Hankkeen tiedot

Euroopan sosiaalirahaston, vipuvoimaa EU:lta, sekä ELY-keskuksen logot.
NimiJoinBioerko: Itä-Suomen kansainvälisen biotalousosaamisen kehittäminen työelämälähtöisen jatkuvan oppimisen keinoin
Aloituspäivä1.8.2020
Lopetuspäivä31.12.2022
www-sivut-
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöKasperi Vuorikari
KuvausHankkeen aikana mm. otetaan käyttöön biotalouden erikoistumiskoulutuksen uusi opetussuunnitelma, kerätään siitä palautetta ja suunnitellaan ja pilotoidaan pienempiä opetuskokonaisuuksia, jotta opintoja voidaan paremmin räätälöidä ja jotta valmius täsmäkoulutusten tarjoamiseen korkeakoulujen yhteistyönä paranee. Lisäksi hankkeessa kehitetään toimintamalli mentoriverkoston ja haastepankin rakentamiseksi sekä selvitetään edellytykset ja reunaehdot toiminnan jatkumiselle. Tähän liittyen järjestetään esim. hackaton/projektibuusteri- tai round table -tilaisuuksia ideoiden sparraamiseksi ja kehittämiseksi ja kehitetään sitouttamis- ja palkitsemismalli mm. mentoroinnin osalta. Kansainvälisen vaikuttavuuden rakentaminen tapahtuu pääasiassa koulutusvientikokeiluiden avulla ja erilaisia yhteistyömuotoja pilotoidaan yhdessä tai useammassa kohteessa (Etelä-Amerikka, Eurooppa, Aasia, Afrikka, Pohjoismaat). Biotalouden erikoistumiskoulutus kytkeytyy läheisesti yritysten kanssa tehtävään TKI-työhön ja ekosysteemien aluekehittämisen vahvuuksiin Itä-Suomessa. Pohjois-Savossa strategiatyössä on Biotalous valittu yhdeksi kahdeksasta TKI-kehittämisympäristöstä, joihin nyt kohdennetaan resursseja. Vastaavasti Pohjois-Karjalassa varsinkin metsäbiotalous on vahva osaamiskeskittymä. Osaltaan tämä koulutus vahvistaa alueellisten ja kansallisten biotalousalan klusterien muodostumista ja vahvistumista, mikä edesauttaa kytkeytymistä mm. EU:n Horizon hankkeisiin.
KehittämistarveHankkeen tavoitteena on parantaa kasvavalla biotalousalalla jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa sekä kehittää koulutuksen työelämälähtöisyyttä sekä pedagogisesti että substanssin osalta. Keskeisimpinä tavoitteina ovat: Biotalouden erikoistumiskoulutuksen ja siitä johdannaisten jatkuvan koulutuksen muotojen kehittäminen alueen työelämän tarpeisiin; Biotalouden kehittäjäverkoston (Bioneerit) luominen ja fasilitointi ja sen kytkeminen olemassa oleviin klustereihin sekä biotalouden koulutukseen sekä; koulutuksen ja yritysyhteistyön kansainvälisyyden kasvattaminen biotalouden ja jatkuvan oppimisen koulutusvientikokeiluiden kautta.
ToimenpiteetHankkeen tavoitteena on parantaa kasvavalla biotalousalalla jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa sekä kehittää koulutuksen työelämälähtöisyyttä sekä pedagogisesti että substanssin osalta. Keskeisimpinä tavoitteina ovat:
1. Biotalouden erikoistumiskoulutuksen ja siitä johdannaisten jatkuvan koulutuksen muotojen kehittäminen alueen työelämän tarpeisiin,
2. Biotalouden kehittäjäverkoston (Bioneerit) luominen, fasilitointi sekä kytkeminen olemassa oleviin klustereihin sekä biotalouden koulutukseen,
3. Koulutuksen ja yritysyhteistyön kansainvälisyyden kasvattaminen biotalouden ja jatkuvan oppimisen koulutusvientikokeiluiden kautta.

Hankkeessa uutuusarvona korkeakoulujen yhteinen biotalouden koulutuksen kehittäminen laajenee ja koulutustarjonnan laatu ja osuvuus paranevat. Hankkeessa biotalouden erikoistumiskoulutukseen liittyen kehitettyä korkeakoulujen yhteistä jatkuvaan oppimiseen kytkeytyvää koulutusta edistetään kasvavalla biotalousalalla. Hankkeen myötä lisätään avointa kanssakäymistä korkeakoulujen ja elinkeinoelämän välille ja rakennetaan yhteistyöverkosto alueelle tärkeällä substanssialalla biotaloudessa. Erikoistumiskoulutus ja siitä johdettavat avoimen korkeakoulutarjonnan kurssit mahdollistavat ajantasaisen tutkimustiedon välittymisen yrityksille biotalousalalla ja siten vahvistaa yrityksien kilpailukykyä ja liiketoiminnan mahdollisuuksia. Hankkeessa rakennettavan koulutuksen kansainvälisyyden myötä sekä yritykset että opiskelijat hyötyvät ja saavat osaamisen kasvattamiselle lisäarvoa.

Hankkeessa saavutetaan lisäarvoa useilla tavoilla:
- Osaamista siirtyy suoraan yrityksille koulutettavan henkilöstön koulutuksen kautta tai uutena työvoimana.
- Yritykset saavat ratkaisuja ja tukea ajankohtaisiin kehittämisaihioihinsa.
- Korkeakoulujen henkilöstö tuntee hankkeen toimenpiteiden seurauksena paremmin alueiden elinkeinoelämän tarpeet ja elinkeinoelämä tuntee paremmin alueen korkeakoulujen biotalousasiantuntemuksen ja kansainväliset kontaktit
- Työelämälähtöisen koulutuksen myötä korkeakouluopettajien osaaminen karttuu ja tätä kautta työelämäläheisyys siirtyy myös perusopetukseen sekä jatkokoulutukseen(tohtorikoulutus, YAMK-tutkinnot).
TuloksetHankkeen tuloksena UEF:n, Karelian ja Savonian yhdessä toteuttama Biotalouden erikoistumiskoulutus kehittyy ja vastaa yhä paremmin työelämän tarpeisiin. Myös itäsuomalaisen biotalouden korkeakoulu- ja yritysyhteistyön brändi kehittyy ja kattaa jatkuvan oppimisen tarjontaa erikoistumiskoulutusta laajemmin. Mentorointi, jota on käytetty pedagogisena työkaluna biotalouden erikoistumiskoulutuksessa, laajenee alueen biotalousverkostoa vahvistavaksi toimintamalliksi ja toimii mm. korkeakoulujen ja yritysten välisenä tiedonsiirtotapana. Lisäksi koulutusvientikokeiluiden pohjalta löydetään biotalouden koulutusvientituotteista houkuttelevimmat sekä laaditaan toimintamalli palautteen keräämiseksi ja koulutusviennin kehittämiseksi.
Kumppanit
RahoittajaESR FR 40% 2021-27 palkkojen yksikkökust.malli