# Rahoitusta sosiaalityön tutkimukselle - Savonia-AMK

> Savonia-ammattikorkeakoulu on mukana Tampereen yliopiston Hyvää jälkeä- tutkimushankkeen osatoimijana.

## Tutkimushankkeen tausta
13.08.2021

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on myöntänyt yhdeksälle sosiaalityön yliopistotasoiselle tutkimushankkeelle yhteensä neljän miljoonan euron rahoituksen. Savonia-ammattikorkeakoulu on mukana Tampereen yliopiston Hyvää jälkeä- tutkimushankkeen osatoimijana.

## Hyvää jälkeä -hanke
Hyvää jälkeä – Jälkihuolto siirtymänä ja aikuistumisen tukena uudistuvassa palvelujärjestelmässä –hanke keskittyy Tampereen yliopiston professori Riikka Korkiamäen johdolla tutkimaan ja kehittämään laadukasta jälkihuoltoa nuorten, ammattilaisten ja palvelujärjestelmän näkökulmasta. Hankkeelle myönnettiin hieman alle 500 000 euron rahoitus.

## Rahoituksen painopisteet
STM päätti rahoittaa tällä kertaa tutkimuksia, joka koskevat muun muassa sosiaalityön työmenetelmiä ja vaikuttavuutta, etuuksia ja palveluja, erityistä tukea tarvitsevien palvelutarpeita ja innovaatioita. STM toteaa, että hyvän jälkihuollon tutkiminen lastensuojelun lainsäädännön muutostilanteessa on ajankohtainen ja tarpeellinen teema.

STM:n tutkimusrahoitushaku perustuu syyskuussa 2020 voimaan tulleeseen sosiaalihuoltolain muutokseen. Sen pohjalta ministeriö voi vuosittain avata tutkimusrahoitushaun ja myöntää valtion rahoitusta yliopistotasoisille sosiaalityön tutkimushankkeille. Rahoitusta myönnettiin nyt toista kertaa.

## Lisätietoja
* **Lähde:** Sosiaali- ja terveysministeriö
* **Lisätietoja:** [STM päätti rahoittaa yhdeksää yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimusta](https://stm.fi/-/stm-paatti-rahoittaa-yhdeksaa-yliopistotasoisen-sosiaalityon-tutkimusta)