Päättyneet projektit ja hankkeet

#savoniaAMK

Hankkeen tiedot

NimiMetsäteollisuuden jätevesien energiatehokas esikäsittely
Aloituspäivä1.7.2015
Lopetuspäivä31.12.2017
www-sivuthttp://metvi.savonia.fi/
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöMaarit Janhunen
KuvausTämän projektin tavoitteena on tehostaa sellu- ja paperitehtaitten jätevesien käsittelyprosessia siten, että jäteveden sisältämää orgaanista kuormitusta saataisiin vähennettyä entistä kustannustehokkaammin ja samalla parantaen prosessin energiahyötysuhdetta merkittävästi. Jätevesiprosessin toimintaa tehostetaan kehittämällä prosessiin tulevan veden esikäsittelyä soveltaen siihen anaerobista jätevesiprosessia orgaanisen kuormituksen vähentämiseen. Samanaikaisesti laitteistolla saadaan tuotettua lisäksi biometaania jäteveden sisältämien orgaanisten yhdisteitten hajotessa anaerobisissa olosuhteissa mikrobiologisesti. Orgaanisen kuormituksen leikkaaminen tällä teknologialla vähentää lähtökohtaisesti jätevesiprosessista muodostuvan lietteen syntymääriä vähentäen samalla myös lietteen jälkikäsittelyn tarvetta. Lisäksi esikäsittely vähentää merkittävästi varsinaisen jäteveden puhdistamon prosessien kemikaali- ja energiakulutusta. Näillä tekijöillä on mahdollista saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä jätevesien ja lietteiden käsittelyyn, sekä parantaa huomattavasti prosessin energiahyötysuhdetta.
KehittämistarveMetvi-hankkeessa kehitetään energiatehokasta jätevesien käsittelykonseptia metsäteollisuuden jätevesien esikäsittelyyn UASB-teknologiaa soveltaen. UASB-teknologialla tarkoitetaan vaiheistettua täytekappalekolonni reaktoria. Lisäksi hankkeessa luodaan edellytyksiä parantaa metsäteollisuuden jätevesien käsittelyn kustannustehokkuutta sekä luodaan edellytyksiä vähentää jätevesiprosessista muodostuvien lietteitten syntymääriä sekä kemikaalien kulutusta.
?
Projektissa kehitettävällä jätevesien esikäsittelykonseptilla on mahdollista saavuttaa merkittäviä etuja nykyprosesseihin nähden sekä prosessien energiatehokkuuden että käyttökustannusten näkökulmasta. Lisäksi teknologia mahdollistaa jäteveden sisältämien orgaanisten yhdisteitten osittaisen hyödyntämisen bioenergiaksi, jolla on positiivinen ympäristövaikutus jätevesien ja lietteiden käsittelyn hiilidioksidipäästöihin CO2-päästöjen vähentyessä ja korvautuessa osittain biokaasun tuotannolla.

Projektin toimenpiteillä luodaan lisäksi edellytyksiä uuden liiketoiminnan (laitevalmistus, energiatehokkuus, asiantuntijaliiketoiminta) syntymiselle energia- ja ympäristöteknologian aloille.
Toimenpiteet
TuloksetLaboratoriokokeiden tuloksena saadaan mitoitus- ja ajoparametrit pilot-koeajoja varten. Pilotoinneista saadaan tarkennettu tieto käsiteltävien jätevesijakeitten koostumuksesta sekä mahdollisista pitoisuusvaihteluista ja inhiboivista ominaisuuksista mikrobiologian näkökulmasta. Koeajoista tehdään kannattavuuslaskelmat, jolloin lopputuloksena saadaan kustannus-hyötyanalyysi UASB-esikäsittelyn vaikutuksista jätevedenkäsittelyn kokonaiskustannuksiin ja hyötyihin.



KumppanitSavonia on hankkeen päätoteuttaja, lisäksi hankkeessa on mukana osarahoittajina Stora Enso Oyj Varkaudesta, Savon Sellu Oy Kuopion Sorsasalosta, Ekokem Oyj Oulusta ja Aquaflow Oyj Savonlinnasta. Kohderyhminä toimivat kaikki Suomen metsäteollisuus tehtaat ja teknologian toimittajat.
RahoittajaEAKR Flat Rate 2014-2020