# Ilmastojournalismin seminaari - Savonia-AMK

> Savonia mukana järjestämässä ensimmäistä alueellista ilmastojournalismin seminaaria

## Tausta ja tavoitteet
EU:n ilmastopaketti sekä IPCC:n äskettäinen ilmastoraportti ovat kuumentaneet ilmastonmuutoksesta käytävää pohdintaa sekä globaalilla että kansallisella tasolla. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kuitenkin aina paikallisia, mutta paikallislehdet ovat usein jättäytyneet keskustelussa taustalle.

Mitä ilmastonmuutos tarkoittaa paikallistasolla, esimerkiksi juuri Itä-Suomessa? Miten se tulee vaikuttamaan alueen maa- ja metsätalouteen sekä elinkeinoihin, ja millä tavoin paikallismedioiden olisi hyvä osallistua keskusteluun?

## Muutoksen paikka -seminaari
Sulkavalla lauantaina 4. syyskuuta järjestettävässä Muutoksen paikka -seminaarissa käynnistetään keskustelua siitä, mitä paikalliselta journalismilta vaaditaan ilmastonmuutoksesta raportoimisessa. Mitä tukea toimittajat tarvitsevat ilmastosiirtymästä kertomiseen ja paikallisen tulevaisuuden hahmottamiseen? 

Seminaarissa kohtaavat paikallisten tiedotusvälineiden toimittajat, muut paikalliset toimijat ja vaikuttajat sekä ilmastoviestinnän tutkijat. Päivän aikana verkostoidutaan ja kerätään ajatuksia tekeillä olevan tutkimus- ja kehityshankkeen tueksi sekä ilmastoturvallisuuden edistämiseksi.

## Puhujat
Tapahtumassa on puhumassa Suomen johtavia ilmasto- ja viestintäasiantuntijoita; mm. viestinnän professori Risto Kunelius, työelämäprofessori Reijo Karhinen, vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen ja ilmastojournalismin asiantuntija Hanna Nikkanen.

## Asiantuntijoiden näkemyksiä
– Tarvitaan paikallista tietoa, tilastoja ja seurantaa siitä, miten luonto, ympäristö ja elinkeinoelämä muuttuvat ilmaston lämpenemisen seurauksena. Jotta paikallislehtien toimittajat voisivat kirjoittaa näistä aiheista, tarvitaan verkostoitumista toimittajien, tutkijoiden ja muiden tahojen välillä, pohtii Risto Kunelius seminaarin ajankohtaisuudesta.

– Maa- ja metsätalous kohtaavat etulinjassa ilmastonmuutoksen vaikutukset, erityisesti sään ääri-ilmiöt. Tämän vuoksi paikallislehtien on tärkeää seurata ilmastonmuutoksen vaikutuksia paikallisiin elinkeinoihin ja ihmisten arkeen, täydentää Jyri Wuorisalo Savonia-ammattikorkeakoulusta.

## Lisätiedot ja striimaus
Seminaari on osa EU:n komission Euroopan tulevaisuuskonferenssin tapahtumasarjaa.

*   **Tapahtuman striimaus:** [https://www.youtube.com/watch?v=7HhmH8EbEsU](https://www.youtube.com/watch?v=7HhmH8EbEsU)
*   **Ohjelma:** [https://ilmastoturvallisuus.savonia.fi/ilmastojournalismi/](https://ilmastoturvallisuus.savonia.fi/ilmastojournalismi/)

## Järjestäjät
*   Sulkava-lehti
*   Savonia-ammattikorkeakoulu
*   Kuvitetut ilmastotunteet -hanke (Tampereen yliopisto)
*   ECANET (Suomen Akatemia/Helsingin yliopisto)
*   Europe Direct Kuopio
*   Europe Direct Etelä-Savo
*   Sulkavan kunta