# Palvelutarpeen tunnistaminen monialaisen tiimityön perustana - Savonia-AMK

> Hyvinvointialueen uudistukset mahdollistavat monialaisen tiimityön mallin kehittämisen, jossa palvelutarpeen tunnistaminen ja jatkuva arviointi nousevat keskiöön.

## Monialaisen tiimityön kehittäminen
Hyvinvointialueen mukanaan tuomat uudistukset mahdollistavat nykyisten toimintatapojen tarkastelun ja uusien, sekä työntekijöiden että asiakkaiden kannalta toimivampien tapojen kokeilun. Yksi näistä on monialaisen tiimityön malli, jota tarkasteltiin ja pyrittiin ymmärtämään mahdollisimman monen eri ammattilaisen näkökulmasta.

Tavoitteena oli löytää yhteinen suunta ja visio, jonka kaikki voivat jakaa. Työpaja oli tarkoitettu hyvinvointialueen valmistelussa sekä sote-keskus-hankkeen parissa työskenteleville, ja sinne kokoontui monialainen joukko eri alan osaajia.

## Työpajan menetelmät
Työpajan menetelmänä käytettiin nopeaa vaikutusten arviointimenetelmää (PRIA: Prospective Rapid Impact Assessment for human security). Osallistujat tunnistivat ensin olennaisia tekijöitä kontekstissa ”Mitä vaikutuksia monialaisen tiimityön mallin käyttöön otolla olisi sosiaali- ja terveyskeskuksen potilas- ja asiakastyöhön?”.

Tämän jälkeen tekijöiden tärkeyttä ja portfoliolaskentaa hyödyntäen koottiin asioiden yhdistelmiä eli portfolioita jatkotyöstettäväksi. Portfoliolaskenta auttaa yhteisen ymmärryksen rakentamisessa, kun erilaiset intressit ja näkemykset vaikeuttavat päätöksentekoa.

## Tulokset ja jatkotoimenpiteet
> ”Pria-työn tuloksista nousi keskiöön palvelutarpeen tunnistaminen, henkilöstön osallistaminen ja jatkuva arviointi. Kesän korvalla sotekeskuksen monialaisen tiimimallin projektityöryhmä muotoili esiin nousseista teemoista tekoja, jotka he edelleen veivät suoraan käytäntöön, osaksi tiimimallin pilotteja. Jatkuva arviointi päädyttiin toteuttamaan osana monialaisen tiimimallin käytännön tutkimusta. Yhteinen keskustelu PRIA-tuloksista vahvisti myös viestinnän ja muutosvalmennuksen merkitystä osana vaikuttavaa kehittämistyötä.”
> — Minna Rytkönen, POSOTE20 Hankepäällikkö, Tulevaisuuden sote-keskus Pohjois-Savossa

## POSOTE20-hanke
POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen tavoitteena on kokeilla ja vahvistaa työmenetelmien ja toimintamallien käyttöönottoa, joiden arvioidaan parantavan hoitoon pääsyä, edistävän ammattilaisten yhteistä työskentelyä ja lisäävän asiakkaiden osallisuutta.

Hankkeen tavoitteet:
* Saavuttaa yleiskattava terveydenhuolto
* Vahvistaa terveysriskien hallintaa

## Aiheeseen liittyvää
* Sivistys on turvallisuusteko
* Me muuten oikeasti muutamme maailmaa!
* Tulevaisuuden koulutuksessa kohtaaminen ei katoa, vaan muuttaa muotoaan
* ”Olemme rakentaneet yhteiskuntamme ilmastoon, jota ei enää ole”
* Asiantuntija, anna valosi loistaa!
* Monialainen oppimisympäristö kasvattaa tulevaisuuden sote-osaajia