# Savonian opiskelijoiden luomukset Linnan juhliin

> Savonian opiskelijat suunnittelivat europarlamentaarikko Elsi Kataisen tämän vuoden itsenäisyyspäivän juhla-asun, korut ja iltalaukun.

## Yhteistyöprojekti
Savonian 4. vuoden opiskelijat Riikka Koivusaari, Roosa Kumpulainen, Emmi Koponen ja Emmi Yletyinen suunnittelivat europarlamentaarikko Elsi Kataisen tämän vuoden itsenäisyyspäivän juhla-asun, korut ja iltalaukun. Suunnittelutyö alkoi lokakuun alussa.

– Olen ajatellut jo monta vuotta, että haluaisin Savonian opiskelijoiden suunnitteleman puvun. Nyt tartuin tuumasta toimeen, Katainen kertoo.

Yhteistyö aloitettiin yhteisellä palaverilla, jossa opiskelijat kartoittivat Kataisen toiveita asun suhteen. Tärkeitä elementtejä olivat luovuus, kierrätettävyys, luonnonläheisyys ja paikallisuus. Alun perin Kataisen toiveena oli käyttää materiaalina kotimaista biopohjaista kangasta, mutta lopulta puvun materiaaliksi valikoitui tummanvihreä villasatiini.

## Suunnittelu ja toteutus
– Mekko on pysynyt alusta asti aika samanlaisena, ihan väriä myöten. Koruihin on tehty matkan varrella enemmän muutoksia. Kullatusta pronssista ja hopeasta valmistetuissa näyttävissä koruissa on käytetty muotteina koivun ja pihlajan oksia, opiskelijat kertovat.

Vihreä väri oli Elsi Kataisella jo valmiiksi mielessä, mutta vaaleampana kuin toteutuneessa puvussa. Idea tummaan sävyyn tuli suunnittelijoilta.

Roosa Kumpulainen ja Emmi Koponen vastasivat puvun suunnittelusta. Riikka Koivusaaren ja Emmi Yletyisen suunnittelema iltalaukku on valmistettu kirjolohen nahkasta, jota opiskelijat käsittelivät monella eri tekniikalla. Myös heidän suunnittelemiensa korujen toteutus oli monivaiheinen: osat valettiin pienistä pihlajan- ja koivunoksista, jotka juotettiin yhteen.

## Lopputulos
Opiskelijat ja Elsi Katainen kokoontuivat itsenäisyyspäivän alla Savonialle sovittamaan asua ja koruja sekä tekemään viimeistelyjä. Katainen on tyytyväinen kokonaisuuteen:

– Korujen kanssa annoin opiskelijoille varsin vapaat kädet, mutta puvun suhteen minulla oli enemmän toivomuksia ja ne ovat toteutuneet. Puku tuntuu helpolta, kivalta ja mukavalta päällä. Luonnonmukaiset värit ja näyttävät korut sopivat hyvin yhteen.

Katainen korostaa, että projektin pääsyynä oli halu nostaa esille nuorten osaamista, pohjoissavolaista monipuolista taidokkuutta sekä paikallista ammattikorkeakoulutusta.