Ikääntyneiden kuntoutuspalveluja kehitetään jatkuvasti asiakaslähtöisemmiksi, mutta asiakkaan kokemus omasta toimijuudestaan aktiivisena osallistujana omaa hoitoa ja palvelua koskevassa päätöksenteossa voi silti olla toisenlainen. Ikääntyneiden asiakasosallisuus voi jäädä näennäiseksi, jos toimintatavat rakentuvat organisaation eivätkä asiakkaan tarpeiden ympärille (Järnström 2011, 255–256). Vaikka palveluja on saatavilla, asiakkaan tukena toimii useita ammattilaisia ja kuntoutustoimenpiteitä käynnistetään, palvelupolku voi silti näyttäytyä asiakkaalle pirstaleisena, vaikeasti hahmotettavana ja osin asiakkaan omalle vastuulle jäävänä. Ristiriita osallisuutta korostavan puheen ja käytännön välillä voi ilmetä osallisuuspuheena ilman konkreettisia tekoja (Tamminen & Pirhonen 2021, 391–392). Tällöin asiakkaan oma ääni voi jäädä vähäiseksi. Kuulluksi tuleminen ja osallisuus päätöksenteossa eivät ole kuntoutuksessa toissijaisia tekijöitä, vaan keskeisiä edellytyksiä osallisuuden kokemuksen, aktiivisen toimijuuden ja kuntoutumiseen sitoutumisen vahvistumiselle (Makkonen, Turunen, Kariniemi-Örmälä & Haaranen 2025, 782–783).

Kuulluksi tuleminen vahvistaa toimijuutta

Asiakasosallisuus tarkoittaa kuntoutuksessa enemmän kuin mukanaoloa palveluprosessissa. Se tarkoittaa mahdollisuutta tulla kuulluksi, osallistua omaa kuntoutumista koskevaan päätöksentekoon ja rakentaa tavoitteita yhdessä ammattilaisten kanssa. Asiakaslähtöisessä kuntoutuksessa huomio kohdistuu siihen, mikä asiakkaalle itselleen on merkityksellistä arjessa – ei ainoastaan siihen, mitä palvelujärjestelmä pystyy tarjoamaan. Kun asiakas kokee tulevansa aidosti kuulluksi, vahvistuu samalla hänen toimijuutensa eli kokemus siitä, että hän voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa ja kuntoutumisensa suuntaan. Tämä puolestaan tukee sitoutumista ja voi parantaa kuntoutuksen vaikuttavuutta (Lehto-Niskala, Jolanki, Pulkki & Jylhä 2021, 53–56; Härkäpää, Kippola-Pääkkönen, Buchert, Järvikoski & Kallinen 2023, 59–66). Ilmiötä havainnollistaa 75-vuotiaan Tuomon palvelupolku. Liikkumisen heikentyessä ja alaselkäkivun vaikeuttaessa arkea hän hakeutuu terveysasemalle, käy fysioterapeutilla, saa ohjausta apuvälineisiin ja osallistuu toimintakykyä tukevaan ryhmään. Kuntoutus näyttää toimivalta, mutta herättää olennaisen kysymyksen: rakentuiko kuntoutus Tuomon omien tavoitteiden ympärille vai ohjasivatko sitä ensisijaisesti palvelujärjestelmän rakenteet?

Missä kohtaa asiakkaan ääni ohenee?

Tuomon palvelupolussa voidaan tunnistaa useita asiakasosallisuuden kapeikkoja. Ensimmäinen liittyy kohtaamiseen. Vaikka palvelu toteutuu rakenteellisesti tarkoituksenmukaisesti, asiakkaan elämäntilanne, arjen haasteet ja henkilökohtaiset toiveet voivat jäädä taka-alalle. Kuntoutus voi tällöin näyttäytyä asiakkaalle sarjana toimenpiteitä, joiden tarkoitus jää osin etäiseksi (Järnström 2011, 249–254).

Toinen kapeikko liittyy tavoitteiden asettamiseen. Kuntoutus rakentuu helposti ammattilaisten määrittämien vaiheiden ympärille, jolloin asiakkaalle aidosti merkitykselliset tavoitteet jäävät helposti sanoittamatta. Keskiössä tulisi olla ammattilaisen ja asiakkaan välinen vuorovaikutus, jonka avulla kuntoutuksen tarve tunnistetaan ja muodostetaan yhteinen ymmärrys kuntoutuksen tavoitteista ja kokonaissuunnitelmasta (Makkonen ym. 2025, 784). Osallisuutta Tuomon tilanteessa vahvistaisi kuntoutumistavoitteiden asettaminen ja niiden seurannasta sopiminen yhdessä. Tuomolle tärkeintä ei välttämättä ole toimintakyvyn kohentuminen, vaan esimerkiksi mahdollisuus käydä itsenäisesti kaupassa ja ulkoilla turvallisesti. Juuri näiden tavoitteiden tulisi olla kuntoutuksen ytimessä.

Kolmas keskeinen haaste liittyy vastuun jakautumiseen. Asiakaslähtöisyys voi huomaamatta muuttua vastuuttamiseksi, jolloin asiakkaalta odotetaan oma-aloitteisuutta tilanteissa, joissa toimintakyky tai digitaaliset valmiudet ovat jo heikentyneet. Palveluiden digitalisoituminen herättää huolta erityisesti ikääntyneiden ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien yksilöiden kohdalla (Weiste, Rydman & Kurki 2022, 301; Tamminen & Pirhonen 2021, 392), sillä palvelut eivät ole kaikille yhdenvertaisesti saavutettavia. Kehotukset varata aika itse, olla tarvittaessa yhteydessä tai seurata omaa tilannetta voivat näyttäytyä osallistamisena, mutta käytännössä ne saattavat jättää asiakkaan yksin palvelujärjestelmän kanssa. Asiakaslähtöisyys ei saa tarkoittaa vastuun siirtämistä asiakkaalle ilman riittävää tukea.

Pienillä muutoksilla kohti aidompaa osallisuutta

Asiakasosallisuutta voitaisiin vahvistaa jo pienillä mutta merkityksellisillä muutoksilla. Yksi ratkaisu on ottaa yhteinen tavoitekeskustelu, jossa sovitaan yhdessä lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteista sekä niiden seurannasta ja arvioinnista osana kuntoutusprosessia. Sen lähtökohtana tulisi olla yksinkertaiset mutta tärkeät kysymykset: mikä on asiakkaalle itselleen merkityksellistä arjessa? Mikä estää sitä nyt, ja millaisella tuella tavoitetta voitaisiin edistää? Kun tavoitteet rakennetaan yhdessä asiakkaan kanssa, kuntoutus muuttuu merkityksellisemmäksi ja omannäköiseksi. Tätä tukisivat nimetty yhteyshenkilö, sovittu seuranta sekä vaihtoehtoiset asiointitavat digitaalisten palvelujen rinnalla.

Kuntoutuksen vaikuttavuus ei synny vain oikeista palveluista tai oikea-aikaisista toimenpiteistä. Kuten Härkäpää ym. (2023, 58–66, 160–162) ovat todenneet, kuntoutumista tukee kokemus siitä, että ihminen tulee kuulluksi, hänen tavoitteensa otetaan vakavasti ja hän saa rakentaa kuntoutumistaan yhdessä ammattilaisten kanssa. Kun asiakkaan ääni vahvistuu, vahvistuu usein myös kuntoutumisen suunta. Lopulta kyse ei ole vain palveluiden järjestämisestä, vaan siitä, kokeeko ihminen olevansa aktiivinen toimija omassa elämässään vai pelkkä palvelujärjestelmän kohde.

---

Kirjoittajat

Inka Kinnunen, Kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen kehittäjä asiantuntija opiskelijat (YAMK), Savonia-ammattikorkeakoulu

Karoliina Kaipiainen-Ouaiche, Kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen kehittäjä asiantuntija opiskelijat (YAMK), Savonia-ammattikorkeakoulu

Heini Siirtola, Kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen kehittäjä asiantuntija opiskelijat (YAMK), Savonia-ammattikorkeakoulu

Malin Lönnberg, Kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen kehittäjä asiantuntija opiskelijat (YAMK), Savonia-ammattikorkeakoulu

Virpi Maijala, tuntiopettaja (sivutoiminen) Master school, Savonia-ammattikorkeakoulu

---

Lähteet

Härkäpää, K., Kippola-Pääkkönen, A., Buchert, U., Järvikoski, A. & Kallinen, M. 2020. Asiakkaiden ja terapeuttien äänellä: Kokemuksia ja arvioita Kelan vaativasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Helsinki: Kela. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/3edfdf5f-6deb-4afe-b78a-ec3515e5385f/content Viitattu 12.5.2026.

Järnström, S. 2011. “En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” – etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Väitöskirja. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Tampereen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8374-0 Viitattu 12.5.2026.

Lehto-Niskala, V., Jolanki, O., Pulkki, J. & Jylhä, M. 2021. Kuntoutus ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa asukkaiden ja hoitajien näkökulmasta. Yhteiskuntapolitiikka, 86(1), 50–59. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102164933 Viitattu 10.5.2026.

Makkonen, A., Turunen, H., Kariniemi-Örmälä, K. & Haaranen, A. 2025. Perusterveydenhuollon asiakkaiden näkemyksiäsosiaali- ja terveyspalveluiden monialaisen yhteistyön ja asiakaslähtöisyyden kehittämisestä. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, 62, 781–798. https://doi.org/10.23990/sa.148039 Viitattu 12.5.2026.

Tamminen, O. Pirhonen, J. 2021. Puheita ja tekoja – osallisuuden haasteet vanhuudessa. Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti, 58: 384–395. https://journal.fi/sla/article/view/95177/66274. Viitattu 14.5.2026.

Weiste, E., Rydman, V. & Kurki, A-L. 2022. Osallisuutta vai eriarvoisuutta? Sote-toimijoiden käsityksiä asiakasosallisuudesta digitalisoituvissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Finnish Journal of eHealth and eWelfare. Työterveyslaitos, Helsinki. https://doi.org/10.23996/fjhw.112893 Viitattu 12.5.26.