# VirTech-hanke on auttanut alueen yrityksiä ja organisaatioita hyödyntämään virtuaaliteknologiaa toiminnassaan - Savonia-AMK

> VirTech-hanke on auttanut alueen yrityksiä ja organisaatioita hyödyntämään virtuaaliteknologiaa toiminnassaan.

## Hankkeen tausta ja tavoitteet
Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman VirTech-hankkeen (2021–2023) tavoitteena oli vastata COVID-19 pandemian ja tulevien vastaavanlaisten poikkeustilanteiden haasteisiin kehittämällä toimintamalleja, jotka mahdollistavat eri alojen yritysten ja organisaatioiden toiminnan jouhevan etenemisen erilaissa haastavissa olosuhteissa kustannustehokkaasti. Lisäksi tavoitteena oli luoda virtuaaliteknologiaa ymmärtävien, osaavien ja sitä hyödyntävien yritysten ja organisaatioiden joukko. Hankkeen toteuttaja oli Savonia-ammattikorkeakoulu ja sen kohderyhmänä olivat pohjoissavolaiset eri alojen yritykset ja organisaatiot.

## Toimenpiteet ja toteutus
Hankkeessa hyödynnettiin virtuaaliteknologian mahdollistamia virtuaaliympäristöjä ja laajennetun todellisuuden (mm. 360-ympäristöt, XR, VR, AR ja MR) ratkaisumalleja Pohjois-Savon alueella. Hankkeen keskeiset toimenpiteet koostuivat erilaisista virtuaaliteknologiaan liittyvistä koulutuksista, yrityksissä ja organisaatioissa tapahtuneista pilotoinneista sekä pilotointeihin perustuvien toimintamallien luonnista.

Hankkeen aikana järjestettiin 22 erilaista virtuaaliteknologiaan ja sen hyödyntämiseen liittyvää koulutustilaisuutta sekä tuotettiin erilaista koulutusmateriaalia yhteistyöyritysten käyttöön. Hankkeen aikana kouluttautui noin 200 henkilöä. Hankkeeseen osallistui suuri joukko alueen toimijoita, joista 17 aktiivisimman yrityksen ja organisaation kanssa pilotoitiin uutta teknologiaan heidän kehittämistoimitiloihinsa. Tehtyjen pilotointien kautta syntyi toimintamalleja (mm. 360-tilojen esittely, AR-mobiilisovellus, etätukiratkaisut älylaseille), jotka mahdollistavat eri alojen yritysten ja organisaatioiden henkilöstön mm. tehokkaan perehdyttämisen, tilojen esittelyn, etäpalvelujen tuottamisen ja muun toiminnan jouhevan toteuttamisen. Nämä mallit ovat hyödynnettävissä ja siirrettävissä yrityksestä toiseen.

## Kehitetyt toimintamallit ja yhteistyö
VirTech-hankkeessa luotiin yleinen virtuaaliteknologiaan siirtymisen toimintamalli, joka kuvaa, kuinka yrityksissä ja organisaatioissa voidaan ottaa käyttöön virtuaaliteknologiaa osaksi päivittäistä toimintaa. Mallia testattiin hankkeeseen osallistuneilla yrityksillä ja organisaatioilla.

Hankkeessa luotiin myös alustava yhteistyömalli yritysten ja Savonia-ammattikorkeakoulun XR-Centerin välille. Luotu malli mahdollistaa joustavan yhteistyön ja palvelut alueen yrityksille ja organisaatioille virtuaaliteknologiaan ja sen hyödyntämiseen liittyen. Mallissa on kuvattu keskeiset palvelupaketit ja niiden sisällöt. Mallin viimeistely vaatii vielä markkinaselvityksen, joka aloitettiin hankkeen aikana.

## Vaikuttavuus ja tulokset
Hankkeen kohderyhmänä oleville yrityksille ja organisaatioille tehtiin aloituskysely hankkeen alussa ja sekä vastaava kysely hankkeen päätyttyä. Kysely vahvisti hankkeen toimien vaikuttavuuden ja hankkeelle asetettujen tavoitteiden täyttymisen. Kyselyiden perusteella voitiin todeta mm. seuraavaa:

* Virtuaaliteknologiaan liittyvien käsitteiden tuntemus lisääntyi merkittävästi
* Teknologiaan tutustuneiden ja sitä käyttäneiden määrä kasvoi merkittävästi
* Teknologiaan hyödyntäminen lisääntyi merkittävästi, etenkin 360-ympäristöjen osalta. Lisäksi AR- ja VR-teknologioiden käyttö lisääntyi verrattuna alkukyselyyn
* Teknologiaosaaminen lisääntyi selvästi
* Kolmasosa loppukyselyyn vastanneista koki, että teknologia vaikutti kehittämishaasteisiin vastaamiseen, toimintatapoihin ja työhön yleensä
* Virtuaaliteknologian koettiin edistävän etenkin perehdyttämistä ja asiakaskokemusta. Lisäksi virtuaaliteknologia koettiin hyödyksi koulutuksessa, etätöissä ja markkinoinnissa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että yritysten ja organisaatioiden käytänteet uudistuivat. Yhä useampi yritys ja organisaatio Pohjois-Savon alueella voi hyödyntää projektin kautta saamia oppejaan. Hankkeen jälkeen Savonian XR-Center tarjoaa alueen yrityksille ja organisaatioille erilaisia palveluita ja koulutusta virtuaaliteknologiaan liittyen.

## Lisätietoja
* **Kirjoittaja:** Anssi Mähönen, yliopettaja, projektipäällikkö VirTech-hanke, Savonia-AMK
* **Hankkeen verkkosivu:** [https://virtech.savonia.fi/](https://virtech.savonia.fi/)

### Linkkejä hankkeeseen liittyviin muihin julkaisuihin:
* Virtech virtualisoi
* Virtuaaliteknologian ratkaisuja edistetään VirTech-hankkeella
* Koulutussisältöinä 360°-ympäristöt ja –kuvaus
* Innovaatiota ja kilpailuetua – AR yritysten työkalupakissa
* Virtuaaliteknologiaan siirtymisen malli ohjaa yrityksiä ja organisaatioita uuden teknologian käyttöönotossa
* Kohdekäyntien 360-dokumentointi
* Kehittyneet etätukiratkaisut älylaseilla