Julkisten tilojen suunnittelu 10op. CAD-, 2D- ja 3D-osaaminen.
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DAS601 Kalustesuunnittelu (irtokalusteet)

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Keskeisenä tavoitteena on opiskelijan luovan ajattelun ja ilmaisuvoiman sekä toiminnallisen ja rakenteellisen kolmiulotteisen hahmotuksen kehittäminen. Opintojakson tavoitteena on antaa tietoja ja taitoja teollisesti valmistettavan kalusteen suunnittelusta. Opiskelija osaa mallintaa suunnitelmansa ja hyödyntää 3D-mallinnusta jatkotyöstöihin.
Keskeiset sisällöt
Irto- ja erikoiskalusteet ja niiden mitoitus ja materiaalit. Kalusteiden käyttöympäristöt ja -tavat. Kalustepiirtäminen CAD,2D ja 3D
Suoritustavat
Luento-opetus ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset sekä itsenäinen tiedonhankinta. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen. Arviointiin osallistuminen ja sähköinen raportoiminen sekä suullinen esitys.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit, RT- ja SIT-kortistot soveltuvilta osin ja huonekalujen SFS-ISO standardit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot ja CAD-2D ja -3D osaaminen.
Yhteyshenkilö
Ruokonen Jarmo


4 DAS701 Kalustesuunnittelu (kiintokalusteet)

Laajuus
5 op
Vieraskielinen osuus
2 op
Osaamistavoitteet
Keskeisenä tavoitteena on opiskelijan luovan ajattelun ja ilmaisuvoiman sekä toiminnallisen ja rakenteellisen kolmiulotteisen hahmotuksen kehittäminen. Opintojakson tavoitteena on antaa tietoja ja taitoja teollisesti valmistettavan kalusteen suunnittelusta. Opiskelija osaa mallintaa suunnitelmansa ja hyödyntää 3D-mallinnusta jatkotyöstöihin.
Keskeiset sisällöt
Kiintokalusteiden määräykset ja rakenteen sekä materiaalit. Kiintokalusteiden tyypitysmääräykset ja niiden käyttöympäristöt. Kiintokalusteiden piirustukset ja esitystavat.
Suoritustavat
Luento-opetus ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset sekä itsenäinen tiedonhankinta. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen. Arviointiin osallistuminen ja sähköinen raportoiminen sekä suullinen esitys.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit, RT- ja SIT-kortistot soveltuvilta osin ja huonekalujen SFS-ISO standardit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot ja CAD, 2D ja -3D osaaminen.
Yhteyshenkilö
Ruokonen Jarmo


4 DAS801 Konstruktio ja rakennustekniikka

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tunnistaa erityyppisten rakennusten runkojärjestelmät ja niiden valintaan vaikuttavat tekijät rakenteiden ja ergonomian näkökulmasta sekä tuntee rakennuksen runkomateriaalit ja niiden ominaisuudet. Opiskelija tietää runkomateriaalien vaikutuksen suunniteltavaan kokonaisuuteen. Opiskelija tietää julki- ja pientalorakentamisessa materiaaleja ja palomääräyksiä koskevan rakennuslainsäädännön.
Keskeiset sisällöt
Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelijat erilaisten julkisten rakennusten ja pientalojen sekä erityyppisten pienrakennusten yleisiin runkojärjestelmiin ja niihin kohdistuviin kuormiin. Opintojakson kokonaisuuteen kuuluu erityyppisten rakennusten eri paloluokkien tunnistaminen ja niiden määräytymiseen vaikuttavat asiat rakennuslainsäädännön näkökulmasta. Kurssin aikana vahvistetaan opiskelijoiden osaamista rakennusalan yleisesti käytössä olevien runkomateriaalien tarkoituksenmukaista valintaa sekä syvennetään tietoutta eri materiaalien ja rakenteiden tuntemuksessa. Opiskelijat perehtyvät harjoitustöiden kautta kantavien rakenteiden rakenne- ja konstruktiivisen suunnittelun perusperiaatteisiin sekä materiaalivalintoihin. Pääpaino harjoitustehtävissä ovat erilaiset pienrakennusten ja muiden täydentävien rakenteiden runkokonstruktiot.
Suoritustavat
Luento-opetus ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset sekä itsenäinen tiedonhankinta. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen. Arviointiin osallistuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit, SIT-, Ratu- ja RT‐kortisto soveltuvin osin, YM Maankäyttö- ja rakennuslaki 2019, Talo 2000 -ohjelma soveltuvin osin, RT 141-1016 RunkoRYL 2010, RT 103131 Rakennuksen paloluokan määrittäminen ja keskeiset palotekniset vaatimukset, RT RakMK-21758 Kantavien rakenteiden suunnitteluperusteet (ohjeet 2016), RT 08-11098, Sisusteiden paloturvallisuus julkiset tilat, YM2/601/2015 Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot Sisustusarkkitehtuurin perusteet 10 op Asunto- ja pientalosuunnittelu 10 op Julkisten tilojen suunnittelu 10 op
Yhteyshenkilö
Ruokonen Jarmo


4 DAS901 Korjaussuunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tutustuu korjaus- ja saneerausrakentamisen lähtökohtiin ja tutkimusmenetelmiin. Opiskelija laajentaa osaamistaan sisätilasuunnittelussa ja kehittää tietämystään korjaus- ja saneerausrakentamisen työmaatehtävissä. Opiskelija tuntee korjausrakentamisen tavoitteet sekä tunnistaa rakennushistoriaa ja vanhat rakennustavat ja rakenteet. Opiskelija osaa laatia saneerausrakentamiseen liittyviä asiakirjoja ja osaa laatia muutos- ja korjausrakentamisen piirustukset, tuntee käytettävät rakennusmateriaalit ja tietää saneerausrakentamisen yrityksiä.
Keskeiset sisällöt
5 op Korjausrakentamisen tavoitteet ja rakennushistorian selvittäminen. Saneeraus- ja restaurointiperiaatteet, vanhat rakennustavat, rakenteet ja materiaalit. 5 op Korjausrakentamiseen liittyvä rakennusfysiikka ja -kemia. Kuntotutkimukset ja niihin käytettävät välineet ja asiakirjat sekä yritykset.
Suoritustavat
Luento-opetus ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset sekä itsenäinen tiedonhankinta. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen. Arviointiin osallistuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit, Ympäristöministeriön ajantasaiset asiakirjat ja ohjeistukset ja SIT-, Ratu- ja RT ‐kortisto soveltuvin osin.
Edeltävät opinnot
Sisustusarkkitehtuurin perusteet 10 op. Asunto- ja pientalosuunnittelu 10 op. Julkisten tilojen suunnittelu 10 op. CAD 2D- ja 3D-osaaminen.
Yhteyshenkilö
Ruokonen Jarmo


4 DAS902 Hoito- ja hoivatilojen suunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella hoito- ja hoivatiloja sekä näiden odotustiloja jotka edistävät hoito prosessia. Opiskelija tuntee hoito ja hoivatiloihin vaikuttavia määräyksiä, käytäntöjä ja toimia sekä tiloissa käytettävää terveydenhoito teknologiaa. Opiskelija osaa käyttää rakennussuunnittelussa yleisesti käytettävää 3D-ohjelmaa
Keskeiset sisällöt
Valaistus. Materiaalit. Hoivakalusteet ja varusteet. Yksityisyyden suoja. Äänieristys ja rakenteet. Kaikkien aistien huomioiminen suunnittelussa Ambient design. Turvallisuus. Hyvinvointipalvelut liiketoimintana. Alan 3D-ohjelman perusteet ja esitystavat. Tiedonhaku.
Suoritustavat
Verkko- ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset, itsenäinen tiedonhankinta sekä hoiva-, hoito- tai odotustiloista tehtävä konseptinsuunnittelu. Harjoitustehtävien ja suunnitteluprojektin esittelyihin ja arviointeihin osallistuminen. Sähköinen raportoiminen sekä suullinen esittely. Opinnollistaminen ja AHOT.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit. RT- ja SIT- kortisto soveltuvin osin sekä itsenäisesti tuotetut aineistot.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, DASS400 Julkisten tilojen suunnittelu 10 op, CAD, 2D- ja 3D-osaaminen.
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DAS903 Urban Design

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tutustuu rakennetun ympäristön suunnittelua koskeviin keskeisiin käsitteisiin, hallintomenettelyn ja kaavoituksen vaiheisiin sekä kaavamerkintöihin. Opiskelija kehittää ja laajentaa osaamistaan lupamenettelyjen hallinnassa ja suunnittelu- sekä päätöksentekomateriaalin tuottamisessa projektin eri osapuolille. Opintojaksossa painottuu tulevaisuusorientoitunut ihmis- ja käyttäjälähtöinen suunnittelu, jossa painotetaan kaupunkiympäristön tila- ja virtuaalikokemusten merkitystä hyvän käyttäjäkokemuksen toteutumisessa. Opiskelija osaa havainnoida kaupunkiympäristön toimintoja ja ihmisten käyttäytymistä valitun kehitettävän kohteen parissa. Opiskelija osaa osallistaa käyttäjiä palvelumuotoilun menetelmiä soveltamalla. Opiskelija osaa hyödyntää käyttäjien toiveita ja tarpeita kaupunkisuunnittelussa sekä tunnistaa kaupunkisuunnittelun uusia mahdollisuuksia laaja-alaisesti. Opiskelija osaa suunnitella hankitun tiedon pohjalta uusia konsepti-ideoita yhdessä eri toimijoiden kanssa. Opintojakson aikana opiskelija kehittää suunnittelutehtävissä ratkaisuja käyttäjien henkilökohtaisten, sosiaalisten ja kulttuuristen tarpeiden näkökulmista. Opiskelija tietää projektityöskentelyn periaatteet ja osaa vaiheistaa työskentelynsä kaupunkisuunnittelua palvelevasti. Opiskelija tietää kaupunkisuunnittelun kokonaisvaltaisen strategiatyön merkityksen. Opiskelija osaa omassa työskentelyssään huomioida kaavoitusten ja erilaisten lupamenettelyjen aikataululliset lähtökohdat.
Keskeiset sisällöt
Kaupunkisuunnittelun strategiset lähtökohdat, palvelumuotoilu osana onnistunutta kaupunkimuotoilua, luova ongelmanratkaisukyky, kokeellinen työskentely, loppukäyttäjien havainnointi, haastattelut ja osallistavat yhteiskehittämisen työpajat, moniammatillinen yhteistyö, uusien konseptien ideointi ja testaaminen loppukäyttäjien kanssa. Projektisuunnittelu- ja hallinta, kaupunkiympäristön suunnitteluperiaatteet ja lainsäädäntö. Käyttäjien henkilökohtaisten, sosiaalisten ja kulttuuristen tarpeiden huomioiminen
Suoritustavat
Lähiopetuksen toteutuva harjoitusten tekeminen, itsenäinen tiedonhankinta. Itsenäinen suunnitteluprojektin tai harjoitustehtävän tekeminen. Arviointiin osallistuminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksolla ilmoitettu kirjallisuus ja muu aineisto
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot: - Muotoilun perusopinnot, - Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet, - Muotoilun menetelmät ja teknologiat
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki, Miettinen Kirsi


4 DAS904 Sisätilojen valaistussuunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää valaistuksen periaatteet ja osaa laatia valaistussuunnitelman sisätilaan. Opiskelija osaa soveltaa koulutuksessa annettavaa teoriataustaa sisätilan valaistussuunnitelmaan sekä ottaa huomioon käyttäjien ja toimintojen tarpeet. Opiskelija ymmärtää valaistuksen suunnitteluprosessin vaiheet ja osaa laatia niihin liittyviä suunnitteludokumentteja. Opiskelija osaa visualisoida valaistuksen vaikutuksia tilassa ja suhteessa materiaaleihin hyödyntäen visuaalista esittämistä ja mallinnusohjelmia. Opiskelija osaa analysoida erilaisia sisätiloja ja niiden valaistusratkaisuja sekä tuntee valaistustapoja, jotka soveltuvat erilaisten toimintojen ja käyttäjien tarpeisiin.
Keskeiset sisällöt
Opintojaksolla perehdytään arkkitehtuurivalaistuksen ja sisätilojen valaistuksen suunnittelun peruskäsitteisiin, periaatteisiin ja teoriaan. Opintojaksolla analysoidaan olemassa olevien sisätilojen valaistusta ja laaditaan harjoitustyönä valaistussuunnitelma rakennuksen sisätiloihin. Opintojaksolla tutustutaan erilaisiin valaisin- ja valonohjausratkaisuihin. Opintojakson sisältöihin kuuluu työskentelyä valaistuslaskennan ja valaistuksen visualisoinnin ohjelmistojen avulla.
Suoritustavat
Toteutus sisältää lähi- ja etäopetusjaksoja, itsenäistä opiskelua sekä yksilö- ja ryhmätehtäviä. Opintojakson suorittaminen edellyttää lähi- ja etäopetusjaksoille osallistumista ja kaikkien opintojaksoon liittyvien tehtävien sekä suunnitteluharjoitustyön palauttamista hyväksytysti. Opintojakson suoritus arvioidaan harjoitustyön ja osatehtävien perusteella.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelumateriaali ilmoitetaan opintojen alkaessa ja kuluessa.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot. Asunto- ja pientalosuunnittelu 10 op Julkisten tilojen suunnittelu 10 op CAD, 2D- ja 3D-osaaminen.
Yhteyshenkilö
Tarvainen Ari


4 DAVAL10 Rakennustuotesuunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa erityyppisten rakennustuotteiden suunnitteluprosessin rakenteiden ja ergonomian näkökulmasta sekä tuntee materiaalit ja niiden ominaisuudet. Opiskelija tuntee rakennustuoteteollisuuden yrityksiä ja toimialaa. Opiskelija tutustuu eri rakennustuotealoihin ja tuntee niiden tuotteiden valmistusprosesseja suunnittelun näkökulmasta. Opiskelija osaa suunnitella rakennustuotteita ja julkisissa tiloissa käytettäviä seinä- ja alakattotehostekokonaisuuksia. Tuntevat alan yrityksiä.
Keskeiset sisällöt
Rakennustuotteet: Ovet, ikkunat, portaat, kaiteet, seinä- ja alakattosisäpintatuotteet Julkisten tilojen kiintokalusteet, kiintokalusteiden rakenteet sekä materiaalit CAD-mallintaminen ja visualisointi sekä eri valmistusmenetelmien tiedostomuodot
Suoritustavat
Verkko- ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset, itsenäinen tiedonhankinta. Suunnitteluprojekti rakennustuotteesta sekä funktionaalisen tehosteseinän suunnittelu. Harjoitustehtävien ja suunnitteluprojektien esittelyihin ja arviointeihin osallistuminen (sähköinen raportoiminen sekä suullinen esittely). Rakennustuote 5 op ja tehosteseinä 5 op. Opinnollistaminen ja AHOT.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit, SIT-, RaTu- ja RT-kortisto soveltuvin osin. RIL201-1-2008. Suunnitteluperusteet ja rakenteiden kuormat, Euronormi. Suomen rakentamismääräyskokoelma A2, Rakennuksen suunnittelijat ja suunnitelmat, määräykset ja ohjeet. Suomen rakentamismääräyskokoelma B1, rakenteiden varmuus ja kuormitukset, määräykset. Itsenäisesti tuotetut materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot. Asunto- ja pientalosuunnittelu 10 op. Julkisten tilojen suunnittelu 10 op. CAD 2D- ja 3D-osaaminen.
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DAVAL20 Näyttely- ja messusuunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella messu- ja näyttelytiloja. Opiskelija tuntee näyttelysuunnittelun ergonomian ja määräykset sekä näyttely/messusuunnittelijan vastuun. Opiskelija tuntee yleisimmät messuosastojen rakenteet sekä messuosastoihin liittyvän tekniikan. Opiskelija osaa hyödyntää 3D-ohjelmia suunnitelmien esittämisessä ja viestinnässä. Opiskelija osaa havainnoida messuosastoja sekä näyttelytiloja ja hyödyntää tietoa suunnittelussa.
Keskeiset sisällöt
Näyttelyiden ja messuosastojen perustyypit. Näyttelyaineisto, tila, liikkuminen ja katsoja/kohderyhmä. Näyttelykokonaisuuden arkkitehtuuri, mitoitusjärjestelmät sekä oikea mitoitus. Materiaalit, värit, mainonta ja opasteet. Esillepanot. Näyttely- ja messuosaston erityisasema mainonnassa ja tiedottamisessa. Näyttely- ja messuosaston suunnittelijan tehtävät ja vastuut. CAD, 2D ja 3D.
Suoritustavat
Verkko-ja lähiopetuksessa tehtävät harjoitukset, itsenäinen tiedonhankinta sekä näyttely- tai messuosaston suunnittelu. Harjoitustehtävien ja suunnitteluprojektin esittelyihin ja arviointeihin osallistuminen. Sähköinen raportoiminen sekä suullinen esittely. Opinnollistaminen ja AHOT.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opetus- ja luentomateriaalit. RT- ja SIT- kortisto soveltuvin osin sekä itsenäisesti tuotetut aineistot.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot. CAD, 2D- ja 3D-osaaminen.
Yhteyshenkilö
Nevalainen Heikki


4 DAVAL40 Studioyrittäminen

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa pienyrittäjyyden yhtenä mahdollisuutena työllistyä muotoilualalle. Opiskelija pohtii omaa muotoilun näkökulmaansa ja osaa luoda merkityksiä omalle tiedolle, taidolle ja työlle pienyrittäjyyden kautta. Opiskelija osaa kaupallistaa omaa muotoiluosaamistaan ja osaa konseptoida ideansa näkyviksi tuoteideoiksi ja niitä koskettavaksi tuotetarinoiksi.
Keskeiset sisällöt
Oman muotoilijaidentiteetin vahvistaminen. Studioyrittämiseen tutustuminen. Piensarjatuotanto. Lokaalitoiminta ja yhteistyö. Sosiaalinen markkinointi ja verkkokauppa.
Suoritustavat
Aktiivinen luento- ja lähiopetukseen osallistuminen, itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät, harjoituksiin ja työpajoihin osallistuminen, oman muotoiluprojektin toteuttaminen AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksokohtaiset materiaalit.
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op. Tarinat muotoilussa 5 op, Malliston muotoilu 10 op
Yhteyshenkilö
Nylund Risto


4 DAVAL30 XR-Design

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee XR-teknologioiden mahdollisuudet. Opiskelija osaa tuottaa ja muokata XR-ympäristöissä tarvittavia keskeisiä toimintoja. Opiskelija tuntee 3D-grafiikan peruskäsitteet. Opiskelija osaa mallintamisen, teksturoinnin, valaistuksen ja renderöinnin perusteet. Opiskelija osaa tuoda 3D-mallit pelimoottoreihin. Opiskelija osaa hyödyntää VR-, AR- ja MR-sovelluksia. Opiskelija osaa luoda interaktiivista sisältöä ohjelmoinnin avulla.
Keskeiset sisällöt
XR-teknologian avulla toteutetut suunnitteluprojektit. 3D-mallinnus- ja visualisointiosaamisen syventäminen. Unreal Engine- ja Unity-pelimoottorien käyttö suunnittelun työkaluna. Blueprint- ohjelmointi. VR-, AR- ja MR-laitteet. Green Screen- videoproduktio.
Suoritustavat
Lähiopetukseen ja luennoille osallistuminen. Harjoitustehtävien tekeminen. Osallistuminen suunnitteluprojektin toteuttamiseen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelumateriaali ilmoitetaan opintojen alkaessa ja kuluessa.
Yhteyshenkilö
Tarvainen Ari


4 DAVAL50 Tuotegrafiikka ja pakkaussuunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää brändi- ja pakkausviestinnän merkityksen osana tuotesuunnitteluprosessia. Opiskelija osaa graafisen suunnittelun menetelmiä tuote- ja pakkaussuunnittelun näkökulmasta. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa pakkauksen, johon liittyy tuotegrafiikkaa.
Keskeiset sisällöt
Brändi- ja pakkausviestintä Graafisen suunnittelun menetelmät Pakkaussuunnittelun perusteet
Suoritustavat
Kontaktiopetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Aktiivinen osallistuminen ryhmätyöskentelyyn. Itsenäisesti suoritettavat verkkotehtävät. Työelämälähtöisen muotoiluprojektin toteuttaminen. AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintokohtaiset materiaalit
Edeltävät opinnot
Muotoilun perusopinnot, Tuote- ja palvelumuotoilun perusteet 5 op, Muotoilun menetelmät ja teknologiat 10 op. Korun digitaalinen muotoilu 5 op tai Digitaalinen muoti 10 op tai Tuotteen digitaalinen muotoilu 10 op
Yhteyshenkilö
Silfver Jouni


4 DAVAL60 Graafinen suunnittelu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa graafisen suunnittelun perusteet ja tunnistaa sen merkityksen ja mahdollisuudet tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa ja muotoilussa. Opiskelija osaa käyttää graafisen suunnittelun työvälineitä ja tuottaa tuotteille ja palveluille visuaalista materiaalia esittely- ja markkinointikäyttöön.
Keskeiset sisällöt
• Suunnitteluohjelmistojen työnkulku. • Bittikartta- ja vektorigrafiikka. • Sommittelu ja väriavaruudet. • Typografia. • Graafisen ohjeiston laatiminen ja soveltaminen. • Visuaalisen materiaalin tiedostomuodot, jakelukanavat ja tekniikat.
Suoritustavat
• Kontaktiopetukseen osallistuminen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuuden ja verkkomateriaalin opiskelu • Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kirjallisuus ja muu opintojaksolla osoitettu aineisto
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot: • Muotoilun ensimmäisen vuoden perusopinnot
Yhteyshenkilö
Laukkanen Jaakko


4 DAVAL70 Käyttäjäkokemuksen muotoilu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa tuotteen tai palvelun käyttötilanteeseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija tietää, mistä ja miten kokemus koostuu. Opiskelija osaa kerätä käyttäjäkokemuksia.
Keskeiset sisällöt
Kokemuksen muodostumisen syntymekanismit ja sen suunnittelussa huomioitavat tekijät. Kokemuksen visualisointi
Suoritustavat
• Luennoille osallistuminen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuuden ja verkkomateriaalin opiskelu • Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • Opintopäiväkirja • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksolla ilmoitettu kirjallisuus ja muu aineisto
Edeltävät opinnot
Ei edeltäviä opintoja
Yhteyshenkilö
Kares Antti


4 DAVAL80 Brändin muotoilu

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa brändin tulkinnan ja luomisen periaatteet. Opiskelija osaa soveltaa brändin "dna":ta suunnittelussa, muotoilussa ja viestinnässä sekä ymmärtää bränditeorian ja strategian merkityksen organisaatioiden toiminnassa. Opiskelija tunnistaa tuote- ja yrityskuvan osana tuotteen tai palvelun suunnittelua ja markkinointia. Opiskelija osaa luoda visuaalisen ilmeen tuotteelle tai palvelulle sekä tuottaa esittely- ja markkinointimateriaalia.
Keskeiset sisällöt
• Yrityksen identiteetin, profiilin ja imagon tunnistaminen • Design management ja bränditeorian perusteet • Brändin rakentamisen periaatteet • Visuaalisen ilmeen luonti ja graafinen suunnittelu • Brändi viestinnässä ja visuaalisessa markkinoinnissa
Suoritustavat
• Kontaktiopetukseen osallistuminen • Omatoiminen opiskelu • Kirjallisuus ja verkkomateriaali • Keskusteluihin ja ryhmätehtäviin osallistuminen • Tehtävien suorittaminen • AHOT
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kirjallisuus ja muu opintojaksolla osoitettu aineisto
Edeltävät opinnot
Edeltävät opinnot: • Muotoilun ensimmäisen vuoden perusopinnot • Graafinen muotoilu 10op
Yhteyshenkilö
Laukkanen Jaakko, Miettinen Kirsi


4 DAHAR100 Harjoittelu 1

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia työelämän yleisten vaatimuksien mukaisesti. Opiskelija osaa soveltaa oman alansa tietoja ja taitoja työelämässä tunnistaa vastuunsa ja velvoitteensa ammatillisissa työtehtävissä.
Keskeiset sisällöt
Harjoittelupaikan hankinta ja harjoittelun tavoitteiden asettaminen. Ammatilliset työtehtävät. Organisaatiokulttuurit. Työehtosopimukset
Suoritustavat
Harjoittelu suoritetaan koulutusalaan liittyvässä kotimaisessa tai ulkomaisessa yrityksessä, julkisyhteisössä tai muussa soveltavassa organisaatiossa. Harjoittelu voi tapahtua myös Savonia Muotoilun Studiossa tai Savonia amk:n tki-hankkeissa. Harjoittelu on osa opiskelijan henkilökohtaista erikoistumista ja kytkeytyy kiinteänä osana oman uravalintojen opintoihin. Opiskelija raportoi harjoittelun.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perusopinnot. Ammattiopintoja 60 opintopistettä tai vastaavat opinnot.
Yhteyshenkilö
Mähönen Raili


4 DAHAR200 Harjoittelu 2

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa asettaa tavoitteita ammatillisen osaamisen laajentamiseksi ja syventämiseksi. Opiskelija osaa arvioida ammatillisen osaamisen kehitystään harjoittelussa ja osaa analysoida ja raportoida ammatillisen kehittymisprosessinsa.
Keskeiset sisällöt
Harjoittelupaikan hankinta ja harjoittelun tavoitteiden asettaminen. Ammatilliset työtehtävät. Organisaatiokulttuurit. Työehtosopimukset. Työajan ja työprosessien seuraaminen.
Suoritustavat
Harjoittelu suoritetaan koulutusalaan liittyvässä kotimaisessa tai ulkomaisessa yrityksessä, julkisyhteisössä tai muussa soveltavassa organisaatiossa. Myös työskentely yrittäjänä, projektityöskentely erilaisissa hankkeissa, taiteellinen työ, yritysprojekti, muotoilukilpailu tai oman innovaation kehittäminen soveltuvat harjoitteluksi. Opiskelija raportoi harjoittelun.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perusopinnot. Ammattiopintoja 60 opintopistettä tai vastaavat opinnot ja Harjoittelu 1.
Yhteyshenkilö
Mähönen Raili


4 DAHAR300 Harjoittelu 3

Laajuus
10 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa toimia työelämää kehittävästi ja toimintatapoja uudistavasti. Opiskelija osaa soveltaa oman alansa tietoja ja taitoja työelämässä tunnistaa vastuunsa ja velvoitteensa ammatillisissa työtehtävissä.
Keskeiset sisällöt
Harjoittelupaikan hankinta ja harjoittelun tavoitteiden asettaminen. Ammatilliset työtehtävät ja niiden kehittäminen. Työprosessien dokumentointi ja analysointi. Työn tuloksellisuuden arviointi
Suoritustavat
Harjoittelu suoritetaan koulutusalaan liittyvässä kotimaisessa tai ulkomaisessa yrityksessä, julkisyhteisössä tai muussa soveltavassa organisaatiossa. Harjoittelu voi tapahtua myös Savonia Muotoilun Studiossa tai Savonia amk:n tki-hankkeissa. Harjoittelu on osa opiskelijan henkilökohtaista erikoistumista ja kytkeytyy kiinteänä osana oman uravalintojen opintoihin. Opiskelija raportoi harjoittelun.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Perusopinnot. Ammattiopintoja 60 opintopistettä tai vastaavat opinnot, Harjoittelu 1 ja Harjoittelu 2 hyväksytyt suoritukset
Yhteyshenkilö
Mähönen Raili


4 SAVONT1 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta sopivan opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op ONT10: Opinnäytetyön suunnittelu (5 op) - opinnäytetyöhön ja sen tekemiseen orientoituminen - aiheen valitseminen ja rajaaminen - opinnäytetyön suunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen ONT20 Opinnäytetyön toteutus (5 op) - opinnäytetyön tekeminen - opinnäytetyön tulokset/tuotos ONT30 Opinnäytetyön viimeistely (5 op) - opinnäytetyön raportointi ja julkaiseminen ONT40 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 DNONT10 Opinnäytetyön suunnittelu

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta perustellun opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista - suunnitella ja toteuttaa opinnäytetyön aihekuvauksen ja täydentää sen työsuunnitelmaksi - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäyteyön aiheen valitseminen ja rajaaminen sekä aihekuvauksen tekeminen - ohjaus- ja hankkeistamissopimus - opinnäyteyön ohjaajan määrittyminen - tiedonhankinnan ohjaus - opinnäytetyön työsuunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen
Suoritustavat
Opinnäytetyöinfoon osallistuminen, aihekuvauksen tekeminen, itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta, opinnäytetyön suunnitelman esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT20 Opinnäytetyön toteutus

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön itsenäinen tekeminen - opinnäytetyön tekemisen eri vaiheisiin liittyvä ohjaus - opinnäytetyön tulokset/tuotos - työn esittely seminaarissa
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot sekä opinnäytetyön suunnittelu 5 op -opintojakso.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT30 Opinnäytetyön viimeistely

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön ja sen raportin muokkaus ja viimeistely seminaarissa sekä ohjaajalta saadun palautteen mukaisesti - opinnäytetyön plagiointitarkistus - opinnäytetyön luovuttaminen arvioitavaksi
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. XXONT10 Opinnäytetyön suunnittelu 5 op XXONT20 Opinnäytetyön toteutus 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT40 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


4 SAVONT2 Opinnäytetyö

Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta innovatiivisen opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista. - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin. - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta. - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan. - kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op ONT50 Opinnäytetyö, projekti 1 (5 op) ONT60 Opinnäytetyö, projekti 2 (5 op) ONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen (5 op) ONT80 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla: a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin. c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa. d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari


5 DNONT50 Opinnäytetyö, projekti 1

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT60 Opinnäytetyö, projekti 2

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin. - käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä. - toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen

Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta - arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan. - laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan kirjallisen synteesin, artikkelin, raportin tai muun julkaisun.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Suoritustavat
Opinnäytetyön osana toteutettujen projektien kokoava raportointi, opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin. Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot. XXONT50 Opinnäyteyö, projekti 1, 5 op XXONT60 Opinnäytetyö, projekti 2, 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


5 DNONT80 Kypsyysnäyte

Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa - kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa - käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti - osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon - kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti. Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10). Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Kettunen Ilkka


Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.