Tämä artikkeli pohjautuu Kuntoutus kehitysvammaisen lapsen toimintakyvyn ja osallistumisen mahdollistajana -tutkimuksen kehittämisehdotuksiin (Kuva 1.). Kehittämisehdotuksia kommentoi terveystieteiden tohtori Johanna Kaitsalmi, joka tutki väitöskirjassaan lasten vaikuttamismahdollisuuksia lasten kuntoutushoitotyön vuorovaikutustilanteissa. Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2025 haluamme nostaa esiin lapsen oikeutta tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä saada yksilöllistä tukea aikuisilta.

Miten varmistamme, että lapsen kuntoutus ei jää irralliseksi osaksi elämää, vaan tukee aidosti arjen sujuvuutta ja lapsen hyvinvointia? Kuntoutus kehitysvammaisen lapsen toimintakyvyn ja osallistumisen mahdollistajana -tutkimuksessamme nostimme esiin suosituksia toimenpiteistä, jotka korostavat lapsen ja perheen osallisuutta, arjen merkityksellisyyttä sekä yhteistoiminnan voimaa (Kippola-Pääkkönen ym. 2024). Kuntoutus ei ole vain sarja tapaamisia tai suunnitelmia – se on osa lapsen elämää, arkea ja kasvua. Kun kuntoutus toteutetaan yhteistyössä lapsen, vanhempien ja ammattilaisten kesken, se voi aidosti tukea lapsen osallistumista ja hyvinvointia.

Olisi tärkeää, että kuntoutuksen tavoitteet kytkeytyisivät lapsen osallistumisen ja hyvinvoinnin tukemisen lisäksi myös siihen, että aikuiset tukisivat lapsen omannäköistä elämää, joka perustuu Lapsen oikeuksien sopimuksen 23. artiklaan. Aikuiset voivat auttaa lasta elämään omannäköistä elämää vain, jos oppivat tarkastelemaan asioita kyseisen lapsen näkökulmasta.

Kuuntelemisesta kohti yhteistä suunnittelua

Kuntoutuksen suunnittelussa lapsen ja vanhempien ääni on keskeinen. Heidän toiveensa, kokemuksensa ja arjen tarpeensa muodostavat perustan, jolle kuntoutuksen tavoitteet ja keinot rakennetaan. Kuntoutussuunnitelmaan tulisi kirjata selkeästi lapsen ja läheisten roolit – ei vain muodollisesti, vaan aidosti osallisuutta tukien. Tämä vahvistaa sitoutumista ja luo pohjan yhteiselle ymmärrykselle.

Varhaiskasvatuksen ja opetuksen ammattilaisilla on arvokasta tietoa lapsen arjesta – heidän tietonsa ja näkemyksensä ovat korvaamattomia kuntoutuksen suunnittelussa. Kun kuntoutuksen tavoitteet sidotaan konkreettisesti arjen toimintoihin, ne muuttuvat eläväksi osaksi lapsen päivittäistä elämää. Tämä vaatii yhteistä kieltä ja ymmärrystä eri toimijoiden välillä.

Kuntoutuksessa on tärkeää lähteä liikkeelle siitä, mikä on lapselle tärkeää ja mitä hän haluaa tehdä – esimerkiksi leikkiä kavereiden kanssa, olla mukana koulupäivässä tai harrastaa mieluisaa lajia. Näiden toiveiden pohjalta voidaan yhdessä asettaa tarkemmat tavoitteet ja miettiä keinot, joilla ympäristöä muokataan niin, että osallistuminen onnistuu.

Se, mikä on lapselle tärkeää, on tosiaan kuntoutuksen ydinkysymys. Lapsi on kuntoutuksensa ja oman elämänsä päähenkilö, ja hän on ainoa, joka tietää, miltä elämä hänen näkökulmastaan näyttää. Lapsen näkökulman pitäisi ohjata toimintaamme – ei välttämättä niin, että teemme kaiken juuri, kuten lapsi haluaa, vaan että aidosti pohdimme asioita hänen näkökulmastaan ja annamme sen vaikuttaa toimintaamme ja vuorovaikutukseemme. Lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten olisi tarpeellista tunnistaa omaa ja työyhteisönsä toimintaa ohjaavat ajatusmallit, sillä esimerkiksi lapsikäsitys vaikuttaa toimintatapoihimme lasten kanssa.

Kuntoutus osaksi lapsen elämää

Kuntoutustoiminnan vaikutuksia tulee arvioida arjen näkökulmasta: miten ne tukevat lapsen osallistumista, leikkiä, oppimista ja vuorovaikutusta? Terapeutin rooli ei ole vain edistää lapsen toimintakykyä ja toiminnallisia taitoja, vaan myös luoda edellytyksiä osallistumiselle ja mahdollistaa toimimista arjessa. Kun terapia toteutuu osana yhteisön toimintaa – päiväkodissa, koulussa, kotona – se tukee lapsen toimintakykyä aidosti.

Vanhemmille tämä tarkoittaa, että heidän kokemuksensa ja voimavaransa ovat keskiössä. Terapian tulisi tukea myös perheen arkea ja ohjata konkreettisesti toimiviin käytäntöihin. Harrastusten ja vapaa-ajan tukeminen ei ole lisäosa, vaan olennainen osa kuntoutusta. Perheen arjen tukeminen ei ole pelkkä lapsen terapiaa täydentävä toimenpide, vaan keskeinen osa kuntoutusprosessia ja sen tuloksellisuutta.

Kuntoutuksen onnistuminen edellyttää, että eri toimijat – vanhemmat, terapeutit, opettajat ja muut mahdolliset ammattilaiset – toimivat yhdessä. Tämä vaatii säännöllistä vuorovaikutusta, yhteisiä tavoitteita ja arjen kohtaamisia. Terapeuttien osallistuminen varhaiskasvatuksen ja koulun arkeen on lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisen kannalta merkityksellistä. Tutkimusraportti nostaa esiin, että yhteistoiminnan onnistuminen vaatii johdon tukea, riittäviä resursseja ja yhteensopivuutta organisaation käytäntöjen kanssa. Ilman näitä yhteistoiminta jää helposti irralliseksi.

Kuntoutusta ei tehdä kuntoutusta varten, vaan elämää varten. Silti monet toimintatavat perustuvat pikemminkin kuntoutusjärjestelmän perinteisiin ja aikuisille sopiviin toimintatapoihin kuin lapsen tarpeisiin. Kuntoutuksen saaminen aidoksi osaksi lapsen arkea vaatii monin paikoin sekä rakenteiden että toimintakulttuurien muutoksia, joiden pitäisi rakentua lapsinäkökulmaiselle ajattelulle. Väitöstutkimuksessani tuotiin esiin moniulotteista ihmiskäsitystä, vammaisuuskäsitystä ja ammattilaisuuskäsitystä, joiden varaan rakennetut toimintatavat edistävät lapsen osallistumista (Kaitsalmi 2024). Pelkkien toimintatapojen muuttaminen ei riitä, jos niiden toteutusta ohjaa edelleen aikuis- ja ammattilaiskeskeinen ajattelu.

Yhteisen toimintakulttuurin luominen on kaikkien toimijoiden yhteinen vastuu

Yhteistoimintaa tukevan ilmapiirin luominen on kaikkien vastuulla. Organisaatioiden toimintakulttuurien tulee mahdollistaa käytännöt, jotka tukevat lapsen kuntoutumista arjessa. Kun terapeutit voivat osallistua varhaiskasvatuksen ja koulun arkeen, kuntoutuksen keinot siirtyvät aidosti osaksi lapsen päivittäistä elämää.

Yhteistoiminnan mahdollistuminen on myös yhteiskunnan vastuulla. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki muutokset perustuvat siihen, että joku yksittäinen ihminen herää ajattelemaan, puhumaan ja toimimaan toisin – ja saa sitten muutkin mukaansa. Johtajilla on vastuu järjestää työyhteisöilleen koulutusta, joka mahdollistaa tällaisten tapahtumakulkujen syntymisen.

Kuntoutuksen yhteiskehittäminen vaatii kehittäjäkumppanuutta kaikilta toimijoilta -niin isoilta kuin pieniltäkin

Kuntoutuksen kehittäminen ei ole vain rakenteiden uudistamista – se on ajattelutapojen ja yhteisen toimintakulttuurin muutosta. Kun lapsen ääni kuuluu, perhe on mukana ja ammattilaiset toimivat yhdessä, kuntoutus voi todella tukea lapsen kasvua, oppimista, hyvinvointia ja omannäköistä elämää.

Lapsen oikeuksien päivänä on hyvä muistaa, että nämä periaatteet eivät ole vain hyviä käytäntöjä – ne ovat lapsen oikeuksia. Yhteiskehittäminen on yksi tapa varmistaa, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja elää omannäköistä elämää, kuten Lapsen oikeuksien sopimus edellyttää.”

---

Kirjoittajat:

Anu Kinnunen, KT, yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulu

Anu Kippola-Pääkkönen, YTT, erityisasiantuntija, Lapin ammattikorkeakoulu

Annastiina Vesterinen, TtM, projektitutkija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Maarit Karhula, TtM, erikoistutkija, Kela

Johanna Kaitsalmi, TtT, kouluttaja, https://kohtaamistaito.net/

---

Lähteet:

Kaitsalmi, Johanna. 2024. Erityiseksi määritellyn lapsen vaikuttajuuden toteutumisen mahdollistava hoitotyö. Lasten kuntoutushoitotyön dialoginen malli. Turun yliopiston julkaisuja D 1779. Väitöskirja. https://kohtaamistaito.net/vaitoskirja/

Kippola-Pääkkönen, A., Vesterinen, A., Kinnunen, A., & Karhula, M. (2024). Kuntoutus kehitysvammaisen lapsen toimintakyvyn ja osallistumisen mahdollistajana (Tutkimuksia 166). Kela. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-284-201-5