Somehaasteella ankeita mielikuvia vastaan

Vetovoimainen vanhustyö ja Vetovoimainen kotihoito –hankkeet haastoivat vanhustyön toimijoita kertomaan arjestaan sosiaalisessa mediassa. Haasteesta muodostui valtakunnallinen, kun mukaan lähti yhteensä kuusi vanhustyön ympärillä toimivaa hanketta ympäri Suomen.

Somekampanja ajoittui valtakunnalliselle vanhusten viikolle lokakuun alussa. Kampanjan vaikuttavuutta kuvastaa se, että noin 20% kaikista vanhusten viikon päivityksistä tuli tämän kampanjan kautta. Vaikka määrällisesti julkaisujen määrä on pieni ja somessa elävä nuoriso hihittelee kertomillemme luvuille, on se vanhustyön näkyvyyden kannalta erinomainen. Tämä oli pieni askel somekansalle, mutta suuri askel vanhustyölle. Aloittelijalla suunta voi siis olla vain ylöspäin!

Yhteistyökumppanin kommentit

”Halusimme haastaa vanhustyön toimijoita kertomaan arjestaan ja erilaisista hienoista jutuista, joita he tekevät yhdessä ikäihmisten kanssa. Elämänmakuista, positiivista ja iloa antavaa uutisointia ei synny, jos me emme itse ole nostamassa esiin alan hyviä asioita. Somehaaste herätti työyhteisöjä pohtimaan, mitä omasta työstä voisi kertoa somessa suuremmalle yleisölle myös jatkossa.”

Hanna Moilanen, viestinnän asiantuntija
Vetovoimainen kotihoito – Tehdään arki yhdessä -hanke
Hanna Moilasen kasvokuva

Fakta

Vetovoimainen vanhustyö –hanketta toteuttaa Savonia-ammattikorkeakoulu Oy ja Savon koulutuskuntayhtymä 1.1.2020 – 31.12.2021. Hankkeen kokonaisbudjetti on 1 129 766 euroa ja sen rahoittaa Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Euroopan sosiaalirahasto. Tavoitteena on parantaa mielikuvia vanhustyötä ja lisätä alan veto- ja pitovoimaa.

Tavoite 10 - Eriarvoisuuden vähentäminen

10.2

Edistää kaikkien sosiaalista osallistumista ja kannustaa siihen iästä, sukupuolesta, vammaisuudesta, rodusta, etnisyydestä, alkuperästä, uskonnosta tai taloudellisesta tai muusta asemasta riippumatta.


Uusimmat viikon vaikuttavimmat: