# Mitä Kummaa? - Seinätön taide poiki taidevessan - Savonia-AMK

> Savonia ja KUMMA ovat yhdistäneet voimansa edistääkseen uusia ja osallistavia taidetoiminnan malleja.

## Mona Lisa Restroom – Yhteisötaidetta Niuvanniemen kanssa

Kuopion taidemuseo KUMMAan on rakentunut taidevessa, Mona Lisa Restroom. Yhteisötaideteos toteutettiin yhteistyössä Niuvanniemen sairaalan kanssa osana Savonian ja KUMMAn Seinätön taide -yhteistyöhanketta.

Taideteos toteutettiin kuvataiteilija Johanna Rossin johdolla, yhteistyössä sairaalan potilaiden kanssa. Teoksen lähtökohtana on museon kellarissa säilytetty kokoelma sekalaisia Mona Lisa -esineitä. Nyt ne haluttiin ottaa hyötykäyttöön. Taidevessan parissa työskentely aloitettiin tammikuussa Niuvanniemen sairaalassa. Tämän jälkeen ryhmä on vieraillut Rossin kanssa useita kertoja taidemuseolla ja työstänyt teosta paikan päällä.

Usein taideryhmien kanssa työstetyt teokset eivät jää näkyviin, vaan osallistujat vievät ne mukanaan. Nyt lopputulos jää kuitenkin suuren yleisön nähtäville. Mona Lisa Restroom on osa lokakuussa avautuvaa uutta kokoelmanäyttelyä. Vessa avautuu yleisölle vasta silloin, mutta heinäkuun 3. päivänä vierailijat pääsivät jo kurkistamaan sisälle.

KUMMAn johtaja Anna Vilkuna on ylpeä lopputuloksesta:
– Suorastaan liikutuin lopputuloksen nähdessäni.

## Uusia malleja osallistavaan taidetoimintaan

Savonia ja KUMMA ovat yhdistäneet voimansa luodakseen uusia ja osallistavia, nuorille ja muille ryhmille suunnattuja taidetoiminnan malleja. Toiminnassa hyödynnetään palvelumuotoilua, taidepedagogiikkaa ja menetelmiä, joiden avulla taide-elämyksistä tehdään saavutettavampia ja osallistavampia.

Projektipäällikkö Hanna Turunen kertoo:
– Vaikka toiminnan ydin on alueen nuorissa, ilmiöt ovat globaaleja. Savonian osaamiselle taiteen, hyvinvoinnin ja inhimillisen turvallisuuden yhdistämisessä on kysyntää myös Euroopassa. Yhdessä KUMMAn kanssa luomme asiakaslähtöisen ja testatun palvelumallin, jolla voidaan tarjota taidetoimintaa niille, jotka muuten jäävät kulttuurikokemusten ulkopuolelle.

Taidevessa on erinomainen käytännön esimerkki osallistamisesta, yllättävyydestä sekä taiteen viemisestä uusille ryhmille ja museon seinien ulkopuolelle. Taidetta voi löytyä yllättävistä paikoista – vaikka sitten vessasta!

## Tietoa hankkeesta

Seinätön taide on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama ESR+-hanke, joka pyrkii vahvistamaan muun muassa nuorten ja yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevien osallisuutta, yhteenkuuluvuutta, henkistä kriisinkestävyyttä ja hyvinvointia taiteen avulla.

**Lisätietoja:**
* [Seinätön taide – kulttuuria ilman kynnyksiä](https://www.savonia.fi)
* [Osallisuuden muotoilu palveluissa – seinien sisältä ulos ja ihmisten elämään](https://www.savonia.fi)