# Opiskelijatarina: Tanja Udd, tradenomi - Savonia-AMK

> Opiskelen Savoniassa tradenomiksi ensimmäistä vuotta. Ennen opintojani työskentelin lähes kuusi vuotta franchising-yrittäjänä Matkus Shopping Centerissä.

## Tausta ja yrittäjyys
Opiskelen Savoniassa tradenomiksi ensimmäistä vuotta. Ennen opintojani työskentelin lähes kuusi vuotta franchising-yrittäjänä Matkus Shopping Centerissä. Yrittäjäksi ryhtyessäni olin 22-vuotias. Olin jo aiemmin miettinyt tradenomi-tutkinnon suorittamista monimuotona, mutta yrittäjän arjen ja opiskelujen yhdistäminen tuntui silloin liian rankalta ratkaisulta.

Parin viimeisen vuoden aikana henkilöstöhallinnon työtehtävät alkoivat nousta ylivoimaiseksi suosikikseni. Erityisesti innostuin henkilöstöhankinnasta, työn organisoinnista, henkilöstön kehittämisestä ja työhyvinvoinnista. Harmikseni pienessä yrityksessä pääsin toteuttamaan intohimoani vain pienenä palasena suuressa palapelissä.

## Opintojen valinta
Vuonna 2019 tein vaikean päätöksen, suljin myymäläni pysyvästi ja lähdin kohti uusia unelmiani. Olen aina ollut myös järjestelmällinen, ja numeroiden pyörittämisestä jopa nautin, joten oli selkeä valinta hakea Savoniaan opiskelemaan taloushallinnon asiantuntijaksi. Halusin myös mahdollisimman paljon HR-puolen valinnaisia opintoja täydentämään pakettia. Olin harkinnut myös JAMKin tradenomitutkintoa HR-kärjellä, mutta koin saavani Savoniasta paremman kokonaisuuden ja bonuksena lähellä kotiani.

## Kokemuksia Savoniasta
Savonia on tuntunut kodilta alusta saakka. Täällä on todella mukava ilmapiiri ja on ilo opiskella monimuotoisessa porukassa. Vaikka minulla olikin pohjalla jo usean vuoden kokemus yrittäjänä, olen silti oppinut paljon uutta teoriatietoa ja innostunut esimerkiksi juridiikan käytännönläheisistä opinnoista.

## Vapaa-aika ja jaksaminen
Vapaa-ajallani keskityn nimenomaan viettämään vapaa-aikaa; tuon koulujuttuja kotiin mahdollisimman vähän. Tykkään mieluummin jäädä tekemään tehtäviä Opus-kirjastoon ja pitää kodin rentoutumista varten. Tämän rajanvedon tein jo yrittäjäaikoina ja pidän sitä erittäin tärkeänä.

## Terveiset tuleville opiskelijoille
Kehottaisin tulevia opiskelijoita suuntaamaan rohkeasti kohti unelmia. Älä epäile itseäsi, eikä koskaan ole liian myöhäistä. Elät itseäsi varten!