Kotiseuturakkaus on osa kulttuuria, asukkaiden identiteettiä ja lopulta myös selviytymistä. Jo1920-luvun nuoressa itsenäisessä Suomessa kotimaanmatkailua markkinoitiin keinona vahvistaa suomalaisten suhdetta omaan maahan. Myös Savoa osattiin mainostaa omaleimaisena ja kiehtovana maakuntana. Kirjailija Sirpa Kähkönen perusteli savolaisuuden osuutta henkisessä kriisinkestävyydessämme hyvin Puhetta kokonaisturvallisuudesta -luentosarjan kevään viimeisessä yleisötilaisuudessa toukokuussa.

Savolainen small talkin taito

Savolaisuutta kuvataan usein kiertelyn ja epäsuoran jutustelun, ”venkoilun”, kautta. On aivan totta, että savolaiselta ei kannata kysyä asioita liian suoraan. Kiertely ei ole kiusantekoa, vaan monelle savolaiselle suoruus voi tuntua ahdistavalta tai jopa loukkaavalta. Sen sijaan, kun savolaisen kanssa malttaa jutella, syntyy keskustelijoiden välille luottamus, jonka jälkeen savolainen tekee toisen puolesta melkein mitä vain. Savolainen kulttuuri rakentuu kohtaamisille, eräänlaiselle small talkin taidolle, joka erottaa meidät monista muista suomalaisista heimoista. Meitä savolaisia on siis osattava lähestyä oikealla tavalla.

Minna Canthin salongeissa rakennettiin luottamusta

Kähkönen nosti savolaisesta kulttuuriperinnöstä esiin Minna Canthin. Canthhan puolusti jo 1800-luvulla tyttöjen ja naisten oikeuksia sekä tasa-arvoa aikana, jolloin ajatukset niistä eivät suinkaan olleet itsestäänselvyyksiä. Canth oli kuitenkin paljon muutakin kuin vimmainen tasa-arvon puolustaja. Hänen salongissaan järjestettiin kutsuja, joissa istuttiin yhdessä, juotiin kahvia ja syötiin kakkua. Juuri tällaisissa arkisilta tuntuvissa kohtaamisissa on jotakin hyvin suomalaista ja henkisen kriisinkestävyyden kannalta olennaista. Kahvittelu luo yhteisöllisyyttä, kytkee ihmisiä toisiinsa ja rakentaa luottamusta. Canthin salongissa annettiin tilaa keskusteluille aiheista, jotka olivat uusia ja vaikeitakin, jopa ennenkuulumattomia. Tuo aika auttoi meitä luomaan kulttuuria, jossa voidaan olla eri mieltä ilman pelkoa siitä, että erimielisyys itsessään olisi vaarallista.

Taide ja kulttuuri korjaavat itseään jatkuvasti

Canthin perintö näkyy yhä siinä, miten ymmärrämme tieteen ja taiteen tehtävän esimerkiksi henkisen kriisinkestävyytemme vahvistamisessa. Jatkuvasti muuntautuvan ja uutta luovan kulttuurin avulla voimme nähdä, ettei maailma ole valmis, vaan sitä voidaan aina kehittää. Tämä onkin taiteen ja kulttuurin suurin voima. Näin ajattelee myös aatehistorioitsija ja akatemiatutkija Timo Miettinen, joka on kirjoittanut taiteen ja kulttuurin merkityksestä demokratian tukipilareina. Taide ja kulttuuri eivät ole sementoituja totuuksia, joita kuuluisi vain orjallisesti noudattaa, vaan ne korjaavat jatkuvasti itseään, avaavat uusia näkökulmia ja tuovat esiin vaihtoehtoisia tapoja ajatella. Ne vahvistavat henkistä kanttia, lisäävät kykyä sietää epävarmuutta ja tukevat siten myös yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Siksi niitä on Kähkösenkin mielestä syytä puolustaa.

Sananvapaus on myös sananvastuuta

Nykyhetkeen liittyy kuitenkin myös huolia, joita ei voi sivuuttaa. Algoritmien vaikutus etenkin nuoriin herättää huolta monissa. Kasvava vihamielinen suhtautuminen esimerkiksi naisiin ja tyttöihin voi pahimmillaan olla tuhoisaa. Algoritmit vahvistavat helposti ilmapiiriä, jossa kuka tahansa saa olla mitä tahansa mieltä ja sanoa mitä tahansa ilman vastuuta seurauksista. Siksi on tärkeää palauttaa mieleen vuonna 1948 syntynyt YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ja myöhemmin lasten oikeuksia koskevat sopimukset. Ne eivät ole vain historiallisia asiakirjoja, vaan yhä ajankohtaisia muistutuksia ihmisarvosta, vastuusta ja sivistyksestä. Kähkösen mielestä on hämmentävää, että näitä perusasioita joudutaan edelleen toistamaan. Toisaalta; ehkä juuri siksi niitä täytyykin toistaa. Suomessa pienten, heikommassa asemassa olevien ja helposti ohitettavien kuuleminen on ollut tärkeä osa yhteiskunnan moraalista perustaa, ei vähiten Minna Canthin perinnön vuoksi. Sivistyksen taso onkin aina näihin päiviin saakka pysynyt meillä poikkeuksellisen korkeana.

Meillä on sananvapaus, mutta sen rinnalla on aina muistettava myös sananvastuu. Suomen Journalistiliiton sivuilla muun muassa todetaan, että vaikka sananvapauteen kuuluu mielipiteiden ilmaiseminen, vastaanottaminen ja jakaminen ilman ennakollista puuttumista, ei se kuitenkaan oikeuta ketään loukkaamaan toisen ihmisarvoa, kunniaa tai yksityiselämää. Suomessa nämä periaatteet toimivat toistaiseksi hyvin. Ne ovat merkittävä osa yhteiskuntamme kriisinkestävyyttä ja levittävät ympärilleen kestävää ilmapiiriä, joka kuuluu meille kaikille.

Aiempien Puhetta kokonaisturvallisuudesta -yleisötilaisuuksien materiaaleja löytyy Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus -hankkeen verkkosivuilta: https://kokonaisturvallisuudenosaamiskeskus.fi/aineistoa/

Kuva: Adobe Stock

---

Kirjoittaja

Tarja Tapaninen, TKI-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu