# ”Taide ja kulttuuri tuo elämään sisältöä” – Savonia tarjoaa työkaluja taiteen ja kulttuurin käyttöön sote-alalla

> Sosiaalialan lehtori Kristiina Kukkonen kertoo, kuinka taide ja kulttuuri vaikuttavat terveyteen monipuolisesti ja miten Savonia tarjoaa työkaluja näiden menetelmien hyödyntämiseen sote-alalla.

## Taiteen ja kulttuurin merkitys hyvinvoinnille

Tutkimusten mukaan kulttuuripalveluiden käyttö ja harrastaminen vaikuttavat positiivisesti terveyteen ja elämänlaatuun. Vaikutukset voivat olla sekä ennaltaehkäiseviä että kuntouttavia.

– On tärkeää päästä kokemaan toisten tekemää taidetta, mutta yhtä lailla on tärkeää, että pääsee itse tekemään taidetta. Nämä molemmat vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin, kertoo sosiaalialan lehtori Kristiina Kukkonen Savonia-ammattikorkeakoulusta.

Taide tarjoaa uudenlaisia väyliä kommunikaatioon ja vuorovaikutukseen. Esimerkiksi vaikeiden asioiden käsittely voi helpottua liike- tai kuvallisen ilmaisun avulla. Taide voi myös tarjota keinon irrottautua arjen raskaudesta ja tuoda elämään sisältöä.

## Taide- ja kulttuurilähtöiset menetelmät sote-alalla

Savonian koulutus *Taide- ja kulttuurilähtöiset menetelmät kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena* tarjoaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille konkreettisia työkaluja taiteen ja kulttuurin käyttöön arjessa. Menetelmiä voivat olla esimerkiksi laulu, tanssi, liike, musiikki tai kädentaidot.

Koulutuksessa osallistujat pääsevät kokeilemaan menetelmiä käytännössä ja pohtimaan, miten omaa osaamista voi hyödyntää työssä. Kukkosen mukaan työntekijöiden omien taitojen hyödyntäminen parantaa myös heidän omaa työhyvinvointiaan ja viihtymistään.

## Koulutuksen kohderyhmä ja toteutus

Koulutus järjestetään monialaisena yhteistyönä Savonian sosiaali- ja terveysalan sekä musiikin ja tanssin yksiköiden välillä. Kouluttajina toimivat sosiaalialan lehtori Kristiina Kukkonen ja musiikin lehtori Hanna Turunen.

Koulutus on suunnattu erityisesti:
* Asumisyksiköissä työskenteleville
* Kehitysvammaisten parissa työskenteleville
* Ikääntyvien parissa työskenteleville
* Kaikille taide- ja kulttuurilähtöisistä menetelmistä kiinnostuneille toimialasta riippumatta

Erityisesti ikääntyneiden palveluissa luovien ja osallistavien menetelmien hallinta on tärkeää, jotta henkilöstöllä on taitoja luoda uusia toimintatapoja ja laadukasta arkea.

## Koulutustiedot

* **Nimi:** Taide- ja kulttuurilähtöiset menetelmät kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena
* **Aika:** to 28.10.2021 klo 13–16
* **Paikka:** Savonia-ammattikorkeakoulu, Microkadun kampus, Microkatu 1, Kuopio
* **Ilmoittautuminen:** Viimeistään 7.10.
* **Yhteystiedot:** 044 785 6420 tai terveysalan.taydennyskoulutus@savonia.fi