Kuopion hiippakunnassa toteutettiin kuluvan vuoden aikana koulutuskokonaisuus, jossa pureuduttiin kriisien kohtaamiseen auttajan työssä. Yhteistyössä MIELI ry:n kanssa rakennettu kolmen koulutuskerran kokonaisuus keräsi tapaamisiin moniammatillisen joukon kirkon työntekijöitä: diakoniatyön ammattilaisia, nuorisotyönohjaajia, perhetyöntekijöitä, pappeja ja muita, joiden työssä kriisit, tunteet ja ihmisten tukeminen ovat arkea.

Pelkkä puhuminen ei aina riitä

Kaksi ensimmäistä koulutuskertaa keskittyivät siihen, miten kohdata erilaisia kriisejä ja kriisien kanssa kamppailevia ihmisiä. Päätöstapaamisessa katse käännettiin vähintään yhtä tärkeään teemaan eli auttajan omaan jaksamiseen. Vastauksia etsittiin kysymyksiin, miten toimia tilanteissa, joissa tunteet ovat vahvasti läsnä tai miten säädellä empatiaa, jotta se ei muutu myötäuupumukseksi.

Tunteiden kohtaamisesta käytiin syvää keskustelua. Keskustelut olivat avoimia, rehellisiä ja täynnä tunnistamisen hetkiä. Osallistujat tunnistivat, että auttamistyö jättää usein jäljen myös kehoon. Raskaat elämäntarinat voivat tuntua työpäivän jälkeen uupumuksena, levottomuutena tai muina kehollisina reaktioina. Siksi pelkkä puhuminen ei aina riitä. Työntekijä tarvitsee myös kehotietoisuutta, taukoja ja vaikkapa hengitysharjoituksia. “Hengitä. Hengitä ulos pidempään kuin sisään.” Tämä yksinkertainen ohje hermoston rauhoittamiseksi todettiin tuiki tarpeelliseksi.

Moni auttaja mainitsi kokevansa hämmennystä siitä, kuinka helposti negatiiviset tunteet nousevat pintaan siitä huolimatta, että hyviäkin asioita tapahtuu koko ajan. Kouluttaja psykoterapeutti Marjukka Laukkanen muistutti siitä, kuinka itse tunteet eivät ole hyviä tai huonoja, ainoastaan vaikutuksiltaan erilaisia. Toisaalta juuri hyviä tunteita täytyy osata nostaa esiin tietoisesti myös vaikeissa tilanteissa.

Empatia ja rajojen vetäminen

Useat osallistujat kertoivat omista kokemuksistaan, joissa he auttajina huomaavat joskus jäävänsä eräänlaiseksi ”lupa-automaatiksi”. Tätä tapahtuu erityisesti vanhempien sukupolvien edustajien kanssa, joille tunteiden näyttäminen ei ole ollut kulttuurisesti sallittua. Auttajalta haetaan silloin hyväksyntää reaktioon, jota ei ole ollut sopivaa julkisesti näyttää. Kouluttajan näkökulmasta nuorempien sukupolvien tunnetaidot näyttäisivät kuitenkin monin paikoin jo parantuneen.

Erityinen huoli osallistujilla nousi esiin työstä, joka ei tunnu päättyvän. Ilta- ja viikonlopputyöt sekä jatkuva saavutettavuus voivat tehdä työajattomuudesta normin. Kouluttaja muistutti, että palautuminen ei voi jäädä vapaa-ajalle. Vapaa-aika ei saa kulua pelkkään työstä toipumiseen, vaan palautumishetkiä täytyy sovitella myös työn lomaan. Pienet hetket, purkukeskustelut ja tauot työpäivän sisällä voivat olla jaksamisen kannalta ratkaisevia. “Voin tehdä vain tietyn määrän. Lopulta ihminen itse päättää, miten toimii”, totesi eräs osallistuja. Oivallus osoittaa, kuinka tärkeää oman roolin ja rajojen ymmärtäminen kriisityössä on.

Yhteiskunnan ilmapiiri heijastuu auttajan työhön

Arvioita nykyisestä tunneilmapiiristä ei osallistujilta tarvinnut hakea. Varautuneisuus, huoli, poliittinen epävarmuus ja yhteiskunnan kahtiajakautuminen heijastuvat suoraan auttamistyöhön. Moni koki, että perusturvallisuus on horjunut sekä nuorilla että vanhemmilla asiakkailla. Ilmapiirissä on kaikuja 1990-luvun lamasta. Piispa Jari Jolkkonen nosti kommentissaan esiin kansainvälisen tutkimustiedon siitä, kuinka nuorten ahdistus on globaalisti jyrkässä nousussa. Koska ahdistuksella ei ole samanlaista konkreettista kohdetta kuin pelolla, se kuormittaa myös auttajia erityisellä tavalla.

Muuttaako auttajana toimiminen auttajaa?

Yhteinen keskustelu aiheesta tuotti vahvoja havaintoja. Työ lisää omaa itsetuntemusta ja erilaiset kohtaamiset avartavat maailmankuvaa. Suhtautuminen esimerkiksi vähemmistöihin pehmenee ja ymmärrys heitä kohtaan kasvaa. Surun kohtaaminen on aina asia, joka muuttaa ihmistä syvästi. Auttajana oleminen ei siis ole ainoastaan ammatti, se on jatkuvaa oppimista ja muuttumista.

Seurakuntien tärkeä rooli

Kriisitilanteissa yksi Suomen vahvuuksista on laaja toimijajoukko, joka kantaa vastuuta ihmisten hyvinvoinnista. Seurakunnat ovat merkittävä osa tätä ekosysteemiä. Ne tukevat ihmisiä erityisesti henkisen kriisinkestävyyden, kohtaamisen ja yhteisöllisyyden tasolla.

Kriisit ja selviytyminen -koulutuksen kolmas tapaaminen muistutti, että auttajan työ on sydämen työtä, mutta sydämellä pitää olla myös oma suoja ja tilaa hengittää. Koulutus osoitti myös sen, että kriiseihin varautuminen ja niistä selviytyminen ovat ennen kaikkea inhimillisiä eivätkä teknisiä prosesseja. Kun auttaja voi hyvin, myös muu yhteisö voi hyvin.

Kuopiossa toteutettu koulutuskokonaisuus oli Suomen seurakuntakentässä ensimmäinen laatuaan. Kiinnostus on jo levinnyt Pohjois-Karjalan ja Kainuun suuntaan. Tarve ja kiinnostus vastaavia koulutuksia kohtaan on kasvussa myös muualla Suomessa. Tällaiset koulutuskokonaisuudet eivät lisää ainoastaan työntekijöiden omaa työhyvinvointia. Ne vahvistavat suoraan myös Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaista elintärkeää toimintoa, väestön toimintakykyä ja henkistä kriisinkestävyyttä.

---

Kirjoittaja:

Tarja Tapaninen, TKI-asiantuntija, Kestävä yhteiskunta -tutkimusala, Savonia-ammattikorkeakoulu