Hankkeen tiedot

Euroopan sosiaalirahaston, vipuvoimaa EU:lta, sekä ELY-keskuksen logot.
NimiTekniikan osaajia Itä-Suomeen (UpTech Pohjois-Savo)
Aloituspäivä1.7.2020
Lopetuspäivä30.6.2023
www-sivuthttps://uptech-ita-suomi.fi/
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöAnssi Suhonen
KuvausHankkeen tavoitteena tekniikan alan houkuttelevuuden lisääminen ja korkeasti koulutetun työvoiman saaminen Pohjois-Savon alueelle. Tavoitteena on myös suunnitella ja pilotoida jatkuvaan oppimiseen soveltuvia tekniikan korkeakoulutusmoduuleja sekä suunnitella alueellinen oppimispolku tekniikan ylempään korkeakoulututkintoon alemman korkeakoulututkinnon tutkinnon suorittaneille. Lisäksi hankkeen tavoite on osallistua Fitech-yhteistyössä DI-muuntokoulutuksen suunnitteluun ja valmisteluun.
KehittämistarveTeknologiateollisuuden yritykset vastaavat yli puolesta Suomen viennistä ja ovat kansallisesti tärkeä toimija. Alan menestykseen vaikuttaa tärkeänä tekijänä työvoiman saatavuus ja osaaminen, sillä globaalissa kilpailussa menestyvät yritykset joilla on omasta takaa tai kumppaniverkostossaan riittävän korkeatasoista teknologiaosaamista, jonka avulla yritysten TKI-toiminta parantaa niiden tuotteiden kilpailukykyä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön raporteissa ovat esille nousseet tavoitteet ja tahtotilat luoda modulaarisia tutkintoja, yksilöllisten ja joustavien opintopolkujen mahdollisuudet ja aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitysten mukaan myös jatkuva oppiminen läpi työuran on vahvasti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tehtävä.

Tekniikan korkeakoulutuksen heikko vetovoima on kansallinen ongelma. Myös Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa on havaittu tekniikan koulutuksen vetovoiman heikkous kaikilla koulutustasoilla, mikä osaltaan ennakoi työvoimapulaa alueen teknologiateollisuuden yrityksiin. Tilastoista ilmenee tekniikan heikon vetovoiman lisäksi alueen vähäinen houkuttelevuus valmistuneiden kannalta.

Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa on vahva kone- ja metalliteollisuus. Näissä maakunnissa ei ole yliopistoa, jossa painotus on tekniikassa, joten alueelle ei valmistu diplomi-insinöörejä. Alueella on selvitetty alueen yrityksissä diplomi-insinöörikoulutuksen ja muun tekniikan alan täydennyskoulutuksen tarpeita. Selvitysten perusteella nousi yhteisinä osaamisen kehittämisen alueina esille teknologiateollisuuden teemoja, joiden pohjalta voidaan suunnitella koulutusmoduuleja jatkuvaan oppimiseen sekä joustavia opintopolkuja DI-tutkintoon. Lisäksi tekniikan yliopistotasoiseen koulutukseen on koostettu Suomessa uusia toteutusmuotoja ja foorumeja kuten Fitech-verkosto.

UpTech-hanke tukee alueen yritysten keinoja parantaa kilpailukykyä ja pysyä kansallisen ja globaalin toiminnan vauhdissa mukana. Hankesuunnittelua on tehty paljolti ylimaakunnallisena yhteistyönä, sillä teema, tarpeet ja haasteet ovat hyvin samanlaisia sekä Pohjois-Karjalassa että Pohjois-Savossa. Suunnittelun taustalla ovat em. valtakunnallisesti tärkeiksi nostetut teemat osaamisen lisäämisestä ja jatkuvasta oppimisesta.
ToimenpiteetHanke on jaettu kolmeen toimintokokonaisuuteen, jotka toimivat ohjaavina teemoina hankkeen toteuttamisessa:
1. Teknologia-alan ja alueen vetovoimaisuus
2. Osaamisen lisääminen
3. Uudet pedagogiset ratkaisut

Hankkeen toimenpiteet on jaettu viiteen työpakettiin:
TP1: Tekniikan koulutuksen ja alueen vetovoimaisuus
TP2: Jatkuvan oppimisen koulutusmoduulit
TP3: Joustavat DI-opintopolut
TP4: DI-muuntokoulutus FITech-yhteistyössä
TP5: Hankkeen hallinnointi
TuloksetHankkeen tuloksena tekniikan kiinnostavuus lisääntyy alueen nuorten opintovalinnoissa, tekniikan ylemmän korkeakoulutason opintoja suorittaneiden määrän lisääntyy alueella, mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen ylemmän korkeakoulutason moduulien avulla paranevat, saadaan joustavia ja pilotoituja DI-oppimispolkumalleja sekä tuetaan alueella DI-koulutusta FITech-yliopistoverkostoyhteistyössä.
Kumppanit
RahoittajaESR Flat Rate 2014-2020