# Kolmitasoisen tuen prosessi varhaiskasvattajien kokemana - Savonia-AMK

> Varhaiskasvatus on lapselle hyvin merkityksellinen arjen toimintaympäristö osallisuuden ja toimijuuden näkökulmasta.

## Varhaiskasvatuksen merkitys lapsen kehitykselle
Varhaiskasvatus toimii alustana vertaissuhteille, yhteisöllisyydelle ja oppimiselle. Lapsen varhaisvuosien tukemista ja varhaiskasvatuksen järjestelmien kehittämistä voidaan pitää tehokkaimpana sijoittamisena. Varhaisvuosien aikana lapsen kasvu, kehitys ja oppiminen ovat voimakasta, jolloin näiden tukeminen ja mahdollisten pulmien havaitseminen on ensiarvoisen tärkeää.

Varhaiskasvatuksessa tehtävän työn edellytyksinä ovat varhaisen tuen tarpeiden tunnistaminen ja varhainen puuttuminen. Varhaiskasvatus nähdään elinikäisen oppimisen ensimmäisenä askeleena sekä keskeisenä keinona syrjäytymisen ehkäisemisessä.

Laadukas varhaiskasvatus hyödyttää lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja oppimista. Yksilöllisellä ja oikea-aikaisella tuella edistetään lapsen kehitystä sekä ennaltaehkäistään ongelmien kasvua. Samalla on tärkeää varmistaa monialaisen yhteistyön onnistuminen lasten ja perheiden tuen saannissa.

## Tutkimus kolmitasoisen tuen prosessista
Mari Heikkinen selvitti opinnäytetyössään varhaiskasvattajien kokemuksia kolmitasoisen tuen prosessista varhaiskasvatuksessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineistona käytettiin teemahaastatteluja.

Varhaiskasvatuslaki uudistui 1.8.2022, tavoitteena varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tuen järjestelmän yhtenäistäminen sekä inklusiivisten periaatteiden mukaisten palveluiden kehittäminen. Koska kolmitasoisen tuen prosessi on tuore uudistus, opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa varhaiskasvattajien kokemuksia prosessin mahdollisuuksista ja haasteista.

## Keskeiset havainnot
*   **Yksilöllinen tuki:** Varhaiskasvattajat nostivat esille lapsen yksilöllisen tukemisen ja tuen huomioimisen ryhmän toiminnan suunnittelussa.
*   **Erityisopettajan rooli:** Tukitoimien suunnittelussa varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimenkuva ja osaaminen nousivat keskeisiksi. Tarvitaan yhtenäisiä linjauksia erityisopettajan toimenkuvaan tuen asioiden etenemisessä.
*   **Koulutustarve:** Varhaiskasvattajat kokivat tarvitsevansa lisää koulutusta prosessin eri vaiheista ja käytännön toteutuksesta. Uudistus on kuitenkin selkeyttänyt tuen muotojen ja tarpeiden erottelua.
*   **Yhteistyö ja vertaistuki:** Tulosten mukaan tarvitaan enemmän yhteistä keskustelua ja ajatusten vaihtoa yksiköiden ja ryhmien välillä ammatillisuuden vahvistamiseksi. Moniammatillista työskentelyä tarvitaan erityisesti tuen havaitsemisessa, kartoittamisessa sekä jatkuvuuden varmistamisessa.
*   **Haasteet:** Henkilöstön vaihtuvuus, erityisesti varhaiskasvatuksen erityisopettajien kohdalla, heikentää tuen loppuun saattamista ja haastaa tiimin yhteistyötä. Lisäksi varhaiskasvattajat ilmaisivat huolta ammattihenkilöstön riittävyydestä säästötoimenpiteiden keskellä.

## Lisätietoja
Opinnäytetyöhön voi tutustua [www.theseus.fi](http://www.theseus.fi)-sivustolla marraskuusta 2024 alkaen.

**Kirjoittajat:**
*   Mari Heikkinen, Varhaisen tuen asiantuntija, sosionomi YAMK-opiskelija, Savonia-ammattikorkeakoulu
*   Pirjo Turunen, sosiaalialan yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulu