Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi: Unelmia uudesta normaalista – miten olla etänä, mutta läsnä?

Tervetuloa verkkokurssit, etäluennot, itsenäinen opiskelu ja etätehtävät! Hyvästi opiskelukavereiden kanssa kahvittelu, innostavat kohtaamiset ja lennokas ajatustenvaihto nokakkain! Koronavuosi on mullistanut ajatuksemme opiskelusta ja opiskeluun liittyvistä sosiaalisista suhteista. Toisille etänä oppiminen sopii kuin nenä päähän, mutta toisille muuttuneet opiskeluolosuhteet ovat tuoneet mukanaan yksinäisyyttä ja epävarmuutta opintojen etenemisestä.

– Korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyydestä etäopetuksessa on uutisoitu paljon koronavuoden aikana ja etäopetus varmasti tulee tavalla tai toisella jäämään korkeakouluopintojen suoritustavaksi. Haluamme kehittää opiskeluun osallistavan ja innostavan työkalun, kertoo Savonia-ammattikorkeakoulussa muotoilua opiskeleva Topi Hänninen.

Tästä työkalusta kehittyi malli, joka ehkäisee syrjäytymistä ja tarjoaa opiskelijoille sekä henkilökunnalle mahdollisuuden tavata etänä, niin opinnoissa kuin vapaa-ajalla. Mallilla haetaan ratkaisuja koronapandemian muuttamaan maailmaan. – Olemme Kerttu Helpin kanssa muotoilun ensimmäisen vuoden monimuoto-opiskelijoita. Meillä molemmilla on taustalla kymmenen vuoden työkokemus sosiaalialalla. 

Topin ja Kertun malli testattiin Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen ja Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOKin yhteisessä hackathon -tapahtumassa huhtikuussa. –#tulevaisuudenamk-kilpailun finaalista ei voittoa tullut, mutta oppia sitäkin enemmän. Saimme tärkeää rakentavaa palautetta ja etenkin uusia kontakteja, Hänninen iloitsee.

Paljon muutakin kuin pänttäämistä

– Mitä opiskelija haluaa ja tarvitsee etäopetuksessa? Opiskeluaika on paljon muutakin kuin koulunkäyntiä, kuinka koulun etäoppimisympäristöllä voimme tukea opiskelijaelämää muuten? Opetuksen järjestäminen Zoom -maratoneina ei ole kovin opiskelijaa aktivoivaa, joten kuinka 3D-opetusympäristöä voidaan hyödyntää opetuksen järjestämisessä, Hänninen listaa mallin kehittämiseen taustakysymyksiä.

Tärkeänä pointtina on mahdollistaa opiskelijoille paikka, jossa voi tavata kanssaopiskelijoita etänä. – 3D-ammattikorkeakoulun tiloissa voisi sopia yhteisistä tapaamisista esimerkiksi harrastusten tai illanviettojen parissa. Tarjolla olisi myös joitakin helposti omaksuttavia yhteistoiminnallisia pelejä. Tilassa olisi paikalla opettajat, jolta voisi kysyä helposti apua vaikkapa koulutehtävien jumittamiseen.

– 3D-ympäristössä voisi olla myös koulun psykologi tavattavissa matalalla kynnyksellä avuntarpeen sitä vaatiessa. Useilla opiskelijoilla on korkea kynnys soittaa tai ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tarvitsee apua koulutehtävien tai elämän muiden haasteiden kanssa.

Boostia tuotekehitykseen Business Centeriltä

Topi Hänninen ja Kerttu Helppi ideoivat ja kehittivät suunnitelmaansa Pohjois-Savon Business Centerin Havuja @#%&/-bootcampilla. – Bootcamp oli tehokas ja suoraviivainen tapa oppia tuotekehityksestä lisää muotoiluajattelun kurssin antamien hyvien perusteiden päälle. Suosittelen bootcampille hakemista jokaiselle, joka on mielessään jonkunlaista liikeideaa pyöritellyt. Vaikka tuote ei menestyisi tai ottaisi tuulta alleen, Business Centerillä saa hyvää ohjausta asian eteenpäin viemiseksi.

– Monimuoto-opinnot painottuvat palvelumuotoiluun ja itselläni oli alun perin tavoitteena päästä muotoilijana työstämään esimerkiksi ohjelmistojen käyttöliittymiä ja niiden toimintaperiaatteita. Aika hieno homma, että olen päässyt sitä tekemään jo ensimmäisen opintovuoden aikana ja oman näköisellä tavalla. Opiskelu on oman pääoman kehittämistä ja siinä oma aktiivisuus on avainasemassa, Hänninen toteaa.  

Tällä hetkellä Topi kehittää ideaa ja alustaratkaisua eteenpäin itsekseen, sillä Kerttu jättäytyi pois projektista kiireisen elämäntilanteen vuoksi. – Pyörittelen täällä saamamme palautteen perusteella, että kuinka kehittelemämme alusta voisi tarjoa uusia ja hyödyllisiä opiskelijoiden sosiaalista kanssakäymistä ylläpitäviä ominaisuuksia ja etsin asiasta kiinnostuneita ihmisiä tiimiin työstämään projektia kanssani eteenpäin. Katso esittelyvideo tästä.

Savonia tarttuu topakasti opiskelijoiden hyvinvointiin korona-aikana

Savonia-ammattikorkeakoulussa opiskeluhyvinvointia kehitetään Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Suotuisa-hankkeessa, joka toteutetaan yhteistyössä opiskelijakunta SAVOTTAn, Sykettä-liikuntapalvelujen ja Viretorin kanssa.

Hankkeessa tehdään opiskelijoiden tarpeisiin perustuvia matalan kynnyksen hyvinvointi- ja ohjauspalveluita, joilla mahdollistetaan tavoitteellinen ja sujuva opiskelu myös niille, joille korona-aikainen opiskelu on erityisen kuormittavaa, ja joiden opiskelukyky ei riitä ilman lisätukea. Hanke tuottaa tietoa opiskelijoiden muuttuneesta tilanteesta sekä tarjoaa yksilöllistä apua, yhteisöllistä toimintaa ja osallisuuden kokemuksia. Pyrkimyksenä on luoda malleja, jotka auttavat opiskelijoita ja korkeakoulua selviytymään muuttuneissa olosuhteissa.