# Vesiosaamisella vastauksia kaivosteollisuuden haasteisiin - Savonia-AMK

> Savonia-ammattikorkeakoululla on vetovastuu miljoonaluokan Arctic Water Excellence -hankkeesta.

## Hankkeen tavoitteet ja tausta

Savonia-ammattikorkeakoululla on vetovastuu miljoonaluokan Arctic Water Excellence -hankkeesta, jossa pyritään löytämään uusia teknologisia ratkaisuja erityisesti vesi-intensiivisen teollisuuden ja vesihuoltosektorin käyttöön.

– Olemme tunnistaneet elinkeinoelämän kanssa sellaisia haasteita, jotka voivat pahimmillaan rajoittaa tai jopa estää teollisten toimijoiden toimintaedellytyksiä Suomessa. Tässä hankkeessa yritämme yhdessä ratkoa haasteita sekä luoda uusia innovaatioita ja samalla merkittävää liiketoimintaa alalle, kertoo tutkimus- ja kehityspäällikkö Eero Antikainen Savonia-ammattikorkeakoulusta.

## Kaivosteollisuuden rooli ja vesien hallinta

Antikaisen mukaan hankkeessa tullaan porautumaan erityisesti kaivosteollisuuden haasteisiin, sillä kaivosala on merkittävässä roolissa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Kaivostuotteet ovat välttämättömiä muun muassa tuulisähkön, aurinkopaneeleiden ja sähköautojen tuottamisessa.

– On tärkeää, että elinkeinoelämä vahvistaa valmiuksiaan ilmastonmuutokseen sopeutumiseen myös vesien hallinnan osalta, hän lisää.

## Lisätietoja

*   **Lue lisää:** [Itä- ja Pohjois-Suomen vesiosaamisessa on iso potentiaali](https://www.pohjois-savo.fi/viestinta/uutiset/ita-ja-pohjois-suomen-vesiosaamisessa-on-iso-potentiaali.html)
*   **Lähde:** Pohjois-Savon liitto