
Savonia-artikkeli: Pohjois-Savon pk-yritysten vastuullisuustyö vaatii selkeyttä, resursseja ja käytännönläheistä tukea
This work is licensed under CC BY-SA 4.0
Kestävää kasvua PK-yrityksille -hankkeen keväällä 2025 toteuttama kysely kartoitti Pohjois-Savon yritysten vastuullisuustyön tilaa ja koulutustarpeita. Tulokset tarjoavat arvokasta tietoa siitä, millaisia haasteita ja kehittämistarpeita alueen yrityksillä on vastuullisuuteen liittyen.
Kyselyyn vastasi 28 eri toimialojen yritystä, joista suurin osa on toiminut yli yhdeksän vuotta. Vastaajista selkeä enemmistö (64 %) edusti teollisuusyrityksiä, ja myös palvelu- ja rakennusaloilta saatiin vastauksia. Yritykset olivat pääasiassa pieniä tai mikroyrityksiä – keskisuuria yrityksiä oli mukana muutama.
Vastuullisuustyötä tehdään, mutta valmiudet vaihtelevat
Valtaosa (59 %) vastaajista kertoi, että vastuullisuustyö on heidän yrityksessään jo käynnissä. Neljännes ei kuitenkaan vielä koe asiaa ajankohtaiseksi. Yleisin syy vastuullisuustyön aloittamiseen oli yrityksen oma strateginen valinta, mutta myös asiakkaiden ja lainsäädännön vaatimukset toimivat tärkeinä ajureina.
Haasteita kuitenkin riittää. Suurimpina kehityskohteina nousivat esiin:
– vastuullisuusohjelman laatiminen (48 %)
– vaikutusten mittaaminen (48 %)
– arvoketjun rooli vastuullisuudessa (35 %)
– alkuun pääseminen ja oikean suunnan löytäminen (30 %)
Ajankäytön haasteet ja henkilöstön sitouttaminen mainittiin myös erityishaasteina.
Tavoitteet keskittyvät kilpailukykyyn ja vaatimusten täyttämiseen
Vastuullisuustyölle asetetut tavoitteet vaihtelevat, mutta keskeisimmiksi nousivat strateginen kilpailukyvyn kehittäminen (67 %) ja lainsäädännön noudattaminen (52 %). Lisäksi useat yritykset tavoittelevat markkina-aseman vahvistamista ja työnantajamielikuvan parantamista vastuullisuuden keinoin.
Koulutustarve on suuri – käytännönläheisyys ratkaisee
Yritykset tunnistavat laajasti koulutustarpeita. Eniten kiinnostusta kohdistuu vastuullisuuden hallintaan ja kehittämiseen (50 %), palvelumuotoilun hyödyntämiseen vastuullisuudessa (45 %) sekä viestintään ja käytännön soveltamiseen. Myös kaksoisolennaisuusanalyysin tekeminen ja vaikutusten mittaaminen koetaan haastaviksi, ja niihin kaivataan tukea.
Koulutusmuotojen osalta toivottiin erityisesti:
– webinaareja ja työpajoja (2–3 h kerrallaan)
– vertaisoppimista ja käytännön esimerkkejä
– konkreettisia harjoitteita, jotka liittyvät omaan liiketoimintaan
Vaikka ajanpuute on edelleen merkittävä haaste – yli 90 % arvioi kuitenkin voivansa käyttää vastuullisuusopintoihin enintään 10 tuntia kuukaudessa.
Johtopäätökset
Tulosten perusteella Pohjois-Savon yrityksissä on aitoa halua kehittää vastuullisuustyötä, mutta haasteet liittyvät etenkin osaamisen, ajan ja selkeiden työkalujen puutteeseen. Yritykset hyötyvät eniten käytännönläheisistä, omiin prosesseihin sovellettavista koulutuksista. Tarvitaan myös tukea alkuun pääsemiseksi, ohjelmien rakentamiseksi ja vaikutusten mittaamiseksi.
Tule mukaan kehittämään yrityksesi vastuullisuustyötä!
Kestävää kasvua PK-yrityksille -hankkeessa on vielä mahdollisuus lähteä mukaan käytännönläheiseen kehittämiseen. Tarjoamme yrityksille tukea ja asiantuntija-apua vastuullisuustyön käynnistämiseen, suunnitteluun ja konkretisointiin. Yhdessä voimme rakentaa selkeitä vastuullisuustavoitteita, luoda toimivia käytäntöjä ja kehittää mittaristoa yrityksesi toimintaan sopivalla tavalla.
Olitpa vasta aloittamassa vastuullisuustyötä tai haluat kehittää jo olemassa olevaa ohjelmaa, saat meiltä konkreettista tukea matkallesi. Ota yhteyttä p. 044- 785 6815/ projektipäällikkö Lauri Kerman – tehdään vastuullisuudesta kilpailuetu juuri sinun yrityksellesi!
Kirjoittaja: Mia Hakulinen, TKI-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu, mia.hakulinen@savonia.fi
