Sosiaali- ja terveysjärjestöiltä odotetaan yhä vahvempaa näyttöä toiminnan vaikutuksista. Vaikka tietoa tuotetaan paljon, sen hyödyntäminen vaikuttavuuden osoittamisessa on haastavaa. Mistä tämä johtuu – ja miten järjestöjen tuottamasta laadullisesta vaikutustiedosta otetaan askeleita kohti mitattua vaikutustietoa?

Sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvat vaikuttavuusvaateet

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rooli hyvinvoinnin edistäjinä on merkittävä, mutta samalla niiden toimintaan kohdistuu kasvavia odotuksia vaikuttavuuden osoittamisesta (STEA 2018). Vaikutuksella tarkoitetaan havaittavaa muutosta, kun taas vaikuttavuus viittaa siihen, missä määrin muutos voidaan liittää juuri kyseiseen toimintaan (Pitkänen, Torkki, Tolkki, Valtakari & Lekselä 2020, Valtiovarainministeriö 2024). Vaikuttavuudella tarkoitetaan niitä muutoksia, mitä toiminnalla saadaan aikaan esimerkiksi ihmisten hyvinvoinnissa, toimintakyvyssä tai elämänlaadussa (Sillanpää, Kork, Laihonen & Linna 2023).

Käytännössä vaikuttavuuden osoittaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Vaikuttavuus syntyy usein pitkällä aikavälillä ja monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Tämän vuoksi järjestöissä joudutaan usein tyytymään vaikutusten – eli havaittavien muutosten – kuvaamiseen varsinaisen vaikuttavuuden sijaan (Pitkänen ym. 2020).

Tämä artikkeli perustuu Savonia-ammattikorkeakoulussa vuonna 2026 valmistuneeseen Laura Tetrin YAMK-opinnäytetyöhön, jossa tarkasteltiin suomalaisia sosiaali- ja terveysjärjestöjä koskevia julkaisuja vaikuttavuuden näkökulmasta (Tetri 2026).

Vaikuttavuustietoa on – mutta se on laadullista

Kirjallisuuskatsauksen (Tetri 2026) keskeinen tulos osoittaa, että vaikuttavuuden osoittaminen on sangen haastavaa. Vaikuttavuustietoa tuotetaan runsaasti, mutta se ei kerry systemaattiseksi tietopohjaksi, koska tieto kuvataan pääasiassa laadullisena ilman intervention alussa ja lopussa tehtyä muutosta kuvaavaa mittausta. (Tetri 2026).

Suurin osa sosiaali- ja terveysjärjestöjulkaisuista vuosina 2020–2025 kuvasi toimintaa laadullisin menetelmin, kuten haastattelujen avulla kerätyin tiedoin. Ne tuottavat arvokasta tietoa sosiaali- ja terveyspalveluiden interventiosta kuvaten asiakkaiden kokemuksia ja toiminnan merkitystä, mutta osoittavat vain vähissä määrin, mikä toiminnassa todella aiheuttaa muutoksen. Sosiaalialalla yleensäkin vaikutusmuutoksen osoittaminen on sagen vaikeaa, koska interventioiden aikana asiakkaan arjessa on paljon erilaisia muuttujia. (Tetri 2026).

Vaikuttavuuden käsitettä julkaisuissa ei useinkaan määritellä. Tämä viittaa siihen, ettei vaikuttavuuden osoittaminen ole ollut julkaisujen keskeinen tavoite, tai että siihen liittyvä osaaminen on vielä kehittymässä. (Tetri 2026). Kun käsitteen sisältö vaihtelee tai jää epäselväksi, myös tutkimustulosten vertailu ja hyödyntäminen vaikeutuvat. Tämä ilmiö on tunnistettu myös laajemmin sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimuksessa (Sillanpää ym. 2023).

Tutkimus ja käytäntö kulkevat eri tahtiin

Yksi kirjallisuuskatsauksen keskeinen havainto on ero tutkimuksen ja käytännön toiminnan välillä. Tutkimuksessa korostuvat systemaattisuus, mittaaminen ja tutkimusasetelmat, joiden avulla voidaan arvioida muutoksen syy–seuraussuhteita (Aaltio& Kannasoja 2024). Käytännön järjestötyössä taas painottuvat toiminnan kehittäminen, asiakastyö ja kokemustiedon tuottaminen. (Tetri 2026).

Kirjallisuuskatsauksen aineiston julkaisuissa vaikuttavuutta tarkastellaan useimmiten siitä näkökulmasta, mitä toiminnassa tapahtui ja miten se koettiin – ei niinkään siitä, mikä muuttui ja miksi. Tällöin tieto jää kuvailevalle tasolle, eikä mahdollista vaikuttavuuden osoittamista. (Tetri 2026).

Mittaaminen on ensimmäinen askel – mutta sitä käytetään vielä vähän

Vaikuttavuuden osoittaminen edellyttää systemaattista mittaamista (Sillanpää 2023, Pitkänen 2020). Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi alku-, seuranta- ja loppumittauksia, joiden avulla voidaan tarkastella intervention aikaan saamaa muutosta.

Kirjallisuuskatsauksen perusteella sosiaali- ja terveysjärjestöt käyttävät mittareita verrattain vähän, ja niiden käyttö on hajanaista (Tetri 2026). Vaikka erilaisia mittareita on olemassa, niitä ei hyödynnetä systemaattisesti, mikä heikentää tiedon vertailtavuutta ja kumuloitumista (Pitkänen ym. 2020).

Mittaamisen haasteet liittyvät myös rakenteisiin. Järjestöjen toiminta on usein hankemuotoista ja rahoitus lyhytjänteistä, mikä vaikeuttaa pitkäaikaista seurantaa ja tiedon keräämistä (Ranta ym. 2020).

Vaikuttavuus syntyy arjessa – ei pelkästään mittareissa

Vaikuttavuus ei synny mittaamalla, vaan toiminnassa. Mittaaminen tekee vaikuttavuuden näkyväksi, mutta ei itsessään tuota sitä. Esimerkiksi muutos voidaan kuvata yksinkertaisimmillaan alku- ja loppumittauksella, jossa tarkastellaan asiakkaan hyvinvoinnin muutosta.

Vaikuttavuus rakentuu arjen työssä, jossa asiakkaat, ammattilaiset ja toimintaympäristö kietoutuvat yhteen. Siksi vaikuttavuuden arvioinnissa tarvitaan sekä määrällistä että laadullista tietoa – ja ennen kaikkea niiden yhdistämistä (Laihonen, ym. 2024). Liiallinen keskittyminen mittareihin voi jopa kaventaa ymmärrystä, jos se ohjaa tarkastelua pois toiminnan merkityksellisistä, mutta vaikeammin mitattavista ulottuvuuksista.

Askeleet kohti systemaattisempaa vaikuttavuutta

Tetri (2026) hahmottelee sosiaali- ja terveysjärjestöjen vaikuttavuuden todentamisen kehittämistä. Keskeiset keinot ovat vaikutustiedon tuotannon tapojen kehittäminen ja kansallinen koordinaatio.

Ensimmäinen askel on muuttaa nykyisiä vaikutustiedon tuotannon tapoja. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vaikutuksia mitataan systemaattisemmin osana arjen toimintaa muutosmittaria hyödyntäen. Pienetkin muutokset, kuten yhtenäiset mittauskäytännöt, voivat parantaa tiedon laatua merkittävästi. Systemaattinen mittaustieto toimii parhaimmillaan myös pohjana kumulatiivisen tiedon tuotannolle ja sitä kautta sosiaali- ja terveysjärjestötyön vaikuttavuustutkimukselle.

Toinen askel liittyy rakenteisiin. Vaikuttavuustiedon kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä rahoitusta, yhteisiä viitekehyksiä ja kansallista koordinaatiota. Ilman näitä tiedon kumuloituminen jää yksittäisten toimijoiden varaan. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen resurssit vaikuttavuusosaamisen ja sen kartuttamisen suhteen vaihtelevat, mutta vaikuttavuustiedon tuottaminen on toimijakentälle välttämätöntä. Tärkeää olisi selkeyttää eri toimijatasojen roolia vaikuttavuustiedon tuottamisessa (kuva 1).

Järjestöjen tehtävänä on tuottaa systemaattista vaikutustietoa, kun taas rahoittajien ja julkisen ohjauksen tehtävänä on mahdollistaa tiedon hyödyntäminen, vertailu ja kumuloituminen (Valtiovarainministeriö 2024, 34). Nämä toimenpiteet tekevät mahdolliseksi myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen vaikuttavuuden tutkimuksellisen arvioinnin.

Lopuksi

Sosiaali- ja terveysjärjestöissä tuotetaan paljon tietoa toiminnan vaikutuksista. Vaikuttavuuden osoittaminen vaatii yhtenäistä näkemystä siitä, mitä vaikuttavuus on. Vaikuttavan toiminnan perusteleminen edellyttääkin tiedon kuvaamisen tapojen tarkastelua ja systematisointia.

Keskeinen kysymys on: miten rakennetaan yhteinen ja hyödynnettävä tietopohja sosiaali- ja terveysjärjestöjen vaikuttavuustiedon kerryttämiseksi? Jos pystymme yhdistämään arjen työn, systemaattisen mittaamisen ja yhteiset rakenteet, järjestöjen vaikuttavuus voidaan tehdä näkyväksi tavalla, joka tukee sekä toiminnan kehittämistä että sen yhteiskunnallisen merkityksen tunnistamista.

Vaikuttavuus ei synny mittaamisesta – mutta ilman mittaamista sitä ei voida osoittaa.

Laura Tetrin YAMK-opinnäytetyö on luettavissa www.theseus-fi-sivustolla: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2026052114780

---

Kirjoittajat

Laura Tetri, Varhaisen tuen asiantuntija, sosionomi YAMK-tutkinto-opiskelija, Savonia-ammattikorkeakoulu

Pirjo Turunen, sosiaalialan yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulu

Pirjo Pehkonen, lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu

---

Lähteet

Aaltio, E.M. & Kannasoja, S. 2024. Katsaus lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön vaikuttavuustutkimukseen Suomessa. Teoksessa Kiili, J. ym. (toim.) Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus, 229–245. Viitattu 12.2.2026.

Laihonen, H., Kork, A., Lunkka, N., Sinervo, L., Sillanpää, V., Kokko, P. & Hyvärinen, J. 2024. Vaikuttavuuden johtamisen mekanismit. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 61(1). https://doi.org/10.23990/sa.126151. Viitattu 22.2.2026.

Pitkänen, L., Torkki, P., Tolkki, H., Valtakari, M. & Leskelä, R. 2020. Reittiopas vaikuttavuuteen. Valtioneuvoston julkaisu. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/ec39b72b-e5a4-4e1b-8855-39f0c27b8e4a. Viitattu 21.2.2026.

Ranta, T., Laasonen, V., Lähteenmäki-Smith, K., Manu, S., Haavisto, I. & Rissanen, A. 2020. Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Sosiaali- ja terveysministeriö. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/c6203ffe-c2bb-48bb-8974-d34ab59008d0. Viitattu 19.4.2026.

Sillanpää, V., Kork, A., Laihonen, H. & Linna, P. 2023. Kolme lähestymistapaa sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuuden mittaamiseen. Teoksessa Sosiaali- ja terveysalan innovaatioekosysteemit. Tampere: Tampere University Press.

STEA 2018. STEA-rahoitteisen toiminnan arviointi ja palautteen keruu. https://kansalaisareena.fi/wp-content/uploads/2018/11/STEA-Lahti.pdf. Viitattu 7.4.2026.

Tetri, L. 2026. Vaikutukset ja vaikuttavuus sosiaali- ja terveysjärjestöjen julkaisuissa Suomessa 2020–2025: kartoittava kirjallisuuskatsaus. YAMK-opinnäytetyö. Savonia-ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/920630.

Valtiovarainministeriö 2024. Valtionavustustoiminnan tietojohtaminen ja vaikuttavuus. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi. Viitattu 19.4.2026.