Kosovon talous toipuu koronaviruksesta

Koronaviruksen aiheuttamien taloudellisten haasteiden tunnistaminen Kosovossa. Uusien mahdollisuuksien korostaminen talouden nopeuttamiseksi ja kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Koulutuksen kansainvälistyminen.

Kuten kaikkialla maailmassa, koronaviruksen aiheuttama pandemia on pysäyttänyt ihmisten toiminnan Kosovossa. Pandemian toinen aalto on kurittanut maata ja nyt etsitäänkin ratkaisuja viruksen leviämisen estämiseksi tai hidastamiseksi. Samanaikaisesti kun infektioiden leviämistä pyritään estämään, maan on pidettävä talouden pyörät pyörimässä. Virus on vaikuttanut moniin toimialoihin, kuten ruokakulttuuriin, matkailuun ja hallituksen toimintaan. Kuinka Kosovo nousee tästä kriisistä pitkällä aikavälillä? Mikä on koulutusjärjestelmän rooli tässä? Entä hauraan terveysjärjestelmän?

Savonia on kehittänyt PRIA (Prospective Rapid Impact Assessment) -menetelmän, joka perustuu human security –ajatteluun. Sen avulla asianosaiset ihmiset voivat löytää ratkaisuja kriisitilanteen jo ollessa käynnissä. Savonian asiantuntijat avustivat virtuaalista PRIA-työpajaa Kosovossa yhdessä AAB-yliopiston kanssa ja yli tusina henkilöä kehitti yhdessä ratkaisuja tilanteen helpottamiseksi.

Yhteistyökumppanin kommentit

Tulokset osoittavat Kosovon todellisen tilanteen. COVID-19-shokki kutistaa Kosovon taloutta ja nyt tiedämme, miten hallituksen toimet tulisi lyhyellä aikavälillä kohdistaa. Kymmenen havaitsemamme tekijän perusteella näemme, että meidän on löydettävä lisää taloudellisten resurssien lähteitä.

Naim Ismajli, Shtimen kunnan pormestari
Naim Ismajli
Vaakuna.
Shtime vaakuna

Shtime

Shtime on kaupunki ja kunta, joka sijaitsee Ferizajin alueella Kosovossa. Shtimen kaupungissa on 7 225 asukasta ja kunnassa 27 324 asukasta. Kunnan alueen pinta-ala on 134 neliökilometriä.

Tavoite 3 - Terveyttä ja hyvinvointia

3.3

Lopettaa tarttuvien tautien leviäminen.

Tavoite 8 - Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

8.1

Ylläpitää kaikkia koskevaa talouskasvua.


Uusimmat viikon vaikuttavimmat: