Päättyneet projektit ja hankkeet

#savoniaAMK

Hankkeen tiedot

NimiOutdoors Finland
Aloituspäivä1.1.2009
Lopetuspäivä31.3.2013
www-sivut-
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöHilkka Lassila
KuvausYlimaakunnallisen Outdoors Finland -hankkeen yhteisenä tavoitteena on aktiviteetteihin perustuvien matkailutuotteiden kehittäminen ja tuotteiden viennin merkittävä kasvattaminen. Pohjois-Savossa tehtävät toimenpiteet ja kehitettävät aktiviteetit keskittyvät hevosmatkailuun, vesistömatkailuun ja kalastukseen.

Hanke edistää matkailuelinkeinon kannattavuutta maaseutualueilla, lisää liikevaihdon kasvua erityisesti kansainvälisiltä markkinoilta sekä vahvistaa osaamista. Yrittäjäverkostojen toiminnan ja tuotteiden kehittämisen lisäksi hankkeessa mallinnetaan aktiviteettien tarjonta ja tuotteistaminen sähköisen e-kaupan tarpeisiin myös kansainvälisellä tasolla. Kohderyhmänä ja hyödynsaajana ovat Pohjois-Savossa jo olemassa olevat ja uudet syntyvät matkailun yritykset ja yritysverkostot, sekä ammattikorkeakoulun opetus- ja t&k-henkilöstö.
Kehittämistarve
Toimenpiteet
TuloksetTuloksena syntyvät Outdoors Finland -kehittämistyökalut ja -menetelmät, teemoihin perustuvat kehittämis- ja investointisuunnitelmat sekä kansainväliseen markkinointiin tarkoitettua sähköiseen kauppapaikkaan sopivia tuotteita ja markkinointimateriaalia.

Tulokset ja menetelmätiedon levitetään alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti yritysverkostojen, tuutoroinnin ja Matkailun teemaryhmän kautta.
Kumppanit
RahoittajaManner-Suomen ESR-ohjelma