Nelihenkinen perhe istuu hymyillen ulkokalusteilla, ja taustalla liehuu suuri Suomen lippu. Taivas on pilvinen, ja kaukaisuudessa näkyy joitakin rakennuksia ja puita.

Savonia-artikkeli: Albanialaisesta kaksoiskansalaiseksi ja ylpeäksi suomalaiseksi – matkani Kosovasta Savoniaan

This work is licensed under CC BY-SA 4.0Creative Commons logoCreative Commons Attribution logoCreative Commons Share Alike logo

En koskaan unissani olisi kuvitellut itseäni Suomessa. Ja nyt en enää osaa kuvitella elämääni missään muualla. Miten elämä voi muuttua näin paljon vain kahdessatoista vuodessa? Miten paikka voi juurtua näin syvälle sydämeen?

Vastaus on yksinkertainen: se tapahtuu, kun ympärilläsi on hyviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka avaavat ovia, jotka hyväksyvät sinut, jotka pitävät kädestä kiinni, vaikka et itse tietäisi, mihin suuntaan mennä. Minulla oli onni työskennellä läheisesti Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa jo vuosia ennen kuin muutimme tänne. Siellä ymmärsin, että instituutiot rakentuvat tiilistä, mutta niiden todellinen arvo syntyy ihmisistä, jotka elävöittävät niitä. Nuo ihmiset olivat tukeni, valoni, ensimmäinen kotini Suomessa.

En koskaan uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä — kunnes Savonia vei sydämeni jo ensimmäisellä vierailulla. Tammikuu 2014 merkitsi suurinta käännekohtaa elämässäni. En ollut yksin tällä matkalla; perheeni kulki sen kanssani. He eivät koskaan lakanneet uskomasta minuun, vaikka kylmyys puri luihin ja pimeys koetteli kosovolaista kaukana kotoa.

Mutta kuinka paljon rakkautta löysimmekään Iisalmesta… auttavia käsiä, hymyjä, lämpöä, joka otti meidät vastaan — mikään ei voinut olla parempaa? Ihmiset eivät koskaan epäröineet hyväksyä meitä, ja me emme koskaan epäröineet antaa parastamme tullaksemme osaksi heidän yhteisöään.

Oliko se helppoa? Ei. Oli vaikeita päiviä, lukemattomia haasteita — osoitteettomuudesta virallisen suomalaisuuden vahvistamiseen. Mutta jokainen askel oli sen arvoinen.

Ja nyt, syyskuusta 2025 lähtien, voin syvästä sydämestäni ylpeänä sanoa olevani myös suomalainen. Suomalaisuus ei tee minusta vähemmän kosovalaista. Se ei tee minusta vähemmän albanialaista. Päinvastoin: se on lisännyt valoa, väriä ja uusia ulottuvuuksia elämääni.

Olen kauniisti yhdistänyt albanialaisen temperamenttini suomalaisen rauhallisuuden kanssa. Olen oppinut puhumaan vähemmän ja toimimaan enemmän, arvostamaan hiljaisuutta ja määrittelemään onnellisuuden uudelleen. Olen oppinut, että “besa”, luottamus ihmisten välillä, jonka varaan olen kasvanut —elämämme vahva pilari — voi kukoistaa myös pohjoisessa.

Tänä päivänä työskentelen tutkimuspäällikkönä ruokajärjestelmäalalla Savoniassa. Puhun ja kirjoitan suomea töissä joka päivä, mutta haluan kehittyä siinä ja tämän tekstin kirjoittamiseen sain apua tekoälyltä ja suomen opettaja -kollegaltani.

Tänään olen kaksinkertaisesti rikas: juuret pitävät minut maassa ja siivet kantavat eteenpäin. Ja siitä olen ikuisesti kiitollinen.

Juhlikaamme Suomen itsenäisyyspäivää huomenna yhdessä!

Nelihenkinen perhe istuu yhdessä ulkokalusteilla ja hymyilee kameralle. Heidän yläpuolellaan liehuu suuri Suomen lippu pilvistä taivasta vasten, ja taustalla näkyy kaupungin kattoja ja syksyisiä puita.

Kirjoittaja:

Ardita Hoxha-Jahja, tutkimuspäällikkö

Savonia-ammattikorkeakoulu