Artikkeli liittyy kliinisen asiantuntijan palliatiivisen hoidon YAMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen tehtyyn opinnäytetyöhön. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää kirjallisuuskatsauksen avulla kotiympäristön merkitystä palliatiivisessa ja saattohoidossa. Aineisto koostui kattavista kansallisista ja kansainvälisistä vertaisarvioiduista tutkimusartikkeleista.

Kotona toteutettu palliatiivinen ja saattohoito

Tulevaisuudessa palliatiivista- ja saattohoitoa tullaan toteuttamaan moniammatillisesti, monikulttuurisesti ja monitahoisesti muuttuvissa palvelujärjestelmissä. Suomessa ihmisellä on oikeus kuolla kotonaan, ja tämä oikeus on kirjattu saattohoitoa koskeviin suosituksiin. Monissa paikoissa palliatiivinen- ja kotisaattohoito on järjestetty kotisairaalatoiminnan tai kotisairaanhoidon kautta. Usein kotisaattohoito edellyttää myös läheisen läsnäoloa, ellei potilasta hoideta hoivakodissa.

Kotisairaalatoiminnan vakiinnuttua koti voi olla tulevaisuudessa yhä useamman parantumattomasti sairaan toive omaksi hoitoympäristökseen iästä riippumatta. Tämä edellyttää osaamisen kehittämistä tulevaisuuden osaamisvaatimusten mukaisesti, jotta voidaan turvata potilaan tarpeiden ja toiveiden mukainen palliatiivinen hoito ja läheisten tuki oikea-aikaisesti potilaan kielellisistä ja kulttuurisista tarpeista sekä asuinpaikasta riippumatta.

Varsinkin monet iäkkäät potilaat toivovat viettävänsä elämänsä viimeiset hetket kotona, sillä tuttu ja turvallinen ympäristö läheisten seurassa lisää turvallisuuden tunnetta ja vähentää kuoleman pelkoa (Cotton ym. 2024; Hemberg & Bergdahl 2020; Kochems ym. 2025).

Sairaanhoitajien rooli ja eettinen herkkyys

Kirjallisuuskatsauksen tutkimustulokset osoittavat, että kotiympäristön merkitys palliatiivisessa ja saattohoidossa on monitahoinen ja siihen vaikuttavat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät. Sairaanhoitajien rooli korostuu tilanteissa, joissa lääketieteellinen osaaminen ei ole helposti saatavilla. Heidän tehtävänään on paitsi vastata potilaan hoitotarpeisiin, myös tukea omaisia ja koordinoida moniammatillista yhteistyötä (Kesonen ym. 2024; Midlöv & Lindberg 2020).

Sairaanhoitajien eettinen herkkyys on keskeistä haavoittuvuuden tunnistamisessa ja ihmisarvon säilyttämisessä sekä yksilöllisessä ja arvokkaassa kohtaamisessa. Eettisen herkkyyden avulla sairaanhoitajat voivat ymmärtää potilaan tilaa, tarpeita ja toiveita sekä sovittaa hoitoa niiden mukaisesti. Tällöin syntyy yhteisluomisen prosessi, jossa yhdistyvät sairaanhoitajien ammattitaito ja aito läsnäolo. Koti on potilaan oma reviiri, joten hoitajien tulee toimia hienotunteisesti ja eettisesti kestävästi. Palliatiivinen hoito kotona edellyttää yhteisluomista myös omaisten kanssa, mikä tarkoittaa heidän kuuntelemistaan ja toiveiden kunnioittamista (Hemberg & Bergdahl 2020).

Kulttuurinen ymmärrys palliatiivisessa hoidossa

Kulttuurinen ymmärrys on olennainen osa laadukasta ja eettisesti kestävää palliatiivista ja saattohoitoa. Potilaiden arvot, uskomukset, kieli ja taustat vaikuttavat siihen, miten he kokevat hoidon, määrittävät toiveitaan ja suhtautuvat kuolemaan. Kulttuurisen kompetenssin vahvistaminen edistää ihmisarvoista, potilaslähtöistä ja yhdenvertaista hoitoa (Tohmola ym. 2023). Kulttuurinen herkkyys ilmenee potilaan yksilöllisten toiveiden kunnioittamisena ja kyvykkyytenä toimia eettisesti monimutkaisissa tilanteissa. Kulttuuri ei ole vain potilaan taustatekijä, vaan olennainen osa hänen identiteettiään ja käsitystään kärsimyksestä ja hyvästä kuolemasta (Mian & Rejnö 2024). Tämän vuoksi hoitohenkilökunnan tulee omata kulttuurista lukutaitoa, itsearviointikykyä ja taitoa kohdata potilaat ja heidän läheisensä empaattisesti ja avoimesti.

Kotiympäristön haasteet ja hoitohenkilöstön merkitys

Tutkimustuloksissa merkittävä havainto oli, ettei kotiympäristö itsessään riitä takaamaan hyvää saattohoitokokemusta. Keskeistä on se, että potilas kohdataan ainutlaatuisena yksilönä. Hoitohenkilöstön ammatillinen osaaminen, empaattinen läsnäolo ja vuorovaikutustaidot muodostavat laadukkaan hoidon perustan. Vaikka koti tarjoaa rauhaa ja läheisyyttä, nämä tekijät eivät korvaa inhimillistä kohtaamista, joka on ratkaiseva hyvän kuoleman kokemuksessa niin potilaalle kuin omaisille.

Ensihoidon rooli ja koulutustarpeet

Ensihoidon rooli saattohoitoprosessissa nousi tärkeäksi erityisesti kriittisissä tilanteissa, joita tapahtuu potilaan kotona. Ensihoitajien valmiudet palliatiivisen hoidon toteuttamiseen ovat keskeisiä oikea-aikaisen ja potilaslähtöisen tuen mahdollistamiseksi. Koulutusta palliatiivisista periaatteista, kivunlievityksestä, oireiden hallinnasta ja potilaan toiveiden huomioimisesta tulee lisätä. Ensihoidon integroiminen osaksi palliatiivista hoitopolkua edellyttää selkeitä toimintamalleja ja rakenteellista tukea. Myös lisätutkimusta tarvitaan ensihoidon kustannustehokkuudesta, oireiden hallinnasta sekä potilaiden ja omaisten kokemuksista.

Kotipalliatiivisen hoidon kehittäminen

Kotipalliatiivisen hoidon kehittyminen edellyttää riittävästi koulutettua henkilöstöä, joka kykenee tunnistamaan paitsi fyysiset, myös psykososiaaliset ja eksistentiaaliset tarpeet (Forsius ym. 2022). Tällä hetkellä osaamisvajeet kohdistuvat erityisesti henkiseen, hengelliseen ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin liittyvään tunnistamiseen ja tukemiseen. Keskeinen osa kotipalliatiivista hoitoa on omaishoitajien panos. He muodostavat merkittävän osan kotihoidon arjesta, mutta heidän tukemisensa on usein riittämätöntä. Tulevaisuuden hoitomallien on tunnistettava omaishoitajien merkitys paitsi hoidon toteuttajina, myös kumppaneina digitaalisten palveluiden käytössä (Mojtahedi & Shen 2023).

Johtopäätökset

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kotiympäristö tukee yksilöllistä ja laadukasta palliatiivista hoitoa silloin, kun sen tueksi on tarjolla riittävät resurssit, osaaminen ja moniammatillinen yhteistyö. Ensihoidon roolia tulisi vahvistaa osana kokonaisvaltaista palliatiivista palvelujärjestelmää, jotta potilaat ja omaiset saavat oikea-aikaista, turvallista ja toiveiden mukaista hoitoa myös äkillisissä tilanteissa.

Kirjoittajat:

Tornberg Jonna, sairaanhoitaja YAMK, kliininen asiantuntija, palliatiivinen hoito tutkinto-ohjelma, Savonia-ammattikorkeakoulu

Wanjiku-Holopainen Penina, sairaanhoitaja YAMK, kliininen asiantuntija, palliatiivinen hoito tutkinto-ohjelma, Savonia-ammattikorkeakoulu

Hynynen Marja-Anneli, TtM, lehtori Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Anttonen, S. & Mäki-Petäjä-Leinonen, A. 2022. Hyvä saattohoito kotona käytännöt ja haasteet. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Cotton, A., Eriksson, M., Hiltunen, L. & Sallinen, M. 2024. Older adults’ preferences for end-of-life care at home: A qualitative study. Journal of Palliative Care. 40(1), 15–23.

Forsius, M., Hammar, T. & Alastalo, H. 2022. Palliatiivisen hoidon osaaminen ja kehittäminen Suomessa. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Hemberg, J. & Bergdahl, E. 2020. Ethical competence in palliative home care. Nursing Ethics. 27(6), 1400–1411.

Kesonen, J., Salminen, L. & Haavisto, E. 2024. Moniammatillinen etiikka ja eettinen herkkyys saattohoidossa: sairaanhoitajien näkökulma. Palliatiivisen hoidon tutkimusraportti, 12(1), 33–45.

Kochems, T., Lindqvist, O., Saarinen, H. & Mäkelä, A. 2025. Kotisaattohoidon haasteet ja mahdollisuudet Suomessa. Turku: Itä-Suomen yliopisto. Hoitotieteen laitos.

Mian, S. & Rejnö, Å. 2024. Cultural sensitivity in end-of-life care: Nurses’ experiences and ethical reflections. International Journal of Palliative Nursing. 30(1), 22–30.

Midlöv, P. & Lindberg, M. 2020. Collaboration in palliative home care: Perspectives of relatives. Scandinavian Journal of Caring Sciences. 34(1), 87–95.

Mojtahedi, Z. & Shen, M.J. 2023. Expanding palliative care access through telehealth: A rural health perspective. Journal of Pain and Symptom Management. 65(2), 356–364.

Tohmola, A., Salminen, L., Kaunonen, M. & Leino-Kilpi, H. 2023. Vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa: potilaiden ja hoitajien näkökulmia. Hoitotiede. 35(1), 25–37.