Hankkeen tiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön logo.
NimiMoniTori - monipaikkaisen opiskelun tuki
Aloituspäivä1.1.2022
Lopetuspäivä31.5.2023
www-sivut-
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöPetra Roininen
KuvausHankkeen tavoitteena on
1. Selvittää ja kartoittaa oppimisvajeesta aiheutuneita oppimisen tuen palvelutarpeita. Hyödyntää erillisrahoitetun Suotuisa-hankkeen ja rinnakkaishankkeiden tuloksia ja asiantuntijatietoa.
2. Tavoittaa koronapandemian aikana opintonsa keskeyttäneet ja saada heistä ainakin osa kiinnittymään opintoihin
uudelleen.
3 .Tuottaa ratkaisuja, toimintamalleja ja palvelukokonaisuuksia MoniTori-toimintaan ekosysteemiajattelua hyödyntäen.
4. Rakentaa ja ottaa käyttöön tiedottamisen väylä ja sisällöt Savoniassa käyttöön otettavaan mobiilisovellukseen.
5. Tarjota ja räätälöidä MoniTorin kautta erilaisia oppimisen tuen palveluja, joiden avulla opiskelija kuroo kiinni
oppimisvajetta, saa apua oppimisen ongelmiin, kiinnittyy opiskelijayhteisöön tai saa tukea opintojensa jatkamiseen.
6. Selvittää tarjottujen palvelujen vaikuttavuutta ja integroida MoniTori-toiminta soveltuvin osin pysyvästi Savonian
ohjauksen kokonaisuuteen.
7. Julkaista tuloksia verkostoissa.
KehittämistarveKoronan myötä opiskelu ja siihen liittyvä yhteisöllisyys ovat pysyvästi monipaikkaistuneet. Päiväkoulutukset lähestyvät monimuotototeutusten käytäntöjä ja menettelyjä. Tämä tarkoittaa, että opiskelun, ohjauksen ja oppimisen tuen tulee olla aiempaa enemmän verkossa. Korona-aikana myös opintonsa keskeyttäneiden suhteellinen määrä on kasvanut. Opiskelijat, heidän opintojensa sujuva eteneminen ja opintoihin uudelleenkiinnittyminen edellyttävät joustavia aikaan ja paikkaan sitomattomia ohjaus- ja tukipalveluita.

Hankkeessa luodaan monipaikkaisesti opiskeleville ja digisukupolvelle sopiva käyttäjälähtöinen palvelukonsepti, joka
kokoaa ja tekee näkyväksi oppimisen tuen palvelut. Konsepti sisältää oppimisvajeeseen vastaavaa MoniTori-toimintaa ja
tekee aiempaa paremmin näkyväksi monipaikkaisen oppimisen tuen palveluja. MoniTori kokoaa tietoa opiskelun
pullonkauloista ja kipupisteistä ja tuottaa kohdennettuja ratkaisuja. Palveluista tiedottamisessa käytetään 24/7-
mobiilipalvelua.
ToimenpiteetHanke linkittyy Savonian strategian Great Place to Learn -toteutusohjelmaan, jossa tavoitteena on vahvistaa
opiskelijatyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Hankkeen toteuttavat Savonian eri tulosyksiköt. Hanke jatkaa erillisrahoitetussa Suotuisa-hankkeessa tehtyä työtä.
Hankkeella on projektiryhmä, joka koordinoi kehittämistoimintaa ja huolehtii viestinnästä sekä toiminnan arvioinnista ja raportoinnista. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti. Siihen kuuluvat edustajat Savonian eri tulosyksiköistä sekä opiskelijakunta SAVOTTAn edustaja(t) kutsuttuna.
Vaihe 1.
-Käydään läpi Savonian eri tulosyksiköiden (tutkintokoulutus fi/en, kansainvälisyys, jatkuva oppiminen/yamk,
korkeakoulupalvelut) näkemykset ja mittaritiedot opintojen edistymisestä ja oppimisvajeista. Paikannetaan ongelmakohtia
-Tutustutaan erillisrahoitettujen rinnakkaishankkeiden hyviin käytänteisiin ja tuloksiin. Hyödynnetään tuloksia
vertaisoppimisen ja yhteiskehittämisen kautta.
-Kontaktoidaan koronapandemian aikana opintonsa keskeyttäneet ja selvitetään mahdollisuudet saada heidät kiinnittymään opintoihin uudelleen.
Vaihe 2.
-Luodaan sisällöt MoniTori-toimintaan. Esimerkkisisältöjä: opiskelutaitojen edistäminen, rästitenttipajat,
opinnäytetyöprosessin tukeminen, verkkotapahtumat, vertaistuen hyödyntäminen. Hyödynnetään jo olemassa olevia
palveluita ja verkostoja.
-Rakennetaan mobiilisovellukseen oppimisen tuen palveluista tiedottamisen sisällöt. Aletaan hyödyntää sovellusta
MoniTori-palveluista tiedottamisessa. Hanke osallistuu mobiilisovelluksen (fi/en) hankintaan ja käyttöönottoon (8 000 euroa).
Vaihe 3.
-Otetaan käyttöön MoniTori-palvelukonsepti ja tiedottaminen mobiilisti. Kootaan käyttäjäkokemuksia ja palautetta.
Vaihe 4.
-Hankkeen arviointi. Tulosten julkaisu ja jakaminen. Palvelukonseptin integrointi soveltuvin osin Savonian
opiskelijaohjauksen kokonaisuuteen.
Tulokset1. Tietoa opiskelijoiden oppimisvajeista ja monipaikkaisen opiskelun pullonkauloista
2. Menettelyjä, joilla voidaan tukea monipaikkaisen opiskelun sujuvuutta ja auttaa opintoihin uudelleenkiinnittymisessä
3. Apua ja tukea opiskelijoille tarveperustaisesti
4. MoniTori-toimintamalli, opiskeluhyvinvoinnin tukemisen ekosysteemi
5. Mobiilisovellukseen räätälöity MoniTori-palvelujen tiedotuskanava
6. Julkaisuja, webinaareja
KumppanitOpiskelijakunta SAVOTTA on mukana hankkeen projektiryhmässä.
RahoittajaOpetus ja kulttuuriministeriö