Päättyneet projektit ja hankkeet

#savoniaAMK

Hankkeen tiedot

NimiHitsauksen laadunhallinta ja kiinnitintekniikka
Aloituspäivä1.1.2014
Lopetuspäivä31.3.2015
www-sivut-
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöEsa Jääskeläinen
KuvausProjektin tavoitteena on kehittää ja parantaa Pohjois-Savolaisen hitsaavan teollisuuden osaa-mista hitsauskiinnittimistä sekä kehittää kilpailukykyisiä toimintatapoja tehostamalla kiinnitin-suunnittelua ja valmistusta. Yksi haaste on löytää mahdollisimman kustannustehokkaita tapoja suunnitella ja valmistaa toimivia kiinnitinratkaisuja myös pienille tuotantomäärille. Tähän liittyen tavoitteena on myös parantaa suunnittelijoiden ja tuotannon tuntemusta hitsattavien rakenteiden valmistettavuudesta.
KehittämistarveKiinnitintekniikan kehittämisen tarve on noussut useissa yhteyjksissä esiin. Kun tuotanto on siirretty verkostoon, tuotesuunnittelu ei ehkä ole edes kiinnostunut kiinnitintekniikasta. Toisaalta kiinnittimien suunnittelu kuuluukin luontevasti osaksi tuotannon suunnittelua. Pk –yrityksillä ei kuitenkaan ole tähän tarvittavia resursseja ainakaan riittävässä määrin käytettävissään. Kiinnitinsuunnittelu on myös hankala ulkoistaa, sillä hyvän toimivan kiinnittimen suunnittelussa on olennaisen tärkeä ymmärtää tuotannon asettamat mahdollisuudet ja rajoitukset. Toisaalta hitsauskiinnittimiin ja niiden suunnitteluun liittyvää kirjallisuutta on saatavilla erittäin vähän. Alan julkaisuissa käsitellään toisinaan myös kiinnittimiä, mutta yleensä jonkun muun asian yhteydessä. Yksi viimeisimmistä ellei peräti viimeinen alaan liittyvä suomen kielinen julkaisu on vuodelta 1987 MET:n tekninen tiedotus, Hitsauskiinnittimien suunnittelu.
ToimenpiteetProjekti koostuu kirjallisuusselvityksistä, erilaisista virtuaalimaailmassa tehtävistä tutkimuksista ja testauksista sekä laboratoriokokeista. Projektin vaiheita ovat: Tiedonhankinta, yritysten tarpeiden tarkempi selvittäminen, yrityskohteiden testit ja tutkimukset sekä tiedottaminen ja insinöörikoulutuksen kehittäminen.
TuloksetProjektin tuloksia ovat:
- kumppaniyritysten ja savonian tieto-taidon lisääntyminen kiinnitintekniikasta
- eri tyyppiset julkaisut, kuten lehtiartikkelit
- tekniikan opetuksen kehittyminen insinöörikoulutuksessa
KumppanitKohderyhmänä on Pohjois-Savon teknologiateollisuus, erityisesti PK-yritykset. Projektin tulokset palvelevat yrityksiä, joilla on asiakkaille toimitettava fyysinen tuote tai järjestelmä, jonka valmistukseen liittyy olennaisena osana hitsaus ja tarve sen tehostamiseen.
RahoittajaESR 2007-2013