Päättyneet projektit ja hankkeet

#savoniaAMK

Hankkeen tiedot

NimiKeNa - kehitystä naudantuotantoon
Aloituspäivä1.12.2011
Lopetuspäivä31.12.2014
www-sivut-
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöRisto Kauppinen
KuvausTämän hankkeen tavoitteena on parantaa suomalaisen naudanlihantuotannon kannattavuutta ja tehostaa lihanautatilojen sekä lihanjalostusteollisuuden kilpailukykyä. Hankkeella pyritään luomaan edellytyksiä suomalaisen naudanlihantuotannon säilymiselle ja kasvulle sekä tuottajien motivaation säilymiselle.

Tavoitteeseen pyritään:
- parantamalla rehuntuotannon kustannustehokkuutta ja sitä kautta lihanautatilojen kannattavuutta
- kehittämällä uusia tuotantomalleja ja –ratkaisuja sekä rehun- että eläintuotantoon
- lisäämällä suunnitelmallisuutta eläinaineksen hankinnassa ja uudistamisessa
- kehittämällä tutkittuun tietoon pohjautuvia tilatason laskentamalleja, joiden pohjalta naudanlihantuottaja voi optimoida rehuntuotantoketjua ja eläinten ruokintastrategiaa vallitsevan markkinatilanteen mukaan
- tiedottamalla ja viemällä käytäntöön hankkeen aikana syntyneitä kustannustehokkaita toimintamalleja
KehittämistarveVaikka Suomi on yleisesti ottaen maataloustuotteiden kohdalla korkeiden tuotantokustannusten maa, naudanlihantuotannolla on hyvät edellytykset säilyä merkittävänä tuotannonalana Pohjois-Suomessa. Naudanlihantuotanto nauttii pohjoisilla maatalousalueilla suhteellisesta edusta. Naudanlihantuotanto kytkeytyy myös laajemmin maaseudun ympäristöohjelmiin ja peltoviljelyyn. Pohjoisten alueiden peltoviljely edellyttää vahvaa kotoisten rehujen kysyntää ja riittävän voimaperäistä karkearehuntuotantoon perustuvaa kotieläintaloutta. Maataloustuotteiden kaupan vapautuminen edellyttää kuitenkin myös suomalaiselta naudanlihantuotannolta yhä suurempaa kustannustehokkuutta ja yhä tarkempaa tuotannontekijäin käytön optimointia.
ToimenpiteetHankkeessa on 5 kehitysosioita, jotka tähtäävät naudanlihantuotannon kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen ja edistävät hankkeen tavoitteiden saavuttamista.

Osiot:
1. Kokoviljasäilörehun täysimääräinen hyödyntäminen
2. Nurmen kalkitussuositusten tarkentaminen
3. Emolehmätilojen hiehonkasvatuksen mallinnus
4. Nurmen kaliumlannoituksen tarkentaminen
5. Ruokinnan taloudellisuuden optimointi eri tuotantotilanteissa
6. Hallinnointi, tiedotus, raportointi ja opintomatka
Tulokset.
KumppanitKehitystä naudanlihantuotantoon -hankkeen vastuullisena toteuttajana ja hallinnoijana toimii MTT/Kotieläintuotannon tutkimus (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Siikajoen toimipiste. MTT toteuttaa hankkeen yhteishankeperiaatteen mukaisesti yhdessä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Hanketta toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa.

Hankkeen kohderyhmiä ja suoria edunsaajia ovat kaikki hankealueen naudanlihantuottajat. Lisäksi hankkeesta hyötyvät myös maidontuotanto- ja kasvinviljelytilat. Toisena kohderyhmänä ovat lihan- ja maidontuotantotilojen kanssa työskentelevät neuvojat ja suunnittelijat eri organisaatioissa. Tiivis yhteistyö ja informoiminen hankkeen aikana hyödyttävät välillisesti tuottajia, kun neuvojat pystyvät paremmin tukemaan tiloja muutosprosessin hallinnassa. Hankkeen edunsaajiin kuuluvat myös elintarviketeollisuuden toimijat, teurastamot ja meijerit, sekä maatalousoppilaitokset.
RahoittajaMaaseuturahasto - Elinkeinojen kehittämishanke