# ”Paras juttu opiskeluissa on ollut harjoittelujaksot” – Janita opiskelee terveydenhoitajaksi

> Janita opiskelee terveydenhoitajaksi Savonia-AMK:ssa. Lue opiskelijatarina.

## Opiskelijan tausta ja polku Savoniaan
Olen Janita ja kolmannen, kohta neljännen vuoden terveydenhoitajaopiskelija Savonialta. Innostuin kirjoittelemaan hiukan siitä, miten olen päätynyt Savoniaan.

Aloitin opinnot aikanaan tammikuussa 2020, juuri ennen koronapandemian alkua. Opintoihin kuuluvan sairaanhoitajavaiheen opinnot olivat alussa ja asiaa tuli paljon, mutta onneksi taustani lähihoitajana antoi hyvän pohjan opinnoille!

Päädyin hakemaan terveydenhoitajaksi, sillä minua kiinnosti jo vuosia takaperin ammatillinen kehittyminen, itseni haastaminen, uuden oppiminen ja työkuvan laajeneminen aiemmasta suuremmaksi, muun muassa erikoissairaanhoitoon, perusterveydenhuoltoon esimerkiksi terveyskeskukseen, äitiys- ja lastenneuvolaan sekä kouluterveydenhuoltoon!

## Harjoittelujaksot ja opintojen sisältö
Mahdollisuuksia on paljon eikä ole yhtä ja ainoaa paikkaa, johon lähteä harjoitteluun tai työllistyä – ja se tässä alassa ja opinnoissa viehättää aivan suunnattomasti. Mielestäni paras juttu opiskeluissa on ollut harjoittelujaksot, joissa olen päässyt kokeilemaan tosi monia asioita ja oppimaan tehokkaasti tulevaa työtäni.

Opintoihin tosiaan kuuluu sairaanhoitajan opinnot edeltävästi ennen terveydenhoitajan opintoja, joita opiskellaan viimeinen opiskeluvuosi. Opiskelija saa täten sekä sairaanhoitajan että myös terveydenhoitajan pätevyydet, mikä on suuri etu ja arvokasta!

Sairaanhoitajana pääsee perehtymään muun muassa:
* Sisätauteihin
* Perioperatiiviseen hoitotyöhön
* Mielenterveys- ja päihdetyöhön
* Ikääntyneiden hoitotyöhön
* Lasten hoitotyöhön

Terveydenhoitajan opintoihin kuuluu äitiys- ja lastenneuvolan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä työterveyden opinnot harjoitteluineen! Lisäksi terveydenhoitajaopiskelijat pääsevät tutustumaan synnytyssairaalan toimintaan ja saavat pätevyydekseen ainutlaatuisen imetysohjauskoulutuksen.

## Tulevaisuuden suunnitelmat
Valmistuttuani haluaisin työllistyä koulu- tai opiskeluterveydenhuoltoon, mutta en sulje pois muita hyviä mahdollisuuksia – työnkuvani on laaja ja mielenkiintoinen, mahdollisuuksia riittää.

Suosittelen lämpimästi terveydenhoitajan opintoja, mikäli terveyden edistämisen asiat ja laaja, mielenkiintoinen työnkuva kiinnostaa!