Työnhakusovellus vähentämään nuorisotyöttömyyttä

Jatkuvan oppimisen edistäminen

Savonia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto laajensivat opiskelijoidensa osallistumismahdollisuuksia työelämän organisaatioiden kehittämiseen aloittamalla Demola-yhteistyön. Demola-projektit ovat kahdeksan viikon ohjattuja innovaatioprosessesseja, joissa toimeksiantajan henkilöstö osallistuu yhdessä opiskelijaryhmän kanssa jonkin kiinnostavan strategisen ilmiön määrittämiseen ja haltuun ottamiseen. Kuopion kaupunki toteutti Demola-projektin keväällä 2019. Kaupungin mielenkiinnon kohteena oli pitkäaikaistyöttömyys ja sen torjunta, erityiseksi kohteeksi valittiin nuorisotyöttömyys. Kuopion kaupungin Työllisyyspalvelut sai Demolasta konkreettisia ja hyviä keinoja nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Työn tuloksena syntyivät sekä idea työnhakua auttavasta sovelluksesta, joka yhdistää työnantajia ja työntekijöitä matalalla kynnyksellä, sekä ammattikoululaisille suunnattu työelämätaitojen valmennuskonsepti.

Yhteistyökumppanin kommentit

”Demola osoitti, että eri taustoista tulevat ihmiset pystyvät rohkeaan ja avoimeen keskusteluun, oli koulutus tai elämänkokemus millainen tahansa. Demola-projektin jälkeen minulla on vain vahvistunut ajattelu siitä, että asioita pitäisi entistä enemmän kehittää epätyypillisillä kokoonpanoilla ja yhdistää rohkeasti eritaustaisia ihmisiä ideoimaan keskenään. Tämä on varmasti keskeinen asia, että innovaatioita alkaisi syntyä tässä maassa entistä enemmän.”

Projektipäällikkö Laura Kukkonen, Kuopion kaupungin työllisyyspalvelut
Projektipäällikkö Laura Kukkonen, Kuopion kaupungin työllisyyspalvelut. Kurkkii puun takaa talvisessa maisemassa.

Fakta

Kuopio on yksi dynaamisimmista kärkikaupungeista Suomessa asuntorakentamisen, vetovoimaisuuden, työpaikkojen ja väestönkasvun osalta. Kuopiossa on lähes 120 000 asukasta ja kaupungin vaikutusalueella elää jopa miljoona ihmistä. Kaupunkialueella on yli 5 400 yritystä, joissa on noin 50 000 työpaikkaa. Vientiyrityksiä Pohjois-Savossa on yli 200. Kuopiossa yhdistyvät hyvä liiketoimintaympäristö, monipuolinen koulutus- ja tutkimusosaaminen sekä kulttuuripalvelut ja luonnonläheinen asuminen.

Tavoite 8 - Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

8.5

Saavuttaa vuoteen 2030 mennessä täysi ja tuottava työllisyys, mukaan lukien nuorille.


Uusimmat viikon vaikuttavimmat: