# European Region of Gastronomy auttoi paikallisia yrityksiä kehittymään - Savonia-AMK

> Pohjois-Savon European Region of Gastronomy 2020-21 juhlavuodet ovat yhteenvetoja vaille valmiit.

## European Region of Gastronomy -hankkeen tulokset

Pohjois-Savon European Region of Gastronomy 2020-21 juhlavuodet ovat yhteenvetoja vaille valmiit. Kansainvälinen Local Food Gift –ohjelma antoi ruokalahjojen kehittämisessä onnistumisen elämyksiä useille yrittäjille ja toi kansainvälisen palkinnon viidelle pohjoissavolaiselle tuotteelle. Ohjelmassa oli mukana kahtena vuonna yhteensä 30 yritystä ja noin 50 tuotetta.

Tuotteita voi ostaa mm. Koivumäen kartanolta, Puijon majalta ja Kuopion kauppahallin Tullintuvasta. Historiassaan ensimmäinen European Food Gift Challenge, kansainvälinen ruoka- ja keittiötavaralahjakilpailu, toteutettiin osana Gastro Business –hanketta syyskuussa 2020.

## Yrittäjän kokemuksia

”Kokonaisuutena ERG-hankkeista jäi itselle myönteinen kuva ja hankkeen toimenpiteet ja tulokset vastasivat odotuksiani. Itse olen tuotekehityksen alkupäässä oleva maatilayrittäjä, jonka tuotannon painopiste on luomutuotetuissa hedelmissä ja niistä valmistetuissa jalosteissa.

Erityisesti Local Food Gift -kilpailuun liittyvä tuotekehityssparraus oli laadukasta, konkreettista ja asioita eteenpäin vievää. Osin tämän prosessin lopputuloksena Pohjolan Hedelmä -tuoteperheen hillot ja siirapit saivat viimeisen silauksensa ja pakkaukset uuden persoonallisen visuaalisen ilmeen. Myös hankkeen järjestämät Pop Up -myyntitapahtumat olivat konkreettinen apu tuotteiden myyntiin ja tutuksi tekemiseen alueen kuluttajille.

Hankkeella oli itselleni rohkaiseva vaikutus ja yrityksemme ottaakin jo seuraavia luomuhedelmien jatkojalostukseen liittyviä, melko kunnianhimoisiakin, askeleita itsekseen ja muiden samaan suuntaan tukevien hankkeiden avulla.”

– Panu Hiekkala, Hiekkalan tila

## Hankkeen toteuttajat

ERG-tunnustuksen ympärillä on ollut käynnissä hankekokonaisuus, jota ovat toteuttaneet:
* Savonia-ammattikorkeakoulu
* ProAgria/Maa- ja kotitalousnaiset Itä-Suomi
* Kehitysyhtiö SavoGrow
* Savon koulutuskuntayhtymä
* Palvelualan opisto
* Ylä-Savon ammattiopisto

Pohjoissavolainen ruokakulttuuri ja raaka-aineidemme tunnettuus on saanut kuluneiden kahden vuoden aikana aimo buustauksen ERG-tunnustuksen ympärille rakennetuista hankkeista.