Varhaiskasvatus elää jatkuvassa muutoksessa. Perheiden moninaistuminen on yksi viime vuosikymmenien merkittävimmistä varhaiskasvatuksen toimintaympäristöä muovaavista ilmiöistä ja varhaiskasvatuksen arjessa kohdataan monenlaisia perheitä, elämäntilanteita ja kulttuuritaustoja. Perinteisen ydinperhemallin rinnalle on muodostunut erilaisia perhemuotoja haastamaan niitä käytäntöjä ja käsitteitä, joita varhaiskasvatuksen ammattilaisilla käytössään on ollut. Samanaikaisesti varhaiskasvatuksessa on korostunut perhelähtöinen työote, jossa perhe nähdään aktiivisena toimijana sekä lapsensa asioiden parhaana asiantuntijana. Moninaisuus rikastuttaa varhaiskasvatusta, mutta asettaa myös uusia vaatimuksia perhelähtöisen työn tekemiselle.

Tässä artikkelissa tarkastellaan, millaisia merkityksiä perheiden moninaistumisella on varhaiskasvatuksen perhelähtöiselle työotteelle ja kuinka kasvatusyhteistyö, osallisuus ja kulttuurisensitiivisyys varhaiskasvatustyössä näyttäytyvät. Me kolme varhaiskasvatuksen opettajaa eri puolilta Suomea työskentelemme tämän moninaisen, muuttuvan asiakaskentän keskellä, ja joudumme kriittisesti tarkastelemaan omaa ammatillisuuttamme, vuorovaikutustamme perheiden kanssa sekä koko varhaiskasvatuksen kykyä vastata jatkuvaan muutokseen.

Moninaistuvat perheet

Perhekäsitteellä on eri ihmisille erilaisia merkityksiä, ja se muotoutuu yksilön elämänkulun myötä kasvun, ikääntymisen ja muuttuvien elämäntilanteiden seurauksena (Määttä & Rantala 2022, 97). Myös perheen yhteiskunnallinen määritelmä on muuttunut vuosien mittaan. Perinteinen miehen ja naisen välinen avioliitto on vain yksi perhemuoto, ja sen rinnalle on muodostunut useita erilaisia perhemalleja. Tilastokeskuksen (2025) määritelmän mukaan perheen voivat muodostaa niin avio- tai avoliitossa olevat kuin aiemmin parisuhteensa rekisteröineet henkilöt lapsineen tai ilman sekä yksi vanhempi lapsineen. Parisuhteensa rekisteröinneillä viitataan samaa sukupuolta olevien henkilöiden virallistamaan parisuhteeseen ennen avioliittolakiin vuonna 2017 tehtyä muutosta.

Perherakenteita on pitkään tarkasteltu klassisten teorioiden kautta. Patil ja Mishra (2025, 3–8) vertaavat muuttuvia perhemalleja koskevassa tutkimuksessaan klassisia ajattelumalleja uudempiin lähestymistapoihin. Klassisissa ajattelumalleissa yhteiskunnan keskeisenä vakauden tuojana nähdään ydinperhe, jonka katsotaan sosiaalistavan lapset ja antavan aikuisille emotionaalista vakautta. Näitä ajattelumalleja kritisoidaan, koska ne olettavat perheen olevan muuttumaton, eivätkä ne huomioi kulttuurin, etnisyyden tai luokan eroja. Uudemmissa teoreettisissa lähestymistavoissa perhettä ei nähdä staattisena yksikkönä vaan dynaamisena, monimuotoisena ja valtasuhteisiin sidoksissa olevana sosiaalisena ilmiönä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan avoliitot ovat korvanneet perinteiset avioliitot. Avioliitto ei ole enää pakollinen sosiaalinen normi vaan enemmän symbolinen valinta eikä perherakenne itsessään määrittele lasten tai aikuisten hyvinvointia. Suurempi painoarvo on perheen sisäisten suhteiden laadulla, emotionaalisella tuella sekä hoivalla.

Perheiden moninaistuminen haastaa sosiaali- ja oikeuspolitiikkaa huomioimaan erilaiset perhemuodot aiempaa tasa-arvoisemmin. Tutkimukset osoittavat, että institutionaalisissa käytännöissä elää edelleen oletuksia “tavanomaisesta” perheestä, mikä voi vaikuttaa siihen, miten erilaiset perheet kohdataan varhaiskasvatuksessa. Suomalaisen varhaiskasvatuksen kontekstissa asiaa on käsitelty tapaustutkimuksessa “‘Ordinary’ and ‘diverse’ families.” On havaittu, että niin sanottua ydinperhettä pidetään edelleen perheen kulttuurisena ihanteena, arvokkaampana ja hyväksyttävämpänä, vaikka perheiden monimuotoisuutta onkin viime aikoina korostettu. Tällaisen kulttuurisen ihanteen voi ajatella näkyvän myös instituutioiden käsityksissä. Vaikka Suomessa on pitkä historia perheiden tasa-arvon ja hyvinvoinnin edistämisessä, mutta normatiiviset perhekäsitykset ovat edelleen valloillaan. Usein suomalainen perhe- ja varhaiskasvatuspolitiikka kohdentuu herkemmin kantasuomalaisiin ja heteronormatiivisiin kahden vanhemman perheisiin. Usein myös äiti tunnistetaan ensisijaiseksi hoivaajaksi. (Eerola, Paananen & Repo 2021, 1–3.)

Perhemuotojen moninaistumista pidetään globaalina kehityssuuntana. Alentunut syntyvyys, naisten kasvava osuus työmarkkinoilla, vapaaehtoinen lapsettomuus sekä vanhemmaksi tulon lykkääminen myöhemmäksi ovat muokanneet perheitä maailmanlaajuisesti jo useamman vuosikymmenen. Lisäksi perheitä moninaistavia tekijöitä ovat esimerkiksi avioerot, uudelleen avioitumiset, uusperheet, yksinhuoltajuus, yhteishuoltajuus, ei-heteronormatiivisten perheiden määrän kasvu sekä globaali muuttoliikenne. (Eerola, Paananen & Repo 2021, 1–3.)

Vuosien 1990 ja 2017 välillä Suomessa maahanmuuttajataustaisen henkilöiden määrä kymmenkertaistui, mikä myös tarkoittaa maahanmuuttajavanhempien perheiden määrän kasvua. Demografinen muutos on ollut nopeaa ja suurimmissa kaupungeissa monikulttuurisuus on nykyään osa suomalaista yhteiskuntaa. Kuitenkin moninaiset perheet nähdään varhaiskasvatuksessa edelleen osin “toisina” ja tavanomaisesta poikkeavina, ja erityisesti seksuaalivähemmistöjen ja maahanmuuttajataustaisten perheiden on todettu haastavan vallitsevia, heteronormatiivisuuteen ja suomalaisuuteen perustuvia perhekäsityksiä. Vaikka tasa-arvon ajatus Suomessa onkin vahva osa yhteiskunnallisia arvoja ja moninaistumista pidetään pääosin myönteisenä kehityssuuntana, siihen liittyy myös jännitteitä, jotka voivat vaikeuttaa perheiden tarpeiden tunnistamista ja huomioimista. (Eerola ym. 2021, 5, 11–13.)

Perheen merkitys lapsen hyvinvoinnille

Perheiden moninaistuminen ei yksin kerro niiden merkityksestä lapsen hyvinvoinnille. Perhelähtöisyyttä voidaan tarkastella ekokulttuurisen teorian näkökulmasta, joka korostaa perheen arjen merkitystä lapsen kehityksen perustana. Teorian mukaan lapsen kasvuympäristö rakentuu arjen vuorovaikutustilanteissa, rutiineissa ja päivittäisissä toiminnoissa – ei erillisissä ja poikkeuksellisissa tilanteissa. Ekokulttuurisen näkökulman mukaan perhe ei ole ulkopuolisten määrittämä kohde tai passiivinen vastaanottaja, vaan aktiivinen toimija, joka valinnoillaan, arvoillaan ja toiminnallaan muokkaa elämäänsä ja siihen kietoutuvia tekijöitä. Siksi lapsen kasvuympäristöä ei voida irrottaa perheen arjesta, vaan tuki on aina suunniteltava perheen todellisten tilanteiden, voimavarojen ja elämänrytmin ehdoilla. Kun lapsi saa harjoitella taitojaan perheelle tutuissa rutiineissa, oppiminen on mielekkäämpää ja siirtyy luontevasti arkeen. Perheiden tukeminen on samalla lapsen kehityksen tukemista ja turvaamista. Arjen sujuessa perheen voimavarat kasvavat ja lapsen on mahdollista kasvaa kannattelevassa ympäristössä. Perhe on tilanteensa paras asiantuntija, kun taas työntekijä tuo prosessiin ammatillisen osaamisensa. Tällöin työskentely tapahtuu tasavertaisena kumppanuutena, jossa perheen kokemus ja ammattilaisen tieto täydentävät toisiaan. (Määttä 2001, 78–79; Männistö 1994, 4.)

Empiirinen tutkimus tukee näitä näkemyksiä. Saksalaisessa LIFE Child -pitkittäistutkimuksessa tutkittiin perherakenteen ja sosioekonomisen aseman vaikutusta lasten mielenterveyteen ja elämänlaatuun. Tutkimuksen mukaan yhden vanhemman perheen lapset voivat heikoiten. Heillä tavattiin sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita ja heidän elämänlaatunsa oli kaikilla mitattavilla osa-alueilla alhaisin. Uusperheiden lapsilla tavattiin eniten käyttäytymisoireita ja heillä havaittiin olevan huonompi suhde vanhempiin sekä heikko kotiin liittyvä elämänlaatu. Osa tutkimuksessa havaituista eroista selittyi sosioekonomisella asemalla, sillä yhden vanhemman perheillä ja uusperheillä oli keskimäärin matalampi sosioekonominen asema kuin perinteisiksi luokitelluilla perheillä. Kun sosioekonomisen aseman vaikutus vakioitiin, osa perherakenteeseen liitetyistä yhteyksistä heikkeni tai katosi, mutta osa säilyi edelleen. Tämä viittaa siihen, että perherakenteella voi olla yhteys tarkasteltuihin ilmiöihin, mutta sosioekonominen asema toimii samanaikaisesti merkittävänä selittävänä tekijänä. (Parache, Vogel, Meigen, Kiess & Poulain 2023, 2377–2386.) Perheiden moninaistuminen ei kuitenkaan yksin vaikuta lapsen hyvinvointiin, vaan keskeistä on tarkastella myös perheen sisäisiä suhteita sekä arjen toimintaa. Tämä luo perustaa perhelähtöiselle työotteelle myös varhaiskasvatuksessa.

Varhainen tuki syntyy kohtaamisesta – perhelähtöisyys moninaisessa varhaiskasvatuksessa

Perhelähtöisyys on keskeinen osa varhaiskasvatuksen pedagogista perustaa, ja sen tarkoituksena on tunnistaa perheen merkitys lapsen kasvun ja kehityksen ensisijaisena ympäristönä. Varhaiskasvatuksessa perhelähtöisyys näkyy ennen kaikkea siinä, että huoltajilla on todelliset mahdollisuudet osallistua lapsensa arjen pedagogisiin ratkaisuihin, tuen suunnitteluun ja arviointiin. Huoltajien näkemyksiä kuunnellaan ja arvostetaan, sillä he ovat lapsensa ensisijaisia asiantuntijoita ja tuntevat lapsensa tarpeet, vahvuudet ja toiveet parhaiten. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tehtävänä on nähdä perhe kokonaisuutena, joka vaikuttaa lapsen kasvuun ja oppimiseen, sekä toimia yhteistyössä huoltajien kanssa lapsen edun ja kasvun parhaaksi. (Rantala & Uotinen 2022, 125–136.) Perhekeskeisyyden kannalta tärkeitä arvoja ovat perheiden ja perheenjäsenten kunnioittava kohtaaminen, tiedon jakaminen perheille päätösten teon tueksi, perheenjäsenten vahvuuksien tunnistaminen ja huomioiminen, perheenjäsenten aktiivinen osallisuus sekä tuen ja resurssien tarjoaminen perheille tärkeisiin asioihin. (Dunst & Espe-Sherwindt 2016, 37.)

Perhekeskeiset käytännöt sisältävät sekä vuorovaikutusta edistäviä että perheenjäseniä osallistavia käytäntöjä. Laajempi perhekeskeisten käytänteiden käytön on nähty olevan yhteydessä parempaan vanhempien, lasten ja perheiden hyvinvointiin. (Dunst & Espe-Sherwindt 2016, 38, 44.) Varhaiskasvatuslaki määrittelee perheiden kanssa tehtävän yhteistyön periaatteet ja asettaa sen lähtökohdiksi lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä huoltajien tukemisen kasvatustehtävässä. Näiden tavoitteiden toteutumiseksi huoltajille tulee tarjota mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Tällainen osallisuutta edistävä toimintakulttuuri tukee kokonaisvaltaisesti sekä lasten että perheiden hyvinvointia. (Varhaiskasvatuslaki 540/2018, 3 §, 20 §, 34 §.)

Varhaiskasvatus rakentuu arvojen, periaatteiden ja yhteistyön kokonaisuudelle, jossa keskeisiä tekijöitä ovat vuorovaikutuksen lisäksi myönteinen ilmapiiri sekä henkilöstön osaaminen ja ammatillisuus. Yhteistyössä on tärkeää huomioida perheiden moninaisuus ja lasten yksilölliset tarpeet. Perheiden osallisuus konkretisoituu varhaiskasvatuksen arjessa erityisesti päivittäisissä kohtaamisissa, joissa huoltajien kanssa jaetaan havaintoja ja kuulumisia lapsen päivästä. Tällainen jatkuva vuoropuhelu tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja luo luottamuksellisen ilmapiirin, joka mahdollistaa yhteistyön myös silloin, kun esiin nousee huolia. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022, 31, 37–38.)

Lapsen kasvuympäristön eli kodin ja päivähoidon aikuisilla on yhdessä vastuu lapsen kasvusta, kehityksestä, oppimisen edellytyksistä, hyvinvoinnista sekä turvallisuudesta. 2000-luvun alussa varhaiskasvatuksessa puhuttiin kasvatuskumppanuudesta, jolla tarkoitettiin huoltajan ja ammattilaisen tietoista ja tavoitteellista yhteistyötä. Tavoitteena oli edistää lapsen ja perheen osallisuutta sekä luottamuksellista yhteistyötä. Kasvatuskumppanuudessa tärkeää on tasavertaisuus, kuuleminen, kunnioitus ja dialogisuus. (Määttä & Rantala 2022, 185, 188.) Ammattilaisen ja perheen välisessä työskentelyssä dialoginen ote on erittäin keskeistä, sillä sen avulla pyritään rakentamaan yhteistä ymmärrystä. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023.)

Uudemmissa varhaiskasvatuksen asiakirjoissa kasvatuskumppanuuden käsitteen rinnalle on vahvistunut kasvatusyhteistyön ja osallisuuden käsitteistö. Perhelähtöisessä työssä perheen osallisuus, täysivaltainen kumppanuus ammattilaisen rinnalla sekä perheen keskeisen ja aktiivisen roolin kunnioittaminen on tärkeää (Määttä & Rantala 2022, 227). Toimivan työn edellytyksiä ovat perheiden, vanhempien ja lasten tasavertainen kohtaaminen, vaiheittain rakentuva yhteistyö sekä vuorovaikutus, joka vahvistaa luottamuksellisia suhteita (Kekkonen 2012, 9). Perhelähtöisyyteen kuuluu myös oleellisesti neuvottelu ja keskustelu yhdessä perheen kanssa lapsen tuen tarpeesta sekä sen toteutuksesta ja arvioinnista. Lapsen tuen rinnalla on myös koko perheen tilanne hyvä huomioida sekä pohtia tarvittaessa palvelutarpeiden kokonaisuutta. (Määttä & Rantala 2022, 228, 231.)

Perhelähtöisyys osana varhaiskasvatuksen käytäntöjä

Lainsäädännölliset ja pedagogiset linjaukset luovat perustan perheiden kanssa tehtävälle yhteistyölle, mutta niiden toteutuminen konkretisoituu varhaiskasvatuksen arjen käytännöissä. Luottamus muodostaa keskeisen perustan toimivalle kasvatusyhteistyölle. Huoltajien mukaan luottamusta vahvistavat lapsen myönteiset kokemukset varhaiskasvatuksessa sekä kokemus siitä, että kasvattaja toimii lapsen parhaaksi (Kekkonen 2012, 185). Myös Rajalan ja Sarasteen (2020) huoltajien varhaiskasvatuskokemuksia käsittelevässä tutkimuksessa korostuvat samat tekijät: avoimuus, luottamus, kunnioitus ja positiivinen vuorovaikutus rakentavat yhteistyötä, joka tukee sekä lapsen että koko perheen hyvinvointia. Tutkimuksessa nousee esiin huoltajien toiveita liittyen etenkin henkilökunnan osaamiseen, toimivaan ja sensitiiviseen vuorovaikutukseen sekä perheen yksilölliseen kohtaamiseen. Huoltajille on tärkeää saada tietoa lapsensa arjesta varhaiskasvatuksessa päivittäisen kuulumisten vaihdon kautta. Toiveiden kuuleminen, lapsen hyvinvointi ja yhteisten päämäärien asettaminen koetaan myös tärkeiksi. Perhelähtöisyys ja perheen asiantuntijuuden tunnistaminen tukee tutkimusten mukaan hyvää kasvatusyhteistyötä. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä positiivisesta ja toimivasta yhteistyöstä koettiin päiväkodin ja perheiden yhteiset tapahtumat. (Rajala & Saraste 2020, 2, 23–29.)

Jansson (2021) on saanut vastaavanlaisia tuloksia tutkiessaan varhaiskasvatuksen työntekijöiden kokemuksia yhteistyöstä. Työntekijät kokevat avoimen ja luottamuksellisen yhteistyön huoltajien kanssa olevan hyvin tärkeä ja olennainen osa heidän työtään. Aito välittäminen, positiivinen asenne ja kiinnostus perheen asioista koetaan kuuluvan hyvään vuorovaikutukseen. Vanhempien halutaan ymmärtävän, että työtä tehdään yhdessä lapsen hyväksi. Positiivinen viestintä on tärkeä osa arjen yhteistyötä, jolloin lasten onnistumiset huomioidaan ja kerrotaan vanhemmille. (Jansson 2021, 2, 31–33, 37.)

Rantala, Uotinen ja Räikkönen (2018) ovat tarkastelleet konsultoivien varhaiserityisopettajien tapoja toimia perhelähtöisesti. Tulosten mukaan opettajat kertovat lasten vahvuuksista vanhemmille, rohkaisevat vanhempia pohtimaan perheen hyvinvointia sekä luottamaan asioiden myönteiseen etenemiseen. Tutkimuksissa ilmenee vanhempien osallistamisen lapsen tuen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin toteutuvan hyvin. Perhelähtöiseen työhön kuuluu perheen hyvinvoinnin huomioiminen sekä tiedon jakaminen. (Rantala, Uotinen & Räikkönen 2018, 3, 16, 18–19.) Tutkimukset huoltajien ja työntekijöiden kokemuksista tuovat esiin, miten varhaiskasvatusta ohjaavat periaatteet käytännössä toteutuvat. Tutkimukset yhdessä osoittavat, että perheiden moninaistuessa yhteistyö edellyttää ammattilaisilta erityistä herkkyyttä ja osaamista kohdata erilaisia perheitä.

Sensitiivisyys moninaisten perheiden kohtaamisessa

Lisääntynyt monikulttuurisuus tuo haasteita varhaiskasvatuksen ammattilaisille kasvatusvuorovaikutuksessa. Lapset ja perheet ovat erilaisia ja vanhempien osallisuuteen liittyvä työskentely vaatii hyvää kulttuurista lukutaitoa. (Karila, Kosonen & Järvenkallas 2017, 74.) Perheiden moninaisuutta eli erilaisia arvoja, kulttuurisia eroavaisuuksia, uskomuksia sekä selviytymistapoja tulee kunnioittaa (Määttä & Rantala 2022, 227). Lisäksi monikulttuurisessa maailmassa on oltava tietoisuutta kasvatuksen päämääristä (Karila ym. 2017, 72). Huoltajien kanssa tehtävässä yhteistyössä keskeistä on yksilöllinen kohtaaminen ja luottamuksen rakentaminen. Sensitiivinen kuunteleminen sekä perheiden tarpeiden, toiveiden ja odotusten huomioiminen luovat pohjan toimivalle ja vastavuoroiselle yhteistyölle. Hyvä vuorovaikutusyhteys vaatii aikaa ja myös tarvittaessa tulkkausta ja kuvatukea puheen tueksi. (Arvola, Haanpää, Lastikka & Kangas 2025, 21–22.)

Myönteinen suhtautuminen työhön sekä toimiva yhteistyö luovat vahvan perustan työskentelylle monimuotoisessa lapsiryhmässä ja yhteistyölle huoltajien kanssa (Sirkko & Kyrönlampi 2021, 76). Ammatillinen osaaminen tulee esiin arjen teoissa, jotka rakentavat kunnioittavaa yhteistyötä ja tasa-arvoista vuorovaikutusta lasten ja perheiden kanssa. Luottamuksen syntymistä ja kohtaamisten onnistumista tukee erityisesti kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoisuuteen perustuva pedagoginen työote. (Arvola ym. 2025, 24.) Työntekijöiden näkemys kulttuurisensitiivisyydestä on hyvä olla samanlainen. Lasten yksilöllisyyden tukeminen kuten esimerkiksi oman kotikielen käyttämisen mahdollistaminen leikkitilanteissa on osa kulttuurisensitiivisyyttä. (Sirkko & Kyrönlampi 2021, 76–78.)

Sirkko & Kyrönlampi (2021) ovat tutkineet, miten kulttuurisensitiivisyys näkyi esiopetusryhmän toiminnassa. Esiopetusryhmässä tuotiin esiin eri kulttuureja erilaisten tapahtumien avulla. Tavoitteena oli saada kaikkien lasten vanhemmat osallistumaan yhteiseen toimintaan, mikä tarjosi vanhemmille tilaisuuksia verkostoitua ja tutustua toisiinsa. Lasten vanhempia oli myös pyydetty vierailemaan esiopetusryhmässä ja opettamaan kotimaansa leikkejä ja lauluja. Ryhmän työntekijät ilmaisivat haluavansa tuoda esille enemmän muiden maiden tapoja ja juhlaperinteitä. Avoin tiedottaminen sekä keskusteleminen ovat tutkimuksen mukaan hyvät toimintatavat vanhempien kanssa mahdollisten ennakkoluulojen estämiseksi. Kulttuurisensitiivinen työote edistää lapsen ja perheen hyvinvointia sekä luo pohjaa kohdata ja tehdä yhteistyötä eri kulttuuritaustoista tulevien perheiden kanssa. Lasten ja vanhempien osallisuuden ja moninaisuuden tukeminen sekä myös vuorovaikutustaitojen merkitys ovat tärkeitä moninaisessa kasvatusympäristössä. (Sirkko & Kyrönlampi 2021, 64, 79–80, 85–87.)

Perhelähtöisen työotteen tulevaisuus

Perheiden moninaistuminen haastaa varhaiskasvatuksen työntekijöitä tarkastelemaan omia käytäntöjään ja käsityksiään perheistä. Vaikka moninaisuus tunnistetaan, voivat institutionaaliset normit edelleen ohjata toimintaa perinteistä perhemallia vaalivaksi, vaikka varhaiskasvatuksen kehityssuunta on ollut tulla entistä inklusiivisemmaksi. Perhelähtöinen työote ohjaa työntekijät valitsemaan sopivia lähestymistapoja erilaisiin tilanteisiin. Työote edellyttää perheiden osallisuuden vahvistamista, tasavertaista vuorovaikutusta sekä ammatillista herkkyyttä kohdata erilaisia perheitä. Tulevaisuuden varhaiskasvatuksen haasteena onkin yhdistää perhelähtöisyys, moninaisuuden huomioiminen ja laadukas pedagogiikka tukemaan kaikkien lasten ja perheiden hyvinvointia.

Varhaiskasvatuksen muuttuvat tehtävät ja lisääntyvä tutkimustieto edellyttävät henkilöstön osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Alalla tiedon määrä kasvaa jatkuvasti, mikä tekee täydennyskoulutuksen kehittämisestä erityisen tärkeää. Koska henkilöstörakenteen ja koulutuksen uudistaminen vie aikaa, täydennyskoulutus tarjoaa nopean ja toimivan keinon vahvistaa osaamista. Peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen tulisikin muodostaa selkeä jatkumo. Yksi tärkeä täydennyskoulutuksen sisältö on tällä hetkellä monikulttuurisuus. Kasvatustyö on hyvin yhteisöllistä ja vuorovaikutuksellista ja siksi yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen liittyvään osaamiseen on kiinnitettävä huomiota nyt ja tulevaisuudessa. Kunnioittavan dialogin toteuttaminen on kasvatusyhteistyössä tärkeää niin lasten, vanhempien, henkilöstön kuin myös yhteistyötahojen kanssa. (Karila ym. 2017, 73, 108.)

Lopuksi

Varhaiskasvatuksessa perhelähtöinen työote merkitsee käytännössä sitä, että henkilöstö kohtaa jokaisen perheen yksilöllisesti ja arvostavasti. Perheiden taustat, elämäntilanteet, kulttuurit ja kasvatustavat voivat vaihdella huomattavasti, joten ammattilaisen on tärkeää tarkastella jokaista perhettä omana kokonaisuutenaan. Tämä edellyttää sensitiivisyyttä, kykyä kuunnella ja valmiutta mukauttaa yhteistyön tapoja perheen tarpeiden mukaan. Varhaiskasvatuksen henkilöstön työtä ei ohjaa vain yksittäisen lapsen pedagoginen suunnitelma, vaan yhä useammin koko perheen tukeminen niin, että lapsella on mahdollisimman hyvät edellytykset kasvuun ja kehitykseen. Tällaisessa yhteistyössä korostuvat avoimuus, luottamus ja dialogi, jotka muodostavat perustan yhteiselle ymmärrykselle lapsen hyvinvoinnista.

Perhelähtöisyyden toteutuminen varhaiskasvatuksessa edellyttää työntekijöiltä jatkuvaa ammatillista kehittymistä, erityisesti vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen sekä kulttuurisen sensitiivisyyden vahvistamista. Näiden taitojen avulla voidaan vastata perheiden moninaisiin tarpeisiin ja tukea lapsen etua. Varhaiskasvatuksen työntekijän rooli perhelähtöisyyden ja osallisuuden edistäjänä on keskeinen, ja se perustuu perheiden arvojen, kulttuurin ja toimintatapojen kunnioittamiseen sekä heidän toiveidensa huomioimiseen.

Tämä artikkeli on laadittu osana Varhaisen tuen asiantuntija, sosionomi (YAMK) -tutkinnon Varhaisen tuen johtaminen ja kehittäminen -opintojaksoa.

---

Kirjoittajat

Pia Kallio, Varhaiskasvatuksen opettaja, varhaisen tuen asiantuntija, sosionomi YAMK-opiskelija

Henna-Riikka Lämsä, Varhaiskasvatuksen opettaja, varhaisen tuen asiantuntija, sosionomi YAMK-opiskelija

Marjo Tienpää, Varhaiskasvatuksen opettaja, varhaisen tuen asiantuntija, sosionomi YAMK-opiskelija

---

Lähteet

Microsoft 2023. Pyydetty apua rakenteen suunnitteluun. Microsoft Copilot. Käytetty maaliskuu 2026. Versionumero: 2.20260319.58.0. https://copilot.microsoft.com/

Arvola, O., Haanpää, M., Lastikka, A-L. & Kangas, J. 2025. Kaikki lähtee vuorovaikutuksesta. Varhaiskasvatuksen ammattilaisten kieli-, kulttuuri- ja katsomuspedagoginen osaaminen. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 26 (4), 10–32. https://journal.fi/akakk/article/view/154897. Viitattu 28.2.2026.

Dunst, C. & Espe-Sherwindt, M. 2026. Family-Centered Practices in Early Childhood Intervention. Teoksessa Reinchow, B., Boyd, B., Barton, E. & Odom, S.L. Handbook of Early Childhood Special Education. Switzerland: Springer. https://www.researchgate.net/publication/304345249_Family-Centered_Practices_in_Early_Childhood_Intervention Viitattu 9.3.2026.

Eerola, P., Paananen, M. & Repo, K. 2021. ‘Ordinary’ and ‘diverse’ families. A case study of family discourses by Finnish early childhood education and care administrators, Journal of Family Studies, DOI: 10.1080/13229400.2021.1939100 https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/219823/Ordinary_and_diverse_families.pdf Viitattu 10.3.2026

Jansson, S. 2021. Tiedon välittämistä vai perhelähtöistä yhteistyötä? Varhaiskasvatuksen henkilökunnan kokemuksia päivittäisestä yhteistyöstä tukea tarvitsevien lasten vanhempien kanssa. Erityispedagogiikan pro gradu –tutkielma. Kasvatustieteen laitos. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_75958. Viitattu 18.3.2026.

Karila, K., Kosonen, T. & Järvenkallas, S. 2017. Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030. Suuntaviivat varhaiskasvatukseen osallistumisasteen nostamiseen sekä päiväkotien henkilöstön osaamisen, henkilöstörakenteen ja koulutuksen kehittämiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:30. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/32345ca2-6b4b-48dd-850f-861c31c05766/content. Viitattu 5.3.2026.

Kekkonen, M. 2012. Kasvatuskumppanuus puheena. Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä. Väitöskirja. Kasvatustieteiden yksikkö. Tampereen yliopisto. https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_69767. Viitattu 28.2.2026.

Männistö, E. 1994. Mitä perheelle tueksi. Kehitysvammaisten varhaiskasvatustutkimus 1990–1993. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteen tutkimuslaitos.

Määttä, P. 2001. Perhe asiantuntijana. Erityiskasvatuksen ja kuntoutuksen käytännöt. Jyväskylä: Atena.

Määttä, P. & Rantala, A. 2022. Tavallisen erityinen lapsi. Kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen yhdessä. 3. painos. Jyväskylä: PS-kustannus.

Parache, L., Vogel, M., Meigen, C., Kleiss, W. & Poulaine, T. 2023. Family structure, socioeconomic status, and mental health in childhood. European Child & Adolescent Psychiatry (2024) 33:2377–2386 https://doi.org/10.1007/s00787-023-02329-y. Viitattu 10.3.2026.

Patil, A. & Mishra, B. Changing Patterns of Family Structures: A Sociological Perspective. 2025. International Journal for Multidisciplinary Research (IJFMR) 2025(7),1-10. https://www.ijfmr.com/papers/2025/5/56757.pdf. Viitattu 10.3.2026.

Rajala, P. & Saraste, A. 2020. Vanhempien näkemyksiä ja kokemuksia kasvatusyhteistyöstä. Varhaiskasvatustieteen kandidaatintutkielma. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_69767. Viitattu 28.2.2026.

Rantala, A. ja Uotinen, S. 2022. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden ja perheen yhteistyön merkitys. Teoksessa Pihlaja, P. ja Viitala, R. (toim.) Varhaiserityiskasvatus. Jyväskylä: PS-kustannus. Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 2022.

Rantala, A., Uotinen, S. & Räikkönen, E. 2018. Konsultoivan varhaiserisyisopettajan perhelähtöiset toimintatavat. Varhaiskasvatuksen Tiedelehti Journal of Early Childhood Education Research 7 (1), 3–24. https://journal.fi/jecer/article/view/114083/67282. Viitattu 16.11.2025.

Sirkko, R. & Kyrönlampi, T. 2021. Haasteet on monesti ratkaistavissa hyvällä asenteella ja yhteistyöllä. Kulttuurisensitiivisyys esiopetusryhmän puheessa omasta työstään. Journal of Early Childhood Education Research 10 (3), 64–92. https://journal.fi/jecer/article/view/114171/67370. Viitattu 1.3.2026.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023. Dialogisuus ammattilaisen ja perheen välillä. Päivitetty 7.12.2023. Verkkojulkaisu. https://thl.fi/aiheet/lapset-nuoret-ja-perheet/kehittyvat-kaytannot/dialogiset-toimintavat/dialogisuus-ammattilaisen-ja-perheen-valilla. Viitattu 14.3.2026.

Tilastokeskus 2025. Perhe – Määritelmä 2. https://stat.fi/meta/kas/perhe.html. Viitattu 20.3.2026.

Varhaiskasvatuslaki 540/2018. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/540#chp_1__sec_3. Viitattu 3.3.2026.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022. Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2022:2a. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2022_2.pdf. Viitattu 3.3.2026.