# Keskitetty jakelu parantaa maatilojen valmiutta ryhtyä tuottamaan biokaasua

> Pohjois-Savossa tutkittiin liikennekäyttöön ja keskitettyyn jakeluun soveltuvan biometaanin tuottamista hajautetusti.

## Tutkimuksen tausta ja tavoitteet
Pohjois-Savossa tutkittiin liikennekäyttöön ja keskitettyyn jakeluun soveltuvan biometaanin tuottamista hajautetusti. Tutkimuksen mukaan toiminta on kustannustehokkainta, kun biokaasu jalostetaan ja paineistetaan mukana olevilla biokaasulaitoksilla ja kuljetetaan paineistettuna keskitettyyn jakelupisteeseen. Siellä biometaani voidaan edelleen nesteyttää raskaan liikenteen käyttöön.

Suomi tavoittelee kasvavaa biokaasutuotantoa ja tehokkaampaa ravinteiden kierrätystä. Vaikka merkittävimmät biokaasutuotantoon soveltuvat biomassat löytyvät maataloudesta, kannattavuushaasteet ovat hidastaneet biokaasulaitosten määrän kasvua.

## Kustannusrakenne ja kannattavuus
Mallin kokonaiskustannuksista 70 prosenttia kohdistuu tilakohtaisille biokaasulaitoksille. Myös kuljetuksen ja varastoinnin kustannukset ovat merkittävät verrattuna suuren keskitetyn laitoksen toimintaan. Jakeluvelvoitteen ja sen mukana tulevan tikettikaupan merkitystä muodostuvaan kuluttajahintaan ja biometaanin myyntituottoihin on tässä vaiheessa vaikea arvioida.

Keskitetty biometaanin jakelu tuo maatiloille yhden suuren ja vakaan asiakkaan, jonka vastuulle jää tuotteen varastointi, markkinointi ja jakelu loppukäyttäjälle. Suuri investointi on kuitenkin tiloille haastava. Tilakoon on oltava keskimääräistä pohjoissavolaista tilakokoa suurempi tai lisäsyötteiden määrä merkittävä, jotta laitoskoko on kannattavuuden kannalta riittävä.

## Hajautetun tuotannon edut
Hajautettu tuotanto mahdollistaa jakelijalle monipuolisten raaka-aineiden käytön biometaanin tuotannossa. Jakelija voi keskittyä biometaanin myyntiin, kun biokaasulaitokset ovat maatiloilla ja mädäte ravinteineen jää tilojen omaan käyttöön. Mahdollinen tarve siirtää ravinteita tilalta tai alueilta toiselle on arvioitava erikseen.

## Toimintaympäristö ja haasteet
Poliittinen ilmapiiri on lähtökohtaisesti myönteinen biokaasua kohtaan, ja biokaasun käyttöä pyritään edistämään sekä kansallisella tasolla että maakunta- ja kuntatasoilla. Keskeisimmät hidasteet biokaasukentällä ovat:
* Tuotannon heikko kannattavuus
* Biokaasun tulevaisuuteen liittyvät epävarmuudet
* Ohjauskeinojen monimutkaisuus ja ennakoimattomuus

Maatilojen heikentynyt taloustilanne ja jaksaminen ovat viime aikoina hidastaneet investointeja. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on tärkeää, että viljelijät saavat tunnustusta niistä päästövähennyksistä, jotka on osaltaan mahdollistettu viljelijöiden investoinneilla ja työpanoksella. Näin siitä huolimatta, että tiloilla tuotettu biokaasu käytettäisiin maatalouden ja maatilojen ulkopuolella.

## Lisätietoja
Hajautetun tuotannon ja keskitetyn jakelun mallia selvittäneen FarmGas-PS 2 -hankkeen raportti on luettavissa [täältä](https://www.savonia.fi).