Savonia on työllistymisluvuissa Suomen toiseksi paras ammattikorkeakoulu

Savonia on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet toiminnalleen ja saavuttanut ne erinomaisesti.  Koulutuksen tulokset ovat ammattikorkeakoulujen parhaimmistoa ja TKI-toiminnan tulostavoitteet ovat ylittyneet. Henkilöstötuloksilla Savonia sai ensimmäisenä korkeakouluna Great Place to Work –sertifikaatin vuonna 2019 ja uusi sen vuonna 2020. Olemme vahva toimija ammattikorkeakouluverkostossa.   

Savonia-ammattikorkeakoulu osakeyhtiön hallitus hyväksyi tilinpäätöksen kokouksessaan 15.2.2021.  

Savoniasta valmistuvat työllistyvät yli 90 prosentin varmuudella

Savoniasta valmistuneiden työllistyminen on erinomaisella tasolla. Tilastokeskuksen uusimman tilaston mukaan (vuonna 2018 ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet) Savoniassa tutkinnon suorittaneista työllisten osuus oli 90,4 prosenttia. Yli 90 prosenttia työllisyyden saavutti Savonian ohella ainoastaan Diakonia-ammattikorkeakoulu kaikkien ammattikorkeakoulujen keskiarvon ollessa 86,3 prosenttia. 

Alakohtaisesti tarkasteluna Savoniasta valmistuneiden osalta korkein työllisyys oli sosiaali- ja terveysalan tutkinnon suorittaneilla, joiden työllisyysaste oli 96 prosenttia.

Tutkinnon suorittaneiden määrä sekä opiskelijatyytyväisyyden taso Suomen huippua

Savoniassa vuonna 2020 ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 71 prosenttia valmistui tutkinnon laajuutta vastaavassa ajassa. Ammattikorkeakouluista parempaan tulokseen pääsivät ainoastaan Diakonia-ammattikorkeakoulu sekä Yrkeshögskolan Novia. 

Kaikkien ammattikorkeakoulujen keskiarvo oli 64 prosenttia vuonna 2020. Koulutusalakohtaisessa tarkastelussa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista määräajassa valmistui peräti 84 prosenttia, mikä on alavertailussa ammattikorkeakoulujen korkein arvo.  

Ammattikorkeakoulujen valmistumisvaiheen opiskelijapalautteen (AVOP) tuloksissa Savonia saavutti historiansa parhaan opiskelijatyytyväisyyden tason. Opiskelijatyytyväisyyttä arvioidaan asteikolla 1-7.

Vuonna 2020 Savoniassa ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden antaman palautteen keskiarvo oli 5,3.  Korkeimman tyytyväisyysarvosanan tutkinnostaan antoivat agrologit keskiarvon ollessa 5,7, mikä oli myös tutkintovertailussa ammattikorkeakoulujen korkein. Agrologien ohella Savoniasta valmistuivat Suomen tyytyväisimmät restonomit, musiikkipedagogit, tanssinopettajat, rakennusmestarit sekä röntgenhoitajat.